Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli

Chatti

 

Pelimerkit

Kirjoita roolin alkuun hahmosi nimi ja lauma.
Vieraskirjan nimi-kohtaaan laita oma nettinimesi.
"Puhe"
*Ajatukset joko näin* tai sulauta muutoin tekstiin.
Tekeminen ilman merkkejä.
Rooliminen on vapaasti valittavissa minä-,
ja hän-kertojista sekä preesens-, ja imperfektimuodoista.
Käytä kappalejakoja, jotta teksti olisi selkeämpää.

Mainostetaan Vallattua, jotta pelaajia saadaan lisää. Kopioitavan mainostekstin löydät tämän linkin takaa, muista laittaa myös sivuston osoite.

>> Peliuutiset <<

>> Kysely <<

 << <  3  4  5  6  7  8  9  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Täysikuu

15.09.2018 22:07
Flogon De Neige - Yad

Nona räpyttelee silmiään hämmentyneenä herätessään hieman sotkuisen huoneen pölyisestä ilkkunasta tulevaan auringon valoon. Huoneessa ei enään nuku muita harjoittelijoita, ja äkkiä narttu tajuaa nukkuneensa iltapäivään asti. Nona nousee hitaasti istumaan ja haukottelee leveästi. Narttu rapsuttaa toisella takajalallaan korvan taustaansa. Huone on tosi kuuma, ulkona on varmaan vielä kuumempi. Nona kävelee miettiväisenä kohti huoneen ovea ja työntää sen varovasti auki. Vanha ovi aukeaa vaimeasti narahtaen. Collie tepsuttelee hitaasti ulos, pukkaa oven takatassullaan kiinni ja suuntaa kohti portaita. Kömpelön hitaasti narttu hipsii portaat alas yksi kerrallaan, kunnes on pohjakerroksessa. Muutamista portaista joita narttu käveli, kuului huomaamattomaksi jäämätön narina, mutta vain muutama hereillä ja kartanossa oleva vilkaisi häneen. Nona luikki nopeasti huoneen poikki kohti paksuja ulko-ovia. Ne olivat auki ja läähättäen collie kipittää ulos. *Onpa kuuma*, narttu ajattelee. Hän istahtaa hetkeksi oven eteen. Nona läähättää kovaäänisesti. Äkkiä narttu huomaa hieman edempänä istuvan mustan, vanhannäköisen noutajan, jolla on kihara karva. Nona muistelee vanhuksen nimeä ja maisteltuaan sitä hetken mielessään, collie ymmärsi noutajan olevan kouluttaja Rico. Nona oli ihalluit Ricoa jo melko pitkään, uskaltamatta silti henkilökohtaisesti tutustua koiraan paremmin. Ja nyt kun nartulla olisi mahdollisuus, hän jänistää. Collie murahtaa itselleen vihaisesti ja nousee ylös. Hän tepsuttaa hitaasti Ricon luo, vaimeasti läähättäen. Uroksen alaleuka on harmahtavan sävyinen ja siellä täällä on turkki pienesti alkanut saada harmaata sävyä.
"Hei", Nona vinkaisee ujosti. "Voinko istua tähän?" narttu jatkaa varovaisesti ja katselee Ricoa uteliaana, mutta varautuneena.

Nimi: Glowe

15.09.2018 21:10
Rico - Yad

Päivä alkoi kääntyä kohti iltapäivää, mutta läkähdyttävä kuumuus oli nyt huipussaan. Siitä huolimatta Rico istui Kartanon avoimella pihalla porottavassa auringossa, kasvot kohti Kartanoa. Mutta Rico ei enää nähnyt Kartanoa. Noutajan tila oli huonontunut tavatonta vauhtia, kun lumet olivat hävinneet ja keskikesän helteet tulleet koirien ja kissojen riesaksi. Nopeasti Rico oli menettänyt värinäkönsä lähes kokonaan, yhä lähempänä olevat asiat olivat sumeita, ja pimeässä noutaja oli täysin sokea. Rico ei nähnyt tarkasti enää kuin maksimissaan kolmen, neljän metrin päähän, ja pienikin valon vaihtelu lyhensi matkaa. Sumeana asiat näkyivät jonkin kymmenen metrin päähän, ennen kuin niistä tuli liian sekavaa harmaankirjavaa massaa, ettei noutaja erottanut kissaa Kartanosta. Huomatessaan näkönsä huonontuneen, Rico oli usein istunut Kartanoa katsellen, yrittäen painaa rakennuksen majesteettiset piirteetn mieleensä. Ja nyt työ palkittiin. Rico ei ehkä enää voinut nähdä rakennusta, mutta kykeni kuvittelemaan rakkaan kodin mielessään kirkkaana. Mistä noutaja ei ollut tietoinen, viimeisen viikon aikana harmaat pisteet olivat ilmestyneet sen silmiin.

Nimi: Glowe

15.09.2018 21:03
Alik - Yad

Komentaja kuunteli tarkkaavaisena alaistensa puhetta ja rukoili joltain ylemmältä taholta, ettei nyt oksentaisi. Alik ei selviäisi siitä häpeästä.
"Kummankin toiminnassa olisi ollut puolensa", Alik myönsi lopuksi.
"Mutta viimeaikaisten tapahtumien vuoksi, -kaikella kunnioituksella herra Apulaisjohtaja- minä näen Mysticin tavan oikeampana", Alik lopetti. Tietenkään uroksella ei ollut tarkkaa kuvaa tapahtumista, vain mitä alaiset kertoivat. "Minun puolestani tässä ei ole kenellekään rangaistuksen aihetta", Komentaja lisäsi.

Huoneen kiinni liukunut ovi avautui jälleen kerran. Mitra oli palannut huoneeseen. Naaras pörhisti karvojaan nähdessään väenpaljouden huoneessa, eikä naaras voinut pitää topakkaa naukaisua sisällään.
"Anteeksi herrat ja rouvat, mutta pian on keskiyö ja täällä on lepoa tarvitsevia potilaita! Pidätte tällä ramppaamisessa koko kerroksen hereillä", Mitra naukui tylysti. Kissan vihreät viirusilmät silmäilivät jokaista ylimääräistä eläintä kylmästi.
"Saanen pyytää kaikkia jotka eivät tarvitse parantajien apua, poistumaan hetimiten? Voitte varmasti jatkaa asiaanne huomenna", Mitra jatkoi äänelllä joka ei hurjasti antanut tilaa vastaväitteille. Kaartilaiset käänsivät katseensa Arvovaltaisiin, ja ensimmäisenä Niyra nyökkäsi päätään.
"Eiköhän meidän kaikkien ole aika mennä nukkumaan", collie ehdotti sovittelevasti ja vilkaisi muita, erityisesti Aslania, sillä huoneesssa vain harmaan kollin tahto voisi kumota Niyran sanat. Kaikille kuitenkin sopi nukkumaanmeno ja huone tyhjeni pian.(?) Alik huokaisi helpotuksesta ja käänsi kuononsa kohti kuppia, kuin antaen luvan vatsalleen toimittaa asiansa. Yllättäin uros huomasi Niyran hykertelevän pienestä naurusta vieressään.
"Mikä sinulle tuli?" Alik kysyi äreä ilme naamallaan. Niyra näytti siltä että ajatteli jotain hyvin hauskaa.
"Minä oksensin Aslanin huoneeseen", Niyra hihitti hiljaa, nolostuneena.
"Mitä? Etkä?!" Alik katsoi siskoa ällistyksissään. Vasta nyt Komentajakin ymmärsi mitä punainen parantaja oli tarkoittanut Päällikön huoneen hoitamisella.
"Joo-o-oo", Niyra hekotti ja nyökytteli samalla päätään. Näin jälkikäteen tilanne nolotti ja nauratti narttua aivan hirveästi. Alik virnisti, urosta nolotti sisaren puolesta.
"Niyra, tässä ei ole mitään hauskaa", Alik murisi, mutta virnistäen joutui kääntämään katseensa pois siskosta, ettei olisi itsekin nauranut. Voi helvetti, Aslanin huoneeseen! Aslanin!
"Niyra nyt turpa kiinni, häiritset muita", Alik murisi, kun sisko ei hetken kuluttua ollut vieläkään saanut hykertelyään loppumaan.
"Anteeksi, minä yritän", Niyra nauroi nyt lähes täysin äänettömästi, joten se jota narttu häiritsi taisi olla enemmänkin Alik. Kuin collien vatsallakin olisi ollut jotain asiaan sanomista, Niyra oksensi vielä kerran sanojensa jälkeen. Ja Alikin hämmästykseksi jatkoi naurua vielä senkin jälkeen.
"Voi nyt helvetti sinun kanssa", Alik supatti naurua pidätellen sisarelleen. Kaksikon seuraavat kymmenen minuuttia olivat hauskat, sisarusten tukahduettaessa naurua ja no, oksentaessa. Kyllä ne siitä kohta rauhoittuivat nukkumaan.

Vähän kaikki - Yad ja Auony

Niyran ja Alikin vointi oli paljon parempi aamulla, ja katkonaisten unien jälkeen. Mitra oli tullut tapaamaan heitä heti aamusta, ja koirien järkytykseksi määrännyt heidät hiirikuurille. Kumpikaan ei söisi viikkoon mitään muuta, kuin hiiriä, jotka olivat riistasta pehmeälihaisinta ja helpoiten sulavinta, jotta vatsa ehtisi toipua kunnolla. Niyra viipyi tarkkailussa sen aamun, mutta pääsi jo päivällä pois parantajien kerroksesta ja takaisin töihin. Kenties tulehduksesta johtuen Alikin huonovointisuus ja satunnainen oksentelu kesti pari päivää, mutta sekin hiipui. Viikon kuluttua uroksen kuume laski kokonaan, ja viimeiset merkit tulehduksesta hiipuivat.
Ezra, joka oli kuluttanut iltansa tunnelissa juosten, pääsi erikoiseen asemaan kuluvien viikkojen aikana. Nuorukainen oli huomannut hiirien metsästämisen taidon myös ulkosalla, ja whippet kulutti päivänsä pelloilla kettumaisesti loikkien hiirien perässä. Useampi kuin yksi kissa ja koira oli kommentoinut uroksen mittavia hiirisaaliita, kun Ezra niitä kiikutti Kartanolle pitkin päiviä. Kehuista hämmentyneenä, mutta ilahtuneena whippet ei tiennyt mitä asiaan sanoa.
Kesän rantautuessa Yhteisön maille, eivät eläimet olleet välttyneet uusilta kuolemilta. Metsästäjä Firyale oli kuollut luopioden hampaisiin, ja Cole-pennun perhe oli sairastunut viimeisten yöpakkasten seurauksena jonkinlaiseen flunssaan, joka oli vaatinut pennun ja sen sisarusten hengen. Heistä kaikki olivat päässeet lepäämään uusinpien hautojen viereen. Eikä karkureita oltu vieläkään saatu kiinni...

Nimi: Iitu

15.09.2018 20:26
Mystic – Yad

Mastiffi käänsi katseensa Johtajaan ja nyökkäsi pikaisen tervehdyksen. Ennenkun narttu ehti alkaa selittämään mitään, Akame oli jo äänessä. My luimisti varautuneena korviaan, mutta tiesi paremmin, kuin että lähtisi keskeyttämään mustaa saksalaista. Puhutkoon ensin loppuun mokoma. Vaikka My ei ollenkaan pitänyt Arvokaartilaisen tavasta puhua, se ei näkynyt vankan koiran kasvoilta mitenkään. Narttu vain kuunteli hiljaa ja rauhallisesti, ennenkun Akame viimein hiljeni ja My käänsi huomionsa takaisin Arvovaltaisiin.
”Pitkälti juuri noin kävi. Meitä oli toki enemmän ja Ateena tässä otti tehtäväkseen suojella neitokaista”, My huiski hännällään Ventaa kohti ja katsoi mietteliäänä sisään astunutta sekarotuista narttua, ennenkun jatkoi Desafion sanojen jälkeen, ja rauhan laskeutuessa taas huoneeseen: ”Ateena ei olisi voinut tapella, joten pari meistä olisi jäänyt suojelemaan häntä ja loukkaantunutta narttua. Siihen nähden, meillä ei olisi ollut minkäänlaisia takeita siitä, että olisimme napanneet luopiot tuosta noin vain, sanoit sinä Akame siihen mitä tahansa.”
Mystic katseli varmana Arvovaltaisia.
”Tilanteeseen nähden olisimme ehkä saaneet jonkun luopion mukaamme, mutta siinä samalla moni meistä ei olisi palannut Kartanolle ja muut karkurit olisivat jatkaneet matkaansa. Varsinkin, kun yritys oli niin kova hyökätä yksin, eikä joukolla”, My jatkoi, vilkaisten tympeänä Akamea ja miettien pientä Kaartilaisnarttua, jonka Dovan oli jo kerran painanut vasten maata. ”Uskon, että tänään on haudattu jo tarpeeksi tovereita. Siinä tilanteessa tämä ’show’ ei olisi loppunut mihinkään muuhun, paitsi pariin lisäruumiiseen. Minä en ollut niin varma, että karkureiden tappaminen siinä olisi käynyt niin helposti ja nopeasti, enkä ollut valmis riskeeraamaan loukkaantuneen jäsenen henkeä tappelun takia. Minun tehtäväni on suojella myös metsästäjiä. Olen pahoillani, jos harkintakykyni ei tyydytä teitä.”
Mystic kumarsi loppuun, ennenkun nousi taas ryhdikkäästi ylös. Se ei katunut metsän tapahtumia.

Nimi: Meikäläinen

15.09.2018 19:56
Rayo, Desafio, Akame - Yad

Desafio tunsi mahansa kurisevan. Hän tassutteli alas portaita ateria mielessään, hän ei ollut pitkään aikaan syönyt. Ehkä ruokakomerosta löytyisi jotain hyvää? Jotain muuta kuin villisikaa? Olihan villisian liha hyvää, mutta Desafion mieleen ehkä aavistuksen liian tujua.
Löntystäessään kolmannen kerroksen käytävän suun ohi hän pysähtyi, peruutti ja asteli sinne.
Mikä huonese nyt olikaan? Desafio etsi Timin huonetta. Hänellä oli vieläkin huono omatunto siitä että hän oli antanut Timídon loukkaantua, ja vaikka hän tiesi ettei olisi voinut tehdä mitään hän ei voinut omatunnolleen mitään. Miltei kok ajan hän jossitteli, jossitteli, jossitteli… Entä jos hän olisi luvannut että Timído saa tulla mukaan? Entä jos he olisivat sopineet eivätkä alkaneet riitelemään? Miksei hän olisi voinut ehtiä paikalle ajoissa?
Miksi hän oli niin huolissaan vieraasta nartusta???
Tuttu puhe kantautui hänen korviinsa erään oven takaa.
“Dannazione, non toccarmi, ho detto!”
“Siistipä suutasi, Timido.”
“Non dirmelo, parlerò come voglio ...!”
“Timido, ora in silenzio.”
“Pah…”
Desafio avasi oven raolleen ja näki Timídon mustan pitkäturkkisen naaraan kanssa. Timídon ilme oli melko nyrpeä ja korvat olivat luimussa, kissa lääppi jotain töhnää hänen tassuunsa.
“Oh-” Mustaturkki vilkaisi yllättyneenä Desafioa. “Hyvää päivää, varakomentaja.”
“Hei. Tuota…” Desafio epäröi hetken vilkaisten Timídoa. “Miten, tuota, menee?”
“Kiitos hyvin, Desafio.” Timído soi hänelle hellän katseen. “Olit niin urhea kun pelastit minut niiden pazzesco kynsistä. Voi, minun ei olisi pitänyt lähteä sillä tavoin, olen niin pahoillani, voithan antaa anteeksi minun stupidità, voithan?”
“Öh, tuota…”
“Ole niin kiltti! Tiedän olleeni hyvin typerä, il mio cervello…”
“Kröh…”
“Joo, minä ymmärrän kyllä, mutta kun minä kohta lähden…-”
“Timído, mitä sinä höpäjät?” kissa tiuskaisi ja heilautti häntäänsä ärtyneenä.”Non te ne andrai da qui, et tosiaan, minä olen sanonut sen sinulle tuhansia kertoja…”
Timído murahti ärtyneenä muttei voinut estää pientä vingahtavaa haukotusta karkaamasta kurkustaan. Parantaja huomasi sen ja sihahti Desafiolle:
“Mene pois! Potilas tarvitsee lepoa, eikä hän saa sitä jos olet täällä! Ei vieraita tänään.”
“Älä viitsi, Amor…”
“Tsut! Menehän, Desafio, siitä, neiti on aivan uuvuksissa… Tsut tsut!”
“Öh, aivan, tuota, nähdään, Timído, öh, hei hei…”
“Nähdään. Tule taas katsomaan minua!”
“Totta kai.”
Desafio luikahti ovenraosta käytävälle ja sulki sen perässään. Sitten hän muisti jälleen nälkänsä - ja jossittelunsa - ja kiiruhti portaikkoon. Miltei törmäten isoon populaan väkeä hän pysähtyi ja jäi ymmällään odottamaan mitä tapahtuisi. Koirat kiilasivat hänen ohitseen noteeraten hänet. Desafio lähti porukan perään.

Rayon nostaessa jalkaansa syrjemmällä erään puun juurella hän huomasi vastaan porhaltavan ryhmän. Sen keulilla oli mastiffi, musta saksanpaimenkoira, ja… Ruumis.
Ei jumaliste, mitä oli tapahtunut, Rayo mietti miltei hädissään ja lähti jo hänet ohittaneen ryhmän perään. Sakki meni sisään ja Rayo seurasi heitä aivan kannoilla. Isokokoinen narttu, sakemanni ja ruumis kantajineen menivät portaat ylös ja kaksi ensimmäistä ja se ruumis erääseen huoneeseen. Pian kaikki muutkin olivat menossa sinne, mutta Rayo tiuskaisi:
“Seis! Ylimääräiset, poistukaa paikalta. Minä hoidan tämän!” koirat vilkaisivat häneen ymmällään, ja miltei kaikki lähtivät nyreissään kauemmas, kuulomatkan päähän. Mastiffi, sakemannit ja ruumis jäivät siihen Rayon kanssa, ja he menivät sisään.
“Mitä tapahtui?” Rayo tivasi. Sitten hän huomasi huoneessa muut kolme arvovaltaista. Rayo ja muut kumarsivat pikaisesti. Sitten hän kääntyi katsomaan äsken saapunutta laumaa.
“Mitä on tapahtunut?” Desafio toisti Rayon aiemmin esittämän kysymyksen, hieman ystävällisemmin tosin.
Akame urahti vaimeasti ja mulkaisi Mysticiä murhaavasti.
“Yllätimme ne kolme luopioa tämän neidin kimpusta ja sainme viime tipassa hänet pelastettua. Emme kuitenkaan ajautuneet kolmen” - hän painotti sanaa väheksyvästi - “ luopion kanssa tappeluun vaikka meitä oli hyvin paljon enemmän ja paljon osaavampia taistelijoita. Tämä Mystic tässä otti asiakseen ottaa kaartilaisena” - hän painotti sitäkin sanaa väheksyvästi - “vastuun asioista ja kielsi kaikkia hyökkäämästä, koska olisi ollut riski että joku kuolisi.” Akame murahti halveksien ja nyökkäsi. “Niin, siinäpä se. Olisimme voineet tappaa kaikki luopiot ja lopettaa tämän show:n siihen ilman erästä”, hän jatkoi ja vilkaisi mastiffia haastavasti.
Rayo kuunteli selitystä tyrmistyneenä. Hän oli vähällä aloittaa lauseensa parilla sopimattomalla sanalla, mutta hillitsi kielensä ja aloittikin:
“Ymh, hienoa että saitte neidin pelastettua, mutta suoraan sanoen teidän olisi kannattanut hyökätä. Kuten tuo tuossa jo sanoin, tämä hit…- hirvittävä show olisi voinut loppua siihen. Mutta en moiti teitä, teitte ihan oikein kun ette hyökänneet. Varmaan.” Rayo vilkaisi Mysticiä hyväksynnän ja paheksunnan sekaisella jurolla katseella ja istui alas.
“Saanen keskeyttää”, Desafio aloitti hiljaa. “Viekää hänet hyvään hoitoon. Nyt heti! Sinä siinä”, hän sanoi ovenraosta näennäisen välinpitämättömänä vilkaisevalle sekarotuisen naamalle.
“Niin?” narttu asteli innokkaasti peremmälle hännän vispatessa Akamea naamaan. Akame nyrpisti nenäänsä ja yskäisi. Hän sai hirveän yskimiskohtauksen johtuen karvoista kurkustaan ja yski varmaan kymmenen sekuntia yhtä mittaa, nieleksien koko ajan.
“Vie hänet johonkin huoneeseen heti paikalla.”
“Kyllä!” innokkaana hän työntyi Ventan alle ja kaappasi tämän varomattomana selkäänsä. Nartun ilme vääristyi ja hän huohotti painosta. Hän hoipersi vähän matkaa ovea kohti. Desafio ja Rayo tuijottivat sitä melko tyytymättöminä.
“Hyvin menee”, narttu puhahti hengästyneenä ja raahautui ulos huoneesta. Kuului vinkaisu, kun hän horjahti. Jokin kolahti seinään.
“Oho”, kului käytävältä.
Desafio tuijotti sen perään eikä saanut sanaa suustaan. Täytyy vain luottaa…
“Niin, siis.” Rayo vilkaisi Niyraa ja Alikia.

Nimi: Glowe

15.09.2018 16:14
Niyra ja Alik - Yad

Komentajan sisar oksensi vielä kerran, juuri kun Mitra oli kääntänyt häntänsä ja lähtenyt huoneesta. Nartun suusta ei kuitenkaan tullut enää kuin vaaleaa nestettä, vatsa alkoi olla jo tyhjä.
"Olo on jo paljon parempi, kipu on poissa", Niyra puhui aiempaa selkeämmin. Okei, kyllä kurkkua poltti ja vatsa kipristeli vielä vähän, mutta ei niin paljon kuin aiemmin. Niyra kuitenkin lepuutti voipuneena leukaansa kupin terävää reunaa vasten. Oksennus ei enää haissut kirsuun oikeastaan ollenkaan, tässä oli ollut aikaa turtua.
"Sama homma", Alik murahti, vältellen tarkasti katsomasta kuppiin, mössön näkeminen saisi varmaan uuden laatan lentämään.
"Toivotaan että tämä tosiaan on vain siitä jäniksestä. Olette oikeassa Aslan-herra, ruokavarasto pitää ehdottomasti tarkistaa. Tämän syypäänähän saattaa olla vaikka jotain toukkia, jotka ovat jo ryömineet uuden lihan kimppuun", Alik jatkoi.
"Hyii", Niyra nyrpisti kuonoaan Alikin sanoille.
"Onhan se ihan mahdollista", Alik hymähti siskolle.
"No on, mutta ajatus ällöttää", Niyra vastasi kuonoaan nyrpistellen. Kerrankin Johtaja ei oikein jaksanut pitää arvokkuuttaan yllä. Ja kuinka sitä voisi tässä oksennuskulhon yllä?

Huoneen ovi avautui ja sisarukset kiinnittivät katseensa sinne, Niyra laiskemmin ja Alik valppaana. Huoneeseen tyhjälle pedille tuotiin joku norjalaisnarttu. Luotettuihin Kaartilaisiin lukeutuva Mystic osoitti seuraavan kysymyksensä Arvovaltaisille.
"Ei tässä henki ole lähdössä. Mitä on tapahtunut?" Alik ohitti kysymyksen ja vaati saada tietää mistä tässä oli kyse. Niyrakin käänteli huolissaan korviaan kohti Kaartilaisia.
"Ei kai uusi hyökkäys?" Niyra kysyi, kurkkien Alikin ylitse norjanharmaan suuntaan.

Nimi: Defia

15.09.2018 15:08
Zeke "Bleak" - Luopio

Uroksen oma nimi särähti sen korvaan Dovanin käyttäessä sitä puheessaan kaartilaisille. Vai että "luotettu jäsen", uros tuumi ja sen teki mieli nauraa. Tuskin kukaan oli luottanut siihen. Paitsi se vanha typerys, joka luuli olevansa vinttikoiran isä. Idiootit olisivat aina idiootteja.
Zeke silmäili kaartilaisia, joista osa näytti valmiimmalta tappelemaan kuin toiset. Tilanne kuitenkin purkautui melko antiklimaattisesti, kun Dovan julisti karkulaisten vain lähtevän. Akame ja pari muuta näyttivät hieman siltä kuin eivät tahtoisi antaa sen tapahtua, mutta kukaan ei silti lähtenyt niiden perään. Zeke näytti kieltään Speedylle ja nauroi Roen kommentille. "Hemmetin luuserit," uros ilkkui vielä kääntyessään uusien tovereidensa perään.
Vinttikoira käveli korkein, lähes hypähtelevin askelin kaksikon perässä. Äsköinen tilanne oli ollut paljon vaarallisempi kuin mitä uros osasi ajatella, mutta adrenaliini syöksyi sen suonissa saaden uroksen vaikuttamaan ylienergideltä. Sen tekikin mieli syöksyä kaksikon ohitse Dovanin sitä kutsuessa.
Zeke tyytyi kuitenkin vain loikkimaan näiden rinnalle ja naurahti kuin mikäkin pikkupahis jossain elokuvassa. "Sehän meni hyvin," uros kihersi. Vinttikoiran mielessä ei edes käynyt se, että se olisi varmasti ollut karkureista ensimmäisenä kuollut, jos tappelu olisi syntynyt. Eikä se ollut ihme, sillä uros kuvitteli voivansa voittaa kenet tahansa, vaikka se kyllä häviäisi uusille tovereilleenkin, jos ne saisivat sen kiinni.

Nimi: Iitu

15.09.2018 10:37
Mystic - Yad

"Miksi sinä noin teit?!"
Uroksen ääni tihkui ärsytystä, tassun askeleet kuulostivat raskailta. My vaivautui vain vilkaisemaan taaksepäin Akamea, jonka turkki oli pörheästi sojossa ja tummat silmät naulittuna isokokoiseen Kaartilaiseen. Mastiffi tuhahti takaisin, vihainen uros ei hetkauttanut. Speedy vilkuili Arvokaartilaista hämmentyneenä ja otti askeleen Mytä kohti. Muut vispasivat hermostuneena häntiään.
"Minä kysyin sinulta kysymyksen!" Akame siirtyi raviin ja kurvasi mustan nartun eteen.
Ateena käänsi nopeasti päätään, mutta muisti onneksi lastinsa, eikä kääntynyt kokonaan Myn viereen. Mastiffi vain huitsisi parhaalle kaverilleen korviaan, joten Ateena jatkoi tasaisesti vauhtiaan eteenpäin. Mystic kuitenkin huomasi, miten paljon paimenen teki mieli suunnata Myn vierelle. Mastiffi ei kuitenkaan tarvinnut apua Akamen kanssa. Urosta vain ärsytti, ei se mitään tekisi kuitenkaan.
"Annoin sinulle jo vastauksen", My vastasi kärsivällisesti ja nyökkäsi kuonollaan kohti Ventaa.
"Meitä oli enemmän, paljon enemmän. Olisimme voineet napata ne, ainakin jonkun", Akame murisi takaisin. "Se kuuluu meidän tehtävään, vai pelottiko sinua että kuolet siellä?!"
My huiskasi kärsimättömänä häntäänsä ja luimisti varoittavasti korviaan.
"Meidän tehtävä on myös suojella Yhteisön jäseniä!" narttu murahti takaisin. "Ja nyt on tärkeämpää saada Venta takaisin kotiin, kuin leikkiä urheaa sankaria."

My ei nähnyt toimissaan vikaa, karkureiden jahtaaminen nyt olisi voinut päätyä Ventan kuolemaan, sekä kaartilaisiakin olisi kuollut. Kuolleena ei kuljetettaisi harmaata narttua takaisin Kartanoon hakemaan apua. Mastiffi ei tiennyt, miten loukkaantunut metsästäjänarttu oli, mutta se halusi sen nopeasti takaisin Kartanolle ja Parantajien tassuihin.
"Sinä otat tästä syyt niskoillesi, että päästit ne menemään", Akame tuhahti halveksuvasti.
My vain nyökkäsi päättäväisesti.
"Tietenkin. Komentaja saa kyllä kuulla tapahtumista. Koko tapaamisesta", My tiukensi katsettaan.
Se ei aikonut pyytää anteeksi tästä, Akame olisi voinut sitten itse lähteä karkureiden perään. Uros murahti hiljaa ja kääntyi lopulta tallustelemaan toisten perään takaisin Kartanolle. My seurasi sitä varautuneena, Dovanin sanat vielä mielessä pyörien. Se ei ollut tiennyt, että Akame tunsi luopiot niin hyvin, kun mitä Dovan oli antanut ymmärtää.

"Pian perillä", Ateena keskittyi välillä juttelemaan selässä makaavan koiran kanssa, varmaan yrittäen saamaan sitä pysymään hereillä vielä hetken.
Paimen oli astellut tasaiseen tahtiin koko matkan, ja vaikka My oli kysynyt, voisiko se kantaa Ventaa hetken, Ateena oli vain hymähtänyt. Mastiffi kohautti hartioitaan, tietenkin Ateena hoitaisi tehtävänsä loppuun asti. Sen mielestä olisi turhaa siirtää Ventaa enempää, kuin oli pakko. Kartanon pihalla Kaartilaisjoukko jakaantui ja My lähti saattamaan Ateenaa ja Ventaa Parantajien kerrokseen. Rappusissa My painoi varovasti päätään Ventaa vasten, pitääkseen sitä mahdollisimman paikoillaan Ateenan kaputessa rappusia pitkin ylös. Yhden huoneen ovi oli hieman raollaan, joten My tökkäsi sen kuonollaan auki Ateenan hoiperrellessa sisään huoneeseen. Mastiffi vilkaisi nopeasti huoneen poikki ja höristi kyselevästi korviaan. Mikäs ihmeellinen tapaamispaikka tämä oli? Huoneessa nimittäin makoili sekä Johtaja, Komentaja, että Auonyn Päällikkö. Viimeisin tosin istui tuijottamassa kahta muuta Arvovaltaista, jotka eivät näyttäneet kovin hyvävointisilta. Mastiffi kiiruhti kuitenkin Ateenan vierelle ja auttoi Ventan alas sen selästä makaamaan mukavalle pedille (?).
"Onko kaikki hyvin?" mastiffi kysyi mahdollisimman kunnioittavasti, vilkuillen Arvovaltaisten suuntaan.

Nimi: Meikäläinen

14.09.2018 08:10
Dovan - luopio


Dovan vilkaisi taakseen ivallisesti kohdistaen viimeisen ylpeän katseensa entiseen ystäväänsä. Akame oli ollut pettymys. Dovan tappaisi sen hitaasti, saattaen antaa mahdollisuuden mutta pettäen hänet sitten. Ihan niinkuin Akame nyt. Ajatuksistaan huolimatta... Dovan toivoi hurtan tulevan järkiinsä. Ehkä hän antaisi sille mahdollsisuuden, mutta... Sen aika ei selvästikään ollut nyt.
Dovan seurasi Roerigiä. Hän tassutteli tämän vierelle ja sihahti ivallisesti:
"Umpiluupäät. Aletaan vetää." Dovan vilkuli hampaat irvessä taakseen, kunnes hänen katseensa tavoitti Zeken.
"Bleak! Tule." (riippuu missä se on;3)

Nimi: Glowe

13.09.2018 18:50
Roerig - Luopio // Venta - Yad

"Kehkeh, tämä on ihan liian helppoa", Roerig virnuili, kävellessään korostetun rennosti vähän kauemmas Kaartilaisista.
"Aletaan häipyä", Roe haukahti lujemmin kavereilleen.
"Annetaan noiden mennä talo-pahaseensa pelkäämään, kuka heidät seuraavaksi pettää. Ja voin luvata, niitä tulee lisää", Roe nauroi kovaan ääneen, kääntyi ja lähti kävelemään poispäin, kuitenkin vilkuillen taakseen ivallisin ilmein. Repiköön Yhteisö itse itsensä riekaleiksi.

Venta tunsi Ateenan liikahtavan ja muisti kiristää löystynyttä otettaan sakemannin kaulassa. Norjalainen tunsi edelleen olonsa höperöksi, ja laski painonsa mielihyvin Ateenan kannettavaksi.
"Kiitoksia teille", Venta vastasi mastiffinartulle, mutta norjalaisesta itsestään sanat tuntuivat riittämättömiltä ilmaisemaan kiitosta. Ilman näitä koiria Venta olisi varmasti kuollut tänä yönä. Ventalla ei ollut vieläkään tarkkaa kuvaa siitä missä välissä pelastajat olivat tulleet ja minne ne rakit olivat hävinneet, mutta narttu ei painanut mieltään sillä. Venta vain nautti turvan tunteesta jonka sai Ateenan lämpimästä turkista ja varmoista, vakaista askelista, kun sakemanni lähti kantamaan norjalaista pois. Ventan tassujen ote ole niin hentoinen, ettei niistä ollut apua kyydissä pysymisen kanssa, mutta Ateena kulki sen verran hitaasti, ettei Ventalla ollut suurta vaaraa tippua.

Nimi: Iitu

13.09.2018 17:08
Mystic – Yad

My vilkaisi taaksepäin, kun Ateena sai jollain kummallisella konstilla Ventan selkäänsä, ennenkun kääntyi mastiffin suuntaan. Mystic nyökkäsi paimenelle ja luimisti korviaan karkureiden suuntaan.
”Ole valmis lähtemään”, My viittosi Ateenalle, joka nyökkäsi päättäväisesti vastaukseksi. Saksanpaimen veisi Ventan turvaan, takaisin Kartanolle. Sitten nartun huomio kääntyi takaisin kohti luopioita, tai tarkemmin sanottuna, kohti Dovania, joka oli taas äänessä. Jestas, uros taisi tykätä tällaisesta esityksestä, ainakin sellainen tunne mastiffille tuli.

Akame paljasti hampaansa ja sen kurkusta kumposi uhkaava murina, kun se kuunteli karjalaista. My asteli askeleen lähemmäs, kun Dovan teki niin. Ryhdikkäänä Kaartilainen tuijotti urosta, pitäen samalla hieman Akamea silmällä.
”Voinemme lähteä.”
Dovanin kääntyessä ympäri Akame murahti kova-äänisemmin ja otti askeleen karkurin perään. My liimaantui epäröimättä Arvokaartilaisen kylkeen ja uros pysähtyi, kääntäen raivostuneen katseen mastiffiin. My tuijotti yhtä kylmästi takaisin.
”Kadotkaa”, My vastasi Dovanin suuntaan ja viittoi Akamen ottavan askeleen taaksepäin.
Joo, tästä saisi hyvän tappelun aikaiseksi, ja todennäköisesti mastiffi ystävineen saisivat edes jonkun karkureista tapettua, mutta silläkin olisi hintansa. Joku Yadilaisista kuolisi, ihan varmasti, eikä My halunnut jättää Ateenaa yksin Ventan kanssa. Mastiffi murahti kuuluvasti muulle joukolle, ja ne lähtivät peruuttamaan takaisin kohti Ateenaa ja sen selässä makoilevaa metsästäjää.
”Sinä et minua komenna”, Akame murisi niin hiljaa, ettei My tahtonut ensin kuulla.
Mastiffi luimisti korviaan työtoverilleen ja loksautti leukojaan. Ei se ketään komennellut, tai no, komenteli se, mutta Mysticilla oli siihen hyvä syy. Nyt ei ollut sopivin hetki mihinkään tapporeissuun, ja ellei Akame sitä itse tajunnut, niin My näki tehtäväkseen muistuttaa Arvokaartilaista asiasta. Akame kuitenkin oli pysähtynyt, eikä lähtenyt seuraamaan Dovania, joten narttu otti sen merkkinä siitä, että uros ymmärsi yskän.

Yhteisön koirat jäivät odottamaan, että karkurit tosiaan lähtisivät pois, ennenkun My kääntyi kohti Ateenaa ja Ventaa. Se oli iloinen siitä, että sen ystävät liimautuivat suojelemaan kolmikkoa.
”Pysyhän hereillä. Me viemme sinut turvaan. Sinulla ei ole hätää”, My puhui ystävälliseen ääneen harmaalle nartulle ja asettui sitten Ateenan viereen pitääkseen Ventaa matkan ajan silmällä, ettei se lähtisi suistumaan alas saksanpaimenen selästä.
(Ja mikäli karkurikolmikko lähtee nyt pois, niin nää voi varmaan lähtee tallustelemaan Kartanolle? :D )

Nimi: Iitu

13.09.2018 16:51
Furi – Yad

Korvat tötteröllä käännän päätäni, kuunnellessani Komentajaa. Minäkö etsisin metsästäjiä, joiden luona asuisin ja ne huolehtisivat minusta? Pyh ja pah, sanon minä. Ei ikinä. Jos joku minut huostaansa ottaa, niin se on Rico ja sillä sipuli. Sitä nyt en kuitenkaan kehtaa tietenkään ääneen sanoa, nyökkään vain pontevasti Alikin sanoille. Käännyn tiukempaan kääröön heti, kun Alik puhuu lepäämisestä. Ei tulisi pieneen mieleenkään sanoa vastaväitteitä. Jos Komentaja käskee lepäämään, niin sittenhän levätään, ainakin leikisti. Kiltisti siis suljen silmäni ja kaivan kuononi etutassujen väliin.

En ehdi kuitenkaan edes leikkiä lepääväni, kun Komentajan ääni kuuluu uudestaan ja pääni syöksyy esiin ’piilopaikastaan’. Tuijotan tympeänä huskya, kun se sähisee punaiselle, isolle, pelottavalle, kissalle. Katseeni suuntaa paikalla olevaan parantajaan ja niskakarvat pystyssä kuuntelen sen puhuvan Komentajan kanssa. Apuah. En ole varma, pitäisikö minun vain katsoa muualle, mutta pieni huolipalleroinen on hiipinyt takaisin vatsanpohjaan, enkä voi olla seuraamatta tilannetta. Eihän Komentajalla ollut mitään vakavaa vaivaa, eihän? Sanat kaupungista särähtää korviini ja ajatuksissani käännän katseeni huoneen poikki, pitäen kuitenkin korvat suunnattuna kaksikkoa kohti. Miksi Alikilla olisi huono olo kaupungista? Mitä siellä muka oli? Ravistan uteliaisuuden pois mielestäni, nyt ei ole hyvä aika kysellä sellaista.

Aslan – Auony

Kolli ei vaikuttanut edes huomaavan lattialle levinnyttä oksennusta, sillä sen katse oli naulittuna makaavaan collieeseen. Missäs ne parantajat oikein viipyivät, miten kauan kesti muka kävellä pari portaikkoa?! Ei siinä ajallisesti kuitenkaan kestänyt hirveän kauan, mutta silti sekunttikin tuntui tunnilta. Lopulta Mitra asteli sisään huoneeseen ja Aslan räpäytti silmiään kuullessaan kokeneen parantajan sanat. Alik myös? Mitä ihmettä? Aslan vilkaisi vaivihkaa huoneensa lattiaa, heilautti häntäänsä ja asteli sitten Johtajan perään kohti parantajien kerrosta. Parasta mennä mukaan katsomaan, mikä tilanne oikein oli.

Aslan jäi hieman sivummalle odottamaan, että Niyra pääsi aloilleen ja nyökkäsi takaisin kohti Alikia. Korvat luimussa ja tavallinen, hieman yrmeämpi ilme oli eksynyt takaisin maine coonin kasvoille. Se ei tahtonut näyttää niin järkyttyneeltä ja huolestuneelta tässä kaikkien edessä. Tai no, melkein kaikki muut potilaat olivat kääntäneet katseensa pois. Hienoa, että joku tilannetaju näytti sentään olevan niilläkin jäljellä. Ainakin melkein kaikilla. Alikin pedin vieressä makoili punertava pikkupentu, joka tuijotti ei-niin-huomaamattomasti- kohti Arvovaltaisia. Jos se ammottaisi silmiään vielä enemmän, ne irtoaisivat koko päästä. Suu oli hämmennyksestä puoliksi auki. Aslan tuijotti hetken ajan koiranpentua, kunnes uros huomasi kissan katseen ja se käänsi nopeasti katseensa toiseen suuntaan.
”Kiitos Mitra”, Aslan naukui somalinaaraalle, ennenkun tuo poistui huoneesta.
Olipa huomaavaista, että Mitra otti asian hoitaakseen, sillä Aslan ei mielellään olisi halunnut käskeä ketään siivoamaan huonetta, mutta ei kollia kyllä kiinnostanut hoitaa asiaa itsekään juuri nyt. Aslan istahti tarmokkaasti alas, tarpeeksi kauas, ettei muilta Arvovaltaisilta lentäisi laatta tänne asti, mutta kuitenkin tarpeeksi lähelle, että voisi seurata tilannetta ja toimia ripeästi, jos näytti siltä, että jompikumpi kuolla kupsahtaisi siihen.
”Jänis vai?” Aslan tokaisi kuivasti. ”Lähetän jonkun varmuuden vuoksi käymään Ruokavaraston läpi, jos sieltä löytyisi pilaantunutta lihaa.”
Kolli ei oikein uskonut, että sieltä löytyisi mitään. Jäniksestäkään ei varmaan päällepäin oltu huomattu mitään, eivät sisarukset olisi sitä muuten syöneet. Mutta aina oli parempi olla hieman varuillaan. Aslan huitaisi levottomasti häntäänsä lattiaa vasten. Ainakin kolli toivoi suuresta, että kyseessä oli vain huono ruoka, eikä mikään outo sairaus. Aslan käänsi korvansa kohti huoneen ovea, jotta Mitran paluu huomattaisiin heti. Kollilla oli kova luotto kuitenkin parantajiinsa, Mitra kyllä saisi kaksikon kuntoon noilla ihme yrteillään.
”Onko yhtään parempi olo?” maine coon jatkoi kyselemistä, kunhan kaksikko näyttäisi siltä, että pystyisivät puhumaan, eivätkä olisi kuono kiinni muoviastiassaan.

Nimi: Iitu

13.09.2018 16:36
Strix – Yad

Jurin järkätessä melkoisen shown pystyyn kellariin menosta, Strix jäi hieman taaemmas kävelemään, hitaasti ja empien. Hetken ajan alaskalainen luuli, että se oltiin unohdettu, kun sekä Jaffa, että Tosca puskivat dalmatialaista sisälle lokeroon. Strix otti askeleen taaksepäin, mutta tömähti kevyesti Carminea päin, joka asettui tuijottamaan harjoittelijaa. Perhana, ehei, ei tässä voisi livahtaa pois paikalta. Toisaalta, Strix ei myöskään kehtaisi tehdä niin, sillä se oli itse kuullut Komentajan käskyn. Alistuneena Strix käveli siis kohti toista lokeroa, tympeä ilme vain naamallaan. Carmine heilautti korviaan avonaista lokeroa kohti, yhden lokeron päässä siitä, mihin Juri viskattiin.
”Osaan itse kävellä”, Strix murahti luimistaen korviaan.
Sitä nyt ei ainakaan heitettäisi mihinkään. Niin arvokkaasti kuin alaskalainen vain osasi, se siis kömpi itse sisään mustaan lokeroon ja painoi korvansa taaksepäin, kun luukku pamautettiin kiinni. Ääni kaikui inhottavasti ja leukojaan raotellen nuorukainen yritti hengittää mahdollisimman vähän. Laatikko löyhkäsi ja mahan alla tuntui jotain tahmeaa. Aikaisemman mutakylvyn tuottama haju turkkiin voimistui ahtaassa tilassa ja harjoittelija yökkäili.

Strix ammotti silmiään, yrittäen nähdä edes jotain. Pimeään lokeroon ei kuitenkaan tullut mitään valoa, mistään, vaikka Strix kuinka yritti nähdä. Se oli melkein kammottavampaa, kuin tiiviit seinät ympärillä. Strix kiitti onneaan siitä, että oli kuitenkin suhteellisen pienikokoinen, ja parhaansa mukaan narttu veti itsensä tiiviiseen palleroon. Tilaa ei kuitenkaan kamalasti jäänyt. Strix yritti parhaansa mukaan löytää mukavampaa asentoa. Samalla raikuva, kovaääninen paukahdus kuului vasten lokeroiden seiniä, varmaan Jaffa oli keksinyt uuden kivan leikin yöksi. Jos se paukuttelisi seiniä vielä kerran, Strix saisi hermoromahduksen. Siltä tuntui, kun pää hajoaisi kahtia ja korvia särki kova ääni. Nuorukainen venytti hieman etutassujaan ja painoi sitten päänsä niiden päälle, ettei sentään kuono koskisi pahanhajuista lattiaa. Tiukasti Strix keskittyi vain hengittämään, ilman, että pitäisi nuuhkia liikaa, sillä nuorukaisesta tuntui, että se saattaisi oksentaa hetkenä minä hyvänsä. Tästä tulisi vielä pitkä yö.

Nimi: Meikäläinen

12.09.2018 21:52
Dovan - luopio

Paha. Niin siinä sitten kävi, ei tuo Akamen höntti tajunnut parastaan. Olisi sääli tappaa se, mitta minkäs teet. Dohan irvisti, ja kaikki sen aiemmasta teeskentelystä valui pois.
"No, tee mitä teet. Mutta tarjoukseni opetelleen voimassa, En valehdellut sanoessani että olit joskus hyvä ystävä. Voisit olla edelleenkin." Hän väänsi kasvoilleen haikean mutta tympääntyneen ilmeen.
Ystävä? Phah. Edes Roerig ei välttämättä kuulunut hänen ystäviinsä, Fovan ei lukenut ketään ystäväkseen. Roerig oli vain erinomainen toveri, tai no... Ehkä se ystävä oli. Fovan ei mielellään myöntänyt sitä, mutta joo...
Ja joku Akame sitten? Hänestä ei voisi koskaan tulla Roerigin veroista. Jos Akame nyt liittyisi pahisten seuraan, tulevaisuudessa tulisi olemaan Dovanin ja Roerigin lauma. Akame olisi joku... Ylikomentaja tai vastaava.
Hän käänsi katseensa laumaan koppakuoriaisia.
"Ja te." hän astui askelen lähemmäs. "Voititte tämän erän, okei. Mutta meitä ette saa kiinni."
Fovan katsoi heitä syvästi inhoten ja asteli lähemmäs. Yadlaiset murisivat ja vilauttelivat hampaitaan.
"Älä tule lähemmäs" joku niistä ärähti.
Fovan käänsi katseensa Akameen. Katse oli kylmä, ei enää toiveikas. Sitten hän antoi katseensa viiltää heidän lomitseen.
"Luulette olevanne kovinkin vahvoja ja upeita, te ja pikku Yadinne. Meitä on vain kolme. Teitä on paljon enemmän, luotsattu määrään. Mutta voitteko luottaa toisiinne? Te annatte kaikille anteeksi. Kaikki saavat tulla takaisin jos haluavat. Mutta ketkä teistä toivovat sitä? Kuinka moneen voitte oikeasti luottaa? Zeke, Yhteisön entinen luotettu jäsen, petti teidät. Ketkä muut seurastanne voisivat tehdä samoin?
Minä en jätä ketään, joka osoittautuu luotettavaksi ja on puolellamme. Ja ajan kanssa porukkamme vahvistuu, ja meistä tulee yhtä suuri kuin teidän pikku Yhteisöstänne. Roerig, Zeke ja minä olemme vasta alkua. Yhteisössä seurassanne on monia liittolaisiamme. Agenttejamme. Käskystämme he tekevät oikealla hetkellä mitä vain. Ja voitte uskoa, Zeke ei ole ainoa, joka tekee kuin tekee."
Hän vilkaisi sontiaisten ilmeitä viileästi ja itsevarmasti.
Dovan oli loistava pitämään puheita. Suoraan sanoen, lähes voittamaton.
Niillä ei kuitenkaan ollut myönteistä vaikutusta.
"Liittykää meihin. Me emme jätä ketään, johon voi luottaa."
Dovan antoi luultavasti tehottomien sanojensa jäädä ilmaan ja katsoi Akamea viileästi, kuten yleensä.
"Tapan sinut viimeisenä, Akame. Sen voin luvata, että teen sen nopeasti vanhan ystävyytemme kunniaksi."
Dovan vilkaisi tovereitaan.
"Voinemme lähteä." Hän kääntyi ympäri ja lähti rauhallisesti kävelemään. Katsomatta taakseen hän murahti:
"Voisitte tappaa meidät nyt, Yadin kätyrit. Mutta vakuutan, että veisimme teitä mukanamme. Haluatteko ottaa sitä riskiä? Jos hyökkäät, saatat kuolla."
Dovan oli aina niin mahtipontinen ja... Tyhmä. Mutta no, nyt hänen sanoillaan saattoi olla vaikutusta. Ehkä, toivon mukaan.
Ja joo... He kuolisivat, jos tulisi tappelu.

Nimi: Glowe

10.09.2018 11:52
Niyra ja Mitra - Yad ja Auony

"Parantaja Aslanin huoneeseen! Heti!" Mitra katsoi hännänpäätään naputtaen, turkki hieman pörröllään Alikia, mutta riita ei ehtinyt alkaa, kun somali oli hypätä ulos karvoistaan. Joku kailotti käytävällä kovaan ääneen. Mitra loikkasi huoneen ovelle ja kohtasi koiran katseen.
"Mikä hätänä?" Mitra kysyi.
"En tiedä", koira joutui myöntämään. Mitra heilautti korviaan. Sen oli sama mennä. Parantaja ei voisi tehdä Alikin hyväksi juuri mitään, ennen kuin oksentelu loppuisi. Kuin sanojensa vahvistukseksi Mitra kuuli huoneesta takaansa iljettävän kurahtavan äänen, kun Alik täytti kattilaa.
"Minä menen!" Mitra huusi käytävään, parantajatovereilleen jotka olivat mahdollisesti myöskin kuulleet Novan huudon. Muutama kissa oli tullut unisena katsomaan mitä käytävässä mesottiin. Toivottavasti ne tajuaisivat pysytellä hereillä vähän aikaa, Mitra saattaisi tarvita apua. Mitra astui pois ovenraosta ja potkaisi takajalallaan kevyen oven kiinni. Sitten punertava kissa lähti koiran kanssa juoksemaan portaita. Somali päätti ettei kuluta aikaa tarvikkeiden keräämiseen, eihän naaras edes vielä tiennyt mikä siellä oli hätänä. Mitran turkkia kihelmöi, ei kai Päällikölle ollut sattunut jotain?

"Vatsaan", Niyra ehti kuiskaamaan, mutta ei ollut varma oliko käytävään kiiruhtanut Päällikkö kuullut. Aslanin ollessa käytävässä Niyra yritti kääntyä pois oksennuksen yltä, kohti ovea, mutta pysähtyi irvistämään. Ei sillä, että liikkuminen olisi pahentanut kipua, vaikka koira joutuikin matelemaan kasassa, vaan Niyra päätti että olisi parempi odottaa apua tässä. Mistä sitä tiesi jos liikkuminen vaikka pahensi oksentelun syytä, vaikkakaan ei kipua? Niyra luimisti korviaan jopa vähän peloissaan. Yhtäkkinen pahoinvointi ja oksentelu kuulostivat Johtajan korvaan ihan liikaa kaupungin taudilta. Tiukassa kasassa makaaminen, vatsan painaminen niin jalkoja kuin lattiaakin vasten tuntui hieman helpottavan oloa.
"Kiitos", Niyra vastasi hiljaa Aslanille, vierelleen palannutta tuuheaturkkista kollia vilkaisten. Nartun vatsa muljahti uudelleen, ja Niyra käänsi päänsä poispäin Aslanista, kun lattialle levisi uusi annos osin sulaneita lihanpaloja mahanesteineen, matkallaan koiran kurkkua polttaen. Niyra ei ollut muistanutkaan, kuinka pahalta oksennus haisi, tai maistui.

Mitra juoksi vauhdilla portaat ylös koiran perässä, nyki kynsillään lisää vauhtia 5. kerroksen käytävän matosta ja pelmahti Päällikön huoneeseen. Huolesta suurin silmin Nova oli jo mennyt Johtajan toisen kyljen puolelle. Mitra asteli hieman suuremmassa, välttelevässä kaaressa Niyran näköpiiriin, vilkaisten likaista lattiaa.
"Tekin, rouva? Veljenne aloitti juuri saman homman", Mitra naukui kuonoaan nyrpistäen. Ei tällainen voinut olla sattumaa, liian paljon yhtäläisyyksiä Mitran makuun. Niyra höristi hivenen hämmästyneenä, mutta myös huolissaan korviaan. Alik myös?
"Söittekö tekin sitä jänistä? Se on voinut olla pilaantnut" Mitra kysyi tuimana. Niyra nyökkäsi ja kohotti katseensa lattianrajasta punaiseen kissaan.
"Siitäkö tämä johtuu?" Niyra kysyi käheällä kurkulla.
"Toivottavasti. Pystyttekö liikkumaan? Teidän kannattaisi tulla kolmanteen kerrokseen", Mitra naukui ja asteli lähemmäs oksennusläikkiä varoen. Somali tosiaan toivoi että mokoma yrjöämiskilpailu oli vain huonoksi menneestä ruuasta johtuvaa.
"Mitä jos oksennan matkalla? Huoneeni olisi lähempänä", Niyra vastasi, ja painoi silmänsä kiinni, kun vatsa kipuilu jälleen vähän kovemmin.
"Parantajien kerroksessa on apu ja tarvikkeet lähempänä. Kyllä nämä saadaan siivottua", Mitra totesi tutulla tympääntyneellä äänellään ja vilkaisi jälleen oranssinkeltaista lattiaa. Voi kun kivan iltahomman Johtaja olikaan Mitralle tehnyt. Eikä näitä voinut huomisellekaan jättää, kuivuisivat lattiaan ja pitihän Päällikön päästä joskus nukkumaan.
"Hyvä on", Niyra suostui ja nousi jaloilleen. Kävely onnistui, joskis hitaasti, häntä koipien välissä ja selkä köyryssä. Nova tuki toisella kyljellä, ja Mitra siirtyi kävelemään myöskin collien viereen. Matka alemmas oli hidas, mutta Mitran onneksi Niyra ei oksentanut matkalla.
"Mennään tänne", Mitra ohjasi Niyra samaan huoneeseen Alikin kanssa. Somalin avattua oven, Nova ohjasi Niyran samalle pedille Alikin kanssa.
"Sinä myös?" Alik katsoi hoipertelevaa siskoa ihmeissään ja nyökkäisi Aslanille, jos Päällikkö oli tullut mukaan. Niyra käpertyi kasaan Komentajan viereen ja nyökkäsi.
"Tuossa, anna mennä", Alik murahti ja työnsi terveellä tassulla kattilan enemmän Niyran puolelle. Niyra ei voinut olla pudistamatta päätään veljensä sanoille, mutta kiitollisena kietoi tassunsa kattilan ympärille ja painoi leukansa varovasti sen reunaa vasten. Ei varmasti menisi huti jos/kun seuraava lasti tulisi.
"Käyn hoitamassa tässä välissä Päällikön huoneen. Teidän täytyy nyt vähän aikaa kestää, yrtit eivät varmaan pysy sisällä tarpeeksi kauan vaikuttaakseen mitenkään", Mitra naukui ja kumarsi Arvovaltaisille. Somali kiitti vielä Novaa ja kertoi ettei sitä tarvittaisi enää täällä. Sitten Mitra lähti hakemaan kankaita ja sammalta siivoamista varten.

Nimi: Iitu

10.09.2018 07:39
Aslan - Auony

Suuri kolli nyökötteli päätään Niyran sanoille. Se olisi mielellään kommentoinut jotakin fiksua, mutta ei tiennyt mitä. Aslan oli silti samaa mieltä, Arvovaltaisten kuuluisi osata tehdä asialle jotakin. Se ei kuitenkaan koskaan onnistuisi yksin, siihen tarvittiin Yhteisönkin apua. Onneksi kolli uskoi, että riveissä oli vielä paljon luotettavia tassuja. Maine coon ei kuitenkaan ehtinyt mitään sanoa, ennenkun collie sen edessä hiljeni kesken lauseen ja painautui kasaan lattialle.
"Niyra?" Aslan tuijotti hämmästyneenä Johtajaa ja nousi vikkelästi seisomaan pedilleen.
Kolli tuijotti hölmistyneenä oksennuskasaa lattialla ja heilautti häntäänsä Niyran pahoitteluille. Koiran vinkuessa Aslan kipitti nopeasti nartun viereen ja silmät huolesta suurena silmäili koiraa.
"Oletko kunnossa? Mihin sattuu? Älä pahoittele, odota siinä, haen apua", kolli puheli rauhallisesti, tarkkaillen Niyraa vakavana.
*Et nyt ainakaan kuole siihen*, Aslan murisi mielessään ja kipitti nopeasti ovelle, avasi sen ja katosi käytävälle. Kolli kiiruhti rappusille.
"Nova!" Aslan naukui kuuluvasti, jotta saisi portaita vahtivan koiran huomion.
Siniset silmät kääntyivät heti portaiden yläpäähän.
"Mene hakemaan Parantaja minun huoneeseeni. Nyt heti!" Maine coon jatkoi rivakkaasti, ennenkun narttu ehti kysellä mitään.
Novan onneksi se kääntyi heti toteuttamaan käskyä, sen enempää utelematta syytä. Heti, kun Aslan sai varmistuksen siitä, että koira teki työtä käskettyä, se kääntyi vipeltämään takaisin huonettaan kohti ja asteli takaisin collien viereen.
"Niyra?" Aslan kutsui, siirtyen lähemmäs narttua. "Parantajat ovat tulossa, ei mitään hätää."

Nimi: Defia

09.09.2018 21:52
Ubo ja Shin - Yad ja Auony

Veljekset päättivät lähteä suunnittelemalleen vierailulle heti, koska siten niillä olisi paremmat mahdollisuudet ehtiä paikalle ennen kuin Spirit lähtisi minnekään. Ja tietysti siksi, että Ubo pääsisi ajoissa häiritsemään kaartilaisia kysyvällä murinallaan. Toisin kuin Shin se ei tahtonut tuhlata liikaa aikaa muuhun vaan halusi päästä takaisin töihin.
Kaksikon hengitys huurusi vairhaisessa aamuilmassa. Yöllä oli vielä ollut pakkasta, vaikka kevät tekikin tuloaan vauhdilla. Matka lumisessa metsässä taittui aluksi hyvällä tahdilla, mutta hidastui sitten. Ubo ei ollut täysin varma voisiko se luottaa siihen, että Shin tiesi minne mennä. Pesä oli nimittäin melko kaukana, eikä kollin muisti tuntunut kovinkaan luotettavalta mitä sen sijaintiin tuli. Eivätkä veljekset siellä kovin usein olleetkaan käyneet, joten Ubo tuskin olisi muistanut tietä sen paremmin vaikka olisi nähnyt. Löydettyään oikean hajujäljen kaksikko saattoi taas edetä nopeammin.
Spiritin hajun voimistuessa siihen sekottui kaksi muutakin koiran hajua. Ubo ei ollut täysin varma toisen hajun omistajasta, mutta toisesta sillä ei ollut epäilystäkään. Uros ei tiennyt pitikö sen olla helpottunut vai ei. Varsinkaan, kun kumpikaan muista hajujäjistä ei ollut kovinkaan tuoreita.

Spirit venytteli astellessaan ulos luolasta, jossa se asui nyt vain kahdestaan eläköityneen kaartilaisen kanssa. Se oli ollut aikeissa lähteä metsästämään, vaikka aamu ei ollutkaan vielä pitkällä. Haukotellessaan uros kuitenkin näki liikettä silmäkulmastaan. Tulijoiden ilmestyessä kunnolla näkyviin puiden välistä uros otti heti muristen tukevan puolustusasennon. Dobermannin niskakarvat kohosivat ja se paljasti hampaansa vihaisesti. "Miksi helvetissä te tulitte tänne?!" Spirit rähähti kaksikon lähestyessä. Ubon niskakarvat pörhistyivät myös vihaisen äänen kuullessaan ja uroksen elekielestä näki, että se oli valmis tappelemaan. Spirit oli sitä suurempi, mutta eipä se ollut ennenkään ollut esteenä. Shin kulki hieman veljensä takana, naama yhtä pitkää virnettä. Kissa oli erittäin valmis kannustamaan tappelevia koiria solvauksilla jostain sivummalta.
Tappelua ei kuitenkaan syntynyt. Dobermanni luimisti katuvana korviaan kuullessaan äänen takaansa. "Kenelle sinä oikein räyhäät täällä heti aamusta?"

Ubo näytti isältään, siitä ei ollut kysymystäkään. Oikeastaan kaikki Udyrin pennut näyttivät enemmän tai vähemmän siltä paitsi Umeno ja Shin - jälkimmäisen kohdalla syy oli ilmeinen. Nyt kaksikon yhdennäköisyys ei vain ollut enää ihan yhtä ilmeinen Ubon arpisen naaman takia. Uroksista vanhempi myös näytti todella vanhalta. Se oli ollut ennen poikaansa tummempi, mutta nyt niiden värit olivat lähempänä toisiaan Udyrin harmaantumisen myötä. Uroksen silmät olivat samentuneet, joten se taas tasoitti tilannetta hieman.
Udyr katsoi puiden välissä seisovaa kolmikkoa hieman hämmentyneen näköisenä. Kaikki uroksen aistit olivat hieman tylsistyneet ja sen nivelet alkoivat olla niin kipeät, että sen oli vaikea liikkua. Siihen nähden vanha uros seisoi uskomattoman ryhdikkäästi. Se oli palvellut melkein koko elämänsä kunniakkaasti Kaartissa, joka näkyi edelleen, vaikka uros olikin vain varjo entisestä itsestään. Ubo ja Shin eivät sitä vielä tienneet, mutta juuri sillä hetkellä Udyr ei tunnistanut niitä. Kehon lisäksi myös uroksen mieli oli alkanut rappeutua.

Hetken aikaa kaikki neljä seisoivat aloillaan sanomatta mitään. Spirit näytti edelleen erittäin ärtyneeltä, mutta se ei vaivaantunut vastaamaan vanhukselle. Se ei ollut uskonut, että vanhus olisi enää edes päässyt ulos omin avuin. Ubo oli ensimmäinen ja oikeastaan ainoa joka liikkui. Se lähestyi isäänsä jäykin ja hitain askelin. Sopivalle etäisyydelle päästyään uros heittäytyi maahan. Se painoi arpisen päänsä maata vasten ja veti henkeä.
"Anna anteeksi isä," uros murahti surkeana hetken hijaisuuden jälkeen. Udyr käänteli korviaan edelleen hämmentyneenä. "Anna anteeksi, että olin typerä ja lähdin. Anna anteeksi, että palasin vasta nyt... ja tässä kunnossa. Anna anteeksi, että olen ollut niin huono poika sinulle." Ubo ei ollut varma mistä kaikesta sen pitäisi pyytää anteeksi ja olisi varmaankin pyytänyt anteeksi ihan kaikkea, jos Udyr ei olisi murahtanut ärsyyntyneenä keskeyttääkseen sen.
Vanhalla uroksella ei ollut mitään hajua mistä sen edessä ryömivä koira puhui. Sokea koira kyllä näytti sen mielestä tutulta, mutta sen mieli oli liian hajanainen muistaakseen miksi. Sitä paitsi kaikki Udyrin pennut olivat kuolleet. Sen koko perhe oli kadonnut tuhkana tuulee, jättäen vain vanhan uroksen jäljelle. Siksipä se murahtikin Ubolle uudestaan ennen kuin vastasi yhtään mitään. Sen ääni ei kuitenkaan ollut niinkään vihainen vaan ennemminkin vanha, väsynyt ja murtunut.
"Ei minulla ole enää poikia... kaikki ovat kuolleet... kaikki... elin pidempään kuin omat pentuni, kuinka häpeällistä." Sanat viilsivät syvältä ja saivat Ubon kyyristymään entisestään. "Olen pahoillani isä," uros murahti kohti maata. "Mutta minä olen poikasi. Olin tyhmä ja hylkäsin sinut ja Adan ja kaikki muutkin, mutta olen silti poikasi. Minä ja Shin palasimme isä," uroksen äänessä oli pieni ripaus epätoivoa, mutta enemmän se kuulosti vain surulliselta ja pettyneeltä. Pettyneeltä itseensä.
Ubo olisi halunnut myös lisätä, että Amaya ja Umeno olivat varmasti myöskin edelleen elossa, mutta ei tehnyt sitä koska se olisi oikeastaan vain loukkaavaa. Jos ne kaksi olivat yhä elossa, se tarkottaisi ettei kumpikaan ollut palannut kotiin kaikkien näiden vuosien aikana. Uros ei kuitenkaan itse halunnut ajatella sitäkään vaihtoehtoa, että molemmat olisivat kuolleet, mahdollisesti jopa pian lähtönsä jälkeen.
"Shin?" Kissan nimi tuntui herättävän jotakin vanhassa uroksessa. Se kohotti korviaan ja katsettaan kuin yrittäen nähdä kyseisen kissan. Shin istuikin hieman kauempana Spiritin kanssa jutellen.

Samaan aikaan, kun Ubo oli madellut isänsä edessä Shin oli jäänyt sivummalle katsomaan. Spirit oli liittynyt tympääntyneenä sen seuraan. "Valitsitte todella huonon ajan palata." Shin oli jo aikeissa vastata myöntävästi, sillä Yhteisön tila tuntui hieman siltä ettei olisi kannattanut palata. Kissa ei kuitenkaan ollut varma, että se oli mitä dobermanni oli tarkoittanut. "Kuinka niin?" kolli kysyikin esittäen täysin tietämätöntä.
Kumpikaan ei edes katsonut toisiaan, vaan jonkin matkan päässä matelevaa seropia. Spirit tuhahti kissan kysymykselle. "Isänne tila on huonontunut huomattavasti viime aikoina. Tulitte siis juuri sopivasti katsomaan kuinka hän kuolee. Mutta samalla ryöstitte häneltä rauhallisen ja kunniakkaan poismenon. Hän on pitänyt teitä jo jonkin aikaa kuolleina, mutta nyt te ilmestytte tänne tuon näköisinä ja pakotatte hyväksymään perheensä menetyksen uudestaan. En tiedä lohduttaako se häntä, ettei elänytkään pidempään kuin kaikki pentunsa, mutta shokki teidän paluustanne saatta olla jo itsessään liikaa."
Parantaja hymähti huvittuneena. "Näen kyllä miten tuo veisi häneltä rauhan pois, mutta entä se kunnia?" kissa kysyi uteliaana. "En usko, että isänne tahtoisi teidän näkevän häntä tuossa kunnossa," Spirit vastasi synkästi. Shin ei voinut olla täysin varma mitä metsästäjä tarkoitti, mutta täältä vähän kauempaakin se näki ettei kaikki tosiaan ollut normaalisti. Ilme sen isän kasvoilla ei ollut lainkaan tuttu.
Vanhuuden vaivat olivat kyllä riivanneet pystykorvaista urosta jo pidempään, mutta vasta viimeaikoina ne olivat alkaneet hidastamaan sitä kunnolla. Udyr oli ollut koko ikänsä hyvässä kunnossa, joka vaikutti myös sen vanhenemiseen positiivisesti. Se oli pitänyt itsensä aktiivisena partioimalla asuttamaansa metsää joka ikinen päivä kuin se kuuluisi edelleen kaartiin. Vanha uros oli tullut hyvin tutuksi hajanaisesti asuville naapureilleen käyskennellessään lähellä niiden pesiä.
Spirit kertoikin Shinille pääpiirtein miten uros oli käyttäytynyt aikaisemmin ja, että sen tila oli selvästi romahtanut vasta viimeisen kuukauden sisällä. Selkeästi kivuissaankin uros oli jatkanut kierroksiaan, kunnes se ei enää yksinkertaisesti pystynyt. Viimeisen viikon vanhus olikin viettänyt vain nukkuen. Ehkä se oli antanut itselleen luvan rauhoittua, kun Shilo oli muuttanut pois pesästä.
"Olen yllättynyt nähdessäni hänet ulkona," uros totesi vielä loppuun. Silloin tumma kaksikko näkikin kuinka vanhus yritti tarkentaa oman katseensa niihin. "Muistiko hän sinut?" Spirit kysyi epäillen.

Ubo halusi epätoivoisesti nähdä isänsä kasvot, mutta se ei tietenkään ollut mahdollista. Sokea katse oli kuitenkin tiukasti suunnattu vanhaan urokseen, kun sen silmistä alkoi vihdoin pilkistämään tunnistamisen merkkejä.
Kissan nimi oli selvästi saanut uroksen muistot heräämään ja ne alkoivat järjestäytymään hieman järkevämmin. Vanha uros henkäisi yllättyneenä tunnistaessaan mustan kissan. Ääni antoi vihjeen asiasta myös sen sokealle pojalle, joka saattoi sen lisäksi tuntea jonkin muuttuneen sen edessä seisovassa koirassa. Ubo ei olisi halunnut myöntää sitä edes itselleen, mutta kyllähän se sattui. Heidän isänsä tunnisti ensin Shinin eikä Uboa, joka sentään oli sen lihaa ja verta. Toisaalta oli selvää, että Shin oli hyvin vaikea unohtaa.
Udyr laski katseensa edessään makaavaan koiraan. "Ubo?" tämä kysyi epävarmana. Sillä siinä missä koira näytti sen pojalta niin toisaalta se ei näyttänyt siltä. Se ei ollut sama koira kuin Udyrin muistoissa. Oikeastaan arpinen koira muistutti sitä enemmän sen omasta isästä. Se sai uroksen vain entistä hämmentyneemmäksi, sillä Ubo oli nimetty isoisänsä mukaan. Kysymys oli siis tavallaan kaksikerroksinen. Oliko kyseessä vanhuksen isä vai poika?
Kumman tahansa kohtaaminen sai Udyrin kuitenkin epäilemään vain yhtä asiaa; sen oli täytynyt kuolla. Vanhan uroksen isä oli kuollut jo aikapäiviä sitten ja poikansa se uskoi kuolleen puoli vuotta sitten. Se ei nimittäin voinut uskoa etteikö Ubo olisi palannut kotiin, jos vain olisi pystynyt. Siksi uros vain rypisti kysyvänä kulmiaan. Eihän tämä voinut olla sen poika, eihän?

// Seropilan perheen turhaakin turhempi perhedraama jatkuu ensi jaksossa! //

Nimi: Glowe

09.09.2018 21:25
Alik - Yad

"Ei minulla ole sitä mitään vastaan. Yhteisö saa sinusta hyvän jäsenen", Alik tyytyi vain vastaamaan muodollisesti, ja päätti olla lisäämättä, ettei Komentajalla myöskään ollut paljoa nokan koputtamista asiaan. Mutta totta Alik puhui, sen mielestä pentu voisi oikein hyvin jäädä. Sitä paitsi Furin tuntui omaksuneen Yhteisön tavat todella nopeasti. Tai ainakin Alik muisteli omalla kohdallaan kumartelun ja teitittelyn ja juttelun ylipäätänsä olleen vähän niin ja näin.

Alikin kasvoille nousi yllättynyt ilme, kun pentu yhtäkkiä toikin ilmi Komentajan menneisyyden. Oliko pentu jokin ajatustenlukija? No ei, mutta Alik ei ollut kuullut meineisyydestään puhuttavan pitkään aikaan, olihan se jo aika vanha juttu.
"Niin niin, kyllä", Alik jaaritteli, kun sen ajatukset palasivat niihin päiviin, kun Niyra oli löytänyt uroksen metsästä. Ei Alik suuttunut ollenkaan pennun utelusta.
"Kyllä sinä löydät perheen, ja sinun pitääkin löytää, en usko että Niyra antaa edes vuoden vanhojen pentujen asua yksin", Alik mietiskeli. Uros tosin tiesi alle 2-vuotiaita nuorukaisia, jotka asuivat omillaan, mutta suurin osa oli tullut tänne ennen Niyran aseman vakiintumista. Alikin äidillinen sisko oli tehnyt melko selväksi, minkä ikäisiä se piti tarpeeksi itsenäisenä asumaan yksin. Furin ikäinen ei kuulunut niihin.
"Mutta sillä ei ole vielä kiire. Saat asua vielä usean kuukauden Kartanossa", Alik päätti lisätä, ettei huolestuttaisi pentua perhepakolla. Asia kyllä järjestyisi. Olihan se myös Komentajan kohdalla aikoinaan järjestynyt.
"Sinulla on vielä paljon aikaa tutustua metsästäjiin, ja udella, voisivatko he ottaa sinut huostaansa joksikin aikaa", Alik jatkoi pentua katsoen, "varmasti moni haluaa omatoimisen pennun, josta ei ole muutoin vaivaa." Ehkä vähän huono sanavalinta mutta ei uros saanut sanojaan sanomattomaksi.
"Mutta nyt on aika alkaa lepäämään", Alik totesi käskevämmin. Husky halusi nukkumaan, tai yrittämään, koska se uskoi ettei palelultaan saisi nukuttua kunnolla. Komentaja käänsi katseensa Mitran tuomiin yrtteihin, ja kurotti kuonoaan niitä kohti. Olisi varmaan sama syödä ne jo nyt?
Kuitenkin, kun Alik lähti ojentamaan kaulaansa, se joutui kurtistamaan kuonoaan äkillisen, terävän kivun tuntuessa vatsassa.
"Mitä vittua?" Alik kihisi hampaiden välistä, ja jännitti kehoaan kipua vastaan. Uros yritti odottaa pari sekuntia, jos kipu menisi ohi, mutta ei se mennyt, se vain paheni. Alik oli unohtanut tyystin parantajan tuomat myrkyt, ja sen huomio oli kiinnittynyt täysin kipuun. Alikin niskavillat pörhistyivät, jokin oli pahasti vialla.
"Mitra!" Alik ärähti, saaden äänen suhteellisen kuuluvaksi kivusta huolimatta.
"Mitä?" Punertava naaras sihahti kovan kuiskauksen, äreänä siitä että Alik huuteli kesken Mitran työn, ja keskellä yötä. Täällä oli muitakin potilaita, jos Alik ei ollut sattunut huomaamaan.
"Vats-" Alik ei saanut sanaansa loppuun, kun kipu kiristi otettaan. Alik tunsi vatsassaan muljahduksen, joka siirsi kipua ylemmäs koiran kehossa.
"Mikä hätänä?" Mitran ääni kuului paljon lähempää, kun kissa loikki potilaiden lomassa huskya kohti. Mitran ääni ei ollut huolestunut, mutta oli se vakava, kun somali näki että Alikilla oli selvästi kipuja.
"Vatsa..." Alik pihisi hampaansa paljastaen, ja sitten sen kurkusta kuului iljettävä korahdus, kun oksennus lähti nousemaan kurkkua ylös. Ei kyllä tänne kaikkien haisteltavaksi! Alik painoi leukansa tiukasti yhteen, ja pakotti happaman pakkauksen takaisin alas.
Mitra oli loikannut kauemmas koirasta, kun tajusi, että Alik meinasi oksentaa. Komentaja sai kuitenkin ällötyksen aisoihin.
"Pidättele vielä hetki" Mitra murahti, ja loikki kiireesti ulos huoneesta. Alik mulkoili kissan perään, mihin hiivattiin se nyt juoksi?! Mitra kuitenkin palasi lähes samalla sekunnilla, raahaten hampaissaan isoa astiaa. Se näytti kattilalta molemminpuolisine ripoineen, ja harmaine väreineen mutta oli selvästi jostain paljon rautaa kevyemmästä materiaalista, koska Mitra jaksoi kantaa sitä helponnäköisesti. Kattila oli kuitenkin sen verran iso, että sen toinen ripa, josta Mitra ei pitänyt kiinni, osui melkein lattiaan. Mitra raahasi kattilan Alikin luo, ja paikautti sen pedin viereen. Astiasta ei kuulunut juuri minkäänlaista ääntä. Alik epäili, että se oli tehty muovista, tai jostain vastaavasta. Iso lelukattila?
"Siinä. Yrjöä siihen", Mitra naukaisi tympääntyneellä äänellä.
"Kiitos", Alik urahti ja veti kattilan tassuillaan lähemmäs. Uusi oksennus ei ollut tulossa ainakaan vielä. Kipu kuitenkin sai Alikin irvistämään.
"Mitä tämä on? Tassuko?" Alik murisi.
"En tiedä vielä. Noin pienen tulehduksen ei pitäisi aiheuttaa tällaista. Oletko syönyt muuta kuin tuon jäniksen? Oletko ollut kaupungin lähellä?" Mitra kyseli ja nousi, mennäkseen nuuhkimaan jäniksen rippeitä. Somali ei kuitenkaan haistanut luissa ja nahassa mitään erikoista, kuten pilaantunutta lihaa, sairautta tai mitään muutakaan. Mitra oli myös kantanut jäniksen kolmanteen kerrokseen, eikä naaras ollut huomannut mitään. Tietenkin siltikin oli mahdollisuus, että jänis oli jotenkin pilaantunut, mutta ei vain vielä ollut haissut niin voimakkaasti pilaantuneelta, että sitä huomaisi ilman tarkkaa tutkimista. Mitra toivoi että kyse oli jäniksestä, eikä kaupungista.
"En ole ollut, ellei pohjoista lasketa. Ja vain sinun ja sen oppilaan yrttejä", Alik murisi.
"Creeta ei tehnyt mitään virhettä", Mitra sähähti hyvinkin vihaisesti. Kehtasiko Alik edes ehdottaa että Mitra ja Creeta olisivat tehneet jonkin hoitovirheen?

Nimi: Glowe

09.09.2018 20:34
Niyra - Yad

Niyra nyökkäsi vakavana, ja hyvin, hyvin ymmärtäväisenä Aslanille, kun maine coon kertoi tuntemuksistaan. Niyra kykeni jotenkin samaistumaan. Narttukin olisi halunnut auttaa yhteisöläisiä, tehdä kaikki tyytyväisiksi ilman väkivaltaa. Mutta koska se ei mitenkään ollut mahdollista, Niyra ei kyennyt lopettamaan näitä aikoja käpälän heilautuksella; Niyra tunsi olonsa toivottomaksi ja avuttomaksi.
"Ymmärrän tuon liiankin hyvin", Niyra totesi synkästi väliin, kun Aslan puhui auttamisen halusta.
"Alik on itseasiassa huolistani pienin. Kävin juuri hänen luonaan, hän on ihan sama äreä itsensä. Hän on osaavissa tassuissa", Niyra vastasi, viimeisen lauseen kohdalla narttu nyökkäsi kollille, jonkinlaisena kiitoksen merkkinä. Aslanin kissathan siellä velipoikaa hoitivat. Niyra oli kuitenkin vaistonnut huonon mielen veljestäänkin, ja uskoi, että Alikia raivostutti sairastuminen juuri tällaisena aikana. Niyrakin olisi tarvinnut järkkymätöntä veljeään rinnalleen erityisesti nyt. Niyra luimisti korviaan, muistaessaan veljensä heikon hetken. Myös Alik taisi tuntea epäonnistuneensa.
"Minä sen sijaan..." Niyra mietti silmänräpäyksen ajan mitä sanoisi, "yritän pysyä kasassa. Tunnen epäonnistuneeni, haluaisin tuoda tälle kärsimykselle päätöksen, mutta en pysty. Eikö meidän Arvovaltaisten pitäisi juuri tehdä tällaisista asioista loppu?" Niyra laski katseensa lattiaan.
"Haluaisin pitää kaikki turvassa, mutta-" Niyra vaikeni äkisti ja nartun silmät laajenivat kun se alkoi tuntea kipua, joka voimistui vakaasti. Kipu tuntui vatsassa, ja voimistuessaan se lähti nousemaan ylöspäin, rintakehää kohti. Rintalastan suojaan päästyään seuraavan sekunin aikana, se oli jo niin kova että Niyra painui kasaan, painaen samalla toisen etutassunsa vatsaansa vasten. Ihan kuin se muka auttaisi.
*Mitä tämä on?* Niyra mietti, kun kipu tuntui löysäävän otettaan pikkuisen, kun Niyra painautui melkein lattiaa vasten. Mutta sitten kipu tuntui vatsassa humahduksena, jonka päätteeksi Niyra tunsi iljettävän möykyn lähtevän nousemaan kohti kurkkua. Niyra maistoi suussaan oksennuksen, eikä kyennyt estämään sitä mitenkään, kun collien vatsalaukun sisällys tyhjeni koiran ja kissan väliin, tuoden mukanaan hirveän vatsahapon hajun, ja Niyran kurkusta kuuluvan korahtavan äänen.
"O-olen pahoillani", Niyra kähähti kirvelevin kurkuin, katsoessaan lattialla lojuvaa oranssia mössöä yllättyneenä. Sitten narttu kuitenkin joutui vingahtamaan, uuden kipuaallon tuntuessa vatsassa, vatsan yrittäessä työntää lisää sisälmyksiä ulos. Niyra irvisti silmät ummessa, painautui lattiaa vasten, ja onnistui taistelemaan oksennusta vastaan, eikä uusi laatta lentänyt, vielä. Niyra tunsi mahan ja kivun vellovan yhä.

Nimi: Untuva

09.09.2018 20:18
Luna - Auony

Luna kuunteli parantajaoppilasta, keskittyi Creetan sanoihin. Norjalainen pystyi muuttamaan ilmettään hieman neutraalimmaksi, ettei se olisi näyttänyt niin vakavalta. Ties mitä toinen siitä ajatteli. Luna halusi olla ystävällinen muille, ei näyttää vakavaa naamaa. Se ei tiennyt miten ilmeessään onnistui, muttei uskonut sen olevan niin vakava kuin aiemmin.

Creetan ehdotuksen myötä Lunan huulilla koreili pieni hymynpoikanen. Siitä oli aivan mahtavaa, että Creeta tosiaan tarkoitti sanojaan ja ehdotustaan. Miksi kukaan nyt ilman tarkoitusta sellaisia suustaan päästelisi?
"Hyvä idea", norjalainen naukaisi. Lunan suusta karkasi haukotus kesken kaiken, ja norjalainen tajusi kuinka väsynyt se oli. Nyt olisi parasta mennä nukkumaan, jotta jaksaisi taas huomenna.

Luna tassutteli jo hieman väsynein askelin Kartanoon, ja se suuntasi heti portaita ylös aina kolmanteen kerrokseen. Norjalainen suuntasi erään huoneen oven luokse, aukaisi sen, ja astui sisään huoneeseen. Se ei jäänyt katsomaan keiden kanssa se tulisi seuraavan yön viettämään, vaan etsi itselleen tyhjän vuoteen ja käpertyi siihen kerälle. Sitä paitsi, huoneessa oli jo hyvin hämärää. Lunaa väsytti paljon, mutta pian se sai huomata itse Spyn.
"Voinhan käydä jo nukkumaan?" Luna kysyi vielä parantajalta.
Spy ei ensin sanonut mitään, vaan käpertyi Lunan viereiselle vuoteelle, ja käänsi kasvonsa norjalaiseen päin. Spy näytti hyvin vanhalta ja väsyneeltä, olihan parantajalle kertynyt jo ikääkin.
"Nuku vain", Spy vastasi viimein.
Luna sulki silmänsä, jotka olisivat joka tapauksessa ennen pitkää lupsahtaneet kiinni. Norjalainen ehti makoilla vain hetken aikaa toisten eläinten tuhinaa kuunnellessa, kunnes se vaipui jo syvään uneen.

Nimi: Iitu

09.09.2018 20:08
Furi – Yad

Komentajan katse ei ehkä ole ihan lempeämmästä päästä, ainakaan, kun olen jo tottunut kiharakarvaiseen noutajaan, joka aina näyttää yhtä ystävälliseltä ja ymmärtäväiseltä. Husky ei kuitenkaan näytä myöskään olevan kamalan tyytymätön siihen, että juttelen sen kanssa, joten vastaan vain itsevarmasti uroksen katseeseen. Kyllä sitä nyt aikaisemminkin on tullut juteltua nyrpeämmän koiran kanssa, eikä yksi katse minua tapa. Ainakaan Komentaja ei huuda pää punaisena, joten se tuo minulle rohkeutta. Alikin vastaessa kysymykseen höristän hieman hämmästyneenäkin korviani. En puhetulvani aikana oikein ajatellut sitä, että olisin saanut vastausta.
”Tulette varmasti pian kuntoon, herra”, lisään myötätuntoisesti.
Voin kuvitella, miten turhauttavaa on makoilla vain paikoillaan. Hyyyyvin ylpeänä itsestäni kuitenkin käännän päätäni hieman vinoon, pieni tapa, jota käytän aina, kun kuuntelen tarkkaavaisesti jotakin. Hahaa, sitä paitsi Rico olisi tällä hetkellä varmaan pakahtumassa ylpeydestä siitä, miten kohteliaasti muistan teititellä vierellä makoilevaa urosta. Yritän kovasti pitää asian koko ajan mielessäni, sillä haluaisin osoittaa tuolle Arvovaltaiselle, että Rico on todellakin tehnyt hyvän työn kertoessaan Yhteisön tavoista.

”Olen jo hieman yli puoli vuotias”, pöristän turkkiani ja heilautan häntääni hiljaa pedin reunaa kohti.
Iso poika siis jo. Muistelen, että Yhteisön elämäntavan mukaan minut lasketaan silti vielä pennuksi, vaikka en itse ole ollenkaan samaa mieltä. Hei, onhan tässä jo vaikka miten kauan selvitty ypöyksin vaikka minkälaisissa olosuhteissa. Mielestäni olen paljon ’aikuismaisempi’ jo, kun Yhteisössä kasvaneet, saman ikäiset koirat, vaikka en ole sellaisen kanssa vielä jutellutkaan. Nähnyt kuitenkin kauempaa, pihalla leikkimässä tai Kokoushuoneessa syömässä emon lähellä ja sen sellaista. Nyökkään päättäväisesti ja terästän hieman varautuneeksi muuttuneen katseeni Alikiin.
”Juttelin jo Niyra-neidin kanssa, että jäisin mielelläni tänne”, aloitan hiljaa. ”Tämä paikka on niin erilainen siihen, mitä olen aikaisemmin nähnyt ja kokenut. Ellei se Teitä haittaa”, lisään kiireisesti.
Aikaisemmin minulle ei ole tullut edes mieleen, että voisinhan minä kohteliaasti kysyä asiaa jäämisestäni myös Komentajalta. Ei sillä, että sen sana varmaan painaisi millään tasolla vaakakupissa, jos Niyra oli jo luvan antanut. Mutta silti. Komentajahan oli suuressa vastuussa tämän paikan turvallisuudesta ja muusta, ainakin minun silmissäni. Joten kyllähän asia sillekin kuului, että Kartanoon tuli asustelemaan ulkopuolelta tullut pentu.

”Osaan kuitenkin metsästää omat ruokani ja huolehtia pitkälti itsestäni. Ja onhan minulla Rico. Minä en tule olemaan mikään taakka laumalle”, jatkan itsevarmasti, tuijottaen ruskeasilmäistä pystykorvaa päättäväisesti. ”Jos se siis sinul… teillekin sopii, jäisin mielelläni.”
Epäröin pienen, pienen hetken, ennenkun nielaisen hermostuneena, ja luimistan varovaisesti korviani, siirtäen katseeni pois Komentajan silmistä.
”Sitä paitsi kuulin, että tekin olette saapuneet tänne ulkopuolelta, tai että ette ole siis syntyneet täällä, joten… No, ehkä voitte ymmärtää, miksi haluan myös jäädä. Te löysitte täältä perheen, joten ehkä minäkin voin?” jatkan varovaisesti höpöttelyä, tutkaillen kultaista urosta huomatakseni heti, jos se suuttuisi juttelustani.

Nimi: Iitu

09.09.2018 19:44
Aslan – Auony

Kolli nyökkäsi hitaasti, vakavana. Se uskoi, että Johtaja oli oikeassa. Yhteisöläisille ei kelpaisi mikään pieni rangaistus karkureille, ei sen jälkeen, mitä kaikkea ne olivat saaneet aikaiseksi. Toisaalta jokin suuri tapahtuma, missä luopiot nirhattaisiin, ei myöskään miellyttänyt kollia. Se ei tahtonut antaa karkureille sellaista tilaisuutta, kuolla ’marttyyrina’. Sellainen mielikuva maine coonille ainakin nousisi mieleen, jos ne telottaisiin niin. Aslan käänsi katseensa kohti huoneessa olevaa ikkunaa.
”Ymmärrän, mitä tarkoitat. En vain tiedä, miten pahempi rangaistus olisi soveliasta toteuttaa. Raahata ne kohti kaupunkia? Se olisi sama kuin kuolemantuomio, mitä ikinä siellä sitten onkaan. En ainakaan oikein kannusta mitään julkista telomista”, kolli myönsi.
Aslan puhui vakavana, syvästi miettien. Kaikki Yhteisöläiset tiesivät, että rajoilla makoilevassa ihmisten kaupungissa oli jotakin outoa. Sen saattui tuntea, jos uskalsi lähellekään. Kuin ärsyttävä kihelmöinti ihon alla. Kukaan ei kuitenkaan osannut sanoa, mistä moinen tunne tuli, kukaan ei tainnut tietää, mitä kaupungissa oikeasti tapahtui. Kukaan, joka sinne oli eksynyt, ei ainakaan tullut koskaan kertomaan, mitä siellä tarkalleen ottaen oli. Ehkäpä siis olisi parempi dumpata karkurit sinne, ne voisivat selvittää, mitä siellä oli. Ainakin olisivat silloin kaukana Yhteisöstä.
”Mutta olet oikeassa, mielipiteellä ei ole väliä, jos Yhteisöläiset toivovat muuta.”

Aslan käänsi suuret silmänsä takaisin collieen ja se liikutteli kysyvästi korviaan. Niyra oli aina tuntunut olevan hyvinkin ystävällinen, mutta tätä kysymystä Päällikkö ei ollut odottanut. Niin, miltä nyt voisikaan tuntua tämän päivän jälkeen?
”Niin kunnossa, kuin tällaisen päivän jälkeen voi vaan olla”, Aslan vastasi hieman vaivaantuneena. Se ei oikein tiennyt, mitä kaikkea voisi sanoa. Aslan ei ollut tottunut siihen, että kertoisi kenellekään tuntemuksistaan. Paitsi siskolleen, tietysti. ”En muista milloin viimeksi täällä on ollut niin monta surevaa, niin monta ruumista. Tietenkin se painaa mieltäni, sillä haluaisin jotenkin auttaa jäseniä”, kolli kuitenkin jatkoi varovaisesti.
Flagan kuolema oli kollille isoin isku, sillä hautajaisten lisäksi sen pitäisi jaksaa miettiä uutta kissaa, joka soveltuisi Varapäälliköksi. Päätös ei tietenkään ollut yksin sen, mutta tässä asiassa kollin mielipiteellä olisi paljonkin väliä. Sen pitäisi olla joku, johon pystyi luottamaan, joku, joka voisi jatkaa Päällikön tehtävissä Aslanin jälkeen. Flaga olisi sopinut siihen erinomaisesti, mutta nyt sekin oltiin viety pois. Aslan ravisti päätään saadakseen surullisen ajatuksen pois mielestään.
”Entä sinä?” Aslan kysyi, yllättävän lempeällä äänellä. Jotenkin se oli saanut colliesta sellaisen kuvan, että tällainen tapahtuma ehkä painaisi lempeän nartun mieltä enemmän, kuin maine coonin. ”Tämän kaiken lisäksi Alik on myös loukkaantunut, mutta ymmärsin, että hän paranee hyvin? On kuitenkin varmaan huolestuttavaa seurata sitä vierestä? Uskon kuitenkin Komentajamme olevan pian tavalliseen tapaansa tiuskimassa ympäriinsä” kolli jatkoi, toivoen, ettei loukkaisi narttua kysymyksellään. Viimeinen lause oli hieman vitsikkäämmin sanottu, vaikka maine coon oli ihan tosissaan. Aslan kuitenkin itsekin tiesi, minkälaista oli katsoa, kun joku läheinen oli loukkaantunut, eikä se koskaan tuntunut mukavalta.

Nimi: Glowe

09.09.2018 17:28
Venta - Yad

Koiramuurin suosissa Ventan viereen jäänyt Ateena tönäisi norjalaista kevyesti.
"Nouse selkääni, voin kantaa sinut", Ateena sanoi ja laskeutui Ventan viereen makuulleen. Venta nyökkäsi, ja toivoi, ettei olisi liian raskas. Tuskin.
Norjalainen nousi vieläkin hieman huterasti jaloilleen ja sävähti kyljen haavan kipua. Se ei kuitenkaan estänyt hurjasti liikkumasta, mutta Ventan luulot vahvistuivat; narttu ei onnistuisi juoksemaan tässä kunnossa. Venta kiipesi ripeästi Ateenan selkään, ja sakemanninarttu nousi jaloilleen, Ventan yrittäessä pysyä kyydissä. Onneksi saksanpaimenen selkä ei ollut kapeimmasta päästä.
"Täällä ollaan valmiita lähtemään, mikä tilanne siellä on?" Ateena kysyi Mysticin ja sen puolen koirien suuntaan. Ilmeisesti Ateenalta oli mennyt ohitse Dovanin otteeseen joutuneen nartun kohtalo.

Nimi: Glowe

08.09.2018 11:22
Alik - Yad

Husky käänteli korviaan, kuunnellessaan pennun ääntä ja puhetta. Alikin korvissa pennun puhe hypähteli vähän asiayhteydestä toiseen, pentu puhui monisanaisesti, eikä napakan täsmällisesti mitä Komentajan korvat olivat tottuneet kuuntelemaan. Alik tunsi olonsa lievästi epämukavaksi pennun seurassa. Ei sillä että uros menisi solmuun pentujen seurassa, kyllä Alik pari kakaraa osaisi hoidella. Mutta ei Alikilla ollut hurjasti kokemusta, taitoa tai kärsivällisyyttä pentujen kanssa juttelemiseen. Komentaja kuitenkin mietti tämän hyvänä valmentautumisena itselleen. Jos Alik meinasi alkaa kiinnittää enemmn huomiota Harjoittelijoihin ja niiden koulutukseen, joutuisi Alik kestämään pentujen seuraa ja kysymyksiä paljon enemmän. Alik tosissaan yritti suhtautua tähän punaruskeaan nuorukaiseen avoimin mielin.

Komentaja oli saanut jäniksen rippeet syötyä, ja nyt jänö oli vain kasa nahkaa, ja luuta. Aikansa kuluksi Alikin teki mieli puhdistaa luita ja pinota niitä kuin leikkipalikoita, mutta kohteliaisuuden nimissä uros piti huomionsa pennussa. Ehkä vähän liiankin tiiviisti, kun Alik yritti pysyä nuorukaisen puhevirran ja liukkaan ajatuksenjuoksun perässä.
Furi, selvä, Alik oli muistanut oikein. Komentaja nyökkäsi hitaan arvokkaasti turkkikäärönsä sisältä ja sai sitten rypistää otsaansa keskittyneesti pennun selostuksen armoilla. Komentajan ilme ei muuttunut neutraalista, vähän kylmänoloisesti tuijotuksesta mihinkään, mutta mielessään Alikia vähän nauratti Furin kommentit kissoista. Uros kohotti toista kulmaansa, kun pentu kysyi karkureiden kiinni ottamisesta. Phyh, mistä muusta viime päivinä oltiin edes puhuttu, kuin niiden saastojen kiinni ottamisesta?! Älähän tulistu, Alik. Furi oli vain pentu, eikä se varmaan ymmärtänyt kaikkea.

Alik yritti miettiä vastausta, joka ei tyssäisi keskustelua heti alkuunsa, jolloin pentu oli jo ehtinyt katsella ympärilleen, pohtia varmaan pienen päänsä pyörälle, ja kysyä uuden kysymyksen. Ajallisesti moiseen suoritukseen ei kylläkään mennyt paria sekuntiakaan. Alik alkoi tuntea itsensä jokseenkin hitaasti tämän pienen duracell-pupun seurassa.
Alik luimisti korviaan. Jopa pennulle heikkouden myöntäminen tuntui ensiajatuksena kielteisenä, kunnes Alik toppuutteli itseään. Furi oli pentu, mitä Alik häviäisi jos kertoisi?
"En ole. Tassuni haava tulehtui, ja nosti kuumeen, minkä takia minulla on kylmä", Alik kertoi melkein robottimaisen tasaisesti, "mutta kyllä tämä tästä." Alik lisäsi murahtaen.
"Karkurit saadaan kyllä kiinni", Alik antoi poliitikon vastauksen, joka ei oikein kertonut juuta eikä jaata siitä miten pahat koirat saataisiin kiinni.
"Rico on seuranasi vielä tovin. Tekemistä on paljon, olet oikeassa, mutta Ricon palveluksia tarvitaan enimmäkseen Harjoittelijoiden ohjaamisessa. Hänellä pitäisi olla sinulle aikaa", Alik jatkoi, viimeinen lause sen ääni sai vähän ankaramman sävyn. Alikille oli aivan sama miten Rico jakaisi aikansa Harjoittelijoiden ja Furin kanssa, mutta toistaiseksi Alik pitäisi Ricon vastuussa tuosta pennusta. Mutta no, ainakin vielä Rico oli näyttänyt suoriutuvan lapsenvahdin roolistaan hyvin, Alik oli aina nähnyt pennun ja vanhuksen yhdessä, Rico ei varmaan ollut jättänyt Furia yksin hetkeksikään. Hyvä niin.
"Kuinka vanha sinä olet, Furi?" Alik kysyi, pitääkseen keskustelua yllä, ja kyllä urosta muutenkin kiinnosti pennun ikä.
"Oletko miettinyt mitä teet tulevaisuudessa? Aiotko jäädä Yhteisöön?" Alik kyseli. Alik ei tiennyt, että Furi oli jo saanut Niyralta luvan jäädä.

Nimi: Iitu

08.09.2018 10:37
Furi - Yad

Nostan päätäni sen verran, että näen Niyran katoavan ovesta ulos. Sitten huomioni siirtyy takaisin keltaiseen huskyyn.
"Olen Furi, herra", heilautan häntääni tarmokkaasti, koittaen makoilla mahdollisimman ryhdikkäänä. "Ja on!" Ilmeeni kirkastuu heti, kun musta noutaja tulee puheeksi. "Hän on ollut hyvin ystävällinen, näyttänyt paikkoja ja kertonut kaikkea mahdollista. Ja hän antoi minun myös puhua kissoille", selostan innokkaasti. "Auttaisin mielelläni Ricoa lisää, vaikka hänet varmaan pian passitetaan takaisin töihin? Nythän on varmaan kamalasti tekemistä, kun ne pahat koiratkin juoksevat ympäriinsä. Ajattelitteko ottaa ne kiinni jotenkin?"
Pidän ääneni mahdollisimman keveänä, enhän minä nyt mitään pahaa tarkoita, kunhan koetan keventää tunnelmaa, puhumalla sitä sun tätä. Taas vaihteeksi. Ja no, pakko myöntää, että pieni mieleni myös kuhisee uteliaisuudesta, ei sitä nyt joka päivä Komentajan kanssa voi jutella.

Rypistän vaivaantuneena kuonoani, silmäillen samalla huoneen poikki muita koiria kohti.
"Oletteko te kunnossa?" uskallan viimein sanoa, hieman varovasti, sillä en yhtään tiedä, onko moinen kysymys soveliasta. Mutta ystävällinenhän minä vain yritän olla.
Komentaja ei näytä minun silmissäni voivan hyvin, makoillessa siinä tiiviissä käärössä, aivan, kuin sillä olisi kylmä. Ehkei huone mikään saunakaan ole, mutta ei tätä kyllä kylmäksikään voi kutsua.

©2018 Vᴀʟʟᴀᴛᴛᴜ ᴿᵖᵍ - suntuubi.com