Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli

Chatti

 

Pelimerkit

Kirjoita roolin alkuun hahmosi nimi ja lauma.
Vieraskirjan nimi-kohtaaan laita oma nettinimesi.
"Puhe"
*Ajatukset joko näin* tai sulauta muutoin tekstiin.
Tekeminen ilman merkkejä.
Rooliminen on vapaasti valittavissa minä-,
ja hän-kertojista sekä preesens-, ja imperfektimuodoista.
Käytä kappalejakoja, jotta teksti olisi selkeämpää.

Mainostetaan Vallattua, jotta pelaajia saadaan lisää. Kopioitavan mainostekstin löydät tämän linkin takaa, muista laittaa myös sivuston osoite.

>> Peliuutiset <<

>> Kysely <<

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Iitu

21.09.2018 19:05
Lich - Yad

Jo kolmannen kerran kauris nosti siroa päätään, tuijotti pusikkoihin ja loikki tiehensä. Lich kiristi leukojaan. Se ei ollut pitänyt mitään ääntä, kauris ei mitenkään voinut huomata sitä! Nyrpeänä rottweiler nousi ylös ja ravisteli turkkiaan, ennenkun asteli eteenpäin haistelemaan maata. Rapina takana sai uroksen kuitenkin nopeasti nostamaan päätään ja siristi hämmennyksestä silmiään. Kaksi peuraa rymistelivät rottweilerin ohi, ihan vain puolen metrin päästä. Ihan kun ne eivät olisi saalistajaa nähneetkään. Lich ei ollut aikaisemmin törmännyt saaliseläimeen, joka käyttäytyi tuolla tavalla. Hämmentyneenä uros katseli niiden perään, ennenkun räsähdys kuului uudestaan sen takana. Varautuneena Lich kääntyi uudelleen katsomaan ja jähmettyi paikoilleen. Kauempana uros huomasi heti räsikyvät liekit ja puiden yläpuolelle kohoavan savupilven. Paukahdus kuului uudelleen ja yhden puun alempi oksa räsähti poikki, heittäen liekinkipinöitä ympärilleen. Silloin Lich käänsi tulelle selkänsä ja pinkosi saaliseläimien perään.

Juostessaan rottweilerin sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Se ei välittänyt kiertää edessä olevia kuivia puskia vaan pamautti hataroiden oksien läpi - kirjaimellisesti kuin tuli hännän alla. Lich vihasi tulta. Se vei uroksen takaisin menneisyyteen, aikaan, jolloin uros oli vielä ihmisen koira. Savun haju toi mieleen ison, hiekkaisen alueen, johon oli piilotettu hassuja pieniä palloja. Nuori Lich oli tullut uteliaaksi, pallot tarkoittivat hauskaa leikkimistä! Niitä pystyi repiä ja raastaa, heitellä ilmaan. Uroksen ihminen oli kuitenkin pitänyt innostunutta rottweileria hihnassa, ja ampunut pitkällä aseellaan kohti hiekkakentän keskipistettä. Kuulan tömähtäessä maahan yksi palloista oli räjähtänyt kamalalla metelillä ja ampunut ympäriinsä räiskyviä liekkejä. Se oli ensimmäinen kerta kuin Lichille näytettiin miina, ja kamala paukahdus oli saanut nuorukaisen säpsähtämään. Pallot eivät sen jälkeen olleet enää kivoja.
Tuli toi mieleen uroksen silloisen tehtävän, miten sen oli tarkoitus löytää miinat ja varoittaa ihmisiä niistä. Lichiä oli ärsyttänyt, sillä sille se oli aivan saman tekevää, vaikka ihmiset olisivat räjähtäneet pallojen mukana. Vain kerran Lich oli kuitenkin ollut ilmoittamatta yhden pallon sijainnin, se halusi nähdä astuisiko armeijan upseeri ansaan. Kouluttaja ei kuitenkaan ollut tyhmemmästä päästä, hän tiesi itse, mihin oli ansat asettanut. Rangaistukseksi huonosta työstä Upseeri oli painannut nappia pienessä kaukosäätimessään ja rottweilerin panta oli tärähtänyt sähköiskuista. Uikuttaen rottweiler oli yrittänyt päästä pannasta eroon, mutta turhaan. Sen jälkeen Lich ei enää ignoorannut ansoja, vaan siitä tuli tarkkaavainen ja valpas. Jokainen tumma pallo löytyi kevyesti. Pauke ja ympäriinsä leviävä tuli oli kuitenkin iskutettu ikuisesti syvälle uroksen mieleen - ja siksi uros nyt pakeni henkensä edestä.

Pieni tuulenpuuska iskeytyi vasten rottweilerin kasvoja ja helpottuneena uros kääntyi tuulta vasten. Korvat liimautuneena taaksepäin uros kuunteli, miten tulen sähinä loittoni, se vaihtoi suuntaa. Samalla rottweiler tiesi, että tuulenpuuska pystyi napsimaan kipinöitä mukaansa ja tuli voisi riehua uudestaan ihan missä vain. Lich nosti hieman päätään selvittääkseen sijaintinsa. Nyt ei tarvinnut ihan heti juosta sokeana vain kauemmas. Uros vaihtoi hieman suuntaa, kaartaen kohti hieman ylempää maata. Sieltä näkisi paremmin, mihin suuntaan tuli leviäisi. Hämmennyksekseen rottweiler tajusi pinkoneensa lähemmäs joen reunustaa. Vain pieni 'kukkula' ylitettävänä ja kaupunki tulisi näkyviin. Lich hidasti kevyempään juoksuun ylämäessä, ennenkun pysähtyi katsomaan alas kaupunkiin. Tulimeri rehotti metsikössä uroksen oikealla puolella, mutta tarpeeksi kaukana. Jos se muuttaisi uudestaan suuntaa tännepäin, uroksella olisi ainakin 10minuutin etumatka. Huojentuneena Lich käänsi katseensa kohti jokirantaa ja höristi kiinnostuneena korviaan. Yhteisöläisiä. Pienempiä, jotka varmaan olivat harjoittelijoita, ja pari aikuista. Tältä etäisyydeltä Lich ei tunnistanut kuka oli kyseessä, mutta samapa tuo. Yksi lähestyvistä koirista kuitenkin avasi mielenkiinnon uudestaan. Sen nyt tunnistaisi missä vain. Lichin katse seilaili koirajoukosta takaisin metsään ja ilahtunut, kiero virne ilmaantui koiran kasvoille. Kappas vain. Täältä korkeammalta Lich pystyi näkemään, mihin suuntaan tulipalo levisi parhaimmillaan. Palo ylettäisi kasvamaan mukavan matkan koiria kohti, ehkäpä jopa saartamaan ne kaupungin lähelle? Ainakin siltä mukavasti näytti ja uros laskeutui matalasti maata vasten makaamaan, jotta se voisi tarkkailla tilannetta. Eikös se olisikin mukavaa, jos Yhteisöläiset jäisivät sinne palon keskelle?

Nimi: Iitu

20.09.2018 17:12
Furi - Yad

Pienestä liekin alusta kasvaa nopeasti aaltoileva seinämä. Puoliksi kyyryssä en voi muuta kun tuijottaa sitä. Vasta tuntiessa Miton etujalan työntävän minua taaksepäin havahdun polttavaan kuumuuteen vasten kasvoja ja viimein saan viskottua itseäni taaksepäin. Ei aikaakaan, kun tuli jo peittää maapläntin, missä hetki sitten seisoin tuijottamassa. Tuttu huuto takaa saa minut kääntymään ympäri ja huojentuneena teen työtä käskettyä, kipittäen nopeasti whippetin luokse.
"Joo, se on Ezra", vastaan Mitolle ja luon kiitollisen katseen heinänkeltaiselle urokselle.
Pamaus koneen luota saa korvani taipumaan luimuun ja käännyn äkkiä katsomaan tapahtumia. Silmät suurina katselen tummaa savupilveä, jonka välistä pystyy erottamaan laajenevan liekkiseinän.
"Miten nopeasti se oikein liikkuu?" hämmästelen ääneen.
Vilkaisen hätääntyneen näköistä whippetiä ja ihastuneen näköistä valkoista kollia. Seinä ei pelota minua, vaan on enemmänkin kiehtova. Tunkkainen kuumuus kuitenkin tuntuu tukalalta.
"Mennään varoittamaan Ricoa ja muita, mitä jos ne ovat tulossa takaisin ja ovat vaarassa?" hätkähdän lopulta ja höristän korviani seuralaisteni suuntaan.
Ainakin Ezra näyttää olevan valmis pinkoamaan pakoon. Liekit jatkavat laajenemistaan ja hiukan huolestuneena mietin, mitä jos se saartaisi harjoittelijajoukon. Pitää päästä muiden luo ennen sitä! Reippaasti käännyn hieman syvemmälle metsään, missä ei ole kuin sakea savupilvi, ei liekkejä. Siitä pääsee varmasti ohi. Pahimmassa kohdassa otan pienen spurtin ja jään sitten katselemaan, että Mitokin ehtii pienempänä perässä. Kuonooni ei yllä Ricon haju, haistan vain palaneen käryn.
"Missä suunnassa on se vesi?" kysäisen tovereilta ja käännyn sitten jatkamaan matkaa kohti vettä. Pidän korvat tiukasti menosuunnassa, odottaen ääntä harjoittelijoista. Keskittyneenä siihen en kuule Komentajan kutsuvan meitä takaisin.

"Rico! Riiiiicooooooo!"
Musta noutaja on harjoittelijoiden ympäröimänä punaisen auton lähellä. Jotkut näyttävät olevan jo menossa hakemaan joesta vettä. Toisella puolella vesirajaa näkyy tummia taloja ja tuijotan sitä silmät suurina. Wow! Tuoko on kaupunki? Kamalan iso!
"Tulkaa!" huikkaan innostuneena Ezralle ja Mitolle ja luon sitten innokkaan katseen kohti whippetiä. "Älä pelkää Ezra, ne ovat vain harjoittelijoita ja Rico. Eikä tuli nyt tänne asti tule", heilautan häntääni ja siirryn letkeään raviin kohti koirajoukkoa.
Pörheänä heittäydyn noutajan eteen ja katselen ylöspäin suurilla silmillä.
"Arvaa mitä Rico, minä näin tulta! Tuolla noin! Mutta sitten siitä tuli niin iso, että tultiin katsomaan miten täällä menee. Oletko sinä kunnossa?" rypistän hieman kuonoani ja katselen valppaana kiharakarvaista urosta.

Nimi: Glowe

20.09.2018 14:56
Alik - Yad

Kunhan Valyan kielenkannat vähän höllenivät, kuoriutui vähän vaisumman pinnan alta oikein mukavan ja fiksun oloinen narttu. Valya kertoi asuneensa jossakin koiratarhassa ja joutuneensa valjakon kanssa onnettomuuteen ennen tänne pääsyään. Alik oli arvannut oikein, Valya oli itäinen, tai no, koillinen koira.
Alik nautti kauniin nartun seurasta, ja aterioinnin veruke tuntui katoavan ihan liian nopeasti. Harmillista, mutta kaipa Alik oli pidätellyt Valyaa jo tarpeeksi. Komentaja nuoli viimeisiä veriä suupielistään ja odotti jo Valyan ilmoittavan jatkavansa päiväänsä. Alik toivoi mielessään, että näkisi Valyan pian uudelleen.

Kultaturkkinen husky väräytti yllättyneenä korviaan, kun Valya kysyi Alikia mukaan metsästysretkelle. Vain kaksistaan? Ammatin tuoma ajattelutapa kuiskutti heti uroksen korvaan ja sanoi ettei kaksistaan lähteminen ollut viisain teko. Alik ei ollut täydessä taistelukunnossa, ja karkureita liikkui tällä hetkellä kolme. Ja Alik tiesi että pakenemaankaan ei välttämättä pääsisi, sillä kaksi karkuria olivat ainakin Komentajaa nopeampia kilpajuoksussa; Zeke ja Dovan. Mutta Valyan matkaan lähteminen houkutteli liikaa.
"Mielelläni", Alik oli vastannut ja ehdottanut suunnaksi itää; päinvastaista suuntaa kuin missä karkurit oltiin viimeaikoina havaittu.

Alik antoi Valyan johdattaa, koska täytyi myöntää, ettei Komentaja tuntenut maastoa riistallisesti kovin hyvin. Metsät olivat toki tuttuja, mutta koska Komentajalla oli kovin harvoin aikaa metsästää, ei se ollut hurjasti uhrannut aikaa ja ajatusta saaliiden olinpaikoille. Valyan kertoessa jäniksistä, Alik hymähti takana. Uros yritti olla kysymättä tyhmiä. Mitenhän jänöt onnistuisivat, koska jos yllätyshyökkäys menisi pieleen, jäniksen kanssa kaivattaisiin nopeaa spurttia ja tiukkoja käännöksiä.
"Kuulostaa hyvältä", Alik vastasi kun narttu hidasti ja siirtyi siten lähemmäs Komentajaa.
"En tosin taida pystyä vielä ajokahtiin", Alik joutui myöntämään, "mutta kyllä lempiruuan eteen voi nähdä vähän enemmän vaivaa." Husky jatkoi. Myös Alik vaimensi askeliaan ja alkoi kuunnella metsää tarkemmin pikkuotusten varalta. Ilmassa tuoksui vahvana jäniksen haju.
"Tuolla pensaan alla on yksi", Alik sihahti, pysähtyi ja painautui matalammaksi heinikossa. Pensaan varjossa näkyi vaun jäniksen tumma siluetti, kun se paikoillaan jähmettyneenä naposti kuivaa heinää. Alik virnisti, pitkästä aikaa saaliin vaaniminem tuntui mukavalta, viime kerta oli ollut villisian kaadossa. Komentaja oli jo lähtenyt hiipimään kohti, häntäänsä alhaalla pitäen kun ilman halkaisi voimakas räjähdyksen kumea ääni. Jänis pinkaisi pois pensaan alta ääntä säikähtäneenä, mutta Alikin huomio ei ollut enää jänössä. Komentajakin oki hätkähtänyt yllättävää ääntä. Mikä tuo oli? Korviaan höristäen Alik käänsi katseensa äänen suuntaan, ja näki korkean savupatsaan nousevan siitä suunnasta.
"Mennään katsomaan mikä tuo on", Alik murahti vakavana ja lähti juoksemaan savun suuntaan. Jossain paloi, huono juttu. Alik paljasti hampaitaan pahojen aavistusten noustessa sen mieleen.

Kaksikko pääsi metsän laitaan, (?) lähelle paikkaa jossa Mito ja Furi olivat tähystäneet. Täältä näki hyvin alavamman pajumaan, jonka rakennustyömaan aukio oli ilmiliekeissä. Alikin kurkusta nousi matalaa murinaa, kun se katsoi rakennusromppeita, pajuja ja heinää ahmivaa tulta. Kartanoa piti varoittaa heti. Mutta sitten uroksen tuima katse osui valkeaan, punertavaan ja heinänkeltaiseen pisteeseen. (Furi ja poppoo) Ne juoksivat joen suuntaan.
"Miksi he tuonne juoksevat?" Alik ihmetteli ääneen ja kurotti kaulaansa ja ulvoi pakenevien suuntaan.
"Hitto", Alik murahti, kun pakenevat eivät kuulleet. Sitten Komentaja tunsi ensimmäisen tuulenvireen kuukausiin. Tuuli ei olliäut voimakas, mutta se lähti vääjäämättä puskemaan tulta joen suuntaan. Liekit liikkuivat pelottavalla vauhdilla kuivassa maassa.
"Nuo pitää saada pois tuolta. Tule!" Alik käski ja pinkaisi niin nopeaan juoksuun kuin vähän väliä kipuileva tassu vain antoi. Alik ei haluaisi jättää Valyaa yksin, mutta ei hylkäisi myöskään joelle päin juoksevia eläimiä. Täytyi vain toivoa että Valya seurasi.

Nimi: ouija

19.09.2018 21:13
Valya - Yad

Valkoturkki söi Komentajan kanssa hiljaa keskustellen. He juttelivat lähinnä niitä näitä, Valya kertoi hiukan taustoistaan ja kaksikko tutustui muutenkin. Puun alla olevassa varjossa oli miellyttävän viileää, kun aurinko ei porottanut täysillä niskaan. Pian kaksikko oli kuitenkin valmis, ja Valya oli valmis palaamaan metsään. Hänellä säälitti hiukan Komentajan aresti sisätiloissa, joten narttu ehdotti sitten että Alik tulisi hänen mukaansa metsästämään. Uros oli suostunut, joten nyt kaksikko kulki metsässä eteenpäin melko reippaaseen tahtiin. Valya kulki edellä hiukan nopeammin, mutta hän ymmärsi hidastella hiukan. Alik ei vaikuttanut vielä täysin terveeltä, eikä valkoturkki muutenkaan halunnut jättää Komentajaa jälkeen. Valya kääntyi aina välillä katsomaan taakseen, tarkistaakseen seurasiko Alik häntä vielä.
"Tässä lähellä on yleensä liikkunut jäniksiä", Valya sanahti sitten, hidastaen lähemmäs Alikia. Hän tunsi maaston melko hyvin, ja sillä alueella saattoikin haistaa jäniksen jälkiä aina välillä. Ei Valya tiennyt, miten paljon Alik oli metsästänyt, mutta eivät jänikset yleensä mitenkään erityisen haastavia olleet. Niiden kanssa täytyi kuitenkin olla suhteellisen nopea, joten ehkä Komentajalla tulisi ongelmia sen kanssa tassunsa takia.

Nimi: Glowe

19.09.2018 20:12
Mito - Auony

"Todellakin mennään! Odota että pääsen alas", Valkea kolli huusi innokkaalle pennulle ja kurkki lapojensa ylitse maata kohti. Hännällään ympyrää ilmaan piirrellen Mito tasapainotti kulkuaan ja lähti kapuamaan alas. Koska ei ollut oksia ja kissa oli sen verran korkealla, Mito ei kehdannut yrittää kääntyä pää alaspäin. Kissa hivuttautui usean metrin takamus edellä, kunnes arvioi etäisyyden maahan turvalliseksi. Katti ponnisti puunrungosta vauhtia ja pudottautui jaloilleen. Koivet joutuvat joustamaan niin paljon, että Miton viikset hipaisivat maata. Tällä kertaa kissaata oli kuulunut vaimea tömähdys, matkaa oli ollut sen verran paljon ettei sitä hiljaisesti pudottu. Kiivetessään alas Mito ei ollut katsellut muiden perään, eikä näin ollen ollut huomannut että muut olivat jo lähteneet jatkamaan matkaa.

Kissa pinkaisi nopeaan juoksuun ja puikkelehti korkeassa heinikossa ja pajukoiden lomassa, yrittäen pysyä nopeamman koiran kannoilla.
"Oho", Mito henkäisi ihmeissään ja katsoi harmaata usvaa joka näytti tulevan metallin alta.
"Tuo täällä ainakin haisee", kolli kommentoi ja yritti mennä lähemmäs. Mutta jalat eivät liikkuneet. Itseasiasaa Mito huomasi turkkinsa pörhistyneen ja lihasten jännittyneen ja jokin huusi korvassa ettei lähemmäs saanut mennä. Mito tunsi kuitenkin uteliaisuutta kummallista näkyä kohtaan. Furin kulkiessa lähemmäs, Mito kiersi savuhommelin toiselle puolelle myöskin, joen puolelle pitäen varautunutta etäisyyttä harmaaseen usvaan.
"Furi!" Mito huudahti ja loikkasi lähemmäs pentua kun Furi kiljui. Oliko pentu viiltänyt itsensä metalliin tai jotain? Mito ei kylläkään nähnyt verta, saati haist- no ei täällä paljoa muuta kuin savua nyt haistanutkaan. Valkea kissakin kuitenkin jähmettyi, kun sen puhuessa kaksikon eteen nousi hulmuava, melkein koiran korkuinen oranssi seinä joka räksähteli ja humisi. Tuli oli saanut suihinsa pidempää ruohoa ja heinikon sekaan hautautuneen lankun. Miton silmät levisivät ja turkki pörhistyi ja kissa tunsi poltteen kasvoillaan. Ei hyvä.
"Furi, kauemmas", Mito naukui hätäisesti pennulle ja ojensi etujalkansa koiran eteen työntäökseen sitä kauemmas, samalla kun oranssit lieskat räsähtelivät tähän suuntaan reipasta vauhtia. Kaipa pennunkin varpaita jo poltteli. Kunhan he olisivat vähän kauempana, Mito salli itsensä pysähtyi katsomaan liekkejä uteliaana. Sitten kaksikon takaa alkoi kuulua huutoa.

Ezra - Yad

Whippet oli ollut koko päivän pajumaalla hiiriä metsästämässä niin Yhteisölle, kuin omankin vatsansa täytteeksi. Vinttikoira oli laskenut pitkökaulaisen päänsä lähelle maata, haistaakseen hiirien polut. Mutta kapea kirsu haistoi jotain muuta. Savu ja tuli olivat Ezralle tuttuja hajuja ihmisten ajoilta, isännällä oli ollut takka. Ezra ei ollut ikinä pitänyt tulesta joka hävitti jopa niin isoja halkoja, jotka eivät mahtuneet edes whippetin leukoihin. Ezra käänau katseensa hajun suuntaan valpastuneena. Se ei ollut pitkään aikaan haistanut tätä hajua. Maanpinnanvaihtelujen turvin whippet näki osan pajujen taakse piiloutuneesta kaivinkoneesta ja... Tutun punertavan turkin. Oliko tuolla Furi? Whippet pinkaisi hermostuneeseen juoksuun hajua kohti.
"Furi! Kissa! Tulkaa pois! Se syö teidät!" Ezra vinkui ja jarrutti reippaan kymmenen metrin päähän Furista ja jostakin kissasta. Koira steppasi hermostuneena paikoillaan ja sen silmät levisivät kun liekit kasvoivat ja kiipesivät Furia ja kissaa lähellä olevaan pajuun. Savua nousi jo hirveän laajalta alueelta.
"Tunnetko tuon?" Mito kysyi uteliaana ja kääntyi siroa koiraa kohti. Kaksikko lähti Ezran suuntaan.(?)
"Tiedätkö mitä tuo polttava juttu on?" Mito kysyi kepeästi whippetiltä.
"Tulta, pahaa, pahaa tulta! Äkkiä, mennään p-" Ezra vikisi hätäisenä, mutta viimeisen lauseen kohdalla alkoi tapahtua. Tässä väliasä liekit olivat menneet kutittelemaan ympäröimänsä kaivinkoneen vatsaa ja kolkuttelemaan sen metalliovia, löytäneet polttoainesäiliön ja... kapum. Kaivinkonekin nytkähti räjähdyksen voimasta, ja ruosteisen metallin kirskuessa koko kaivinkone katosi hetkellisesti tuli/savupatsaan taakse. Ezralta loksahti suu auki. Mito virnisti, näky oli siisti!
"Wou!" Mito rääkäisi, kun tänne asti, eläinten lähelle paukahti jokin savuava metallinpalanen. Herranpieksut olisi kissa saattanut mennä kahtia.

Nimi: Iitu

19.09.2018 19:03
Furi – Yad

Jokainen lihas kireänä käännän katseeni kohti valkoista kollia, kun se tähystelee puussaan. En kuitenkaan näe mitään täältä alhaalta, joten katselen vain tarkkaavaisesti, mihin suuntaan Mito asettaa huomionsa. Jos siellä on jotain kummallista, tiedän ainakin, mihin suuntaan EI kannata juosta. Malttamattomana odottelen kollin kertovan mitä näkee. Räpäytän kummastuneena korviani. Tulta? Jossain syvällä mieleni perukoissa jokin raksuttaa. *Haju on tuttu. Ihan varmasti on*. Pudistan kuitenkin päätäni Mitolle.
”En ainakaan muista nähneeni mitään tulta”, vastaan ääneen. Huolestuneena vilkuilen metsää päin. Rico on siellä. ”Tule, mennään katsomaan, onko kaikki hyvin!”
En malta odottaa, että Mito on päässyt turvallisesti puusta alas, ennenkun lähden jo astelemaan hajua kohti. Jokainen lihas kuitenkin huutaa minulle kääntyvän ympäri ja lähteä toiseen suuntaan. Tällä kertaa kuitenkin tukehdutan vaistoni visusti. Noutaja on siellä, joten sinne menen minäkin!

Haju voimistuu voimistumista ja pian näkökenttään iskee valtava ihmisten jättämä kone. Ricoa ja muita ei kuitenkaan enää näy, näköjään ne jatkoivat jo matkaa. Luimistan varautuneena korviani ja katseeni osuu metallilevyyn maassa, jonka alta pulppuaa tummaa savua.
”Mitä ihmettä tuo on? Tuli vai?” huikkaan kyselevästi ja vilkaisen taakseni Miton suuntaan.
Kärähtänyt haju ilmassa haisee pahalta ja yritän hengittää mahdollisimman vähän. Uteliaisuus on kuitenkin jälleen kerran nostanut päätään. Miten levy maassa voi aiheuttaa tuollaista? Varovasti astelen lähemmäs ja kierrän toiselle puolelle, mistä ilmaan pulppuava savu ei ole niin voimakas. Uteliaana asetan etujalkani levyn päälle, kiljahdan kauhusta ja romahdan peppu edellä maahan. Se oli kuumaa! Levy liikahtaa hieman ja sen alta nousee ilkeällä rouhahduksella uusi liekki, joka löytää oitis kuivaa ruohoa syötäväksi. Savu paksuuntuu nopeasti ja saa silmät kirvelemään, mutta jähmettyneenä tuijotan suurenevaa liekkiä. *Juokse!* kiljun itselleni, mutta en saa tassujani liikkumaan mihinkään suuntaan. Etutassun polkuanturoita särkee ja katseeni on naulittuna raivoisasti etenevässä liekissä.

Nimi: Glowe

19.09.2018 18:22
Juri - Yad

Pam, pampam, Juri huitoi päätään isossa kaaressa koneen kylkeen nojaavia metallilevyjä vasten. Iskujen välissä dalmantialainen kuuli askelia, hehe sieltä ne valittajat nyt tulivat. Viimeinen isku oli Jurin huomaamatta lennättänyt kipinän pennun jalkoihin, mutta pitkään se ei pysynyt huomaamattomana. Kipinä alkoi oitis savuamaan, ja humahti sitten korkeaan, kuumaan liekkiin, joka nuolaisi melkein Jurim toista etujalkaan. Säikähtäneesti ulahtaen Juri hyppäsi äkkiä pois liekin päältä, joka lähti jo laajenemaan kaaren muodossa poispäin kaivinkoneesta. Siinä sekunnissa liekin nuolema musta alue oli halkaisijaltaan puoli metriä ja savua tuprusi kuivasta nurmesta aivan kamalasti. Pelkästään savun takia Juri vetäytyi kauemmas, koska pennun onneksi savu halusi tulla juuri dalmantialaisen suuntaan. Haisi pahalta, ja kirveli vieläpä silmiä, kun savua pääsi livahtamaan silmäluomien välistä. Niin, ja oman sankkonsa Juri oli pudittanut maahan, ja se oli mustan renkaan sisällä.
Strix oli yrittänyt heittää sankkonsa liekkiä hidastaakseen, ja parinkymmenen sentin alueella se ehkä auttoikin, ei lopulla savuavalla kaarella, joka alkoi harppoa jo yli puolen metrin halkaisijaan.
"Mitä muka?" Juri älähti ja peruutti vain kauemmas haisevasta ilmestyksestä.

Rico - Yad

Leppoisista sanoistaan huolimatta musta noutaja lähti reippain askelin nuorten perään. Näinä aikoina ei ollut viisasta livahtaa omille teilleen, vaikka Juri tekikin paukkeella sijaintinsa harvinaisen selväksi. Rico oli juuri kiertämässä kaivinkonetta, kun savun haju pisti sen kuonoa ja Rico kiihdytti vauhtinsa juoksuksi, Aro perässään.
"Kauemmas siitä!" Rico ärähti nuorille ja huitaisi Jurin pudonneen sankon pois tieltä. Sitten Rico nousi takajaloilleen ja veti yhden metallilevyn tassuillaan nurin, suoraan liekkien päälle. Noutaja siirtyi seisomaan levyn päälle ja tarkisti ettei yksikään loimu ollut päässyt alta pois. Levyn alta tuprusi savua vielä hetken, ennen kuin se taukosi. Rico nousi pois metallilevyltä, joka ei onneksu ollut kuumunut, vailla se ohut olikin.
"Juri, oletko ihan kaistapäinen?!" Rico ärähti vastoin tapojaan.
"Mitä?! En minä tiennyt että siinä noin kävisi", Juri ärähti takaisin. Se oli kyllä totta, eihän pentu voinut tietää.
"Yritä edes olla rikkomatta tuota sankkoa! Tajuatko ettei tuollaisia löydy joka talosta?!" Rico jatkoi tiukasti. Kahvallisia, helposti kannettavia sankkoja ei ollut hurjan helppo löytää, ja ilman niitä puolet Kartanon vanhuksista olisivat varmaan jo kuolleet lämpöhalvauksiin. Juri luimisti korviaan, mutta näytti uhmakasta naamaa. Rico veti rauhallisemmin henkeä ja vilkaisi tulen sammuttanutta metallilevyä. Sen alta ei tullut enää savua.
"No, se on nyt sammutettu. Tuosta olisi voinut tulla astetta isompi sotku. Tuli on hengenvaarallista pelkkänä kipinänäkin. Tuollaisen pienen saa vielä tukehdutettua, mutta isomman edessä kannattaa vain juosta ja etsiä vettä. Painakaa haju mieleenne, tuli tappaa mitä tahansa", Rico luennoi nuorille, joista kaikki eivät varmaan olleet ikinä nähneet tulta. Rico oli nähnyt muutaman salaman nuoleman ja palavan puun, tuli ei ollut urokselle uusi asia.
"Jatketaan matkaa, enää ei ole pitkästi", Rico lisäsi ja nyökkäsi Arolle. Ruskeankirjava koira kääntyi ja häntänsä heilautuksella kutsui muita mukaan. Juri oli hakenut sankkonsa ja lähti jokseenkin alistuneemman näköisenä ryhmän mukaan. Rico vilkaisi vielä metallia, ja lähti sitten itsekin, joukon jättäessä rakennustyömaan nopeasti taakseen. Mitä Rico ei tiennyt, oli se, että ruohikko oli jäänyt kytemään levyn alle, kun ilma pääsi hyväilemään hiiltyneitä korsia maan ja metallin välistä. Lumen ja luonnonvoimien vääntämä metalli ei ollut tiiviisti maata vasten ilman painoa. Tuskin minuutinkaan kuluttua koirien lähdettyä, oli savu alkanut taas nousemaan, ja lämpötilan noustua tarpeeksi, leimahti uusi liekki syömään maata.

Juri - Yad

"Et naura", dalmantialainen näytti hampaitaan Strixille ja varmaan samalla myös Nonalle.
"Etkä sinä", Juri lisäsi murahtaen myös mustavalkealle, vanhemmalle nartulle. Nyt Jurikin tajusi mokanneensa ja tunsi häpeää. Ehkä. Saadakseen aiheen muualle, Juri kohotti päätään ja ääntään:
"Ollaanko kohta perillä?" Matkaa ei oltu jatkettu edes kymmentä minuuttia.
"Tuolla joki näkyy", Aro vastasi ja toden totta, pienen loivan maakummun päälle noustuaan Jurikin näki vielä muutaman sadan metrin päässä olevan joen. Kauenpana näkyi betoninen silta. Mokoma sinertävä mato, siltä se Jurista näytti.
"Juostaan sinne kilpaa!" Juri hihkaisi, muisti äskeisen häpeänsö ja vilkaisi aaikusia.
"Te näätte meidät täältä kokoajan", Juri murahti.
"Totta", Aro vastasi ja käönsi katseensa Ricoon, antaen päätäntävallan ilmeisesti vanhemmalle koiralle.
"Sopii, mutta ottakaa jokin kiintopiste midtä löydämme teidät", Rico käski.
"Käykö tuo punainen auto tuossa joen vieressä, sillan oikealla puolella?", Dalmantia ehdotti. Rico ei oikeasti nähnyt ollenkaan jokea, saati jotain autoa, mutta päätti luottaa ettei pentu juksannut. Kai Aro olisi sanomut jotakin, jos siellä ei ollut autoa.
"Käy", Rico vastaso ja Juri pinkaisi juoksuun sankko rinnusta vasten kolisten.
"Älkää menkö veteen!" Aro huusi vielä perään. Ai niin, joessa oli normaalisti virtaus.

Nimi: Iitu

19.09.2018 16:51
Strix - Yad

Strix katseli huvittuneena energisen toverinsa perään. Miten sillä riitti energiaa moiseen? Toisaalta kevyt turkki, joka varmasti oli aivan kamala talvisin, oli kesän aikaan varmaan taivaallinen. Alaskalainen heilautti häntäänsä vastaukseksi mustalle noutajalle ja lähti Jurin perään, paljon rauhallisempaan tahtiin. Varautuneena Strix tuijotti maata, varoen sieltä nousevia nauloja ja lasinsirpaleita ja kiersi sitten lähemmäs Juria. Sangon paiskaus vasten kaivinkonetta sattui korviin. Nona ehti pyytää dalmatialaisurosta lopettamaan, samalla kun Strix tuijotti metallista kimpoavia kipinöitä. Pienellä sähinällä kipinät laskeutuivat ruohikkoon ja Strixin niskakarvat nousivat pystyyn sen haistaessa kärähtäneen hajun.
"Juri, varo!" alaskalainen ehti haukahtaa, kun ruohikosta nousi pieni, oranssinhehkuva liekki dalmatialaisen tassujen vieressä.
Sähinä voimistui, ruohikon kärventyessä mustaksi silpuksi ja päästävän ilmoille sakean savupilven. Strix luimisti korviaan, silmät suurina, ja heitti vesisankonsa liekkiä päin peittääkseen sen.
"Tee jotain!" harjoittelija otti askeleen taaksepäin kauemmas mustasta ruohikkopläntistä.

Nimi: Defia

18.09.2018 22:55
Shin - Auony

Musta kolli lojui suuren rakennuksen takana suorassa auringonpaisteessa. Parantaja oli lojunut siinä jo jonkin aikaa, välttelemässä töitään, joten siitä alkoi pikkuhiljaa tuntua kuin se paistuisi elävältä. Lämmöstä nauttien se ei olisi siltikään tahtonut liikkua. Olihan varjon löytäminen aivan liian työlästä. Kehräten kissa raotti silmiään nähdäkseen oliko kukaan löytänyt sitä vielä. Ketään ei näkynyt, joten kolli kierähti toiselle kyljelleen. Nyt maata vasten jäänyt kylki tuntui polttavan kuumalta mustan turkin imemän lämmön vuoksi. Parantaja tiesi, että sen pitäisi nousta pian tai se saisi lämpöhalvauksen.

Pienetkin laiskottelu hetket olivat kuitenkin jotain mistä kissa ei halunnut luopua. Sillä oli ollut todella kiireinen kevät. Aluksi kolli oli vältellyt kunnon työntekoa niin pitkään kuin oli pystynyt. Kun se lopulta oli joutunut takaisin hommiin oli se tietenkin käyttäytynyt huonommin kuin ikinä. Ehkä kaikki puolen vuoden aikana patoutuneet loukkaukset ja vitsit pursusivat yli tai sitten kolli vain tahtoi muistuttaa kaikkia siitä kuinka ihana se oli.
Muiden parantajien päälle kolli hyppi joka tilaisuuden tullen ja lopulta sai turpaansakin. Se oli ahdistellut kaikkia muitakin. Kuka tahansa oli sopiva uhri, kun oli ollut niin pitkään yksin. Eikä kolli muuten saisi tietää, ketä kannatti ärsyttää ja ketä ei.
Saadessaan vihdoin oikean syyn välttää töitä oli kolli yllättäen jättänyt sen käyttämättä. Veljekset olivat käyneet tapaamassa isäänsä joka ilta ennen kuin uros nukkui pois viikko näiden paluun jälkeen. Shin ei ollut aivan varma miten sen olisi pitänyt suhtautua asiaan. Ubo oli selvästi alamaissa asiasta, mutta sekään ei ollut näyttänyt asiaa avoimesti. Ehkä sitä oli silti enemmän häirinnyt isänsä sekava käytös ennen kuolemaansa.
Joinain päivinä uros oli muistanut pentunsa ja toisina taas ei lainkaan. Välillä se oli luullut Uboa omaksi isäkseen ja suhtautunut kolliin asenteella "joku hyödytön kissa" mikä oli vain huvittanut Shiniä.

Shinin suhde adoptioisäänsä oli aina ollut hieman erikoinen. Ensimmäiset kuukaudet uros oli leikkinyt, ettei kissaa ollut edes olemassa. Lopulta uros oli taipunut puolisonsa tahtoon ja hyväksynyt, että sillä oli nyt neljä poikaa joista yksi sattui olemaan kissa. Udyr ei koskaan ollut mitenkään erityisen lämmin pentujaan kohtaan, mutta kaikille niille oli selvää, että uros välitti niistä syvästi. Jopa Shinistä.
Oikeastaan oli melkein kuin kolli olisi saanut erikoiskohtelua isältään. Pientä kissaa kun ei vain voinut kohdella ihan samalla tavalla kuin koiraa. Olihan Shinkin silti saanut tuntea isänsä raivon, jos oli jäänyt kiinni pahanteosta. Ison koiran retuuttamaksi tuleminen olikin varmaan yksi niistä syistä miksi Shin ei osannut pelätä sellaista kovinkaan tosissaan, vaikka olihan se aivan eri asia hieman oikaista pentuaan kuin yrittää tappaa joku.
Kasvettuaan fyysisesti aikuiseksi Shin ei ollut enää kovinkaan usein tekemisissä isänsä kanssa, joka oli ollut uroksen onni. Tavatessaan sitä Shin olikin tehnyt sen olon aina mahdollisimman vaivaantuneeksi, kuten se teki usein Ubollekin. Äitinsä edessä kissa tosin esitti enkeliä aina loppuun asti, joten se taisi olla ainoa koira, joka ei uskonut kollista liikkuvia huhuja. Anyaa parantaja muistelikin aina lämmöllä, sillä se oli aina saanut nartulta ehdotonta rakkautta. Ehdottomuus taisi olla todella tarpeellista tämän kollin kohdalla.

Kun toinenkin kylki alkoi tuntua kypsältä kolli kierähti vatsalleen. Laiskasti se katsoi talon kulmaa ja toivoi, että joku tulisi kantamaan sen varjoon. Uljasta prinssiä tai vihaista saattajaa ei kuitenkaan näkynyt. Kissa katsoi matalaa kumpua jonka päällä se makasi ja virnisti. "Seurasi on aina yhtä valaisevaa," kolli kehräsi.
"Nyt minun täytyy kuitenkin mennä, etten joudu liittymään seuraasi. Ehkä jonain päivänä kaivan sinut ylös sieltä, jotta voimme viettää kunnolla laatuaikaa yhdessä," parantaja puheli iloisesti. Venytellen se nousi seisomaan ja asteli pois haudan päältä. "Nähdään," kolli huikkasi hiipiessään kohti lähintä puuta. Hetki varjossa ja sitten kolli voisi mennä etsimään jonkun, joka on jo saanut lämpöhalvauksen. Sellainen tuskin voisi paeta, vaikka Shin innostuisi kertaamaan koko elämäntarinansa.

Nimi: Täysikuu

18.09.2018 20:26
Flocon De Neige - Yad

"Murr, olen minä kunnossa", Nona murahtaa hiljaa vilkaistessaan epäluuloisena Juria joka nappaa oman ämpärin hampaisiinsa ja lähtee hyppelehtimään eteen päin. Narttu naurahtaa hieman Arolle ja Ricon vastaukselle. Nona poimii oman ämpärin suuhunsa ja lähtee muiden perään. Aro johtaa, tosin Juri pomppii sen edellä, Strix kävelee hieman rauhallisemmin ja Rico kävelee Aron vierellä. Nona ottaa Strixin kiinni.
"Nuori neiti, maltahan mielesi", Aro naurahtaa Strixin malttamattomalle kysymykselle. Samassa koirajoukkio huomaa edessään ihmisten metallijuttuja. Nonan kurkusta kantautuu epäluuloinen murina ja nartun korvat menevät luimuun. Äkkiä Juri juoksee eteenpäin kohti erästä isoa konetta, jonka Nona tunnistaa kaivinkoneeksi. Narttu vilkaisee Ricoa huolestuneenoloisena, silti pelokkaana. Vanha uros pyytää Nonaa ja Strixiä hakemaan Jurin, kutsuen narttuja neideiksi. Nona vilkaisee Strixiä huvittuneena, silmissään silti varautuneen katseen hiven. Narttu pyrähtää varovaiseen juoksuun ja alkaa läähäättää isoon ääneen. Hän hidastaa Jurin ja kaivinkoneen luona. Uros lyö ämpäriä metaliin ja siitä lentelee suhisevia kipinöitä.
"Hei Juri! Lopeta jo! Sieltähän lentää kipinöitä!" Nona yrittää. Yksi kipinä lentää mustuneen oksan päällä ja narttu katsahtaa kauhisteena, kun kärähtynyt keppi raksahtaa epäilyttävästi.

Nimi: Glowe

18.09.2018 18:22
Alik - Yad

"Ai. Pahoittelut", Alik vastasi hivenen huvittuneesti, Valyan sanat kuullessaan. Ilmeisesti tuo oli nartun perusilme, jonka Alik oli tulkinnut mietteliääksi. Hups. Valya alkoi syömään jäniksen palaansa ja Alik laski katseensa myös omaan jänöönsä.
"Oletko kotoisin idästä? Nimesi kuulostaa itäiseltä? Oletko asunut ihmisten kanssa vai villinä?" Alik kysyi, vilkaisi narttua tarkkailevasti. Kaikki eivät aina ottaneet menneisyydestä puhumista hyvin, eikä Alik tiennyt yhtään miten Valya mahtoi menneisyyden uteluun reagoida. Komentaja alkoi nakertaa jäniksennahkaa rikki sen nilkkojen ympäriltä. Kun se oli tehty, uros nylki jänikseltä nahan, niin että se pysyi ehjänä koko matkalta. Nahan Alik laski syrjään ja alkoi sitten syödä jäniksen punertavaa, sitkeää lihaa.
"Oletko ollut kauankin Yhteisössä?" Alik jatkoi.

Nimi: Glowe

18.09.2018 18:05
Mitra - Auony

Vanha parantaja etsi hyvän varjon yhden Kartanon tuuhean pensaan juurelta. Pensas oli tehnyt jo kukkia keväällä, nyt kukat riippuivat joko kuolemaisillaan, tai ruskeiksi näivettyneinä. Mitra ei suinkaan loikoillut pensaan varjossa toimeettomana, vaan alkoi oitis tutkia pensasta tarkemmin käytettävien osien varalta. Pensaan lehtiä voisi käyttää moneenkin tarkoitukseen, mutta nekin näyttivät niin kuivilta, ettei Mitra uskonutniiden sisältävän juuri ollenkaan kallisasvoisia nesteitä. Naaras kyyristyi pensaan oksien alle, ja alkoi kaapia kuolleita lehtiä, ruohoa ja muuta tiellä olevaa kynsillään pois pensaan juuresta. Mitkään heinät eivät veisi pensaan vettä.
Mitra kohottautui kun kuuli loisketta takanaan. Korviaan luimien naaras käänsi katseensa sinne, ja näki oppilaskaksikon kantamassa hyvin hankalan näköisesti vesiastiaa. Näky oli suorastaan naurettava, mutta Mitran viiksistä yksikään ei värähtänyt, vaan naaras korvensi nuorukaisia katseellaan. Jos ne kaataisivat veden, Mitra laittaisi oppilaat ramppaamaan loppupäiväksi hakemassa vettä, sanoi joku kaartin piski turvallisuudesta mitä tahansa. Tuuhean punaisen hännän pää naputti kuivaa nurmea, ja nostatti ilmaan pölyä. Onneksi vettä ei loiskunut sen enempää, ja kun Creeta ja Luna saivat astian turvallisesti maahan, Mitra rentoutui.
"Hyvä. Nyt alkaakin kunnon savotta. Etsitte tärkeimmät lääkekasvit ja niiden kasvupaikat Kartanon läheisyydestä. Keräätte mitä on kerättävää, lopput kasvit kastelette ja siivoatte niiden ympäriltä rikkaruohot ja sellaiset. Emme jaksa tai ehdi, eikä tuo vesi riitä kuin ehkä muutamaan pensaaseen ja kukkapenkkiin. Vastatkaapa sellaiseen kysymykseen, että mitkä kasvit pitäisi kastella ensin? Mitkä ovat tärkeimpiä, joiden pitää saada heti vettä, että ne tuottavat satoa loppukesän?" Mitra naukui tomerana.

Nimi: ouija

18.09.2018 17:55
Valya - Yad

Valya odotteli, että Alik asettui aloilleen puun alle, ja seurasi sitten uroksen esimerkkiä ja asetui makuulle. Yleensä valkoturkki söi seisoen, mutta nyt hän päätti tehdä poikkeuksen. Komentaja ihmetteli, miksi hän ei alkanut syömään, ja kysyi oliko jokin vialla. Valya pudisti hiukan päätään, vilkuillen urosta. Hän oli vain olettanut, että häntä korkea-arvoisempi olisi halunnut syödä ensimmäisenä. Niin se oli aina ennenkin mennyt, varsinkin koiratarhalla. Mutta ilmeisesti uros ei välittänyt sellaisesta, ja Valya saisi aloittaa.

"En minä mitään ihmeellistä mieti", Valya sanahti, Komentajan sanoessa hänen näyttävän mietteliäältä. Kai tämä oli vain niin uusi tilanne - arvovaltaisen kanssa lounastaminen - ettei valkoturkki tiennyt oikein miten käyttäytyä. Narttu veti sitten jäniksenraadon lähemmäs, näykkien punertavaa lihaa. Jänis oli selvästikin jo ainakin päivän vanha, ja joku oli jo syönyt parhaat osat. Ei Valyaa se haitannut, hän tyytyi kyllä mielellään siihen mitä oli jäljellä. Valkoturkki keskittyi sitten syömiseen, miettien samalla kuumeisesti mitä sanoa. Ei hän muutenkaan jutellut kauheasti kenenkään kanssa, ja nyt seurana oli arvovaltainen. Vaikka Valya ei vierastanutkaan ylempiarvoisia, tai pitänyt heitä juurikaan sen kummoisempana kuin muitakaan Yhteisöläisiä, tunsi hän olonsa ehkä vielä hiukan oudoksi Komentajan seurassa.

Nimi: Untuva

18.09.2018 17:27
Luna - Auony

Onneksi sentään loput yrteistä kelpasivat Mitralle. Luna ei ollut varma, mutta siitä tuntui, ettei parantaja ollut millään parhaimmalla tuulella tänään. Se ei myöskään missään nimessä uskaltaisi kysyä tätä Mitran oppilaalta, joten norjalainen antoi ajatuksen siirtyä taka-alalle. Nyt sen pitäisi keskittyä muistamaan Mitran antamat tehtävät. Yrtit yrttivaraston etuosaan ja sitten pitäisi tuoda vettä pihalle, jonne parantaja jäisi kuulemma odottamaan.

Luna tassutti Creetan perässä kohti Parantajien kerrosta. Norjalainen kehräsi Creetan sanoille, kun se alkoi puhumaan kuinka hyvällä tuulella Mitra tänään olikaan. Itse se ei kuitenkaan sanonut mitään, kun ei saanut mitään järkevää päähänsä.
Luna asetteli yrtit Mitran ohjeiden mukaan yrttilaatikon etuosaan. Se ei missään nimessä halunnut tehdä mitään väärin. Ottaisiko kukaan sitä sitten oppilaakseen, jos se oikein kunnolla mokaisi?
"Olen valmis", norjalainen vastasi, ja lähti parantajaoppilaan perässä käytävälle ja siitä portaisiin. Se tassutti toisen perässä pysyen hiljaa, katsellen vain tassujaan. Ehkei tassujen katselu ollut ihan järkevää portaissa, mutta ilman horjuntaa Luna kuitenkin selvisi.
Norjalainen katsoi kuinka Creeta löysi Kokoushuoneesta vesiastian. Luna taas vilkuili ympärilleen, ja yritti löytää toista kippoa, joka sisältäisi vettä. Luna ajatteli, että jotkut olivat varmaan jo hakemassa lisää, kun näin vähän oli vain jäljellä. Hieman kauempana Luna huomasi astian, mutta siellä näytti olevan vain pieni tippa vettä, joten se jätti astian sinne. Ei olisi ollut kauhean järkevää kiikuttaa pientä tippaa Mitralle, joka oli muutenkin jo hieman huonolla tuulella.
"Tietenkin", Luna vastasi toisen pyyntöön, ja tarttui vesiastian toisesta kahvasta ottaen suunnan ulos Kartanosta. Matka taittui hitaamman puoleisesti, sillä piti liikkua hitaasti ja rauhallisesti. Sepä vasta kauheaa olisi ollutkin, jos vesiastia olisi lentänyt nurin. Varsinkin näin kuumalla kelillä, kun vettä joutui hakemaan niin kaukaa. Yhteisvoimin vesiastia saatiin pihalle ilman sen suurempia roiskeita. Kahva hampaiden välissä oli vaikea puhua, joten Mitran luokse päästyään norjalainen ei sanonut mitään. Tuskin se olisi muutenkaan pihahtanut mitään, mutta kahva sen kuin vain vaikeutti asiaa. Hitaasti Luna alkoi laskemaan päätään, ja samalla vesiastian toista reunaa alemmas, jotta Creeta pääsisi mukaan laskuun. Mitä siitäkin seuraisi, jos he olisivat kaataneet veden parantajan tassuille? Sitä Luna ei halunnut edes kuvitella!

Nimi: Glowe

17.09.2018 22:18
Mito - Auony

Valkea kolli nyökkäsi reippaasti ja huitaisi lyhyttä häntäänsä kohti metsää.
"Ei kun menoksi sitten", kisaa naukui ja lähti loikkimaan koiran perään. Näinkin hitaassa vauhdissa Mito ei pysynyt kasvavan koiran perässä pelkällä ravilla, ellei sitten menisi sitä hirveää kyytiä. Oli energiaa säästävämpää juosta pienin loikin. Kissa käänsi korvansa taakse, ja musta häntä laskeutui alas tasapainottamaan juoksemista. Tassuista ei kuulunut ääntäkään. Kolli virnisti pennun kysymyksille. Mito alkoi jo pitää tästä uteliaasta muksusta, ainakaan ei tulisi tylsää Furin seurassa.
"En ole ikinä käynyt jokea kauempana, koska sinne ei kannata mennä. Kaupungissa ei ole niin paljon riistaa kuin metsässä, eikä varmasti Kartanon arvoista taloa. Kaupungissa on lisäksi jokin tauti. Kaikki jotka käyvät siellä, alkavat oksentelemaan verta ja kuolevat kuulemma kamalan kivuliaasti", Mito selitteli kepein äänin. "En ole ikinä nähnyt ketään jolla on se tauti, mutta kyllä siihen kuollaan tämän tästä", kolli kykeni puhumaan aivan normaalisti vauhdista huolimatta.
Karkurit olivat tosiaan olleet hiljaisia. Ehkä ne olivat viimein tajunneet oman idioottimaisuutensa ja lähteneet, Mito mietti. Ainakin kolli toivoi niin. Mitolta ei kyllä henki lähtisi ihan helpolla, jos koirat tulisivat sitä ahdistelemaan. Mutta kyllä Miton piti myöntää, että yksin kissa ei pitkään pärjäisi koiraa vastaan.
"Haistan minkä?" Mito kysyi ja raotti leukojaan jotta haistaisi paremmin. Kollin lyhyt turkki pörhistyi. Mito ei ollut ennen nähnyt tulta, mutta oli kuullut tulesta ja savusta ja nyt vaistot huusivat hajun tarkoittavan vaaraa. Kaksikko oli metsän rajassa ennen pajumaata, jolle vedenhakijat olivat menneet hetki sitten.
"Totta kai voin", katti naukaisi ja häntäänsä heilauttaen nosti katseensa lähes oksattomaan haapapuuhun, joka seisoa tönötti kaksikon vieressä. Haapa oli pehmeäkuorista, kynnet upposivat aiihen hyvin. Kuin mikäkin orava, Mito loikkasi runkoa vasten. Kaikki jalat kynsineen rungon kylkeen levitettyinä kissa kiipesi nopeasti melkein seitsemään metriin, juuri haavan alaoksien kohdalle. Kolli ei kuitenkaan noussut oksalle, koska se sojotti hankalasti kohti taivasta. Mito kääntyi hieman ja katsoi sivulleen kohti pajumaata. Auringonpaisteessa kissa joutui siristämään silmiään.
"Tuolla näkyy jotain mustaa usvaa, ihan vähäsen vain. Haju tulee kumminkin sieltä ja muut ovat siellä", Mito selitti alaspäin nähdessään mustavalkeita ja ruskeita koiranmuotoisia laikkuja kaukana.
"Hei voisiko se olla tulta? Tai savua? Tiedätkö sinä miltä tuli näyttää? Minä en tiedä", kolli naukui alhaalla olevalle pennulle.

Nimi: Iitu

17.09.2018 22:10
Creeta – Auony

Tässähän tuntui melkein samalta, kun kuolemantuomiota odottelisi. Creeta piti nöyränä katseensa yrttikasassa ja nyökkäili Mitran sanojen tahtiin. Joo, okei, huono yrtti, pois. No sentään muut kelpasivat, oli tämä jo parempi saldo kuin viime kerralla! Creeta kasasi yrttinsa mukaansa ja kääntyi sitten Mitran perään kohti Kartanoa. Toivottavasti siellä oli vielä vettä jäljellä kukkapenkkejä varten, ettei Mitra saisi totaalista hermoromahdusta. Oppilas varmisti vielä, että Lunakin sai löytämänsä marjat ja muut mukaansa.

Creeta otti vastaan Mitran kantaman heinäpussukan ja lähti samantien kohti Parantajien kerrosta kasaakseen yrtit varastoon. Tietenkin eturiville, Mitra huomaisi sen, jos yrtit olisivat väärässä paikassa. Sitä paitsi, jos yrtit menisivät sekaisin ja kuihtuisivat olemattomiin, kuka saisi mennä hakemaan lisää? Niin, Creeta. Joten oppilas oli päättänyt olla hyvin huolellinen tässä tehtävässä.
”Onpa Mitra hyvällä tuulella tänään”, Creeta kehräsi huvittuneena Lunalle, olettaen näin hirveänä, että metsäkissa seurasi mukana.
Tonkineesi asetteli keräämänsä yrtit varastoon, työntäen parhaimmassa kunnossa olevat vanhat yrtit hieman taaemmas. Varovaisesti Creeta nosti hieman kuihtuneet yrttinsä suojaiseen varastoon, toivoen, että ne kestäisivät siellä edes hetken. Tällainen sää oli kamalaa kasveille, mikään ei tuntunut kasvavan niin hyvin enää. Tulisipa vähän vettä.
”Valmista?” Creeta varmisteli Lunalta, kun oli vihdoin saanut omat yrttinsä valmiiksi. Siinä oli varmaan mennyt puoli ikuisuus. ”Katsotaan, löytyykö alakerrasta vielä vettä.”
Ainakaan täällä sitä ei ollut. Creeta asteli mahdollisimman ripeästi takaisin käytävälle. Nyt, kun kissa ei edes yrittänyt liikkua hiljaa, vaan mahdollisimman nopeasti, varmaan koko Kartano kuuli kissan liikkeet. Tömps tömps. Miten yhdeltä, sirolta kissalta voi kuulua sellainen tassunmeteli? No, koska se nyt oli Creetan kävelytapa. Välittämättä siitä narttu sujahti Kokoushuoneen puolelle ja löysi yhden, melkein kokonaisen vesiastian kahvoilla. Hurraa. Tonkineesin ei tehnyt edes pahaa napata vesikippo mukaansa, joku oli kaiketi jo hakemassa lisää.
”Voitko ottaa toiselta puolelta kiinni? Jos kaadan tämän matkalla, Mitra ei lopeta sähisemistä koskaan!” Creeta pyysi Lunalta, hieman pahoittelevaan sävyyn.
Kippo oli onneksi pieni ja kevyt, jonka vastakkaisilla puolilla oli kaksi kahvaa. Jos oppilaat kantaisivat sitä välissään, vettä ei molskahtaisi niin paljon yli reunojen. Lunan tullessa auttamaan (?), Creeta suuntasi vaivalloisesti askeleensa takaisin pihalle. Nyt ei muuten kompastuttaisi, vaikka mikä olisi!

Nimi: Iitu

17.09.2018 21:50
Furi – Yad

Käännän innostuneen katseen Mitoa kohti, häntä tampaten iloisena vasten pölyistä maata. Kaupungista? Olen nähnyt paikan vain hyvin kaukaa. En ole päässyt edes vedenkeräysmatkalle mukaan. Mielessä on kuitenkin pyörinyt ajatuksia tuosta oudosta paikasta, mihin kukaan ei koskaan mene.
”Mennään, mennään!” hihkaisen vastaukseksi ja ponnahdan takaisin pystyyn.
Ravistelen turkkini tasaiseksi ja käännähdän kohti metsää. Siirryn letkeään raviin, kuitenkin kiiruhtamatta liikaa. Korvat kääntyvät kissan suuntaan, jospa kuulisin sen lähtevän liikkeelle. Turha toivo, Mito tuntuu liikkuvan kissojen tapaan liian hiljaa. Niinpä joudun vilkaisemaan lavan ylitse.
”Oletko koskaan käynyt kaupungissa? Mitä siellä on? Miksei Yhteisö muuta sinnepäin, siellähän on enemmän pesäpaikkoja, eikö? Paitsi minä kyllä viihdyn metsässä. Mutta jos sieltä löytyy enemmän vettä? Eikö ole vähän turhaa raahata vettä tänne saakka, jos lähempänä löytyy uusia Kartanoita?” rupattelen uteliaana.

Liikun tottuneesti metsän halki, pitäen tarkasti välimatkaa Ricon joukkoon ja varoen, etten seuraa niitä ihan samaa reittiä. Tuollaisesta joukosta jää kyllä jälkiä, ja sitä paitsi ehkä Mito tietää reitin sinne vedelle. En halua noutajan poppoineen huomaavan meitä ihan heti, ettei meitä passiteta suoraan takaisin kotiin. Elättelen toivoa, että jos menen tervehtimään Ricoa vasta lähempänä kaupunkia, noutaja ei lähettäisi meitä yksin Kartanolle, vaan saisimme liittyä seuraan. Hehe. Niinpä harhailen välillä hieman kauemmas harjoittelijajoukosta.
”Täällä on kyllä ollut ihanan rauhallista nyt hetken ajan. Luuletko, että karkurit ovat häipyneet kauemmas vai…”
Keskeytän lauseeni kesken kaiken, kun kuonoon kantautuu kitkerä haju. Niskakarvat nousevat varoittavasti pystyyn ja nostan kuononi varautuneena ilmaan. Liikutan terävästi korviani, haju on tuttu… Jostain. En vain saa päähäni mistä se tuttu olisi.
”Haistatko tuon? Mikä se on?” kuiskaan Mitolle varuillani. ”Minä en näe mitään. Etkö sinä voisi kiivetä takaisin puuhun katsomaan näkyykö mitään kummallista?” lisään pyytäen.

//Nii siis etuajais-Furi: mä vähä ennakoin tässä että Jurin kipinästä tulis nyt se pieni liekki = savu =haju, vaikka sitä ei oo vielä Juri-Nona-Strix-komppaniassa ropsittu XD

Nimi: Glowe

17.09.2018 17:49
Alik - Yad

Valya, nimi kuulosti itäiseltä, liekkö narttu sieltäpäin. Alik toisti nimen muutaman kerran mielessään ja koetti painaa sen sinne. Uros uskoi että muistaisi nartun myöhemmin, nyt kun vietti sen kanssa vähän kauemmin aikaa kuin vain tervehdyksen ajan.
Komentaja hidasti portaiden alapäässä, jolloin Valya pääsi johtoon ja lähti kulkemaan kohti puiden varjoa. Alik loi tarkkailevan katseen tyhjän puoleiselle Kartanon pihalle ja kääntyi sitten seuraamaan Valyaa. Narttu oli jo ehtinyt puun luo ja nakkasi jäniksen palansa maahan. Alik siirtyi myös puun alle, mutta odotti että narttu valitsisi ensin oleskelupaikkansa. Sitten Alik kävi makuulleen puunrungon pitkän, kapean varjon suojaan, miten nyt siihen mahtui. Häntä ja takamus jäivät auringonpaisteeseen, mutta mitä siitä. Kuumuus tuntui eniten harteilla, jotka saivat osakseen viilentävää varjoa. Kovaksi kuivunut ruoho pisteli vatsaa ja rintaa vasten, ja Alik suorastaan tunsi kuinka kuivat multahiukkaset uivat turkkiin.
Komentaja oli laskenut jäniksen etujalkojensa päälle ja loi vähän kysyvän katseen Valyaan, kun narttu ei alkanut syömään heti.
"Jokin vialla?" Alik kysyi ja nyökkäsi jänistä. Komentaja ei ollut aloittanut vielä omaa ateriaansa, vaan katsoi kyayvästi narttua. Oliko koiran mielen päällä jotain?
"Näytät mietteliäältä", Alik lisäsi, tulkiten luultavasti nartun perusilmeen väärin. Kaipa Valya oikaisisi.

Nimi: ouija

17.09.2018 17:14
Valya - Yad

Komentaja suostui lähtemään pois komerosta, ja kaksikko suuntasikin sitten ulos. Ulkoilma kuulosti Valyasta erittäin hyvältä, sillä hän ei mielellään jäänyt kartanoon liian pitkäksi ajaksi haistelemaan sen tunkkaisia nurkkia. Narttua hirvitti ajatuskin siitä, että joku saattoi joutua asumaan tuolla jokapäiväisesti, kuten arvovaltaiset. Valkoturkille oli jo tarpeeksi käydä Kartanossa päivittäin ruokakomerolla, ja satunnaisesti kokouksissa.
Valya seurasi Alikia ulos, pysytellen uroksen takana. Ylempiarvoinen saisi johtaa, ja narttu ei halunnut tungetella. Vaikka hän ei juurikaan tuntenut tarvetta alistua ja madella arvovaltaisten edessä, ei Valya halunnut olla töykeäkään. Se johtaisi vain ongelmiin, ja niitä hän ei hakenut.

“Olen minä”, Valya vastasi sitten jäniksen takaa ulkona Komentajalle, joka kysyi oliko hän husky, niin kuin uros oletti. Hänelle rodut olivat aina olleet vain kaksijalkaisten käsite, joten Valya ei itse niistä pahemmin välittänyt. Jotkut koirat vain näyttivät erilaisilta, ja siinä se. “Ja varjo kelpaa kyllä”, narttu jatkoi, seuraten edelleen Komentajaa. Uros kysyi sitten hänen nimeään, ja Valya tajusikin yhtäkkiä, ettei tuo tietenkään tiennyt sitä. Miten Komentaja muka tietäisi jokaisen Yhteisöläisen nimen, varsinkaan jonkun metsästäjän, joka pysytteli mieluiten metsässä. Valya ei vain ollut tajunnut sitä ensiksi, ja olihan se aika tyhmää häneltä.
“Valya”, valkoturkki vastasi sitten lyhyesti. Ei hän alkaisi nyt jänis suussa sen enempää puhumaan, ettei vain pudottaisi sitä. Se olisi noloa. Aurinko paahtoi taivaalla, ja Valyakin tunsi sen poltteen turkissaan. Onneksi hän todellakin oli valkea, joten paahde ei tuntunut liian tukalalta. Ja siinä missä hänen tiheä turkkinsa suojasi häntä talvella pakkasilta, se myös auttoi pitämään huskyä viileänä kesähelteillä - ainakin siis johonkin pisteeseen asti.

Pian he saapuisivat Kartanon pihalla kasvavan puun luokse, joka loi alleen sopivan kokoisen varjon. Valya vilkaisi Alikia, ja suuntasi varjoon. Toivottavasti Komentaja seuraisi häntä. Varjossa Valya antoi jäniksen tippua suustaan, ja narttu nuoli huuliaan. Hänelle oli ehtinyt tulla matkalla jopa nälkä. Valya ei kuitenkaan kehtaisi alkaa syömään aivan vielä.

Nimi: Meikäläinen

17.09.2018 16:34
Desafio - Yad

Hän läkähtyi. Suuret linnut olivat kuljettaneet hänet erämaahan. Missään ei näkynyt tai edes ollut tippaakaan vettä. Vettä, vettä, vettä… Sitä ah niin ihanaa janon vievää nestettä, elämän, höm, nestettä…

Desafio käänsi kylkeä. Ei tästä tullut mitään, helle ei kaikonnut. Ei hän saanut nukuttua vaikka yrittikin. Koko kuvittelu oli totta lukuunottamatta lintuja ja erämaata; hän oli kuolemaisillaan janoon.
Hän avasi silmänsä ja läähätti. Oli tuskaisen kuuma. Hän oli ollut aamun hereillä ja nyt myöhempään yrittänyt jälleen torkahtaa. Mutta, hei! Tänään olisi ehkä se suuri päivä; Timído ja Aro olisivat kunnossa. Aro saisi viimein luvan liikkua kunnolla, Timídon polkuantura olisi kunnossa.
Eiku helevetti, hän kirosi mielessään oikein murteellisesti ja ärähti. Hän pomppasi ylös ja säntäsi huoneensa ovelle. Hän ei ollut vieläkään tottunut toimimaan sijaiskomentajana. Hän harppoi portaikkoon, lensi portaat alas ja etsiytyi ensimmäiseen kerrokseen. Mitäs tehtävää, hmm. Hän pysäytti erään koiran jonka tunnisti kaartilaiseksi.
“Huomenta. Onko partio lähtenyt?” hän kysyi.
“On, varakomentaja”, pilkkuturkki englantilainen vastasi ja nyökkäsi kunnioittavasti tervehdykseksi.
“Juuri niinkuin olet ystäviensi kera käskeneet. Seuraavaksi lähtevät Casah, Timi, minä ja Lotta.”
“Hienoa, hyvin menee. Taidan jutella Alikin kanssa vähän asiasta. Oletko nähnyt häntä?”
“Joo, hän on tuolla.” enkkulainen huiskautti häntäänsä kohti ruokakomeroa. Ah, siellähän sekarotuinen husky jo olikin. Desafio huomasi hänen vissiin juttelevan jollekulle. Aika omituinen paikka keskustelulle, mutta sehän ei Desafion asia sitten ollutkaan.
“Jaaha. Teillähän on aina samat ryhmät ja samat ajat, rutiinihommaa, eikö?” hän kysyi ajatellen ettei nyt menisi häiritsemään Alikia.
“Joo, niin on.”
“Onko teikäläisillä liikaa hommia mielestäsi?”
“Tuota, eipä oikeastaan”, englanninsetteri vastasi ymmällään tästä kyselystä. “Tai no, kyllähän enemmän vapaata voisi olla, tietenkin.”
Koira ei vaikuttanut laiskottelijatyypiltä. Desafio nyökkäsi. “Ymmärrän. Juttelen ehkä siitäkin Alikin kanssa jossain välissä. Mutta no, mene jatkamaan hommiasi. Eikun odotas, kerros minulle vähän kaartista. Miten teillä menee?”
“Öm, ihan hyvin kai…?” setteri vastasi epävarmasti.
“Hmm, kai?”
“Niin, hyvin menee.”
“Selvä. Ei ole huolenaiheita. Kuule, lähetä sanaa kaikille Kaartiin ja Arvokaartiin kuuluville. Haluan kaikki jotka uskovat ehtivänsä hoitaa joitain minun asioitani luokseni, minulla saattaisi olla pari tehtävää.”
“Hyvä on. Voinko nyt..?”
“Joo. Levitä sanaa. Mene vain, nähdään.”
“Näkemiin.”
“Ainiin, ja vain sellaiset kelpuutetaan joilla oikeasti olisi aikaa. Satunnaisia tehtäviä, minun eräänlaisia juoksupoikiani”, Desafio virnisti ilkikurisesti. Setteriväänsi kasvoilleen epäaidon hymyn ja livahti pois. Desafion hymy hyytyi. Hän oli vissiin tehnyt huonon vaikutuksen, he he he.
Desafion mieleen oli painunut kertomus jonka hän oli kuullut Akame Kousokibalta. Akame oli nykyisin hänen luottomiehiään, mutta Desafio tarvitsisi heitä enemmän.
Kun Alik kuolee… Desafio ei halunnut edes ajatella sellaista. Miten hän pärjäisi yksin?
Aikookohan Alik jäädä eläkkeelle?
Miksi minä mietin tällaisia?
Saaketti!
Desafio lähti nuutuneena laahustamaan kohti ruokakomeroa huomaamatta paikalle tassuttavaa Akamea. Ja hupsista, Alik ei ollutkaan enää siellä. Desafio vilkuili ympärilleen muttei saanut kuin pienen hajun nokkaansa. Jaa, nose siitä sitten. Ihan sama, ei Desafio seuraa olisi kaivannutkaan.

Akame Kousokiba - Yad

“Varakomentajan puheille kaikki jotka haluavat hänen luottomiehikseen!”
Mitä helvettiä?
“Varakomentajan puheille kaikki jotka haluavat hänen luottomiehikseen!”
Mitäh…
“Hei! Mitä sinä mölyät?” Akame ärähti pilkkuturkkiselle englantilaissetterille joka kailotti tuota sanomaa. Pilkkuturkki kääntyi hänen puoleensa tympiintyneinä.
“Kas, Akame. Mitäpä minä, olen tuossa saanut pari tehtävää ja…-”
“Sinun elämäsi minua ei kiinnosta. Mitä sinä kailotat?”
“Hmp. Mikä sinuakin vaivaa, olet kuin-”
“Joo joo, kysyin sinulta kysymyksen. Asiasi ei ole arvostella arvokaartilaista. Niin?”
“Yrmy”, hurtta murahti vaimeasti mutta vastasikin sitten. *Mokoma pösilö. “Desafio käski minun jaella tätä sanomaa. Ja joo, päiväni on tosiaan mennyt hyvin, kiitos kysymästä vaan.”
“Missä se on?”
“Mikä?”
*Eikö se tyhmempi voi olla??
“Desafio!”
“Öö, tuolla”, hän nyökkäsi ruokakomeroa kohti. Vissiin. Ja sielähän se takkuturkki olikin. *Mokoma ääliö. Ei voinut Akamea odottaa ennenkuin alkoi päättömiä käskyjä jaella. Akame pyörähti kuin myrskyn merkkinä taateliaivon perään uhraamatta ajatustakaan englanninsetterille. *Suksikoot suolle vaan.
Joo, Akamella ei ollut hyvä päivä.

“Senkin ääliö!” Akame haukahti nyreissään Desafion perään. Desafio pyörähti hämmentyneenä ympäri kala suussaan. Hän oli löytänyt harvinaista herkkua komerosta, se oli hyvin tuore. Joku oli joutunut mennä kauas - luultavasti uimaan - ja napannut kalan.
“Anteeksi kuinka?”
Akamen ilme vääristyi ärtymyksestä mutta hän hillitsi ilmeensä nopeasti.
“Öh, ei mitään”, hän vastasi yrittäen estää inhon näkymästä kasvoillaan. Tuo oli niin sinisilmäinen! Jos joku Akamea olisi haukkunut ääliöksi olisi sakemanni jo kurkussa kiinni. “Mikä homma on meneillään? Haluat vissiin luottomiehiä? Enkö minä kelpaa?”
Desafion ilme kirkastui ja hän hymyili ‘rauhoittelevasti.’
*Saaketin ääliö, virnuileekin vielä!
“Joo, tottakai kelpaat. Mutta tarvitsen lisää porukkaa, juoksupoikia, tiedäthän”, Desafio vastasi ja vinkkasi silmää kuin suurenkin salaisuuden kerrottuaan.
“Aha. Eli minä en enää riitä.”
“No kyllä sinä aina minun lähimpänä miehenäni pysyt, älä hätäile, Akame.”
Desafion hymy hyytyi aavistuksen. Akamella ei tainnut olla hyvä päivä.
“Jaahas. Kiitti vaan.” Akame pyörähti ympäri.
Desafio rypisti otsaansa. Aka Me. Punaiset silmät. Osuva nimi Akamelle, nytkin saksiksen silmät olisivat hyvin voineet olla tuohtumuksesta kirkuvan punaiset.
He he… Desafion hymy jäätyi kokonaan. Mikä sitäkin vaivasi?
Joskus Desafiosta tuntui kuin Akamella olisi jotain salattavaa.
Se luopiojuttu se ei voinut olla. Akamella ei enää ollut mitään niitä kohtaan, ja se asia oli puhuttu selväksi. Mikä sitten? Siihen Desafio ei keksinyt vastausta.

Akame harppoi pihalle ja ulos päästyään kiihdytti vauhtiaan hölkkään. Eräs kaartilainen huomasi kuinka hän oli lähdössä ulos pihapiiristä. Harmaatassu hölkkäsi hänen luokseen.
“Akame, moi!”
Se olikin arvokaartilainen. - ei ole kyllä ansaitussa asemassa - .
“Mitä asiaa?” Akame tiuskaisi murhaavasti ja pysähtyi. Hänen koko olemuksensa oli kuin ydinpommi. Hänen teki mieli listiä harmaaturkki siihen paikkaan. Mokoma sontaläjä.
“Mihinkäs olet menossa? Kukaan ei edelleenkään saa mennä mielellään yksin ulos pihapiiristä.”
“Niin, mielellään. Minä menen jos haluan.” Akame tuijotti uhmakasta narttua niin raivokkaalla katseella että koira myöntyi ja luimisti korvansa.
“No, miten vain. Pah.” Koira käänsi katseensa selvästi loukkaantuneena.
Haa haa, otti itseensä tuonkin, mokoma pösilö…!
Akame lähti juoksemaan. Hän pujotteli puiden lomitse ja säntäsi niin pitkälle kuin jaksoi. Nyt pitää saada jotain… Aargh… Hän ei kestänyt enää! Koko saamarin Yhteisö oli niin pohjattoman kiltti! Ei saanut läimäistä ketä hyvänsä turpaan vain siksi että tämä oli ärsyttävä. Ei saanut… Tappaa! Okei, se olisi joo liikaa. Mutta hän ei vain jaksanut enää esittää niin tunnollista!
No, ei Akame ollut lähdössä mihinkään. Hän oli päättänyt jaksaa loppuun saakka, luopioksi hän ei alentuisi.
Voi Dovan ja Roerig ja mikälie-Zeke ynnä muut, tappakaa nuo mulkut puolestani… Akame oli saavuttanut asemansa töin ja tuskin. Hän halusi kuitenkin enemmän valtaa. Hän halusi Komentajaksi. Sitä kautta hänellä olisi vaikutusta Johtajaan, ja...hän saisi oikeastaan päättää kaiken mitä Kaarti tekisi. Voi kun olisikin sellainen mahdollisuus… Akame teeskenteli sen pösilön Desafion ystävääkin…
Ei helvetti, nyt hän tajusi. Hän voisi elää kaksoiselämää! Öisin hän voisi olla murhaaja ja luopioiden puolella, päivisin Yhteisön puolella!
Aika outoa, joo, mutta samalla siistiä. Jos tulisi luopiot vs. Yhteisö-sota, öisin hän tappaisi salaa Yhteisön jäseniä, päivisin luopioita.

Huomaamattaan hän oli tullut jo yli Yhteisön rajojen, ja nyt hän kuuli kovaa rytinää edestään. Mitä hel… Oliko siellä joku karhu?
Akame madaltui ja ryömi puun taa. Ääni lähestyi. Hän vilkaisi varpujen ja sammalen suojissa eteenpäin ja… Voi… Saamari. Tuo… Tuo… Hän tunnisti tuon yksisilmäisen uroksen ja tämän mukana olevan järjestelmällisen, tunteettoman ja kurinalaisen koirajoukon.
Hurtta, jolta hän oli ammoinaan vienyt silmän, oli tulossa tappamaan hänet. Ihan varmasti. Akame ei tiennyt miten se oli mahdollista, mutta se oli totta.
Hän pyrähti juoksuun, kääntyi U-kierroksen ja lähti juoksemaan niin nopeasti kuin pääsi. Häntä ei vielä oltu huomattu, mutta Akame oli varma että se saaketin kyklooppikoira tunnistaisi hänen hajunsa.
Se oli ehkä vain ajatus, mutta ennemmin tai myöhemmin hänet löydettäisiin.

//Hehee, pistinpä tapahtumia alkuun >:) toi vois olla se vihamielinen koiralauma joka tulee söheltää ja yrittää ottaa Yhteisön maat?

Nimi: Glowe

17.09.2018 15:51
Alik - Yad

Alik nykäisi toiseb suupielensä lyhyeen hymyyn, kun narttu suostui. Nartun rennoista sanavalinnoista Alikille tuli sellainen tunne, että narttu tulisi ihan vapaaehtoisesti, eikä sen takia että Alik oli arvovaltainen. Heh, varsinkin alussa, kun Alik oli alkanut kokeilemaan sairaana tällaista sosiaalistumista metsästäjien kanssa, olivat kaikki tuntuneet ottavan Alikin sanat jonakin käskynä. Toisaalta eipä Alik ennen ollut muuta tehnyt, Alik oli Komentaja, joten kaipa sitä piti komennella sitten kaikkia. Ainoastaan Rayolle ja Aslanille Alik ei uskaltanut aukoa päätään, vaan joutui ehdottelemaan ideoitaan. Alhaista. Niyra se jaksoi aina loukkaantua siitä etteivät eläimet voineet olla arvovaltaisten seurassa ns normaalisti vaan kaikki teitittelivät ja olivat niin kamalan pinnallisia. Alikia ei moinen haitannut, mutta viime kuukausien aikana uros oli alkanut arvostaa metsästäjiä ja alaisiaan vähän syvällisemmällä tavalla. Sitä se sosiaalisuus teetti. Narttu kommentoi Ruokakomeron hajua. Totta, lämpimässä liha ja veri haisivat pahalta.
"En sanoisi, että Kartano itsessään on mikään kukkaistuoksu", Alik hymähti ja odotti että narttu oli saanut valittua oman ateriansa. Alikin nokkaan Kartano haisi homeelta ja pölyltä, ja uros ottaisi jokaisen tekosyyn että pääsisi viimeaikaisesta vankilastaan ulos. Komentaja oli tuijotellut tapettiseiniä yli kenenkään sietokyvyn, hulluksi tässä tuli.
"Joten kuulostaisi pihalle meneminen miltään?" Alik jatkoi, nappasi jänistä niskavilloista ja kääntyi jo ulko-oven suuntaan. Kohta kaksikko oli menossa ulkoportaita alas(? Törkeää olettamista että Valyalle käy).
"Vaikka turkki ei olekaan tumma, ainakin minulle kävisi jokin varjo. Eihän huskynturkkeja ole tehty helteeseen", Alik puheli jäniksen takaa ja vilkaisi pystykorvaa, "tai ainakin oletan että sinä olet husky?" Alik varmisti. Valya ainakin näytti huskyltä. Mistä sitä kumminkaan tiesi millainen rotusekasikiö narttu olikaan. Myös Alik näytti ulkoisesti huskyltä, mutta eipä siinä ollut mitään takuita kuinka iso prosentti uroksen verestä edes kuului huskyille. Ehkä ei yhtään.
"Saanko udella nimeäsi?" Alik jatkoi, kävellessään eteenpäin auringonpaisteessa. Paksu kultainen turkki poltti jo nyt. Alik ei edes osannut kuvitella millaista mustilla koirilla oli.

Nimi: ouija

17.09.2018 15:16
Valya - Yad

Komentajan kiittäessä Valyaa jäniksestä, narttu nyökkäsi vain hiukan vastaukseksi. Sitten uros kysyikin, oliko hän napannut tuoreen jäniksen.
"Kyllä, ehdin vasta tuoda sen tänne", Valya sanoi, pitäen äänensävynsä kohteliaana mutta viileänä. Valkoturkki ei ollut tottunut tälläiseen jutusteluun, varsinkaan kenenkään arvovaltaisen kanssa - se oli outoa, mutta onneksi Komentaja vaikutti melko rennolta eikä kovinkaan dominoivalta. Valyan jäänsininen katse tutkaili Alikin piirteitä, mutta narttu kuitenkin vältti tuijottamasta, se ei ollut kohteliasta, eikä Valya halunnut antaa töykeää ensivaikutelmaa itsestään Komentajalle. Alik oli kieltämättä komea uros, mutta Valya ei tuntenut sopivaksi miettiä asiaa enempää, olihan kyseessä arvovaltainen. Uros ehdotti sitten Valyan jäävän sinne tuon seuraksi, ja ehdotus oli hiukan yllättävä. Valya, pelkkä keskivertoinen metsästäjä, söisi Komentajan seurassa? Ei hän tietenkään voisi kieltäytyä, joten narttu vilkaisi ruokakomeroa.

"Kyllä minä voin syödä kanssasi. Voimmeko kuitenkin mennä jonnekin muualle, täällä haisee hiukan", Valya sanahti, viitaten sanoillaan jostain hyllyltä kantautuvaan mätään hajuun. Helle ei todellakaan tehnyt hyvää raa'alle lihalle. Narttu huomasi alahyllyllä puoliksi syödyn, pienen jäniksenraadon, joka ei vaikuttanut liian vanhalta. Hän voisi ottaa sen, jotta Komentaja saisi nauttia tuoreesta lihasta rauhassa. Valkoturkki asteli sitten raadon luokse, poimien sen varovaisesti. Oli outoa ottaa ruokaa komerosta, kun oli niin tottunut syömään metsässä juuri metsästettyä saalista. Ihan kun hän tekisi jotain, mikä ei ollut hänelle sallittua.

Nimi: Glowe

17.09.2018 14:57
Alik - Yad

Vaaleaverikkö kääntyi ympäri ja oitis Alikin huomion kiinnitti toisen koiran silmät. Alik löi vetoa ettei ollut ikinä nähnyt kellään, -edes toisella huskylla- niin vaaleita silmiä. Nartun laskiessa ruskeankirjavan jänön kultaturkin eteen, oli Alikin katse kiinnittynyt nartun vaaleisiin silmiin, tai tiheäturkkisiin, tasasävyisiin kasvoihin. Tässä oli kaunis narttu, Alikin piti myöntää.
"Kiitos", Alik vastasi, kun valkoturkki otti askelen taaemmas. Alikin ei tarvinnut kuin vilkaista jänistä nähdäkseen että se oli hyvin tuore. Hyvä jos hampaanjäljistä oli edes veri hyytynyt.
"Tuore. Sinäkö sen nappasit?" Alik kysyi, uros ei ollut varma oliko narttu ollut tuomasa jänistä vai vain nostanut sen juuri kun Alik oli paikalle saapunut. Alik ei saanut nartun nimeä päähänsä, vaikka miten yritti. Ehkä uros ei ollut ennen edes tavannut tätä metsästäjää. Ehkä nyt sille voisi vähän jutella, mitä siinä hävisi jos kysyisi?
"Ajattelitko syödä tässä samalla kun täällä olet? Seura voisi olla mukavaa", Alik ehdotti ja luimisti korviaan. Tämmeinen jutustelu tuntui edelleen kummalta.

Nimi: ouija

17.09.2018 12:05
Valya - Yad

Kuumat helteet olivat saapuneet alueelle, joten metsästäminen oli aiempaa työläämpää tiheäturkkiselle huskylle. Narttu oli kuitenkin onnistunut nappaamaan sinäkin päivänä jotain - pulskan jäniksen - ja toi saalistaan nyt Kartanon ruokakomeroon. Helle ei ollut tekosyy laiskottelemiselle, ja narttu halusi vieläkin olla hyödyllinen osa Yhteisöä. Valkoturkki oli laskenut saaliinsa ruokakomeron lattialle, ja etsi nyt sille sopivaa paikkaa hyllyltä. Komerossa haisi pahalta, joten jossain taisi varmaan olla jotain hiukan pilaantunutta. Helteiden takia ruoka pilaantui nyt nopeampaa kuin aiemmin, joten kartanolaisten pitäisi olla tarkempia ruokansa kanssa, etteivät vahingossa söisi jotain pahaksi mennyttä. Valyaa tämä ongelma ei juurikaan liikuttanut, sillä hän suosi itse itselleen saalistamista.

Valya ei saanut kuitenkaan ajatella pitkään, kun hän yhtäkkiä kuulikin äänen takaansa. Narttu ei näyttänyt yllätystään, vaan kääntyi katsomaan kuka hänen takanaan oli, pitäen naamallaan neutraalin ilmeen. Ovisuussa seisoi vaaleaturkkinen, häntä suurempikokoinen uros, jonka Valya tunnisti Komentajaksi. Tunnistaessaan toisen, narttu laski hiukan asentoaan, osoittaen siten hiukan kunnioitusta urosta kohtaan. Ei hän ollut alistuvaa tyyppiä, mutta ei hän halunnut hankkiutua ongelmiinkaan arvovaltaisten kanssa. Komentaja neiditteli häntä, ja pyysi Valyaa ojentamaan tuolle jäniksen. Vaikka sinisilmä ei pitänytkään siitä, kun häntä kutsuttiin siten, narttu kuitenkin kääntyi poimimaan lattialta vasta sinne tuoneensa jäniksen ja asteli se suussaan lähemmäs Komentajaa.
"Olkaa hyvä, Komentaja", Valya sanahti laskiessaan jäniksen vaaleaturkkisen uroksen eteen, pitäen katseensa lattiassa. Valkoturkki astahti aavistuksen kauemmas, ja nosti vasta sitten katseensa Komentajaan. Urosta ei ollutkaan näkynyt hetkeen, ja Valya taisi muistaa kuulleensa tuon olleen sairas. Ei Komentaja kyllä enään vaikuttanut kovinkaan kipeältä, mutta ehkä kissat eivät päästäneet tuota vielä jatkamaan töitään. Valya menettäisi varmaan järkensä, jos hän joutuisi istumaan sisällä näinkin pitkään, ja jos hän ei pääsisi ulos juoksemaan. Valkoturkki ei kuitenkaan tuntenut Komentajaa, joten hän ei ollut varma, oliko uros ollut kaikki nämä päivät sisällä omasta tahdostaan vai pakotettuna.

Nimi: Glowe

17.09.2018 11:41
Alik - Yad

Komentaja asteli parantajien kerroksesta kohti alakertaa ihan omin avuin, tassuaan aristamatta. Naulan tekemästä lävistyksestä oli jäljellä enää ympyrän muotoiset, rosoiset arvet tassun molemmin puolin. Kissat olivat saaneet tulehdukset katoamaan, ja haavan paranemaan sen kummempia ongelmia. Vain ja ainoastaan murtunut varvas jaksoi muistutella itsestään. Tassua vihlaisi varpaan kohdalta esimerkiksi hyppyjen ja tiukkojen käännösten kohdalla. (Tietenkin Komentajan oli pitänyt päästä pieneen harjoitustappeluun Arvokaartilaisten kanssa heti, kun se hemmetin punainen pölyhuiska Mitra oli antanut luvan) Kipu ei edes ollut kova, mutta pölyhuiska-parantaja varoitteli, että luutuma saattaisi napsahtaa, jos koira ei olisi varovainen. Se siitä juoksemisesta ja hyppelemisestä. Alikin mitta alkoi kuitenkin olla täynnä. Vieläkin pölyhuiska-parantaja kehtasi vaatia urosta yöpymään parantajien kerroksessa. Mitä järkeä siinä oli, että Alik vei sieltä sairaiden pedin, kun parantajat eivät voineet edes tehdä mitään urokselle? Ja kerrosta ylempänä Alikilla oli jopa kaksi omaa petiä pölyyntymässä. Mitähän villisian kallollekin kuului, kun Komentaja ei ollut saanut ihailla sitä muutamaan kuukauteen?
Vaikka Alik oli käytännössä terve ja voimissaan, piti se edelleen vapaata töistä. Sen mielestä ei ollut sopivaa, että Alik toimisi Komentajana, jos ei voisi edes osallistua Kaartin perusarjeksi vakiintuneelle Linjalle. Kunniakysymyshän tämäkin oli. Alik passitti kaartilaiset Desafion luokse, jos ne halusivat tulla varmistamaan jotain Komentajalta. Lisäksi siinä oli sellainenkin taka-ajatus, että Desafio tarvitsi vähän haastetta, joten sairastuttuaan Alik oli kaatanut koko Kaartin nuoren mustaturkin niskaan. Heheh, vähän haastetta. Kaartilaisten pitäisi oppia luottamaan myös Desafioon, Alikista oli keväällä tuntunut siltä, että belgialainen oli jokin juoksupoika. Ei, Desafio oli Varakomentaja, ja saisi myös tehdä siihen kuuluvia tehtäviä. Alikin kirjaimellisesti heitettyä pyyhkeen kehään, ja jätettyä kaiken vastuun Desafiolle, Komentaja oli positiivisen yllättynyt kuinka hyvin Desafio oli selvinnyt paineiden alla. Toki nuoruus ja kokemattomuus näkyivät, mutta vielä Desafio ei ollut saanut aikaan mitään täystuhoa, tai ainakaan Alik ei ollut kuullut sellaisesta. Hmh, ehkä Niyra ja Rayo olivat olleet oikeassa silloin talvella, ja nähneet Desafiossa potenttiaalia, jota Alik ei ollut kyennyt näkemään. Desafiosta tulisi vielä hyvä Komentaja, kun Alikista aika jättäisi. Alikia ei arveluttaisi yhtään kuolla tulevina kuukausina vaikka kaartilaisia etsien.
Lomansa puitteissa Alik oli viettänyt paljon aikaa Kartanossa ja sen läheisyydessä, ihan vain tavallisten Yhteisöläisten seuraan hakeutuen. Smalltalk ei ollut Komentajan juttu, mutta kyllä kireät kielenkannat alkoivat tässä pikkuhiljaa höllentyä, ja Alik saattoi jutella muille rennommin, ja olla vähemmän tarkka kunnioituskysymyksestä. Tuntui ettei muidenkaan taarvinnut kulkea häntä koipien välissä huskyn ohitse. Olihan sekin jotain?

Alik kurvasi Keittiön puolelle, aikeenaan mennä hakemaan ruokavarastosta jotain syötävää. Jänis olisi maittavaa. Kyllä, Alik rakasti edelleen jäniksien lihaa, vaikka se yksi olikin tuottanut melko kiintoisan yrjöämiskilpailun Niyran kanssa. Niyra sen sijaan tuntui hieman nyrpistelevän sievää, siroa kuonoaan kaneille. Hehhe, Alik härnäsi siskoa siitä syystä vähän väliä.
Alik pysähtyi äkisti ruokakomeron ovenkarmille, kun huomasi että komerossa oli jo joku. Hmh, turhaa sinne oli kahta koiraa ahtaa, joten Alik nojasi kehoaan ovenkarmiin ja odotteli. Komerossa oli valkea pystykorvainen narttu, jonka selän takana tuijotteleva Alik ei onnistunut näkemään mitä likka puuhasi. Toi ruokaa? Valikoi omaa ateriaansa? Järjesteli jotain? Neitosella ei tuntunut olevan kiire ja Alik huomasi jääneensä katselemaan narttua hetken ajaksi, vaikka oli jo mielessään rekisteröinyt nartun olevan metsästäjä. Kaartista Alik ei sitä ainakaan tunnistanut.
"Neiti voisi varmaan siinä samalla ojentaa jäniksen?" Alik antoi läsnäolonsa ilmi, ehkä narttu ei ollut edes huomannut huskya.

©2018 Vᴀʟʟᴀᴛᴛᴜ ᴿᵖᵍ - suntuubi.com