Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli

Chatti

 

Pelimerkit

Kirjoita roolin alkuun hahmosi nimi ja lauma.
Vieraskirjan nimi-kohtaaan laita oma nettinimesi.
"Puhe"
*Ajatukset joko näin* tai sulauta muutoin tekstiin.
Tekeminen ilman merkkejä.
Rooliminen on vapaasti valittavissa minä-,
ja hän-kertojista sekä preesens-, ja imperfektimuodoista.
Käytä kappalejakoja, jotta teksti olisi selkeämpää.

Mainostetaan Vallattua, jotta pelaajia saadaan lisää.
Kopioitavan mainostekstin löydät tämän linkin takaa.

>> Peliuutiset <<

>> Kysely <<

 << <  2  3  4  5  6  7  8  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Glowe

12.11.2018 20:55
Niyra - Yad

Collienarttu jännittyi, kun tajusi, että Dovan oli heräilemässä ja Niyran katse kiinnittyi Dovanin silmiin. Kaartilaisetkin heräsivät tähän päivään ja muutamat käskyhuudot vaikenivat, kun Niyra heilautti korviaan, katse edelleen Dovanissa. Niyra halusi kuulla mitä mustavalkea karjalainen sanoi.
"Anteeksi?" Niyra toisti, "kaikkia tappamiasiko? Vasta nyt?" Niyra jatkoi epäuskoisena. Ei sellaisia tekoja voinut antaa anteeksi. Eihän? Dovanin käpälissä oli jo usean eri koiran ja kissan verta, aivan, aivan liian monen verta. Ja vasta nytkö urosta oli alkanut kaduttaa?
"Miksi Dovan? Miksi sinä ylipäätänsä lähdit mukaan tuollaiseen?" Niyra kysyi korviaan luimien.
"Miksi sinä tapoit kaikki ne yhteisöläiset? Mikset voinut vain elää rauhassa kanssamme?" Niyra ei voinut käsittää miksi kukaan halusi tappaa ilman mitään syytä. Itsepuolustuksen Niyra ymmärsi jotenkuten, mutta mitä kukaan kuolleista oli Dovanille muka tehnyt? Mielessään sinisilmäinen ja naiivi Niyra ei voinut olla miettimättä, kykenisikö Dovan enää tavalliseen Yhteisön elämään? Voisiko Dovanista tulla vielä niin sanotusti hyvä? Niyra todella halusi ajatella niin. Juuri se ajattelutapa teki Niyrasta monen mielestä niin naiivin, hyväuskoisen neidin, tai sitten lempeän ja hyvän Johtajan. Kuitenkaan Niyra ei ollut kaikessa sinisilmäisyydessäänkään varma, osaisiko edes kuvitella Dovanista enää tavallista yhteisöläistä.

Nimi: Meikäläinen

12.11.2018 20:53
~ Zero ~ ( vihollinen ) ~ ~ Npc

"Älkää paetko", Zero huusi ivallisena jo luullen saaneensa helpon voiton, kun muita laumasta alkoi työntyä siitä pienestä rakosesta. Zero katseli vain suu auki, kuinka hänen ikioma hieno ideansa ryssittiin kunnolla... tai no, ei hänellä ideaa ollut, kunhan vain puhui lämpimikseen kun ei enää jaksanut juosta. Sen rotikanperkuleen juostessa kuin höyryjyrä suoraan kohti Zeron aivot tilttasivat, se olisi menoa jos jäisi alle. Viime tipassa hän hyppäsi syrjään järkäleen tieltä, huutaen varsin ikäviä solvauksia tuon perään. Zero irvisti ja lähti kaksikon (?) perään, mutta ei aikaakaan kun osa muusta laumasta päätti ottaa rakista mallia ja miltei talloi hänet maan tasalle. Sadatellen murhanhimoisesti loppuunkulunut husky lähti urheasti reippailemaan yrittäen pysyä suunnilleen edes joukossa mukana. Helvettiin nämä rääpäleet, normaalisti Zero olisi juossut heidät kaikki itse kumoon ja saanut siinä sivussa nuo rakinkarkulaisetkin kiinni. Huonon kestävyytensä vuoksi, tai no, huonon ja huonon, hän ei enää jaksanut juosta kaksikkoa kiinni, kunhan perässä sinnitteli.

Hän tajusi jo hiiltyneillä aivoillaankin, että savu olisi joko pelastava enkeli tai kuolema. No, siinä tilassa hän jatkoi juoksemista kaksikon perässä vaikka osa laumasta jäikin siihen, ja alkoi pian huutelemaan "odottakaa, odottakaa"-, ja "olen rauhan asialla"-lausahduksia.

Nimi: Glowe

12.11.2018 20:37
Flako - vihollinen (npc)

Mustavalkea uros juoksi eteenpäin katse tiukasti pakenevissa, Flakoa jonkin verran suurikokoisemmissa uroksissa. Edessä häämötti rakennuksia, joiden katot näkyivät puiden latvojen yllä. Flako virnisti juostessaan.
*Hah! Luulevatko ne että pelkäämme ihmisten pesiä? Ei siellä mitään kaksijalkaisia ole!*, Flako nauroi mielessään. Vilkaistessaan ympärilleen uros varmisti, ettei kukaan muukaan näyttänyt arkailevan rakennuksia kohti juoksemista. Ei, kaikki tiesivät, että tätä maa oli tyhjä ihmisistä.

Aidat, tiukat käännökset, ja rehevöittyneet koristeistutukset hidastivat Flakoa ja muuta joukkoa. Oli selvää että nuo kaksi olivat olleet täällä aiemminkin, kun taas Flakon laumatoverit eivät olleet varmaan edes käyneet kaduilla. Ei ollut Flakokaan, se oli pysytellyt lauman luona. Ei se omin neuvoin lähtisi mitään tutkimaan, vaan loikoilisi auringossa, ja katselisi kuinka muut joutuisivat rehkimään. Oli mukavaa leikkiä isoakin herraa ja komennella muita. Nyt oli kuitenkin rehkimisen aika, ja Flako juoksi niin lujaa kuin kykeni, kieli pitkällä suupielestä roikkuen. Himputin aurinko ei antanu yhtään armoa.

"Hitto, ne menee sisälle!" Joku huusi Flakon vasemmalta puolelta. Mustavalkea pilkkuturkki mulkaisi siihen suuntaan.
"Perässä vaan! Ei siellä ole muuta kuin seiniä, ne on ansassa!" Flako ärisi, mutta hupsista keikkaa, uros itse hidasteli vähän joukon hännille kun muut rynnivät rakennukseen. Flakoa ei kiehtonut mennä sisälle ihmispesään. Nuo neliskanttiset tönöt toivat ikäviä muistoja mieleen.
"Mihin ne meni?" Joku huusi sisällä. Hmh? Pääsikö rakennuksesta sittekin pois jotenkin muuten? Flako käytti tilaisuutta oitis hyväksi ja lähti juoksemaan rakennuksen sivustaa pitkin. Hän kiertäisi ympäri, kokeilisi olisiko täältä nopeampaa kulkea, eikä asialla ollut mitään tekemistä rakennuskammon kanssa, lallaa. Joku muukin tuli mukaan, mutta Flako ei kiinnittänyt laumatoveriinsa huomiota. Espanajalainen onnistui varsin vähin vaikeuksin kiertämään rakennuksen, pujahti aidan raosta ja seisoi kadulla jolle Lich ja Roerig olivat hetki sitten saapuneet. Mutta voi p*, tuolla rotikka ja sakemanni jo juoksivat, ja takaa-ajajista vasta ensimmäiset olivat päässeet läpi rakennuksen seinässä olevasta ovesta.
"Perään!" Flako karjui, eikä jäänyt itsekään seisoskelemaan paikoilleen. Uros käänsi selkänsä tovereilleen ja jatkoi takaa-ajoa.

Pian Flakokin huomasi savupilvet ja liekit. Rakki siristi silmiään ja luimisteli korviaan.
*Miksi ne eivät vaihda suuntaa?* Flako mietti, kun pakenijat vain painelivat kohti savua ja katosivat pian pilven sisälle. Tuli ja savu olivat vaarallista, ei sinne voinut mennä.
*Ovatko ne ihan hulluja?* Flako jarrutti pysähdyksiin, ja seisahtui juuri savupilven reunamille, joka huojui rauhaisasti kadun tasolla, tuulen puskiessa sitä vaivihkaa mustavalkean koiran ohitse. Flako ei tuonne menisi. Savu kirveli kuonossa ja silmissä. Siellä ei nähnyt mitään, ei haistanut. Flako tuhahti ja kääntyi niskojaan nakellen ympäri. Pakenijat kuolisivat liekkeihin. Niin, niin siinä kävisi. Flakolla oli selitys epäonnistumiselle. Uros ei vaivautunut jakamaan ajatuksiaan tovereilleen, joista vain muutama oli joko niin rohkea tai tyhmä, että juoksi savumereen. Flako asteli kauemmas savusta ja kääntyi katsomaan taakseen. Savun nielemistä ketään ei näkynyt. Eivät ne saisi sakemannia ja rotikkaa kiinni. Flako voisi ihan hyvin palata takaisin lauman luo.

Nimi: Meikäläinen

12.11.2018 20:36
~ Dovan ~ ~ Luopio ~

Dovan sulki silmänsä, jotka hetkeä aiemmin olivat varovaisesti pälyilleet ympärilleen kenenkään huomaamatta (?). Hän huokasi hiljaa ja antoi keuhkojensa valua tyhjiksi. Samalla hän tunsi kaikki kivut ja kaikkien lihastensa kireyden ja pidätteli turhautunutta irvistystä. Tästä hän ei varmaan selviäisi, luultavasti uroksen hyvä... valehtelutaitokaan ei pelastaisi häntä tästä pinteestä, hän ei taas luikkisi kuin koira veräjästä.
Vaikka Dovan tiesi kuolevansa, hän ei katunut mitään. Hänen ainoa toiveensa oli... hmmh, hän ei ollut varma mitä hän halusi. Hän halusi kaikkein eniten varmaan sitä, että helvetin Yhteisö tuhoutuisi. Ja soi hän ajatuksen Roerigillekin; se hunsvotti ansaitsisi diktaattorin aseman pikku huligaanilaumassa, mitä hurtta varmaan toivoi samalla tavoin kuin Dovankin.
Dovan raotti taas silmiään ohuiksi viiruiksi kuullessaan askelia tulevan lähemmäs. Joko häntä tultiin hakemaan? Kuonossaan hän haistoi kuitenkin erilaisen hajun kuin karskien, hikisten kaartilaisten lemun. Se taisi olla Niyra. Miltei väkisinkin Dovanin niskakarvat pörhistyivät aivan hieman, mitä asiaa sillä letukallakin nyt oli?
Vihan- ja jonkinsortin yökötyksen tunteiden hiivuttua hieman hän tajusi että ehkä tässä olisikin hänen mahdollisuutensa, ainoa mahdollisuutensa. Niyra oli niin sinisilmäinen ja naiivi... ehkä Dovanin valehtelu, anelu ja lupailu tepsisi häneen...?
Dovan odotti hetkisen hiljaa miettien mitä tekisi. Viimein, hänen pelätessään että mahdollisuus kävelisi turhautuneena pois, hän liikautti asentoaan. Aivan pienesti, mutta niin että Yadin Johtaja varmasti huomaisi sen. Hän odotti nartun reaktiota, ja viimein hän kohottautui vähän ylemmäs ja kohdisti - hetki sitten vihaa leiskuneet, nyt teennäisen kysyvät, ystävälliset - silmänsä Niyraan.
"Tulin pyytämään anteeksi", hän sanahti heti ensimmäiseksi hiljaisella äänellä. Tottakai hän heti ensimmäiseksi yritti vakuutella narttua aikeistaan.
Vartijatkin, ne pösilöt, huomasivat viimein Dovaninkin heränneen, ja heidän reaktionsa oli sen mukainen. Vihamieliset, uhkaavat koirat lähestyivät huutaen erilaisia käskyjä, mutta Dovan ei kiinnittänyt heihin huomiota vaan odotti josko Niyra vastaisi.

Nimi: Iitu

12.11.2018 08:23
Lich - Yad

Lich loikkasi risaisen aidan ylitse ja kääntyi alastulossa heti kohti Roerigia, joka vipelsi jo katua pitkin kohti jotakin taloa. Lich kiri hieman tahtiaan päästäkseen lähemmäs karkuria ja säntäsi sen perässä sisään talon avonaisesta ovesta. Rottweiler joutui hieman hidastamaan tahtiaan pysyäkseen pystyssä, kun kieputteli huoneesta toiseen paimenen perässä. Takaa alkoi kuulua voimakkaampia tassunaskeleita, ainakin osa takaa-ajajista oli uskaltautunut taloon, mikä sai Lichin kiroilemaan mielessään. Roerig puski itseään jo ulos toisesta ovesta ja metsästäjän teki mieli tönäistä siihen vähän vauhtia, kunnes paimenen häntäkin oli livahtanut ovenraosta takaisin ulkoilmaan. Lich punnersi kiireisesti perässä, tassujen raapivan puulattiaa vasten antaakseen urokselle tarpeeksi voimaa kiskomaan itsensä takaisin kadulle.
"Mihin ne meni?" talon sisältä kuului ääniä ja Lich vilkaisi nopeasti katua pitkin ja sitten pakokaveriaan.
Rottweiler oli jo säntäämässä uudestaan vauhtiin, mutta pakoreitti tukkiintui, kuin vastaan hölkkäili joku huskynrääpäle. Lich luimisti varautuneena korviaan uroksen sanoille. Puhumaan? Lichillä ei nyt ollut asiaa noille.
"Jos puhumaan tahdot, voit tulla ihan yksiksesi etsimään meidät", Lich murahti matalasti ja pörhisti lihaksikasta ruumistaan.
Koira oli yksin(?), mutta talosta kuului taas lähestyvää meteliä. Pian esiin ilmestyi jonkun pitkä nokka ja uhkaavaa murinaa. Ei kuulostanut jutteluseuralta.
"Juokse", Lich loi Roerigiin merkitsevän katseen ja loikkasi liikkeelle, samalla kun ensimmäinen rakki jo puski itseään ovenraosta ulos. Vahtikoira oli kiitollinen siitä, että Roerigin valitsema reitti hidasti laumaa, vain uhitteleva husky siis edessä. Lich ampaisi huskya päin, jos se yrittäisi purra niin täältä vastattaisiin samalla mitalla takaisin. Muuten Lich vain kylmästi jyräisi mokoman läjän ylitse, ellei se itse tajuaisi väistää voimakasta urosta. Päästyään ohitse yksinään tai työntäen huskya pois tieltä, Lich jatkoi hurjaa laukkaa kohti seuraavaa kadunvartta.

Lich käänsi katseensa kohti taivasta ja yllätykseksi se huomasi liekkien heijastuvan sitä vasten, paljon lähempänä, kuin mitä uros oli kuvitellut. Oliko tuli löytänyt tiensä myös tänne?
"Roerig, katso!" Lich ärähti, mikäli sikäli kaveri ei ollut jäänyt jonnekin hornan tuuttiin.
Tuli pelotti kokeneempiakin koiria, kukaan hullu ei vapaaehtoisesti juoksisi suoraan sen syleilyyn. Eikä aikonut kyllä Lichkään, mutta kieltämättä maastopalo saattaisi olla oikea pelastus. Kivisillä kaduilla savu peittäisi näkymää ja vielä paremmin hajua. Liekit eivät todennäköisesti pääsisi kivisille kaduille syömään koiria, mutta jos koirat juoksisivat lähemmäs, ne voisivat kadottaa 'ystävänsä' pois kintuista. Lich lähti juoksemaan savupilviä kohti, toivoen Roerigin tajuavan mainion idean, jos nyt rotikka saisi itseään hieman kehua. Sitäpaitsi sunnitelmissa ei ollut jäädä mihinkään häkäpilven vangiksi, joten Lich joutuisi luottamaan vielä saksanpaimeneen, että se tunsi alueensa.

Nimi: Defia

11.11.2018 20:52
Ubo - Yad

Ei ketään hengissä? Kollin sanat saivat seropin luimistamaan kärsineitä korviaan. Komentajako olisi kuollut? Ubo ei voinut uskoa sitä. Eikä se edes halunnut uskoa sitä. Uros ei kuitenkaan alkanut väittelemään Päällikön kanssa. Se varmisti, että kaikki olivat valmiita lähtemään, se halusi nopeasti pois näin läheltä tulta.
Ryhmä ei päässyt pitkälle, kun pieni kissa keskeytti ne. Teki tietenkin järkeä, että kissa suorittaisi pelastusoperaation, sillä koirat eivät siihen kykenisi. Ubo ei silti ollut iloinen siitä, että Päällikön piti hoitaa homma. Vielä vähemmän iloinen se oli kollin sanoista. Uros ei tahtonut vastustaa käskyjä, mutta eipä se voisi myöskään jättää Arvovaltaista mahdolliseen vaaraan. Aslan ei siis uroksen onneksi ollut muotoillut sanojaan kuin käskyä.
"Roy ja te kaksi, menkää edeltä. Te muut, tuemme Päälikköä," Ubo ohjeisti. Paikalla olevat kaartilaiset olivat jo tottuneet Ubon kykyyn tietää missä kukakin oli, joten kaksi joiden suuntaan se oli nyökännyt lähtivät heti Royn mukana. Muut katselivat puuhun ja odottivat Aslanin paluuta.
Päällikön tullessa alas pennun kanssa Ubo käski kaikki jälleen liikkeelle. Shiko sai kulkea edellä ja Ubo piti itse perää, sillä se oli sille helpointa tässä savun hajuisessa metsässä.

Ubo kuuli jälleen uhkaavan narinan ja käänsi päänsä sen suuntaan, mutta sokeana uros ei osannut sanoa mihin suuntaan puu oli kaatumassa. "Varokaa!" uros äyskäisi joka tapauksessa. Kuului hätäistä huutoa ja outo rysähdys, joka kuitenkin kertoi Ubolle, että puu oli kaatunut lähelle. Voimistunut huuto taas kertoi siitä, että jotain oli sattunut.
"ROY!" uros karjui vaativasti toivoen uroksen kuulevan. Samalla se jo lähestyi kaatunutta puuta. Ubo ei sitä tietenkään itse nähnyt, mutta puu oli kaatunut kahden kaartilaisen päälle, mutta molemmat olivat elossa ja suurimmaksi osassa kunnossakin. Hyvin pitkän puun latva ei ollut tulessa, joten kumpikaan ei vielä ollut vaarassa palaa. Enemmän puun alle jääneellä uroksella oli ollut onnea, koska se oli ollut juuri suuren kiven vieressä, joka oli ottanut suurimman osan iskusta vastaan. Samasta syystä puun matka maahan oli hidastunut ja rysähdys oli ollut kaksiosainen. Nartulta joka oli ollut kauempana kivestä olikin jäänyt puun alle vain takatassu. Edes sekunti enemmän aikaa, niin narttu ei olisi edes jäänyt alle, mutta sekuntikin vähemmän niin sen takapää olisi murskaantunut. Ubon varoitus oli itseasiassa saanut nartun yrittämään pakoon ajoissa.
"Shiko, raportti!" Ubo vaati astuessaan jumissa olevien kaartilaisten luokse. Uros kävi nuuhkimassa niiden niskoja ja helpottui siitä, ettei puu kiven tällä puolen ollut vielä tulessa. "Ja hiljennä tuo idiootti!" sokea uros joutui lisäämään, kun yksi nuori uros ei lopettanut ulinaansa.
Joker niminen uros oli saanut osuman yhdestä oksasta, joka oli viiltänyt sille haavan kylkeen, mutta se ei todellakaan ollut niin vakava, että sen tarvitsisi huutaa. Neela, jonka tassu oli jumissa vingahteli yrittäessään vetää tassuaan pois, mutta piti huomattavasti vähemmän melua. Timi, joka oli saanut tällin puusta selkäänsä sen sijaan oli aivan hiljaa. Se sai Ubon hyvin huolestuneeksi. Lähempänä se kuitenkin päätteli, että uros oli shokissa.

Shikon kerrottua miltä tilanne näytti Ubo heittäytyi puuta päin lähellä Neelaa. Runko heilahti hyvin pienesti, mutta ei tarpeeksi, että tassu olisi vapautunut. Roy pyyhälsi huohottaen paikalle eikä jäänyt kyselemään mitään, vaan juoksi Ubon luokse. Uroksen perässä juoksi vielä toinen sen kanssa lähteneistä kaartilaisesta, toinen oli jäänyt noutajan kanssa kauemmas.
"Hyvä," Ubo murahti huomatessaan Royn. Arvokaartilainen jakoi kaikille ohjeet ja vaati nopeaa toimintaa. Liekit olivat edenneet puun runkoa pitkin jo sen uhreja suojelleen kiven kohdalle, joten pian näiltä loppuisi aika. Jos latvakin olisi tulessa, eivät koirat pystyisi tekemään mitään auttaakseen.
Ubo ja Roy työnsivät voimalla puuta Neelan molemmin puolin samalla kun Shiko auttoi narttua vetämään tassunsa pois sen alta. Kaksi muuta kaartilaista vetivät Timin pois puun alta, saaden huomata, ettei uros oikeastaan ollut edes jumissa. Se oli kuitenkin saanut kovan tällin ja oli edelleen shokissa oletettuaan varmaan kuolevansa. Muiden työskennellessä Joker oli vain istunut sivussa uikuttaen edelleen surkeana - nyt vain hyvin hiljaa - kuin se olisi ollut koko onnettomuuden suurin uhri. Se oli myöskin shokissa, mutta se ei estäisi Uboa pureksimasta nuorukaista palasiksi myöhemmin.
Kaikkien ollessa kauempana puusta Ubo uskalsi jälleen hengittää. Uros varmisti, että kaikki olivat mukana ja kunnossa, erityisesti Päällikkö ja sen kantama pentu. "Sitten liikkeelle," Ubo murahti. Nyt se pitäisi huolen siitä, että kaikki liikkuisivat reippaasti kauemmas liekeistä. Se ei voinut tietää kuinka nopeasti ne saavuttaisivat joukkoa matkalla kohti Kartanoa.

Niiden piti tietysti vielä noukkia noutaja ja viimeinen kaartilainen matkaansa. Roy kantoi jälleen vanhusta, kahden muun kantaessa mumisevaa ja sätkivää Timiä. Neela linkkasi aivan kiinni Ubossa ja otti uroksesta tukea, vaikka seropi oli yrittänyt "hienovaraisesti" siirtää sen jonkun muun kontolle. Selvästi tapahtumasta järkyttynyt narttu oli kuitenkin leimannut Ubon pelastajakseen, eikä tahtonut irrottautua siitä. Asia vaivasi sokeaa urosta monellakin tasolla, mutta se ei jaksanut tapella asiasta, sillä siihen menisi vain turhaa aikaa. Niiden täytyi päästä nopeasti takaisin.
Joukko eteni niin nopeasti kuin ne tällä kokoonpanolla pääsivät. Ubosta vauhti tuntui matelulta, koska liekkien uhka oli koko ajan niiden takana. Uros kuuli liikettä metsässä ja heilutti korviaan siihen suuntaan. Esiin tulleen nartun esitys ei tietenkään näkynyt Ubolle, joten sen korvat vispasivat kysyvänä sen avunpyynnölle. Royn kääntyessä katsomaan kishua sen ilme syttyi innostuneena. Uros olisi saman tien tahtonut mennä nartun luokse ja tarjota omaa apuaan, mutta selässään lepäävän noutajan vuoksi se ei voinut tehdä niin.
"Siitä vain Ubon toiseen kylkeen, kyllä herra Arvokaartilainen jaksaa tukea kahta," Roy tokaisi kevyeeseen ja selvästi vitsailevaan sävyyn. Ubo ei arvostanut vitsiä. Ei arvostanut sitä lainkaan. Murahtaen uros luimisti korviaan, mutta se tiesi ettei huonosti reagoimisesta olisi sille mitään hyötyä. "Tietysti," uros murahti tylysti. Ubo oli jo aikoja sitten oppinut, että huonosti reagoiminen vain lisäisi vitsejä sen kustannuksella, mutta kylmä myöntyminen oli silti ainoa tapa jolla se saattoi leikkiä olevansa mukana vitsissä. Se vain sai sen vaikuttamaan siltä kuin uros ei olisi tunnistanut sitä vitsiksi, vaan otti sen tosissaan.

Jättäessään Royn innon omaan arvoonsa Ubo tajusi jotain tärkeää. Nuori narttu ei kuulunut yhteisöön. Sokea uros luimisti jälleen korviaan ja vilkaisi kohti Päälikköä. Lähempää kissakin varmasti huomaisi vieraan hajun itse, mutta Ubo ei tiennyt huomaisiko se sitä tältä etäisyydeltä. Sokeana uros ei tietenkään voinut tietää miltä narttu näytti, joten ei tiennyt, että se oli melko helppo tunnistaa ulkopuoliseksi ihan vain katsomalla.
"Anteeksi, pieni hetki," uros murahti Neelalle ja luikahti irti siitä. Sokea koira navigoi tiensä suuren kollin luokse ja laski päänsä lähelle sen päätä. "Narttu on selvästi ulkopuolinen, mutta emme voi jättää sitä pulaan. Päätös siitä viemmekö hänet Kartanolle on kuitenkin sinun," uros puhui hiljaa. Ubo tiesi, että moni muu koira ei oikeastaan olisi harkinnut Päällikön läsnäoloa, vaan tehnyt päätöksen itse, mutta Ubo ei ollut sellainen. Se kunnioitti arvojärjestystä ja Aslan oli siinä sen yläpuolella. Muut saisivat ajatella siitä mitä lystäsivät, Ubo piti kiinni omista arvoistaan.
Päällikön päätöksen jälkeen Ubo toivotti nartun tervettulleeksi niiden mukaan. Siinä tapauksessa, että ne kaikki menisivät Kartanolle, ei uros muuttaisi mitään. Jos kolli päättäisi että se pitää viedä muualle, Ubo jakaisi ryhmän ennen Kartanoa sen mukaisesti, jolloin osa voisi viedä nartun turvaan jonnekin muualle.

Sokea uros otti taas oman paikkansa ja toivoi, että Neela olisi jo kiinnittänyt itsensä jonkun muun kylkeen. Se oli kuitenkin turha toivo, kun uros tunsi nartun painautuvan jälleen sen kylkeä vasten. Ubo tunsi olonsa erittäin vaivaantuneeksi, mutta ei voinut muuta kuin luimistaa korviaan.
"Ota tukea kenestä haluat. Sitten jatkamme matkaa," Ubo murahti kohti vierasta narttua. Ilman kantamusta tai muuta olivat Shiko, Joker ja vielä yksi kaartilainen. Tosin nuori uros haavansa kanssa ei näyttänyt siltä kuin se olisi halukas tukemaan vierasta narttua yhtään sen mieluisemmin kuin Ubokaan.
Tosin sillä saattoi olla enemmän tekemistä sen kanssa, että Joker oli juurikin se nuori uros, joka oli pilannut kaikkien muiden linjakierrokset kuhertelemalla Neelan kanssa. Siksi hauskan värinen uros mulkoilikin sokeaa urosta erittäin ärtyneenä, vaikuttaen jopa unohtavan haavan kyljessään.

Nimi: Glowe

11.11.2018 20:19
Niyra - Yad

Desafio ja Akame alkoivat hoitaa asioita eteenpäin, ja heidän ansiostaan Niyra sai hetken rauhan aukiolla. Ympärillä toki pyöri Kaartilaisia, metsästä kantautui meteliä, joten paikka ei sinällään ollut paras rauhoittumiselle ja itsensä keräämiselle. Mutta Niyra onnistui sulkemaan ympäristön ääniä pois mielestään ja vain keskittymään itsensä rauhoittelemiseen. Vaativin osuus oli työntää suru ja pelko pois, eikä Niyra voinut sanoa että onnistui siinä. Ajatukset palasivat kokoajan pelkoon Yhteisön eläinten, Aslanin ja Kartanolle jääneiden puolesta, sekä Alikiin. Voih, pelkkä veljen ajatteleminen sai hiljakseen rakentuneen suojamuurin murtumaan heti, Niyran miettiessä, kuinka narttu ei ikinä näkisi veljeään, ei ikinä kuulisi Alikin ääntä, ei ikinä... Niyra laski kuononsa kohti maata, ja keho jännittyneenä puristi silmänsä kiinni. Niyra rauhoitteli itseään jälleen, sai surun vähän kuriin ja avasi huokaisten silmänsä. Voi, missä Aslan oli? Niyra halusi tietää oliko kolli päässyt jo turvallisesti takaisin. Eihän Niyra joutuisi ilmoittamaan kahden Arvovaltaisen kuolemasta samassa kokouksessa? Niyra alkoi hermostuksissaan kiertää pientä kehää auringon paahteessa. Niyra tarvitsisi jotain tekemistä, että saisi ajatukset pois päästään. Kuitenkaan tuonne eläinten hädän keskelle meneminen ei tuntunut hyvältä idealta. Kaartin asiatkin oltiin jo puhuttu läpi, Niyra oli jo miettinyt mitä sanoisi eläimille... Mitä Niyra nyt tekisi? Ratkaisu ei todellakaan ollut fiksuin tällä hetkellä, mutta Niyran katse lipui Dovaniin. Mustavalkeaa urosta katsoessa ahdistus tuntui lievittyvän. Korvautuvan toisilla tunteilla. Epäuskolla, ehkä vihalla. He olivat saaneet Dovanin viimein kiinni. Niyraa inhotti, eläimet tulisivat varmasti vaatimaan Dovanin päätä eteensä. Jos Yhteisö sitä halusi, ja jos muut Arvovaltaiset olisivat samaa mieltä, täytyisi tuo uros tapattaa. Mutta sehän ei tarkoittanut että Niyra halusi kenenkään kuolevan. Miksi jonkun täytyi aina kuolla? Niyra asteli lähemmäs tajutonta urosta, eikä edes vilkaissut vartioivia Kaartilaisia. Kaartilaiset vilkuilivat epävarmana toisiinsa, mutta väistivät sen verran, että Niyra pääsisi lähemmäs vankia. Ne kuitenkin pysyivät lähellä, ja selvästi valmiina toimimaan jos mitään tapahtuisi. Dovan oli kuitenkin tajuton, mitä se voisi muka nyt kenellekään tehdä?
*Miksi Dovan?* Niyra kysyi mielessään. Skotlantilainen ei voinut käsittää karhukoiran tekoja, miksi Dovan oli ylipäätänsä edes... Miten uros pystyi sellaiseen? Niyra haluaisi kuulla mitä uroksella olisi sanottavanaan, mutta ei tiennyt ehtisikö Dovan edes herätä, ennen kuin se jo tapettaisiin Yhteisön toimesta.

//Wake, wake up Dovan? :D

Nimi: Defia

11.11.2018 18:42
Shilo - Yad

Kaksivärinen häntä heilui nartun selän yllä suuren kaartilaisen vastatessa. "Okei, olen nopea," Shilo vastasi. Saman tien narttu pyörähtikin ympäri ja syöksyi Kartanoon. Autio rakennus olisi voinut näyttää aavemaiselta, mutta Shilon silmissä se oli vain ainutlaatuinen tilaisuus.
Vauhdilla narttu kurvasi rappusiin ja loikki ne ylös muutamalla hypyllä. Yläpäässä narttu kääntyi ja hyppäsi alas. Pystykorva lensi melkein viimeiselle rappuselle, joka valitti kovaan ääneen koiran painosta. Tämä oli jotain mitä narttu olisi tahtonut tehdä joka kerta rappusista kulkiessaan. Tiellä vain oli aina eläimiä.
En ponnistanut tarpeeksi, Shilo tuumi loikatessaan viimeisetkin rappuset alas. Sen tarkoitus oli ollut loikata koko portaikon yli, jonka se uskoi olevan helppoa. Nyt se kuitenkin halusi kokeilla jotain, mikä sitä kiinnosti paljon enemmän. Nähdä kuinka monet rappuset se voisi hypätä ylöspäin kerralla. Edelliset loikat olivat olleet pientä mittailua sitä varten.
Takapää heiluen Shilo peruutti mittaillen portaita katseellaan. Se ei sentään tahtonut rysähtää kaidetta päin. Narttu ponnisti huolella ja hyppäsi sitten voimalla ilmaan.
Koira rämähti huonossa asennossa rappusten yläpäähän. Pettyneenä sähähtäen Shilo nousi varoen pystyyn. Ylöspäin väreilevä kipu sai nartun kokeilemaan tassujensa kantavuutta ennen kuin se kapusi tasanteelle. Kesken hypyn narttu oli tajunnut hypänneensä liian korkealle, kun sen täytyi päästä myös eteenpäin.
Shilo ravisti kehoaan, varmistaen ettei mihinkään oikeasti sattunut ja kääntyi jälleen kohti rappusia. Iloisesti hymyillen narttu otti hieman vauhtia ja hyppäsi alas. Tällä kertaa se oli hypännyt liian pitkälle.
Kunnon tömähdyksen saattelemana Shilo lensi naama edellä rappusia kohtaavaan seinään.
"Uuf," narttu vaikearoi kerätessään tassuja alleen. Sen pää tuntui hieman hellältä, mutta muuten narttu koki olevansa kunnolla. Kynnet lautoja vasten rapisten Shilo nousi ylös ja oli oikeasti täysissä aikeissa jatkaa hyppelyään, mutta huomasi sitten jotain suurta ja mustaa työntyvän sisään oviaukosta.
Koska nartun päässä pyöri, sillä kesti hetken tajuta mikä se oli. Tunnistaessaan mastiffinartun(?) seropi heilautti sille hymyillen häntäänsä. "Aikani taisi loppua," se totesi hilpeänä. Parin huteramman askeleen jälkeen Shilo sukelsi innokkaasti kohti kaartilaista. Muhkeaa turkkia vasten painautuen Shilo luikahti mastiffin ohi ovesta.
"Kiitos ja jatkakaa hyvää työtä," Shilo huikkasi pihalla. Häntä heiluen narttu ravasi metsään olematta yhtään varma minne oli menossa ja miksi. Evakon jäljet olivat kuitenkin hyvin selvät, joten täysin kujalla ollessaankaan narttu ei voinut eksyä. Hetken kuljettuaan nartun pääkin selveni sen verran, että se muisti mihin oli menossa.
Shilo juoksi edeltä menneen kaksikon kiinni ja alkoi heti kysellä Ventalta asioita. Huomatessaan kuinka vaikea toisen oli vastailla pentu suussaan päätti narttu vaihtaa taktiikkaa. Eli siunasi narttujen matkaa puheripulillaan. Nuorukainen selitti Ventalle asioita Kaartista ja ties mistä muusta. Se kertoi myös äskeisestä kokeilustaan ja nauroi epäonnistumisilleen. Narttu ei ollut koskaan kuvitellut lentävänsä seinää päin tuolla tavalla.
Matkan päätteeksi Shilosta tuntui kuin se olisi käyttänyt kaiken energiansa. Edestakaisin juoksentelu, hyppiminen ja itsekseen puhuminen ottivat voimille. Se olikin ollut jo hetken hiljaa ja keskittynyt vain läähättämiseen. Kiinnostneena evakkopaikkaa tuijottaen Shilo seurasi kahden muun perässä kohti puuta, jonka alla pennut ja emot sijaitsivat.
Shilo tarkkaili kiinnostuneena kaikkie eläimiä, jääden ajoittain tuijottamaan jotain yksilöä hyvin tarkasti.

Nimi: Glowe

11.11.2018 17:44
Mitra - Auony

Juria, Mitoa ja Strixiä ei ollut löytynyt siihen mennessä, kun Mitra pääsi Nellyn kanssa joukon etunenään, ja tapasi uudelleen kissat ja Strixin vanhemmat. Muitakaan ei ollut onnistunut, ja tässä kohtaa varsinkin mammat alkoivat olla kukin omalla tavallaan oikeasti huolestuneita. Hmph, kai niiden muksuilla oli aivoja ja jalkoja juosta tulta karkuun? Mitra piti pisteliäät sanat sisällään ja tyytyi vain pahoittelemaan ettei ketään etsittyä ollut onnistuttu löytämään juokosta. Mitra ei sanonut mitään diipadaapaa siitä, että kyllä ne löytyisivät tai kyllä ne olisivat kunnossa. Mistä Mitra muka sellaista tietäisi? Jos naaraalta kysyttäisiin, olisivat penikat kuolleet tai jossain korvessa eksyksissä. Mitran omista huolista suurin oltiin jo yliviivattu, sillä helpotuksekseen Mitra oli nähnyt etsinnänkeskellä Creetan jonkun toisen tonkineesin seurassa ja jonkin ajan kuluttua Mitra oli tunnistanut myös Lunan(?) eläinten keskeltä. Kumpikin oppilaista oli muuten ollut ilman Shinin seuraa. Hmh, mitä Mitra voisi siitä valittaa, kun oli itse alunperin dumpannut oppilaat kollin huoleksi? Varmasti Shin oli tehnyt saman tempun jollekulle toiselle, kunnes nuorukaiset joutuivat lopulta kulkemaan ilman parantajakollegaa.

Mitra poistui nopeasti Nellyn, Rangon, Twixin ja kissajoukon luolta, kun Yhteisö pääsi evakkopaikalle. Töitä, töitä Mitran mielessä vain oli, toivottavasti Nelly, Twix, Rango ja ne kissat keksivät itselleenkin jotain hyödyllistä tekemistä, eivätkä jäisi tuohon kauhistelemaan maailmaa. Häntä sivulta sivulle hitaasti heilahdellen Mitra asteli kauemmas ja seisahtui suuren aukion pohjoisella puolella puiden rajaan. Johtaja, ja Desafio(?) ja joukko Kaartilaisia nökötti jonkin matkan päässä aukiolla. Mitä Mitra ei tiennyt, eikä nähnyt, oli se, että siellä vartioitiin Dovania. Mitähän lie olisi vanha parantaja asiasta miettinyt? Varmaan kysyisi ihan viattomasti, että miksi rakki hengitti vielä.
Eläimet alkoivat pian järjestäytyä paikoilleen. Pennuille, emoille, vanhoille ja sairaille etsittiin parhaat varjot, ehkä noin 50 metrin säteellä puurajasta, läheltä aukean reunaa. Eläimet pysyivät selvästi omissa ryhmissään; kaksi viereistä iso kuusta, niiden alus ja ympäristö vallattiin vain emojen ja pentujen toimesta. Mammat pysyivät tiukassa ringissä pentujensä ympärillä, etteivät muksut lähtisi kipittämään ympäröivään metsään. Monen emon pörhistyneet niskavillat, tai huolestuneet katseet loivat kuvan, että ne luulivat jonkin pedon tulevan ihan mistä tahansa, milloin vain pentuja viemään. Vanhukset asettuivat suhteellisen lähelle emoja ja pentuja, mutta joukkojen väliin jäi leveä 'kulkuväylä'. Sairaat aseteltiin jonkinmatkan päähän ja parantajat valitsivat oman puutukikohtansa yrttikantamuksilleen ja sellaiselle. Kaartilaisia ja metsästäjiä parveili ympärillä, ja vähän jokapuolella, jotkut kyselivät tehtäviä, jotkut etsivät omaisiaan, joku viisas jakoi eläimille vettä jostain sankosta. Mutta oli porukassa myös niitä idiootteja, jotka eivät näyttäneet tietävän mitä tehdä ja seisoa tönöttivät väylillä kaikkien kiireisten tieltä. Vilkaistuaan pikaisesti ympäristöä, aukiota, ja lähes pilvetöntä savutaivasta, Mitra kääntyi takaisin puiden lomaan, etsiäkseen omat potilaansa ja auttaakseen muita parantajia.

Oli kulunut ehkä puolisen tuntia. Lasti oltiin saatu purettua, ja sairaat jaoteltua suurinpiirten sairausluokkansa mukaan. Tappavia ja tarttuvia tauteja sairastavat olivat vähän syrjempänä muista toipilaista, ja koko evakkoleirin rakennetta ajatellen mahdollisimman kaukana emoista ja pennuista. Ainakaan Mitra ei ollut alkanut tähän hätään mitään petejä väkertämään, eikä kukaan valittanutkaan. Eihän kesäinen, kuiva metsämaa loppujenlopuksi ollut edes kovin kova alusta, sammalta, heiniä ja muita kasveja oli vaikka millä mitalla, minkä päällä köllötellä. Mitra oli kiertänyt pikaisesti omat tutut potilaansa, mutta kenelläkään ei ollut hengenhätää. Yllättävää kyllä, Mitra huomasi olevansa vähän vailla tekemistä. Muutenkin pahin hälinä näytti jo vähän rauhoittuneen kun eläimet olivat päässeet rauhoittumaan edes jotenkuten aloilleen. Mitra puikkelehti väyliltä, ja pysähtyi kyselemään klaanilaisilta oliko niillä mikä tilanne. Sattumalta naaras huomasi Aslanin siskon Eddan, ja päätyi juttelemaan hetkeksi halvaantuneen naaraan kanssa. Tai no, Mitra vain kyseli, oliko Eddalla kaikki hyvin, oliko se saanut vettä ja sen sellaista. Edda ei kaivannut, tai sitten ei myöntänyt tarvitsevan apua. Jaa, no ei sitten. Mitra oli jo kääntymässä pois, kun toinen naaras kysyi, tiesikö Mitra missä Aslan oli. Mitra vastasi totuudenmukaisesti; hiivatistako hän tiesi missä kolli oli. Ehkä töissä jossain, ehkä yhä pelastustehtävällään, ehkä palanut poroksi jonnekin. Mitra ei tietenkään luetellut ajatuksiaan ääneen, ja somalinaaraan tylyhköstä vastausäänensävystä huolimatta Edda päätyi vain nyökkäämään kohteliaasti. Edda käänsi katseensa jo pois Mitrasta ja katseli leiriä ympärillään rauhallisena, mutta varmasti edes vähän huolissaan. Mielessään Mitra ajatteli, että käskisi Aslanin käydä näyttämässä naamansa sisarelleen, jos kollin vielä joskus näkisi. Somali jätti Päällikön siskon rauhaan ja jatkoi matkaansa. Mitra lähti suunnistamaan kohti aukeaa, jossa oli osan Arvovaltaisita hetki sitten nähnyt. Kai tällaisessa tilanteessa olisi jokin kokous tulossa? Mitra oletti että jokin selvitys annettaisiin, mutta ei oikeastaan hurjasti kaivannut ohjeistusta yhtään mihinkään. Kai nyt tyhminkin tajusi ilman jotain ajanhukkakokouksia, ettei tulta kohti saanut lähteä, Kartano oli noup-aluetta ja täällä korvessa jouduttiin olemaan niin kauan että tuli sammuisi tai löydettäisiin uusi koti?

Mitra ei ehtinyt käppäillä kuin muutaman valtaisan puunrungon ohitse, kun kuuli tutun idiootin äänen takaansa. Mitra pysähtyi ja vetäisi hitaasti syvään henkeä. Shin ei ollut tietenkään hävinnyt yhtään minnekään kaaoksen keskellä. Mutta jep, Shinillä oli käynyt tuuri siinä mielessä, että Mitra oli vapaalla.
"Ja varmaan ihan hyvästä syystä", Mitra vastasi monotonisesti mustalle kollille, istahti maahan ja käänsi samalla vihreän katseensa Shiniin. Mielenkiintoa hehkumattomasta äänestään huolimatta Mitra ei ollut häätämässä kollia pois luoltaan, mikä tuli varmaan ilmi siitä, että Mitra esitti jatkokysymyksen, eikä vain jatkanut tylysti matkaansa.
"Mitä sinä hänelle teit?" Mitra voinut olettaakaan, ettei Shin olisi ehtinyt jotain metkuja tekemään tässä välissä. Vladimir tosin ei ollut kovin kärsivällinen kissa Mitrankaan mielestä, joten ehkä Shinin ei ollut tarvinnut tehdä muuta kuin hengittää kyseisen parantajan suuntaan, ja Vladin päästä napsahtaisi suoni. Luultavasti, mutta itseasiassa pienellä, paljastamattomalla mielenkiinnolla, harvinaista vapaa-aikaa viettävä Mitra halusi kuulla mitä jonninjoutavuuksia Shin oli tässä välissä ehtinyt touhuta. Eipä tässä mitään muutakaan järkevää tekemistä ollut, joten kai Shinin seura sitten luotti.

Nimi: Iitu

11.11.2018 11:09
Inferno ja Adja - vihollinen (npc)

Inferno seurasi tuimalla katseellaan laumalaistensa perään ja pakenevaa kaksikkoa. Hmph, uros olisi halunnut jo jotain raportoitavaa Alfalle ja se oli luottanut kasvattityttäreensä. Juoksuaskeleiden kadottua kuuloetäisyydeltä Inferno laski päätään ja käänsi huomionsa vaaleaan kishuun. Adja tiesi paremmin, kuin alkaa kyselemään seuraavaa siirtoa, joten narttu piti katseensa ympäröivässä maisemassa, häntä ylväänä pystyssä. Ensin se katseli kahta laumalaista, jotka kuluttivat energiaa leikkipainin parissa, ja sen jälkeen valkoturkki tuijotti kuollutta kaurista, josta jokunen laumalainen repi makoisia lihanpaloja irti. Sitä katsellessa tuli itsellekin nälkä.
"Adja", Infernon ääni oli pelottavan lempeä ja nostatti pelonsekaisia tunteita nuoressa koirassa. Infernossa ei ollut lempeää puolta, joten sen käyttäessä moista äänensävyä kannatti olla varuillaan, sen Adja oli oppinut jo kantapään kautta. Se ei enää kuvitellut ison uroksen oikeasti rakastavan tytärtään, ei koira varmaan sellaiseen pystynytkään. Adja kuitenkin käänsi päättäväisen katseen kohti lihaksikasta canecorsoa. "Palaa takaisin metsään ja etsi noiden rakkien lauma. Haluan tietää siitä kaiken oleellisen. Älä tuota uutta pettymystä tai saat itse kertoa siitä Alfalle", uros jatkoi ja siristi paheksuvasti silmiään.
*Ihan kun saisin tilaisuutta kertoa siitä yhtään kenellekään, jos epäonnistun*, Adja ajatteli itsekseen, siltä Infernon sanomaton uhkailu oli kuulostanut. Tytär tai ei, Inferno ei kestänyt minkäänlaista heikkoutta. Ja epäonnistuminen tehtävässä laskettiin uroksen arvomaailmassa heikkoudeksi.
"En, isä", Adja pakotti pelon kauas mielen perukoille ja vastasi itsevarmana.
Ei, kishu ei toistaisi samaa virhettä kahdesti. Adja kääntyi kohti peltoa, silmäili laumalaisia, joista jotkut olivat pysähtyneet mukamas salaa kuuntelemaan koirien välistä keskustelua. Kishu luimisti korviaan ja katseet kääntyivät nolostuneena poispäin. Adja hymähti mielessään. Se ei todellakaan ollut joukon vahvin, eikä nopein, mutta kaikki tiesivät vaalean kishun ja välttelivät suututtamasta nuorta narttua, ihan vain Infernon takia. Tai no, ainakin ne, jotka eivät kuuluneet 'ylempiin' laumalaisiin, kuten esimerkiksi Flako (?). Adja oli mielessään itse luokitellut laumalaisia niiden luonteenpiirteitä arvioiden eri asteikkoihin; löytyi ruuankerääjiä, seuralaisia ja 'ylempiarvoiset', joihin kishu liitti kaikki väkivaltaisemmat yksilöt. Sekä tietenkin Alfa, joka oikeasti oli lauman asteikon kärjessä. Se oli vain mielessä kehitetty tapa, mutta auttoi kishua suuresti sen liikkuessa lauman seassa. Tiesi, kenelle saattoi sanoa suoraan ilkeästi, tai ketä piti vähän työstää.
"Mitä sinä odotat?" Infernon matala murina sai laumalaisia siirtymään kauemmas ja Adja pyörähti ympäri, ennenkun sinkosi takaisin metsän siimeksiin, vastaamatta enää isälleen.

Adja jatkoi kepeää juoksua takaisin paikkaan, jossa oli rottweileriin törmännyt. Kuono maata vilisten kishu seurasi jälkiä syvemmälle metsään, tarkoituksena nähdä, missä rotikka oli hengaillut ennen tapaamista. Lopulta narttu pysähtyi kummastuneena haistessaan savun. Adja nosti päätään ja väläytti hampaitaan puille, kun se tajusi niiden leijailevan savupilven keskellä. Kauempaa kuului rätinää ja kishu nosti katsettaan. Metsähän oli ilmiliekeissä ja paksu savukerros kurottautui koko ajan lähemmäs. Kuumuus ja haju oli tuttua entuudesta, joten kishu ei aikonut edes mennä katsomaan lähempää vaan vaihtoi rivakkaasti suuntaa. Korvat kääntyilivät tarkkailemaan tulen aiheuttamia ääniä ja nuorukainen vaihtoi suuntaa aina, kun ilmassa leijaileva savu yritti tarrautua sen turkkiin. Lopulta kishun kuonoon kantautui muutakin, kun pelkkä savu. Koiria. Adja räpäytti silmiään ja hiipi lähes äänettömästi eteenpäin, kunnes sen näkökenttään osui isokokoinen koira
(?Ubo?). Narttu olisi taputtanut itselleen hyvästä suorituksesta, mutta se ei tiennyt, milloin se huomattaisiin, joten kishu tyytyi vain astelemaan lähemmäs. Adja siirsi painoaan enemmän oikealle etujalalleen, jotta se voisi nilkuttaa vasemmalla koivellaan. Ylpeän koiran pää painui alas ja korvat retkottivat sivuille. Läähätystä ei kuitenkaan tarvinnut feikata, sillä tällä oli oikeasti kuuma.
"Apua, olkaa kilttejä..." Adja madalsi ääntään ja räpiköi koirajoukkoa kohti.

//Ubon poppoon seuraan kenties? :D

Nimi: Iitu

11.11.2018 09:42
Creeta - Auony

Nuori oppilas oli raahannut erikokoisia kangaspaloja lähelle yrttivarastoja ja tunki hyväkuntoisia yrttejä niiden päälle. Huoneeseen oli passitettu pari muutakin parantajaoppilasta ja ne ryhtyivät kankaiden täytyttyä solmimaan niitä kasaan. Se nopeutti hommia ja pian Mitran huoneiden yrtit olivat turvallisesti pusseissaan ja Creeta nyökkäsi kiitoksensa kolleegalleen.
"Onko täällä valmista?" eräs Yadin Kaartilainen tunki kuononsa ovenraosta sisälle ja Creets heilautti sille häntäänsä.
Sekarotuinen marssi sisään huoneeseen ja kissat auttoivat yrttipusseja koiran leukojen väliin. Lopulta kaikki pakattu oli viety ulos ja jäljelle jäi vain yrttien haju leijailemaan ilmaa.
"Mennään Creeta, Johtaja ulvoo jo", täplikäs nuorukainen Kiew tönäisi tonkineesia kylkeen valkoisella tassullaan.
Creeta nyökkäsi lyhyesti ja vilkaisi vielä arvioiden huoneen ympäri. Oli outoa nähdä hylätyt pedit ja tyhjät yrttivarastot ja se nostatti outoa kihelmöintiä nuorukaisen turkissa. Mitä jos tämä oli viimeinen kerta, kun Creeta astelisi Kartanoon? Lopulta oppilas kuitenkin livahti huoneesta ulos ja vipelsi takaisin etupihalle, samalla kun Kaartilaiset tarkastivat, että Kartano oli tosiaan tyhjänä.

Matka evakuointipaikalle oli Creetan mielestä pitkä. Kuumuus ahdisti ja samalla nuorukainen yritti pitää reipasta tahtia yllä. Väistämättä se kuitenkin jäi joukon hännille, sillä tonkineesi ei yksinkertaisesti pystynyt pitämään yllä samaa vauhtia pitkäkoipisten koirien kanssa. Varsinkaan, ellei se ihan välttämättä halunnut olla parin metrin välein kompuroimassa jälleen pystyyn jalkojen mennessä sikin sokin. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä täältä Creeta näki hyvin, ettei kukaan jäänyt jälkeen, vaikka sen niskassa hengittikin joukko Kaartilaisia pitämässä siitä asiasta huolen.
"Mitä luulet, palataanko me enää takaisin?"
Creeta kääntyi hieman varautuneena kissan suuntaan ja kohautti sitten lapojaan sen verran minkä pystyi siinä liikkuessaan.
"Tietenkin palaamme, tämä on vain hätäratkaisu", oppilas mutisi hiljaa, toiveikkaana.
Sinkinminttu käänsi siniset silmänsä kohti tummempaa naarasta, jolla ei muuten ollut mitään ongelmia liikkua ripeämpää vauhtia.
"Saitteko kaikki yrtit pakattua, tai mitä ikinä tehtävänne olikaan?" Dikti jatkoi.
Creeta siristi silmiään vilkaisten vaivihkaa siskonsa suuntaan.
"Joo."
Tonkineesi ei ollut varma, mitä sen olisi pitänyt sanoa. Luuliko sisko tosiaan, ettei Creeta olisi hoitanut tehtäväänsä, vai yrittikö toinen naaras vain ylläpitää jotakin keskustelua? Tummempi kissa ei kuitenkaan ollut hakeutunut Creetan seuraan pitkiin aikoihin, eikä nuorukainen ollut nähnyt muutenkaan sisaruksiaan monen kuun aikana. Ne elivät omaa elämäänsä opetellen klaanilaisiksi, kun taas Creetan tassut olivat täynnä parantajaoppiaan töitä. Ei tonkineesi enää tiennyt, miten siskojensa kanssa jutella.
"Ovatko Chan ja Nida kunnossa?" Creeta sai lopulta sanotuksi.
Dikti nyökkäsi lyhyesti ja viittoi joukon oikeaa laitaa kohti hännällään.
"Auttavat kantamaan tuolla jotakin pusseja", Dikti huomautti ja tiukensi katsettaan siskoonsa. "Oletko nähnyt emoa ja isää?"
Creeta pudisti päätään ja Diktin katse synkkeni heti.
"En löydä heitä mistään."
Creeta antoi katseensa vaeltaa edessä olevissa, mutta siitä nyt oli turha yrittää nähdä tai tunnistaa yhtään ketään. Tonkineesi ei ollut huolissaan, kyllä vanhemmat varmaan jossain olivat. Toisaalta, naaras ei ollut pitkään aikaan hakeutunut edes vanhempien seuraan, mutta Dikti oli hieman eri maata. Se vietti edelleen opintojensa välissä aikaa varsinkin Stalan kanssa. Ympäriltä alkoi kuulua muitakin kutsuhuutoja, näköjään muillakin oli ystäviä hukassa.
"Älä huoli, tule, mennään yhdessä etsimään!" Creeta kehräsi varovaisesti tummanharmaalle naaraalle.
Tällä kertaa Creeta oli turhaan huolestunut, sillä Dikti hymyili yhtä varovaisesti takaisin ja sipaisi paksulla hännällään sinkinmintun selkää. Niinpä sisarukset suuntasivat väkijoukon keskelle etsimään vanhempiaan.

Dikti oli hiljainen, mutta se ei positiivista Creetaa haitannut laisinkaan. Nuorukaisella ei ollut ongelmia kysyä vastaantulevilta, olivatko ne vahingossa nähneet kahta tonkineesia missään. Varsinkin isä oli klaanilaisena tunnettu pitkän 'palveluksensa' ajoilta, pianhan isäukon oli tarkoitus siirtyä viettämään vanhoja päiviään. Stala taas oli Parantaja, joten sen liikkeistä Creeta kyseli muilta Parantajilta. Joukko ehti kuitenkin melkein aukiolle asti, ennenkun joku osasi kertoa yhtikääs mitään. Dikti ja Creeta suuntasivat kohti ryhmää, jossa Kaartilaiset kantoivat vanhoja kissoja selissään ja niiden keskeltä löytyi tutut kasvot.
"Dikti! Ihanaa, että olet turvassa", emon kasvot levisivät kevyeeseen hymyyn ja Creetan sisko tanssahteli emonsa viereen.
Oppilas itse jäi hieman taaemmas ja ensi kertaa pitkään aikaan se tunsi olonsa yksinäiseksi nähdessään emon ja siskon yhdessä. Creeta käänsi vaivaantuneena päätään, miettien kuumeisesti mihin suuntaan sen pitäisi livahtaa.
"Kiitos avusta."
Creeta pakotti kasvoilleen ystävällisen hymynsä ja nyökkäsi Diktille.
"Minun pitäisi varmaan jatkaa töitä", Creeta yritti kuulostaa reippaalta.
"Voisit jäädä auttamaan tänne?" Stalan ääni sai tonkineesin kääntymään emoa kohti ja tälläkertaa sen kasvoille puhkesi aito hymy. Emo kuulosti siltä, että se oikeasti haluaisi kömpelön pentunsa jäämään, edes hetkeksi.
"Niin, minä en tiedä näistä parantajajutuista mitään, ehkä voisit vähän opastaa?" Dikti kehräsi Creetan korvaan ja parantajaoppilas ravisteli turkkiaan.
Joukko vanhuksia asetettiin aukion reunalle lähelle puita, jotta ne tuottaisivat edes vähän varjoa. Creeta kuitenkin epäili, että polttava kuumuus saattaisi olla joillekin liikaa. Vettäkin pitäisi jostain hankkia. Tällä hetkellä Creeta kuitenkin keskittyi auttamaan emoaan nostelemaan vanhoja tai loukkaantuneita kissoja alas koirien selästä ja asettelemaan niitä mahdollisimman mukavasti pieniin varjoihin. Dikti pysytteli siskonsa lähellä ja Creetan iloksi siitä oli oikeasti apuakin. Siskosta olisi tullut hyvä Parantaja.
"Sitten kääritään kangas takaisin paikoilleen ja tadaa, puhdistettu", Creeta lopetteli yksityistä selostustaan, miten haava puhdistetaan ja hymyili varovaisesti siskolleen.
Toinen tonkineesi näytti oikeasti vaikuttuneelta ja se nyökkäsi innokkaasti päällään.
"En ikinä oppisi tunnistamaan noita kaikkia", Dikti osotti käpälällään avonaista yrttipussukkaa ja Creeta hihkaisi hieman nolostuneena, mutta ylpeänä.
Ehkä sen sisko ei enää tämän jälkeen pitäisi Creetaa turhempana, kuin muut sisarukset, vaikkei siitä tulisikaan muiden tavoin Klaanilaista.
"Odota vain, kun Chan ja Nida kuulevat, mitä kaikkea sinä jo osaat", Dikti jatkoi innokkaasti, ennenkun kääntyi haistelemaan uudestaan eri yrttejä, näköjään yrittäen painaa tuoksut mieleensä.
Sen sanat tuntuivat hyvältä ja jättivät Creetaan lämpimän tunteen pitkäksi aikaa, kun nuorukainen jatkoi töitään.

Nimi: Defia

09.11.2018 19:30
Shin - Auony

Musta parantaja oli uppoutunut omiin ajatuksiinsa, joten se ei kiinnittänyt paljoakaan huomiota ympäröivään meluun. Suuri joukko tuotti meteliä pelkällä liikkumisellaan, mutta puhe ja huudot nostattivat sitä entisestään, eikä lauman tulosta jäisi epäilystäkään. Shinin pieni joukko oli pitänyt jonkinlaisen välin isompaan joukkoon, jolloin se välillä katosi jopa näkyvistä puiden taa, mutta äänten kuulumista se ei estänyt. Vähän väliä joku huuteli kadonneita ystäviä tai perheenjäseniään. Sellainen ei Shiniä hirveästi kiinnostanut, joten se jatkoi juonimistaan. Pitihän sen nakittaa näiden sairaiden kaitsiminen jollekin muulle.
Joukon ollessa melkein perillä Shin käskikin niitä pysähtymään. Koko joukko, apuun tulleita kaartilaisia lukuunottamatta, näyttivät siltä kuin kuolisivat hetkenä minä hyvänsä. Sairaiden tavoin Shin olisi halunnut heittäytyä maahan makaamaan. Sen sijaan musta parantaja alkoi laukoa ohjeita kaartilaisille ja täplikkäälle kolleegalleen. Shinin sanoja seurasi hämmentynyt hiljaisuus muiden tuijottaessa sitä kuin se olisi juuri kasvattanut sarvet. Kolli oli nimittäin antanut itsestään todella epäpätevän kuvan matkan aikana, joten kukaan ei ollut osannut odottaa mitään järkevää sen suusta.
"Tiedän olevani komea, mutta älkää nyt kaikki kerralla hyökätkö," Shin kehräsi tyytyväisenä. Se näytti palauttavan muut maanpinnalle ja kaartilaiset mutisivat jotain vastaukseksi. "Hienoa, kaikki tietävät tehtävänsä, joten voin siis poistua," kolli totesi venytellen. Ensin sen pitäisi kuitenkin puhdistaa itsensä kunnolla, joten kolli siirtyi sivummalle hoitaakseen sen.

Shin ehti vain aloittaa operaationsa, kun se huomasi Priorin lähestyvän. Kiinnostuneena kolli odotti mitä sen kolleega halusi. Prior näytti hieman epäröivän. "Tuletko vielä tänään takaisin?"
Kysymys kuulosti niin aralta, että Shin ehti jo innostua. "Päätitkö, että haluat sittenkin leikkiä kanssani?" vanhempi kolli kehräsi. Egyptiläisen alati hämmentynyt ilme kasvoi jälleen. Hetken hölmistyneen tuijottamisen jälkeen nuorempi kolli pudisti päätään. "Ei, en minä sitä. En vain usko, että pystyn valvomaan kovinkaan pitkään ja pelkään, että Tobi käyttää tilaisuuden hyväkseen..."
Pieni rahina nuoremman parantajan äänessä muistutti Shiniä siitä, että se oli yhä sairas, mutta vanhemman parantajan kiinnostus oli täysin kadonnut. Se vilkaisi kohti koiran tassulla leikkivää kissanpentua, mutta katsoi sitten Prioria tympääntyneenä. "Sido se kiinni tai jotain, ei ole minun ongelmani," Shin totesi kylmästi. Se ei tietysti ollut täysin totta, sillä jos pentu pakenisi emonsa luo ja tartuttaisi samalla parikymmentä kissaa, olisi parantajalla enemmän hommia. Ajatus sai mustan hännän viuhtomaan ärtyneesti.
Priorin vielä yrittäessä puhua järkeä kuuroille korville Shin käveli mitään sanomatta tämän ohi. Musta kolli seisahtui leikkivän pennun taakse uhkaavan varjon lailla. Uteliaana pentu kurkisti keltaisiin silmiin.

"Tahdotko sinä, että ystäväsi ja perheesi kuolevat?" parantaja kysyi kylmästi.
"E..en tietenkään!" pentu muuttui nopeasti hätääntyneeksi.
"Sitten sinun on parasta totella ja pysyä täällä. Jos lähdet, saatat kaikki muut vaaraan."
"...mutta tahdon nähdä äitini..."
"No, jos haluat hänen kuolevan, niin mikäs siinä sitten. Mene nyt heti. Mene ja tapa äitisi!"
Pentu ei edes yrittänyt vastata enää vaan alkoi itkeä. Prior ilmestyi sen vierelle ja yritti lohduttaa sitä. Shin katseli aikaansaannostaan tyytyväisenä ja oli jo aikeissa lähteä.
"Kuolenko minä?" Tobi kysyi itkuisena. Sen katse oli kuitenkin suunnattu vakaasti Shiniin. Ehkä pentu luotti siihen, että musta parantaja kertoisi sille totuuden, jota muut välttelivät.
"Kyllä," Shin töksäytti, mutta jatkoi sitten synkästi, "sinä ja kaikki muutkin. Kukaan ei ole turvassa kuolemalta." Tobi tuijotti parantajaa täristen.
"En kuitenkaan usko, että kuolet vielä," kolli lisäsi tylsistyneenä. "Silmäsi ovat vielä kirkkaat, joten kunhan tottelet Prioria ja pysyt lämpimänä niin pääset taas pian näkemään äitisi."
Shin vilkaisi sivusilmällä kohti kissaa, josta se ei ollut niin varma. Kolli pani myös merkille, että Prior töllisteli sitä taas kuin parantaja olisi juuri paljastanut synkimmän salaisuutensa. Niin epäkohteliasta.
Tobi tuijotti Shiniä hetken hiljaa ennen kuin henkäisi toiveikkaasti, "oikeastiko?"
Shin katsoi pennun suurina säihkiviä silmiä ja leikitteli hetken ajatuksella sen unelmien murskaamisesta. "Kyllä," kolli totesi tylsästi. Tobi katsoi innoissaan Prioria, joka hymyili sille takaisin hieman epävarmasti.
Shin katoi kaksikkoa tympääntyneenä ja kääntyi heittäen heipat hännällään.

Prior vilkuili huolestuneen oloisesti Shinin suuntaan kollin puhdistaessa itseään. Shin leikki ettei huomannut, sillä se kyllä tiesi mitä toisen päässä liikkui. Oliko parantaja valehdellut?
Nuorempi kolli ei ehkä halunnut kysyä asiaa suoraan, koska pelkäsi vastausta. Shin taas ei nähnyt asiassa ongelmaa. Vaikka kyseessä olisi ollut valhe, mitä väliä sillä olisi? Jos pentu kuolisi, ei se sitä itse tajuaisi. Ja jos se taas eläisi, niin kaikki olisi taas upeaa ja mahtavaa ja jada jada, ei kiinnosta. Mitä Prior oikein kuvitteli kollin hyötyvän valehtelusta? Ok, tyhmä kysymys, mutta silti.
Saatuaan lähes uskonnollisen puhdistuksensa suoritettua Shin lähti kohti isompaa leiriä. Siellä näytti olevan melkoinen kuhina. Kolli tahtoi vain heittäytyä maahan ja jäädä siihen. Sattumalta se kuitenkin huomasi Vladimirin ja suuntasi kohti kollia. Vanha kolli tenttasi laiskuria hetken ja murahti sitten, että se voi poistua. Shin kuitenkin kurkisti uteliaana kohti vanhemman parantajan perässä seurannutta kaksikkoa. Vanhemman oppilaan Shin oikeastaan tunnisti, mutta nuorempaa se ei ollut tavannut,
"Kukas tämä söpöliini on?" musta kolli kehräsi. Vladin karvat nousivat pystyyn ja se siirtyi Shinin näköyhteyden tielle. "Etkö sinä kirottu kiertotautinen muista mitä olen sanonut oppilaista?!" Shin yritti virnistää viattomasti, mutta se ei yllättäen tehonnut. "Sinä et katso oppilaitteni suuntaan. Sinä et edes hengitä heidän suuntaansa! Onko selvä?!"
Shin jätti raivosta kihisevän Vladimirin omaan arvoonsa ja poistui hymyillen paikalta.

Musta kolli etsi itselleen vapaan varjon ja kellahti siihen makaamaan. Vihdoinkin rauha. Parantaja venytti tassujaan kohti taivasta. Talven jälkeen se ei ollut joutunut kävelemään näin pitkiä matkoja. Tosin talven jäljiltä kolli oli edelleen elämänsä kunnossa. Mutta se ei poistanut sen halua vain loikoilla.
Katollaan maatessaan Shin sulki silmänsä ja kuunteli ympäriinsä hyörivien eläinten ääniä. Kauaa kolli ei saanut nauttia olostaan, kun jokin jyräsi sen ylitse. Shin ponkaisi pystyyn ja onnistui juuri ja juuri välttämään koiranpentujen joukkotallauksen. Kirmaavan joukon kärjessä ollut pentu oli juossut suoraan kissan yli. Shin katsoi niiden perään ja huokaisi. Kollin katse kohosi puihin, jonne sen kai pitäisi evakoida itsensä, jos tahtoi välttyä uudelta pentujyrältä.
Parantajan vilkuillessa ympärilleen se huomasi ohi kävelevän Mitran. Mietteliäänä kolli katsoi punaisen puuhkan perään. Pahimmassa tapauksessa Mitra oli matkalla töihin ja tarvitsisi apua. Parhaassa tapauksessa naaras oli vihdoin vapaalla ja Shin voisi tiedustella mitä niiden treffeille tapahtui. Tai sitten ei. Priorin jälkeen Shin olisi kaivannut jotain hieman helpompaa kohdetta. Mitra tuskin lämpenisi pienestä lepertelystä.
Sitä tosin ei voinut tietää kokeilematta. Virnistäen kolli lähti naaraan virtaan. Kuin mikäkin keskenkasvuinen pentu Shin vikisi sen perään, "Miitraaa, Vladimir kiusaa~~~"

Nimi: Defia

09.11.2018 18:15
Igor - Vihollinen (npc)

Korvanrepaleet heiluen uros tarkkaili lintua vaanivaa pentua. Olematonta kirsuaan lipoen uros ontui lähemmäs, säikyttäen linnun. Se kiinnitti pennun huomion, ja hienosti kiinnittikin. Igor oli jo saanut osakseen jos jonkinlaisia reaktioita, joten pennun murina ei vaikuttanut siihen mitenkään. Pennun pötkiessä pakoon se oli jo valmis. Jos epäkunnioittava kakara tahtoi leikkiä hippaa, niin sitten Igor leikkisi hippaa.
"Hei pentu!" muotopuoli karjaisi niin karmivalla äänellä kuin se osasi. Se loikkasi laukkaan pystykorvan perään, "eivätkö vanhempasi ole opettaneet sinulle käytöstapoja?!" Laukka oli ainoa askellaji, jossa uros ei ontunut, joten se olisi voinut saada pennun kiinni. Melkein saikin, uroksen leuat napsahtivat kiinni lähellä pennun niskavilloja, kun se kuuli toisen äänen. Igor pudottautui heti ontuvaan raviin ja muutaman askeleen jälkeen takaisin käyntiin. Pari askelta ja uros pysähtyi kokonaan.
Runneltu uros silmäili pentua kutsunutta koiraa. Uros lipaisi suojattomia sieraimiaan. Igor ei ollut taistelija. Kyllä se tapella osasi, mutta teki niin vain, jos tarkoitus oli tappaa. Puolin ja toisin.
Uros ei missään nimessä ollut vahvimmasta päästä ja kärsi edelleen vanhoista vammoistaan, eikä siksi mielellään ottanut lisää. Se kuitenkin rakasti toisten kärsimystä ja osasi käyttää päätään sen tuottamiseen. Useimmiten uros antoi muiden hoitaa likaisen työn sillä aikaa, kun se itse katseli vierestä. Poikkeuksia se saattoi tehdä yksinäisten ja heikkojen kohteiden kohdalla. Pentu olisi ehkä sopinut siihen kategoriaan, mutta sen ystävä ei.
"Hei isukki, siirrätkö vain vahingon seuraavalle polvelle?!" Igor kysyi rahisevalla äänellä Alikin käskyn perään. "On hyvin epäkohteliasta tuomita vanha koira sen ulkomuodon perusteella," uros jatkoi heilauttaen puolikasta häntäänsä pari kertaa. Igor ei yrittänyt lähestyä kaksikkoa ja laski vain päätään hieman alemmas.
"Minä jo ehdin huolestua, että täällä on haudan ryöstäjiä liikkeellä," seropi kähisi kohti maata. Niiden kuollut jäsen oli juuri sopivasti haudattu tähän puistoon. Se antoi Igorille hyvän tekosyyn olla siellä. Ja jotain millä esittää mukavaa. Eihän kukaan raakalainen hautaisi tovereitaan, köh köh.

Nimi: Glowe

09.11.2018 16:45
Alik - Yad

Komentaja peruutti juotuaan ulos putkilosta ja raportoi pennullekin mitä oli löytänyt. Kohta shikokun kippurahäntä olikin kadonnut auringon paahtavasta paisteesta varjoisaan ja viileämpään metalliputkeen, Furin lähtiessä itse juomaan. Pennun into oli suorastaan tarttuvaa, ja Alik siristi huvittuneena silmiään. Uroksen vakavat, nyt hymyttömät, enemmän Komentaja Alik-maiset kasvot nousivat kuitenkin tarkkailemaan taivasta. Savupilari näkyi, mutta se näytti nyt hurjan pieneltä aiempaan verrattuna. Mutta se oli silti lähellä ja saattaisi kiriä koirat kiinni pian. Alikin tassuja poltteli lähteä pohjoiseen etsimään muita joukon jäseniä, mutta se ei olisi viisasta tässä säässä. Furi ja Alik olivat löytäneet vettä, ja paikan josta saattaisi löytyä ruokaa. Kohta tulisi hämäräkin. N yt kun heillä oli etumatkaa tulesta, heidän olisi parempi jäädä tänne odottelemaan iltaa, ja jatkaa matkaa sitten kun olisi vähän viileämpää. Juoda hyvin, saalistaa, syödä ja levätä. Toivon mukaan he saisivat jotain kiinni, eikä heidän tarvitsisi vaeltaa enää tänä iltana kovin pitkään. Alik ainakin tunsi olonsa uupuneeksi tulessa seikkailemisen, virtaa vastaan uimisen ja kovalla asfaltilla kuumuudessa kävelyn jälkeen. Nyt, kun uros sai vähän istahtaa odottelemaan Furia, uupumus tuntui oikein kunnolla.
Alikista tuntui pahalta viedä Furia luultavasti vieläkin syvemmälle kaupunkiin. Kaartin aatteiden mukaan pentu menisi Kaartilaisten ja Harjoittelijoiden edelle. Mutta toisaalta, heillä ei olisi mitään järkeä palata takaisin niin kauan, kuin savu näkyisi. Ja Furi ei varmaan voisi olla etsimättä muita, pennulla tuntui olevan myöskkin kova hoppu muiden luo. Varmaan pääjoukossa oli joku josta pentu välitti. Joku kaveri? Se vanha Kaartilainen Rico?

Alik vilkaisi putkiloa. Vaikka uros kaivaisi muutaman kuopan lisää, noin pieni määrä vettä ei riittäisi varmaan edes yöhön asti. Vaikka he nyt saisivatkin juotua itsensä kylläisiksi, jano yllättäisi tunteroisen kuluttua. Heidän pitäisi jatkaa matkaa, kun vesi loppuisi. Oli sama yrittää etsiä muita, ja jatkaa vaeltamista ja veden etsintää pohjoiseen päin, jos tuli ei olisi hämärällä liian lähellä. Mutta kun tie kotiin vaikuttaisi avautuneen, eikä muita olisi löytynyt siihen mennessä... Alik lähtisi viemään pentua takaisin kotia kohti. Muutkin suuntaisivat kotiin, jos pystyisivät, jos olisivat elossa. Kotoa he saisivat varmasti etsintäjoukkoja, jotta voisivat palata takaisin kaupunkiin, jos se olisi enää viisasta silloin. Kahdestaan etsimällä pääjoukon löytyminen tuntui loputtomalta tehtävältä. Vaikka kaupungista lähteminen tuntuikin tovereiden hylkäämiseltä, olisi suurella joukolla etsiminen, parantajien tuen kanssa paljon turvallisempaa ja kannattavampaa, kuin kahdestaan. Siis, jos Alik vain saisi luvan kotopuolessa. Jos muut Arvovaltaiset niin päättäisivät, ei Alik voisi pakottaa Kaartilaisia etsimään kadonneita tovereitaan. Alik kuitenkin epäili sitä. Niyra ei varmasti haluaisi hylätä ketään oman onnensa nojaan, ja Kaartissa oli monia hyviä koiria, jotka lähtisivät epäröimättä taudin varjostamaan kaupunkiin pelastusoperaatiolle. Jos Rico, Valya, Aro, harjoittelijat ja se kissa olisivat kaupungissa, heidät kyllä löydettäisiin.

Furi tuli ulos. Pentu oli selkeästi onnistunut kääntymään ahtaassa tilassa, mitenpä muuten nuorukainen tulisi ulkopuolelle nokka edellä? Toivottavasti pentu oli juonut tarpeeksi, ei ollut mitään varmuutta siitä, miten paljon vettä kuoppiin enää muodostuisi.
"Käyn vielä juomassa, odota siinä", Alik totesi ja kumartui jo sujahtaakseen takaisin metalliseen rakennelmaan. Alik pysähtyi puoliksi putkilon sisällä ja viilkaisi etujalkansa alitse Furiin. Pentu oli istahtanut, ja ehkäpä virheellisesti Alik tulkitsi sen odottamisen merkiksi. Hyvä poika, Alik kehaisi mielessään ja jatkoi matkaa. Viimein tuo muksu oli oppinut jotain.
Aiemmissa kuopissa oli vielä jonkin verran vettä, ja ahnaasti husky alkoi juoda pahanmakuista nestettä. Janon pahin terä tuli nopeasti sammutettua, mutta Alik pakotti itsensä juomaan vielä jonkin aikaa, vaikka janoa ei enää oikeastaan tuntunutkaan. Juotuaan, Alik kaivoi vielä uuden kuopan vähän edemmäs. Näytti siltä, että sen pohjalle alkaisi muotoutua vettä. Alik ei kuitenkaan koskenut veteen. Parasta säästää se myöhemmäksi. Jos he löytäisivät saalista, pienen jahtaamisen jälkeen he molemmat olisivat taas nestehukan partaalla. Tyytyväisenä ja janonsa sammuttaaneena Alik lähti peruuttamaan takaisin ulos.

MITÄ?! Alikin otsasuoni suorastaan sykähteli kun se huomasi pennun taas hävinneen. Komentaja paljasti hetkellisesti hampaansa ja pörhisti ärtymyksen voimasta turkkiaan. Furi oli kyllä omatoiminen ja rohkea pentu, mutta sen tiimityöskentelyssä oli parantamisen varaa. Muksu olisi voinut vaikka sanoa minne menisi, ei Alik olisi estänyt sitä lähtemästä metsästämään lähistölle tai jotain sellaista. No, nyt Alik ei tietenkään tiennyt mihin tai miksi pentu oli hävinnyt ja kullankeltainen uros katsoi hurjistuneena ympärilleen.
"Furi?!" Alik ärähti suuttuneena, mutta ehdittyään katsoa täyskierroksen ympärilleen, uros näki pennun kauempana juoksemassa. Alikin paljastetut hampaat eivät menneet piiloon, mutta uroksen v-käyrä laski hieman. Elekielestä päätellen jokin oli pennulla huonosti. Alik nousi metalliputkin pienestä syvennyksestä, ja katsoi suuntaan mistä pentu juoksi. Oliko tuo hahmo pensaikkojen keskellä... Koira?
"Furi tule tänne!" Alik huusi, aivan sama oliko muksu jo vipeltämässä tähän suuntaan vai ei. Alik piti varautuneen katseensa vieraassa koirassa, mutta suinkaan Komentajan ryhdikästä, pörröturkkista ja paljashampaista olemusta ei voinut sanoa pelokkaaksi tai epävarmaksi. Tämä ei ollut paikka tappelulle. Alik suunnitteli hipsivänsä vähin äänin pois vieraan koiran näköpiiristä Furi tiukasti kylkensä vieressä. Alik oletti myös, että outo koira oli jokin hullu, eikä Alik suunnitellut edes puhuvansa mitään mokomalle. Parempi, ettei kiinnittäisi sen huomiota itseensä. Parasta vain kääntyä ja lähteä rauhassa kauemmas.
"Oletko kunnossa? Häivytään", Alik kysyi lyhyesti ja käski, mikäli pentu ehtisi tai pääsisi lähemmäs. Alik tarkkaili kokoajan tiiviisti vierasta koiraa, melkein kuin odottaen että se syöksyisi tähän suuntaan. Alik ei haluaisi tapella tällaisessa paikassa, ja varsinkaan sairasta vastaan, mutta jos hullu näyttäisi aggression merkkejä, Alik tekisi kyllä kaikkensa että Furi pääsisi turvaan.

Nimi: Glowe

09.11.2018 15:38
Venta - Yad

Mitä ihmettä Shilo meinasi Kartanossa tehdä? Venta luimisti korviaan huolissaan ja vilkaisi koilliseen, jonka puiden latvojen yllä näkyi Kartanon pihallekin asti lieskoja, sekä tietenkin savua. Kunhan ilta alkaisi hämärtää, tuli hohkaisi valoaan vielä kauemmas. Se toisaalta helpottaisi tulen seuraamista kauempaa. Shilo saisi kiirehtiä, mitä ikinä Kartanossa aikoikaan puuhailla, tuli saattaisi liikkua arvaamattoman nopeasti, ja kolkutella Kartanon ovia ennen kuin koirat huomaisivatkaan.
Venta käänsi katseensa takaisin Mysticiin, kun isokokoinen narttu puhui Faizalle. Venta yllättyi Kaartilaisen huomaavaisesta ehdotuksesta. Tuohan oli ihana ajatus. Ja varmasti lohdullinen Faizalle. Vilkaistessaan Faizaa, Venta ei kuitenkaan ollut varma mitä Faiza asiasta ajatteli. Narttu vain tuijotteli tyhjästi kuolleita pentujaan. Venta ei keksinyt mitään lohduttavaa sanottavaa, vaan käänsi surkeana katseensa Mysticiin. Mitä he tekisivät? Eiväthän he voineet haudata pentua ilman emon lupaa, ja mitä jos Faizaa alkaisi matkalla kaduttaa ettei ollut haudannut pentuaan Kartanolle? Mistä sitä tiesi, mitä tuossa mielentilassa oleva koira päättäisi ja voisi tehdä? Venta ei ehtinyt miettiä pidemmälle, kun Faiza yllättäin ilmaisikin mielipiteensä. Venta antoi emolle lyhyen, myötätuntoisen ja surumielisen hymyn, mutta ei Faiza sitä tainnut edes nähdä, emon katse oli yhä pennussa, vielä silloinkin kun Mystic nosti kuolleen pienokaisen hampaisiinsa.

Venta nyökkäsi pikaisesti Mylle, ja poimi varovaisesti leukoihinsa toisen elävän pennun, joka oli kiertänyt tassunsa halatakseen Ventan toista etujalkaa. Pentu ei rimpuillut yhtään vastaan, vaan nökötti kiltisti norjalaisen hampaissa. Venta lähti Mysticin ja Faizan mukaan, ja piti huolta siitä, että toinen elävistä pennuista olisi kokoajan emon lähellä ja näköpiirissä.
Jaffa se jaksoi yllättää. Äreä uros oli kaivanut haudan Kartanon hautuumaalle. Ehkä se katui aiempia sanojaan ja olisi siksi kaivanut haudan, eikä vain sen takia että My oli käskenyt(?). Venta ehti elätellä jo isoja toiveita mastiffiuroksen suhteen, ja sai pettyä. Jaffa siirtyi sivuun, ja sen katse oli yhtä kylmä kuin aiemminkin, ehkä Venta näki jopa pientä inhoa uroksen katseessa. Venta luimisti korviaan. Miten kukaan saattoi olla noin tunteeton? Eikö Jaffa tuntenut mitään myötätuntoa Faizaa kohtaan? Ventan oma sydän ainakin oli ratketa jostain surun ja säälin sekaisesta tunteesta, kun Venta edes vilkaisi hautaa. Jaffa ei saanut kovin kivoja mielipidepisteitä Ventalta, mutta norjalainen pidätti paheksuvan ilmeen kasvoiltaan ja keskittyi taas Faizaan, pentuihin ja Mysticiin.
Venta jäi elävää pentua pidellen muutaman askelen jälkeen, kun edellä kulkeva Mystic pääsi haudalle ja pysähtyi sinne laskemaan kuolleen pennun hautaan. Venta laski katseensa maahan suruisana, eikä oikeastaan halunnut katsoa kuopassa olevaa pentua, sillä se teki pahaa. Faiza tuntui olemukseltaan aivan tunteettomalta, kai narttu oli niin shokissa ettei osannut edes surra pentuaan. Ymmärsiköhän se edes että kuollut pentu haudattiin?
Hauta oli vielä avoin, kun Mystic ehdotti Faizaa lähtemään Ventan mukaan. Venta terästäytyi ja kohotti katseensa. Faiza kääntyi jo raskain askelin kohti lounaista metsää.
"Kiitos", Venta sanoi pennun nahan takaa vaimeasti Mysticille, ja vilkaisi avointa hautaa. Venta arvostaisi moista tekoa ainakin omalla kohdallaan ja päätti kiittää Faizan puolesta. Varmasti Faizakin olisi kiitollinen, ja varmasti ilmaisisi asian kunhan kykenisi siihen.
"Pidän heistä huolen", Venta lupasi vakavana. Norjalainen siirsi katseensa haudasta yksisilmäiseen Mysticiin ja tunsi syvää kunnioitusta Kaartilaista ja sen äskeistä kuin aiempiakin tekoja kohtaan. Tuollaisia koiria pitäisi olla enemmän. Paljon enemmän.
"Tulkaa tekin terveenä takaisin", Venta lisäsi, tarkoittaen koko joukkoa, joka oli joutunut jäämään Kartanolle. Harmaankirjava narttu katsahti myös Jaffaa, joka tosin vain käänsi ärtyneenä katseensa muualle. Mokoma yrmeli, mutta onnea sillekin, Venta toivoi että sekin selviäisi elossa Yhteisön luo. Venta katsoi Mysticiä vielä silmänräpäyksen tai parin ajan toivoen mastiffille ja sen tovereille onnea. Sitten Venta käänsi selkänsä savutaivaalle ja Kaartilaisille ja lähti juoksemaan Faizaa kiinni, joka oli jo luikkinut hautakumpujen välitse hautuumaan toiselle puolelle, eikä ollut edes vilkaissut taakseen Kaartilaisiin tai hautaan.

//Jos Shilo ei oo vielä tullu, nii Venta varmaa vaa miettii ett se saa kyllä Faiza ja Ventan kiinni. x)

Nimi: Iitu

08.11.2018 13:17
Mystic - Yad

My mulkoili hetken aikaa Jaffan perään, ravisti päätään ja käänsi sitten lempeämmän katseen kohti muita koiria. Mastiffi nyökkäsi hitaasti kuunnellessaan Ventan 'raporttia', samalla kun metsästäjänartun sanat aiheuttivat huolestunutta kihelmöintiä ihossa. Kuusi kilometriä. Se ei ollut paljon. Liekit tulivat siis koko ajan lähemmäs, eikä Auonyn Päällikkö Kaartilaisineen ollut vielä palannut takaisin, mikä huolestutti mastiffia entisestään. Rauhallisella ja vakaalla ilmeellä My kuitenkin heilautti mustia luppakorviaan.
"Niyra-rouva on saattamassa väkeämme kauempana olevalle aukiolle. Ihan vain varmuuden vuoksi, jos tuli leviää tänne asti. Teidänkin pitää lähteä sinne, täällä ei ole turvallista", My selosti ja vilkaisi takana aukeavaan metsikköön. "Me odotamme vielä Aslan-herraa, hän lähti Kaartilaisjoukon kanssa etsimään Komentajaa ja varmistamme, että kaikki tänne saapuvat saavat tietää, mistä löytyy suojaa."
My vilkaisi nopeasti Faizaa, joka vaikutti olevan omissa maailmoissaan. Emo piti tiukasti kiinni elossaolevasta pennustaan ja sen katse luikerteli vain edestakas maata pitkin muiden pentujensa välillä. Myötätuntoisena My otti askeleen lähemmäs metsästäjänarttua, mutta mustavalkean nuorukaisen kysymys sai sen kääntämään huomionsa harjoittelijaan.
"Kartano on tyhjä..." My aloitti hieman varautuneena nuorukaisen innokkuudelle, "jos sinulla on siellä jotakin, kipitä hakemaan, mutta nopeasti. Teidän täytyy tosiaan lähteä muiden luokse turvallisempaan paikkaan."
Mastiffi ei oikeasti olisi halunnut päästää nuorukaista enää Kartanolle, kuka tietäisi, miten kiire niillä oli. Liekkejä ei kuitenkaan näkynyt kuin tummaa savutaivasta vasten, joten kaipa Kaartilainen voisi pari minuuttia suoda innokkaalle nartulle.
"Jos sinulla menee kauan, tulen hakemaan sinut", narttu kuitenkin lisäsi tomerana, ennenkun kääntyi taas aikuisia koiria kohti.

"Faiza-rakas", My laski päätään ja emo vilkaisi sitä pikaisesti. "Olen pahoillani puolestasi. Voisimme haudata pienokaisesi tänne. Kotiin."
Mysticiä inhotti ehdottaa moista, mutta senkin mielestä kuolleen pennun kantaminen mukana aukiolle ei olisi hyvä idea. Ensinnäkin, järjellä ajateltuna, joku joutuisi sitä kantamaan, eikä voisi olla avuksi muissa kantamuksissa, kun Yhteisö toivonmukaan saisi palata takaisin Kartanoonsa, ja toiseksi, emoa varmaan surettaisi kahta kauheammin joutua koko ajan näkemään kuolleen jälkeläisensä. Pitkän tuntuneen ajan jälkeen Faiza kuitenkin nyökkäsi surkeana ja My laski kuononsa maahan ottaakseen hellästi menehtyneen pennun. Mastiffi vilkaisi vielä kyselevästi Ventan suuntaan, ennenkun asteli raskain askelin kohti Yhteisön 'hautausmaata'.
Hieman yllättyneenä My huomasi arjen sankari Jaffan kaivauspuuhissa ja se oli saanut aikaiseksi oikein hienon ja siististi tehdyn haudan, juuri sopiva pienokaiselle. My laski kuolleen pennun siihen ja peruutti sitten pois antaakseen Faizalle tilaa. Emo tuijotti tyhjänä uutta hautaa.
"Jospa lähtisit Ventan kanssa? Viekää muut pentusi turvaan, " My ehdotti hiljaa, surullisin mielin.
Elävä pentu Faizan suussa tuntui vihdoin saavan metsästäjään edes jonkinlaista eloa ja se nyökkäsi hitaasti. My huitoi hännällään hyvästiksi, jotta se voisi palata pian takaisin tähystelemään metsään. Ja kaipa se saisi sen nuorukaisenkin etsiä, ellei Shilo ollut jo liittynyt seuraan.

Nimi: Iitu

07.11.2018 17:35
Aslan – Auony

Aslan silmäili synkkänä huonokuntoista noutajaa, joka nostettiin Royn selkään. Sen hengitys ei kuulostanut kovinkaan hyvältä ja Aslan epäili, ettei vanhus pysyisi hengissä siihen mennessä, että Parantajat löytyisivät. Maine coon käänsi vihreät silmänsä kohti seropia ja pudisti tuuheaa päätään, miettimättä, ettei Arvokaartilainen sitä kuitenkaan näkisi.
”Savu on liian paksua, mutta tuli on epäilemättä nielaissut koko alueen täältä joelle asti. Ei siellä ole ketään hengissä enää,” Aslan jupisi hieman yrmeänä.
Sitä ärsytti nähdä rakas metsä tällaisessa kunnossa, ja sitä paitsi tuli näytti edelleenkin vain leviävän. Miten kauan se jaksaisi? Todennäköisesti niin kauan, kun syömistä riittäisi. Ja eihän täällä ollut muuta kuin maukkaita, kuivia puita hemmetti soikoon. Maine coon varmisti, että noutaja oli varmasti tukevasti Royn selässä, ennenkun kipitti lähemmäs.
”Viemme sinut turvaan”, Aslan kohotti päätään, mutta ei saanut minkäänlaista vastakaikua. Noutajan silmät näyttivät sakeilta ja koko ruumis haisi voimakkaasti savulta, mikä sai Päällikön nyrpistämään kuonoaan. Se olisi voinut vielä lisätä lupauksia siitä, miten vanhus tulisi vielä kuntoon, mutta Aslan epäili sitä suuresti, eikä se ollut tunnettu valkoisista valheistaan. Niinpä Aslan ei sanonut enää mitään, kääntyi vain ympäri.
”Täällä ei ole enää mitään nähtävää, lähdetään! Tuli näyttää tulevan tännepäin”, Aslan korotti ääntään väkijoukolleen.
Viimeinen silmäily koilliseen sai karvat nousemaan vielä kerran pörheästi pystyyn, ennenkun Aslan lähti lätkimään takaisin kohti Kartanoa. Kolli toivoi todellakin, että Niyra olisi saanut paikan jo tyhjäksi. Ennenkun olisi liian myöhäistä.

Väkijoukko ei ehtinyt kauas, ennenkun piipittävä valitus sai harmaankirjavan katin nostamaan valppaana päätään. Ääni kuului vaisusti, eikä Aslan nähnyt ketään.
”Tuolla”, matkassa mukana oleva sekarotuinen Shiko heilautti korviaan ja nosti kuonoaan kohti vasemmalla olevaa kuusta.
Aslan kurkki oksien väliin ja pian sen katse osui mustavalkoiseen kissanpentuun, joka rääkyi pelosta. Maine coon kohotti kulmiaan. Mitä ihmettä noin pieni pentu täällä teki? Aslan oletti sen kuuluvan Yhteisöön, vaikka se ei kovinkaan hyvin tuntenut mitään pieniä pentuja. Tiellä ne yleensä vain olivat, ja Aslan ei ollut pentujenkaan silmissä mikään kamalan mukava setä, sillä se ei koskaan vaivaantunut juttelemaan mukavia tai leikkimään. Ihan kun kollilla sellaiseen aikaan olisi! Nyt kuitenkin oli pakko saada pentunen alas puusta ja Aslan huokaisi syvään, kun mustavalkea ei itse tehnyt elettäkään siirtyäkseen itse oksastaan yhtään mihinkään. Se kuitenkin palaisi poroksi alta aika yksikön, jos sen tänne jättäisi.
”Teidän muiden kannattaisi jatkaa jo matkaa takaisin kotiin ja tiedustella, mihin Niyra vei kaikki turvaan. Tulen pian,” Aslan huikkasi, eikä juurikaan jäänyt katselemaan, tottelivatko muut vai eivät.
Kolli tarrasi kyntensä kaarnaan ja repi helposti itsensä ylös kohti pennun paksua oksaa. Kun kolli sai tassunsa tasaiselle oksalle, se pysähtyi ja tuijotti pentua, joka oli vetänyt itsensä rullalle. Sen silmät loistivat pelosta ja iho värisi turkin alla.
”Missä emosi on?” Aslan kysyi tomerana, ja sai aikaiseksi vain säikähtäneen rääkäisyn.
Maine coon luimisti korviaan. Sen olisi tehnyt mieli karjua nuorukaiselle, ettei nyt ollut aikaa moiseen. Aslan kuitenkin pakotti itsensä vetämään syvään henkeä ja se yritti matkia siskonsa äänensävyä, jota lempeämpi naaras käytti jutellessaan nuorien kissojen kanssa. Toisin kun Aslan, Edda rakasti pienokaisia ja ne viihtyivät suuren naaraan seurassa.
”Sinulla ei ole enää mitään hätää, mutta emme voi jäädä tänne. Täällä ei ole turvallista”, Aslan otti pienoisen askeleen eteenpäin.
Äänensävy olisi ehkä voinut olla ystävällisempi, mutta ainakin pienokainen nosti hieman päätään.
”Missä emo?”
Sen ääni oli pieni ja hento, viiksikarvat värisivät sanojen tahdissa. Aslan kohtautti kulmiaan.
”Sitähän minä sinulta kysyin. Miten sinä tänne jouduit?”
”Piiloon.”
Pentu laski kuononsa takaisin kohti oksaa. Voivoih, niin pikkuinen. Hädintuskin osasi puhua ja vielä vähemmän se pärjäisi ilman äitiään.
”Ehkä emosi on jo Kartanolle. Tule, minä autan sinua”, Aslan kurotti tassuaan pentua kohti, mutta pienokainen vain säikähti valtavan kokoista kissantassua ja veti itseään taaksepäin. Pentu oli sen verran pitkällä oksallaan, että se alkoi uhkaavasti vääntyä alaspäin ja Aslan luimisti korviaan. Kohta perhanan imbesilli tippuisi alas puusta, ellei se alkaisi tassuttelemaan tähän suuntaan. Aslan otti uuden askeleen eteenpäin ja varoittamatta se heilautti tassuaan pentua kohti, tarraten kyntensä kiinni sen pehmoiseen turkkiin, vetäen mustavalkean kohti paksumpaa osaa oksaa. Pentu ei ehtinyt reagoida, ennenkun se roikkui jo niskavilloista kollin hampaissa.
”Sanoin, että me autetaan sua etsimään emosi, mutta hän ei ole täällä. Joten nyt vipinää kinttuihin”, Aslan murahti ja kiipesi varovaisemmin alas oksaltaan.
Pentu vikisi hieman, mutta jäi sitten möllöttämään kollin leukoihin, eikä yrittänyt enää pinnistellä irti. Ehkä sillä oli kuitenkin jo sen verran viikkoja takanaan, että se tiesi jotain Yhteisön elämästä ja etteivät pelastuspartio sitä söisi. Aslan tömähti kevyesti lopulta maahan ja käänsi sitten korvansa kohti Kartanoa. Nyt se jo toivoi, ettei siellä ihan kaikki olisi kadonneet, jotta jollekulle voisi dumpata pienen pennun. Maine coon ei ainakaan saisi esityksellään mitään ’kuukauden isä’-palkintoa, ja nyt se halusi pelastetusta pennusta äkkiä eroon, jotta voisi keskittyä muihin tärkeisiin asioihin. Aslan ei kuitenkaan yrittänytkään pyytää ketään koirista kantamaan pienokaista. Päällikkö halusi olla täysin varma, missä pentu oli koko matkan, jotta sen emon löytäminen kävisi sukkelaan. Siksi harmahtava pölypallo tyytyi tiukentamaan otettaan pennun niskasta ja lähti sitten ravaamaan kauemmas riehuvasta tulipalosta.

Nimi: Iitu

06.11.2018 18:30
Furi – Yad

Toinen korvista on suunnattuna metalliputkiloon, toinen pyörii ympäröivässä maisemassa. Alik löytäisi vettä, minä vartioisin, tarkkailisin selustaa. Helppo nakki. Turkki hieman pörheänä tiirailen ympäriini, varmana siitä, että kohta kuitenkin tapahtuu jotain pelottavaa. Karhu raatelisi Komentajan putkilossa ja jäisin ypöyksin ja… Okei, metalliputkeen ei mikään karhu mahtuisi, mutta mitäpä pennun mielikuvitukselle mahtaa? Kamalan helpottuneena kuulen Alikin peruuttavan takaisin ulkoilmaan ja lipon huuliani. Vettä! Heti, kun husky on päässyt ulos syöksyn vastavuoroisesti sisään putkiloon. Räpäytän silmiäni tottuakseni puolipimeyteen ja ravaan sitten reippaasti eteenpäin. Kosteat lehdet tuntuvat ihanan viileältä kadun jälkeen. Melkeen säntään ohitse Alikin kaivamasta kuopasta, kunnes takajalkani koskettaa siihen noussutta vettä ja pysähdyn nopeasti, tunkien kuononi maan tekemään vesikuppiin. Lipon varovaisesti vettä kielelläni ja kurtistan kuonoani sen mausta. Kitkerää ja maistuu mullalta. Mutta se on nestettä, enkä yleensä ole nirso. Vesipinta laskee hyvää vauhtia ja samalla oma oloni kohenee valtavasti. Lopulta nostan kuononi ylös vesipisaroiden tippuessa suupielistä. Painaudun kasaan, jotta mahdun hyvin kääntymään ympäri ja tallustelen sitten takaisin, jotta Komentajakin saa juoda.

Alikin suunatessa takaisin putkiloon(?), istahdan tyytyväisenä alas ja rapsutan vasenta korvaani, silmien seurailevan puiston aluetta. Edes polttava aurinko ei tunnu enää niin kamalalta, kun on saanut vettä. Haistelen tomerana ilmaa ja yhtäkkiä pystyt korvani havaitsevat rapinaa. Salamana ponnahdan pystyyn ja käännän päätäni äänen suuntaan, korvat niin pystyssä että kärjet melkein koskettavat toisiaan. Hengitystä pidätellen tuijotan kohti ylikasvanutta heinikkoa ja pian sen seasta ilmestyy pää. Fasaani! Sulat rapisuttavat ruohikkoa, kun lintu nostaa päätään korkeammalle. Kuola nousee jo kielen päälle. Lintu tarkoittaa ruokaa! Hiljaa laskeudun kyyryyn ja lähden hiippailemaan pahaa aavistamatonta saalista kohti.
Tuijotan sitä niin tarkkaavaisesti, etten kuule lähestyviä tassunaskeleita, ennenkun fasaani kääntää äkillisesti päätään ja jäljelle jää vain heiluva heinikko, kun saaliini kipittää tiehensä. Pettyneenä tuijotan kohtaa, missä se vielä hetki sitten oli. Hemmetti sentään. Kiukkuisena käännän katseeni äänen suuntaan, joka säikäytti ruokani. Säikähtänyt murina purkaantuu kurkustani ja jähmetyn paikoilleni tuijottaessani tuntematonta rakkia. Harmaan karvapeitteen alta loistaa arpia, mutta niihin huomioni ei kiinnity, vaan sekarotuisen kasvoihin. Se on pelottavan näköinen, ei suojaavaa turkkia, vain auringon paisteessa hehkuvaa ihoa ympyröi koiran kaltoinkohdeltuja kasvoja. Olen aivan varma, ettei tuo ole Yhteisöstä, sillä nuo kasvot muistaisin varmasti. Otan askeleen taaksepäin ja painan korvani varoittavasti luimuun. Olen kaupungissa törmännyt vain yhteen ulkopuoliseen koiraan ja se oli umpihullu. Ei toista enää kiitos! Niinpä teen sen, mitä jokainen vähänkään älykäs pentu tekisi; kierähdän ympäri ja säntään karkuun minkä kintuistani pääsen.

//Igor voi tulla nappaamaan Furin haluamallaan tavalla kiinni, kuhan se ei syö sitä xD

Nimi: Defia

03.11.2018 20:51
Igor - Vihollinen (npc)

Sama vanha tumma läikkä näkökentän oikeassa ylälaidassa. Ei niin tuttu kaupunkimaisema avautui sen alla. Kovia kokenut uros kuitenkin piti siitä. Se oli tyhjä.
Ei yhden ainutta kaksijalkaista saastaa näkyvissä. Ei edes niiden aiheuttamaa melusaastetta. Vain tyhjä kaupunki, jonka takaisin ottamisen luonto oli aloittanut. Tyytyväisenä uros katsoi asfaltin rakojen välistä kasvavaa ruohoa. Tämähän oli melkein paratiisi. Melkein.
Aluetta tutkimaan lähteneestä ryhmästä oli kuollut jo puolet. Rajusti oksennellen ne olivat yksi toisensa jälkeen kuolleet tai jääneet jälkeen. Eihän ryhmä tehnyt mitään turhalla painolastilla. Kaikille muille se oli osa sääntöjä ja päivän selvää, paitsi heidän valtavalle kuolahirviölleen.
Yksinkertaiselle ja hellämieliselle Tankille oli kuitenkin ollut helppo väittää, että joku kyllä menisi auttamaan niitä myöhemmin, eikä niillä mitään oikeaa hätää ollut. Se yksi jonka kuoleman Tank oli nähnyt, oli näiden ollut pakko haudata pieneen puistoon. Turhaa lihan tuhlausta Igorin mielestä. Ruumiit houkuttelivat paikalle haaskaa syöviä lintuja ja koirat voisivat vuorostaan syödä niitä. Pehmon luottamuksen rikkominen ei kuitenkaan olisi sen arvoista.

Igor vilkaisi kohti valtavaa mastiffia ja muita, jotka makoilivat katoksen luomassa varjossa. Runnellun näköinen seropi yksin seisoi keskellä paahtavaa katua. Muhkurainen ja punertava iho sen päässä kimalsi kuin se olisi kostea, saaden vamman näyttämään tuoreelta. Koiran ja hapon kohtaamisesta oli kuitenkin jo vuosia. Se ei tietysti vähentänyt ikuisia arpia ja päivittäistä kipua, joita uros joutui kantamaan.
Uros nuolaisi olematonta kirsuaan. Igor oli oikeastaan todella tyytyväinen siihen, että he olivat ottaneet vajaaälyisen lihamuurinsa mukaan. Ilman sitä, ne olisivat luultavasti kaikki kuolleet. Typeryksellä oli eläimellinen vaisto, joka varoitti sitä asioista, joita harva pystyi edes ymmärtämään. Tank ei ollut suostunut liikkumaan syvemmälle kaupunkiin ja ne, jotka eivät olleet ottaneet mallia siitä, olivat nyt kuolleet. Igor oli ennenkin nähnyt Tankin "kyvyn" toiminnassa, joten oli luottanut siihen. Ne joilla oli edes puolikas aivo olivat puolestaan luottaneet Igorin harkintakykyyn. Loput olivat idiootteja, jotka olivat saaneet maksaa siitä idiotismistä.
Ravi ja Deo olivat palatessaan saaneet hetken lällätellä siitä, kuka nyt oli idiootti, mutta se ilo ei ollut kestänyt kauaa. Sitten Igor oli saanut katsella mielissään kuinka ne olivat kuolleet tuskissaan. Niin, kukapa nyt olikaan se idiootti.

Ryhmä olikin ollut jo aikeissa palata, sillä kaupungista ei selvästikään olisi asuinpaikaksi. Mikä ikinä aiheuttikaan muiden kuoleman hiipi selvästi syvällä kaupungin kujilla. Tulipalo oli kuitenkin estänyt niitä palaamasta laumansa luokse ja pakottanut ne takaisin kaupunkiin.
Igorin kehotuksesta joukko oli käyttänyt aikansa lähinnä lepäämiseen. Yöllä liikkuminen olisi paljon helpompaa tässä kuumuudessa.
Nyt uros itse seisoi auringossa, mutta se johtui siitä, että se oli ollut kuulevinaan jotain. Repaleiset korvat heiluivat yrittäen napata ääniä olemattomaan verkkoonsa. Siellä se oli taas.
Lievästi ontuen uros lähti liikkeelle. Se ei tulisi koskaan kävelemään normaalisti, sillä sen oikea etujalka oli luutunut huonosti paikoilleen murruttuaan toista kertaa. Igor ei enää edes muistanut mitä kaikkea se oli aikoinaan murtanut. Tai oikeammin se ei tahtonut muistaa. Sillä tiedolla ei ollut enää mitään väliä. Koiraa kiduttanut saasta oli kohdannut loppunsa mitä hurmaavimmalla tavalla.
Ajatukselle myhäillen uros ontui eteenpäin. Se oli varma, että oli kuullut koiran ääniä. Sen piti tarkistaa ettei kyseessä ollut joku ryhmästä jäänyt oksentelija. Siinä tapauksessa uros lopettaisi koko hyödyttämän ketaleen. Vieraan koiran kohtaaminen sen sijaan olisi oiva tilaisuus kerätä tietoa.

Nimi: Glowe

03.11.2018 13:24
Mito - Auony

"Olen olen", Mito lupasi Strixille naurahtaen. Mito painoi hampaansa ja kyntensä kiinni köyden repaleiseen suojakalvoon ja laskeutui pikkuhiljaa alemmas Strixin päästäessä köyttä pidemmälle. Kohta kolli huomasikin että kyydissä pysyi ilman hampaita, joten Mito jatkoi loppumatkan tassujen varassa. Valkea tuhkaturkkinen kissa yritti vilkuilla alaspäin, mutta onkalo oli liian syvä tai pimeä, että Mito näkisi pohjalle. Kissa katseli ympärilleen betonisia, kuluneita seiniä, ja vähän väliä seinistä tulevia putkia, jotka olivat kissalle liian kapeita. Ilmeisesti tähän kuiluun tuli usean paikan vedet. Viemäriputki ei haissut järin miellyttävältä, mutta betonin ympäröimänä Mito huomasi olonsa mukavan viileäksi. Betoni ei näyttänyt kostealta ainakaan täällä ylhäällä, mutta Mito ei heittänyt toivoaan siitä, että pohjalla olisi vettä.
"Pä-pärjään", Ezran ääni kaikui yläilmoista, ja vilkaistessaan ylös, näkyi uloskäynti a sieltä pilkistävä taivas olevan jossain tavattoman korkealla. Hmh, poistumistietä oli hauska katsoa. Paljon kivempi kuin tylsä musta onkalo joka odotti alapuolella. Hehhe, Mitoa ei pelottanut sitten yhtään. Kolli seuraili katseellaan köyttä kohti taivasti, ja valon langetessa köyden suojapintaa vasten, näky oli itseasiassa omassa yksinkertaisuudessaan kaunis.
"Vielä vaan alemmas! Kai köyttä riittää?" Mito huusi ylöspäin. Ezran antamasta vastauksesta Mito ei saanut selvää. Eikö siellä ollut muita? Hmm, Mito olikin kuullut jotain kipon etsimisestä. Noh, täytyi toivoa, että vinttikoiran voimat riittivät kantamaan kissan painon, Mitohan oli sellainen pullero että huhhhuh.

Ei vieläkään mitään. Kuinka syvä tämä kuilu oikein oli? Miton tassuja alkoi jo väsyttää köydessä roikkuminen, mutta otteen lipeämiseen oli vielä matkaa. Tässä roikkuessa tuli vain enemmän jano, toivottavasti täältä löytyisi jotain. Jokohan Strix ja Juri ja varmaan muutkin olivat jo löytäneet kipon? Miton pään ohitse tipahti jokin pikkukivi. Mitä se Ezra jotain kiviä siellä päälle nakkeli. Hehhe. Mito vilkaisi ensin ylöspäin virnistäen, ja sitten alaspäin. Hetki, väreilikö jokin alhaalla? Hämmästyksekseen Mito näki vaivaisen metrin päässä alapuolellaan veden mustan pinnan, jonka rauhaa pudonnut kivi oli häirinnyt. Kissa virnisti vain leveämmin mielissään.
"Ezra pysäytä! Täällä on vettä!" Mito ulvoi voittoisasti ylös päin. Hidas alaspäin suuntautuva vauhti ei kuitenkaan pysähtynyt. Vesi lähestyi.
"Ezra? Ezra hei, pysäytä!" Mito huusi uudelleen, vilkuillen vettä. Oliko nyt hyvä hetki mainita, ettei Mito osannut uida? Entä jos vettä olisi metri kaupalla?
"Ezra!! Seis!" Mito huusi jo vähän hätääntyneemmin, mutta vaikeni pidemmittä ulinoitta, kun kollin musta häntä upposi viileähköön veteen. Miton karvat nousivat pystyyn. Hyyiiiiiii, vettä. Köysi ei ollut vieläkään pysähtynyt, persuus kastui.
"Ezra!!" Mito huusi, ja alkoi vettä ympäriinsä loiskutellen kiivetä köyttä pitkin ylemmäs, että pysyisi pinnalla. Mitohan uppoaisi kuin kivi, jos pitäisi tästä kohtaa kiinni. Vaikka Mito kiipesi miten vimmaisesti tahansa, alkoi vesi yltää Miton lapoihin, kivuta kohti kaulaa.
"EZRAaa... Ohhoh?" Mito alkoi huutaa uudelleen jo ihan oikean paniikin partaalla, mutta sitten kissan takamus osui johonkin kovaan, eikä Mito uponnut enää. Mito laski katsettaan alemmas, vain silmiään, sillä kissa oli jo melkein kirsuaan myöten vedessä. Vesi oli kuitenkin niin tummaa, ettei Mito nähnyt pohjaa. Mutta liikutellessaan varovasti tassujaan, Mito oli aika varma siitä, että oli kuilun pohjalla, eikä jossain tasanteella tai putken päällä, ja harha-askelta saisi kissan putoamaan jonnekin mustiin syövereihin. Köysi pysähtyi vasta nyt.
"Sanoitko jotain?" Ezra huusi ylhäältä, ja pieneksi järkytyksekseen Mito näki koiran pään taivastaustaa vasten.
"En!", Mito naurahti ylöspäin. "Miten sinä pidät kiinni?!" Mito huusi vedestä, jonka pinnalla ylimääräinen köysi kellui jotenkuten. Lukko oli tainnut painua pohjaan.
"Seison sen kannen päällä! Köysi loppui!", Ezra huusi takaisin. "löysitkö vettä?!"
"Joo! Korvia myöten!" Mito huusi, ja virnisti, vaikka inhon väreet kulkivat kokoajan sen turkkia pitkin. Vesi ei ollut kiva elementti. Yläilmojen whippet haukahti innoissaan vastaukseksi. Mito sen sijaan epäröi hetken, keräsi rohkeuttaan ja alkoi varovasti lipoa kielellään muutenkin suuhun tunkevaa vettä. Ei saanut vetää henkeen, ei saanut vetää henkeen. Hyvinhän tämä meni. Vähän pelottavaa tämä musta vesi kyllä oli, mistä sitä tiesi mikä vesiolio oli syömässä Miton häntää. Hehhe... Heh... Mitolta alkoi vähän huumori loppua, jokohan toiset voisivat tulla sen kipponsa kanssa?

Juri - Yad

"Aletaan mennä", Juri murisi kärsimättömänä kun Strix jäi lässyttämään vielä whippetille. Kai se osasi pitää köydestä kiinni? Jep, eli se myös pärjäisi, nyt liikettä niveliin Strix! Viimein Strix kääntyi tähän suuntaan ja häntä itsevarmasti pystyssä Juri lähti ravaamaan eteenpäin.
"Niin mistä me se kippo löydetään?" Juri kysyi.

//kun ne löytää sen, Juri on mielellään tiputtamassa jonkin sankon ym Miton niskaan XD

Nimi: Meikäläinen

01.11.2018 19:46
~ Zero ~ (vihollinen) ~ ~ Npc

Hah, kumpikaan ei jäänyt loukkuun, husky totesi äkäisesti mielessään, pysähtyi liukuen ja kääntyi taas kaksikon perään. Hän saavutti miltei täyden vauhdin ja pääsi ensimmäisenä juoksevan laumalaisensa rinnalle, pyrkien sitten edelle. Hän huomasi saavuttavansa vierasta kaksikkoa.
He pölähtivät kaupunkiin, eikä koiria oltu vieläkään saatu kiinni. Vuoroin vittuillen naurava, vuoroin raivoissaan räkyttävä koirajoukko kaahasi miltei heidän isoissa ahtereissaan kiinni muuta kukaan näistä hitaista pölkkypäistä ei ollut saanut vieraita kiinni. Zero alkoi turhautua, ja jo häntä hengästyttikin, vaikkei hän juossut aivan niin kovaa kuin olisi mahdollista, pysytellen kuitenkin suunnilleen etujoukoissa.
Husky tiesi olevansa yksi tämän rakkilauman nopeimmista koirista, muttei tiennyt kuka oli nopein. Ei välttämättä Zero itse, muttei hän kaukana kärjestä sillä saralla ollut. No, ainoa huono puoli oli se ettei hän ollut niitä kestävimpiä juoksijoita.
Karkulaiset pujahtivat taloon, ja varmaan koko lauma seurasi heitä. Zero oli juuri syöksymässä sisään, kun hän kuuli sen rotikan haukahduksen ja pysähtyi liukuen. Vaivihkaa hän säntäsi kulman ympäri, jos hän pääsisi koirien edelle hän aikoi itse saada siitä kunnian - helvetti, tämä talohan oli iso! Ehtisikö hän edelle? Se oli epätodennäköistä, mutta hän kiihdytti vauhtiaan äärirajoilleen ja yritti.
Ahh, hän ehti! (?). Hän jatkoi kuitenkin juoksemista, kääntymättä ja matalana, ja jatkoi matkaansa seuraavan talon seinustalle toivoen ettei häntä olisi nähty.
Nyt hän hidasti vauhtiaan ja hölkkäsi talon seinämän ohi, sille tielle mikä päättyi niiden kahden luo. Sitten hän lähti hölkkäämään kaksikkoa kohti (?).
"Hei, tyypit! Älkää paetko, emme ole tappamassa teitä jos ette ole uhka", tuo haukahti.

//jos se ei ehtiny/Roe ja lich oli nopeempii ni Zero varmaa puhu niitten nurkan taakse katoaville hännille? xD ja sitä saa autohittaa siis kuha ei sillee ylenpalttisesti =D

Nimi: Glowe

31.10.2018 21:14
Roerig - Luopio

Joku rakkikoira ilmestyi Roen ja Lichin eteen. Roe ei jarruttanut vauhtiaan yhtään, vaan Lichin kehoa lukien ajoitti loikkansa lähes samaan aikaan, mutta eri suuntaan, jolloin saksanpaimen kiersi eteen tulleen toiselta sivulta. Hmhp, ei Roe ollut mikään märkäkorva.
Roe jatkoi kaartamistaan kohti asuinalueen katuja, juosten pitkäaskelista laukkaa eteenpäin ensimmäisiä aitoja kohti.
"Tänne!" Se huusi Lichille, vaikka varmaan vakooja oli jo karkurin huomannut. Muutoin Roea ei olisi hurjasti kiinnostanut, vaikka Lich olisi jäänyt kiinni, mutta vakoojan menetys olisi liian kova isku. Lichistä oli ollut paljon apua. Roe loikkasi ensimmäisen, osin sortuneen puuaidan ylitse, pujotteli parin puun ja pensaan ohitse ja sujahti aidan raosta jo seuraavalle pihalle, ja sieltä puikkelehtimaan kaduille.
"Tuonne taloon, sen läpi pääsee", Roe huikkasi taas, ja piti katseensa tiukasti edessä olevassa, isossa harmaassa rakennuksessa, jonka ovi oli sepposen selällään. Roe juoksi siitä sisään, kääntyi isosta eteishallista oikealle, sitten vasemmalle ja jatkoi kohti takimmaista seinää, uuden oven luo, joka oli vain vähän raollaan. Edeltä menevä Roerig oli tietenkin tunkeutumassa ensimmäisenä läpi. Rakennus oli sen verran iso, että sen kiertämisessä menisi aikaa. Joten jos piskit eivät olisi tulleet Roen ja Lichin mukana sisälle, saisivat he pienen lisäajan pakenemiseen. Jos jjoukko olisi tullut perässä, no, tästä ei mahtunut kuin yksi kerrallaan. Roe oli jo saanut etupäänsä läpi, ja veti loput ruhostaan vimmatusti toiselle puolelle. Roe seisahtui ja kääntyi katsomaan miten Lichillä meni, ja piti samalla silmällä rakennuksen sivustoja, jotta tietäisi kumpaan suuntaan paeta, jos joku ehtisi pian kiertämään ympäri. Mielessään sakemanni suunnitteli jo seuraavia kadunkulmia ja pihoja, joille paeta.

Nimi: Iitu

29.10.2018 19:39
Strix - Yad

Harjoittelija katseli suurella mielenkiinnolla, miten Mito pujotteli köyttä kannen rakosiin, jotta se pysyisi kiinni. Lopulta Strix asettui poikien taakse, nappasi köydenpätkästä kiinni ja veti kaikilla voimillaan taaksepäin. Jos kansi irtoaisi leikiten, Strix varmasti lentäisi kuin leppäkeihäs. Kansi oli kuitenkin painava, joten nuori narttu sai tosissaan kiskoa, jotta kolme koiraa saisivat sitä liikutettua yhtään mihinkään. Melkein olisi tehnyt mieli hakea Aro paikalle, mutta siitä olisi kuitenkin tullut sanomisa, eikä vanhemmat koirat varmaan antaisi Miton astella viemäriin. Kissa kuitenkin kailotti pian kannen liikkuvan ja Strixkin pääsi ottamaan pari askelta taaksepäin. Lopulta kansi oli pyörimisen jälkeen sievästi asfaltilla ja sen vierellä ammotti pimeä kolo. Hyyyyyi. Strix ojensi Ezralle köydenpään ja asteli sitten uteliaana tuijottamaan valkoisen kissan puuhia.
"Joo, eiköhän joku kipponen löydy. Ehkä Aro näki sellaisen toisessa talossa?" Strix vastasi reippaasti ja nappasi sitten köyden keskiosasta kiinni. "Minä hilaan sinut alemmas, jooko?"
Strix puristi leukansa tiukasti köyden ympärille ja veti sitä hieman taaksepäin, jotta se kiristyisi. Kissan vetäytyessä taaksepäin, sen ei tarvitsisi tehdä muuta kuin pitää kiinni, alaskalaisen astuessa lähemmäs reunaa ja päästäen köyttä vähitellen pidemmäksi.
"Ole varovainen", Strix heilautti kepeästi häntäänsä kissan kadotessa alas viemäriin(?).
Toivottavasti köysi olisi tarpeeksi pitkä, Strix ei tiennyt ollenkaan, miten syvä kuilu olisi. Ainakaan se ei erottanut itse pohjaa, tai kuullut mitään vettä. Strix päästäisi köyttä pidemmäksi niin kauan, kunnes se joko loppuisi kesken, tai ennenkun Mito huhuilisi nartun pysähtyvän.
"Ezra, saatko sinä pidettyä tätä?" Strix ojensi lopulta köyttä metsästäjää kohti.
Alaskalainen kääntyi Jurin puoleen ja virnisti sitten. Dalmatialainen ei varmaan sanoisi ei lyhyelle etsintäkierrokselle, mutta whippetin mielipiteestä Strix ei tiennyt.
"Pärjääthän sinä tässä Ezra hetken? Muut ovat ihan nurkan takana," Strix jatkoi hymyillen ja viittoi sitten Jurin mukaansa. "Etsitään me se kippo!"
Kaipa nuorukaiset voisivat etsiä jotain käyttökelvollista veden nostamiseen kahdestaan ja sitten hakea Ricon ja muut paikalle? Ehkä Kaartilaiset eivät olisi sitten niin huonotuulisia, kun nuori porukka oli löytänyt vettä!

Nimi: Iitu

29.10.2018 18:37
Lich - Yad

Lich juoksi pitkillä, matkaavoittavilla askeleilla, korvat kääntyneenä taaksepäin. Kuivunut maa teki juoksusta helpon, mutta niin teki vieraalle laumallekin. Jonkun rakin hampaat napsivat pitkää piiskahäntää ja Lich yritti vetää sitä tiukemmin lähemmäs itseään. Helvetti soikoon. Lich tappaisi sen saastaisen nartun tämän takia. Lich vilkaisi epäluuloisena luopiota, kun tuo vaihtoi suuntaa. Kaupunkiin? Ei, eeeeehei. Lich ei tuntenut pohjoista. Ei se tiennyt piilopaikkoja, umpikujia, mistä pääsisi paikasta toiseen. Tämä metsä oli se tuttu reviiri. Täällä olisi helpompi eksyttää mokomat. Paitsi että ne eivät näyttäneet väsyvän ja Lich tiesi, että joukossa oli sitä nopeampia koiria vaikka kuinka paljon. Kirosanojen saattelemana uros ponkaisi kaatuneen puunrungon ylitse ja jatkoi sitten juoksuaan Roerigin perään kohti kaupunkia. Paimenen oli parasta tietää, mitä oli tekemässä. Toisaalta, pohjoinen oli paikka, missä Karkurit oltiin eniten nähty. Kaipa Roe siis tunsi kadut. Toivonmukaan. Muuten se saisi kyllä syyt niskoilleen siitä, että kaksikko jäisi kiinni.

Yhtäkkiä eteen kaartoi pitkäkoipinen husky ja Lich heittäytyi sivulle välttääkseen uroksen hampaat. Risut katkesivat kovaäänisesti tassujen alla Lichin jatkaessa vimmattua vauhtiaan. Koiran ilmestyminen ei juurikaan estänyt mustaa urosta. Jotain uusi uros rähisi pysähtymisestä, mihin Lich vain paljasti hampaansa. Joo, ihan heti pysähdytään. Jestas, mikä urpo. Jonkun hampaat yrittivät uudestaan tarttua vahtikoiran hännästä, samalla kun Lich heittäytyi kuivuneen, säälittävän puskan lävitse. Oksat lentelivät vähän joka suuntaan ja rottweiler kirosi itsekseen, kun pienempi oksa meinasi tökkiä sitä silmään. Onneksi kaupunki läheni nopeasti ja ainakin osa tassunaskeleista loittoni koirien epäröidessä, kun metsämaa vaihtui kivikkoiseksi kaduksi. Täältä pystyi näkemään myös selvästi tummuneen taivaan, olikohan metsäpalo ylettymässä Pohjoiseen asti? Lich etsi katseellaan Roerigin, jotta se voisi seurata sitä katuja pitkin. Ellei saksanpaimenta näkyisi, saisi rottweiler vain juosta umpimähkää päästäkseen eroon rakeista.

Nimi: Glowe

29.10.2018 16:07
Mitra - Auony

Pitkän turkkinsa kanssa Mitra muisti melko pian kesän kuumuuden, kun elukkajoukko lähti kulkemaan metsän poikki. Somali oli jäänyt joukon takaosaan, ja Lyran päästyä jaloileen Mitra oli etsinyt selkäänsä yrttipussukan. Naaraan ympärillä oli muita parantajia, joiden kanssa vanha parantaja myös jutteli.
"Ai eikö Aslan ole palannut? Sen kuoleminen tästä vielä puuttuikin. Sano minun sanoneen, että kohta koko Yhteisö on vielä enemmän sekaisin. Mieti nyt, kun Aslan kuolee, miten seuraava Päällikkö ja Varapäällikkö valitaan? Koiratko valitsee? Hahhah, mitä siitäkin tulee? Niin ja Kaarti. Millaiseksi sekin muuttuu, kun se penikka pääsee Komentajaksi?" Mitra puheli tutulla välinpitämättömällä äänellään, ja sai parilta lähellä kulkevalta koiralta vähän pahan katseen. Mitra vain mulkaisi niiden suuntaan.
"Minusta Desafio-herra on pärjännyt hyvin", Kataya naukui protestoiden vanhalle parantajalle.
"Ja minusta se on ihan liian nuori ja tyhmä siihen hommaan", Mitra sähähti vastaukseksi, eikä Kataya viitsinyt väittää vastaan. Mitra piristi tunnelmaa vielä vähän aikaa valittelemalla Kartanon menetystä, ja voivottelemalla millaista helvettiä yrttien säilyttäminen nykyään tulisi olemaan, kun ei ollut seiniä pitämässä tuulta poissa. Suurin osa lähistöllä olevista parantajista ei viitsinyt enää edes vastata Mitralle, varmaan ne eivät edes oikein kuunnelleen vanhan "päivänsäteen" kovaäänistä valitusta. Mitra ei rakastanut niin hirveästi omaa ääntään, että jatkaisi yksin puhumista kovin kauaa, vaan naaras vaikeni omaan hiljaiseen, äreään mutinaansa jonkin ajan kuluttua, kun keskustelukumppanit kaikkosivat omiin ajatuksiinsa. Siinä mieli mustana kävellessään Mitra jäi kuuntelemaan vähän edempänä olevaa, tai alkavaa keskustelua.
Nelly, jykevähkö labradorinarttu otti kiinni kaksi mustavalkeaa, pienikokoista klee kaita.
"Hei, tuota... Teidän tyttärenne liikkuu kuulemma paljon minun poikani Jurin kanssa. En löydä Juria mistään, ehkä hän on siis tyttärenne seurassa?" Nelly kyseli jokseenkin kylmästi. Hmh, ei ollut kovin sosiaalinen likka tuo, varmaan sen myöntäminen että poika oli hukassa oli jotenkin alentavaa. Mitrasta oli jännä että Nelly edes murehti sen pilkkunaamaisen muksunsa perään. Jos Mitra muisteli oikein, oli somali ollut avittamssa Rollon ja Nellyn poikaa tähän maailmaan. Mitra ei muistanut Nellyä huolehtivaisena emona edes niiltä ajoilta, ja oli kuullut karumpaa juttua siitä, ettei Rollokaan ollut mikään vuoden isä. Klee kait näyttivät jo valmiiksi huolestuneilta, Mitra aavisteli että ne eivät tietäisi missä kumpikaan mukuloista oli.
"Emme valitettavasti tiedä. Meilläkin on Strix hukassa. Luulimme että hän olisi Kaartilaisten tai Harjoittelijoiden mukana, mutta emme ole löytäneet Strixiä. Emme myöskään ole nähneet Juria", Rango vastasi kumppaninsa puolesta. Mitra pinnisteli muistiaan. Strix... Joo, kyllä vanha parantaja tiesi kenestä puhuttiin, mutta ei ollut varma oliko auttanut sen pennun synnytyksessä. Äh, ei sitä pysynyt laskuissa, joka kevät oli hoidettavana kymmeniä mammoja ja pentuja.
"Eivät kai he ole voineet jäädä jälkeen? Tai lähteneet taas jonnekin omille teilleen?" Strixin emo huolestui. Nelly tuhahti varsin kovaan ääneen, miettiköhän emo Mitran tavoin sitä keväistä lokerorangaistusta. Jep, jopa Mitra oli sattumalta kuullut siitä.
"Mitra?" Somali oli huitaista kynsillään kollia, joka oli ilmestynyt sen viereen, ja hönkinyt korvan juuressa tuolla lailla.
"Mitä?!" Mitra sähähti oikein kivasti kissalle, joka oli ilmeisesti Klaanilainen, koska Mitra ei tunnistanut sitä. Ruskeankirjava, pitkäturkki, kolli, jonka seurassa oli muitakin Mitralle tuntemattomia klaanilaiskissoja.
"Oletteko nähnyt Mitoa? Hoiditte häntä viime viikolla", kolli kysyi oikein kohteliaasti, varmaan Mitran äskeisen reaktion vuoksi.
"Häntä ja viittäkymmentä muuta, voitko vähän tarkentaa?!" Mitra jatkoi ah niin ystävällisesti. Hiivatistako hän jotakuta Mitoa muistaisi?
"Klaanilainen, valkea kolli jolla on musta häntä... Hoidit häntä venähtäneen tassun takia", ruskeankirjava kolli lisäsi silmiään räpäyttäen. Kissan kaverit kuikkivat sen selän ylitse Mitraan vastausta odottaen.
"Ai se", Mitra tuhahti kuivasti. Mito oli sattunut huonoon päivään Mitran asiakkaaksi. Mitralla oli ollut silloin paha päivä, ja kolli oli ollut niin ällöttävän iloinen ja positiivinen. Ja ihan turhasta valkoturkkinen oltiin kavereiden toimesta kiikutettu Mitran luokse. Ei se ollut edes mikään kunnon venähdys, varmaan Mito oli ollut jo seuraavana päivänä kiipeämässä -ja putoamassa- uudelleen jostain kuusenlatvasta. Mikä järki siinäkin hommassa oli mitä mustahäntäinen kolli oli siinä selitellyt?
"Muistatteko? Oletteko nähnyt häntä tänään?" kolli vaati saada tietää.
"No en valitettavasti ole", Mitra pahoitteli, olematta oikein pahoillaan.

"Onko teilläkin joku hukassa?" Strixin emon huolestunut ääni kuului lähempää. Nelly, Rango ja Twix olivat kuulleet näköjään ainakin osan Mitran ja klaanilaisten keskustelusta. Ruskeankirjava kolli nyökkäsi.
"On. Kaverista ei ole kuulunut koko päivänä, vaikka sovittiin näkevämme tänä iltana", kolli vastasi koirille.
"Toivottavasti hän on kunnossa. Meiltä, ja Nellyltä on pentu kateissa, dalmantialaienn Juri ja klee kai Strix", Rango jatkoi.
"Jos ne ei oo tässä joukossa, niin sanon vaan että ne voi olla kuollu", Mitra mutisi itsekseen, mutta vähän liian kuuluvasti. Nelly ja Rango katsoivat Mitraa pahasti.
"Hei, miksi me heti vaivutaan epätoivoon? Täällähän on vaikka kuinka porukkaa", joku kissoista naukui pirteänä.
"Jep, etsitään porukalla", toinen katti jatkoi. Muu kissa joukko nyökytteli myötämielisesti päitään.
"Kiitoksia kovasti. Mikä sen teidän kaverinne nimi olikaan?"
"Mito. Valkoinen kolli, jolla on musta häntä."
"Okei. Rango ja minä voimme ottaa vaikka väkijoukon oikean puolen", Twix totesi.
"Minä menen toiselle puolelle", Nelly jatkoi.
"Me kissat päästään liikkumaan paremmi väkijoukossa, me etsitään sieltä Juria, Strixiä ja Mitoa, meistä pari voi tulla teidän mukaanne, rouva", ruskeankirjava kolli naukui ja nyökkäsi lopussa Nellyä kohti. Mitra luimisti korviaan. Hitsiläinen, pitäisikö tässä itsekin?
"Minäkin voin auttaa. Menen vaikka Nellyn mukaan", Mitra naukui kuivasti, korviaan heilauttaen. Kissat ja koirat nyökkäsivät päitään kiitollisina lisäavusta.
"Aloitetaan takaa, nähdään edessä!" Kissat huudahtivat, ja kääntyivät jo puikkelehtimaan vastavirtaan. Nopeasti ne olivat kadonneet Mitran näkyvistä.
"Tule kulta, mennään tästä läpi", Rango ohjasi puolisoaan kohti väkijoukon oikeaa laitaa. Mitralla oli helppo kulkea Nellyn vanavedessä toiselle puolelle.
"Mito! Juri! Strix! ... Jurii! Strix!!" Päästessään joukon laidalle, ja alkaessaan huutelemaan etsittyjen nimiä, Mitran karvat pörhistyivät, kun se näki miten moni oli samassa puuhassa. Monilla oli ystäviä, ja läheisiä hukassa...

©2019 Vᴀʟʟᴀᴛᴛᴜ ᴿᵖᵍ - suntuubi.com