Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli

Chatti

 

Pelimerkit

Kirjoita roolin alkuun hahmosi nimi ja lauma.
Vieraskirjan nimi-kohtaaan laita oma nettinimesi.
"Puhe"
*Ajatukset joko näin* tai sulauta muutoin tekstiin.
Tekeminen ilman merkkejä.
Rooliminen on vapaasti valittavissa minä-,
ja hän-kertojista sekä preesens-, ja imperfektimuodoista.
Käytä kappalejakoja, jotta teksti olisi selkeämpää.

Mainostetaan Vallattua, jotta pelaajia saadaan lisää.
Kopioitavan mainostekstin löydät tämän linkin takaa.

>> Peliuutiset <<

>> Kysely <<

 << <  4  5  6  7  8  9  10  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Glowe

26.10.2018 15:17
Rico – Yad

Asfaltilla kevytrakenteisemman Nonan askellus oli niin hiljaista, ettei Rico edes huomannut sitä, ennen kuin narttu oli jossain kymmenen metrin päässä. Rico vilkaisi äänen suuntaan, mutta ei nähnyt kuin mustavalkean läikän harmaita rakennuksia vasten. Kuono kuitenkin varmisti että kyseessä oli Nona. Nartun alkaessa puhumaan, Rico nousi hitaasti istumaan. Vanhus pyyhkäisi naamaansa, tai pikemminkin silmiään etujalkoihinsa.
”Ei, ole vain siinä”, Rico hymyili Nonalle rauhoittavasti. Nopeasti läähättävä vanhus kuitenkin vakavoitti ilmeensä ja nosti harmaan katseensa taivaalle.
”Onko savu tullut lähemmäs?” Rico kysyi, tuijottaen sinertävää, sumeaa taivasta, jolta Rico ei varmaan voisi edes erottaa savupilveä, oli se sitten miten tumma ja suuri tahansa.
”Olitko kummassakaan ryhmässä? Onko vettä löytynyt?” Rico jatkoi. Kauaa kaksikko ei ehtinyt ollakaan kahdestaan kun Aro palasi sen metsästäjänartun kanssa auton luo.
”Edes seinät eivät haise kostealta”, ruskeankirjava kaartilainen murahti pettymystä äänessään, kun se istahti myöskin Nonan ja Ricon seuraan. Vielä puuttui sen kissan ja nuorten joukko.

Venta – Yad

Viimein mustavalkea kaartilainen osoitti jotain järjenhäivää, kun Shilo viimein kääntyi ympäri Ventan suuntaan. Mikä ihme sille oli tullut kun oli jäänyt tuolla lailla seisoa tönöttämään paikoilleen? Venta vain nyökkäsi pikaisesti Shilon kiitokselle ja kiri vauhtia isäkoiran perään.
”Se uros meni tuonne”, Venta ohjeisti, sukeltaessaan matalalla riippuvaan savupatsaaseen. Hitto kun täällä ei nähnyt mitään, savu tunkeutui silmiin ja sieraimiin, ja saivat Venta silmät kirvelemään. Ventaa pelotti, että he saisivat uuden liekkiseinän vastaansa, koska nartulla itsellään ei ollut mitään hajua miten tuli oli levittäytynyt tähän lähelle. Kuumuutta hohkasi ainakin Shilon suunnalta, sinne siis ei mentäisi.

Onneksi uikutus ja isän yskiminen kuuluivat tänne asti, sillä muutoin Venta ei olisi onnistunut mitenkään seuraamaan isän kulkemaa reittiä. Venta oli helpottunut, kun uros tuli näköpiiriin ja norjalainen jarrutti vähän kauemmas uroksesta. Isän ihmetellessä mikä heillä oli kestänyt, Venta vilkaisi Shiloa, mutta päätti sitten olla sanomatta mitään. Ei sillä ollut väliä, hehän olivat täällä nyt.
Uros oli saanut pennut näköjään jo ulos pesästä, ja pienet karvapallerot ulisivat peloissaan isänsä jalkojen ympärille kietoutuen. Venta kiinnitti katseensa pennuista tummempaan, mutta norjalainen ei edes ehtinyt ottaa sitä yhtä askelta, kun valtava puunrunko ilmestyi kuin tyhjästä savun keskellä. Vain matala, valittava narina ja tulen vaimea humina olisivat voineet varoittaa jättiläisen saapumisesta. Nopeammin kuin silmänräpäyksessä isä ja pennut olivat hävinneet mustuneen rungon alle. Osuessaan maahan puusta kuului paljon kovempi ääni, ja niin sen omia kuin muidenkin puiden katkeinneita oksia lennähti suuntaan jos toiseen.
Hätääntynyt ulahdus karkasi Ventan suusta kun se näki puun humahtavan isän ja pentujen päälle. Norjalainen loikkasi lähemmäs savuavaa puuta, mutta siitä hohkava kuumuus ei sallinut Ventaa tulemaan lähelle. Liekit löysivät tiensä ruumiiden luokse leikiten, ja kohta puukin oli ilmiliekeissä.
”Ei, ei ei”, Venta toisteli hiljaa ja yritti vielä hetken päästä lähemmäs, mutta ihon polttava kipu sai norjalaisen vain kavahtamaan kauemmas. Venta ei voinut kuin katsoa sivusta kuinka koirat ja koko puu katosivat liekkeihin, Venta perääntyessä turkki pörröllään kauemmas, muutaman yskähdyksen karatessa norjalaisen suusta.
”Olen!” Venta korotti ääntään vastaukseen, ja kääntäessään katseensa Shilon suuntaan, Venta huomasi vasta nyt pennun. Se oli elossa! Venta aikoi sanoa tajuamisensa ääneen, mutta sanat katosivat yskänpuuskan taakse.
’Häivytään täältä’, Shilo sanoi, eikä Ventan tarvinnut edes nyökätä vastaukseksi. Varmaan norjalaisen katse kertoi ihan tarpeeksi. Venta ei halunnut mitään niin paljon, kuin päästä pois tästä pätsistä.

Norjalaisen hailakan värinen kieli valui leukojen välistä esiin koko pituuttaan, mutta vaikka Venta kuinka läähätti, keuhkot tuntuivat olevan ratkeamaisillaan. Ventalla oli vaikeuksia pysyä Shilon vauhdissa mukana, ja jo koiran mitan tai kaksi jälkeen jääneenä Venta juoksi takaisin emon suuntaan. Kai, tältä savulta Venta ei ollut ihan varma suunnasta, joten oikean suunnan etsiminen jäi enemmänkin Shilon huoleksi, sillä välimatkan kasvaessa Venta joutui keskittymään ankarasti siihen, ettei hukkaisi mustavalkeaa häntää savuun. Venta siristi silmiään, tunsi kirvelevien silmien kyynelehtivän, ja tässä juostessa jyskyttävä päänsärkykin oli tullut seuraksi. Savun keskellä juostessaan, keuhkojen ollessa ratkeamispisteessä Ventaa alkoi jo pelottaa, etteivät he löytäisi savusta pois. Vielä parikymmentä metriä, ja Venta huomasi ympärillä olevien puiden erottuvan paremmin. Savu hälveni! Helpottuneena Venta katseli ympärillään olevia puita, ja käänsi sitten melkein nauravat kasvonsa edellä juoksevaan Shiloon. He selvivät! He eivät jäisikään tulen syötäviksi”
”Täällä!” Nartun ääni sai Ventan vilkaisemaan etuviistoon, missä se harmaavalkea narttu odotti kahden pennun kanssa. Venta luimisti korviaan, kun tajusi että emolle pitäisi heti kertoa puolison ja muiden pentujen kohtalo. Kun Shilo ja Venta tulivatkin lähemmäs, oli emokoiran katse jo säikähtäneen näköinen.
”Missä Acair on?” Faiza kysyi. Acair oli ilmeisesti uroksen nimi. Venta luimisteli korviaan ja vilkuili Shiloa kohti. Mitä tällaisessa tilanteessa piti sanoa?
”Hän oli pesällä kahden muun pennun kanssa. Puu kaatui heidän päälleen”, Venta vastasi varoen. Faizan ilme vaihtui nopeasti järkyttyneestä surulliseen ja se laski katseensa kahteen maassa olevaan pentuun.
”Saimme pelastettua vain yhden pen-” puhuessaan Venta käänsi katseensa Shiloon ja sen suussa olevaan pentuun, mutta vaikeni, kun näki pennun pään retkottavan maata kohti. Pikkuinen suu oli auki, ja pikkuinen kieli roikkui pitkänä ulkosalla.
”Shilo, hengittääkö se edes?” Venta ulahti. Jos mustavalkea narttu laski kantamuksensa maahan, olisi Faiza heti nuolemassa ja herättelemässä pentua, luultavimmin ilman tulosta.

//No totta kai minä valitsen kuoleman xD

Nimi: Mielikuvituslapsi

26.10.2018 06:09
Flogon De Neige - Yad

Nona katselee ympärilleen. Bordercolliella on kuuma ja kurkkua kuivaa, sinne on tainmut mennä savua. Narttu ei mennyt kumpaakaan ryhmään. Oikeastaan jaossa hän vetäytyi hieman syrjemmälle ja oli hiljaa. Näin narttu säästyi jaolta. Nona vilkaisee pienen matkan päässä olevaa autoa ja huomaa sen edustalla varjossa makaavan Ricon. Narttu nousee seisomaan ja reippaasti lönköttelee vanhuksen luo. Nona hiljentää lähestyessään vauhtia ja lopulta kävelee noutajan luokse. Hissukseen collie istahtaa Ricon viereen ja huomaa uroksen vetiset silmät. Nona on hämillään, mutta uskoo Ricon silmien vuotavan kuumuden vuoksi. Koska eikai Rico nyt Furia ja Alikia... Silloin narttu tajuaa.
"Ääm hei vain Rico. Haluatko olla yksin? Tulin vain katsomaan...", narttu aloittaa mutta hiljenee sitten. Hän tuijottaa maata ja läähättää hiljaa. Tukala olo. Sitten Nona vilkaisee Ricoa, joka on valpastuneena noussut istumaan(?).

Nimi: Defia

25.10.2018 23:27
// Sisältää tulta, kuolemaa ja tunnevammaaaa ///

Shilo - Yad

Liekeillä oli oma vaarallinen kauneutensa, joka helposti vangitsi katseen. Iholle puskeva kuumuus alkoi kuitenkin olla liikaa. Shilo kuuli nimensä varoituksen kera ja kääntyi katsomaan kohti tulevaa Ventaa. Kuin tilaisuutensa löytänyt saalistaja, liekit kurottelivat yhä lähemmäs poispäin katsovaa koiraa. Kuumuuden käydessä lähes kivuliaaksi narttu vilkaisi kohti tulta, joka tavoitteli sen viiksikarvoja. Pikaisesti ponnistaen koira loikkasi kauemmas liekeistä. Kieli pitkällä se syöksyi sitten kohti Ventaa.
"Okei!" Shilo huusi takaisin. "Ja kiitos, tuossa olisi voinut käydä hassusti!" narttu lisäsi melkein nauraen. Kaksikon juostessa jälleen uroksen perään Shilo jäi liekkien puolelle, mutta juoksi niin Ventan kyljessä kiinni kuin mahdollista. Narttu ei ollut vieläkään oppinut pelkäämään nälkäsenä roihuavia liekkejä, mutta niiden painostava kuumuus puski sitä kauemmas. Pentujen uikutus ja satunnainen köhinä ohjasi nartut oikeaan suuntaan. Kaksikon nähdessään uros oli selvästi huojentunut. "Mikä teillä oikein kesti?!" se ärähti, mutta kuulosti enemmänkin huolestuneelta, eikä oikeasti odottanut vastausta. Uroksen takana metsä rätisi ja poksahteli uhkaavasti tulen niellessä kokonaisia puita alleen.
Pennut kiemurtelivat ja vikisivät isänsä jaloissa. Uros yskäisi pari kertaa ennen kuin se noukki yhden kolmesta pennusta niskavilloista suuhunsa. "Ottakaa te nuo kaksi," uros ohjeisti nahan takaa. Shilo ei ehtinyt ottaa kuin yhden askeleen lähemmäs, kun suurempi rysähdys sai sen pysähtymään. Korvat höröllä narttu yritti nähdä mistä ääni tuli, mutta paksu savuverho ei tahtonut paljastaa salaisuuksiaan.
Narinan ja huminan säestyksellä savun keskeltä ilmestyi palava puu, vanha ja painava runko valitti matkallaan kohti maata. Selvästikin hyvin korkean puun latvasta katkennut osa tuli niin vauhdilla alas, ettei siihen paljoa ehtinyt reagoida. Suoraan puun linjalla seisonut uros ehti ainoastaan kääntää päätään ääntä kohti ja jännittää lihaksensa, kun runko jo iskeytyi sen kehoon. Tuskaisen huudon saattelemana uroksen suusta roikkunut pentu lensi ulos pesästä.
Perheen pesä oli kahden puun väliin risusita ja oksista rakennettu majaa muistuttava rakennelma, siksi se syttyikin nopeasti tuleen. Pieni pentu uikutti säälittävästi, kun yksi palavista oksista osui sen tassuun. Se oli silti ollut onnekkaampi kuin sisaruksensa, jotka olivat murskaantuneet kuoliaaksi. Tosin nekin olivat olleet isäänsä onnekkaampia. Uros ei ollut kuollut suoraan puun iskusta, sillä se oli murskannut uroksen koko takapään, mutta sen pää ja osa eturuumiista olivat yhä kasassa. Ei sekään joutunut silti pitkään kärsimään. Verta nenästä ja suusta valuen uros yskäisi pari kertaa ennen kuin menetti tajunsa.

Shilo ei ehtinyt väistää puuta sen enempää kuin uroskaan, mutta ei onnekseen ollut sen kulkuradalla. Vasta kun puu jo jysähti maahan, nostattaen savua ja kipinöitä ilmaan, loikkasi narttu hieman kauemmas. Samaan aikaan pentu lensi uroksen suusta ja siniset silmät seurasivat sen lentoa. Palava oksa tipahti pennun lähelle ja osui sen toiseen takajalkaan.
Sekarotuinen narttu loikkasi kohti pentua ja kuopivalla liikkeellä lähetti pennun vauhdilla vierien kauemmas tulesta. Nopeasti peruuttaen Shilo katsoi mihin pentu oli vierinyt. Vaimeasti inisten pentu makasi kyljellään, eikä vaikuttanut halukkaalta liikkumaan. Läähättäen narttu katsoi lähempää pennun jalkaa, jonka karvat olivat kärähtäneet. Iho punoitti karvojen alla, mutta suurempaa vammaa ei näyttänyt tulleen. Shilo lipaisi kohtaa kielellään, saaden pennun kiljahtamaan, ja maistoi selkeästi palaneet karvat. Nyrpistäen nenäänsä narttu nosti päänsä ylös.
Ainiin, Venta! "Venta, oletko kunnossa?!" Shilo huhuili toiselle nartulle. Jos toisella olisi joku ongelma yrittäisi Shilo auttaa sitä
Jos Venta vakuuttaisi olevansa kunnossa Shilo kääntäisi katseensa kohti tulta. Liekit ahmivat tappamansa koiran iloisesti tanssien ja savuten. Palavan turkin haju ei ollut kovinkaan miellyttävä, mutta haju jota Shilo ei tunnistanut oli lähes houkutteleva. Katsoessaan edessään tapahtuvaa grillausta Shilo kuitenkin tajusi mistä haju tuli. Nartun läähätys katkesi hetkeksi ja sen oli vaikea niellä asiaa koskevat kysymyksensä.
Nieleminen ei oikein olisi onnistunutkaan, kun narttu alkoi yskiä. Se antoi sille selkeän varoituksen. "Häivytään täältä!" narttu huikkasi Ventan suuntaan. Vielä yksi kurkkua avaava köhähdys, sitten Shilo nappasi pentua niskasta ja ampaisi matkaan.

// Voit päättää tuoko nää sille nartulle kuolleen vai elävän pennun xD Koska häkä on kuitenkin tulta kovempi tappaja x) //

Nimi: Lintu

25.10.2018 05:51
Lyra - Auony

Tajusin herääväni parantajan poppoon vieressä olevassa sairas sijoilla. Katsoin ympärilleni, ja näin Volontovin lähellä. "Huomenta Lyra", hän hymyili, ja sanoi minulle. Katsoin kollia ihmeissään, enkä tiennyt oikein mitä sanoa. Avasin suuni, mutten saanut ääntäni kuuluviin. Tietysti se meni liian korkealle, kun minun piti tervehtiä kollia. Volontov tuli eteeni, ja katsoi minua pitkään. "Mitä kävi? Pyörryit", tämä sanoi. Katsoin maata, ja toivoin tämän ymmärrävän. "Hän oksenteli kaiken ulos", sanoin niin hiljaa, että tämä ei kuullut kuin piiperrystä. Tämä nyökkäsi, ja selvästi ymmärti minua. Katsoin kollin silmiin pitkään, ja niistä paistoi selvä huoli. "Pääsetkö ylös?", hän kysyi. Nyökkäsin, ja kömmin ylös vaivaantuneena. Mutta heti kun pääsin jaloilleni, kaaduin heti. "Täytyi olla kova järkytys", tämä sanoi. Murahdin, vaikken tarkoittanut sitä. Nousin pystyyn nopeammin, ja nyökkäsin kollille. Lähdin kulkemaan pois, ja näin elämäni oudoimman asian. Pentuja kannettiin kangaspaloissa ulos, ja joku kantoi pentuja myös ämpärissä. Katsoin kysyvästi tuota outoa näkyä, kun koirat ja kissat kantoivat pentuja kankaissa.


Savu alkoi lähestyä meitä pikkuhiljaa. Parantajan poppoo oli hajaantunut jonossa (?), jossa kuljimme turvapaikkaa kohti. Olin joutunut koirien keskelle, ja tärisin pelosta. Koirat puhuivat toisilleen, ja odotin tilaisuutta että joku kaipaisi minua. Livahdin koirien keskeltä, ja hiivin metsään. Mielessäni välähteli muistoja, metsää, puita.. Tämä se paikka on. "Eemoo? Missä olet?", etsin emoani. "Emoo?", huusin. Pystyin vain muistamaan siitä asti kun emoni oli vienyt minut rajalle. "Emooo??", huusin. Emoa ei näkynyt, mutta tunsin maailman pyörivän, ihan silmissä asti. Tunsin pyörtyväni, ja seuraavaksi kun heräsin, olin jonkun selässä

"Hei? Joko voit puhua?", liiankin tuttu ääni sanoi.
Tunsin olevani kokonaan punainen, mutta vastasin kuitenkin tuolle
"Ky..kyllä volontov", vastasin änkyttäen.
"Miksi olit metsässä yksin?", tämä kysyi.
Volontov kippasi minut hellästi alas, ja nousin jaloilleni.
"Etsin emoani", sanoin.
Volontov katsoi minua pitkään, ja huokaisi.
"No, ota ensi kertaa joku muukin etsintä retkillesi mukaan..", kolli huokaisi, kuin peläten jopa Lyran perään.
"Niin.. teen..", sanoin maata tuijottaen.
"Tietääkö Mitra?", kysyin epä toivoisena.
"Tietää, kerroin", Volontov sanoi.(?)
Katsahdin taivasta, ja olin jo nyt varma ettei tämä tulisi päättyvän hyvin.


Nimi: Glowe

24.10.2018 20:51
Ezra, Mito ja Juri - Yad ja Auony

Kehullaan Strix sai Ezran piiskahännän heilumaan ujosti takajalkojen välissä. Jeii, Ezra oli tehnyt jotain oikein. Jurin tunkeutuessa ensimmäisenä Strixin perään, Mito pysytteli aran koiran lähellä, kulkien kuitenkin itsevarmasti pää pystyssä ankeaan pikkupytinkiin.
"Täällä. Ei. Oo. Mitään", Juri valitti kovaan ääneen, melkein joka tavua painottaen, dalmantialaisen kävellessä ympäriinsä ensimmäisessä huoneessa, ylenkatsoen sen lahoja, haljenneita seiniä.
"Eihän me olla päästy etes eteistä pidemmälle", Mito vastasi huvittuneena nuoremmalle eläimelle.
"Ei tää oo mikään eteinen", Juri murisi näsäviisaasti takaisin ja näytti kissalle hampaitaan. Mito vain huitaisi vähättelevänä häntäänsä.
"Ihan vaan kuvainnollisesti sanoin", kolli vastasi pilkkunaamalle ja jatkoi äänettömiä askeliaan kohti seuraavaa huonetta, minne Strix oli jo mennyt, tosin puolimatkassa Juri oli jo kiilannut edelle.

Strixin säikyttämät hiiret vipelsivät Jurin tassujen välistä vailla mitään ongelmaa, hyvä jon dalmantialainen tajusi reagoida mokomiin pikkuvipeltäjiin. No sepä antoi Mitolle ja Ezralle tilaisuuden loistaa. Mito loikkasi kahta hiirtä kohti, jotka kaarsivat kohti toista seinää, ja samaisen loikan lopuksi kollin molempien etukynsien alle oli jäänyt hiiriparan niska. Hah, kaksi yhdellä iskulla! Ezra laskeutui leikkisään asentoon ja levitti etukoipensa hiiren tietä tukkimaan, ja naps, ensimmäinen hiiri mursi kallonsa koiran pienten leukojen puraisusta. Toinen hiiri oli jo päässyt kiertämään whippetin, mutta hyvinkin tottunein liikkein Ezra pyörähti ympäri, loikki pitkillä jaloillaan hiiren kiinni juuri ennen turvallista koloa, ja vangittuaan sen etutassujensa alle, whippet puri tämänkin hiirulaisen hengiltä. Kääntäessään hiiri suussaan katseensa taakseen, piiskahäntä ilahtuneesti heiluen, Ezra vilkuili miten muilla oli mennyt. Mito hymyili leveästi omien hiiriensä luona, nuollessaan karvaa ja verta siinä samalla toisesta etutassustaan.
"Hitsi, teikäläinen osaa käsitellä hiiriä", Mito naurahti kehunsa, saaden Ezran hymyilemään edes vähäsen.
Juri vain seisoa tönötti yhä oven suussa ja katsoi kaksikkoa lapansa yli.
"Me saatiin ne!" Dalmantialainen möläytti Strixille, vaikka narttu ei kaukana ollutkaan.
"Tai, noi sai ne", Juri korjasi silmiään pyöräyttäen. Dalmantialainen kääntyi ympäri ja asteli häntä ylhäällä kissaa ja luikkua kohti.
"Siinä on yksi meille jokaiselle, syödään ne", Juri vaati.
"Mut-mutta entä muut?" Ezra, joka oli kävellyt ensimmäisen hiiren luo, ulahti taustalla.
"Äh, ei kannata. Ei näillä saa edes yhden vatsaa täyteen, eikä näiden verellä kostuteta kurkkua. Sama syödä ne pois, ja jatketaan etsimistä. Jos hiiriä löytyy lisää, annetaan ne muille", Mito oli samaa mieltä Jurin kanssa.
"Tässä teille", Mito jatkoi, ja napakalla tassun liikkeellä heitti omat hiirensä Jurin ja Strixin suuntaan. "Ezra, nakkaa se toinen tänne."
Yrittäen matkia kissan tekemää liikettä Ezra lähetti tassullaan toisen hiiren epätarkkaan, ja matalaan ilmalentoon Mitoa kohti, mutta ei kissan tarvinnut paljoa kurottaa sivulleen, että saisi hiiren kopattua. Jos Strixillä sattui olemaan jotain hiirten jakoa vastaan, niin hups, ensimmäinen hiirulaienn oli kadonnut kokonaisena Jurin kurkusta alas, ja toinen oli jo pureskeltu puoliksi Ezran hampaissa. Mito söi ateriaansa rauhallisemmin, mutta ei silläkään kauaa mennyt.

"Jatketaan, te meette tonne, me mennään tonne", Juri käskytti, kun kaikki(?) olivat saaneet hiirensä syötyä ja joukko oli siirtynyt uuteen huoneeseen. Juri lähti jo omaan suuntaansa, ja lapojaan kohauttaen Mito lähti Ezran kanssa toiseen huoneeseen.
"Äh, tääkin on ihan tyhjä", Juri murisi, kun kurkkasi seuraavaan huoneeseen, jossa ei ollut edes kaappia.
"Tuollakaan ei ollu mitään", Mito puhui yllättäin ovensuussa, antaen Jurille melkein sydänkohtauksen.
"Häh?! Joko te tutkitte ne huoneet?" Juri ihmetteli. Mito kohautti lapojaan.
"No ei siellä ollu paljoa pällisteltävää. Mutt hei, mä sain sellaisen idean, että ehkä mä mahdun sellaseen sadevesi.... aukkojuttuun joita on kadulla"
"Viemäriin?" Juri oikaisi.
"Joo, just sellaseen! Ehkä siellä on vettä, ja jos vaan löydetään jokin kippo johon mä voin laittaa vettä, ja jotain millä minut saa vedettyä sitten ylös", Mito jatkoi naukumista. Kissan ylitse kurkkiva Ezra ei näyttänyt ilmeestä päätellen olevan suunnitelman kannalla. Sen mielestä ei ollut hyvä idea pakottaa Mitoa tunkeutumaan yhtään minnekään.

Nimi: Glowe

24.10.2018 16:17
Niyra - Yad

Mystic kääntyi lähteäkseen jatkamaan töitään, ja toteuttamaan Niyran antamaa tehtävää. Collie katsoi mastiffin loittonevaa selkää vakavana, arpoen yhä oliko oikein käskeä jotkut jäämään. Niyra olisi kovasti kaivannut Rayon, Alikin, tai Aslanin kaltaisia kylmäpäisiä eläimiä ympärilleen auttamaan päätöksenteossa. Nyt kun kukaan heistä ei ollut Johtajan rinnalla, Niyra tunsi itsensä tässä äkillisessä kriisitilanteessa kovin avuttomaksi.
"Johtaja?" Matala ääni kysyi, ja irrottaessaan katseensa väkijoukkoon kadonneesta Mysticistä, Niyra näki Arvokaartilaisen, Rollon, sekä kourallisen muitakin kaartilaisia.
"Mihin suuntaan meidän pitäisi paeta?" Rollo jatkoi yhtä tunnekylmällä äänellä, kuin oli myös dalmantialaisuroksen katse. Kuin sitä ei voisi vähempää kiinnostaa ympärillä olevat tapahtumat.
"Miten olisi suo?" Joku pienessä joukossa olevista Kaartilaisista ehdotti.
"Sinne ei voi tehdä väliaikaista leiriä, maa on liian pehmeää", joku kumosi ehdotuksen ennen kuin Niyra ehti edes ajatella asiaa pidemmälle.
"Entä joki?"
"Eihän sen yli pääse edes vahvimmat uimarit. Voisimme jäädä tulen ja veden väliin"
"Pohjoisessa on karkurit, ja maa on siellä kuivinta, tuli leviää varmasti sinne"
"Ei pohjoiseen, ihan liian lähellä koillista"
Niyralle tuntemattomat koirat puhuivat keskenään, ja Niyran katse hyppi puhujasta toiseen, ilman että narttu ehti kommentoida mitään. Samaiseen joukkoon liittyi pian myös Mysticin kaveri Ateena. Rollo sen sijaan oli vain tuijottanut collienarttua, hyvä jos edes silmiään välissä räpäyttäen.
"Mitä jos menisimme vain vastakkaiseen suuntaan kuin missä tuli on? Lounaaseen? Siellähän on loputonta metsää, ei mitään pelkoa jäädä jumiin yhtään mihinkään", Rollo ehdotti.
"Tuo kuulostaa järkevältä", Niyra puhui viimein jotain.
"Lounaassa on semmoinen iso aukea, lähellä kuusimetsän rajaa"
"Se on hirveän kaukana, kävellen sinne kestää varmaan kaksi tuntia"
"Älä liioittele, linjakin kiertää sen ympäri, tunti sinne menee"
"Joka tapauksessa, avointa paikkaa olisi helppo puolustaa. Ja taivaskin näkyisi paremmin"
"Parempi liikkua kerralla tarpeeksi kauas, ettei tarvitse heti lähteä uudelleen liikkelle, metsäpalohan saattaa riehua useita päiviä, muistakaa ettei Kartanosta oo tämän jälkeen luultavasti jäljellä kuin kasa tuhkaa"
Jälleen koirat puhkesivat puhumaan toisilleen ja varsinkin viimeinen kommentti Kartanosta sai Niyran sävähtämään. Tämä oli niin epätodellista! Niyra ei halunnut millään uskoa että Yhteisön ikiaikainen koti tuhoutuisi. Nyt niin oli kuitenkin käymässä. Niyra kohotti ryhtiään, tehdessään päätöksensä, narttu oli kuullut tarpeeksi kannattavia kommentteja aukiota kohtaan. Aukiolla asumisessa kuumuus tulisi toki hankalaksi kysymykseksi, mutta ehkä he voisivat jäädä aukion reunalle, hieman metsän suojaan, mutta saada samalla aukion antamat edut.
"Lähdemme sitä aukiota kohti. Ehkä löydämme matkan varrelta toisen tarpeeksi suuren aukion, tai sitten menemme sinne asti. Kaarti pysyy taas joukon laidoilla, ja varmistaa ettei kukaan jää jälkeen. Joku teistä, menkää kertomaan Mysticille mihin suuntaan lähdemme", Niyra päätti viimein. Narttu aikoi juuri käskeä koiria palaamaan töihin, kun Rollo puhui taas.
"Vielä yksi asia; pitäisikö meidän ottaa mukaan ruokaa, ja vesiastiat?" Dalmantialainen kysyi.
"Kyllä. Emme ehdi heti metsästämään... Astiossa taitaa olla vielä vähän vettä, mutta uusi vedenlähde pitää löytää mahdollisimman pian", Niyra puhui. Kaartiaiset nyökyttelivät päitään.
"Asia on sitten päätetty, levittäkää sanaa töiden ohessa. Voitte poistua", Niyra jatkoi ja puheensa jälkeen narttu lähti itse kiireesti Kartanoon ja kohti parantajien kerrosta. Niyra suuntasi oitis emoille ja pennuille tarkoitettuihin potilashuoneisiin, auttamaan pentujen kantamisessa. Heti Niyra saikin leukoihinsa pienen, uikuttavan koiranpennun, jonka Niyra kiikutti lempeässä otteessaan pihalle. Emo jäi sen pennun luokse ja laski maahan toisen kantamansa pennun, samalla kun Niyra lähti hakemaan loppuja pentuja. Niyran työpanos päätyi kohdistumaan täysin emojen ja pentujen auttamiseen, ja lisäkantajista huolimatta Niyra sai juosta portaita ylös alas läkähtymiseen asti. Odottavat emot tai jo pentujaan hoitavat pysyivät pihalla tiiviissä poppoossa, ja jokainen tuntui tietävän heti kenen pentu mikäkin oli tai jos joku kissaemo tai koiraemo puuttui vielä. Mutta niinhän siinä kävi, kun asui samassa huoneessa usean kuukauden ajan. Pihalla kaikilla alkoi olla jotain kannettavaa, kun Niyra pysähtyi portaille katselemaan täpötäyttä pihaa ja pihan väkijoukkoa. Vilkaistessaan taivaalle collie tajusi savupilven kasvaneen. Tai sitten savupilvi oli tullut lähemmäs...

Niyra kääntyi takaisin sisälle Kartanoon, ja näki jonkun novascotianartun kolistelevan alas ämpripinon kanssa. Kaikki ämpärit olivat tyhjiä ja päällimäisen sisälle oli tungettu jotain kankaita. Nähdessään toisensa päälle/sisälle pinotut ämpärit, Niyra sai ajatuksen.
"Hei, annatko ne minulle?", Niyra pysäytti novascotian. Tietenkin novascotia laski ämpärit lattialle Niyran eteen, Niyra kiitti ja novascotia kääntyi palatakseen yläkertaan, hakemaan jotain muuta. Niyra nappasi alimman ämpärin rivasta kiinni ja nosti koko pinon pomppimaan pitkäturkkista rinnustaan vasten. Niyra yllättyi miten paljon kasa tyhjiä ämpäreitä painoi. Kohta ne tulisivat varmaan painamaan vielä enemmän, jos Niyran idea toimisi.
Collie palasi ämpäreiden kanssa emojen luo. Laskettuaan kantamuksensa maahan, Niyra esitti ideansa.
"Kannetaan pentuja ämpäreissä, ja kangaspusseissa. Siten yksi aikuinen voi kantaa useamman pennun", Niyra heilautti häntäänsä. Ainakin vanhemmat, mutta tilannetta ymmärtämttömät pennut innostuivat heti ideasta, ja pentujen epävarmuus muuttui nopeasti villiin leikkiin, kun sisarukset yrittivät sulloutua samaan ämpäriin. Yhteen ämpäriin ei kuitenkaan mahtunut kuin 2 - 4 pentua, riippuen pienokaisten koosta. Kissaemoille j pienemmille koirille kankaat olivat helpompia, sillä ämpärit olivat liian isoa, jotta niitä voisi kantaa helposti. Puolen tunnin aikarajan kääntyessä kohti loppuaan, oli Niyrallakin kannettavanaan iso metalliämpäri, jossa oli kolme, melkein mustaa saksanpaimenen pentua. Pennut osasivat kyllä jo kävellä, mutta matka olisi aivan liian pitkä niiden tassuille, eivätkä pennut pystyisi liikkumaan metsämaalla kovin nopeasti. Niyra laski ämpärin varovasti asfaltille.
"Olkaa ihan paikallaan, ettei ämpäri kaadu", Niyra totesi hymyillen pennuille, ja saatuaan pienokaisilta napakoira nyökkäyksiä, Niyra nosti katseensa pihaan. Eläimet näyttivät olevan ihan pian valmiita. Niyra kohotti kuononsa ja ulvoi. Oli aika lähteä. Niyran äänen kaikuessa vielä rakennuksen seinissä ja ympäröivissä puissa, Niyra toivoi mielessään, että Aslan joukkoineen palaisi pian, ehjänä ja turvassa.
"Lähdemme nyt! Seuratkaa minua!" Niyra huusi, jotta edes puolet täydestä pihasta kuulisi. Narttu nappasi ämpärin rivan uudelleen hampaidensa väliin ja nosti pennut ilmaan. Niyran luotua viimeisen katseen Kartanoon, ja käännyttyä kohti metsää, alkoi väki pikkuhiljaa liikkua eteenpäin, Kaartilaisten samalla hakeutuessa asemiinsa.

Nimi: Iitu

24.10.2018 15:57
Strix - Yad

Strix pudisti hymyillen päätään dalmatialaiselle. Sen pään yläpuolella olisi ihan yhtä hyvin voinut leijailla iso puhekupla, missä Juri rääkyisi kovaan ääneen, ettei se todellakaan kaivannut kissaa tai arkaa whippetiä mukaan tutkimaan taloa. Niin selvää oli koko uroksen elekieli. Strix toivoi, etteivät muut ottaisi dalmatialaista niin tosissaan. Nuorukainen itse oli tottunut Jurin juttuihin, ja jostain kumman syystä kaksikosta oli kuoriutunut todella läheinen kaksikko. Ainakin siis Strixin silmissä. Klee kai ei osannut varmana sanoa, oliko Juri samaa mieltä, sillä ei uros koskaan ollut sanonut suoraan pitävänsäkään nartun seurasta. Toisaalta, sekin taisi olla vain tyypillistä Juria, ja ainakaan Strix ei ottanut kaikkia dalmatialaisen puheita niin tosissaan. Strix keskittyi hymyilemään ystävällisesti Mitolle ja Ezralle; tässä oli ainakin yksi kahdesta, jolla ei ollut niiden seuraa mitään vastaan.

Klee kai nosti kuononsa kohti taivasta, jotta näkisi selvemmin ikkunat. Ne olivat liian korkealla ja Mitokin totesi, ettei kiipeäminen onnistuisi. Strix käänteli päätään, antoi katseensa vaeltaa seinää pitkin. Kyllä nyt joku ovi olisi raollaan, pakko olla. Whippet oli ensimmäinen, joka löysi sisäänkäynnin ja Strix ravasi heinänkeltaisen uroksen suuntaan katsomaan löydöstä. Seinähän oli ihan tuusannuuskana. Harjoittelija astui musertuneen kivipalan ylitse ja kurkisti varovaisesti sisään.
"Hienoa Ezra!" Strix loi urokselle ystävällisen katseen.
Whippet-parka näytti siltä, että olisi ihan missä tahansa muualla kuin täällä, joten Strix yritti tosissaan antaa mahdollisimman ystävällisen kuvan. Ei voinut olla kivaa olla noin surkeana. Alaskalaisen luontainen uteliaisuus kuitenkin oli nostattanut päätään ja sai nartun melkein unohtamaan kuumuuden, vaikka kieli roikkuikin taukoamatta suupielessä. Toivonmukaan talossa olisi viileämpää.
"Mennään!" Strix hihkaisi, kömpi talopalojen ylitse, sukelsi avonaiseen aukkoon ja kipitti sisään huoneeseen, joka avautui seinän takana.

Ensisilmäyksellä Strixin valtasi pettyneisyys. Huone oli melkein kokonaan tyhjennetty. Yksi sievä kaappi oli kaatunut nojaamaan musertunutta seinää päin, mutta siihen se sitten jäikin. Ankeaa. Katse kohdistui kuitenkin nopeasti takaseinällä olevaan oveen, jonka luokse Strix heti kipittikin. Turhaa tähän jäädä aikailemaan. Ovessa oli tavallinen kahva, mihin nuorukainen oli Kartanossa tottunut, joten sen avaamisessa ei ollut ongelmaa. Eikun ylös takajaloille, hampaat kiinni kahvaan, vähän vedetään ja tadaa, ovi auki. Ovenraosta vipelsi samantien piipittävä hiirulainen, sen häntä liukui Strixin takajalan ylitse saaliin sännätessä karkuun. Klee kai ei itse ehtinyt tehdä muuta, kuin vilkaista alas, ennenkun hiiri katosi sen näkökentästä. Rääpäleeltä se näytti, laihalta ja pieneltä, ei varmaan edes täysikasvuinen. Strix tuuppasi oven kokonaan auki ja tuijotti pimenevää, pientä eteistä. Lattialla oli homeinen, siihen hylätty peitto, jonka toinen kulma repsotti hassusti avonaisena. Strix suuntasi korvansa eteenpäin kuullessaan pientä rapinaa. Oliko peitto piilopaikka? Ehkä siellä olisi lisää hiiriä. Peitosta leijuileva tunkkainen haju esti Strixin haistamasta saalista, mutta se oli varma, että sieltä löytyisi lisää.
"Hei kaverit!" Strix sähähti ja vilkaisi taaksepäin.
Ensimmäiset elossa olevat, jotka nuorukainen oli täällä nähnyt. Kaipa rakennus oli ollut tarpeeksi suojanen pienelle hiiriperheelle. Klee kai kiersi varovasti peiton reunaa pitkin.
"Otetaan ne kiinni", Strix sähähti tovereilleen, lipoen samalla huuliaan.
Strix painoi tassunsa kohti peittoa ja heilutteli sitä rivakasti, jolloin avonaisesta kulmasta syöksyi säikähtäneitä hiirulaisia. Pieniä, joista ei varmaan paljon iloa olisi, mutta parempi kuin ei yhtikääs mitään. Klee kai ehti itse laskea neljään eri häntään, ennenkun hiiret katosivat avonaisesta ovesta kohti huonetta, missä muut olivat(?).

Nimi: Glowe

24.10.2018 14:59
Mitra - Auony

"Metsästä?" Mitra toisti ja vilkuili vuoronperään Lyraa ja mäyräkoiraa. Lyra kertoi koiran oksennelleen. Jep, Mitra olikin haistanut oksennuksen hajun jo, joten somali vain nyökkäsi. Koiralla oli varmasti kaupungin tauti, mutta kuinka pitkällä se oli, sitä Mitra ei tässä ja nyt voinut selvittää.
"Ei häntä voi hylätäkään", Mitra jatkoi hieman kuonoaan kurtistaen, parantajaa jokseenkin arvelutti vieraan koiran mukaan ottaminen, ilman että sitä oltiin edes hyväksytty koiralauma Yadin puolesta Yhteisöön. Mutta no, olihan Kartanolle ennenkin kiikutettu tuntemattomia koiria hoitoon, jotka pääsivät vasta myöhemmin tapaamaan Yadin Johtajaa tai muita arvovaltaisia.
'Vien hänet tuonne', Lyra ehdotti tähän väliin, ja sai Mitran höristämään korviaan. Reipas oppilas, otti vastuun heti vieraasta koirasta.
"Selvä, älä jätä häntä yksin", Mitra ohjeisti vielä, luottaen siihen, että Lyra todella uskoi pärjäävänsä potilaan kanssa. Mitra muisteli ettei Lyra ollut ollut parantajaoppilaana kovin kauaa. Äkkiä nuorten kokemus ja tietotaito kyllä karttuivat. Kyllä Lyra pärjäisi. Oppilas lähti viemään koiraa kohti osoittamaansa pensaikkoa, ja Mitra käänsi katseensa täpötäyteen aukioon. Missä Mitra voisi olla hyödyksi? Pihalle raahatut sairaat selviäisivät kyllä hetken asfaltilla, Mitra voisi mennä Kartanoon, ja yrittää löytää Creetan, Lunan ja Shinin...

Mitra ei päässyt edes mietteidensä loppuun, kun se jo kuuli Lyran huutavan pensaikon luolta. Somalinaaras pyrähti oitis siihen suuntaan. Lyran äänessä oli kuulunut ihan kunnon hätää, ja Mitran mielessä pyörähti kuva siitä, että mäyräkoira olisi vaikka käynyt oppilaan kimppuun tai jotain vastaavaa. Muutamassa sekunnissa Mitra oli saapunut Lyran luokse, ja pörhisteli karvojaan nähdessään kuolleen, verisen koiran.
"Lyra!?" Mitra ravisti oppilasta rajusti, ja laski viiksekkään naamansa nuorukaisen kasvojen eteen. Lyra ei vastannut(?), tai herännyt(?) mutta Mitra tunsi viiksikarvoissaan hengityksen.
"Mitra? Mitä tapahtui?" Tuttu kollin ääni sai Mitran vilkaisemaan äänen suuntaan, Volontov jarrutti juuri somalin viereen. Parantajakollin turkissa oli verta ja kuivien kasvien silppua, Volontov oli varmaan ollut pihalla olleiden potilaiden luona. Valkea kolli luimisti korviaan katsoessaan koiraa. Kuollutta Volontov ei kuitenkaan pitkään tuijotellut, vaan siirsi huomionsa Lyraan. Kai Volotovkin oli tullut Lyran huudon hälyttämänä paikalle.
"Onko Lyra kunnossa?" Volontov kysyi.
"Tajuton ainakin, en tiedä muuta", Mitra vastasi, ja kurtisti namaansa huolissaan, sekä turhautuneena. Niin kauan, kuin Lyra oli tajuton, ei oppilaan hyväksi voisi tehdä oikein mitään. Ei Mitra nähnyt mitään haavoja tai muutakaan, mitä alkaa paikkaamaan.
"Mitä me tehdään tuolle?" Mitra nyökkäsi koiranraatoa.
"Miten niin?" Volontov ihmetteli ääneen. No joo olihan kysymys kuulostanut vähän tyhmältä.
"Se ei ollut yhteisöläinen. Lyra löysi sen metsästä", Mitra murahti. Volontov väänteli häntäänsä hetken ajan.
"Ei sitä voi jättää tulen armoille. Nosta se selkääni, niin sinä voit kantaa Lyran, lähtö on ihan pian", Volontov tarjoutui. No voi kuinka ritarillista, Mitran selkä kiittäisi. Mäyräkoira painoi varmasti kissan verran, ellei enemmänkin, joten oppilas olisi paaaljon kevyempi taakka. Mitra huitaisi häntäänsä, miettien että täällähän oli paljon tärkeämpääkin kannettavaa kuin tuntemaon ruumis, mutta piti mutinat ja murinat sisällään, ja kuuliaisesti veti velton pitkulakoiran ruumiin Volontovin valkealle selälle, joka ei tosin kohta puoliiin ollut enää niin valkea. Sitten Mitra kyyristyi itse, ja varovaisesti Volontov siirsi Lyran Mitran selkään.(?) Mitra suoristautui, ja jäisi odottamaan lähtöä Lyra selässään. Ehkä oppilas heräisi ennen lähtöä, tai vasta lähdön jälkeen.

// (?) tämmeisellä merkillä siis saa ehdotella pientä hittaamista, mutta kaikki kyssäritapahtumat ei tarvitse sopia sulle. :)

Nimi: Defia

23.10.2018 22:32
Shin - Auony

Selällään maaten Shin heilutti hieman epäluuloisena korviaan. Oliko oppilas ihan tosissaan? Naaraan kiirehtiessä kohti vesiastiaa Shin päätteli sen olevan tosissaan. Voi kuinka viaton mieli. Creeta sen sijaan ei tuntunut nielevän kollin esitystä. Parantaja soi naaraalle ilkikurisen virneen sen kommentoidessa tämän perhesuhdetta.
Se ei tiennyt olisiko Mitrakaan tajunnut todellista vitsiä sen perhekommentissa, mutta sitä tuntemattomille oppilaille se oli mahdotonta. Eihän kollilla oikeastaan ollut perhettä, joten siinä mielessä Creeta oli oikeassa; kuolleet eivät hirveästi välittäisi. Tietysti sillä oli vielä sen veli, mutta Shin ei osannut ajatella kuinka Ubo reagoisi kollin kärventyneeseen ruumiiseen. Toisin päin kolli ei halunnut asiaa ajatella, vaikka sokea koirahan se oli lähtenyt tulta kohti.
Parantaja kierähti kyljelleen ja seurasi katseellaan mustan naaraan puuhia. Sen teki mieli nälviä Creetalle toisen oppilaan tunnollisuudesta, mutta ei jaksanut vaivautua. Olivathan varmaan kaikki parantajaoppilaat niin tunnollisia kuin vain kykenivät olemaan. Paitsi tietysti Shin itse ollessaan oppilas.

Luna - jonka nimen Shin oli vasta oppinut Creetalta - palasi vesiastian kanssa ja yritti rohkaista parantajaa juomaan. Creeta sen sijaan tahtoi latistaa tunnelmaa latomalla pessimistisiä kommentteja. Kolli luimisti hieman mustia korviaan kuin muka harkitsisi asiaa, mutta virnisti sitten leveästi. "Sitä varten minulla on järkkymättömän hyvä onni," parantaja kehräsi olevinaan salaperäisesti. Tosin se oli aivan totta. Shin oli koko ikänsä yrittänyt tehdä vain vihollisia itselleen, mutta tässä se edelleen oli. Sillä tuntui olevan itse pirun onni.
Creetan heittäessä viimeisen kommenttinsa Shin heilutti tassujaa kuin pieni pentu. "Mutta, kun tarvitsen kyydin," aikuinen kolli vinkui. Mitra tosin varmastikin repisi kollin palasiksi, jonka vuoksi se vilkaisi suuntaan, jonne naaras oli lähtenyt. Lyra ei kuulostanut tutulta, joten kolli epäili senkin olevan oppilas. Parantajat se kutakuinkin tunsi, mutta oppilaita ei niinkään, juurikin niiden opettajien takia. Se vilkaisi Lunaa, jonka opettajan muisteli olevan Spy. Siinäkin taas joku, jonka opettaja oli käskenyt pysymään kaukana. Ajatus sai kollin melkein nauramaan, mutta taas joku halusi välttämättä keskeyttää.

"Minä voin kantaa sinut..." Shin tunnisti nopeasti tukahdetettua raivoa tihkuvan äänen. Musta kolli vilkaisi entisen oppilaansa suuntaan ja näki sen turkin olevan jo hieman pörhöllään. Sentään vain hieman, kolli ajatteli virnistäen pienesti. Nyt ei kuitenkaan ollut oikea aika haastaa riitaa parantajaa suuremman kollin kanssa. Lähinnä, koska Shin oli oikeastikin kuumissaan ja Ubo ei ollut missään lähettyvillä. Roku oli jo aikaisemmin yrittänyt silputa parantajan, mutta sen veli oli ottanut iskut vastaan, nyt taas mikään ei suojelisi sitä.
Huokaisten syvään Shin kierähti takaisin jaloilleen. Musta kolli kumartui sitten litkimään vettä Lunan tuomasta astiasta. "Kiitos, olet todella kiltti," parantaja kehräsi Lunalle. Jos Rokun keltaiset silmät eivät olisi yrittäneet porata reikiä Shinin kalloon, olisi kolli varmasti tehnyt jotain muutakin. Sitä ei kuitenkaan huvittanut tulla mankeloiduksi, joten kepeän hymyn kera se käänsi katseensa nuoreen kolliin.
"Roku rakas, tulit juuri parahiksi. Minä en voi kovinkaan hyvin, joten sinä voisit mennä puolestani auttamaan näitä ihastuttavia neitoja. Et ehkä voi auttaa pakkaamisessa, mutta voisit olla hyödyksi ja kantaa kaiken."
Rakkaaksi kutsuminen koetteli selvästi rajoja turpaan saannin kanssa, mutta vielä tällä hetkellä toinen pysyi nahoissaan. Shin virnisti nuorukaiselle, nähden sen selvästi hautovan jotain tapaa, jolla kieltäytyä. Se ei käynyt, joten Shin painoi toisen tassunsa nuoremman kollin otsalle, sen melkein loikatessa ilmaan. "Ole kiltti poika ja tee osuutesi," Shin kehräsi lähes uhkaavalla sävyllä. Kieroutunut pieni virne kaupan päälle ja sitten parantaja irrotti tassunsa.

"Noniin, hopi hopi, Kartano ei evakuoi itse itseään. Minä tulen kohta auttamaan myös," kolli totesi kuulostaen taas täysin huolettomalta. Jos Luna ei ollut jo lähtenyt Creetan perään, parantaja soisi sille nyökkäyksen ja hymyn. Shin vilkaisi vielä kerran suuntaan, jonne Mitra oli kadonnut ja lähti sitten tepsuttamaan toiseen suuntaan. Mitra oli pyytänyt sitä pitämään oppilaista huolta, mutta varmasti naaras oli samaa mieltä siitä, että tämä oli parempi ratkaisu kuin se, että kolli roikkuisi niiden perässä traumatisoimassa niiden viattomia mieliä. Ajatus siitä tosin sai kollin hymyilemään mielissään. Harmi, että oli niin kuuma päivä.
Puunrajaan päästessään kolli loikki tummimpaan varjoon ja lösähti siihen makaamaan. Maattuaan siinä hetken se alkoi tähyilemään puihin. Se valitsi tarpeeksi tuuhealatvaisen puun ja kiipesi sinne. Shin tahtoi kokeilla näkisikö puusta mitään. Jos ei, niin sitten se tahtoi suojaa auringolta. Parantaja aikoi kyllä oikeastikin palata Kartanolle, vaikka sitä ei huvittanutkaan, se tietäisi vain liikaa työtä. Ensin se kuitenkin tahtoi viilennystaukonsa. Sitten voisi taas energisesti siunata oppilaita.

Roku - Auony

Johtajan ulvonnan kuullessaan Roku oli monien muiden tavoin valunut Kartanon sisäpihalle. Kuunnellessaan collien puhetta oli kollin huomio kuitenkin siirtynyt jonnekin ihan muualle. Shin ja kolme muuta kissaa. Johtajan lopetettua yksi kissoista poistui ja musta kolli kaatui. Enää tuollainen käytös ei lainkaan yllättänyt kollia. Se olikin täysissä aikeissa lähteä Kartanoon auttamaan muita klaanilaisia, mutta vaistomaisesti se pysähtyi katsomaan parantajan pelleilyä.
Koska toinen parantajan seurassa olleista kissoista näytti ottavan homman tosissaan, Rokun mielenkiinto heräsi. Hiljaa kolli asteli lähemmäs kuuntelemaan. Pelkästään Shinin ääni sai kollin ärsyyntymään. Häntä viuhtoen se katsoi kolmikkoa sivummalta, kunnes parantaja heittäytyi pikkupennuksi. Roku meni lähemmäs ja sai vain vaivoin estettyä itseään sähisemästä.
Shinin vastaus sai kollin hieman varuilleen. Se vilkuili parantajaoppilaita ja mietti hetken vain luikkivansa pakoon. Kyllähän sen entisen opettajan pitäisi tietää, ettei Roku osannut käyttäytyä vieraiden seurassa. Eikä tuttujenkaan. Parantaja selvästi tiesi ja se käytti pahinta asettaan - itseään! Mustan tassun koskettaessa valkoista merkkiä kollin otsalla sen selkä köyristyi koko kollin noustessa varpailleen. Hyi, hyi, hyi, hyi, hyi, hyi!
Kylmät väreet kulkivat pitkin kollin kehoa parantajan tehostaessa elettä sanoillaan. Hyiiiiii. Roku niin vihasi tätä saastaista kattia. Kosketuksen viimein loppuessa Rokun hengitys oli paljon nopeampi ja se oli enemmän kuin valmis käymään entisen opettajansa päälle.

Shin lähti pois, joten Rokulla olisi ollut oiva tilaisuus lähteä pois itsekin. Se olisi halunnut käskeä parantajaa hyppäämään tuleen, mutta sai itsensä estettyä. Ärtyneenä puhisten kolli kääntyi kohti Kartanoa. Pitäisi sen varmaan joka tapauksessa auttaa parantajia jollain tavalla, joten sama se oli mennä heti kolmanteen kerrokseen. Vaikka kolli ei todellakaan tahtonut noudattaa Shinin käskyjä.
Roku vilkuili kohti parantajaoppilaita, mutta jättäisi ne kyllä rauhaan, jos ne eivät kaipaisi sen apua. Pitihän koko kolmas kerros tyhjentää. Kookkaana kissana Roku pystyisi tarvittaessa kantamaan vaikka sairaan kissan ulos. Mieluiten se myös tekisi niin, jos sen ei tarvitsisi kohdata mustaa paranatajaa enää.
"Tarvitsetteko te sitä apua?" Roku kysyi rujosti ja jopa hieman takellellen. Se ei ollut edelleenkään saanut vihaansa Shiniä kohtaan sammutettua, joten teki parhaansa, ettei karjuisi oppilaille.

Nimi: Lintu

23.10.2018 12:50
Lyra - Auony

Katsoin maata, ja mietin mitä vastaisin. Nyökkäsin kun tämä mainitsi apuni tarpeen, ja katsoin maata. Koira ihmetteli mitä tein, tai kuka tuo oli. "Uum.. löysin hänet metsästä", sanoin niin hiljaa, että vain mitra juuri ja juuri pystyi kuulemaan sen. "Hän.. oksenteli. Annoin hänelle pajua ja purasruohoa", sanoin vähän kovemmin, varmistaen että mitra kuulisi mitä puhuin. Katsoin hiljaa maata, ja tiesin koiran oksentavan pian. "Vien hänet tuonne", sanoin, ja osoitin lähintä pusikkoa. Toivoin Mitran ymmärtävän, mutta samalla pelkäsin turvallisuuden puolesta. Kuljin hiljaa koiran vierellä, ja pian tämä oksensikin. "Tuotah..", sanoin paljon pelon vallassa. En tiennyt mitä tehdä, ja toivoin apua nyt enemmän kuin koskaan. *Ensimmäinen potilaani! Ja hänkin varmaan kuolee..*. Yht'äkkiä koira alkoi oksennella verta kunnolla, ja tämä pihisi kivusta. "A..auta", tämä sanoi oksentelujen välissä. Katsoin silmät suurina, ja silmissäni värisi pelko.

Kuvat valtasivat mieleni, tuska joka valtasi mieltäni. "KUOLE VAHINKO!!", Fotiá oli karjunut. Taas yksi isku selkään. Olin itkenyt samalla. "LOPETAAAA!", olin huutanut. "PYSY HILJAA!!", Fotiá huusi. Pidin suuni silloin kiinni, ja katsoin tähtiä. Fotiá raapi selkääni, ja pikku hiljaa maailmani sumeni. Seuraavan kerran heräsin ulkona polttelevassa sateessa. "Mitäh..", olin vaikeroinut. Sade poltti turkkiani, samalla kun hortailin ylös. Sade poltti turkkiani, ja huusin pimeässä. Tajusin polttavan hapon pääsevän suuhuni, jossa se poltti ääni huuliani. Itkin ääneti, ja lähdin horhoilemaan muualle. Sade teki palovammoja turkilleni, joka pikku hiljaa paloi.

Havahduin kuolleen ruumiin edessä. Edessäni oli veri lammikko, jossa kellui satunnaisia sisäelimiä. Meinasin oksentaa tuon nähdessäni, mutta pidin sisälläni sen. Kuitenkin huusin kovaa "JOKU!! APUA!!", ennen kuin pyörryin.

Nimi: Glowe

23.10.2018 12:08
Rico - Yad

Jaettuaan joukon kahteen ryhmään, Aro oli lähtemässä ohjaamaan noutajavanhusta oman rakennuksensa suuntaan. Rico kumminkin pysähtyi.
"Jätä minut mieluummin tänne ulos, pidän vahtia", Rico sanoi.
"Ei sinun kannattaisi jäädä tänne yksin. Tule meidän mukaamme, rakennuksessa on suojaisampaa", Aro väitti vastaan, olematta kuitenkaan töykeä.
"Ei, minä voin jäädä ulos. Kyllä minä pärjään jos saan pienen varjon pääni päälle. Onko tuolla varjoa?" Rico käänsi katseensa hieman edempänä kadulla olevaan autoon, joka näkyi Ricon silmissä vain harmaanruskeana, sumeana mötikkänä. Koosta päätellen Rico oletti möykyn olevan auto, tai jokin vastaava. Kai sellaisen vieressä olisi vähän varjoa. Aro hymähti vastentahtoisesti.
"Hyvä, minä menen tuonne. Sinä voit mennä jo muiden mukaan", Rico jatkoi reippaasti ja kääntyi mötikkää kohti.
"Ihan oikeasti Rico, en halua jättää sinua tänne yksin. Ja mitä sinä muka voit vahtia? Ethän sinä nää tarkasti edes kymmenen metrin päähän", Aro asteli noutajan vierellä.
"Mutta minulla on kuono ja korvat. Minusta on vain vaivaa talossa, ja totta puhuen, tarvitsen tauon, että pysyn teidän perässänne sitten, kun jatkamme matkaa", Rico vastasi. Noh, oikeasti Rico kyllä kykenisi liikkumaan omatoimisesti vieraassa rakennuksessa, ja löytäisi vettä ainakin hajun perusteella, jos ei muuten, mutta Rico todella halusi päästä makuulleen varjoon. Vanhus ei ehkä ollut yskinyt nyt hetkeen, mutta hengitys tuntui edelleen raskaalta, eikä kuumuus helpottanut noutajan oloa ollenkaan.
"Ja vaikka en näe, en minä nyt ihan avuton ole. Eikä täällä kaupungissa ketään ole, kukaan ei ole käymässä kimppuuni parissa kymmenessä minuutissa", Rico jatkoi hieman huvittuneena, ja tarkasteli Aron ruskeankirjavia, huolestuneita kasvoja.
"Hyvä on", Aro suostui viimein ja kääntyi kohti omaa rakennustaan, muuttuen nopeasti ruskeaksi läikäksi Ricon silmissä. Rico käänsi harmaantuvat silmänsä kohti autoa ja käveli sen luo. Varjon noutaja löysi helposti auton kyljen luolta, minne Rico kävi läähättäen makuulleen. Hetken huohottamisen jälkeen Rico laski leukansa tassuilleen, mutta ei kyennyt nauttimaan varjon tuomasta viilennyksestä, vanhuksen ajatusten kääntyessä Furiin. Nyt omassa rauhassaan Rico sentään sai miettiä nuorukaista, ja lausua shikokunpennulle hyvästit, eikä Rico voinut estää silmiään täyttymästä kyynelistä.

Nimi: Iitu

21.10.2018 13:28
Creeta - Auony

Tonkineesi liikutteli korviaan ja katsoi opettajansa perään, kun tuo asteli Lyran luokse. Oppilas vilkaisi Kartanoa kohti ja oli jo menossa toteuttamaan Mitran pyyntöä. Kaikki käyttökelpoiset yrtit oli pakattava hyvin, se olisi kamalaa, jos vähäisetkin jäljellä olevat yrtit katoaisivat tulipalossa. Tietenkin Creeta toivoi, että evakko olisi turhaa. Nuorukainen ei ehtinyt kuitenkaan liikahtaakaan, kun musta parantaja vei jälleen tonkineesin huomion lyyhistyessään maahan Lunan eteen. Ensin Creetan silmät laajenivat huolesta, mutta Shinin puhuessa tonkineesi vain ravisteli hitaasti päätään. Ei kollilla ollut mitään hätää oikeasti. Luna kuitenkin näytti nielevän kollin esityksen kokonaan ja norjalainen vaikutti oikeasti olevansa huolissaan. Toisaalta, se ei varmaan aikaisemmin ollut tavannut Parantajaa, eikä tiennyt tuon hieman kierosta huumorintajusta.
"Luna odo... Ja meni jo", Creeta katseli toisen oppilaan loikkivan tiehensä ja siirsi sitten katseensa Shiniin.
"Oikeasti?" Creeta viskoi hännällään yllättävän ärtyneenä ollakseen iloinen itsensä.
Oppilaalla oli kuitenkin muuta tekemistä, kun katsella Shinin puuhia. Se halusi pakkailemaan yrttejä valmiiksi, jotta ne olisi helppo kuljettaa pois Kartanosta. Se oli tärkeä tehtävä, ja kukaan ei tiennyt, miten paljon aikaa oli hukattavana. Silti kolli kehtasi pelleillä, tällaisella hetkellä? Se ei oikein iskenyt nuorukaiseen, vaikka Creeta ei yleensä ottanut kaikkea niin vakavasti.
"Perheesi ei edes huomaisi, vaikka jätettäisiin sinut tähän", Creeta tuhahti hieman halveksuvasti ja nosti katseensa mustasta kollista, kun Luna tuli takaisin vesisaavinsa kanssa.
"Älä usko kaikkea Luna. Shinillä ei ole hätää", oppilas jatkoi ystävällisempään sävyyn nuorelle naaraalle. "ja sinä" - nopea vilkaisu parantajaan - "joku kaunis päivä tarvitset oikeasti apua, mutta kukaan ei enää usko sen olevan totta. Mitäs sitten? Minä ainakin menen nyt hakemaan niitä yrttejä."
Creeta kääntyi tallustamaan kohti Kartanoa, mutta vain parin metrin päässä käänsi taas päätään kaksikkoa kohti.
"Shin, sinun kannattaisi tehdä samaa. Mitra repii sinut palasiksi, jos näkee sinut siinä", Creeta kehräsi huvittuneena, ja ravasi sitten Kartanoon.

Nimi: Glowe

19.10.2018 19:23
Alik - Yad

Tiedostaessaan sen seikan, että nuorukainen saattoi yrittää valehdella, oli Alikin katse hyvin tiukka ja vaativa, kun se tiiraili hieman alaviistoon itseään pienempää koiraa. Toivottavasti Furi mietti vastatessaan sitä puolta, että tässä saattoi olla heidän kummankin turvallisuus kyseessä. Alikin piti kuitenkin luottaa pennun sanaan, ei se ehtisi tässä kokoaikaa epäillä sitä oliko pentua sittenkin purtu tai ei. Furin ei kuitenkaan tarvinnut edes vastata mitään, sillä jo Alikin puhuessa Komentaja näki huolen välähdyksen nuoren uroksen silmissä.
"Mihin?" Alik murahti lyhyesti, kuono kurtussa. Furi laski päänsä alas, paljastaen niskansa paremmin. Alik näki pennun ohuemmassa kesäturkissa verta niskan alueella. Verta on vain pienenä läikkänä ainakin toistaiseksi, mutta verenvuoto ei ollut ainakaan Alikin silmään mitenkään hurjan voimakasta.
"En tiedä... Toivon meidän kummankin puolesta että ei", Alik vastasi totuuden mukaisesti pennun huolestuneeseen kysymykseen ja uroksen murinan takaa kuului ihan oikeaa myötätuntoa. Alik saattoi vain kuvitella miltä pennusta nyt tuntui, kun se saattoi kantaa sairautta.

"Ota tämä huivi", Alik jatkoi. Uros nosti toisen etutassunsa ilmaan, ja koipeaan apuna käyttäen asetteli huivin vähän paremmin hampaidensa väliin. Sitten uros siirtyi lähemmäs pentua ja laski kankaan pennun niskan poikki, niin että eniten kuolan kastelema kohta oli haavan päällä. Huivin kulmien roikkuessa pennun kaulan molemmilla puolilla, Alik kumartui äpöstämään kankaan jotenkuten pennun kurkun puolelle. Homma ei ollut mitenkään helppo, ja Alikin täytyi myöntää, että oli kokeillut solmujen tekoa niin vähän, että yksittäiset kerrat voisi lasketa yhden tassun varpailla. Mutta toisaalta, Alik oli nähnyt varmaan satoja kertoja parantajien tekevän solmuja, ja kissojen liikkeitä muistellen Alik yritti toimia samoin. Harjoittelun puute näkyi myös tuloksessa. Ei solmu mikään nätti ollut, ja sitä pitäisi varmasti kiristää joka hetki, mutta onneksi huivi oli niin iso, että pentu varmaan onnistuisi vetämään solmua kireämmälle huivin häntäpäistä, vaikka tassujen ja hampaiden avulla. Alik tarkisti vielä, että märkä kohta oli haavan päällä, ja työ oli valmis. Hmh, Alik oli jopa ylpeä itsestään, koska oli jo yhdessä välissä epäillyt, ettei saisikaan solmua tehtyä.
"Valmis", Alik informoi myös pentua, ja yllättyi kun melkein siinä samalla Furin kirsu kosketti Komentajan etujalkaa. Nanosekunnin hämmennyksen jälkeen husky tajusi eleen, ja nyökkäsi vakavana pennulle. Olepa hyvä vaan, mutta vielä ei kannattanut iloita yhtään mistään.
"Sano heti, jos tunnet olosi millään tavalla poikkevaksi", Alik käski. Komentaja ei voisi tehdä oikeastaan mitään pennun oloa helpottaakseen, mutta ainakin Komentaja tietäisi jos Furin tila menisi huonommaksi.

Pennun siirtyessä uutta katua kohti, poispäin kuolleiden suunnasta, Alik kohensi ryhtiään ja suuntasi itsekin tarkkaavaiset silmänsä kohti vierasta katua. Husky lähti kävelemään asfaltilla pennun vierellä. Alik loi muutaman tutkivan silmäyksen Furiin, tai pikemminkin siihen, pysyikö solmu liikkuessa kiinni. Samalla, vaikka koirien tahti rauhallinen olikin, Komentajan karaistunut silmä huomasi Furin varovan yhtä jaloistaan. Alik ei kuitenkaan sanonut asiasta mitään, sillä Furilla ei näyttänyt olevan vaikeuksia liikkua, eikä pieni linkutus näkynyt edes joka askeleella. Ehkä pentu oli saanut jalankin kipeäksi siltä hullulta. Toivottavasti Furi oli oppinut jotain, ja tajusi nyt pysyä aikuisen lähellä. Hulluja saattoi olla lisää. Ajatuksen johdattelemana Alik piti ympäristöä vain entistäkin tarkemmin silmällä.

Furi kyseli kapunkipaon kestosta, ja hyvin keskeisistä seikoista; ruuasta ja vedestä. Pennun mainitessa veden, Alik tuntui vasta nyt muistavan kultaista selkäturkkia paahtavan auringon, ja koira päästi kielensä näkyville leukojen välistä. Alik vilkaisi taakseen, taivaalle.
"Niin kauan, kuin taivaalla on savua, maakin on luultavasti tulessa, tai polttavan kuuma. Meidän ei kannata palata, ennen kuin savupilvet ovat kadonneet", Alik sanoi. Uros luimisti korviaan. "Savupilvi näyttää vain kasvaneen... Toivottavasti tuli ei ole saavuttanut metsää. Silloin sitä ei pysäytä enää mikään", husky murisi synkästi, ja tunsi pelkoa Yhteisön puolesta. Alik halusi olla mieluummin auttamassa laumaansa, kuin jumissa täällä kaupungissa. Palava kiire kotiin poltteli Komentajan tassuja, mutta Alik joutui vain suuntaamaan askeleensa kohti betoniviidakkoa. Oli sama siirtää ajatukset kodin selviämisestä omaan selviytymiseen.
"Kaupungeissakin on metsäalueita. Niitä kutsutaan puistoiksi. Missä on kasveja, voisi sieltä löytyä ehkä lintuja tai jäniksiä... Rakennuksissa ja viemäreissä -siis tämän harmaan asfaltin alla olevissa tunneleissa- on varmasti rottia, ehkä hiiriä... Tässä säässä saaliin verellä ei pidetä janoa kurissa kovin kauaa, meidän pitäisi keskittyä erityisesti veden etsimiseen. Kaupungin läpi saattaa kulkea pieniä jokia, ja sellaisissa poistoalueissa on usein ojia. Niiden siltojen alle, ja siltaputkien sisälle on voinut jäädä vettä", Alik selosti mitä nyt ensimmäisenä tuli mieleen, mistä kaupungissa saattoi löytää elämän perustarpeet, veden ja ruuan. Kaksikko kulki vielä jonkin aikaa, ja puolen tunnin matkan kuluttua Alikista tuntui että se läkähtyisi kohta. Uros oli nimenomaan siirtynyt kulkemaan kadn sivuun, tai muihin paikkoihin missä oli varjoa, mutta ei se paljoa auttanut. Käännöksiä ja mutkia oli tullut jo niin paljon, ettei Alik varmaan osaisi enää takaisin aiemmalle talolle. Taloista puheenollen, rakennukset olivat edelleen pääosin isoja, korkeita neliöitä, mutta ne näyttivät enemmän asuinrakennuksilta kuluneine parvekkeineen ja isompine pihoineen. Ilmeisesti joen tuntumassa oli ollut enmmän jotain tehdas- ja varastorakennuksia. Tylsään maisemaan, ja tassuja kiduttavaan asfalttiin tuli kuitenkin muutos seuraavan mutkan takana ensimmäisten asuinrakennusten jälkeen edessä näkyi metsittynyt alue, joka oli telineistä päätellen ollut joskus ihmisten leikkipaikka tai lähitalojen pihapiiriä. Nyt siellä kuitenkin oli villiintyneitä, auringon kuiduttamia pajuja, pensaita, ja kuollutta heinää. Alik vilkaisi innostuneena Furia. Täältä saattaisi löytyä ruokaa ja vettä!

//Ja mitä siltaputkella herra tarkoittaa, on siltarumpu, eli se perus ojissa oleva betoni/metalliputkilo XD:
https://i.gyazo.com/a109d368a8a0ad0eef9a4b88043e338f.png

Nimi: Iitu

18.10.2018 15:27
Furi - Yad

Tarkkaavaiset korvat hörössä kuuntelen hieman huolestuneena Komentajaa. Pelonviuhahdus ravistelee selkäpiitä, kun Alik kysyy puraisiko sekopäinen hullu minua. Pystyn vieläkin tuntemaan uroksen otteen niskassani, ja nopea järkytys vilahtaa silmissäni. Tuijotan huskyn suussa olevaa kangasta, epäröiden, ennenkun vilkaisen palannutta kohtaa uroksen lavassa. Alik tarvitsisi huivia suojaksi. Hetken minun tekee mieli esittää iloista, kertoa, ettei minulla ole mitään hätää. Muistikuva sekarotuisesta on kuitenkin liian tuore, ja kaipa Alik oli huomannut, miten sen sanat vaikuttivat minuun. Niinpä lasken vain päätäni alas, jotta Komentaja voisi vilkaista niskaani. Molemmilla puolilla näkyy pienet avohaavat terävistä hampaista, josta pulppuaa punaista verta kastellen turkkiani tahmeaksi. Ei kuitenkaan pahasti, verenvuoto on jo hidastunut, eivätkä hampaat olleet ehtineet saada kamalasti tuhoa aikaiseksi. Silti minua pelottaa. Mitä jos sairaus, josta Alik puhuu, on tosi tarttuvaa? En minä halua tulla samanlaiseksi, kun tuntematon uros. En halua lymyillä sekopäisenä jonkun auton alla ja huudella syyttä tuntemattomille, jotka vain sattuvat paikalle. En halua hoiperrella ympäriinsä, enkä todellakaan kuolla tuolla tavalla. En halua!
"Tuleeko minustakin hullu?" piiperrän huolestuneena, katse tarkkaavaisena huskyn kasvoilla, jotta ehkä näkisin, yrittäisikö se valehdella. Hyi, mitä jos Alik sanoisi ettei toivoa ole jaja... Ravistan itsepintaisesti turkkiani. Ei siinä niin tule käymään.

Yritän keksiä mahdollisimman hyviä tekosyitä, miksi Alik voisi tarvita huivia kipeämmin, kun husky asettelee sen niskani suojaksi(?). Pääni lyö kuitenkin tyhjää. Niinpä mutisen vain omiani pieneksi vastaväitteeksi ja pian huivi on siistissä nipussa ympärilläni. Tai no, siisteydestä en menisi takuuseen, mutta pysyypä matkassa mukana. Kosketan huskyn etujalkaa varovasti kuonollani pienen kiitoksen, samalla kun lupaan itselleni löytävän Komentajalle vielä paremman kangaskappaleen lavan suojaksi. Jos vain saisin uroksen takaisin hiippailemaan jonkun talon sisään, täällä ulkona ei varmasti olisi mitään edes melkein puhdasta. Tämä paikka oli kuitenkin nähty, eikä minua kiinnosta pätkääkään luikerrella takaisin tunnelin kautta taloon. Kaipa jossain talossa olisi oikea sisäänkäynti. Jos vain Alik saisi saman idean. Komentaja vaikuttaa kuitenkin silmissäni valmiilta jatkamaan matkaa, joten käännyn takaisin katua kohti. Yritän kävellä mahdollisimman normaalisti, linkuttamatta liikaa kipeää koipea.
"Kauankohan joudumme olemaan täällä, mistä me saamme ruokaa? Tai vettä?" heilautan korviani huskyn suuntaan.
Hitsi, jos oltaisiin edes jossain tuntemattomassa metsässä tai jotain, niin ei tarvitsisi murehtia moista. Selviytymistaitoja autiossa kaupungissa ei kuitenkaan löydy vielä omasta meriittilistasta. Annan kuononi hipaista maata ja annan aistini lopulta virrata vapaasti. Jos täältä löytyy edes jotain syömäkelpoista, olen päättänyt löytäväni sen.

Nimi: Glowe

17.10.2018 20:34
Roerig - Luopio

Tumma uros oli huomannut jonkin olevan vialla ensi kerran, kun oli nähnyt taivaan halki kiitäviä lintuja rääkymässä sointujaan, kuin ne olisivat peloissaan. Uteliaisuuttaan saksanpaimen oli lähtenyt kulkemaan juuri siihen suuntaan, mistä linnut lensivät pois. Mikä ne oli pelästyttänyt? Ihan varikset ja korpitkin, jotka linnuista olivat ne jotka menivät ensimmäisenä kohti muiden pelkoa ja kuolemaa. Pitkään ei ollut mennyt, kun metsikössä koiran läheltä oli juossut monenkokoisia peuroja, jäniksiä. Hyvä jos jokin hiirulainenkin ei ollut juossut koiran isojen, vaaleiden tassujen välistä. Eläimet olivat kuin koiraa ei olisi ollutkaan siinä, ne pelkäsivät jotain enemmän kuin Roerigiä ja se ärsytti sakemannia. Karkuri oli Kartanon pohjoispuolella, ja siirtyi jonkin verran vielä itään. Vasta siellä sakemanni onnistui näkemään savutaivaan, joka oli vielä alkutekijöissään niihin aikoihin, kun Roerig saapui sitä katsomaan. Tulta? Roerigin mielen valtasi suurikin kiinnostus, sillä uroksen piti myöntää, ettei se ollut ikinä nähnyt jotain samalan nuolemaa puuta isompaa roihua. Ja savutaivas kertoi aika isosta roihusta. Roe ei kuitenkaan lähtenyt enää lähemmäs, koska aavisti että savua menisi katsomaan kartanollinen sankareita leikkiviä piskejä ja katteja, eikä saksanpaimen halunnut olla tungoksen tiellä. Sitä paitsi, tulihan oli vaarallista. Nyt jos koskaan Roerig olisi halunnut olla vielä Kartanoon hyväksytty, nähdäkseen millaiset olivat raukkojen reaktiot. Voi että Roerig olisi halunnut nähdä niiden kauhun ja hädän, varmaan ne laskivat Kartanon pihalla alleen. Ajatus nauratti Roea, mutta nyt saksanpaimen joutui vain tyytymään aavemaisesti hiljentyneeseen metsään, ja lähestyvään savuun. Ehkä mahtavan savupilven koko sai Roen ajattelemaan, että tässä olisi vielä kyseessä jotain suurta ja hienoa, joten Roe jäi mielellään katselemaan savun maalaamaa taivasta, kuin sse olisi sen mielestä hieno juttu. Yhteisössä ei varmasti suhtauduttaisi pilveen kevyesti. Jos savu tarkoitti kaaosta ja vaikka pari ruumista, Roerig olisi enemmän kuin tyytyväinen.

Nimi: Iitu

17.10.2018 19:46
Aslan – Auony || Lich – Yad

Lich siirtyi oitis reippaaseen raviin, kun pääsi pois etupihalta ja sukelsi takaisin metsän syövereihin. Vilkaistuaan taaksepäin se tunnisti heti seropiuroksen ja mulkaisi sitä paheksuvasti. Tietenkin sokea koira ei katsetta näkisi, mutta silti, tulipahan Lichille parempi olo. Se oli tietenkin tunnistanut uroksen hajun pesäpaikkansa lähellä, mihin Shin oli jättänyt mukavan yllätyksensä. Hyh, mokoma Arvokaartilainen oli varmaan nuuhkuttanut supernenällään tiensä rottweilerin mukavaan pieneen latoon. Olisivat edes kysyneet ensin, halusiko uros vieraita. Se olisi antanut vastaukseksi terävät hampaanjäljet turkkiin. Hieman tyytymättömänä Lich näki, miten helpolta se näytti, kun Ubo seurasi sitä syvemmälle metsään. Ihan kun se ei olisikaan sokea, vaan pystyisi rottweilerin näkemään. Huokaisten Lich käänsi katseensa takaisin eteenpäin ja lähti tarkasti kiertämään samaan suuntaan, mistä oli tullutkin. Jos Päällikkö niin kovasti haluaisi mennä katsomaan tulta lähempää, niin menkööt. Mutta silloin Lich jäisi anteeksi vain joukosta pois. Rottweiler näyttäisi, missä se oli viimeksi nähnyt Komentajan, mutta siihen sen auttamishalu sitten loppuisikin. Muut hoitakoon sitten sen likaisemman työn. Ja vaikka palaisi poroksi siinä samalla, heh.

”Ilmoittakaa heti, jos näette mitään poikkeavaa”, Aslan maukui tarpeeksi kovaan ääneen, että kaikki varmasti kuulisivat.
Rottweiler katsahti alas vierelleen, missä harmaa turkkinen pölyhuiska juoksi kevyeen näköisenä samaan tahtiin pitkäkoipisen uroksen kanssa. Jospa se edes näyttäisi väsähtävän tahtiin, mutta kaipa Päälliköllä nyt jotain ylpeyttä oli. Se ei pyytäisi tiennäyttäjää hidastamaan tahtia, ennenkun pystyisi itsekin haistamaan voimakkaammin tulen ja savun ilmassa.
Aslanin kuono värisi tiuhaan tahtiin, kun se hengitti sisään metsän tuoksuja. Kuivat puut loivat omanlaisensa tuoksun ja lämmin aurinko porotteli edelleen selkää vasten. Savupilvi lähestyi ja metsästäjä sen vieressä lyhensi askeliaan, tuijottaen suoraan eteenpäin. Aslan vilkaisi sitä kysyvästi.
”Se on levinnyt.”
Rottweilerin ääni kaikui inhosta ja maine coon pöristi turkkiaan. Pian puiden välistä pystyi näkemään jo savua, joka kietoutui puunrunkojen ympärille ja porhelsi kuivien puskien lävitse. Aslan ymmärsi paremmin kuin hyvin, ettei sentään kannattanut kävellä suoraan savupilvien lävitse. Savu ei tehnyt hyvää hengittämiselle, sen Päällikkö oli nähnyt aikaisemmin.
”Kierretään”, Aslan sanoi, ja näki, miten rottweiler oli jo vaihtanut suuntaa, mulkoillen vain taaksepäin kohti kissaa.
Aslan nyrpisti nenäänsä. Se antaisi mielellään tuollaiselle rakille kunnon selkäsaunan, mutta nyt ei ollut aikaa sellaiselle. Kolli viskoi vain ärtyneenä hännällään ja lähti uudestaan Lichin perään.

Rottweiler ujuttautui metsän halki koko ajan lähemmäs tulta, kuitenkin varoen lähtemästä liian lähelle savuja. Toisesta suunnasta ei tuullut, jos tätäkään voisi kunnolliseksi tuuleksi kutsua, joten savua ei olisi niin paljon. Ehkä koirat näkisivät sieltä jotain. Sinnepäin uros siis suunnisti, pohjoisempaan päin. Ensin Lich olisi halunnut tallustella takaisin kukkulalleen, missä sillä oli ollut niin mukava tähystelypaikka, mutta huomasi pian, että sen käyttämä reitti oli jo jäänyt tulen alle. Lopulta liekit pystyi erottamaan syvemmällä metsässä ja Lich pysähtyi. Tämän lähemmäs se ei menisi. Väki oli kuitenkin ehtinyt jo suhteellisen lähelle jokea, vaikka sitä ei pystynytkään enää erottamaan.
”Tuon liekkiseinän takana oli ihmisten autoja. Yksi niistä räjähti ja siellä Komentaja ja muut olivat”, Lich murahti ja tuijotti kylmästi väkijoukkoa, pitäen korvansa kuitenkin suunnattuna metsikköön. ”Jos haluatte mennä katsomaan, olkaa hyvä.”
Lich astui askeleen taaksepäin. Eikö se nyt ollut tehnyt tehtävänsä loppuun ja saisi häippästä, ennenkun tuli tulisi tänne asti? Rottweiler ei pitänyt siitä, miten nopeasti se oli levinnyt. Itseasiassa metsästäjä ei ollut ihan varma, oliko Alik ja muut oikeasti olleet juuri tässä, siltä tuntui, että se oli nähnyt ne viimeksi jonkun kilometrin edempänä. Mutta ei se nyt ollut niin tärkeä seikka, Lichiä kyllästytti jo tämä seura.
Aslan ei vastannut kakaralle mitään, antoi vain vihreät silmänsä vaeltaa metsässä. Eihän täältä nähnyt mitään, mikä olisi voinut olla avuksi.
”Etsitään korkeampaa maata”, Aslan käski.
Maine coon kääntyi jo jatkaakseen matkaa, kun kähisevä yskäys sain sen pyörähtämään ympäri ja tuijottamaan valppaana syvemmälle metsään. Roy oli jo asettautunut maine coonin viereen.
”Menen katsomaan, tarvitseeko kukaan apua. Ubo?” sekarotuinen mutisi.
Aslan nyökkäsi, vaikka sen olisi tehnyt mieli mennä mukaan. Tästä pystyi näkemään, miten tulen aiheuttama savu oli jälleen lähtenyt hiipimään. Eihän se äsken ollut noin lähellä, eihän? Yskäys kuului uudestaan, vaitonaisempana tällä kertaa, ennenkun tuli hiljaista. Harmaankirjava kolli tiesi, etteivät he voineet jäädä tähän kauaksi aikaa, mutta olihan niiden otettava selvää, kuka metsässä yski. Aslan odotti, että Roy, Ubo (?) ja yksi Kaartilainen olivat päässeet sen edelle, ennenkun Aslan lähti kipittämään niiden perään. Ei kolli tähän jäisi möllöttämään, eikä todellakaan lähettäisi kaartilaisia yksin lähemmäs tulta! Roy vilkaisi lapansa yli Auonyn Päällikköä, mutta osasi sentään olla hiljaa.
”Mitä jos kiipeäisitte puuhun?” Rottweilerin ääni sai Aslanin sihisemään kiukusta ja se käänsi katseen kohti urosta.
Lich tuijotti kylmästi takaisin.
”Sieltä näkee paremmin.” Senkin mokoma imbesilli.
Totta, miksi Aslan ei itse miettinyt sitä vaihtoehtoa? Kolli nyökkäsi maltillisemmin metsästäjälle, ehkei se ollutkaan ihan hyödytön. Rasittava senkin edestä. Katseellaan maine coon etsi tarpeeksi kookkaan puun, jonka oksat eivät olisi liian ohkaiset. Sellainen löytyikin ja maine coon loikki sitä kohti. Kiipeily oli suuren kissan lempipuuhaa, ja vaikkei se nyt ollut käyttänyt aikaansa puissa leikkimiseen, tuntui kaarna tutulta tassujen alla ja vaivattomasti Aslan kaivoi kyntensä runkoon. Oksia käyttämällä Päällikkö pääsi melko nopeasti usean metrin korkeudelle, ja se asettui tukevasti paksun oksan päälle tähystelemään.

Ihan ensimmäiseksi kollin silmät laajenivat järkytyksestä ja sen karvat nousivat pystyyn kuin pölyhuiska. Täältä se pystyi näkemään paljon kauemmas, kun maassaolijat. Iso, paksu savupilvi peitti metsän usean kilometrin pituudelta, tulen rätinä voimistui ja välillä joku isompi liekki näkyi nielevän suuriakin puita. Näky varmisti kollille kaksi asiaa. Ensinnäkin tämä ei ollut mikään pieni maastopalo,(VAU! mahtava päättelykyky eikö?) ja toiseksi, kukaan sen keskellä ei millään voinut olla elossa. Jos liekit eivät syöneet eläimiä, savu tukehduttaisi kaikki. Seuraavaksi maine coon havahtui hiljaisuudesta. Joo, se pystyi kuulemaan mutisevan rottweilerin, kaartilaisten henkäykset, mutta missä oli kaikki muut eläimet? Puissa pitäisi olla lintuja, mutta nyt ne olivat kaikki lähteneet muualle, pois tuhon edeltä. Se jos jokin oli merkki siitä, ettei alue ollut lainkaan turvallinen. Aslan siirsi katsettaan nopeasti maata pitkin, etsien yskijää. Se piti löytää nopeasti, ennenkun tuli ehtisi tänne asti. Se tuntui jo nyt lähestyvän liiankin nopeasti. Lopulta katse osui vaaleaan turkkiin, ehkä vaivaisen 50 metrin päässä porukasta.
”Loivasti vasemmalla, tuon paksumman puun vieressä!” Aslan kailotti Roylle ja Ubolle.
Turkkikasa liikkui hieman, ennenkun se näytti lyhistyvän maata vasten ja ilmoille kailotti uusi, kammottava yskäys. Aslan ei enää nähnyt sen liikkuvan. Varmistuneena siitä, että Kaartilaiset tiesivät, mihin suuntaan mennä, Aslan kipusi alas puusta kipittääkseen niiden perään. Maine coon ei edes huomannut, kun musta rottweiler hiljaa peruutti pari askelta pois, ja katosi sitten metsään, jättäen tulipalon ja väkensä selviytymään lopusta yksin.

Nimi: Glowe

17.10.2018 19:08
Juri, Mito, Ezra - Yad ja Auony

Ihan vain tehdäkseen koko joukolle selväksi huonon mielensä, Juri nosti kuononsa nokkavasti yläviistoon ja katseli itseään pienemmän kissan yli, suomatta Mitolle yhtäkään katsetta. Mokoma katti, maanmatonen, ei sitä tarvitsisi edes tervehtiä. Suu mutristui ja Juri tuhahteli vähän väliä ylidramaattisesti, varsinkin jos kissa tai tuo luikku vinttikoira puhuisivat. Toisinsanoen, Juri teki kaikkensa kertoakseen pikkumaisilla tavoilla, ettei valkea kolli ja sen taluttama koira olleet tervetulleitä mahtavan Jurin lähelle. Eivät nuo rahvaat ansainneet pientäkään huomionosoitusta Jurilta, olivathan nuo mokomat tietämättään ja vahingossa keskeyttäneet niin Jurin kuin Strixinkin. Jurin myötätunnon ja ymmärryksen määrä oli suorastaan ylitsepursuavaa, eihän Mito olisi tarkoituksella ketään keskeyttänyt jos vain olisi huomannut koirien keskustelun olevan kesken.

Luotettavasti Strix otti keskustelun haltuunsa, mikä sai Jurin toisen suupielen vähän nytkähtämään, uroksen naurahtaessa omassa luppakorvaisessa päässään. Jurin mökötys ja suuttumus olivat jo oikeastaan loppuneet, mutta ihan vain hölmöilyään Juri jatkoi taivaan tuijottamista. Strixin ansiosta Juri saattoi keskittyä asfaltilla kävelemiseen maata näkemättä, ilman että kompastuisu kohta johonkin tyhmään ihmisten keppiin. Juri oli vain hölmöilijä joka toisinaan keksi kepposia ja pelleili ja oli muuten vain tavattoman lapsellinen, mutta jonkun tunteiden loukkaamisen sijaan nuori uros oli ihan harmiton.

Edelleen nokka taivasta kohti osoittaen, niin että luppakorvat meinasivat kääntyä nurinkurin, Juri virnisti alaviistoon Strixille. Ai ei pitkään? Hah, nyt Juri nimenomaan koetti pitää mykkäkoulua sekä pokkansa kasassa niin kauan kuin kykeni. Kujeileva katse osui klee kain silmiin, joista tämän puoleinen sattui olemaan sininen. Joten, Juri jätti töysin huomiotta Miton ja Ezran, joista valkea nokikissa oli se joka pääosin puhui.
"Joo joo, ei tää ihan paras paikka oo tavata", Mito naurahti jotain myötämielistä, Strixiä keltaisilla silmillään katsoen. Ezra sen sijaan pysyi hiljaa, ja luimisteli korviaan Strixin haukkuessa sitä epäsuorasti tyhmäksi. Nyyhkis, whippet pahoitti taas mielensä.

Strix jatkoi kohta puoliin dalmantialaiselle puhumista.
"Nii-i, eikä kukaan muu harjoittelija ole tapellut karkureita vastaan, eikä nukkunut yötä lokerossa", Juri jatkoi mahtipontisena, ylimielisenä. Pentu oli ylpeä saavutuksistaan, eikä suinkaan ollut oppinut läksyä, jonka lokeron oli kuulunut opettaa. Miksi muutoin Juri olisi juossut paukuttamaan sankkoa, jos se olisi oppinut jotain? Ylimielinen virne kertoi vain siitä, että pentu jo kehitteli tarinaa mielessään, jota sepittäisi sitten kavereille kun he päsisivät täältä pois. Varmaan, kunhan pöly vähän laskeutuisi, saattaisi Juri alkaa leuhkimaan jopa sillä, että metsäpalo saattoi olla sen aikaansaannosta. No ehkä kuolemien aiheuttamiseen pentu vetäisi rajan.

Juri kiinnitti katseensa takaisin taivaalle, eikä kiinnittänyt kissaan ja whippettiin huomiota. Siinäpä tassutellessaan Juri huomasi taivaalla pilven. Siis ihan normaalin pilven, eikä savupilveä. Pienehkö, vielä vaalea pilvi kiinnitti Jurin huomion, koska eihän tuollaisia oltu nähty melkein koko kesänä. Ohimennen mielessään Juri toivoi että tuosta pilvestä tulisi joskus sadetta, joka lopettaisi tämän kuumuuden. Iltapäivän aurinko ehkä loi varjoja rakennuksien väliin, mutta sekään ei tuonut oikein mitään apua. Ja Jurilla oli varmaan tästä porukasta vajoten turkkia. Strix alkoi mutista jotain vedestä ja viimein Juri taittoi niskansa oikein päin.
"Vesi ois aika kiva. Mulla on jano", Juri ilmoitti jo huuliaan nuollen. Janoisuuden ilmoittaminen ei tosin vastannut Strixin kysymykseen.
"Niin, mutta mistä sitä löytää?" Ezra kysyi sieltä jostain taustalta.
"No en minä tiedä!" Juri murahti vinttikoiralle. Ezra säpsähti ja laski katseensa nolostuneena tassuihinsa. Whippethän oli kysynyt tyhmän kysymyksen vai mitä? Mito luimisti korviaan Jurille ja sipaisi hännällään rauhoittavasti Ezraa, joka muuten oli alkanut kävelemään omin avuin jo jokin aika sitten.

Aro alkoi huutelemaan takana, jolloin niin urokset kuin kissakin pysähtyivät ja kääntyivät Kaartilaisten suuntaan. Juri virnuili mielissään Strixin tullessa melkein kylkeen kiinni, ja pyöräytteli silmiään kuin mikäkin pissis, kun Aro käski myös nössön ja katin heidän mukaansa.
"Jepulis, Aro-herra", Mito vastasi reippaasti Kaartilaiselle.
"Kiva", Juri mutisi teatraalisesti ääneen. Vieläkö dalmantialainen joutui kestämään noita kahta? Mitoa melkein nauratti urospennun lapsellisuus.

"Tulkaa, mennään katsomaan pääseekö jostain sisälle", Mito lähti loikkimaan reippaana heidän ryhmänsä taloa kohti. Kissa vilkaisi pikaisesti kivisen neliötalon etuovea ja etupuolen ikkunoita, mutta ovi näytti olevan kiinni ja ikkunat ehjiä.
"Hmmm.. Noihin seiniin ei kynnet uppoa niin hyvin että pääsisi kiipeämään toiseen kerrokseen. Eipä tuolla näy rikkinäisiä ikkunoitakaan", Mito puhui ja soi ystävällisiä katseita myös Strixille ja Jurille. Piti kai dalmantialaistakin yrittää huomioida, vaikka se aika ärsyttävältä penikalta vaikuttikin. Mito oli hidastanut loikkimisensa kävelyyn siinä rakenuksen edessä odottaakseen muita ryhmäläisiään eli ainakin Juria, jolla ei ollut kiire työntekoon. Dalmantialainen antaisi mielellään muiden etsiä vettä, jonka se sitten itse joisi.

Ezra oli jatkanut pitkää ravia kohti rakennuksen sivustaa. Tätä taloa ja seuraavaa taloa erotti asfalttinen leveä kuja. Ezra kurkisti kujalle, ja sen silmät levisivät. Syvemmällä kujalla, Ezran ryhmän rakennuksen seinä oli osittain sortunut. Tiilimurskan seasta näkyi auton takapuskuri. Joku taulapää oli ajanut päin seinää Ezfalle tuntemattomasta syystä. Mutta pääpointti oli, että ehjän seinän ja auton välissä nöytti olevan aukko. Heistä varmasti kaikki mahtuisivat siitä sisälle.
"E-ei tarvi kiivetä. Tä-täältä pääsee", Ezra huusi muiden suuntaan. Whippetin häntä hapuili paikkaansa vatsaa vasten. Ezralla oli niin kivoja kokemuksia vieraista taloista, että nuori uros suorastaan hyppi innosta päästä sisälle rakennukseen. Joo ei, varsinkin kun puoliseinää oli jo tuusannuuskana.

Nimi: Untuva

17.10.2018 14:03
Luna - Auony

Luna katsoi Mitraa, kun kissa lähti heidän luotaan. Onneksi Mitra kuitenkin käski Shiniä pitämään heistä huolta. Luna ei nimittäin halunnut jäädä yksin tällaisessa tilanteessa. Se siis käänsi katseensa kollia kohden, ja odotti tuolta paljon ohjeita ja käskyjä siitä, mitä piti tehdä.
Luna kurtisti kulmiaan, kun parantajakolli tuupertui hänen jalkoihinsa. Oliko kollilla todella noin huono olla? Norjalaisen silmistä varmaan huomasi huolestuneisuuden, kun se katseli mustaa parantajaa.
"O-oletko kunnossa?" naaras kysyi kallistaen päätänsä sivulle. "Sano vain miten voin auttaa. Näytät olevan ihan kunnossa, mutta... tämä kuumuusko tuon tekee? Sano nyt vain oletko kunnossa?" Luna ei ollut varmaan pitkiin aikoihin puhunut niin paljon kerralla, varsinkaan vieraalle kissalle. Se oli työskennellyt Shinin kanssa vasta vähän aikaa, eikä tuntenut sitä lähes ollenkaan.
"Tarvitsetko vettä? Voin käydä hakemassa, jos haluat. Sen pitäisi ainakin helpottaa", norjalainen maukui ja muisti kasteluveden. Sitä ei oltu vielä käytetty loppuun, joten kai Shin siitä nyt pystyi juomaan. Luna ei jäänyt kuuntelemaan vastauksia, vaan se lähti nopeasti hakemaan vesiastiaa parantajalle.
Se löysi astian nopeasti ja tarttui yhteen kahvaan hampaillaan. Kyllä se jaksoi tämän itse kantaa, sitä paitsi vettä oli kulunut kasteluun melkoisesti. Ja jos Shin tarvitsisi vettä, Luna myöskin sitä kollille toisi.
Vesiastiaa oli melkoisen helppo raahata ja se kävi norjalaiselta melko nopeastikin. Ei kestänyt kauaakaan, kun se jo palasi toisten luokse.
"Tässä", naaras puuskahti ja päästi Shinin kohdalla vesiastiasta irti. "Juo siitä, ehkä olosi sitten paranee." Luna oli ylpeä itsestään, sillä se oli uskaltautunut puhumaan hyvin paljon ja järkeillyt, että Shin saattaisi tarvita vettä. Olihan mustalla kollilla varmasti yhtä kuuma kuin silläkin mustassa turkissaan.

Nimi: Glowe

16.10.2018 22:35
Mitra - Auony

Naaralla oli muutenkin ollut niiiiiiiin mahtava päivä. Nytkin sen turkki oli raivostuksesta ja kiihtymyksestä pörröllään, kun se katseli savua ja kuunteli puhetta ympäriltä. Ja sitten vielä Shin.... Voi että Mitran teki mieli kuristaa kolli siihen paikkaan. Aiemmasta hyväksynnästä ei näkynyt jälkeäkään, kun Mitra mulkaisi kollia murhaavasti lapansa yli. Vai että oli kollilla kuumat paikat?! Kuinka se kehtasi puhua itseään monta kertaa nuorempien kuullen tuollaista?! Mitra olisi ehkä moisen lepertelyn sietänyt, mutta että oppilaiden kuullen? Mitra olisi antanut kollille selkäsaunan sillä sekunnilla, mutta Johtaja ulvoi. Vastahakoisesti, ja häntäänsä ympäriinsä piiskaten Mitra käänsi katseensa tricoloriin collieeseen.

Evakko? No voihan peeveli... Mitra mietti miksi oli edes herännyt tänään. Somalinaaras ravisti päätään selvittääkseen ärtyneitä ajatuksiaan. Töitä, edessä oli töitä. Mahtavaa, Mitra ei muuten kestäisi tätä.
Shin ei ollut vielä aloittanut esitystään, kun Johtajan sanojen loppua kuunnellessaan Mitran katse osui melkein Kartanoaukion toisella puolella olevaan nuoreen kissaan, Lyraan. Mitra tunsi nuorukaisen nimeltä, ja asemalta, mutta siinäpä se oikeastaan oli. Mitra ei ollut ikinä työskennellyt Lyran tai sen opettajankaan kanssa. Mitra näki tympääntymisensäkin takaa nuorukaisen katseessa huolta(?), eikä mäyräkoirakaan sen vierellä näyttänyt voivan hyvin. Mitra kallistui lähempänä(?) olevan Creetan puoleen.
"Tehkää itsestänne hyödyllisiä, käyn hakemassa myös Lyran", Mitra naukui ja nousi. Parantaja suunnitteli vain hakevansa Lyran avuksi, sillä parantajien kerroksessa kaikkia osaajia kaivattaisiin. Kallisarvoisiin yrtteihin eivät muut kuin parantajat ja parantajaoppilaat koskisi, eikä kuka tahansa osannut pakata yrttejä oikein siirtoa varten. Parantajien kerroksessa tarvittaisiin kaikki apu, sillä koko Kartanon tyhjentäminen puolessa tunnissa oli kamala homma.
"Shin, pidä huoli näistä kahdesta", Mitra käski mustaa parantajaa ja loi siihen ankaran katseen. Mitra tarkoitti vain, ettei jättäisi nuorukaisia yksin, eikä mitään muuta mitä Shin varmaan halusi ajatella. Mitra lähti liikkeelle, ja oli kääntänyt selkänsä Creetalle, Lunalle ja Shinille jo ennen kuin Shin aloitti naurettavan esityksensä.

"Lyra!" Mitra huusi noin puolimatkassa Lyran luo, saadakseen varmasti nuoren, raidallisen kissan huomion. Mitra pysähtyi nuoren oppilaan eteen.
"Sinun apuasi tarvitaan Kartanossa", Mitra naukui Lyralle. Sitten somalinaaras käänsi katseensa huonovointiseen mäyräkoiraan. Kaikkien aukiolla olevien hajujenkin keskeltä Mitra huomasi, ettei mäyräkoira haissut yhtään Yhteisöltä. Oliko se jokin vieras koira?
"Mistä sinä hänet löysit?" Mitra naukui katsellen arvioivasti huonovointista mäyräkoiraa ja vuoronperään Lyraa. Nuorukaisella oli paljon selitettävää. Mitra ei puhutellut koiraa itseään, koska se näytti niin huonovointiselta, ettei varmaan pystynyt puhumaan itse.
"Mikä hänellä on huonosti?" Mitra jatkoi Lyralle ja väräytti kuonoaan nuuhkien koiran suuntaan. Kokenut parantaja haistoi pajunlehtien hajun koiran hengityksestä, sekä oksennuksen. Lyra oli siis jo lääkinnyt mäyräkoiraa jotenkin ja oksennuksen haju nostatti Mitran mieleen heti pelon kaupungin oksentelutaudista.

//Toivottavasti saat jatkettua ^^

Nimi: Glowe

16.10.2018 21:59
Alik - Yad

Pentu viuhahti juuri takaisin rakenuksen sisälle, kun Alik sai siirrettyä katseensa uloskäynnin suuntaan. Furi oli yhtenä kappaleena, hyvä. Mielissään Alik oli myös siitä että pentu oli tosissaan mennyt tekemään työtä käskettyä, eikä ollut tunkenut uteliasta päätään ensimmäiseen rokikseen jonka näki.
Vakavana Alik nyökkäsi Furin selostukselle. Heidän pitäisi mennä vieläkin kauemmas joesta. Hemmetti, he tuskin ehtisivät pohjoiseen ennen hämärää. Alikin ei tehnyt mieli pysähtyä yöksi kaupunkiin, mutta saattoi olla, ettei ollut muuta vaihtoehtoa.
Komentaja kurtisti kuonoaan kun Furi kertoi yllättäen kahdesta kuolleesta. Hetken Alik oli ihan ällikällä lyöty, täälläkö muka koiria? Mutta sitten Komentaja muisti että usea, joka suuntasi Yhteisöä kohti pohjoisesta, erehtyi kaupunkiin. Hmh, Alik ei ollut odottanut törmäävänsä kehenkään tässä aavekaupungissa.
Furin kertomus veren yskimisestä ja sekavuudesta sai Alikin turkin pörhistymään, kun uros asteli kadulle ja skannasi asfalttia katseellaan kuin odottaisi jonkin mielipuolen jo hyppäävän esiin. Jotain hullujako tässä pitäisi vielä kestää kaiken muun lisäksi?! Alik oli melkein palanut hengiltä, jäätynyt hengiltä, melkein hukkunut, oli jäädä rakennukseen vangiksi ja joutui tarpomaan vaarallisessa kaupungissa ja vielä tämä! Nyt elämä potki perseelle ja kunnolla.
"Ne siis ovat kuolleet?" Alik kysyi matalasti muristen ja huivia hampaillaan musertaen ja katsoi suuntaan jossa hullut mahtoivat olla. Alik ei lähtisi ruumiita katsomaan. Komentaja ei oikeastaan odottanut pennulta mitään erillistä vastausta, olihan pentu äsken juuri sanonut että toinen elossa ollut kuolla kupsahti.
"Niillä oli kaupungin tauti", Alik selitti, ja laski katseensa pentuun.
"Liian kauan kaupungissa olleet saavat sellaisen oksentelutaudin, johon kuolee varmasti. Yhteisössä ei kuitenkaan olla täysin varmoja mikä sen aiheuttaa..... Satuttiko se koira sinua? Ehtikö se purra?" Alik kysyi ja lopussa sen ääni oli hivenen kiihtyneempi. Alikilla ei ollut hajuakaan, jos tauti tarttui vaikka haavojen tai puremien kautta. Todellisuudessa säteily ei levinnyt niin, mutta mistäpä villikoira sen tiesi? Kertoisiko Furi totuuden siitä, että sekopää oli ehtinyt purra? Mikäli Furi kertoisi totuuden, Alik todellakin vaatisi saada nähdä haavan ja tarjoaisi huivia haavan puhdistamiseen. Tässä odotellessa huivi oli sopivasti alkanut kastua Alikin kuolaan, joten Komentajan ei tarvitsisi nuolla haavaa, märkä huivi toimisi varmasti ihan yhtä hyvin.

Nimi: Defia

16.10.2018 21:07
Shin - Auony

Kolli oli mielissään saadessaan kaikkien naaraiden huomion, mutta hellesää esti sitä pistämästä kunnon showta pystyyn. Jonka lisäksi se oli yhä hieman hämillään Mitran positiivisesta ilmeilystä. Missä oli kaikki viha? Kolli ei tietenkään nähnyt naaraan virnettä huonona asiana, mutta ei osannut sanoa oliko se hyväkään asia. Kiinnostuneena pihalle pystytetystä sirkuksesta Shin oli tyytyväinen, kun Mitrakin käänsi huomionsa siihen. Kolli jättäytyi tarkoituksellisesti naaraiden taakse lähtiessään näiden kanssa selvittämään hälyn syytä.
Mitran reaktio taivaalla uhkaavasti leviävään savuun oli sangen huvittava, Shin itse silmäili tummaa savua ilmeettä. Savu selitti pihalla olleen melun ainakin osittain, mutta siinä ei ollut paljoa nähtävää, joten kolli käänsikin huomionsa melun aiheuttajiin. Lichin katseen osuessa kolliin, heilutti kissa sille hännänpäätään. Rotikka ei vaikuttanut kuitenkaan siltä, että tahtoi olla tekemisissä Shinin tai kenenkään muunkaan kanssa. Shin huomasi myös veljensä katsovan kissojen suuntaan ja saattoi lukea sen mutruisesta ilmeestä, että koira halusi siltä jotain. Joten tietysti parantaja leikki, ettei nähnyt mitään. Ubo tuntui tekevän saman ja tyytyi mihin ikinä nyt tyytyikään.
"Se on savua, neidit hyvät. Ei savua ilman tulta, eikä noin tummaa ilman kunnon roihua," Shin vastasi huolettomasti oppilaan kysymykseen. "Koilisen tyypeillä mahtaa olla kuumat paikat," kolli heitti virnistäen, eikä voinut olla jatkamatta, "ei tosin yhtään niin kuumat kuin minulla teidän seurassanne." Musta parantaja vinkkasi huolettomana silmää, ennen kuin Creetan muminan saattelemana käänsi omankin katseensa takaisin metsään suuntaavaan joukkioon. Lähtikö sokea koira kohti tulta? Sepä järkevää. Menikö Päällikkökin? Kolli viuhtoi laiskasti mustaa häntäänsä, mutta katsoi sitten Creetaa. "Kohti koilista, joten ehkei heillä ollut vielä tarpeeksi kuuma." Viiirnistys.

Partion kadotessa metsään Johtaja avasikin tilannetta enemmän. Parantaja luimisti korviaan kuunnellessaan nartun jakamia ohjeita. Evakko ei itsessään haitannut kollia, mutta tavaroiden kantaminen... Pitikö sen todella? Kollin teki mieli heittäytyä kyljelleen ja kieltäytyä liikkumasta. Harmi vain, että se läkähtyisi entisestään, jos jäisi tulen jalkoihin. Shin katsoi mustaa naarasta, joka oli kollia isompi. Sillä oli myös pitkä turkki, mutta sentään se oli nuori. Pieni viekas virne hiipi parantajan kasvoille.
Kollilla alkoi oikeastikin olla jo hieman liian kuuma auringossa istumisesta, siksi sen oli erittäin helppo hengittää sen mukaisesti. Musta keho värähti kuin vasta lyöty kello ja huokaisten kolli "tuupertui" maahan, aivan Lunan jalkojen juureen. Hengittäen raskaasti parantaja heittäytyi selälleen. "Ah, en taida selvitä tästä. Olen liian iäkäs ja tulinen tähän säähän. Mitra, kerro perheelleni, että ra..situin liikaa heidän olemassaolostaan. Ja sinä, kaunis tyttäreni, kanna isäsi turvaan," Shin henkäili heikon oloisella äänellä. Viimeisen lauseen kohdalla se venytti etutassujaan kohti Lunaa, kuin anellen apua.
Toisin kuin veljensä, Shin käytti aivan mielellään ikäkorttia. Ei se itse tuntenut itseään vanhaksi, mutta heti jos jossain vaadittiin vähänkään enemmän vaivaa oli kolli yllättäen muka satavuotias. Ja tarvikkeiden kanssa evakoituminen oli aivan varmasti liian vaivalloista. Joku koira saisi kantaa parantajan turvaan, ajatus sai kollin melkein kehräämään. Se kuitenkin keskittyi säälittävän esittämiseen. Joku voisi pitää sen esitystä alentavana, mutta itse kolli näki sen vain keinona toteuttaa halujaan. Laiskotella nimittäin.

Nimi: Iitu

16.10.2018 20:09
Strix - Yad

Rikkinäinen tuoli keskellä katua oli Strixin mielestä hyvinkin kiintoisa. Nyt, kun tuli ei ollut ihan hännänjuuressa kiinni, pystyi alaskalainen keskittymään vielä paremmin ympärillä oleviin asioihin. Melkein joka puolella pystyi aistimaan vallanneen kaaoksen, joka oli esiintynyt monia vuosia ennen pientä Strixin syntymää. Nuorukainen ei ollut koskaan nähnyt ihmisiä itse, kuullut vain toinen toistaan kamalampia kuvauksia noista oudoista kaksijalkaisista. Täällä kuitenkin tarinat saivat ihan toisenlaisen ulottuvuuden nartun mielessä, kun se asteli varovasti eteenpäin ihmisten luomaa katua pitkin.
"Ei tietenk..." Strix väänsi jo tavanomaisen ylidramaattisen virnistyksen kasvoilleen, jota se käytti yleensä vain Jurin seurassa, ennenkun kissan äänekäs tervehdys keskeytti nartun vastauksen.
Strix käänsi päätään nähdäkseen eteen tallustelevan valkoisen kissan. Heh, tuon turkin pesemiseen menisi varmasti ikuisuus. Strix heilautti häntäänsä kerran ystävällisesti tervehdykseksi, samalla kun laski päätään lähemmäs kissaa, ettei se näkisi niin selvästi Jurin kasvoja, jottei purskahtaisi nauruun. Harjoittelija tunsi ystävänsä niin hyvin, että osasi päätellä, mitä mieltä uros olisi tuollaisesta keskeyttämisestä. Tällä hetkellä dalmatialainen varmaan vetäisisi kokonaista palkokasvia kuonoonsa, joka paisuttaisi 'loukkaantuneen' uroksen ilmapalloksi mökötyksen kasvaessa.
"Kiva tavata, vaikka vähän ikävässä paikassa ollaankin", Strix vastasi hyväntuulisena, kun oli selvää, ettei Juri moista tekisi. "Olen Strix ja tämä äänensä menettänyt on Juri. Ei hätää, se ei varmasti kestä kauan", Strix virnuili dalmatialaisen suuntaan, tietäen, ettei kaveri ottaisi nartun sanoja tosissaan. Ehkä. "Emme ole olleet täällä aikaisemmin. Ei kai kukaan niin tyhmä ole."
Strix jutteli oikein mielellään myös Jurin puolesta, sillä tiesihän narttu vallan mainiosti, ettei dalmatialainen ollut käynyt kaupungissa yhtään sen enempää, kuin narttu itse. Lausuttuaan vastauksensa alaskalainen luimisti hieman korviaan. Toivottavasti Mito tai Ezra ei ollut itse kaupungissa käynyt joskus, muutenhan Strix olisi voinut kuulostaa siltä, että oli kutsunut klaanilaista tai metsästäjää tyhmäksi. Alaskalainen hymyili nätisti whippetille. Näytti hassulta, miten kollin häntä oli kierrettynä jalan ympärille, kun se taluttaisi koiraa eteenpäin.
"Hei, nyt sinulla on paljon kerrottavaa muille, kun palataan kotiin! Kukaan muista Harjoittelijoista ei ole käyneet täällä. Mieti sitä", Strix tuhisi Jurin korvaa vasten häntäänsä heiluttaen.
Se jos mikä pitäisi saada toisen nuorukaisen hyvälle tuulelle. Eikös Juri pitänyt siitä, kun sai kerskuilla muille jollain asialla? Strix painoi mieleensä, että liittyisi seuraan kuuntelemaan jotakin tarinatuokiota, sillä se uskoi niistä tulevan kiinnostavia. Katu ei varmaan olisi enää pelkkä katu, vaan täynnä mörköjä ja vaaroja, joita vastaan Juri taisteli urheasti. Ja tulikin varmaan puhallettiin dalmatialaisen omasta toimesta toiseen suuntaan. Strix naurahti kepeästi mielikuvalle. Nartun päässä ei ollut enää mitään epäluuloja. Se palaisi kotiin.

Toinen pystykorvista oli suunnattuna taaksepäin, kun se kuuli Kouluttajansa ja Aron puhuvan vedestä. Kasvoilla kävi nopea, epäluuloinen ilme. Eihän täällä ollut kun kiveä ja hömpeleitä. Strix ei kuullut eikä haistanut mitään vettä. Ei se edes nähnyt vihreitä ruohopätkiä tai mitään, joka olisi kielinyt, että vettä oli pakko olla lähellä.
"Vettä, vettä, vettä..." narttu mutisi hiljaa. "Onko kenelläkään hajuakaan siitä, mistä tällaisesta paikasta löytyisi joku kiva lätäkkö?"
Strix katseli etunenässä kulkevaa porukkaa yksitellen. Porukka jatkoi matkaa vielä vähän aikaa, kunnes rakennukset peittivät suuremman osan savusta, ja vain pieni pilvi näkyi kauempana olevan katon rajasta.
"Ei mennä pidemmälle!" Aro huusi muille ja Strix pysähtyi kuuliaisesti, kääntyen kohti noutajaa ja Kaartilaista sen vierellä. "Etsitään rakennuksista vettä. Puolet joukosta oikeaan taloon, puolet vasemmalle. Ilmoittakaa heti, kun löydätte jotain hyödyllistä. Ja pysykää lähellä, älkää lähtekö seikkailemaan taloihin liian kauas."
Strix nyökkäsi vakavana ja liimaantui oitis dalmatialaisen viereen uudelleen. Se halusi tutkimaan samaa taloa Jurin kanssa. Se olisi paljon hauskempaa niin. Kaartilainen vain katseli hieman tyytymättömänä narttua, mutta viskoi sitten hännällään.
"Ottakaa te tuo vasen. Mito ja Ezra, menettekö mukaan?"
Jaahas. Aro ei näyttänyt luottavan kahteen nuorukaiseen ihan tuosta noin vain. Mito oli kuitenkin klaanilainen, joten kaipa Aro sen takia pyysi sitä mukaan, ainakin näin Strix sen kuvaili. Eipä tuo Harjoittelijaa haitannut, se vain hymyili uusille tuttavuuksille, ennenkun merkin saatuaan lähti katsomaan, löytyisikö talosta kivaa sisäänkäyntiä.

Nimi: Lintu

16.10.2018 00:09
Lyra - Auony

Kuljin äänettömästi kartanon pihalla. Näin muun parantaja poppoon, joka suunnittelivat jotain. Minua ei kiinnostanut jäädä kuuntelemaan mitran työn jakoa, tai katsomaan kun luna pysyi hiljaa. Kuljin koirien seassa, ja huomasin yhden niistä nostavan päänsä kun kuljin ohi. Lähdin kulkemaan koirien nukkuma paikkojen rajoilla, lähellä lehti metsää. Huomasin metsikössä jonkun juoksevan metsässä minua kohti. Lähdin juoksemaan vierasta kohti, joka ei ollut ehkä paras idea. Mutta uros näytti siltä, että olisi voinut tuupertua tuohon hetkenä minä hyvänsä. Ja niin oli, kolli pökertyi maahan puolessa välissä matkaa, ja minä jatkoin tätä kohti juoksua. Viimein kun pääsin kollin kohdalle, näin tämän oksentelevan paljon. Mietin tarkkaan, mitä kannattaisi tehdä, ja mitä ei. Ainoat mitä olin oppinut oli kehä kukka, paju, siankärsämö, ja purasruoho. Huomasin paju pensaan vieressä, ja lähdin ryntäämään sitä kohti. Otin lehtiä, ja muussasin ne suussani. Tungin tahnan pakolla uroksen suuhun, ja mietin hetken. *Purasruoho.. purasruoho...*, katselin ympärilleni, ja lähdin juoksuun.

Palasin purasruohon kanssa, uros näytti jo terveemmältä. Uros oli elossa, ja hän ei oksennellut. Pudotin yrtit tämän nokan eteen, ja kun tämä ihmetteli yrttejäni, tökkäisin niitä nenälläni uudestaan. "Haluat että syön nämä?", Uros kysyi. Nyökkäilin tälle. "Selvä", Hän sanoi selvästi epä uskoisena. Tuin tätä jaloilleen, kun tämä nousi ylös. *hänestä voi olla apua..*. En tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä. En halunnut jättää urosta kitumaan, mutta sainko viedä tämän Auonyyn? Tassutin kylki kyljessä uroksen kanssa. Koira oli mäyrä koira, joka näytti erittäin uupuneelta. Tassutin metsän laitamille, ja huomasin että mitran katsovan suoraan meitä. Hän tassutti luoksemme, ja pian olimme nokat vastakkain.

Nimi: Glowe

15.10.2018 22:07
Rico - Yad

Huf... Huff.... Hufff... Rico läähätti niin kuumuutta kuin hapenpuutettakin. Ilma tuntui korventavan kurkkua, ja rintakehää pisti edelleen. Kipu ja epämukava olo saivat vanhuksen sulkemaan silmänsä, ja keskittymään ankarasti hengittämiseen. Samalla kiharaturkkinen kuitenkin kuunteli mitä muut puhuivat.
"Ei todellakaan!" Ricokin huudahti silmänsä avaten, kun se kuuli mitä Strix mutisi jollekulle. Rico ei nähnyt ketään muuta kuin Aron, ja valkea kissa erottui valkeana, sumeana pallona. Sanojensa loppuun Rico köhisi, sen yrittäessä tukahduttaa kurkkuun nousevaa yskää. Muut puhuivat vielä vähäsen, ja sen ajan Rico käytti tappeluun keuhkojensa kanssa. Makullaan oleminen ja rauhoittuminen olivat helpottaneet vanhuksen oloa huomattavasti.
"Totta kai, köhöh... Ei hidastella minun takiani", Rico vastasi mahdollisimmn reippaasti Arolle, repivästä kivusta huolimatta. Noutaja nousi ylös, tasasi parin hengenvedon ajan hengitystään ja lähti sitten Aron tukemana nuorten linjan perään.
"Kiitoksia Aro", Rico pihisi kiitoksensa itseään nuoremmalle koiralle. Voi Aro-parkaa... Se taisi olla joukosta ainoa taistelutaitoinen, tosin ehkä valkea metsästäjäneiti osasi myös pitää huolen itsensä lisäksi muista. Rico pisti tassua toisen eteen, ja yritti liikkua niin reipasta kävelyä kuin kykeni.
"Meidän... hufff... hufff... Pitää löytää vettä... Saatamme ollla täällä koko yön... Ja tässä kuumuudessa..." Ricon ääni katkesi kesken puhumisen yskänpuuskaan.
"Niin, olet oikeassa. Vesi voisi helpottaa sinunkin oloasi", Aro totesi vieressä.
"Varmasti... Painakaa reitti mieleenne! Meidän...köhköh... Täytyy osata sitten takaisinkin!" Rico kähisi kovempaan ääneen nuorten suuntaan.
"Kuljetaan sen verran että olemme turvassa tulelta vähän kauemmin. Ei mennä yhtään pidemmälle kaupunkiin kuin on pakko!" Aro lisäsi vakaalla äänellä.
"Aro... Emme löydä vettä jos vain kävelemme summanmutikassa johonkin suuntaan... Vettä on varmaan vain rakennuksissa... Muut pitää päästää etsimään... Minä voin jäädä ulos pitämään savua silmällä, ja te muut voitte etsiä vettä lähirakennuksista, kunhan olemme päässeet vähän kauemmas... tulesta..." Rico jatkoi Arolle. Ruskeankirjava nyökkäsi.
"Kuulostaa suunnitelmalta", kaartilainen totesi.

Nimi: Glowe

15.10.2018 21:47
Juri - Yad

Ruskeapilkullinen pirulainenkin oli mennyt vakavaksi todellisen vaaran edessä. Se oli ollut koko tämän ajan kuono kiinni, mutissut vain olevansa kunnossa kun joku oli kysynyt.
"Ei ole", Juri murahti tomerasti, kun Strix kysyi syypäätä tapahtuneeseen. Eivät he... Ei hän olisi tähän syypää. Dalmantialainen halusi uskoa niin, ja kaikista sadoista kepposista juuri tätä Juri tunsi katuvansa. Oliko Jurin vastuulla se että maa joen toisella puolella oli tulessa, ja että he olivat nyt kaikkien niiden kauhutarinoiden keskiössä, kaupungissa? Jurille oltiin pennusta asti kerrottu tarinoita kaupungista ja sen kauhuista, ja peloteltu että tuhmat pennut heitettäisiin jokeen tai kaupunkiin. Joo, Jurin isä Rollo oli ollut kiva iltasadun kertoja...

Juria pelotti. Ihan oikeasti pelotti niin paljon, että dalmantialainen tunsi takajalkojensa tärisevän. Mutta Juri oli liian ylpeä näyttämään tunteitaan mitenkään muuten ja napakan vastauksensa jälkeen se käänsi tuiman katseensa savuiseen taivaaseen. Tämä ei ollut Jurin vika! Se ei pelännyt tulta eikä mitään tyhmää kaupunkia! Strixin ehdottaessa matkan jatkamista, Juri kääntyi vain ympäri ja lähti jo marssimaan kohti hyytävän hiljaisia, kuumuudesta väreileviä katuja. Salaa nuorukainen oli kiitollinen Strixin läheisyyteen ja kosketukseen. Sanattomaan tukeen jota Juri ei ollut oikein ikinä keneltäkään saanut. Mutta tietenkään tämä ylpeä lellipentu ei ilmaisisi olotilaansa mitenkään Strixille. Hyi ei! Se olisi noloa ja klee kai vielä luulisi että Juri olisi ihastunut tai jotain. Pah, Strix oli vain kaveri... Niinhän?
"Meitä kahta ei yksi kaupunki saa hengiltä", Juri virnisti itsevarmana mustavalkean suuntaan. No joo, eipä Juri pitkään onnistunut pitämään vakavaa naamaa.
"Moooiiii!" Kissan ääni siinä korvanjuuressa sai Jurin melkein säpsähtämään ja mulkaisemaan valkeaa kissaa tosi pahasti. Phyh, kiitti vaan immersion rikkomisesta, tän piti olla vaan Juri - Strix hetki.
"Mitkäs teidän nimet olikaan? Mun nimi on Mito ja tää tässä on Ezra. Otteko te ennen käyny kaupungissa?" Mito puhua päläpätti Jurille ja Stirixille, luoden katseen myös muihin rivissä kävelijöihin. Juri mulkaisi kissan taluttamaa, hiljaista vinttikoiraa, kuin syyttäen sitäkin mahtipontisen hetken pilaamisesta. Tyhmä kisuli. Juri ei ainakaan vastaisi kissalle mitään, vaan näytti nyrpeää naamaa. Vastaaminen jäisi Strixille.

©2019 Vᴀʟʟᴀᴛᴛᴜ ᴿᵖᵍ - suntuubi.com