Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli

Chatti

 

Pelimerkit

Kirjoita roolin alkuun hahmosi nimi ja lauma.
Vieraskirjan nimi-kohtaaan laita oma nettinimesi.
"Puhe"
*Ajatukset joko näin* tai sulauta muutoin tekstiin.
Tekeminen ilman merkkejä.
Rooliminen on vapaasti valittavissa minä-,
ja hän-kertojista sekä preesens-, ja imperfektimuodoista.
Käytä kappalejakoja, jotta teksti olisi selkeämpää.

Mainostetaan Vallattua, jotta pelaajia saadaan lisää. Kopioitavan mainostekstin löydät tämän linkin takaa, muista laittaa myös sivuston osoite.

>> Peliuutiset <<

>> Kysely <<

 << <  4  5  6  7  8  9  10  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Defia

07.09.2018 22:07
Ubo ja Shin - Yad ja Auony

Hyvässä ryhdissä ja reippaalla tahdilla Ubo marssi kohti Kartanoa, kunnes se näytti menettävän virtaa sen askelten hidastuessa ja koiran laskiessa päätään. Hieman ennen Kartanon rappusia seropi sitten pysähtyikin ja "katsoi" ylöspäin kohoavaa rakennusta korviaan luimistaen. "Ehkä minun pitäisi nukkua vielä tämä yö ulkona," uros mutisi selvästi vaivaantuneena. Shin kipitti virnistellen sen vierelle. "Miksi ihmeessä?"
Kollilla oli useita veikkauksia asian suhteen, mutta kysymällä se tiesi vaivaavansa veljeään entisestään, joten miksipä ei. Olihan se kiva katsoa kun koira kiemurteli. Ubo luimistikin korviaan vielä enemmän. Koira katsoi sokeana ympärilleen, se ei kuullut lähistöllä ketään, mutta kumartui silti lähemmäs veljeään. "En jaksa juuri nyt tapella siitä onko minulla oikeutta olla Arvokaartilaisten huoneessa, joten en voi mennä sinne," uros murisi hiljaa hampaidensa välistä. Shin naurahti ja puski päällään veljensä arpista kuonoa. "Ja sinut tuntien et voi alentua nukkumaan yleisissä tiloissa, koska se ei olisi Arvokaartilaiselle sopivaa," kolli kehräsi huvittuneena. Musta kissa painoi päänsä hetkeksi veljensä otsaa vasten. Irtaantuessaan kissa totesi pirteänä, "tule, minä tiedän juuri sopivan paikan."
Ubo lähti hieman epäillen veljensä perään. Kaksikon saapuessa portaisiin koira pysähtyi jälleen. "Ethän tarkoita toista kerrosta? Luuletko, että kissat sietäisivät koiraa siellä?" Shin kääntyi katsomaan veljeään silmät suurina ja purskahti sitten nauruun. Uroksen ääni oli ollut epävarma jo kysyessä, mutta nyt se näytti siltä kuin olisi juuri saanut kunnolla selkäänsä. "Taidat todella olla tulossa vanhaksi," kolli naukui saadessaan taas henkeä. "Voit olla varma, että meistä kahdesta sinä olisit se, joka otettaisiin avosylein vastaan," tämä jatkoi huvittuneena. Itsekseen hihitellen Shin jatkoi matkaansa portaissa.
Alistuneena Ubo seurasi perässä ja pohti oliko oikeasti tulossa vanhaksi. Hyvin harvoinhan Shin vietti aikaa toisessa kerroksessa. Kissahan oli parantaja, mutta sen lisäksi ei niin hyvää pataa muiden kissojen kanssa. Ubo muisti kerran nähneensä toisen kissan ajavan Shinin pois toisesta kerroksesta hyvin vihaisesti. Ja niin monesta muustakin paikasta. Uros huokaisi syvään. Se ei enää nähnyt, mutta kuva sen veljestä oli hyvin selvä sen mielessä ja silti ajoittain jotenkin niin häilyvä.

Veljekset jatkoivat matkaansa kolmanteen kerrokseen asti. Hiljaa musta parantaja hiippaili käytävää eteenpäin. Sokea koira tuli korvat luimussa sen perässä. Ubo ymmärsi nyt Shinin suunnitelman, mutta ei pitänyt siitä. Kolmas kerros oli potilaita varten, eikä uros ollut sellainen. Ainakaan omasta mielestään.
Shin pysähtyi sen huoneen kohdalla, jossa se oli viimeksi käynyt nukuttamassa Nyrin. Kissa katsoi ovenkahvaa hetken arvioiden, mutta loikkasi sitten avaten oven. Ubo seisoi haluttomana ovensuussa ja murahtikin pienen vastalauseen. Kolli katsoi koiraa kyllästyneen. "Ei kukaan voi valittaa, minä olen parantaja ja sinä olet riutunut ja sokea koira, joka selvästikin kaipaa parantajan huomiota," Shin totesi yllättävän napakasti. Ja tottahan se oli, joten Ubo ei voinut väittää vastaan vakuuttavasti. Vaikka eipä se uskonut saavansa kovinkaan parantajamaista huomiota veljeltään taas pitkään aikaan. Alistuen kohtaloonsa uros meni huoneeseen veljensä perässä.
Huoneessa oli nyt pari eläintä enemmän kuin aikaisemmin, kaikki kuitenkin hyvin vanhoja. Shin huvitti itseään ajatuksella vanhainosastosta, jonne veljekset sopivat ainakin tarpeeksi hyvin. Kolli katsoi hetken veljensä epävarmaa liikehdintää kahden pesän välissä. Pehmeästi se tönäisi koiraa toisen pedin suuntaan. Ubolla näytti olevan hankaluuksia päästä siihen järkevästi makaamaan, mutta lopulta se onnistui. Hyvin väsynyt huokaus pakeni koirasta ja pian se olikin täydessä unessa. Shin käpertyi veljensä vierelle ja tuijotti hetken pimeyteen. Keltaisten silmien sulkeuduttua oli kissakin pian unten mailla.

-----

Normaalista poiketen se oli Shin joka heräsi ensin. Mustat korvat heilahtelivat hiljaisten äänten tahdissa. Laiskasti kolli avasi silmänsä ja näki äänen aiheuttajan. Vladimir oli noussut tapansa mukaan aikaisin tarkistamaan potilaidensa tilaa. Että Shin vihasi sitä tapaa. Myrkyllisenä musta kolli tarkasteli kolleegansa työskentelyä.
"Eikö sinun pitäisi jo olla eläkkeellä?" Shin kysyi haukotellen. Vladimir säpsähti takaansa kuuluvaa ääntä, mutta tunnistaessaan sen katsoi toista kollia happamana. "Toisin kuin eräät, osa meistä tahtoo tehdä täyden uran," Vlad tuhahti kääntäen selkänsä sille uudelleen. Parantajat pystyivät tekemään töitään paljon muita asemia pidempään ja se olikin parempi, koska näiden kouluttamisessa kesti myös pisimpään. Shin ei tosin halunnut työskennellä päivääkään enempää kuin sen oli pakko. Se olikin jo heti valmistuttuaan ajatellut, että sille voisi pian iskeä ikävästi dementia tai jotain.
Haukotellen ja venytellen Shin nousi hitaasti ylös. Se ei olisi halunnut lähteä lämpimästä pois. Parantaja katsoi kummaksuen veljeään, joka retkotti pesässä kuin ruumis ja välillä kuorsasikin kuin porsas. Ubon täytyi olla todella väsynyt, kolli tuumasi. Normaalisti uros heräsi pienimpäänkin ääneen. Toisaalta juuri sen takia se ei ollut nukkunut kunnolla pitkään aikaan. Shin kiitti onneaan hyvistä unenlahjoista. Kolli ei kestäisi ilman kauneusuniaan.

Kesken liioiteltujen venytystensä Shin tajusi, että Vlad teki lähtöä. Vikkelästi musta kolli sujahti käytävälle ennen kuin ovi sulkeutui. Vanhempi parantaja katsoi peräänsä tullutta mauttomana, mutta oli vain aikeissa jatkaa matkaansa. "Hei hei, älä ole noin kylmä," Shin kehräsi virnistellen.
"Älä sinä ole noin lähellä!" Vlad sähähti takaisin. Shin ei voinut muuta kuin virnuilla lisää. Oi kuinka se olikaan kaivannut tätä. Tosin nyt ei ollut sen aika, kolli tarvitsi tietoa. "Käyttäytyisit Vlad, en tullut tänne pelleilemään," se sanoikin muka tuohtuneena, mutta virne ei ollut kadonnut mihinkään.
"Riittääkö sinun muistisi muuten puolen vuoden päähän?" musta kolli kysyi piikitellen. "Luuletko, että kukaan voisi unohtaa hävytöntä suutasi???" Vlad sähisi takaisin. Kilpikonna kollin pitkät karvat pörhistyivät hieman sen katsoessa nuorempaa parantajaa haastavasti. "Oih, kiitos, mutta tämä ei ole suoranaisesti minusta vaan siskostani," Shin kehräsi mielissään hymyillen. Vlad rypisti kulmiaan ärtyneenä ja kysyvänä. Ei sen mielestä Shinillä ollut siskoja. Vanhempi parantaja piti sitä myös positiivisena asiana, sillä täällä ei tarvittu enempää kissoja kuten Shin. Shin saattoi lukea kaiken tämän toisen kysyvästä ilmeestä. Eihän talossa tosiaan ollut muita kissoja, jotka kuuluisivat tämän perheeseen. Tai vaikka olisikin, niin tuskin ne sitä myöntäisivät.
"Unohditko jo, että olen koiraperheestä?" kolli kysyi huvittuneena. Kysymys Vladin kasvoilla vaihtui ymmärrykseen, kun se tajusi jälleen minkä koiran vieressä Shin oli nukkunut. "Aivan, niinhän se oli," Vlad totesi edelleen hieman happamana. Shin jätti sen omaan arvoonsa ja jatkoi kysymyksellä, "satutko siis tietämään mitä tapahtui Ada-nimiselle nartulle talven aikana?"

Hetken Vladimir näytti vain kaivelevan muistiaan ja sitten näytti muistavan. Shin höristi korviaan, kun se kohtasi vanhemman kollin katseen, epäröikö Vlad?
"Muistan kyllä, hän oli ilmeisesti saanut haavan metsästäessään ja siitä seurasi todella paha tulehdus, johon hän sitten menehtyikin," kolli totesi vakavana. Ah, siitäkö se johtuikin, Shin ajatteli lukien rivien välistä syyn toisen epäröintiin. "Anna kun arvaan," Shin aloitti virneen hiipiessä sen kasvoille, "tulehdus oltaisiin ehkä voitu hoitaa, jos Ada olisi tullut Kartanolle ajoissa?" Vlad näytti hyvin yllättyneeltä. "Miten tiesit?" Vlad kysyi luimistaen korviaan, epäillen kai Shinin jekuttaneen sitä jotenkin.
Musta kolli ei voinut olla virnistelemättä toisen epäluuloiselle katseelle. "Se on katsos sukuvika. Jääräpäisyys, uhkarohkeus ja varmaan ihan vain yleisesti kalvava typeryys. Jotain hyötyä siitä, etten sentään jaa perheeni geenejä," musta kissa kertoi yhä virnuillen. Vladimir ei ollut varma miten sen olisi pitänyt reagoida. Lopulta kolli tuhahti ja totesi, "vai niin. Jos sinulla ei muuta ollut, niin jatkaisin mielellään töitäni." Vanhempi parantaja teki liikkeillään selväksi, että oli lähdössä joka tapauksessa.
"Eiköhän tämä riitä tältä erää," Shin virnuili. "Tosin sinä ja kaikki muut kiinnostuneet parantajat voisitte tulla katsomaan veljeäni jossain välissä," kolli lisäsi lähes pohtien. Se epäili, että sen veli olisi hyvä esimerkki hapon vaikutuksista ja muusta. Vlad luimisti, mutta nyökkäsi kuitenkin kävellessään jo pois. Shin luikahti takaisin huoneeseen jossa oli nukkunut herättääkseen veljensä. Ubo tosin oli jo herännyt ja oli painautunut tiukalle kerälle. Musta kolli arvasi sen kuulleen käytävällä käydyn keskustelun, joten jätti koiran rauhaan. Se valitsi uudeksi uhrikseen toisen vanhan kissan, joka yritti vaivalloisen näköisesti pestä itseään.

Nimi: Glowe

07.09.2018 21:22
Rico - Yad

"Hyvää yötä", musta noutaja sanoi Furin perään, kun pentu vipelsi parantajien kerrokseen. Rico nousi portaita vielä vähän matkaa Kaartin kerrokseen, ja meni huoneeseen, jossa moni Ricon oppilaista nukkui. Siellä oli myös noutajalle peti. Huone ei tosiaankaan ollut tyhjillään, vaan suurinosa nuorukaisista oli tullut lepäämään. Hyvä. Muutamat supattelivat keskenään, mutta Ricon pyytäessä niitä lopettamaan, ne hiljenivät. Pentujen pitäisi nukkua hyvin, että ne jaksaisivat huomenna aikaisen herätyksen. Rico käpertyi kiharaksi keräksi omalle vuoteelleen, mutta valvoi vielä hetken vahtimassa nuorukaisia, tukahduttaen pentujen jutteluyritykset. Vielä viimeisen kerran Rico pujotteli petien välissä katsomassa nukkuivatko kaikki, ennen kuin palasi pedilleen keräksi ja sulki silmänsä. Vanhus alkoi pian tuhosta unen mukana.

Nimi: Glowe

06.09.2018 22:00
Niyra - Yad

Collie nyökkäsi maine coonin sanoille. Sitten Zeke olkoon yhtä alhainen kuin muutkin karkurit.
"Ei. Ajattelin pahoinpitelyä Kaattin toimesta ja karkoitusta, mutta... He ovat tappaneet niin monia, minä pelkään että omaiset ovat tyytyväisiä vain heidän kärkimykseensä ja lopulta ruumiisiinsa. En haluaisi lisää kuolemaa", Niyra vastasi ja laski katseensa hetkeksi pöydän kulmaan. Narttu oli kuvitellut ettei se ikinä joutuisi kantamaan sitä taakkaa, että teloittuttaisi jonkun. Ajatus kuvotti Niyraa.
"Mutta jos Yhteisö haluaa sellaisen rangaistuksen, minun mielipiteelläni ei ole väliä", Niyra jatkoi, nostaen katseensa uudelleen Päällikköön.
"Hautajaisia ja läheisten surua oli hirveää katsoa", Niyra tunnusti, "oletko sinä kunnossa?" myötätuntoa tihkuvin katsein Niyra tökki jäätä ja jätti teitittelyn pois.

Nimi: Iitu

06.09.2018 21:42
Aslan – Auony

Aslan viipyi haudoilla niin kauan, kunnes suurin osa väestä oli jo lähtenyt takaisin kotiin. Vasta sitten maine coon asteli raskain askelin takaisin Kartanolle ja vilisti samantien kissojen kerrokseen, ennenkun kukaan ehtisi pysäyttää kollia uudelleen. Nyt kolli tahtoi käydä katsomassa sisartaan, tarkistamaan, että se oli kunnossa. Varmasti hautajaiset ja muut olivat kantautuneet jo siskonkin korviin. Se olisi varmasti surullinen kaikesta.

Vaaleahko karvakasa oli tiiviissä paketissa makaamassa, hengittäen tasaisesti. Aslan tassutteli varovasti petiä kohti, ja nyökkäsi tervehdykseksi muille kissoille, jotka nostivat kysyvästi päätään. Nopeasti kissat kuitenkin laskivat päänsä takaisin alas, huoneen asukkaat olivat jo tottuneet siihen, että Päällikkö kävi tapaamassa sisartaan. Aslan katseli Eddaa hetken, se ei halunnut herättää naarasta. Varovasti kolli laski kuononsa maine coonin päälaelle, ennenkun peruutti pois.
”Olen hereillä”, Edda avasi suuret silmänsä ja kehräsi nähdessään veljensä.
Aslan istahti naaraan eteen ja kietoi häntänsä jalkojen suojaksi.
”Olet kamalan näköinen”, Edda jatkoi ja nosti päätään.
Aslan nyökkäsi lyhyesti.
”Tänään on ollut kamala päivä”, kolli mutisi.
Edda rypisti surullisena kuonoaan.
”Kuulin tapahtumista. Oletko kunnossa?”
Naaras punnersi itseään eteenpäin etujalkoja käyttäen ja Aslan kiiruhti vetämään itsensä hieman lähemmäs, ettei Eddan tarvitsisi liikkua niin paljon. Naaraan hymähdys sai Aslaninkin kasvot puhkeamaan pieneen hymyyn. Edda ei pitänyt siitä, että Aslan vartioi sen liikkumista.
”Niin kunnossa, kuin vain voi olla. Mutta me saamme ne kiinni. Ihan varmasti. Tämä ei jää tähän”, kolli murisi vastaukseksi.
Sisko puski hellästi kollin rintaa.
”Älä mene tekemään mitään hätiköityä”, naaras kehräsi rauhoittavasti. ”Se ei ole tapaistasi.”
Aslan kohautti hartioitaan. Eihän se yleensä ollutkaan, mutta tässä ei ollut kollin mielestä mitään hätiköityä. Se halusi karkurit pois Kartanon läheisyydestä. Kuolleena tai elossa, siitä maine coon ei tosin ollut ihan varma.

Hiljaisuus laskeutui kaksikon välille, mutta se ei ollut ollenkaan kiusallista. Edda alkoi vain sukimaan kollin pörröistä turkkia ja Aslan laskeutui alemmas, jotta sisar ylettyisi paremmin. Tuollainen hoivaaminen oli vain tavallista Eddaa, ja Aslan oli jo oppinut, ettei siihen kannattanut sanoa mitään. Ei sisko kuitenkaan välittäisi. Eikä Aslanilla ollut sydäntä koskaan liikkua kauemmas, sillä Eddahan ei perään voisi juosta. Aslan huokaisi syvään ja siristi silmiään rentoutuessaan. Ajankulu katosi kissan mielestä, se nautti vain siskonsa seurasta, kunnes hätkähti ja pudisti päätään.
”Jäisin pidemmäksi aikaa, mutta on jo myöhä”, Aslan mutisi, vetäytyessään hieman poispäin.
Edda vain kehräsi vastaukseksi, ja asetteli etutassunsa ruumiinsa alle, pöristäen turkkiaan.
”Päällikkö ei koskaan lepää, niinkö?” se virnisteli ja Aslan tuhahti kuuluvasti, ennenkun painoi kuononsa takaisin siskon päälaelle.
”Tulen takaisin huomenna”, kolli lupasi.
Sitten, kun huone olisi hiljaisempi, eikä täällä olisi niin paljon uteliaita korvapareja kuuntelemassa sisarusten välistä keskustelua. Edda liikutteli korviaan nukkuvia kissoja – tai ainakin kissat leikkivät nukkuvaa – kohti ja nyökkäsi ymmärtäväisesti.
”Öitä, veli.”

Aslan jatkoi matkaansa viidenteen kerrokseen ja paineli omaan huoneeseensa. Rauha, yksinäisyys, vihdoin! Päivän paras hetki oli tämä, kun ilta oli koittanut, Kartano vajosi yöpuulle ja Aslan sai käpertyä omaan petiinsä. Se oli rakennettu ylösalas olevan pöydän keskelle, johon Aslan oli tunkenut huopia, höyheniä ja muita pehmusteita. Kolli ehti kiertää itsensä tiukaksi palloksi huopien väliin, kun tuttu ääni kantautui sen korviin, ja ovelta kuului rapsutus.
”Tule sisään, Niyra”, Aslan huikkasi ja nosti päätään huopakaaoksensa seasta.
Aslan nyökkäsi tervehdyksensä ja viittoi Johtajan peremmälle huoneeseen. Vaivaantuneena kolli pakotti itsensä nousemaan istumaan, vaikka sillä oli mitä mukavin asento siinä pehmusteiden ympäröimänä. Maine coon nyökkäsi uudemman kerran vastaukseksi ja höristi sitten korviaan.

Tämä oli uutta. Aslan ei ollut kuullut siitä, että kouluttajan kuoleman takana oli ollut uusin karkuri. Kolli luimisti korviaan, mutta pysyi vaiti, kuunteli vain tarkkaan.
”Siltä vaikuttaa”, Aslan myönsi harmistuneena. Se olisi ehkä voinut kuunnella Zekeä vielä Flagan tappamisen jälkeen, mutta ei enää. Vinttikoira oli mennyt liian pitkälle, eikä sillä ollut enää mitään asiaa Yhteisöön, jos Aslanin mielipidettä kysyttäisiin. ”Hänet voi luokitella sitten jo yhtä pahaksi, kuin muut karkurit, vaikkei olekaan vielä tuottanut yhtä paljon harmia. Hän on kuitenkin selvästi valinnut puolensa, muuten hän olisi jo täällä selittämässä tekoaan.”
Kolli painotti tarkkaan sanaa ’vielä’. Se ei uskonut, että Zeke olisi mitenkään pahoillaan tekosistaan. Ja vaikka Päällikön silmissä Varapäällikön tappaminen oli kamala teko, Dovan ja Roerig olivat tappaneet enemmän. Ne olivat ainakin osoittaneet, ettei yksi kerta ollut vaikka vahinko tai jotakin muuta vastaavaa.
”Hänelle siis annettakoon samantapainen rangaistus, kun kahdelle muulle. En usko, että on odotettavissa mitään karkoitusta kevyempää rangaistusta niiden kahden kohdalla?” Aslan tiukensi katsettaan narttuun. Kun luopiot raahattaisiin Kartanolle, maine coonilta ei ainakaan heruisi säälin sääliä.

Nimi: Glowe

06.09.2018 19:57
Niyra - Yad

Käytävä oli jo pimeä, lähes tyhjä ja hiljainen. Joku tumma kissa liikkui äänettömänä varjona seinän viertä pitkin, askelet täysin äänettöminä. Kissan silmät välähtivät pimeässä kun se käänsi katseensa Niyraan. Niyra nyökkäsi sen suuntaan, ja kissan ääriviivat hahmottaen Niyra näki siron yhteisöläisen kumartavan lyhyesti. Niyra tassutti käytävän keskellä, musta selkä imeytyi pimeyteen, kun taas valkea kaulus ja vatsa suorastaan paistoivat kalpeina voimakkaassa hämärässä. Niyran silmät kiiluivat välillä, kun jostain ovenraosta tuleva valonsäde osui niihin oikeassa kulmassa. Vaikka käytävä ja portaikko olivat jo pimeitä, vielä ei ollut niin pimeää, että liikkuminen olisi ollut Niyralle vaikeaa.

Oli jo myöhä. Niyra tuumi, että Aslan olisi varmaan 5. kerroksessa. Jos ei, Niyra voisi yrittää valvoa ja kuunnella oven narahdusta, joka ehkä paljastaisi milloin kolli tulisi huoneeseensa. Turkki liikkeiden tahdissa kevyesti liikehtien, Niyra lähti kiipeämään portaita 5. kerrokseen, ohitti Kaartin vartijan ja asteli sitten Yhteisön johtajien käytävään.
"Aslan?", Niyran heleä ääni lausui kysyvästi, kun narttu pysähtyi omaa huonettaan vastapäätä olevan oven luo. Varmuuden vuoksi Niyra raapi ovea 'koputuksena', sen mahdollisuuden lomassa, että Aslan oli vaikka jo nukkumassa, eikä kuulisi koiran puhetta. Toivottavasti niin ei ollut, olisi sääli herättää kollia.

Jahka Niyra saisi vastauksen kollilta, narttu nousisi takajaloilleen avaamaan oven. Koira luikahti sisälle huoneeseen ja jäi toistaiseksi kohteliaasti oven luo.
"Iltaa... Haluaisin vielä jutella kuolleista", Niyra sanoi, mutta sanat eivät olleet käsky -no, eipä Niyra muutenkaan olut komentelija- vaan enemmänkin ehdotus. Asia ei ollut niin kiireellinen, etteikö sitä voisi kertoa aamullakin. Mikäli Aslan ilmaisi, että pieni juttutuokio sopisi, Niyra astelisi peremmälle huoneeseen, lähelle kissan petiä.
"Onko kaikkien kuolleiden nimet ja valitettavat kohtalot tulleet tietoonne?" Niyra kysyi alkuun.
"Erityisesti viimeisimmän kuolleen kohtalossa on seikka joka teidän pitäisi tietää", Niyra jatkoi ja istuutui alas.
"Kaartin Kouluttaja Archane joutui karkulaisten hyökkäyksen kohteeksi. Lich -koira, joka onnistui tuomaan Archanen ruumiin Kartanolle- kertoi, että Flagan tappanut Zeke oli mukana tappelussa", Niyran katse oli pahoitteleva, mutta oliko se enemmän pahoillaan Zeken valitsemasta tiestä, vai siitä että joutuisi ehkä pyörtämään Aslanin päätöstä kevyemmästä rangaistuksesta. Niyralle oli tullut sellainen kuva, että Aslan aikoisi ensin ottaa selvää mitä Zeke oli oikein meinannut ja päättänyt vasta sitten koiran rangaistuksen.
"Vaikuttaa siltä, että Zeke on sekä liittynyt karkulaiskaksikkoon, sekä on väkivaltainen yhteisöläisiä kohtaan. Haluan, että teillä on yhä suurin valta päättää mitä Varapäällikön tappajalle tehdään, mutta en usko, ettei Yhteisö tyydy karkoitusta kevyempään rangaistukseen", Niyra laski päänsä niin syvään nyökkäykseen, että sen voisi laskea jo pieneksi kumarrukseksi. Narttu nosti tutkailevan, lempeän katseensa Aslaniin. Ikävää käyttää tätä suruntäyteistä iltaa hyödyksi, mutta nyt olisi hyvä aika yrittää raapaista kollin pintaa syvemmälle.

Nimi: Defia

05.09.2018 22:23
Ubo ja Shin - Yad ja Auony

Ubo ei pitänyt tavasta jolla Shin vastasi. Kenen tahansa muun korvaan se olisi voinut kuulostaa täysin normaalilta, koska siltä se kuulostikin. Normaalilta. Liian normaalilta. Se taas kertoi Ubolle, ettei kissa välttämättä virnistellyt ulkoisesti juuri nyt, mutta sisäisesti se oli yhtä ylipitkää virnettä.
"Mitä tapahtui? Ja jätä kiertelyt sikseen, haluan oikeastikin päästä nukkumaan," uros murahti hieman kärsimättömästi. Shin huokaisi dramaattisesti ja Ubo kuuli kuinka kissa kellahti kyljelleen. "Olet niin kylmä veli rakas," kolli mourusi. "Spirit yritti vain tappaa minut," se jatkoi kuulostaen lähes loukkaantuneelta. Ubo säpsähti hieman yllättyneenä, mutta rypisti sitten kulmiaan. Jos dobermanni olisi oikeasti yrittänyt tappaa kissan, niin kai se olisi kailottanut sitä koko pitäjälle? "Oikeastiko?" uros murahtikin skeptisenä.
"Ehkä liioittelin, ehkä en," kolli vastasi kuulostaen jälleen vain tylsistyneeltä, mutta virnistäen. "Hän kävi oikeastikin ihan vauhdilla ja hampaat edellä minua päin, mutta mistä minä tietäisin olisiko se oikeasti tappanut ellen olisi paennut puuhun." Virne kasvoi jälleen leveämmäksi kissan roikottaessa päätään suihkulähteen reunan yli.
Harrastamistaan uhkapeleistä - joissa sen oma henki oli panoksena - huolimatta Shin ei tahtonut kuolla. Tai ehkä se uskoi, ettei se voisi kuolla. Joka tapauksessa se ei osannut ottaa kuolemaa vakavasti.

Mustalla kollilla olikin juuri nyt edessään erittäin vaikea tehtävä. Kuinka kertoa Ubolle näiden siskon kuolemasta, kun et osaa olla vitsailematta asiasta. Virne kuihtui jälleen parantajan tarkkaillessa veljensä kasvoja. Ubo ei näyttänyt tunteitaan herkästi ja oli aina vakava, mutta Shin tiesi että koiralla oli tunteet. Tunsihan se veljensä melkein paremmin kuin tämä itse.
Ubo näytti pohtivan sitä kuinka suuressa vaarassa Shin oli ollut. "Kuinka tosissaan luulet hänen olleen?" uros kysyikin huolestuneena. Shin tiesi minne uroksen ajatukset olivat menneet. "Melko tosissaan, mutta älä huoli, en usko että hän kävisi muiden kissojen kimppuun," kolli vastasi minimaalisen virneen kera. Sen tietääkseen dobermanni ei pitänyt kissoista, eikä oikein koiristakaan, mutta ei se silti hyökkäillyt muiden kimppuun ilman syytä. Parantaja myös ajatteli sitä kuinka vanha uros jo oli, joten tuskin se alkaisi enää tässä kohtaa karkulaiseksi tai mitään.
"Hyökkäämisen lisäksi hän kyllä sanoikin jotain, mutta en tiedä olisiko sinun parempi kuulla tämä joltain muulta kuin minulta..." Shin antoi oman katseensa lipua pois veljestään, sillä ei oikeastaan halunnut tietää oliko toinen järkyttynyt tai ärsyyntynyt.

Ubo tuijotti sokeasti ilmaa veljensä yläpuolella. Kissan sanat olivat suoraan paljastaneet, että jotain pahaa oli tapahtunut. Uroksen ensimmäinen veikkaus oli tietenkin se, että kaksikon isä oli kuollut. Se ei kuitenkaan ollut jotain mitä Shin ei olisi voinut sanoa, olihan kaksikko jo keskustellut siitä mahdollisuudesta.
Seropi ymmärsi kyllä miksi Shin oli sanonut niin. Harva tahtoi saada huonoja uutisia joltakulta, joka suorastaa pilkkasi koko asiaa. Mutta se, että kissa tiedosti asian sai Ubon tuntemaan olonsa hieman helpottuneemmaksi. Vaikka todellisuudessa sen olisi varmaan pitänyt olla raivoissaan. Sen oli kuitenkin vain pakko luottaa sokeasti veljeensä, niin kuvaannollisesti kuin kirjaimellisestikin. Pystymättä näkemään mitä sen ympärillä tapahtui Ubo ei halunnut kuulla pahoja uutisia vieraiden seurassa.
"Se että edes ehdotat tuota osoittaa, että ainakin yksi viiksikarvoistasi on jotenkin onnistunut aikuistumaan. Kuulen sen siis mieluummin sinulta," uros vastasi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Shin nosti katseensa hieman yllättyneenä veljeensä. Musta kolli luimisti hieman korviaan, mutta nousi sitten istumaan. Sen veljen osoittama luottamus sai kissan vain tuntemaan olonsa oudoksi. Luuliko Ubo todella, että Shin säästäisi sen tunteita? Tai luuliko se kestävänsä mitä ikinä kissan suusta tulisikaan?
Hetken ajan kissa nostatti omaa mielialaansa täysissä aikeissa sylkeä ties mitä hirveyksiä veljensä naamaan. Sitten se hetki oli ohi ja kissan valtaisa ego tuntui jälleen kutistuvan melkein normaalin kulkijan tasolle. Antaisi väsymyksen hallita hetken, jotta perheenrippeet säilyisivät.

"Ada on kuollut," Shin totesi täysin tunteettomalla äänellä. Normaalisti toteamusta olisi edeltänyt ties minkälaiset rönsyilyt, mutta juuri nyt oli vain parempi töksäyttää se suoraan ilmoille. Nimittäin mitä enemmän kissa puhui, sen vaikeampi sen oli pitää suunsa kiinni.
Ubo jähmettyi patsaan lailla aloilleen. Sen tyhjä katse tuijotti näkemättömänä kaukaisuuteen. Sanat eivät halunneet lävistää sen paksua kalloa. Hetki jos toinenkin ehti kulua täydessä hiljaisuudessa. Lopulta Ubo laski katseensa ja totesi vain lähes yhtä tunteetta kuin veljensä, "vai niin." Uros ei tahtonut antaa tunteilleen sijaa, joten se kääntyi heti käytännöllisempien asioiden pariin. "Tiedätkö mitä tapahtui?"
Shin oli ollut vähällä huutaa jotain hiljaisuuden venyessä, mutta itseään häiritäkseen kissa oli keskittynyt mukavimman asennon löytymiseen. Kolli makasi melkein niskoillaan koiran vihdoin vastatessa. Musta kissa katsoi ylösalaisin istuvaa koiraa. Kiepsahtaen takaisin jaloilleen se vastasi, "en tiedä. Spiritiltä ei sen suurempia vihjeitä herunut ja kissat joilta ehdin kysyä eivät tienneet asiasta mitään. Pitänee kysyä asiaa joltain parantajalta tai kaartilaiselta. Tuskin Spirit on häntä yksin metsään haudannut."
Sanottuaan sen ääneen Shin alkoi oikeastaan epäilemään, että sekin saattaisi olla mahdollinen vaihtoehto. Ehkä Shilo olisi kuitenkin estänyt isäänsä? Tai sitten narttu olisi vain auttanut tätä. Parantaja rypisti hieman kulmiaan, mutta ravisti ajatukset sitten pois. Eipä asia selviäisi muuten kuin kyselemällä.

"Entä isä?" uros kysyi hiljaa. Shin katsoi veljeään ja huomasi sen ryhdin luhistuneen. Ubo näytti sillä hetkellä hyvin vanhalta ja kokoon painuneelta. Ajatus sai kissan jostain syystä tirskahtamaan, joka taas sai koiran korvat heilumaan suuntaan jos toiseenkin. Kolli leikki kuin mitään ei olisi tapahtunut ja vastasi vain tylsistyneenä, "Spirit ei sanonut suuntaan eikä toiseen, mainitsi kyllä muiden harteille jättämisen, mutta sehän tapahtui jo ennen lähtöämme." Sitten kolli virnisti ja lisäsi huvittuneena, "hän tosin kielsi meitä tulemasta pesälleen."
Ubon surkea olemus muuttui nopeasti kuin uuden tuulen saanut purje. Sen pää kohosi ryhdikkäämmän asennon myötä ja koiran karvat pörhistyivät hieman. "Sitten meidän täytynee mennä kylään," uros totesi ja sen kasvoille noussut "hymy" ei ollut tulkittavissa muuten kuin kieroutuneena virnistyksenä. Shin kurnahti innostuneena sanoille ja nähdessään veljensä ilmeen se huokaisi ihastuneena. Kolli ei voinut olla varma oliko Ubon tarkoitus näyttää niin karmivalta kuin se näytti, mutta juuri se antoi sanoille niin uhkaavan sävyn. Vain joku joka ei osannut tulkita ilmeitä oikein voisi teurastaa hymyn noin ihastuttavalla tavalla.
Ilmeen kadotessa Shin äännähti hieman pettyneenä. Se sai Ubon näyttämään vain entistä happamammalta. "Meneekö minulta taas jotain ohi?" uros kysyi korvat antennin lailla pyörien. Se oli varma ettei lähellä ollut mitään, joten ei ymmärtänyt miksi kissa nauroi ja huokaili. Tosin se ei ollut mitään uutta. Silloinkin kun koira vielä näki, se joutui usein ihmettelemään mihin sen veli oikein reagoi.
"Kokonainen elämä," Shin vastasi huvittuneena virnuillen. Ubo murahti ärsyyntyneenä, mutta antoi asian olla. Uros nousi seisomaan ja kääntyi kohti Kartanoa. "Teemme sen huomenna." Ubon ääni ei antanut varaa vastaväitteille, mutta eipä Shin sellaisia olisi esittänytkään, molemmat halusivat päästä nukkumaan.

Nimi: Glowe

03.09.2018 20:51
Alik ja Niyra - Yad

Kaksikosta collien mustavalkea häntä heilahti, kun tuttu pentu tuli sisälle huoneeseen. Niyra nyökkäsi Furille ja hymyili. Alik jatkoi ateriansa rippeiden nakertelua, katse pennussa.
"Ei siinä ainakaan ole kenenkään hajua", Alik vastasi pennulle.
"Kyllä se on vapaa", Niyra vahvisti ja käänsi sitten katseensa Alikiin. Narttu nousi jaloilleen, ja sai Alikin pörhistämään vähän jo laskeutunutta turkkiaan, kylmän korvatessa siskon lämmön.
"Minä menen tapaamaan Aslania. Tulen takaisin jos ei mene hurjan myöhään", Niyra totesi ja nuolaisi äidillisesti huskyn kullankeltaista korvaa.
"Puhumaan mistä?" Alik kysyi, mutta siskon pitkäturkkinen puuhkahäntä hävisi ovenraosta, ja ovi liukui melkein kiinni. Alik luimisti korviaan ja hymähti, ehkä Niyra ei ollut kuullut.
"Ja sinun nimesi oli...?" Alik kysyi ja kiinnitti huomionsa taas Furiin. Pentu näytti ulkonäöllisesti tutulta, ja Alik muisteli sen nimeksi Furi, mutta ei ollut ihan varma.
"Onko Rico hoitanut hommansa hyvin?" Alik jatkoi, kyllä se nyt sen verran muisti, että oli laittanut noutajan pennun lapsenlikaksi.

Nimi: Iitu

03.09.2018 07:06
Creeta - Auony

Nuori naaras piti kasvoillaan pientä hymyä kuunnellessaan toista oppilasta. Se oli vain pieni, ystävällinen ele, mutta sai tonkineesin näyttämään ystävälliseltä suurine silmineen. Hymy oli hieman pakotettu, mutta Creeta ei uskonut, että metsäkissa sitä huomaisi, sillä se ei tuntenut naarasta. Eikä se ollutkaan Lunan syytä, mutta hautajaiset painoivat pienen naaraan mieltä. Silti Creeta halusi kovasti yrittää olla oma tavallinen itsensä. Ja siihen kuului pienoinen hymy.

"Vähän sama juttu, talven alussa siirryin oppilaaksi", Creeta kehräsi vastaukseksi.
Se oli iloinen siitä, että Luna vaikutti olevan halukas juttelemaan, vaikka oppilas näytti hieman vakavalta. Ehkä se oli vain metsäkissan tavallinen ilme, ei se tonkineesia häirinnyt. Mielessään Creeta pyöritti kuvia Lunan opettajasta. Se muisteli joskus kuulleensa jotakin kollikissasta, vaikka ei kamalasti sen seurassa töitä ollut tehnyt. Creeta vilkaisi ylös, kun väkijoukko lähti liikkeelle ja eläimet katosivat vähitellen pois paikalta, jatkamaan omia juttujaan. Katoava aurinko paljasti, miten myöhäinen ilta jo oli.
"Minun pitäisi varmaan mennä katsomaan, että potilailla on kaikki hyvin", Creeta jatkoi vaimeana. Mitra oli varmaan jo hoitanut ne, ja tonkineesi uskoi, että vanhempi naaras soisi oppilaalleen vapaan illan. Ei Kartanossa olisi enää niin paljon tekemistä.
"Ehkä voisimme katsoa, jos pääsisimme huomenna työskentelemään yhdessä?" Creeta vielä ehdotti, ennenkun se lähtisi Kartanoon katsomaan, oliko siellä tekemistä, vai saisiko nuorukainen käpertyä nukkumaan, odottamaan toivonmukaan parempaa huomista.

Nimi: Iitu

30.08.2018 15:35
Furi - Yad

Tuijotan epäluuloisena mustaa kissaa, joka jää kuiskimaan Ubon kanssa. Se ei kuitenkaan huomioi minua, joten helpottuneena suuntaan katseeni takaisin väkijoukkoon. Nyökkään pontevasti noutajalle ja vilkaisen vaivihkaa sen perään kun Rico katoaa väkijoukkoon katsomaan hautoja. Itse istahdan alas odottelemaan. Ravistan päätäni ja aivastan pienesti, kun pieni pölypilvi nousee ilmoille. Keskityn rapsuttelemaan vuoronperään korviani, hinkkaan kuonoani jalkoihin ja ravistelen päätäni, saadakseni suurimmat pölyt irtoamaan. Eihän tämän näköisenä voi edes nukkumaan mennä. Kovan rapsutuksen ja pöristyksen jälkeen irtonaiset pölyt ovat päästäneet otteensa turkistani, vaikka ei varmaan ihan puhtaaksi minua voi kutsua ja turkki repsottaa hassusti vähän joka suunnasta. Hälläväliä, olen kuitenkin variksenpelättimen näköinen herätessäni, joten loppupesu jääköön huomiselle. Peitän itsepintaisesti haukotuksen ja pian Rico astelee takaisin.

"Hyvä idea, minäkin tulen. Mennäänkö samaa matkaa?" heilautan häntää kiharakarvaiselle urokselle, kääntäen selkäni hautoja päin.
Nyt kun noutaja on takaisin, haukottelen kuuluvasti ja laahustan kohti Kartanoa. Pitkä kävelymatka Ezran luo ja takaisin on tehnyt tehtävänsä ja uskon nukkuvani kuin tukki koko yön. En malta odottaa, että pääsen heittäytymään petiin, ja kääriytymään tiukaksi, pieneksi rullaksi. Kolmannessa kerroksessa vispaan Ricolle häntääni (olettaen rumasti, että tuli mukaan xD) ja pienen epäröinnin jälkeen tökkään sitä kevyesti kuonollani toista pitkää etujalkaa vasten.
"Öitä", mutisen, ennenkun livahdan sisään huoneeseen, missä vietin edellisenkin yön.

Voihan haikeus! Jo tutun näköinen iso, musta rottweileri makoilee pedilläni, tuhisten pienesti. Katson sitä hieman happamaisesti, mutta toisaalta rottis on loukkaantunut, minä en, ja peti on oven vieressä. Ehkei ole outoa, että se rojahti siihen. Huoneessa leijailee joidenkin yrttien mieto haju.
"Voitko jo paremmin?" utelen Lichiltä.
Vahtikoira ei ole huomaavinaankaan, joten vastausta on näköjään turha odotella. Ilokseni katseeni osuu kuitenkin toiseen, vapaaseen petiin, mutta pysähdyn empimään. Sen vieressä loikoilee Komentaja, tiukassa käärössä. Ja ihmeissäni erotan Johtajan uroksen takana. Saako tänne edes tulla? Kumarran pitkään ja hartaasti ja vilkuilen koiria.
"Hei", mutisen hiljaa ja astelen varovaisesti kohti vapaata petiä, valmiina syöksymään ulos jos joku karjaisisi, mitä luulen oikein tekeväni. "Onko tämä vielä vapaa?"
Ojennan tassuani petiä kohti, nuuhkaisen sitä varovaisesti, ennenkun astelen pari kertaa ympyrää, vain heittäytyäkseni tiiviiseen karvapalloon katselemaan Arvovaltaisia päin.

Nimi: Glowe

28.08.2018 19:08
Alik, Niyra ja Mitra - Yad, Auony

"Tietenkin voit nukkua", Niyra vastasi Lichille, kun rotikka oli hyväksynyt Alikin anteeksipyynnön. Sitten narttu käänsi katseensa Alikin pedin vieressä olevaan jänikseen.
"Aiotko syödä tuon?" Niyraa kysyi. Alik vilkaisi kerästään jänön suuntaan.
"Unohdin sen kokonaan. Voit sinä jonkin palasen ottaa", Alik avasi viimein keränsä oikaisemalla kaulansa. Niyra oli lämmittänyt mukavasti, mutta silti Alik tunsi vilunväreitä liikkuessaan.
Niyra oli jo vetänyt jäniksen kaksikon lähelle. Koirat jakoivat saaliin, Niyra otti vain toisen takajalan. Narttu pääsisi helposti alakertaan syömään jos oli tarvetta. Collie oli pienen suupalansa kanssa nopeasti valmis, ja Alikin vielä syödessä omaa osaansa Niyra laski päänsä veljen harteille.
"Tunnut kamalan lämpimältä", Niyra kommentoi. Narttu oli kyllä huomannut Alikista hohkavan lämmön kylkeään vasten, mutta nyt kaulaan se tuntui vain selkeämmin.
"Hassua, koska minua palelee", Alik murahti ja vilkaisi epäillen Lichin suuntaan. "Kuumeen tekosia se vain on", Alik jatkoi.
Mitra oli kulkenut koirien ohitse siinä niiden syödessä ja jutellessa, ja meni penkomaan yrttilaatikkoa. Sieltä parantaja penkoi mukaansa useita eri yrttejä, mukaan kuului muutaman kuumeen hoitoon käytettävän kasvin. Mitra käveli takaisin Niyran ja Alikin luo ja erotteli kantamuksistaan muutaman lehden Alikin pedin viereen, lähelle seinää pois jaloista pyörimästä.
"Tuossa on varmuuden vuoksi yötä varten. Ne auttavat kuumeeseen ja helpottavat oloa jos olosi menee yön aikana niin pahaksi ettet saa nukuttua", Mitra naukaisi.
"Kiitos", Alik nyökkäsi parantajalle syömisen lomassa. Ainakin niin kauan kuin Niyra oli tuossa vieressä kamiinana, Alik ei aikonut syödä pahan makuisia lehtiä. Mitra heilautti häntäänsä, kokosi loput kasvit ja jatkoi matkaansa muiden potilaiden luo.

Nimi: Iitu

27.08.2018 07:30
Lich - Yad

Rottweiler oli kyllä huomannut Komentajan tukehduttavat äänet ja levottoman liikehdinnän. Uros oli kuitenkin kääntänyt päänsä pois ja leikkinyt, ettei huomannut koko asiaa. Odottakoon husky omaa vuoroaan, Lichillä oli kiire. Tai no, eihän se nyt mihinkään ollut menossa, mutta kisun häärätessä koiran kimpussa, ei rottweilerilla ollut aikaa mulkoilla Alikin suuntaan. Tässähän piti keskittyä siihen, mitä Parantaja duunaili sen korvien välissä. Lämpöinen värähdys kulki sen pitkän ruumiin halki, kun kissa tunki haavaan jotain, kai pitääkseen verenvuodon poissa ja haavan puhtaana. Tuntui hassulta, kun Lichillä olisi myssy päällään. Rottweiler haukotteli äänekkäästi, kun naaras viimein asteli pois sen luota. Pää ei enää jyskyttänyt kuin pomppuinen tavarajuna, jäljellä oli vain pieni jomotus. Se oli siedettävää. Lich keikahti terveelle kyljelleen makaamaan, takajalat roikkuivat rentoina pedin reunojen ylitse. Ehkei kisut olleet aina ihan hyödyttömiä.

Komentajalla ei ainakaan näyttänyt olevan minkäänlaisia haluja antaa Lichin nukahtaa, joten vastahakoisena uros nosti päätään Komentajan puhuessa. Siellä se omalla pedillään oli käärittynä kuin käärme, turkki pörröllään, eikä vaikuttanut uskovan uroksen selitystä. Lich loi kylmän katseen Arvovaltaiseen, muttei ehtinyt kuin avata suunsa, kun punainen naaraskissa tepasteli huoneeseen. Joku Parantaja, jonka nimi oli urokselle ihan samantekevää. Mutta koska ulvonta oli hetki sitten loppunut, Lich arveli Mitran tulleen suoraan hautajaisista.
"Hei kisu, Komentaja taitaa haluta varmistuksen siitä, oliko Archane-niminen narttu yksi kuolleista", Lich haukotteli somalinaaraan suuntaan.

Tänään rottweilerilla kuitenkin taisi oli enemmän elämiä kuin kissoilla, sillä ennenkun Parantajanaaras ehti raapia Lichin palasiksi sananvalinnoistaan, tai ennenkun Komentaja uhmaisi kipeää tassuaan heittääkseen rottweilerin itse ulos ikkunasta, Niyra asteli huoneeseen. Lich vastasi sen tervehdykseen laskemalla päätään. Oli tämä kuitenkin vähän noloa, että narttu tuli puolustelemaan Lichin tarinaa. Olisi se itsekin saanut Alikin lopulta nielemään kaikki valheet. Mutta helpompi näin. Collie asteli Komentajan taakse makaamaan ja Lich puristi leukansa tiukasti kiinni estääkseen ivallisen hymyn karkaamasta kasvoille. Voooi, miten suloista. Siinä sisarukset vierekkäin, somana pienenä perheenä. Parasta oli kuitenkin kuulla Johtajan kiitokset, ja vielä parempaa oli nähdä Komentajan reaktion. Se näytti olevan poksahtamaisillaan. Jos turkki tuosta vielä laajenisi, Lich ei yllättyisi jos se räjähtäisi miljoonaksi karvatupoksi ympäri huonetta. Lich nyökkäsi vakavana collielle, mielihyvän virratessa lämpöisenä aaltona. Tämä tarinahan sujui paremmin, kuin mitä rottweiler oli odottanut! Silmät loistivat huvittuneisuudesta Niyran jatkaessa. Haha, Alik pyytämässä anteeksi? Se vasta temppu olisikin. Onneksi Lich oli harjoitellut tunteensa piilottamista, joten se sai kasvonsa pysymään miltein ilmeettöminä, odottava katse oli kuitenkin suunnattuna kullankeltaiseen urokseen. Raivoisa katse sieltä suunnalta ei hetkauttanut. Ja sieltä se pahoittelu tulikin! Lich joutui nyökkäämään päällään hitaasti, jotta saisi hetkeksi irrottaa katseensa huskysta. Muuten se varmaan purskahtaisi nauruun.
"Anteeksipyyntö hyväksytty. Eiköhän jokainen tee joskus virhearviointia", rottweiler ei voinut olla sanomatta. Jos uros olisi kissa, se varmaan kehräisi tällä hetkellä.
"Ellei teitä häiritse, tahtoisin mielelläni nukkua hetken?" Lich lisäsi, haukoitellen vähän ylidramaattisesti. Tämä keskustelu alkoi olla väsyttävä ja niillä oudoilla yrteillä mitä Parantaja oli tuupannut taisi myös olla jotain vaikutusta asiaan.

Nimi: Defia

27.08.2018 00:39
Ubo - Yad

Sokea koira kuunteli pennun esittelyä tarkasti ja sen ilme pehmeni hieman. "Kiitos Furi," se totesi pennun toivotukseen. Muuta se ei oikein olisikaan osannut sille sanoa, mutta se käänsi hitaasti sokean katseensa kohti Ricoa. "Hienoa Rico," uros sanoi ja hetken sen kasvoilla kävi jokin hymyn tapainen. Ubo oli oikeastikin iloinen Ricon puolesta, mutta eipä se osannut sitä sen suuremmin näyttää. Eikä se tiennyt ymmärsikö noutaja mitä se oli sanoillaan tarkoittanut. Hienoa, että sinullakin on joku jota kutsua perheeksi. Pentu varmasti auttasi noutajaa sen sokeuduttua, ainakin Ubo tahtoi uskoa niin.
Ubo ei halunnut häiritä kaksikkoa, joten se keskittyi viimeistelemään kaivamansa haudan, joka tosin ei oikein sujunut. Eihän uros nähnyt oliko se tehnyt työnsä hyvin vai ei. Syvyyden se arvioi oikeaksi itseään mittatikkuna käyttäen, mutta kaikki muu olikin sitten vaikeampaa. Niinpä uros kapusi pois kuopasta ja pyysi toista uutta hautaa kaivamaan tulleista tarkistamaan sen sen puolesta.

Kuullessaan hautajaissaattueen lähestyvän uros ravisteli raivokkaasti turkkiaan saadakseen ainakin pahimmat hiekat pois. Ubo seurasi Furia ja Ricoa hieman sivummalle, sillä se ei tietenkään halunnut olla kenenkään tiellä.
Arvokaartilainen olisi joka tapauksessa jäänyt hautajaisiin. Se oli osallistunut vuosien varrella moniin, vaikka niillä ei olisi ollut mitään tekemistä sen kanssa, niin kauan kuin vainajan perhettä ei haitannut. Se ei tietenkään saanut mitään sairasta iloa hautaamisen katselemisesta, vaan se halusi osoittaa että Kaarti välitti jokaisesta Yhteisön jäsenestä. Jokaisesta kissasta ja koirasta, myös vanhoista ja heikoista.
Se oli myös jotain mitä Ubo oli oppinut isältään. Ubo ei tiennyt oliko Udyr tehnyt niin kissojen kohdalla myös ennen omien pentujensa kasvamista, sillä uros ei erityisemmin pitänyt kissoista, mutta ainakin siitä lähtien kun Ubo oli itse ollut kaartissa oli hänen isänsä tehnyt niin. Shinin lisäys heidän perheeseensä oli selvästi pehmentänyt kovan uroksen mielipidettä pienemmästä lajista.

Shin hiippaili veljensä viereen, jolloin Ubo heilutti korvaansa sen suuntaan. "Kertoiko joku jo sinulle ketkä kaikki haudataan?" kissa kysyi hiljaisella äänellä. Ubo vastasi kieltävästi, jolloin Shin kuiskasi sille kaikkien kuolleiden nimet ja asemat. Se oli itse udellut puuttuvat tiedot muilta. Seropi nyökkäsi vakavana.
Kaksi kaartilaista. Kolme koiraa ja kuusi kissaa. Yhteensä yhdeksän.
Ricokin oli päivitellyt ruumiiden määrää. Ubo tunsi voivansa taas hieman huonosti. Se halusi todella tietää mitä täällä oikein tapahtui. Uros istui kuitenkin hiljaa ja ryhdikkäästi aloillaan kuin patsas. Muun kaartin revetessä ulvontaan nosti myös sokea uros kuononsa kohti taivasta. Sen matala ulvonta oli kumeaa ja tasaista, joka sai sen melkein kuulostamaan vain muun joukon kaiulta.

Ricon todetessa menevänsä lähemmäs Ubo nousi myös seisomaan. "Shin," se pyysi hiljaisella äänellä. Kissa luimisti korviaan, mutta haluttomuudestaan huolimatta lähti kävelemään veljensä vierellä. Jokaisen haudan kohdalla kissa kuiskasi jälleen menehtyneen nimen, jolloin Ubo tiesi missä mentiin. Uros laski jokaisen haudan kohdalla päätään alemmas sokeat silmänsä sulkien ja toisti mielessään "*nimi* lepää rauhassa" ja kaartilaisten kohdalla lisäsi vielä "kiitos palveluksestasi".
Uroksen ilme ei paljoa muuttunut toimituksen aikana, mutta se tunsi silti olonsa surkeaksi ja todella uupuneeksi. Ricon sanoille uros nyökkäsi murahtaen myötämielisesti. Tosin sitten se muisti Shinin aikaisemmat sanat. "Päivä on todella ollut pitkä," uros totesi kuulostaenkin hieman väsyneeltä. "Hyvää yötä," se toivotti vielä päätään nyökäten.
Sokeana koira suuntasi askeleensa muiden paikalta poistuvien perään. Rakennuksen etupuolelle päästessään se kuitenkin jatkoi matkaansa suihkulähteelle. Sen luona koira istui väsyneenä alas ja etsi "katseellaan" veljeään. "Puhuitko Spiritin kanssa?" uros kysyi. Kissa oli sanonut nähneensä koiran, mutta Ubo ei voinut tietää oliko kolli lähtenyt sen perään vai jonkun ihan muun. Ketäpä kissa ei stalkkaisi.

Shin - Auony

Voi ei, taas yksi suunnitelma pilalla! Shin katsoi hyvin katuvaisena paikalle tullutta Volontovia. Valkoinen kolli kuului niihin parantajiin joiden päälle musta kolli olisi halunnut suorastaan loikata takaisin tullessaan. Ei siksi, että kollit olisivat olleet läheisiä tai mitään, vaan siksi että Shin tahtoi näyttää olevansa taas täällä ja tekevänsä kaikkensa, että muut olisivat mahdollisimman vaivaantuneita tai ärsyyntyneitä sen lähettyvillä. Varsinkin tunnollisesti työtään tekevät kollit. Musta häntä viuhtoi pari kertaa ärsyyntyneenä, mutta parantaja ei halunnut hukata juuri ainakin näennäisesti läpi mennyttä esitystään. Nyt sen surkeassa ilmeessä tosin oli pieni todellinen sävy, sillä se oli pettynyt. Mikään ei tuntunut menevän kuten kolli tahtoi tänään.
Päällikön poistuessa parantaja ei kuitenkaan voinut olla pohtimatta olivatko sen sanat oikeasti totta. Kolli ei tietenkään epäillyt, etteikö Päällikkö itse olisi uskonut sanoihinsa, mutta oli eri asia pitivätkö ne paikkaansa. Entä jos sillä ja kaikilla muilla kissoilla oli syytä pelätä? Tämän päivän ruumisluvun perusteella se vaikutti melko todennäköiseltä. Shin ei tosin halunnut hukata niille ajatuksille aikaa nyt. Kolli istuskeli aloillaan, kunnes pitkä joko kaartilaisia ruumiiden kanssa oli mennyt sen ohi.

Parantaja seurasi saattuetta talon taakse ja siellä etsi nopeasti katseellaan veljensä. Kissa hiipi sokean koiran viereen ja kosketti sitä pehmeästi hännällään. Shin ei virnuillut juuri nyt vaan näytti lähes yhtä vakavalta kuin veljensä. Syy siihen oli juurikin hänen veljensä. Parantaja ei mieluiten osallistunut hautajaisiin, koska ei yksinkertaisesti osannut käyttäytyä niissä, mutta sen veljestä huokui niin syvä huoli ja vakaumus, ettei kissa uskaltanut rikkoa sitä. Se pelkäsi, että sen veli pirstoutuisi kokonaan, jos se joutuisi kuuntelemaan sairaita vitsejä juuri nyt.
Shin kertoi veljelleen ketkä kaikki nyt haudattaisiin. Viimeisimmästä ruumiista sen oli oikeastaan pitänyt vielä kysyä sitä kantaneilta koirilta ennen kuin jättäytyi niiden taakse. Muista se oli saanut kuulla kuulustelemaltaan kissalta. Onnekseen kissalla oli hyvä muisti. Yhdeksän ruumista, joista vain yksi oli saanut kuolla rauhallisesti.

Ulvonnan ajaksi kissa painoi korvansa luimuun. Se ei edes yrittänyt osallistua siihen mitenkään. Kollin ilme oli hapan ja synkkä sen kuullessa veljensä äänen. Vain kissan nimi, mutta pyyntö oli silti selvä "vie minut sinne" koiran ääni oli heikko ja lähes anova kuin sanaton "auta minua".
Siitä huolimatta, että yksi menehtyneistä oli tämän parantaja kolleega, Shin ei olisi halunnut mennä lähemmäksi. Oikeastaan se oli vain yksi hyvä syy lisää olla menemättä. Shin ei todellakaan ollut suosittu muiden kissojen joukossa. Se ei siis tiennyt miten hyvällä kuolleiden kissojen omaiset suhtautuisivat sen läheisyyteen. Kolli ei kuitenkaan voinut sanoa ei sokealle veljelleen. Se tiesi kuinka paljon toinen tahtoi kunnioittaa muiden elämiä. Parantaja sätti itseään siitä, ettei ollut ajatellut tätä etukäteen, se olisi voinut pyytää jonkun muun leikkimään opaskissaa tai -koiraa veljelleen.
Ilmeen pitäminen tyhjänä ja tunteettomana onnistui lopulta paremmin kuin kolli oli epäillyt. Se ei siis virnistellyt edes silloin, kun sen veli laski päätään hieman väärään suuntaan. Eihän sokea koira voinut tietää missä kummut tarkalleenottaen olivat.
Muiden hautojen kohdalla Shin ei tehnyt tai sanonut oikein mitään niiden asukkien nimien lisäksi, mutta Atlen haudalla se luimisti korviaan. "Parane pian," kolli kuiskasi niin hiljaa kuin mahdollista, vain sokea koira sen vierellä saattoi kuulla. Huono vitsi. Todella huono vitsi, mutta kissa ei edelleenkään virnistänyt. Kyseessä oli ehkä todella huono vitsi, mutta se oli kollin oma tapa osoittaa, että se välitti. Ainakin jollain oudolla tavalla. Olihan se menettänyt taas yhden kolleegan jonka päälle loikkia.

Noutajan mainitessa nukkumisen kissa ei vaivaantunut estämään haukotusta. Päivä oli todellakin ollut liian pitkä. Ja parantaja oli omasta mielestään joutunut tekemään ihan liikaa hommia. Vielä viime minuuteillakin sen piti juoksennella ympäriinsä.
Ubon toivottaessa kahdelle muulle koiralle hyvää yötä kissa nyökkäsi laiskasti päätään niille. Juuri tällä hetkellä sitä ei kiinnostanut, vaikka pentu ja vanhus eivät olisi edes nähneet mustaa kissaa. Ääneti parantaja lähti veljensä perään.
Kepeästi kissa loikkasi suihkulähteen reunalle ja istui alas. Laiskasti kolli alkoi nuolla tassuaan ja katsoi sokeaa koiraa viistosti sen takaa tämän esittäessä kysymyksensä. Musta kolli hieroi päätään tassullaan ennen kuin vastasi. "Vaihdoimme kyllä pari sanaa."

Nimi: Glowe

26.08.2018 22:29
Niyra - Yad

Collie joutui sulkemaan silmänsä ja kääntämään päätään poispäin haudoista, koska pelkästään omaisten suremisen näkeminen sai nartun silmät kostumaan. Niyra seisoi paikoillaan korvat luimussa aina siihen asti, että eläimet alkoivat liikkua muidenkin hautojen luo, kuin vain itselleen lähimmäisten. Niyra vieraili henkilökohtaisesti vain Flagan haudalla. Aslan oli jo ehtinyt lähteä paikalta, mistä Niyra oli harmissaan. Narttu olisi halunnut osoittaa suruvalittelunsa kunnolla, ja ehkä siten päästä kollin kylmänkiskoisen ulkokuoren läpi. Niyra yritti keksiä haudalla jotain sanottavaa, mutta ei onnistunut ja laski vain murheellisena katseensa kylmään multaan, nieleskellen suruaan. Jonkin ajan kuluttua Johtaja nousi ja käänsi katseensa tätä hautaa vartioiviin Kaartilaisiin.
"Olette vapaat lähtemään tai jäämään", Niyra sanoi niille vieläkin surun heikentämällä äänellä, ja lähti sitten pois hautausmaalta. Niyra ei nähnyt Aslania, mutt inhotuksekseen näki yleisön joukossa pentuja. Ne olivat olleet paikalla emonsa tai isänsä kanssa koko toimituksen ajan. Niyra ei ikinä veisi omia pentujaan katsomaan ruumiita, tai toisi niitä edes surevien keskelle. Hautaa pennut saisivat ehkä käydä katsomassa. Mutta Niyralla ei ollut pentuja. Kohtalo ei ollut suonut nartulle sellaista onnea, ja Niyra ei enää ollut nuori. Toki se varmasti onnistuisi vielä saamaan pienikaisia, mutta sanotaanko että yleisin pentujen hankkimisikä oli jo kauan sitten ohitettu. Niyra kiersi Kartanon vaitonaisena ja yksin, hankeen oli tamppautunut jo selkeä tie eläinten askelista.

Koska Niyra ei löytänyt Aslania pienen etsinnän jälkeen, narttu suuntasi parantajan kerrokseen mennäkseen katsomaan veljeään. Aslanin Niyra saisi varmaan vielä sydänyönä kiinni 5. kerroksesta. Niyra kiipesi portaat ylös, tervehti nyt jo hieman piristyneenä vastaantulevia eläimiä ja asteli sitten varovasti Alikin asuttaman huoneen ovelle. Niyra kuitenkin jätti hiippailun sikseen, kun kuuli huoneesta puhetta. Potilaat eivät olleet nukkumassa. Niyra nousi ovenripaa vasten ja veti sen alas etutassuillaan. Ovi luikui auki ja Niyra luikahti sisään, ennen kuin se liukui takaisin päin, melkein kokonaan kiinni.
"Lich", Niyra heilautti tummalle urokselle häntäänsä, kun Johtajan katse kiinnittyi siihen ensimmäisenä. Sitten Niyra käänsi katseensa veljeensä, ja nartun lempeäksi sulanut ilme muuttui ihmetteleväksi.
"Miksi makoilet noin?" Niyra ihmetteli ääneen. Alik ei todellakaan ollut kerätyyppiä. Toki siitä oli jo vuosia, että sisarukset olivat jakaneet saman pedin, mutta Niyra muisti hyvin pentuaikansa Alikin kanssa. Siinä missä Niyra yritti makoilla sievästi, nuori Alik oli rönöttänyt miten sattuu, ja monesti potkinut sisarensa kiusallaan alas pediltä. Silloin se oli Niyraa ärsyttänyt suunnattomasti, mutta nyt vanhempana narttu muisteli sitä lämmöllä. Alik ei vastannut mitenkään, käänsi vain tuiman katseensa narttuun. Niyraa nauratti, kun se näki uroksen kuononpäällisen juovien syvenevän. Miksi veli oli taas noin pahalla päällä? Alik ei tosiaankaan valittelisi kylmää rotikan edessä.

Niyra käveli Alikin pedin luo, ja kiersi uroksen selän puolelle, missä narttu kävi makuulleen kiinni urokseen. Niyra olisi muuten antanut veljelleen tavanomaiset tervehdyssuukkonsa, mutta veli oli sopivasti piilottanut kuononsa häntäänsä. Niyra ei tosin huomannut että naaman piilottaminen oli ollut huskyn kohdalla tahallista, mitään pusuja tässä kaivattu. Eikä myöskään halihetkeä! Alikin teki mieli työntää sisko syrjään, mutta ei halunnut avata keräänsä, eikä muutenkaan voisi tehdä niin nykyiselle Johtaja-siskolleen. Jos Niyra halusi tulla iholle, niin mitä Komentajalla oli nokan koputtamista? Sitten sisaren valtaan nousun Alik oli opetellut sietämään siskon hempeilyä paljon enemmän, mikä toisaalta oli varmaan lähentänyt sisarusten välejä entisestään.
"Lich, unohdin kiittää sinua aiemmin. Ilman sinua Archane ei olisi ehkä päässyt takaisin kotiin", Niyra lausui lämpimästi rotikan suuntaan. "Kiitos, sinun ansiostasi Archane saa nyt levätä kotinsa suojissa", Niyra jatkoi. Alik oli poksahtanut ja paljastanut hampaansa pelkästä järkytyksestä siskon sanoja kuunnellessaan, hyvä jos ei ollut vahingossa purra omaa häntäänsä. Alikin raivoisa katse singahti rotikkaan, mutta sillä Alik vain koetti peittää nolostumistaan.
"Mitä hemmettiä? Tuo koira? Tuo koirako pelasti Archanen? Ei varmasti!" Alik ärähti ja nosti hieman päätään lämpösuojistaan. Niyra kohotti hämmästyksissään kulmiaan.
"Alik, älä ole töykeä. Hän nimenomaan kantoi Archanen Linjan luo. Sinun kuuluisi olla kiitollinen Lichille", narttu torui, ja Niyran äidillisellä tavalla se kuulosti samalta kuin collie olisi torunut pentua. Alik vain mulkoili nyrpeänä sisartaan selkänsä ylitse.
"Voisit pyytää anteeksi", Niyra jatkoi. Nyt Alikin teki tosissaan mieli kyniä Johtaja siihen paikkaan. Uroksen naama valahti kalpeaksi, ja jäykin niskoin Alik käänsi hyvin, hyvin raivoisan naamansa Lichin suuntaan. Saatana, jos rotikka nauraisi, täällä tulisi yksi ruumis lisää. Pitkin hampain, mutta yrittäen saada raivoa pois äänestään Alik nyökkäsi tummalle urokselle kunnioittavasti, melkein alistuvasti, mutta vain Niyran takia.
"Anteeksi Lich, että epäilin sinua aiemmin", loppua kohden Alik alkoi tosissaan olla kiitollinen ja pahoitteleva, kun nolostumisen raivo vähän väistyi. Perhana Niyra!

Nimi: Untuva

26.08.2018 21:07
Luna - Auony

Naaras nyökkäsi Creetalle, joka oli juuri kertonut nimensä. Nyt norjalainen ei tuntenut enää oloaan yhtä vaivaantuneeksi. Kiusallistahan se olisi ollut, jos Luna olisi keskustellut toisen kanssa muistamatta edes nimeä.
Luna ei ehtinyt vastaamaan parantajan kysymykseen, oliko se tulossa hautajaisiin vai ei. Kaartilaiset nimittäin keskeyttivät heidän keskustelunsa. Creetan viittoessa hännällään, norjalainen nousi ja lähti toisen perään.

Luna ei pitänyt näkemästään. Ei sitten ollenkaan. Haudattavia eläimiä tuntui olevan paljon. Pelottavan paljon yksiin hautajaisiin. Norjalainen pysytteli kauempana, sillä kuolleista kukaan ei ollut sille niinkään tärkeä. Toki se suri jokaista kuollutta, erityisesti kuollutta parantajaoppilasta ja parantajaa. Muttei Luna heitäkään ollut tuntenut. Ei kunnolla, ei lähes ollenkaan.

Creetan tullessa uudemman kerran norjalaisen luokse, Luna tuli hyvälle tuulelle. Vaikkakin hautajaiset ja ruumiiden määrä oli järkyttänyt jonkin verran herkemmän puoleista naarasta. Sen kasvoilla pysyi kuitenkin vakava ilme, sitä se ei pystynyt muuttamaan, vaikka sisältä iloinen olikin.
"En ole ollut kauhean kauaa", Luna aloitti toisen kysymyksiin vastaamisen. Se halusi ehdottomasti antaa Creetalle hyvän kuvan itsestään. Ei sitä ujoa puoltaan, mitä Luna oikeastaan aina oli. Mutta sitähän naaras ei halunnut olla. Se halusi olla kuka tahansa muu kuin ujo itsensä. Se halusi olla kuten muut, normaali ja ehkä hieman rohkeampikin.
"Spy on opettajani", norjalainen naukui toiselle. Luna mietti missä siro kolli mahtoi olla. Oliko se edes ilmaantunut hautajaisiin? Norjalainen ei ainakaan ollut nähnyt eläinten seassa mustavalkoista kollikissaa. Tai saattoihan olla ettei Luna olisi opettajaansa eläinten seasta löytänyt ja kolli olisikin ollut toisten joukossa.
"Uskon kyllä Mitran olevan taitava. Ja kukapa parantaja ei olisi", norjalainen lausahti vielä. Se alkoi pikkuhiljaa rentoutua tonkineesin seurassa. Kyllä, rentoutua. Luna ei tuntenut itseään läheskään niin vaivautuneeksi kuin yleensä, mikä oli hyvä merkki.
"Entä kauanko sinä olet ollut oppilaana?" Luna uskaltautui kysymään, eikä se olisi muuta sanottavaa keksinytkään.

Nimi: Glowe

26.08.2018 17:28
Alik - Yad

Muiden louksutellessa leukojaan epäuskossa, Alik vain siristi tuimia silmiään ja pörhisti keränsä turkkia jostain niskan ja selän alueelta. Rotikka ei varmasti puhunut totta? Tuollainen paskakikkareko olisi tehnyt moista? Kivuissaan Alik mietti tavallistakin hävyttömämmin, ja uros mulkoili rotikkaa. Ja Archaneko oli kuollut? Mikseivät Tosca ja Carmine maininneet siitä mitään??!! Alikin mieli reissasi tiuhaan tahtiin, ja puhahtaen Alik avasi suunsa vastatakseen.

Mutta silloin hemmetin parantaja tuli huoneeseen ja Alik mulkaisi sitä jokseenkin tylysti. Kissa kuitenkin vain kommentoi lyhysti että keskustelu saisi luvan jatkua myöhemmin. Tuhahtaen Alik hautasi kuononsa häntäänsä, ja odotti että kissa saisi työnsä tehtyä. Voi eikö se lumi riittänyt? Alik naputti petiään terveillä etutassun varpaillaan, mutta oksista ja kankaista ei kuulunut kynsien ääntä. No niin katti, eiköhän se olisi jo valmista, voitko painua hiiteen? Alik murisi kärsimättömänä mielessään, ja alkoi muistuttaa kerineen poksahtanutta siiliä, kun äreyden noustessa myös turkki pörhityi entisestään. Lopulta kissa astahti kauemmsa rotikasta ja loi Komentjaa hyväksyvän katseen. Kissa oli varmasti huomannut Komentajan kärsimättömät tuhahtelut taustalla. Alik nosti kuononsa taas näkyviin.
"Vai niin on asian laita? Voiko joku vahvistaa kertomasi?" Alik kysyi, ja sen äänestä kuuli ettei se ollut uskonut rotikkaa. Komentaja höristi luimistuneita korviaan, kun hautajaisten ulvonta kantautui sisälle asti. Niin, sielläkään Alik ei voinut olla osoittamassa kunniaa kaatuneille tovereilleen vaan sen piti olla täällä rotikan seurassa!

Äkkiä huoneen ovi avautui uudelleen ja punertava parantaja asteli sisälle. Aiempi parantaja tervehti Mitraa nyökkäyksellä, mihin somali tosin ei vastannut.
"Millainen olo?" naaraan tylsistyneet silmät kääntyivät Komentajaan.
"Parempi", Alik tokaisi, ja jatkoi Lichin mulkoilua. Mitra kohotti kulmiaan ja vilkaisi kumpaakin urosta vuoronperään. Okei, ei naaras haluaisi edes tietää. Vilkaisullaan Mitra myös huomasi, että rotikan haavat oli jo putsattu, joten Mitra asteli peremmälle huoneeseen tarkistaakseen muitakin potilaita.

Nimi: Iitu

26.08.2018 17:11
Lich – Yad

Lichin teki mieli mulkoilla takaisin kohti rullakäärettä, eli Alikia. Jos se jaksaisi, se kääntäisi yrmeästi selkänsä Komentajan kyselylle ja sanoisi, että nyt on aika nukkua, eikä kysellä. Mutta rottweiler ei jaksanut liikkua, eikä sen tehnyt mieli nukkua missään lokerossa tänä yönä. Komentajalta voisi odottaa mitä vain, jos Lich olisi liian epäkunnioittava. Niinpä rottweiler vain laski päänsä toiselle etutassulleen ja asettui mukavammin makaamaan.
”Karkurit, herra Komentaja. Olin kaikessa rauhassa, aivan yksin, nukkumassa kuin tukki. Ja sitten teidän kouluttajanne on päättänyt liikkua metsässä yksin. Karkurit löysivät hänet ja enhän minä voinut sivusta katsoa. Menin auttamaan, mutta eipä Archanesta kamalasti ollut enää jäljellä. Onnistuin nappaamaan hänet mukaani, mutta kuten näette, se ei ollut mikään helppo tehtävä saada luopiot katoamaan. Ja sitten hän kuitenkin kuoli matkalla ja karkurit katosivat taas”, Lich sepitti keksimäänsä tarinaa pintapuoleisesti. Joku muu tulisi kuitenkin raportoimaan oi-niin-ihanalle-huskylle tapahtuman.
Viereisillä pedillä jotkut tuijottivat rottweileriä suu ammollaan, aivan kun ne eivät tajuaisi, mitä Lich oli juuri selittänyt. Rottweilerin katse oli kuitenkin suunnattuna kohti Komentajaa.

Onneksi huoneen ovi avautui uudestaan ja pelasti Lichin jatkamasta tarinointiaan. Valkoruskea naaras kipitti suoraan rottweilerin luokse, jokin käärö mukanaan. Avattuaan sen Lich haistoi märän lumjen ja luimisti varoittavasti korviaan. Parantaja ei välittänyt siitä pätkääkään, mutta siirsi katseensa koirasta huskyyn.
”Saatte jutella jälkeenpäin”, se maukui tuimasti ja Lich piilotti kuononsa tassunsa taakse, ettei Komentaja näkisi sen virnistystä.
Virnistys kuitenkin katosi, kun naaraan katse seilasi takaisin urokseen.
”En usko, että haava on niin paha, kuin miltä se näyttää. Mutta minun pitää puhdistaa se ensin. Saattaa vähän kirpaista”, naaras naukui.
Epäluuloisena Lich vain nyökkäsi päällään ja asettui tiiviimpään pakettiin pedillään. Tehköön kisu mitä täytyi, kunhan se sujuisi vikkelään. Pienet tassut kaapivat märän lumipallon tassuihinsa ja se painautui uroksen päälaelle. Kylmä kai tyrehdytti verenvuotoa tai jotain. Kylmyys ja kosteus kuitenkin viilsi ikävästi ja vaikka kissa olikin varoittanut, ei Lich ollut ollut valmis. Vaistomaisesti se repäisi päänsä ylös ja loksautti leukojaan ilmassa Parantajan suuntaan. Naaras vain tuijotti takaisin.
”Anteeksi, yllätyin, jatka vain”, Lich pakotti itsensä sanomaan ja laski päänsä takaisin, jotta raidallinen mokoma raatelija yltäisi paremmin. Ei ehkä olisi viisasta syödä kissa iltapalaksi tässä vaiheessa, vaikka ajatus olikin virrannut rottweilerin mietteisiin.
Naaras asettui takaisin rottweilerin pään eteen, mutta siitä huomasi, että se piti potilastaan tarkasti silmällä, painaen lumikasaa tiiviimmin haavaa kohti. Se poltteli, kirpaisi ja rottweiler pakotti itsensä pysymään paikoillaan, yksitoikkoinen ilme kasvoillaan. Keskittyneenä uros tuijotti edessä olevaa kissan mahaa, seurasi sen pieniä raitoja.

Lumi kuitenkin auttoi, sillä hetken päästä kipu hieman hellitti ja vielä onnellisemmaksi uros tuli yrttikasasta, jonka Parantaja tuuppasi kuonon eteen. Lich napsisi nuo ilomielin, jos se vain auttaisi johonkin. Saatuaan luvan, uros napsi yrtit mukisematta, vaikka ne eivät olleet hyviä. Huokaisten rottweiler ummisti silmiään, mutta sai naaraalta tomeran käskyn avata ne uudelleen. Jaajaa, senkin orjapiiskuri. Parantaja asettui uroksen pään taakse ja hetken päästä Lich tunsi sen lipoavan päätään karhealla kielellään, varmaan putsatakseen haavaa enemmän, jotta näkisikin jotakin. Lich tyytyi kohtaloonsa ja odotti paikoillaan, että kissa saisi työnsä päätökseen. Pienen putsaamisen jälkeen se ei edes tuntunut enää niin inhottavalta, enemmänkin kissan hellävaraiset liikkeet tuntuivat mukavalta, ja uros rentoutui.

Nimi: Glowe

26.08.2018 16:43
Alik - Yad

Kaikkea sitä pennut keksivätkin! Aivan järjetöntä. Alik tuhahteli ja mutisi jonkin aikaa itsekseen, ja sai varmaan ihmetteleviä katseita muilta potilailta. Kasvoillaan perusyrmyilme Alik laski päänsä terveen tassunsa päälle ja tuijotti tyhjää petiä vieressään, oven luona. Nyt kun uros oli saanut vähän nukuttua, olivat sen voimat ja vimma palanneet. Ja Alikia kismitti suunnattomasti että se joutui olemaan täällä, eikä saanut mennä kiertämään Linjaa tai tekemään töitään tai mitä tahansa muuta kuin tätä typerää maikoilua. Ja tassukin kehtasi särkeä vieläkin. Sentään Alik sai vähän tekemistä siitä, että nyt herättyään Komentaja tunsi pienet vilunväreet kulkevan tasaisin väliajoin pitkin kehoaan. Kuumeen tekosia varmaan. Myös Komentajan kehosta huokuva kuvottava sairauden haju inhotti Alikia.
Alik pörhisti turkkiaan, käpertyi kerälle ja suojasi takajaloillaan parhaansa mukaan vähäturkkista vatsaa, missä kylmätväreet tuntuivat pahimmilta. Palelu ei varmaan näkynyt päällepäin, mutta Alikia ärsytti myös se, että pienet kylmätväreet tuntuivat nyt hirveän ikäviltä ja värisyttivät lihaksia niin, että Alikista tuntui ettei voisi olla paikallaan. Normaalisti paksuturkkinen husky ei korvaansa lotkauttanut edes 30 asteen pakkasille, tai paleltumille, mutta nyt pieni väristys sai olon näin epämukavaksi? Heikkoa!

Ovi avautui, ja tiukasta kylmää vastustavasta kerästään Alik liikautti vain silmiään oven suuntaan. Vatsa alkoi vasta nyt pikkuisen lämmetä, nyt jos koskaan Alik ei avaisi tiukkaa keräänsä. Kaikki lämmitystyö kuluisi muuten hukkaan! Kultakerän muutenkin tuima katse muuttui valkuaisia paljastavaksi mulkoiluksi, kun Alik näki kuka pentele huoneeseen tuli. Komentaja oli varmaan huvittava näky, kun vain sen silmät seurasivat rotikkaa kultaisen turkin keskeltä.

Palelevaa kuonoaan hännällään suojaten Alik nyökkäsi jotenkuten toisen tervehdykselle. Alik silmäili rotikkaa hetken aikaa, arvioi sen haavoja. Puremajälkiä, avain selvästi. Koiran hampaiden tekemiä viiltoja. Missä rotikka oli rymynyt? Uteliaisuus sai Alikin nostamaan kuononsa tuuhean sirppihännän päälle, ja kirsu paleltui heti.
"Ja missä sinä olet ollut?" Alik kysyi halveksuen, ja katsoi Lichiä turkkinsa suojista kuin maan vähäisintä matosta.

Nimi: Glowe

26.08.2018 16:26
Mitra - Auony

Naaras tunsi olonsa turraksi, kun kaartilainen tuli ilmoittamaan asiansa. Mitra nousi ja käveli nuorukaisten takana joukon mukana. Hautuumaalla Mitra suuntasi ensin oppilaansa haudalle, ja tuijotti melko tunteettoman näköisenä Nayalin vaaleaa ruumista. Mitra sai kunnolla taistella ettei antaisi valtaa sisällä möyriville tunteille. Ympäriltä kuuluva nyyhke sai somalin voimaan suorastaan pahoin, Mitra ei yhtyisi siihen. Mitä ajan ja potenttiaalin hukkaa Nayalin kuolema olikaan ollut. Mitra painoi kyntensä märkään nurmeen ja irvisti vihan ja surun sekaisin tuntein. Mitra nykäisi katseensa pois Nayalista ja lähti astelemaan Atlen haudan luo. Creetan hellyydenosoitusta Mitra ei väistänyt, mutta vilkaisi jokseenkin nyrpeänä nuoren naaraan suuntaan. Ihan mukava oppilaan ele oli, mutta kun Mitra ei halunnut alkaa pillittämään kuin jokin pikkupentu, niin sitten Creetan ele ei ollutkaan niin kiva tässä tilanteessa. Mitra kuitenkin nieli vähän itsekeskeistä ylpeyttään ja mourusi vaimeasti kissakuoron mukana. Naaras oli kuitenkin ensimmäisiä jotka lopettivat mokoman touhun. Nayal oli peitetty, kuten myös Atlekin. Kykenemättä sanomaan mitään Creetalle, Mitra nousi nuorukaisen viereltä ja lähti kohti Flagan hautaa. Matkallaan somali taisi ohittaa Aslanin, mutta Mitra ei viitsinyt nyt katsoa ketään silmiin, joten hartiat lysyssä, ja häntä maata laahaten vanha parantaja vain luultavasti tunketui tylysti Päällikönkin ohi. Mitra ei viettänyt pitkään aikaansa Flagan haudalla, katsoi vain tyhjästi multakumpua jonkin aikaa. Sitten Mitran mitta ja murtumispiste alkoi lähestyää, naaras oli saanut tarpeekseen. Mitra kääntyi kannoillaan ja rivakoin askelin kissa marssi pois hautuumaalta. Somali ei edes vaivautunut etsimään Lunaa ja Creetaa, kyllä ne pärjäisivät. Matkallaan kohti Kartanon etupuolta Mitra piti silmissään niin myrkyllisen katseen, ettei kukaan varmaan edes uskaltanut kysyä parantajalta mitään. Sisälle päästyään Mitra marssi oitis portaisiin ja suutasi kolmanteen kerrokseen. Somalia ei vielä väsyttänyt, ja onnekseen portaikon rauhallisuus oli myös tyynnyttänyt parantajan myrskyävän mielen. Huolet katoaisivat töissä, mitä sitä aikaa enempää ruumiiden luona tuhlaamaan?

Nimi: Iitu

26.08.2018 16:12
Lich – Yad

Lich seurasi laiskasti Kaartilaista parantajien kerrokseen, vaikka sen olisi tehnyt mieli jäädä ulos. Joku olisi voinut tuoda jonkun kisusen sinne hoitamaan haavat ja sitten rottweiler olisi lähtenyt kotiin nukkumaan. Mutta se ei näköjään käynyt ollenkaan, vaan Kaartilainen pakotti rottiksen kävelemään portaat ylös ja aukaisi sitten huoneen oven.
”Ota mikä peti vain, Parantaja tulee ihan kohta.”
Ja sitten uros oli tiessään. Syvällä huokauksella Lich mateli sisään huoneeseen ja heittäytyi makuulle lähimpänä olevalle pedille. Jokaikistä lihasta särki. Vasta nyt tuttu haju ylettyi rottweilerin kuonoon ja Lich nosti nopeasti päätään. Niin nopeasti, että kipu päälaella tuntui melkein sietämättömältä, ja Lich puraisi kirskuen hampaansa yhteen. Ilmeettömästi se tuijotti toisella pedillä makaavaa Komentajaa. Ei sitten voitu valita yhtään parempaa huonetta? Niinkun vaikka sellaista, missä ei ollut yhtään ketään muuta? Lich murahti säälittävän epäkunnioittavasti ”herra Komentaja”, mutta ei jaksanut vaivaantua nousta pystyyn ja esitellä minkäänlaisia kumarruksia. Kaipa husky nyt itsekin näki, ettei metsästäjä ollut ihan parhaimmassa kunnossa. Toisaalta, Lichillä oli sellainen kuva, ettei Komentaja pitänyt uroksesta ollenkaan, oli sen kunto mikä tahansa. Tällä hetkellä Lich toivoi, että joku Parantajista tulisi häärimään sen ympärillä, ja vähän sassiin.

Nimi: Glowe

26.08.2018 16:02
Rico - Yad

Vaikka Rico vain hymyili shikokunpennulle, vanhuksen selkäpiitä kylmäsi. Ricon pentunen? O-oliko Furi tarkoittanut sanojaan? Rico laski katseensa hautaan ja toppuutteli itseään kuvittelemasta liikoja. Furin kaltainen nuori ei kaipaisi vanhusta riesakseen. Rico kyllä kehtaisi kysyä asiaa pennulta, mutta jotenkin se pelkäsi, että Furi ottaisi idean huonosti eikä haluaisi enää ollenkaan olla Ricon seurassa.
"No sinulla on ollut kiintoisa ilta", Rico katsoi pentuaan vähän alta kulmain, ei karkaaminen ihan olankohauksella menisi ohi. No, hyvä että pentu oli kunnossa, ja ilmeisesti Furi oli tehnyt jotain korjaushommia Ezran luona. Pennun turkki oli aivan mullan ja hiekan värinen, ei punertava kuten normaalisti. Ricon teki mieli tähän tampata tassullaan pennusta pölyjä pois, mutta päätti sitten olla koskematta nuoreen. Joskut pennut olivat kovin oma-tila-tietoisia.

Hautajaiset alkoivat, ja Furin vuoksi Rico pysyi siellä sivummalla.
"Yhdeksän..." Rico lausui murheellisesti kun katsoi ruumisletkaa. Niistä noutajan huomion kiinnittivät erityisesti Feenixin ja Archanen ruumiit. Molemmat nartut olivat olleet vielä nuoria, parhaassa iässään.
Kun ulvonnan aika tuli, myös Rico nosti kuononsa kohti taivasta. Vanhan noutajan vähän käheä, vireetön ulvonta loi huvittavan duon Furin pentumaisen kimeämmän äänen kanssa.
"Käyn lähempänä", Rico totesi Furille, kun ulvonta oli ainakin noutajan osalta loppunut, kun happikin loppui vanhoista keuhkoista. Rico lähti astelemaan surijoiden joukossa, ja osoitti osanttonsa niille joiden katseen sattui kohtaamaan. Onneksi kaartilaisten ruumiit olivat lähellä, eikä Ricon tarvinnut kovin kauas kävellä. Kummankin haudan kohdalla Rico pysähtyi hetkeksi, ja painoi etutassunsa pehmeään, tuoreeseen multakumpuun. Noutaja antoi kummallekin kuolleelle lyhyen ajatuksen, Feenix oli ollut erinnomainen oppilas ja kaartilainen ja kaikki pennut olivat rakastaneet eloisaa Archanea. Rico kohotti surusta lysähtäneet harteensa, nousi ja lähti takaisin Furin luo, yrittäen karistaa surua ajatuksistaan.
"Päivä on ollut pitkä. Minä ainakin voisin suunnata pian nukkumaan", Rico totesi pennulle sekä myös Ubolle jos seropi oli vielä paikalla.

Nimi: Iitu

26.08.2018 15:49
Creeta – Auony

Tonkineesi hymyili aurinkoisesti Lunalle, eikä sitä haitannut yhtään, ettei toinen muistanut sen nimeä.
”Olen Creeta”, oppilas vain esittäytyi leppoisasti.
Mitra ehti vain kysyä Lunaa hautajaisiin, ennenkun jo Kaartilaiset olivat huhuilemassa ovensuussa, että kaikki siirtyisivät pihalle. Ja Creetan hymy oli tipotiessään. Jäykästi oppilas asteli pihalle muiden kissojen ja koirien kanssa. Vain hännällä viitoten se kertoi, että Luna sai kyllä liittyä seuraan, jos halusi.

Empimättä Creeta asteli haudan luokse, joka oli tarkoitettu Atlelle. Se vilkaisi somalinaaraan perään, Mitra varmaan kävisi myös oman oppilaansa haudalla, mutta ehkä se pysähtyisi myös kolleegansa luona hyvästelemässä. Tonkineesi asettautui niin lähelle haudan reunaa, kun vain uskalsi, ja miten uskoi sen olevan soveliasta, ja vetäen kerran syvään henkeä, se käänsi nopean katseen alas. Atle näytti nukkuvan, sen turkki laskeutui nätisti kehon ympärille. Kolli näytti rauhalliselta ja se toi nuorukaiselle lohtua. Se ei kuitenkaan estänyt kyynelien nousevan tonkineesin silmiin, ja vaikka Creeta miten räpytteli, se ei saanut niitä pysymään paikoillaan, vaan vierivät yksitellen kastelemaan oppilaan kasvoja. Creeta mumisi hiljaa itsekseen pienen hyvästin, anteeksipyynnön, lupauksen, miten sen nyt voisi sanoa, ennenkun hautaa alettiin peittämään. Oppilas ei katsonut enää toista kertaa entistä opettajaansa, vaan suuntasi silmänsä kohti taivasta. Siellä jossain Atle varmasti vahtisi nuorta parantajaoppilasta. Ja kiukustuisi kamalasti siitä, että Creeta oli haikeana. Hymy nousi nuorukaisen kasvoille. Se muistaisi opettajansa hymyillen, olihan sillä niin paljon hyviä muistoja.
Hautajaisten jälkeen Creetalla oli parempi olo, kun koko päivänä ja se kääntyi etsimään Mitran uudestaan, painaakseen kuononsa nopeasti lämpimään kylkeen, kiitollisena siitä että sillä oli vielä yrmeä naaras seuranaan. Ihan nopeasti vain, Mitra ei oikein vaikuttanut siltä, että sietäisi kauan moista pehmottelua. Mutta ainakin se paransi oppilaan mieltä entisestään.

Mikäli Luna olisi tullut mukaan hautajaisiin, Creeta etsisi sen uudestaan tassuihinsa ja pahoittelisi, että aikaisempi keskustelu oli jäänyt vähän lyhyeksi.
”Oletko sinä ollut kauan oppilaana? Kuka sinun opettajasi on? Minä siirryin sattuneista syistä nyt Mitran oppilaaksi, ja hän on kyllä tosi taitava”, Creeta kuiskaisisi metsäkissan korvaan.

Nimi: Iitu

26.08.2018 15:33
Mystic – Yad

Ilmekään ei värähtänyt mustan nartun kasvoilla sen kuunnellessa Dovania, samalla seuraillen katseellaan Roerigia, joka kiersi koirajoukkoa toiselle puolelle. Siellä olevat Kaartilaiset kuitenkin paljastivat uhkaavasti hampaitaan luopiolle, ne katsoisivat sen perään. Nopea vilkaisu sivulle kertoi nartulle, että Zeke seisoi hieman kauempana tuijottamassa tapahtumia.
”Ryhdistäytykää”, My murisi hiljaa joukolleen, mutta se näytti ensin menevän kuuroille korville, sillä joukosta erottautui yksi nartuista, joka syöksyi Dovania päin.
Saatanan idiootti. Mastiffin olisi tehnyt mieli heittää Kaartilainenkin taivaan tuuliin. My käänsi päänsä Akamen suuntaan, joka ei näyttänyt pitävän Dovanin sanoista ollenkaan. Mastiffi kosketti Ateenan kylkeä hännällään, ja paimennarttu siirtyi oitis vielä lähemmäs Ventaa, turkki pörrössä ja hampaat irvessä, valmiina suojelemaan metsästäjää, jos joku karkureista uskaltaisi tulla lähemmäs, kun Mystic otti askeleen lähemmäs Dovania. My mulkaisi Akamea, se oli toki Arvovaltaisena korkeammassa asemassa kuin mastiffi itse, mutta uros astui sanaa sanomatta lähemmäs mastiffia. Vielä kolmas Kaartilainen, vaalea kishu-uros, siirtyi kaksikon viereen.
”Päästä hänestä irti. Sinun sanoillasi ei ole muuten mitään merkitystä”, Akame tuijotti Dovania vastahakoisesti, mutta osoitti pientä narttua, joka rimpuili karhukoiran tassujen alla päästäkseen ylös.
Jos Dovan antaisi nartun nousta ylös, kolmikko pysähtyisi, mutta jos uros ei tekisi niin, tai yrittäisi puraista Kaartilaista, My kumppaneineen ei jäisi odottamaan mitään uusia tarinoita. Ne pakottaisivat uroksen vaikka väkisin. Kaipa ne huomasivat olevansa selvästi alakynnessä? Tai no, Myn mielipide oli se, että ne olivat kaikki vähän tyhmiä, niin mistään ei voinut olla ihan varma. Karhukoira ei kuitenkaan pystyisi tappelemaan neljää Yadin jäsentä vastaan samaan aikaan, Ventan ympärillä olevat pitäisivät Roerigista ja Zekestä kyllä huolta, etteivät ne pääsisi auttamaan kaveriaan. Vain Ateena jäisi seisomaan Ventan viereen, vaikka Kaartilaiset kyllä tiesivät, ettei kolme luopiota millään pääsisi yhdeksän koiran ohitse.
”Tänään on kuollut jo tarpeeksi, kukaan ei erkane joukostaan”, My murisi hiljaa vieressään olevalle Akamelle, joka tyytyi nyökkäämään.
Mastiffilla oli kova luotto narttuystäväänsä Ventan vierellä, se kertoisi saman muille Kaartilaisille, jos joku olisi niin tyhmä, ettei sitä itse tajuaisi. Samaan aikaan Speedy otti askeleen lähemmäs Zekeä yhden kaverinsa kanssa, ja kaksi jäljellä olevaa lähestyivät Roerigia. Kukaan ei hyökännyt yksin, mutta ne tarkkailivat luopioiden käytöstä, odottaen merkkiä, milloin karkurit saisi pistää tuusannuuskaksi. Niin, ellei joku niistä hyökkäisi ensin, sillon Kaartilaiset vastaisivat samalla mitalla takaisin.

Nimi: Glowe

26.08.2018 15:25
Juri - Yad

"No niin, nyt ei ole ruumiita tiellä", Tosca naurahti ja alkoi paimentaa pentuja kellarin suuntaan. Juri nousi jopa mielellään pois, sillä Keittiössä tuntuva riistan haju oli yhtä kidutusta. Jurilla oli aivan kamala nälkä! Juri asteli kohti kellarin ovea, siitä sisälle ja alas kylmiä, kivisiä rappusia. Mitä alemmas dalmantialainen meni, sitä enemmän pelko hiipi kutittamaan hipiää. Onko pakko jos ei tahdo? Juri seisahtui melkein viimeisten rappusten kohdalla.
"Minä en mene", pentu ilmoitti napakasti. Tosca vain tuhahti.
"Nyt ei ruikutus auta, liikettä niveliin", uro murahti ja tönäisi Jurin alas viimeiset raput, onneksi pentu onnistui laskeutumaan jaloilleen. Juri käännähti raivostuneena ympäri isompaa urosta kohti.
"Älä töni, mokoma ihrakasa!" Juri murisi.
"Phyh, ala tulla", Tosca jatkoi leppoisasti, yritti työntään Juria kellarin puolelle ja päätyi sitten lopulta ottamaan vastustelevaa dalmantialaista niskasta kiinni. Juri yritti jarruttaa, mutta karkea betonilattia sattui tassuihin, ja aikuinen oli ihan liian vahva. Lokerot lähestyivät vääjäämättä. Pyristelevästä Jurista välittämättä Tosca ojensi toisen etutassunsa ja avasi toiseksi alimmalla tasolla olevan lokeron oven. Sen sisälle ei nähnyt mitään, tuntui kuin oven kohdalta avautui vain tyhjyys.
"Minä. En. Mene." Juri kiukutteli ja yritti tehdä Toscan työn niin vaikeaksi kuin mahdollista, painamalla kaikki tassunsa lokeron oven reunoja vasten, kun aikuinen yritti vääntää ja työntää pentua pikkuiseen lokeroon.
"Pelottaako jollakulla?" Jaffan ivallinen ääni sanoi ja se tuli auttamaan Toscaa. Lopulta uros kauhaisi Jurin isoon haliin, painaen sen tassun etujalkojen avulla kasaan ja humpsautti Jurin pää edellä lokeron pimeyteen. Hetken Juri vielä huitoi ulkopuolella olevilla takajaloillaan, mutta potkuja väistellen Tosca sai kylmän tottuneesti tungettua Jurin piiskahäntää myöten lokeroon. Dalmantialaisen nieli rikkoutuman pimeys, kun Tosca läimäytti oven kiinni, ja Juri kuuli kahvan vingahtavan paikalleen.
"Päästäkää ulos!" Juri huusi pimeässä, ahtaassa, tahmaisessa metallilaatikossaan.
"Turpa umpeen jos et halua olla siellä vielä huomista päivääkin!" Jaffa mäjäytti ovea tassullaan, ja Jurin korvat soivat sisäpuolella.

Nimi: Iitu

26.08.2018 15:09
Aslan - Auony

Raivo laantui yhtä nopeasti, kuin oli alkanutkin, kun musta Parantaja kyyristyi kasaan ja alkoi takellellen selittämään. Aslan ei ollut varma, mitä pitäisi miettiä, se ei jotenkin uskonut, tai halunnut uskoa, kollin selitystä. Aikaa ei kuitenkaan ollut miettiä sen pitempää, sillä Volontov asteli ulos Kartanosta ja kiiruhti kaksikon luokse. Valkoinen Parantaja katsahti paria hieman ymmällään, mutta kääntyi sitten maine coonin puoleen.
"Herra, kaikki on valmista", Volontov kertoi ja Aslan nyökkäsi.
"Hautajaiset alkavat. Sinulla ei ole Kartanolla mitään hätää, täällä ei tarvitse pelätä", Aslan murahti Shinille, ja jätti sitten mustan kollin taakseen. Tällä kertaa virnuileva katti pääsisi pälkähästä, mutta asia ei katoaisi Aslanin mielestä mihinkään.

Silmät sumeina surusta Aslan oli asettautunut lähelle Flagan hautaa. Hiljaa se katseli, miten hiekat kaavittiin peittämään vaaleaa pientä ruumista. Kolli ei nostanut kertaakaan katsettaan haudasta, ennenkun se oli kokonaan peitetty, huolellisesti ja tarkasti. Silloin Aslan sulki vihreät silmänsä, lähettäen viimeiset terveiset kuolleelle Varapäällikölleen. Ulvonnan jälkeen Aslan pyörähti ympäri, kävellen jokaisen haudan viereen, kehräten syvimmät pahoittelunsa niille, jotka olivat läheisensä haudan vierellä. Se tuotti kuitenkin pienen pilkahduksen onnea, että jokaisella haudalla oli joku, ketään ei haudattu 'yksin'. Yhteisö selviäisi tästäkin takaiskusta yhdessä, siitä Aslan oli varma.

Nimi: Glowe

26.08.2018 15:02
Roerig - Luopio

Roe virnisti ja siveli toisella etutassullaan norjalaisen veristä kylkeä, kun Dovan tuli mätkimään ja lirkuttelemaan nartulle. Toki tässä alkoi jo vähän kärsivällisyys pettää, mutta heillä olisi päättä hornankuikassa koko yö aikaa. Ei tyttö jaksaisi loputtomiin leikkiä kuollutta.
"Ei se nyt tähän kuole", Roe mymähti virnistellen, äänen kuuluessa epäselvästi harmaan niskavillan takaa Dovanille, jota niin huoletti pitäisikö Roerig lupauksensa. Totta kai Roe pitäisi.

Askelten jyske sai Ventan niskassa roikkuvan sakemannin kääntämään päätään äänten suuntaan ja vilaukselta Roerig ehti nähdä tumman, karhunkokoisen karvakasan juoksemassa tännepäin, ennen kuin saksanpaimen tunsi voimakkaan purennan selässään. Yadin haju tulvahti saksalaisen kuonoon, ja ärähtäen Roerig päästi irti norjalaisesta ja taittoi kehonsa antaakseen vastaiskun sille joka sen selkää nyt retuutti. Mitään Roe ei kumminkaan ehtinyt tehdä, kun kevyesti kuin peipponen Roe lensi komean ilmalennon vähän matkan päähän Dovanin syliin.
"Kuka hemmetin..." Roe kirosi muristen kun se kömpi pystyyn kaverinsa avustuksella. Roerig ei ollut kevyt koira, sitä ei mikä tahansa puudeli saanut nakeltua. Raivoissaan Roerig paljasti hampaansa, kun tajusi namupalansa kadonneen Kaartilaisten sekaan. Roerig lähti irvistellen kiertämään koirajoukkoa, ollen hyvinkin tietoinen itsensä kannalta toivottomasta tilanteesta.
"Hah, mikä on? Eikö teillä riitä joukollakaan kantti käydä kimppuun?" Roe irvaili tiiviille koiramuurille, jotka eivät Roen yllätykseksi yrittäneet edes ottaa karkureita kiinni. Dovan oli melkein joukon toisella puolella, ja Roe kuuli sen paapovan jotain. Roe tuhahti.
"Akame olisi jo tullut meidän mukaan, jos sillä olisi yhtään aivoja!" Roe ärähti. Akame oli ollut myös Roerigille toveri, mutta samalla musta uros oli ollut ihan liian kunnollinen Roen makuun. Roerig ei ollut edes halunnut sitä mukaan suunnitelmaan, uskoen sen ilmiantavan kaksikon mennentullen. Roe puri hampaitaan yhteen. Puhuiko Dovan tuolla totta? Eikö se muka ollut aavistanut että epäonnistumisen mahdollisuus oli ollut aina edessä, ja elämä tulisi nimenomaan oleman tällaista? Roe oli ollut valmistautunut tällaiseen jo ennen kuin kaksikko oli yrittänyt käännyttää Desafion. Yhteisön hajottaminen ulkoa saattoi olla jopa helpompaa kuin sisältä. Roerig nuolaisi veristä kuonoaan ja tuijotti tiiviisti kaartilaisia. Se ei aikoisi alistua ja lähteä yhtään mihinkään.
"Teidät tapetaan niinkuin kuulukin", Akamen vastentahtoinen ärähdys kuului tällekin puolelle. Kuuliko Roe epäröintiä uroksen äänessä? Phyh, Akame oli puolensa valinnut. Roe otti muutaman askelen lähemmäs koiramuuria ollen kuitenkin turvallisella etäisyydellä. Roe ehtisi toimia edes jotenkin jos joku sankari yrittäisi tulla päälle.
"Pelkurit, alkakaa laputtaa takaisin talonrähjänne suojiin", Roe virnuili häntä itsevarmasti ylhäällä. Hahha, eivät nuo aikoneet ottaa karkulaisia kiinni, karkulaiset voisivat ajaa ne pois.

Venta - Yad

Norjalainen mätkähti taas hangelle, kun Roerig päästi irti, ja liikahti sitten tilanteen huomioon ottaen melko heikosti. Miksi ympärillä oli niin paljon jalkoja ja ilmassa tuoksui niin paljon hajuja? Venta ei pysynyt yhtään kärryillä mitä tapahtui. Narttu paransi makuuasentoaan ja nosti varovasti päätään. Pääkoppa oli vieläkin ihan sekaisin, aivo-parat eivät tuntuneet ymmärtävän että Venta oli tässä hengitellyt jo hyvän aikaa. Ajatukset sumeina norjalainen ravisti sekavaa päätään ja kohotti katseensa hämillään ympärillä oleviin koiriin. Mistä ne olivat siihen tulleet? Missä se rakki oli? Mitä täällä tapahtuu? Deliriumin penteleestä huolimatta Venta heilautti häntäänsä, iloisena siitä että sitä ympäröivät Yadin, eikä karkureiden hajut. Ja vielä enemmän Ventan silmään pisti se että lähimmät kaksi koiraa, mastiffi ja sakemanni olivat narttuja, eivät uroksia.

Vasta nyt Venta alkoi edes hahmottaa ympärillä olevat koirat tarkasti.
"En voi juosta", Venta sanoi hieman hätääntyneesti lähimmille, etujalan kivun tuntuessa selkeämmin tajunnankin palatessa normaalimmalle tasolle. Eivät kai kaartilaiset jättäisi Ventaa? Venta oli kyllä rikkonut käskyjä vähän milloin missäkin, mutta eihän sitä voinut tänne jättää? Venta hätkähti itsekin, kuinka heikon kuuloinen norjalaisen ääni oli, vaikka Venta oli kyllä yrittänyt puhua ihan normaalisti.
"Ei hätää, emme jätä sinua tänne", Ateena kohtasi rauhoitellen Ventan katseen.
"Kiitos", Venta vastasi tuskin kuuluvasti ja tunsi lihaksiensa värisevän ehkä helpotuksesta, ehkä sokista.

©2018 Vᴀʟʟᴀᴛᴛᴜ ᴿᵖᵍ - suntuubi.com