Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli

Chatti

 

Pelimerkit

Kirjoita roolin alkuun hahmosi nimi ja lauma.
Vieraskirjan nimi-kohtaaan laita oma nettinimesi.
"Puhe"
*Ajatukset joko näin* tai sulauta muutoin tekstiin.
Tekeminen ilman merkkejä.
Rooliminen on vapaasti valittavissa minä-,
ja hän-kertojista sekä preesens-, ja imperfektimuodoista.
Käytä kappalejakoja, jotta teksti olisi selkeämpää.

Mainostetaan Vallattua, jotta pelaajia saadaan lisää. Kopioitavan mainostekstin löydät tämän linkin takaa, muista laittaa myös sivuston osoite.

>> Peliuutiset <<

>> Kysely <<

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Defia

29.09.2018 23:40
Shilo - Yad

Saatuaan päivän vapaaksi Shilo ei oikein tiennyt mitä sen pitäisi tehdä. Normaalisti se olis varmaankin mennyt tapaamaan isäänsä sen kotona, mutta juuri nyt se oli turhaa. Spirit oli nimittäin Kartanossa tapeltuaan rajusti jonkun huskyn kanssa. Shilo ei vieläkään ollut itse ymmärtänyt mikä sen isällä oli huskyja vastaan. Tosin kuulemansa mukaan tämä kyseinen uros oli itse ainakin pahentanut tilannetta. Narttu olisikin siis mielellään puhunut entisen kaartilaisen kanssa, mutta isänsä takia se ei voinut mennä kolmanteen kerrokseen. Urokset olivat eri huoneissa, mutta ilmeisesti sekään ei tuntunut riittävän.
Kartanolla norkoilu ei muutenkaan kiinnostanut narttua, joten se oli lähtenyt metsään. Shilo etsi sopivaa puuta, johon se voisi yrittää hypätä. Siihen tarkoitukseen ei todellakaan soveltunut kaikenlaiset puut. Puita katsellen mustavalkoinen narttu ajautui kauemmas Kartanosta asiaa ajattelematta. Puiden latvojen siivilöimät valonsäteet maalasivat vaaleampia läiskiä mustaan selkään. Liikkeessä ne eivät ehtineet lämmittää karvoja niin, että eron huomaisi.
Lopulta Shilo pysähtyi löytäessään sopivan näköisen puun. Raajojaan venytellen narttu mittaili puuta katseellaan. Paksu oksa, joka oli taipunut lähes vaakasuoraan sivulle oli oikeastaan sen verran matalalla, ettei nartulla olisi mitään ongelmia hypätä suoraan sen päälle. Siksi se silmäilikin ylempänä olevia oksia ja pohti pystyisikö kiipeämään niitä pitkin ylemmäs. Se selviäisi vain kokeilemalla.
Häntä heiluen narttu ponnisti ja hyppäsi. Oksa oli yli kymmenen senttiä paksu, joten se oli jopa koiralle melko helppo alusta. Takajalat hieman luistaen Shilo korjasi tasapainonsa ja kääntyi oksalle pituussuuntaan, jotta saattoi seistä siinä entistä tukevammin. Häntä heiluen Shilo katsoi ympärilleen. Vajaan puolentoista metrin korkeudessa seisova oksa ei ollut erityisen vaikuttava tarkkailukohta, mutta tietenkin maata parempi.
Shilo näkikin puustaan lähistöllä kulkevan koiran. Tosin kauempaa se ei ollut varma siitä oliko kyseessä todella koira, sillä riistan värinen narttu olisi voinut olla sitäkin - riistaa. Varmistuttuaan siitä, että kyseessä oli koira Shilo hyppäsi alas oksaltaan. Puissa kiipeily oli aina hauskaa, mutta uusien koirien tapaaminen oli vielä hauskempaa. Häntä heiluen narttu lähestyikin toista iloisesti tehvehtien ja siniset silmät tiiviisti toista tutkien. "Hei!"

Nimi: Defia

29.09.2018 22:09
Ubo - Yad

Vaaleammat karvat sokean uroksen turkissa kimaltelivat kultaisena auringon hyväillessä sen kehoa. Sekarotuinen oli ajat sitte päässyt eroon talviturkistaan ja saattoi nauttia kevyemmästä olosta helteillä. Soopelin värinsä ansiosta sen turkki ei imenyt lämpöä samalla tavalla kuin tummempi turkki. Kyllä silläkin tässä säässä kuuma oli, mutta ei yhtä tukala olo kuin joillain muilla.
Ubo läähätti pienesti kulkiessaan jo tutuksi tullutta reittiä metsässä. Linjan kiertäminen oli uroksen mielestä yksi parhaimmista tehtävistä sitä varten, kuten kaikki muutkin vahtimiseen liittyvät tehtävät. Sokea koira kuuli erittäin hyvin ja se haistoi pienetkin poikkeamat reitin varrella. Ubo oli parhaansa mukaan yrittänyt painaa karkureiden hajut mieleensä, pyydettyään kaartilaisia ohjaamaan sen niiden petien luokse. Urosta silti aina pelotti, ettei muistaisi niitä tai olisi onnistunut painamaan mieleensä väärät hajut. Metsästäjänä kolmannen karkurin haju oli ollut vaikeampi saada, mutta sen kasvatti-isä oli vienyt muutaman kaartilaisen uroksen pesälle. Ainakin teoriassa Ubo siis tiesi aina, jos karkurit liikkuivat linjan lähellä.
Sokea uros kuuli takaansa kikatusta. Korvanpää heiluen Ubo vilkaisi taakseen, vaikkei mitään nähnytkään. Huokaisten uros murahti. Sen pitäisi raportoida Varakomentajalle, ettei noita kahta voisi enää laittaa samaan aikaan partioimaan linjaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Ubo kuuli kaksikon flirttailevan keskenään. Se itsessään ei haitannut urosta - vaikka tekikin sen hieman vaivaantuneeksi - mutta vaikka mitään ei juuri nyt tapahtunutkaan, niin ne olivat kaikki töissä tällä hetkellä. Jos joku tarvitsisi apua niin toistensa silmiin eksyneinä vitsaileva kaksikko - tai mitä ne nyt ikinä tekivätkään, eihän Ubo sitä nähnyt - ei välttämättä ehtisi reagoimaan ajoissa.
Kevät oli aina ollut inhottavaa aikaa urokselle, joka ei osannut edes puhua narttujen kanssa. Nyt se saattoi olla melkein kiitollinen sokeudestaan, kun sen ei tarvinnut nähdä kaikkia umpirakastuneita uunoja. Toisaalta se joutui silti kuulemaan ne ja haistamaan kaikki ilmassa leijuvat feromonit. Enemmän uros odotti sitä, että tämän kauden pennut kasvaisivat ja voisivat liittyä Kaartin riveihin.

Tämä kevät olisi tietysti ollut ihan tarpeeksi hirveä ilman ilmassa leijuvaa rakkauttakin. Oikeastaan se vain pahensi asiaa, koska uroksen omat ajatukset olivat olleet niin tiiviisti kuolemassa. Se oli palannut kotiin ja löytänyt isänsä vielä elossa, mutta vain viikkoa myöhemmin uros oli kuollut. Tietenkin se oli ollut jo vanha ja se oli vain luonnollista, mutta se oli saanut Ubon ajattelemaan omaa loppuaan. Olihan se jo aikaisemmin pohtinut sitä kuinka sen olisi pitänyt kuolla itsepäiseen päätökseensä olla palaamatta kotiin.
Ubo ei itsekään ollut enää kovinkaan nuori ja melkein sen koko perhe oli jo kuollut. Miten sitten Shin? Veljekset eivät voineet olla asiasta varmoja, mutta mitä luultavimmin Shin oli niistä vanhempi. Jättäisikö se Ubon viimeiseksi eloon omasta perheestään? Lähteneet sisarukset kun saattoivat aivan yhtä hyvin olla kuolleita.
Heidän isänsä oli ollut melko sekava viimeisenä viikkonaan, mutta se oli aina välillä harmitellut menetyksiään. Udyr oli kokenut tehneensä jotain väärin, kun eli pidempään kuin omat pentunsa. Ubolla ei ollut pentuja, mutta joutuisiko se silti kokemaan samanlaisen tunteen? Olihan se niin paljon isänsä kaltainen. Ajatus ei tässä kohtaa paljoa lohduttanut.

Katsoessaan, tai siis kuunnellessaan, kuinka näiden isää haudattiin Ubo oli tuntenut olonsa hyvin syylliseksi. Shin oli jakanut veljensä kanssa mistä se oli puhunut Spiritin kanssa. Ubo ymmärsi hyvin, ettei kaksikon isä olisi tahtonut kenenkään näkevän itseään siinä kunnossa missä se oli ollut. Varmastikin uros tahtoi, että muistettiin vahvana ja vakavana, ei heikkona ja hourailevana. Ubo ymmärsi sen hyvin, koska koki samoin. Se oli ollut yksi syy miksi uros ei ollut tahtonut palata. Nyt kaikki saattoivat nähdä kuinka ajattelematon se oli ollut. Sokea, heikko ja yksinäinen hölmö vanhus. Varmastikin se olisi kaikki mitä kenelläkään olisi sanottavanaan Ubon hautajaisissa.
Kuunnellessaan niiden kaartilaisten sanoja, jotka vielä muistivat Udyrin tunsi Ubo sokeiden silmiensä kostuvan. Sentään se ei alkanut itkemään, mutta vähältä piti. Ubo ulvoi isänsä muistolle ja istui sen haudan vieressä vielä pitkään. Sen omassa mielessä Udyr tulisi aina olemaan uros vailla vertaistaan. Ubo ei halunnut muistella uroksen hourailuja, jotka olisivat osittain voineet pilata sitä kuvaa. Itsehän se ei ollut edes joutunut näkemään isäänsä sokeutensa vuoksi, joten sen mielessä Udyr olisi ikuisesti nuori. Vaikka viimeksi sen nähdessään uros oli jo ollut vanha, mutta vanhemmat muistot tuntuivat nyt paljon vahvemmilta.

Shin oli ollut jälleen vastahakoinen osallistumaan hautajaisiin, mutta oli tehnyt niin silti. Ubo oli kuulevinaan kissan rääkyvän solvauksia kohti taivasta koiran ulvoessa. Shin oli jäänyt istumaan Ubon vierelle muiden poistuttua. Jonkin aikaa kaksikko oli täysin hiljaa, mutta lopulta Shin avasi suunsa, "kadutko sitä että palasimme?"
Hiljaisuus tuntui hetken painostavalta. Vakaalla äänellä Ubo kuitenkin vastasi, "en. Kadun sitä, ettemme palanneet aikaisemmin." Ubo pystyi kuvittelemaan maailman ylimielisimmän hymyn ilmestyneen veljensä kasvoilla, mutta tietenkään uros ei tiennyt oliko se siinä oikeasti.
Oli kuitenkin totta, että uros katui tekoaan nyt. Jos veljekset olisivat palanneet heti, niiden sisko saattaisi olla yhä elossa. Ubolla saattaisi olla osa näöstäänkin tallessa. Sen Shin oli tehnyt harvinaisen selväksi. Mutta turhahan niitäkään asioita olisis enää märehtiä. Ubo oli tehnyt valintansa puoli vuotta sitten ja nyt sen täytyisi elää sen kanssa.

Ubo olikin yrittänyt jatkaa elämäänsä normaalisti. Se vain oli hieman vaikeampaa, kun oli välissä tullut sokeaksi. Yrityksissään todistaa olevansa vielä työkykyinen Ubo oli ajautunut muutamiin tappeluihinkin. Osaan se vain meni väliin, mutta parissa se oli aktiivisesti mukana, kuten toisen Arvokaartilaisen kanssa käydyssä riidassa. Ubolla oli muutenkin vaikeuksia nukkua Kartanon sisällä ja se vältteli sitä aina tilaisuuden tullen, mutta myös sen sinne kuuluvuudesta oli erimielisyyksiä.
Arvokaartilainen joka oli yrittänyt estää urosta tulemasta niiden huoneeseen oli löytänyt itsensä selältään lattialta. Käydessään sokean koiran päälle oli Ubo helposti saanut siitä otteen ja viskannut riitapukarin kumoon. Se oli osoittanut ainakin joillekin, ettei uros sokeanakaan ollut aivan hyödytön. Tietenkään Ubo ei pystynyt väistämään iskuja samalla tavalla, mutta se ei pelännyt ottaa niitä vastaan, joka teki siitä haastavan kohteen.
Seropi oli myös saanut huomata joidenkin olevan ystävällisempiä sitä kohtaan sen sokeuden takia ja se sai uroksen vain ärtymään, joten se oli pitänyt etäisyytensä kuten ennekin. Ricon kanssa uros oli kuitenkin viettänyt enemmän aikaa ja oli Shinin kommenteista huolimatta alkanut tuntumaan normaalilta. Noutaja oli lähempänä seropin omaa ikää ja sokeutuvana siihen oli helpompi samaistua kuin moneen muuhun.

Joukon lähestyessä linjan loppua Ubo hidasti omaa tahtiaan. Se murisi mietteliäänä tipahtaessaan joukon kärjestä sen hännille. Flirttaileva nuoripari katsoi vanhaa urosta kysyvänä, mutta keskittyivät mieluummin toisiinsa. Niiden jatkaessa vitsailuaan Ubon murina kuitenkin vain vahvistui. Sen oli ollut jo aikaisemmin tarkoitus läksyttää kaksikkoa, mutta oli jättänyt välistä, koska kukaan muu ei ollut vaikuttanut siltä, että edes jaksaisivat puuttua asiaan näin kuumassa säässä. Uros ei ollut halunnut siis latistaa ryhmää entisestään. Nyt se oli aikeissa ojentaa niitä, mutta ääniä kuullessaan se jäi jälleen.
"Kuulen jonkin lähestyvän, näettekö jotain?" Sokea koira kuuli useita hätäisiä askeleita joukkoa kohti pakenevilta saaliseläimiltä, mutta ei tietenkään nähnyt taivaalle kohoavia savupilareita. Joukko pysähty kuunnellen ja katsellen ympärilleen. Pian pusikosta sinkosi ensimmäinen jänis ja sen perässä pari peuraa. Vihdoin joku tajusi katsoa ylös ja näki savua. "Taivaalla on jotain outoa," nuori uros totesi. Se ei ollut koskaan nähnyt savua, joten vasta seuraava sinne katsonut nimesi sen.
"Meidän on parasta nopeuttaa tahtia," Ubo murahti. Pakenevat eläimet ja savu kertoivat selvästi tulesta, joten huoli nousi heti. Joukkio jatkoi matkaa kohti Kartanoa ravaten.

Nimi: Glowe

29.09.2018 13:09
Niyra - Yad

Viime kuukausien jälkeen Niyra tunsi olevansa elämänsä kunnossa. Linja oli aivan mahtava keksintö, siis ihan alkuperäisenkin ideansakin takia, mutta myös Niyran kannalta. Johtaja Niyra kun ei voinut lähteä yksin nykyään oikein minnekään, vaan mukaan tungettiin aina se puoli Kaartia. Niyrasta tuntui että collie, ja sen suojeleminen aiheuttivat muille vain vaivaa, mutta ei enää! Katsos, lähtiessään linjapartion mukaan, Niyra sai siinä samalla vahtinsa, eikä collien ulkoilut aiheuttaneet muille niin sanotusti ylimääräistä vaivaa. Partioidessa Kaartilaisilla tuli samalla pidettyä Johtaja turvassa.
Niyralle Linja siis oli enemmänkin hupiretki jossa pääsi välillä pois Kartanosta, luonnon helmaan ja kuntoilemaan. Tietenkin Niyra yritti olla häiritsemästä Kaartilaisten työtä, ja koetti helpottaa koirien työtä, muunmmuassa ottamalla raportit siinä paikanpäällä vastaan, ja välittämällä ne sitten itse Desafiolle. Näin Kaartilaisilta säästyi aikaa ainakin vähäsen, kun Niyra voisi hoitaa Varakomentajan etsimisen ja tietojen välittämisen eteenpäin muillekin Arvovaltaisille. Koska Linjan lähtöajat olivat hyvinkin tarkat ja kiveenhakatut, partioiden lähtiessä tunnin välein liikkeelle lähes yötä päivää, Niyra ei todellakaan mennyt niihin kaikkiin mukaan. Ei narttu olisi jaksanut, eikä ehtinyt, sillä hyvin usein Niyralla oli jokin oman työnsä juttu kesken juuri silloin, kun partio oli lähdössä, eikä Niyra halunnut vaivata Kaartilaisten työtä sillä, että niiden pitäisi odottaa Johtajaa mukaan. Mutta ainakin kerran päivässä Niyra oli yrittänyt päästä kiertämään tuon useamman kymmenen kilometrin lenkin. Niyra suorastaan tunsi kuinka Johtajan aseman viemä kunto palaili pikkuhiljaa. Ensimmäisillä viikoilla Niyra oli kyllä tuntenut äkillisen liikunnan lisäämisen lihaksissaan kipuiluina, mutta enää ei ollut edes sellaista. Niyra saattoi juosta kierroksen kerran päivässä ja pysyä virkeänä kuin vastaherännyt!
Ja voi kuinka ihania jotkin metsästäjät olivatkaan! Usea metsästäjä tuli Linjan reitille raportoimaan kauempaa lähes päivittäin jotain pikkutapahtumia. Ihan vain vaikka kertomaan ettei mitään erityistä ollut sattunut, tai että niiden kotialueella oli nähty esimerkiksi pennuille vaarallisia kettuja, karhuja tai jotain harvinaisempia saaliseläimiä. Linjan mukana uutiset kulkivat Kartanolle, ja siten useampien korviin, ja Kaarti kykeni lähettämään erillisiä joukkoja hoitamaan petoja pois, tai ohjeistamaan metsästäjiä suurten saaliiden luo. Lisäksi moni metsästäjä toi saaliita Linjalle, koska ne tiesivät ettei partio saanut pysähtyä metsästämään. Ainakin silloin, kun Niyra oli partiossa mukana, Johtaja oli antanut Kaartilaisille luvan syödä vähän. Toivottavasti partiot uskalsivat tehdä niin muulloinkin. Ja jos saalista ei ollut ihan hirveästi, niin kyllä jokin jänöjussi meni Linjan mukana Kartanolle ja metsästäjät saivat jatkaa töitään käymättä mutkaa Kartanolla. Kaikki tuntui niin paljon jouhevammalta sitten Linjan keksimisen jälkeen!

Niyra oli jo käynyt tälle päivälle yhdellä linjakierroksella, ja oleskeli nyt huoneessaan viidennessä kerroksessa. Tai, ei narttu vain oleskellut, vaan sillä oli seuraa. Joku metsästäjänarttu oli tullut kertomaan huoliaan ja murheitaan. Jotain metsästäjäjuttuja, sekä asiaan metsästäjänartun omasta pennusta. Metsästäjän pennun Niyra tiesikin henkilökohtaisesti, pentu oli syntynyt viime kesänä, ja Niyra oli nähnyt sitä nuorukaista usein sen ensimmäisten kuiden aikana. Mutta ei Niyra ollut ainakaan silloin huomannut että nuoressa olisi ollut jotain vikaa. No, nyt kun pentu oli kasvanut, oli sen huomattu olevan jotenkin muita hitaammin kehittyvämpi, jos asian kauniisti sanoisi. Nyt nartun pennut olivat kuitenkin jo vuoden ikäisiä, ja niiden emo oli tullut anomaan kehitysvammaiselle pennulleen lisäaikaa Kartanossa, koska pelkäsi ettei se edes pystyisi matkaamaan metsästäjäperheen kotiin Kartanon eteläisellä puolella. Voi emoparkaa, oliko se tosiaan luullut että Niyra nakkaisi jonkin pentuparan pihalle vain koska pentu oli vuoden vanha? Ei tietenkään! Parantajat olivat kyllä sitä mieltä, että pentu veisi vain vuodetilaa kolmannessa kerroksessa, ja että ulos liikkumaan meneminen tekisi nuorukaiselle hyvää, mutta Niyra kuunteli ennemmin emon mielipidettä. Niyra haluaisi nähdä nuorukaisen vielä itse, mutta oli jo alustavasti luvannut että pentu voisi olla Kartanossa vielä muutaman kuukauden, jos liikkuisi päivittäin ja pysyttelisi poissa parantajien tieltä. No nyt nartut olivat saaneet virallisemmat asiat alta pois, ja keskustelu oli jäänyt junnaamaan vammaiseen pentuun, kun Niyra muisteli ettei nuorukaisessa ollut mitään vikaa silloin pienenä. Emo oli juuri kertomassa ensioireista ja sellaisesta, kun pihalta kuului ulvontaa.

Molemmat rouvat höristelivät korviaan ja loivat toisiinsa kysyvän katseen, enenn kuin Niyra vilkaisi ikkunoiden suuntaan. Höh, ikkunat osoittivat juuri väärälle puolelle Kartanoa. Niyra ei nähnyt etupihalle, eikä savuavaa taivasta.
"Anteeksi, haluan selvittää mikä tuo oli", Niyra pahoitteli metsästäjälle. Metsästäjä väisti Johtajan tieltä, kun Niyra ravasi kiireesti käytävään. Kaiketi Desafio, Aslan, tai joku muu oli jo ottanut asian tassuihinsa, mutta Niyra halusi silti saada varmuuden mitä tapahtui. Itse asiassa, nyt kun Aslan pyörähti collien mielessä:
"Aslan! Oletko täällä? Kuulitko tuon?" Niyra huusi käytävässä, mutta ravasi jo Päällikön huoneen ohitse kohti portaikkoa. Turhaa sitä oli jäädä odottamaan, jos Auonyn Päällikkö ei edes ollut kerroksessa.

Oli Aslan ilmestynyt paikalle tai ei, Niyra saapui jonkin ajan kuluttua kolmannen kerroksen tasanteelle, jossa sitä vastaan juoksi Kaartilainen. Tai no, mutkassa toinen koira melkein törmäsi Niyraan.
"Rouva, joku rottweiler tuli ilmoittamaan että metsässä palaa, savu näkyy jo Kartanolle", Kaartilainen ilmoitti nopeasti. Hupsista, sillä oli näköjään jäänyt sanomatta että jokin asiassa koski Alikia. No, Niyra lähti kiireesti Kaartilaisen kanssa pihalle, missä Kaartilainen johdatti Niyran oikean koiran, Lichin luo. Matkallaan rotikaa kohti Niyrakin jo kauhisteli katseellaan savunmustaa koillistaivasta.
"Mitä tapahtui? Kuinka kaukana palo on?" Niyra kysyi, narttu haistoi käryn Lichin turkista. Rotikka oli ilmeisesti ollut jossain kohtaa aika lähellä tulta. Voi kamala.

Nimi: Iitu

29.09.2018 12:19
Creeta - Auony

Creeta viskoi häntäänsä ja vilkaisi Lunaa kohti virnistäen. Voi Shin, sinä et juuri tehnyt tuota! Tonkineesi ei voinut olla tuijottamatta kahta parantajaa, joista toinen kerjäsi kuolemaa ja toinen suorittaisi sen ilomielin. Kieltämättä tilanne oli kyllä huvittava. Mustalla kollilla oli pokkaa, Creeta ei ikimaailmassa uskaltaisi puhua Mitralle noin. Naaras unohti kokonaan jatkaa töitään, kun se jäi kyyläämään, milloin Shinistä tulisi ansaittu pannukakku.
"Luna", Creeta kuiskasi norjalaisen suuntaan, "mitä luulet, mitkä yrtit ovat tässä käytettävissä, kun Mitra tekee Shinistä entisen? Niin saadaan se parsittua takaisin kokoon."
Oppilas yritti kuulostaa samalta kuin Mitra opetustilanteissa, vaikkei tonkineesi saanut pidettyä kasvojaan yhtä tuimana, vaan ääni rikkoutui hihityksen parissa. Toisaalta, Creeta ei oikein odottanutkaan minkäänlaista vastausta, kunhan kevensi oppilaiden välillä tunnelmaa. Naaras ei tahtonut, että hieman ujompi Luna ottaisi itseensä suorasanaisen Shinin puheet.

Creeta väräytti nolostuneena viiksiään ja kääntyi nopeasti poispäin aikuisista kissoista, kun Mitra komensi nuorukaiset takaisin töihin. Hups, ei ollut tarkoitus jäädä laiskottelemaan, muttakun... Creeta kaappasi lehtensä uudestaan täyteen vettä ja pujotteli takaisin kohti seuraavaa yrttipuskaa, kaataen vedet taas yrttien juuriin. Pihalla kaikuva ulvonta (Lich) sai kuitenkin keskittymisen jälleen herpaantumaan, kun tonkineesin pää kurkki kukkapenkkien keskeltä kohti pihaa. Creeta ei kuitenkaan uskaltanut poistua yrttikasastaan, vaan jatkoi vaivihkaa kynnellä raapimista myllääkseen vähän maata, jotta vesi pääsisi helpommin kastelemaan kovettunutta maata. Creeta oli kuitenkin niin keskittynyt pihan tapahtumiin, ettei raapiminen ollut kamalan tehokasta.
"Mitäs tuolla tapahtuu, näetkö Luna mitään?" Creeta mutisi hiljaa, yrittäen näyttää samalla kiireiseltä, ettei Mitralta tulisi valituksia.

Nimi: Glowe

28.09.2018 20:27
Alik - Yad

"En jätä sinua", oli Alikin lyhyt vastaus pennun kysymykseen. Kun Furin tassut näyttivät luistavan kaltevalla betonilla, palasi Alik auttamaan pennun ylös. Antaen Furin määritellä nopeuden, Alik lähti hitaassa ravissa mustan savupilven suuntaan. Jokainen liikahdus särki jossain, palaneessa lavassa -jossa muuten ei ollut tällä hetkellä enää turkkia - tuntui kirvelevä kipu oikeastaan kokoajan, ja jokainen ilman henkäys tuntui kamalalta palovammassa. Nahka karvattomassa kohdassa oli palanut punaiseksi ja ihonpinta oli kuoriutunut osasta kohtaa. Palovamma ei ollut vakava, mutta kipeä se todellakin oli. Kipu ja uupumus saivat jopa ylpeän Alikin riiputtamaan päätään ja häntäänsä.
Alik pysyi tiiviisti Furin lähellä ja tarkkaili niin pohjoista kuin vierellä lojuvia rakennuksia, autoja ja muita ihmisten romppeita. Ihmisten silmiin ympäritössä olisi varmaan näkynyt paniikin jäljet, maassa lojui matkalaukkuja, autot olivat hujanhajan tai kolaroineet johonkin. Alik kuitenkin näki vain metallikasoja, joita oli aina ollut Yhteisön alueella, autuaan tietämättömänä niistä tuhansista ihmisistä jotka olivat monta koirasukupolvea sitten paenneet kaupungista.
Kaksikon lähestyessä mustaa taivasta, Alik tajusi että savu kohosi myös joen tältä puolelta. Ei hemmetti, oliko tuli päässyt joen yli? Myös Alik seisahtui, ja luimi korviaan savun kitkerälle hajulle, ja vaimealle tulen rätinälle.
"Pääsee varmasti", Alik käänsi katseensa jälleen oikealle puolelleen kaupungin suuntaan. "Rico, Aro ja muut ovat varmasti menneet myöskin syvemmälle, löydämme heidät sieltä", Alik kääntyi haluttomasti kohti varjoisia rakennuksia ja karuja kujia. Niiden synkkyys vain korosti kauhuja joita Alik oli saanut kuulla melkein koko elämänsä ajan.
"Olen käynyt sillalla, en sen kauempana", Alik myönsi, rakennuksia katsellen ja suunnaten askeleensa lähimpänä olevien tiilirakennuksien suuntaan, jotka tuntuivat suorastaan nojaavan koiria kohti.
"Tänne ei kukaan halua tulla. Oikeastaan kaikki kaupungissa kulkeneet kuolevat erääseen tautiin. Jokin kaupungissa aiheuttaa sen", Alik kertoi, uroksen äänessä oli pelonsekaista kunnioitusta. Kaksikko ei päässyt kovin pitkälle, sillä niiden tiellä tuli metallinen verkkoaita, joka oli ainakin puolitoista metriä korkea. Alik mittaili sitä katseellaan. Aikuinen olisi varmaan päässyt aidan huipulle loikkaamalla, ja voisi sitten pudottautua toiselle puolelle, mutta pentu ei sellaiseen luultavasti kyennyt. Metallin läpi ei päässyt myöskään voinut purra
"Katsotaan voiko tämän kiertää, tai onko jossain reikää tai jotain", Alik sanoi laskettuaan katseensa pentuun. Uros kääntyi seuraamaan aitaa oikealle, eli poispäin savupilvestä. Tulta kohti Alik ei halunnut kävellä, koska ei tiennyt miten pitkästi heidän pitäisi etsiä kiertotietä aidan ympäri. Liekit saattaisivat tulla matkalla vastaan.

Nimi: Glowe

28.09.2018 19:43
Mitra - Auony

Shin käänsi virnuilevan pärstänsä taas somalin suuntaan ja tuli lähemmäs. Lehtimyttynsä takaa päivänpaisteen vastakohta pörhisti turkkiaan ja irvisti niin että hampaat vilkkuivat. Ja Shin kehtai vielä leperrellä. Jaa vai pelkän lehtimytynkö kolli halusi? Pah, Shin taisi ihan hyvin tietää että lehtimytystä voisi ottaa kiinni vähän siitä sivummalta, eikä suoraan Mitran kirsun kohdalta. Mitra tuijotti Shiniä niin raivoisasti kuin osasi ja murisi vastaukseksi, ja häntäänsä väännellen odotti kuinka tyhmänrohkea kolli tosiaan olisi. Jos Shin koskisi, Mitra viiltäisi sen naaman palasiksi, se oli varma. Lupaustaan vahvistaen Mitra paljasti jo oikean etukäpälänsä valkeat kynnet, ja kohotti tassua hieman valmiiksi tekemään Shinin virneestä muotopuolen kollin lopuksi iäksi. Mutta onneksi Shin nappasi vain lehtikäärön Mitralta, ja kollin ottaessa askelen tai pari taaemmas Mitra katsoi Shiniä niin inhoten, kuin kissan sijaan naaraan edessä olisi ollut haiseva läjä.
"Kyllä omin", Mitra murahti tasapaksulla, ärtyneellä äänellä, ja jatkoi äristen "tee töppösistäsi hyödylliset ja hae vettä." Puhuessaan naaras oli kohottanut toisen etukäpälänsä ja pitänyt paljaana vain yhden kynnen, jolla Mitra osoitti käskevästi vesiastiaa kohti.
"Mokomalta laiskamadolta cedenkin hakeminen kesti varmaan puoli vuotta, kun Shin jäisi pikkukippoon uimaan tai jotain. Mitra tuhahti halveksuvasti ja käänsi kollille selkänsä, astellen seuraavien kasvien luo.
"Luna, Creeta, takaisin töihin", Mitra mourusi nuorten suuntaan ja jatkoi omia töitään. Shin ei kuitenkaan jäisi täysin huomiotta, sillä Mitra tarkkaili sitä välillä murhaavilla mulkaisuilla, Mitran vahtiessa milloin kolli alkaisi laiskottelemaan tai pelleilemään. Ja pitihän nuorten perään vähän katsoa, varsinkin kun Shin oli lähellä.

Nimi: Iitu

28.09.2018 16:59
Furi – Yad

Ravistelen parhaani mukaan ylimääräiset vedet turkistani ja yritän saada ällöttävän lätisevän, litteän turkin pörheämmäksi. Väsyneenä katselen pohjoista kohti.
”Mennään, ennenkun jäädyn”, ehdotan huokaisten. ”Mutta ei niin lujaa, minä en pysy perässä. Ethän jätä minua tänne yksin, ethän?”
Vaivalloisesti lähden kapuamaan betoniliuskaa pitkin korkeammalla olevaa katua kohti. Ihan jokaista paikkaa särkee niin, että tekisi mieli vain asettautua palloksi jonkun mitättömän puskan alle ja nukkua kokonainen vuorokausi. Aurinko ja lämmin sää lämmittäisi kyllä joskus. Samalla tiedostan, miten tärkeää on saada lämpö takaisin kiertämään kehoon mahdollisimman nopeasti, ja paras tapa on liikkuminen. Niinpä kerään kaiken päättäväisyyden ja itsepäisyyden, jonka tiedän löytyvän, ja tassut hieman luistaen, ehkä Alikinkin avustamana, kiipeän pois joenvierustasta.

Hieman uteliaanakin nostan päätäni korkeammalle ja leukojani kiristäen yritän olla huomaamatta selän särkyä. Tämä on hyvin, hyvin kummallinen paikka. Haistelen vaivihkaa ilmaa ja siirryn kevyeeseen raviin, jotta lihakset lämpiäisivät, suuntana takaisin kohti pohjoista. Olisi varmaan hyvä löytää muut. Silmäilen tarkkaavaisesti toisella puolella olevia taloja, jotkut ränsistyneimpiä kuin toiset. Itseasiassa ne näyttävät kutakuinkin samalta kuin pohjoisen talot ”meidän” puolella jokea. En ole kuullut paikasta mitään hyvää, joten melkein odotan jonkun monsterin ryntäävän esiin rikkinäisistä ikkunoista, mutta mitä pidemmälle kuljemme, sitä varmempi olen siitä, ettei täällä mitään monstereita kyllä asustele. Roskia, taloja, risuja ja lasinsirpaleita sitäkin enemmän. Joen lähellä on kuitenkin helppo kulkea. Kuono ilmassa yritän löytää jotain hajumerkkiä Ricosta, mutta en huomaa mitään. Vilkuilen Alikin suuntaan. Vasta kun ilmaan leijailee taas tuntuvasti savua hidastan tahtia entisestään epäröiden. Ei enää yhtäkään tulitapaamista kiitos. Sitä paitsi, eihän tuli nyt tälle puolelle voi tulla, eihän? Joen toiselta puolelta pystyy erottamaan leiskuva tuli ja varoittava räpinä kielii siitä, että tuli olisi päässyt jotenkin myös tänne. Tällä kertaa pysähdyn ja peruutan pikaisesti pari askelta.
”Minä en mene enää tuohon suuntaan”, mutisen päättäväisesti Komentajalle ja käännän päätäni syvemmälle kaupunkiin. ”Voiko tuolta jostain kiertää, jos löydettäisiin Rico ja muut sitä kautta? Oletko Alik-herra koskaan käynyt täällä?”

Nimi: Defia

28.09.2018 16:37
Shin - Auony

Mitran vastaukselle kolli ei muuta kuin virnuillut. Tosin naaraan pyytäessä sitä väistämään iski kolliin kompulsiivinen halu venyttäytyä sen tielle mahdollisimman leveästi. Parantaja venyttikin hieman sen näköisesti kuin se ei aikoisi väistää, mutta sulavasti muutti liikkeen liiotellun kohteliaaksi kumarrukseksi. "Tietysti," Shin kehräsi väistyessään.
Parantaja käänsi huomionsa Creetaan, joka tervehdyksen jälkeen kysyi juuri sen kysymyksen jota kolli ei tahtonut kuulla. Loppuun lisätty 'kerrankin' sai sen virneen kuitenkin levenemään. Ainakin tämä oppilas oli oppinut sen mitä kolli halusi kaikille esitellä, huonon työmoraalinsa. Kolli vilkaisi naaraan lehteä ja vesiastiaa sen tarkentaessa tehtävää ennen kuin kääntyi jälleen Mitran puoleen. Kolli silmäili toisen parantajan mainitsemaa lehteä, eikä voinut estää pirullista virnettään.
Musta parantaja ei kuitenkaan ehtinyt toimia impulssinsa mukaisesti sillä toinenkin oppilas avasi suunsa. Toisin kuin Creeta tämä nuorukainen tuntui esittävän kysymyksensä täysin vilpittömästi, joka sai kollin silmäilemään sitä uteliaana. Auringon paahtaessa kollin omaa mustana kiiltelevää turkkia sen teki mieli kysyä eikö naaras tukehtunut omassa mustassa puuhkassaan. Sen sijaan Shin tarjosi naaraalle miellyttävän hymyn ja kehräsi, "mitä tahansa kauniiden kukkien vuoksi." Tarkoittaen kukilla tietenkin paikalla olevia naaraita, mutta jättäen varan sillekin tulkinnalle, että kolli kutsuisi yrttejä kukiksi.
Kuullessaan Mitran kiellon kollin moottorin alkoi todella hyrräämään. Kai naaras tajusi, että jonkin kieltäminen tekisi siitä vain niin paljon houkuttelevampaa? Oikeastaan se lähestulkoon pakottaisi Shinin kiusaamaan näitä nuoria neitejä. Tai siis siunaamaan seurallaan, koska eihän kolli koskaan ketään kiusannut. :)))

Shin ei kuitenkaan tahtonut heittää aikaisempaa impulssiaan hukkaan, joten se kääntyi jälleen Mitran puoleen. Vaaran mahdollisuus ei tietenkään haitannut kollia sen enempää kuin normaalistikaan. Sen piti saada pitää oma hupinsa muusta välittämättä.
Sikäli mikäli naaraalla oli edelleen ruttojuuren lehti (tai käärö/nyytti/mikäonkaan) suussaan kolli lähestyisi sitä hymyillen. Jos naaras antaisi tämän tulla tarpeeksi lähelle, nojaisi kolli vielä lähemmäs. "Sallitko minun?" tämä kysyisi pehmeästi kehräten. Kolli painaisi kirsunsa melkein kiinni naaraan kirsuun, mutta ei ihan kuitenkaan ja sen sijaan tarttuisi kiinni lehdestä hampaillaan. Kevyesti ja hitaasti vetäen kolli yrittäisi ottaa lehden/nyytin itselleen samalla kun peruuttaisi pari askelta ja istuisi siihen.

Siinä tapauksessa, ettei Mitralla olisi lehteä enää kolli istuisi samoille main ja katsoisi toista hieman pettyneenä. Kuin myös siinä tapauksessa, ettei Mitra antaisi sen tulla tarpeeksi lähelle.
Joka tapauksessa - paitsi siinä tapauksessa, että Mitra vetelee sitä pitkin korvia - istuttuaan kolli nostaisi toisen etukäpälänsä ilmaan niin, että anturat näkyisivät Mitralle. "Onneksi minulla on hyvin avuliaat tassut," tämä totesi puristaen varpaillaan ilmaa hieman. "Oletko varma, ettet vain tahdo omia niitä itsellesi?" kolli kysyi viekkaan virneen kera, toinen kulma koholla.

//Sori kun kesti... Jahh, leikitään, ettei Lich saapunut paikalle vielä tuossa välissä, koska sen ulvominen ja muu olisi kuitenkin vienyt Shinin huomion. Oma vika kun kesti, mutta jooh ^^''//

Nimi: Glowe

27.09.2018 21:57
Alik - Yad

Pentu taisi olla elossa, koska se liikkui, ja nousi jaloilleen. Pari vahvaa hengenvetoa saaneena Alik jaksoi jopa nostaa päätään ja nyökätä hengästyneenä Furille, kun shikoku kiitti hengen pelastamisesta. Mitäpä tuosta. Furin katsellessa ympärilleen Alik kömpi vettä valuvana istumaan ja yskäisi muutaman kerran.
"Olen kunnossa. Muut ovat kauempana pohjoisessa. Kuinka kaukana, en tiedä", Alik myönsi. Husky ei hahmottanut kaksikon sijaintia tarkasti joen tältä puolelta. Kuitenkin he olivat päässeet pajumaan ohi, ja vastarannalla oli metsää.
"Toivottavasti he tajuavat mennä kauemmas joesta. Savu ja noki eivät tee hyvää kenellekään", Alik jatkoi ja nousi kokonaan jaloilleen katsoen pohjoista taivasta, joka näytti täältä katsottuna mustalta. Savupatsas läheni kaupunkia, mutta Alik ei kyennyt päättelemään savusta sitä, että tulta oli myös joen toisella puolella, luultavasti pakottaen muut syvemmälle kaupunkiin.
"Varminta on seurata jokea takaisin päin ja yrittää löytää muut. Tule, nyt pitää kuitenkin lämmitellä", Alik jatkoi ja lähti kapuamaan väsyneesti pois betoniliuskalta. Alikilla ei ollut hajuakaan kuinka kaukana he olivat, joki saattoi helposti kuljettaa heitä useita kilometrejä. Noustuaan tasaiselle asfalttimaalle, Alik ravisti turkkistaan enimmät vedet.
"Jaksatko juosta itsesi lämpimäksi? Vai pitäisikö meidän levätä hetki?" Alik kysyi. Jos urokselta kysyttiin, se itse ei jaksaisi juosta askeltakaan. Mutta toisaalta huskylla ei ollut kylmä, vaan vain viileä. Mutta Alik tajusi oikein hyvin, että Furi oli vielä pienikokoinen, ja se kylmettyisi helpommin. Mikäli Komentaja voisi Furia jotenkin auttaa, niin Alik myös auttaisi.

Nimi: Iitu

27.09.2018 21:55
Lich – Yad

Silmät tarkkana ja kieli pitkänä läähättäen Lich makoili mukavasti turvallisella kukkulallaan, tarkkaillen joenrannalla tapahtuvia tapahtumia. Vain korvat painuivat inhosta päätä vasten, kun tulen aiheuttama rapina yltyi. Rottweiler pystyi erottamaan sakean ilman lävitse koirajoukon, joka pääsi sillalle. Äh, tylsää. Päätään nostaen Lich yritti katsoa, köllöttelivätkö kaikki sillalla. Keltaturkkista huskya ei näkynyt missään. Lich kallisti päätään ja nousi ketterästi pystyyn nähdäkseen paremmin, mitä joella tapahtui. Seuraavaksi kuului valtava räjähdys ja ilman halki lenteli palavia sirpaleita vähän joka suuntaan. Jotkut näyttivät ylettävän joen toiselle puolelle, jotkut paukahtivat räminällä jokeen. Sillalla olevat koirat jatkoivat juoksujaan sillan ylitse kohti kaupunkia, mutta vaikka uros miten yritti, se ei nähnyt Komentajaa missään. Lich virnuili itsekseen, kun oli varmistanut, että koirajoukon tie takaisin joen tälle puolelle ei ollut enää mahdollista. Lich arveli, että kadonnut Komentaja oli joko edelleen tulen keskellä jossain, tai sitten sen oli pakko olla vedessä. Kumpi tahansa vaihtoehto kävi oikein hyvin. Tyytyväisenä rottweiler käänsi selänsä joelle ja lähti etsimään turvallista reittiä takaisin Kartanolle.

Metsässä haisi kamalalle. Vaikka tuli ei ollut levinnyt tänne asti, ilma oli kantanut mukaansa sen pistävän hajun ja savu leijaili puiden välistä saastuttaen ilman. Lich eteni mahdollisimman reippaasti, valppaana vaihtamaan tarpeen tullen suuntaa. Rottweiler pääsi kuitenkin turvallisesti takaisin Kartanolle, jossa oli vielä ihanan raikasta, vaikka lämpöistä, ilmaa. Lich käänsi katseen kohti taivasta, täältä pystyi jo erottamaan nousevan savupilven puiden ylitse, vaikka liekkejä ei näkynytkään. Rottweiler kiiruhti viimeisen puolen kilometrin matkan Kartanon pihalle ja ulvoi sitten kuuluvasti. Kartanon ovista asteli heti Kaartilainen katsomaan, kuka kutsui ja Lich ravasi ulkoportaiden luokse.
”Missä Niyra on?” Lich kysyi kylmästi.
Kaartilainen nosti kysyvästi kulmiaan ja rottweiler murahti, heilauttaen päätäänsä kohti takana olevaa metsää.
”Täällä palaa ja minulla on Johtajalle asiaa. Joten missä hän on?!” Lich murisi uudelleen.
Kaartilainen nosti katseensa ja sen silmät näyttivät laajenevan lautasen kokoiseksi tollon kaiketi huomaavan savupilven, ennenkun kääntyi takaisin kohti Kartanoa.
”Kerro Johtajalle, että odotan täällä ja asia on tärkeä ja koskee hänen veljeään!” Lich huuteli leppoisasti koiran perään ja asettui sitten odottamaan, katse suunnattuna jälleen tarkkaavaisesti kohti metsää.

//Eihän Niyralla ollut vielä mikään peli kesken :D //

Nimi: Iitu

27.09.2018 21:37
Furi – Yad

Ensin luulen, että kuulen vain harhoja. Ei täällä kukaan huutele nimeäni. Minä hukun ja virta vie minut mukanaan jonnekin tosi kauas. Kukaan ei koskaan löydä kuihtunutta ruumistani ja Rico ei koskaan saisi tietää, mitä minulle tapahtui ja… Painaudun vasten paksua turkkia, joka estää jokea viemästä minua mennessään ja tuijotan hölmistyneenä uivaa urosta. Alik! Hän löysi minut! Miettimättä sen enempää isken hampaani huskyn turkkiin ja räpiköin säälittävästi vieressä yrittäen olla jotenkin avuksi. Koska se ei kuitenkaan näytä auttavan yhtään keskityn vain pitämään kiinni, antaen vahvemman koiran raahata minut rantaan. Tuntiessani kovan betonin tassuja vastaan en ensin meinaa uskoa sitä todeksi. Jään velttona, pitkänä karvakasana lojumaan Komentajan viereen, ennenkun tajuan irrottaa tiukan otteeni uroksen turkista ja vedän pari nopeaa, kivuliasta hengenvetoa. Silmäni tuijottavat kohti taivasta, oikeastaan näkemättä mitään. Jalat tärisevät säikähdyksestä ja kylmästä. Kun koko keho tärisee kylmästä, tuntuu oudolta tuijotella aurinkoista taivasta. Ja hetki sitten minulla oli kuuma! Hassua. Ajatus saa minut hihittämään pikaisesti, kuin mikäkin sekopää. Samalla tajuan, että pitää nousta ylös, ravistaa turkki ja saada lämpö kulkemaan pienessä kehossa, ennenkun jäädyn jääkalikaksi keskellä kesää. Ennätys toki sekin. Varovaisesti kierähdän kyljeltä mahalleni ja nostan vaikeroiden päätäni. Jokainen liike tuntuu sattuvan ja ristiselkää särkee autopalan iskun jäljiltä. Silti pakotan tomerasti jalkani kääriytymään kehoni alle, yksi kerrallaan ja hivuttaudun lopulta haparoiden seisomaan. Tällä puolella jokea savu ei ole täyttänyt ilmaa ja kiitollisena vedän keuhkoni hitaasti täyteen raikkaampaa ilmaa, ennenkun käännyn Alikia kohti.
”Kiitos, kun pelastit minut”, kuiskaan käheästi, silmät kuitenkin loistaen ihailusta ja kiitollisuudesta.
Käännyn katsomaan joen toiselle puolelle. Liekit ja savu peittää näkymän kauempana olevaan metsään. Käännän näylle selkäni ja jään tutkailemaan kaupunkia. En ole koskaan nähnyt tällaista. Ei tiheää pusikkoa, metsää, ei mitään tuttua. Vain outoja katuja ja taloja, pylväitä ja muuta outoa. Toiveikkaana odotan näkeväni Ricon kumppaneineen juoksevan tähän suuntaan hetkenä minä hyvänsä. Niitä ei kuitenkaan näy. Ajelehdimmeko me kauas sillasta? Eivätkö niiden kuuluisi odottaa meitä?
”Alik-herra? Oletteko kunnossa? Missä me olemme? Missä muut ovat? Minulla on kylmä.”
Astun pienen askeleen lähemmäs huskya, kuitenkin varomatta astumasta sen päälle, ja tiirailen epäluuloisesti ympärilleni.

Nimi: Glowe

27.09.2018 17:47
Mito - Auony

"Vauhtia nyt, meidän pitää mennä kauemmas!" Mito naukui kovaan ääneen, kun joukko pääsi sillalle ja sen puoleen väliin.
"Mutta kun tuolla on kaupunki!" Ezra valitti. "Ja Komentaja ja se pentu ovat vielä tuolla", Aro lisäsi. Rico ei tällä hetkellä tehnyt oikeastaan muuta kuin katsoi tuleen päin ja liikkui vain kun Aro työnsi.
"Tuleenko mieluummin jäät, mennään yli", Mito ehti vastaamaan, ja hyppäsi säikähdyksestä ilmaan, kun jokin räjähti liekkimeressä. Savun ja liekkien takia Mito ei nähnyt mikä oli räjähtänyt. Kuitenkin, palavia osia lenteli sillalla olevien autojen luo, sekä joen toiselle puolelle.
"Nyt pitää mennä, tuli ei leviä asfaltilla. Mennään jo tai niille kahdelle ei jää ketään auttajaa, jos ne tuolta edes selviävät", Juri kommentoi ja vilkuili kärsimättömästi sillan toiselle puolelle.
"Hyvä on, mennään", Rico lopetti viimein vastustelun ja kääntyi kohti kaupunkia. Vanhus sai rajun yskänpuuskan ja jatkoi matkaa sillan yli. Rico ei tosin kulkenut hyvä jos kävelyä nopeammin, savu taisi ottaa papparaisen keuhkoihin kovimmin.
"Menkää te muut jo sillan yli ja katsokaa näkyykö Furia ja Alikia, ja onko tuli kuinka pitkällä joen tuolla puolen. Minä autan Ricoa", Aro ohjeisti kissaa ja nuorempia koiria.
"Strix ja Nona tulkaa", Juri haukahti kiireesti, ja lähti jo juoksemaan sillan yli.

//Ehkäpä ne eivät löydä karkuteillä olevaa kaksikkoa?

Nimi: Glowe

27.09.2018 16:01
Alik - Yad

Kuumuuden lähetyessä Alik painautui matalammaksi ja luimisti korviaan savua ja kipinöitä kohti ei haluttanut mennä, mutta kuten kaksikko oli jo hetki sitten huomannut, tuolla oli ainoa pakoreitti. Alik pysyi mielellään pennussa kiinni, kiivetessään auringon ja pakkasten voimasta halkeillutta betoniliuskaa melkein suoraan ylös. Alik tunsi kovan asfaltin suorastaan raastavan tulen herkistämiä polkuanturoita, ja husky haukkoi henkeä. Ei täällä savussa voinut hengittää. Ehkä tuli ei yltänyt liuskan alaosiin, mutta savu ylsi. Tänne kuolisi alta aikayksikön.
Furi oli hieman Alikin edellä, takajalan turkki kuitenkin Komentajan lapaa hipoen. Ato lähestyi tuskallisen hitaan tuntuisesti ja tulen rätinän takaa Alik kuuli auton narisevan valittavasti kun kuumuus runteli sen renkaita, lasiosia ja metalleja. Myös Alikille tuli tunne siitä, ettei auton luokse kannattaisi mennä. Uros ei tietenkään tiennyt miksi, mutta pentua hivenen viisaampana Alik seisahtui paikoilleen vatsa kiinni betonissa. Furi liikkui eteenpäin, välimatka kasvoi.
"Fu-ri" Alik köhi tuskin kuuluvasti, kun pentu livahi jo auton ohitse. Alik lähti kiipeämään pennun perään, mutta ei ehtinyt ottaa kuin yhden lyhyen askeleen kun auto hukkui liekkien alle. Autosta lenteli palavia osia pitkin pitäjää, ehkä jopa joen toiselle puolelle.
Räjähdyksen luoma paineaalto lennätti Alikin selälleen. Ennen kuin uroksen oma kallo kopsahti kipeästi betoniliuskaan, ehti Alik nähdä kevyemmän Furin lentävän ilman halki kuin seppäkeihäs. Alikin iskeytyessä betoniin ilmat pakenivat kultaturkkisen keuhkoista, ja toisen kylkensä kautta uron pyörähti kaltevalla tasollaan vieläkin lähemmäs vettä. Onneksi betonissa oli kuitenkin rakoja, joihin Alik sai kaivettua tassunsa, pysäyttäen taas vauhtinsa. Päässä soi ja silmänsä avaten Alik huohotti uupuneena. Häkä teki tehtäväänsä, vaikka miten uros haukkoi henkeä, happea ei tuntunut saavan tarpeeksi. Sitten husky havahtui, nousi jaloilleen ja Alik tähyili ympärilleen tajutessaan että Furi oli kadonnut. Komentaja katsoi joen vartta kumpaankin suuntaan, ja kummallekin puolelle, mutta pentua ei näkynyt. Ei, ei hemmetti! Furi! Sitten Alik kuuli alajuoksun suunnalta ulinaa ja käännähti siihen suuntaan. Onneksi ei ollut yö, tai muutoin vain pilkkopimeää, muutoin Alik ei olisi nähnyt punertavaa päätä joka poukkoili vedessä. Alik otti ripeitä askelia liuskalla, mutta totesi heti että liuska oli liian kalteva juostavaksi. Pysähtymättä keräämään voimia, Alik ponnisti loikkaan ja molskahti vedenpinnan alle keskemmällä jokea.
Virta pyöräytti Komentajaa kuperkeikkaan vedenalla, ja kylmä tyrehdytti liikkumisyritykset. Vaivoin Alik sai itsensä polkemaan vettä vasten, ja uros oikaistua suuntansa ylöspäin. Pintaan tuntui olevan kamalan pitkä matka, mutta viimein kullankeltainen pää pulpahti pintaan. Virrasta vauhtia potkien Alik lähti uimaan hurjaa vauhtia Furia kohti, jonka pää osui onneksi nopeasti Alikin katseeseen. Virrassa oli yllättävän hankala uida suoraan, ja välillä pyörteet meinasivat vetää huskynkin veden alle. Furi kuitenkin lähestyi ja kohti Alik oli aivan pennun takana.
"Furi! Furi!" Alik kähisi savun haurastamalla äänellä, yrittäen saada pennun huomion itseensä, samalla kun uros puski virtaa vasten että pääsisi pennun edelle. Vesi ei tuntunut haluavan antaa Alikin päästä pennun ohi. Lopulta se kuitenkin onnistui, ja pentu kehoaan vasten, tai kenties turkissa roikkumassa Alik yritti hidastaa vauhtiaan joessa ja nähdä missä liuska oli. Alik lähti polkemaan siihen suuntaan, mutta meni joenmatkaa varmaan useampi kymmenen metriä, ennen kuin Alik pääsi niin lähelle liuskaa, että tassut ylsivät pohjaan. Tiukasti Furin vierellä ja pennun esteenä joen edessä Alik raahautui liuskalle, ja tömähti siihen vatsalleen huohottamaan. Kaksikko oli kaupungin puolella jokea, ja tulimuuri oli täällä asti joen vastakkaisella puolella, mutta juuri nyt se tieto ei hetkauttanut Alikia ollenkaan. Mitä Alik ei tiennyt, oli se, että räjähdys oli saanut liekit kaupunginkin puolelle, mutta pääosin asfalttisella joenvarrella liekit eivät edenneet samalla tavalla kuin Yhteisön puolella. Savun, kuuman ilman ja vielä jäätävän veden kiduttamat keuhkot vaativat happea. Vaikka Alik oli läpikotaisin märkä, ei se isompana koirana oikeastaan tuntenut kylmää nyt kun vedestä oltiin päästy pois.

Nimi: Iitu

27.09.2018 15:00
Furi - Yad

Kurkusta nousee vihlova vinkaisu, kun savu pakottaa minut yskimään. Astun pienen askeleen taaksepäin ja kyyristyn paniikinomaisesti kasaan. Lähestyvät tassunaskeleet eivät saa paljoakaan huomiota, vasta kun tunnen Alikin nappaavan niskastani kiinni tajuan Komentajan tulleen takaisin. Roikun huskyn leuoissa vain hiljaa, nipistäen silmät tiukasti kiinni. En katso, ennenkun joku vie minut täältä pois!

Vasta kun Alik on loikannut auton päälle, liekit nuolaisseet turkkia ja kun kuuma pelti käy sietämättömäksi, avaan kauhistuneena silmäni ja kurkustani karkaa valittava ulina. Vähän kuin pienen pennun sydäntäsärkevä itku, joka saa aikuiset hoitamaan pikkuisia. Komentajan puoliksi loikatessa, puoliksi kaatuessa autolta alas husky vetää minut mukanaan. Kynnet raapien betonia vasten yritän jarruttaa vauhtia, todennäköisesti kuitenkin tuupaten Alikia taaemmas. Onneksi se isokokoisempana koirana saa vauhdin pysähdyksiin ja läähättäen katsahdan parhaani mukaan taaksepäin. Siinä puoliksi vielä roikkuen Komentajan leuoissa yritän auttaa kiipeämisessä itsekin, vetämällä parhaani mukaan itseni ylös.

Lopulta asettaudun tukevasti kaikille neljälle jalalle ja ravistan loput niskakarvani irti uroksen suusta. Mukana ollaan, ei tarvitse kantaa. Luulen meidän liikkuvan helpommin, ellei Komentajan tarvitse raahata minua. Liimaudun kuitenkin tukevasti huskyn viereen, välittämättä, mitä mieltä se moisesta läheisyydestä olisi. Auton takaa löytyy pieni aukeama, josta vielä pääsisi livahtamaan turvalliselle sillalle. Kun huomaan Alikin huomaavan pakoreitin(?) säntään uroksen vierellä kohti auton takaosaa. Liekit päästävät paksua, pahanhajuista, tunkkaista savua ilmaan, kun ne nuolevat vanhoja autonrenkaita ja ne sulavat hitaasti oudoksi mössöksi. Yhtä kuuluvasti, kun jos joku huutaisi suoraan korvaani, aistini kirkuvat odottamaan, lähtemään pois auton luota. Empien lyhennän askeltani. Muttakun sieltä pääsee pois! Lopulta annan pakokauhun tukehduttaa eläimelliset vaistot siitä, että jokin on vinossa ja säntään auton ohitse. En ehdi nähdä, tai kuulla, tai vielä vähemmän reagoida, kun auto näyttää räjähtävän liekkien alle, lasit paukahtavat rikki ja jokin metallinen osa lentää voimalla selkääni. Metallilevyn paino itsessään saa minut kompastumaan ja kaaressa lennän kohti betoniliuskaa. Odotan putoavani betoniliuskan päälle ja vähintään katkaisevan niskani ja yritän vimmatusti kääntyä ilmassa parempaan asentoon. Vedän keuhkot täyteen ilmaa, ennenkun kiristän leukojani. En ole yhtään varautunut osuvani maan sijasta veteen.

Veden kylmyys tuntuu pistävinä neuloina kuumuuteen verrattuna. Yllätyksestä vedän harkitsemattomasti henkeä ja suu sekä kuono täyttyy hetkessä vedestä. Voimakas virta repii minua suuntaan ja toiseen, enkä hetken ajan tiedä, mikä suunta on ylös. Pelkkä sinnikäs taistelutahto saa lopulta minut pakottamaan nopeasti puutuneita jalkojani liikkeelle ja epämääräisesti molskien uin kohti pintaa. Vihdoin saan vetää keuhkoni täyteen ilmaa, yskien ja köhisten. Tassut tamppaavat vimmatusti vettä ja yritän katsoa ympärilleni. Nyt jos koskaan toivoisin olevani hyvä uimari. Valitettavasti taitoni taitavat riittää vain pitämään minut pinnalla, mutta voimakasta virtaa vastaan ei ole toivoakaan. Keskitän lasittuneen katseen kohti turvallista rantaa kaupungin puolella ja yritän pakottaa kevyeen kehoni pääsemään irti virrasta ja ajelehtivan kohti rantaa. Vettä on kuitenkin raskasta polkea ja hyytävä kylmyys vie voimat vielä nopeammin. Pari kertaa vesi vyöryy pääni ylitse, mutta yhtä päättäväisesti pakotan itseni takaisin pinnalle. Vasta kun ranta ei näytä tulevan yhtään lähemmäs ja uupumus vyöryy ylitseni nostan kuononi mahdollisimman korkealle ja ulvon kauhusta. Komentajahan oli tässä hetki sitten, ehkä se kuulisi ja tulisi auttamaan.

Nimi: Glowe

26.09.2018 23:26
Alik - Yad

Vaikka tuli ei ollut vielä fyysisesti eläinten lähellä, poltti sen hohkaama kuumuus jo nahkaa. Hengittäminen oli raskasta, kun jokaisella hengenvedolla keuhkoihin ui pala paksua savua, joka laskeutui tuulen voimasta lähemmäs maata. Noki tuhkaroska tarttui turkkiin, Alikin rinnalla juokseva kissa oli enemmän harmaa, kuin valkoinen. Joukko juoksi joen suuntaisesti, ja auton mennessä ohi, oli liekkimuurilla väliä betoniliuskaan vain vaivaiset viitisen metriä. Auton ruosteinen perä oli jo musta, ja takalasi halkesi kuumuudessa. Tuli rätisi ja jossain kauempana kuului pauketta, kenties metallien vääntyessä tai tulen löydettyä uusia syttyviä nesteitä. Parissa sekunnissa joukom kärjessä juoksevalla Alikilla oli välimatkaa autoon ja lähemmäs kymmenen metriä. Kullankeltainen, nyt mustaharmaa laikkuinen Alik löi jarrut kiinni, kuullessaan Strixin huudon. Ohi juoksi savun sumentamia hahmoja, mutta Alik ehti tunnistaa Ricon kiharan karvan, Aron pitkän turkin ja valkean kissan ja Valyan. Juri oli joukosta viimeinen, jos Strixiä ei laskettu ja kaikkien muiden tavoin dalmantiakin pysähtyi. Mitä Strix siellä oikein huusi?
"Se pätkä?" Juri huusi savuun. Mitä? Oliko pentu jäänyt jälkeen?
"Furi!!" Rico parkaisi ja kääntyi ympäri, törmäten siinä samalla Aroon.
"Jatkakaa, minä haen hänet", Alik huusi ja ryntäsi kohti autoa, joka hyvä jos näkyi savun keskellä. Muut pääsivät liikkeelle, vaikka Aron pitikin työntää Ricoa, ja muistuttaa että täällä paistuisi elävältä.

Liekit ehtivät auton kylkien luo, mutta onneksi auton etupuskurin ja betoniliuskan välissä oli vielä koiran mentävä rako, josta Alik ryntäsi eteenpäin. Furi ei ollut kovin kaukana autosta, ja pentu osui Alikin katseeseen koiraa muistuttavana hahmona savun keskellä.
Alik loikkasi pennun luo ja mitään sanomatta iski hampaansa Furin niskanahkaan. Vuoden ikää lähestyvä pentu ei ollut helppo tai kevytkään kannettava mutta adrenaliiniryöpyssä meni. Tuli poltti ja sai Alikin irvistämään. Komentaja kääntyi ympäri ja etsi savun kirvelemin silmin autoa. Tuolla se oli! Sieltä pääsi takaisin. Alik juoksi takaisinpäin, mutta sai Furiakin ahdistaneen tulimuurin vastaansa. Auto oli ihan sen takana ja sen toiselta puolelta pääsisi pois. Hyvä jos vauhti oli hidastunut, Alik ponnisti loikkaan ja iskeytyi auton vaakasuoralle konepellille. Ihan kuin ruosteinen metalli ei olisi ollut liian kuuma, Alik luisui liian lähelle vastakkaista reunaa ja yksittäinen viheliäinen liekki nuolaisi koiran lapaa. Alik ulvaisi kivusta, kun liekin koskettama turkki kärähti. Husky kompuroi kauemmas reunasta ja painautui Furia vasten. Auton toisella puolella ei näkynyt tuletonta maata, oikestaan Alik ei nähnyt mitään. Kaikki oli yhtä liekkien merta ja tukehduttavaa savua ja polkuanturoita polttavaa peltiä. Kuumuus oli niin kova että Alik käpertyi kasaan pelkästä kivusta. Komentaja olisi varmasti antanut kivulle vallan sillä hetkellä, mutta Furin nokisen ja kenties palaneen turkin kosketus muistutti elämästä. Täältä piti päästä pois. Joki... sehän oli tuossa suunnassa. Alik nappasi taas hampaillaan pentua niskasta, mutta kivun takia, nostamisen sijaan enemmänkin työnsi Furia kohti etupuskuria ja pennun niskasta kiinni pitäen hyppäsi/putosi savupilven läpi reunan yli.

Alik jysähti niska edellä karkeaan betoniin, veti kuperkeikan, ennen kuin onnistui kääntymään vatsalleen ja upottamaan kyntensä raastinrautamaiseen alustaan. Alik liukui vielä vähän matkaa ja tunsi takajalkojensa rikkovan jäätävän vedenpinnan. Alikin hampaiden välissä oli vielä jotain, mutta oliko se pentu vai vain irti revennyttä turkkia, Alik ei ollut varma. Näin alhaalla savu ei ollut niin sakeaa ja Komentaja saattoi jopa nähdä jotain. Oli hampaiden välissä mitä vain, Alik lähti kiipeämään viistosti betonia pitkin kohti siltaa, liekkien roihutessa vaivaisten metrien päässä. Toivottavasti sillalle oli vielä reitti.

Nimi: Iitu

26.09.2018 22:22
Strix - Yad

Juoksukilpailu punaiselle autolle oli sellainen, jonka Strix hävisi pitempikoipiselle dalmatialaiselle mennen tullen, mutta se ei tunnelmaa latistanut. Ämpäriään heilutellen alaskalainen kääntyi katsomaan epäluuloisesti virtaavaa jokea. Hyi, toivottavasti tässä ei paljon kastuttaisi. Jurin töniminen oli kuitenkin vähällä lähettää nartun suinpäin betoniliuskaa pitkin alas vedenrajaan. Vain hyvä tasapaino sai harjoittelijan pysymään kaverinsa vieressä. Strix ei ehtinyt vastata samalla mitalla takaisin, ennenkun Aron ääni sai huomion siirtymään kohti savuista metsää ja sen korvat höristyivät ihmetyksestä. Ämpäri kolahti maahan nartun suusta ja lähti vierimään kohti virtaavaa jokea, kun Strix tuijotti ensin paikalle saapuvaa Mitoa kumppaneineen ja vain hetkeä myöhemmin Alik suuntasi paikalle. Komentajan käsky sai kuitenkin nuorukaisen liimaavan hermostuneena korviaan taaksepäin, ennenkun se säntäsi huskyn perään.

Furi - Yad

Pitkin askelin säntään muiden mukana kohti etelää, vain kääntyäkseni ympäri toiseen suuntaan, kun huomaamme, ettei sieltä löydy enää pakoreittiä. Pää vimmatusti kääntyen joka suuntaan yritän etsiä reittiä tulen läpi takaisin turvalliseen metsään, jotenkin on päästävä takaisin Kartanolle, pois täältä! Alik säntää uudelleen matkaan kohti kauempana olevaa siltaa ja kiirehdin muiden perään. Korvat ovat huolestuneena liimautuneita kohti mustaa noutajaa, ja pakotan jalkani liikkumaan hitaammin, kunnes pääsen kiharaturkkisen viereen. Tulimeri näyttää etenevän hirveää vauhtia ja sen tuoma kuumuus nostattaa niskakarvani pelosta pystyyn. Silta lähestyy jo ja näen, miten mustavalkoinen harjoittelija husky pinkaisee punaisen auton ohitse ja loikkaa sillan päälle. Itselläkään ei ole enää pitkä matka... Räsähdys jostain saa kuitenkin minut automaattisesti vetämään jarrut kiinni ja pelokkaana heittäydyn sivulle. Katsomatta ympärilleni jatkan villiä vauhtia poispäin sillasta, samalla kun tuli jo ylettää nuolemaan punaisen auton puskuria.
"Tule takaisin! Menet väärään suuntaan!" kuulen kuin sumussa Strixin karjuvan perääni.
Tuli lähestyy voimakkaasti sivusta ja pian myös suoraan edestä. Yritän paniikinomaisesti löytää pakoreittiä jostain, edes pientä, pennunmenevää rakoa. Sitä ei löydy. Liekit pakottavat minua vaihtamaan suuntaa takaisin kohti siltaa ja silmät kirvellen savusta yritän saada näkökenttääni kuvan punaisesta autosta. Jähmettyneenä vauhtini kuitenkin hiipuu, kun tajuan tuijottavani vain valtavia liekkejä ympärilläni ja takaa löytyy vain vahvasti virtaava joki. Ei pakoreittiä.

//Aliiiiiiiiik apuaaa!

Nimi: Glowe

26.09.2018 19:23
Juri - Yad

Saatuaan luvan juoksukilpaan, Juri oli lähtenyt kuin tykin suusta kohti edessä näkyvää jokea, sankko rinnuksia vasten kolisten. Pentu oli päässyt pitkine jalkoineen nopeasti joen rannassa olevalle punaiselle autolle. Aikuiset Rico ja Aro tulivat pian perässä.
"No niin, sitten haetaan sitä vettä", Aro komensi.
"Jaa tuolta vai?", Juri vilkaisi joen törmänä toimivaa betonista listaa. Se näytti hankalasti kiivettävältä. "Sä saat kyllä mennä ensin", Juri hoputi Strixiä ja töni mustvalkeaa narttua kohti voimakkaasti virtaavaa jokea, ja sen tulvalistoja. Aro sai taas äristä Juria lopettamaan pelleilyn.
"Holy... Rico tuo näyttää ihan savulta..." Aro alkoi taivastelemaan äkkiä jollekin mitä Rico ei nähnyt. Ruskeankirjavan silmiin oli osunut valtava, tummanharmaa savupatsas, joka oli hiljaa seurannut koirajoukkoa.
"Savulta?" Rico hämmästeli.
"Ja tuolla on joku", Aro keskeytti, kun näki Furin tovereineen.
"Kuka?" Rico kysyi, koska ei nähnyt edes pientä mäkeä jolta Furi tovereineen oli laskeutumassa.
"Joku punertava pentu, vinttikoira ja kissa", Aro luetteli. Punainen pentu? Oliko se? Olihan se. Luoja vieköön mitä Furi teki näin kaukana?
"Tulta?" harmaasilmäinen vanhus toisti hämmästyneenä, ja vaihtoi huolestuneen katseen Aron kanssa. Molemmat ajattelivat että kyseessä mahtoi olla sama lieska.
"Tuolta tulee joku", Rico ei nähnyt Ezraa kuin keltaisena läikkänä, mutta näki nuorukaisen jotekin liikahtavan samalla kun puhui. Tuuli kuljetti kahta hajua, tuttua ja vierasta. Ja Rico luimisti korviaan, kun huomasi vasta nyt kuinka vahvana ilmassa haisi savu.
Alik ymmärsi vasta mäen jälkeen miksi pentu, vinttikoira ja kissa olivat lähteneet joen suuntaan. Siellähän oli lisää väkeä. Komentaja jarrutti koirien ja kissan eteen.
"Meidän täytyy lähteä heti!" Alik ärähti, "Metsäpalo leviää tänne", husky jatkoi. Jurin kysyvä naama nousi joen törmän takaa.
"Mitä me näillä sankoilla?" Pentu kysyi 'hyvin' oleellisen kysymyksen.
"Jättäkää ne, meidän pitää lähteä heti, jos mielimme kiertää tulen", Alik murisi vastaukseksi. Kolina kertoi että Juri nakkasi mielellään sankkonsa pois.
"Pysykää lähellä, nyt ei juosta omille teilleen!" Rico painotti, kun Alik kääntyi juoksemaan kohti etelää, poispäin kaupunkiin vievästä sillasta. Rico ja Mito olivat joukon hitaimmat, eivätkä muut varmaan voineet niiden takia juosta aivan täyttä vauhtia. Varsinkin whippetille hidastelu tuotti tuskaa, joten Ezra ennemminkin hyppi, kuin juoksi. Aro liimautui selvästi vanhan mustan koiran kylkeen, joten Mito päätti pitää tarkemmin silmällä pentuja.
Alik johdatti joukkoa etelään päin, ja nousi pian samalle kukkulalle, eri kohdasta vain. Ja uroksen askelet pysähtyivät siltä seisomalta kun se näki kaiken sen hävityksen määrän. Edessä pitäisi avautua rauhaisa pajumaa, ja kauempana siintävä metsikkö, mutta nyt se oli yksi savu- ja liekkimeri, tuli oli saavuttanut jo eteläisen metsän.
"Ei tuolta pääse!" Mito puhui ensi kertaa vähän pelkoa äänessään, kun se katseli tulta, joka läheni kauempana joen rantaa. Liekit eivät vielä nuolleet vettä, mutta he eivät ehtisi pienenevästä raosta pois.
"Mennään pohjoisen kautta", Aro ehdotti, kääntyi, mutta ruskeankirjava häntä laskeutui lähemmäs maata kun uros näki mitä pohjoisessakin oli. Kukkula oli siellä suunnalla jo liekkien alla ja punaisen auton pohjoisella puolella joki läheni liekkejä.
"Eikö me päästä pois!!?? Me kuollaan!!" Ezra rääkyi melkein Alikin korvan juuressa, ja Komentajan teki tosissaan mieli lyödä vinttikoiraa. Tuo nyt ei todellakaan auttanut. Alik paljasti hampaitaan katsoessaan liekkejä, yrittäessään nähdä kohdan mistä he ehtisivät ennen kuin turkki palaisi nahasta. Etelä alkoi olla jo kiinni. Ja pohjoisen rakoon he eivät ehtisi. Voi hemmetti... Silta! Alikin katse osui massiiviseen harmaaseen rakennelmaan. Tuli lähestyi sitä ja punaista autoa vauhdilla.
"Kaupunki! Tuli ei välttämättä pääse joen yli!" Alik ärähti ja pinkaisi juoksuun kohti siltaa. Jokea ei voinut yrittää turvallisesti, ja jos he eivät ehtisi sillalle... Oli pakko yrittää.

Nimi: Untuva

23.09.2018 21:30
Luna - Auony

Luna nyökkäsi tonkineesille, kun toinen kysyi, halusiko se auttaa sitä kukkapenkin kanssa. Tietenkin se halusi. Norjalainen seurasi Creetan perässä, muttei seurannut ihan sinne minne tonkineesi meni. Luna nimittäin löysi samannäköisiä kasveja vähän eteemmältä Creetan paikasta, joten se jäi sinne. Varovasti norjalainen nyppi hampaillaan rikkaruohoja irti kasvin läheisyydestä.
Saatuaan rikkaruohot, kuivuneet lehdet ja muut pois, Luna suuntasi vesiastian luokse, mutta huomasi kissan liittyneen heidän seuraansa. Luna kallisti päätään. Se pohti tovin, kuka toinen oli, kunnes tajusi. Parantaja! Tietenkin! Norjalainen ei kuitenkaan tuntenut parantajaa, ei se ollut oikeastaan edes jutellut sille. Sentään se tiesi nimen, Shin.
"Haluatko auttaa meitä?" Luna kysyi ystävällisesti mustalta kollilta. Se ei tiennyt melkeinpä mitään toisesta, ja olisi mielellään tutustunut paremmin. Norjalainen kuitenkin jätti puhumatta enempää, tuskin se olisi edes uskaltanut, ja odotti Shinin vastausta.

Nimi: Glowe

23.09.2018 18:44
Mitra - Auony

Mitra kaapi tassuillaan kuivia lehtiä, repi hampaillaan rikkaruohoja, ja kaivoi kynsillään niiden juuria pois yrttikasvien joukosta. Vielä lopuksi Mitra käänsi hieman multaa kynsillään, jotta vesi imeytyisi nopeammin ja syvemmälle, jahka sitäkin ehtisi tänne tuomaan. Vain parinkymmenen sentin matkalta Mitra oli sotkenut punertavat etukäpälänsä ja valkeat kyntensä kokonaan multaan, ja naaraan viereen oli kasautunut hyvänkokoinen keko rikkaruohoja ja muuta roskaa. Yksi roskista oli vähän nuukistunut ruttojuuren valtaisa lehti, johon Mitra kääri rikkaruohot ja kuolleet lehdet. Näin lasti oli parempi kantaa. Siinä touhutessa Shin oli jo ilmestynyt sinne selän taakse ja nyt Mitra kääntyi ympäri, katsoen kollia tylsistyneellä katseella.
"Hmh, sama kai se jos oppilaat eivät opi mitään. Mutta toistaiseksi oppilailla ei ole hätää", Mitra naukui kylmästi. "Voisitko muuten väistää tieltä?" Naaras jatkoi äreästi. Kolli tukki koko reitin, ja Mitra ei halunnut oikaista penkin poikki. Creeta puhui tässä välissä.
"Niinpä, tässä olisi juuri sinulle sopiva ruttojuurikin työtä auttamaan", Mitra murahti, mutta virnisti hieman lehtikäärönsä takaa. Hehe, ruttojuuri, sopiva kasvi Shinin kaltaiselle kuolemantaudille, jonka seurassa kukaan ei halunnut olla.
"Älä sinä mene kiusaamaan nuoria neitejä, minulta puuttuu aputassut", Mitra jatkoi kollille. Shin ei ollut sopivaa seuraa esimerkiksi Lunan kaltaiselle kissalle, joka oli Mitran mielestä vähän herkkäluontoisempi naaras. Ties mitä tuo kolli lotkauttaisi Lunalle.

Nimi: Iitu

23.09.2018 14:49
Creeta - Auony

Tonkineesi nyökkäsi vakavana ja painoi Mitran sanat mieleensä. Huh, jotain sentään oppilas oli muistanut. Creeta nyökkäsi uudemman kerran ja kääntyi sitten Lunan puoleen.
"Haluatko auttaa minua kukkapenkin kanssa?" oppilas naukui kyselevästi ja astui lähemmäs keltaisia kukkia.
Ne eivät alunperin kasvaneet täällä, mutta Parantajat olivat yhteistuumin tehneet oman pienen yrttimaan Kartanon seinän viereen. Helpotti hieman hommia, kun ei tarvinnut kesällä etsiä kauempaa jo kuihtuneita kasveja. Creeta asteli varovasti kukkapenkin läpi, varoen tallaamasta heiveröisiä kasveja. Jotkut näyttivät jo hieman nuukahtaneen, mutta oppilas toivoi niiden tokenevan, kunhan saisivat vettä. Kynsillään tonkineesi raapi pois pilaantuneita lehtiä, pudonneita kukkia, rikkaruohoa ja muuta, mitä ei voinut enää pelastaa, tai jotka imisivät kallisarvoista vettä oikeiden yrttien sijaan. Kun pieni osa penkistä näytti hyvältä, Creeta tallusti takaisin vesiastian luokse, nappasi maasta leukoihinsa melkein kuivuneen lehden, joka oli kääriytynyt sivuista jo ylöspäin. Lehden keskiöön jäi pieni kuoppa. Lehti ei ollut vielä niin kuiva, että se olisi rikkoutunut oppilaan hellässä otteessa, hyvä niin. Creeta laski lehden vesiastiaan, jolloin lehteen valui pieni määrä vettä, jonka pystyi kantamaan takaisin kukkapenkkien sekaan. Lehden avulla Creeta sai veden laitettua lähelle kasvien juuria, jotta tippakaan ei menisi hukkaan. Tonkineesi oli hyvin ylpeä ideastaan, ja vielä kuin se toimi! Vaikkakin ehkä hieman hitaasti.

Creeta kääntyi täyttämään lehtilapionsa uudelleen, kun mustan kollin ääni sai sen katsomaan ympärilleen.
"Hei Shin", Creeta naukui huokaisten.
Tonkineesi vilkaisi mustaa kattia. Se ei varmaan tullut tänne auttamaan. Tai ainakaan vapaaehtoisesti. Creeta hymyili kuitenkin ystävällisesti Parantajalle, vaikka tonkineesi olisi mielummin jatkanut töitään rauhassa.
"Mikset liity seuraamme tekemään jotain hyödyllistä kerrankin?" Creeta kehräsi, ja laski lehtensä takaisin vesiastiaan. "Nuo kasvit pitäisi kastella."

Nimi: Defia

22.09.2018 20:20
Shin - Auony

Musta kolli lojui hyvän hetken varjossa ja nautti vain olostaan. Tämän kuumuuden vuoksi kukaan ei varmaan tajunnut edes kaivata sen apua kolmannessa kerroksessa. Kollin suu kun kävi säästä huolimatta, joten ehkä se oli vain helpotus.
Saadessaan vihdoin tarpeeksi loikoilusta (as if) kolli nousi ylös ja lähti puiden suojissa kiertämään kohti Kartanon etupuolta. Olisi epäilemättä hauskempaa laiskotella samalla kun ärsytti jotakuta muuta. Ääneti musta varjo lipui kohti rakennusta. Keltaiset silmät kiinnittyivät kukkapenkeissä pyörivään kolmikkoon. Pieni virne nyki kollin suupieltä ylöspäin.
Keinuen kolli lähestyi naaraita ja arpoi kuka niistä saisi nauttia sen hurmaavasta seurasta. Kohteliaisuudesta kolleegaansa kohtaan Shin suuntasi punaisen parantajan luokse.
"Yritätkö tappaa oppilaasi ennen kuin ne valmistuvat, jotta sinulla olisi vähemmän kilpailua?" kolli kysyi hilpeänä virnistäen. Shin ei tiennyt oliko kyseessä oikesti Mitran oppilaita vai ei, mutta sillä ei ollut väliä vitsin kannalta. Kolli tosin soi molemmille katseen ja hymyn. "Päivää neidit," parantaja kehräsi niille kaikille.
Shin katsoi mihin Mitra oli ollut niin keskittynyt. Irti nypityt rikkaruohot antoivat heti selvän vihjeen. Tosin se sai kollin myös osittain katumaan päätöstään tulla juttelemaan. Mustan turkkinsa kanssa Shin kestäisi pitkään missään vähänkään fyysisessä työssä suoraan auringossa. Se saattoi siis vain toivoa, että Mitralle ei tulisi mieleenkään pyytää siltä apua. Harva tahtoi tehdä niin, ellei ollut pakko.

Nimi: Glowe

22.09.2018 12:59
Mitra - Auony

Naaraan vihreät silmät siristyivät, kun Creetankin vastaus näytti viipyvän. Mitra oli kuvitellut että oppilas kykeni parempaan. Mutta tulihan sieltä vastaus, lisäksi oikein hyvä vastaus. Luna vahvisti sanoillaan Mitran mielikuvaa nuorten kykeneväisyydestä.
"Kyllä", somali nyökkäsi nuorille.
"Lisäksi kastelua vaatisivat kehäkukka ja nokkonen. Molempia käytetään haavojen puhdistamiseen ja hoitoon, tällaisena kuivana kesänä haavat likaantuvat ja tulehtuvat helposti. Nokkosta voi myös syödä. Jos ne kuihtuvat, niistä ei ole koko loppu vuonna mitään apua, ja jos ne kuolevat, ne eivät enää kasva samaan paikkaan", Mitra naukui. Naaras antoi oppilaille tahallaan pahoja kysymyksiä, ja kysyi ne kuin niiden piti olla maailman selkein asia. Todellisuudessa kokeneetkin parantajat joutuivat aina välillä konsultoimaan kollegaa tällaisissa asioissa, ei kaikkea oikeasti tarvinnut muistaa. Mutta Mitrasta oli parasta takoa nuorten päähän niin paljon tietoa kuin mahdollista, etteivät he oppisi luottamaan aina muihin.
"Luna, sinäkin voisit jäädä auttamaan, sinulla tuskin on mitään järkevää tekemistä", Mitra jatkoi mustalle naaraalle kuivasti.
"Aletaan sitten hommiin. Tehdään mitä jaksetaan ja mihin tuo vesi riittää", Mitra naukui ja häntäänsä heilauttaen naaras lähti tunkeutumaan rehevöittyneiden koristekasvien ja kukkapenkkien sekaan. Löydettyään jotain hyödyllistä alkoi naaras puhdistaa kasvin ympärystöä roskista ja rikkaruohoista.

Nimi: Untuva

22.09.2018 12:33
Luna - Auony

Luna nyökytteli päätään parantajan sanoille. Norjalaisella oli todella kuuma mustan turkkinsa kanssa, ja se olisi mieluiten mennyt sisätiloihin tai jonnekin varjoon loikoilemaan ja lipittämään vettä. Mutta toisaalta taas naaras halusi auttaa, kuumuudesta huolimatta. Eikä sillä ollut enää opettajaa sanomassa, mitä sen olisi pitänyt tehdä. Oli helpottavaa, että Mitra kertoi mitä tehdä, vaikkei se norjalaisen opettaja ollutkaan. Parantaja kuitenkin.

Kasveja? Mitä kasveja? Luna oli vetäytynyt tavallista hiljaisemmaksi. Pitäisikö sen jo osata kertoa jotain niin vaikeaa? Norjalainen katseli kukkapenkkejä, ja yritti takoa päähänsä kasvien nimiä ja mitä Spy hänelle olikaan ehtinyt opettaa.
"Niin... eikös raunioyrtit tarvitse paljon vettä?" Luna sanoi, ja katsahti Creetan suuntaan. "Eli ehkä ne kannattaisi ainakin kastella."
Norjalainen ei saanut päähänsä enempää. Naarasta harmitti, sillä siitä tuntui, että se olisi tietänyt enemmänkin. Mitran katseen alla sen pää taisi tyhjentyä kokonaan. Se ei osannut sanoa enempää. Lunan suu aukesi, mutta sulkeutui saman tien. Se olisi halunnut sanoa jotain järkevämpää, mutta taisi näyttää entistä tyhmemmältä.

Nimi: Iitu

22.09.2018 10:51
Creeta – Auony

Mitran koputtelu hännänpäällä maata vasten melkein huvitti tonkineesia. Toivottavasti opettaja ei pitäisi nyt saarnaa siitä, miten kamalan kauan veden tuomisessa oli kestänyt. No, vanhalla Parantajalla ei näköjään ollut aikaa sellaiseen, sillä niin tiuhaan tahtiin uusia tehtäviä ryöpyi sen suusta. Creeta pidätteli huokausta. Tässä menisi koko ilta. Heihei vapaa aika, heihei kaverit. Tonkineesi kuitenkin virnisti Lunan suuntaan. Ehkä metsäkissa jäisi auttamaan, vaikkei Mitran oppilas ollutkaan?
”Ai ai, käskystä”, Creeta heitti vitsikkäästi takaisin, ennenkun vakavoitui.
Oivoih, mitäköhän tähänkin sanoisi? Oppilas kurtisti kuononsa niin ruttuun, kuin vain sai, yrittäen keksiä ihan mitä vain hyvää vastausta. Mistä ihmeestä naaras tietäisi, miten nopeasti mikäkin kasvi tuotti mitäkin? *Parantajat tietävät*, Creeta muistutti itseään. Joten kaipa se oli sitten vain opeteltava.
”Eh… kehäkukat ja kultapiiskut?” Creeta katseli toiveikkaana kukkapenkkejä kohti. ”Tai raunioyrtit, nehän tarvitsevat paljon vettä, jotta juuret pysyvät kunnossa, eikö?”
Tonkineesi vilkuili Lunan suuntaan anovasti, auta nyt äkkiä sanomalla jotain fiksua! Creetan pää löi tyhjää. Se vain luetteli ensimmäisinä mieleen tulevia kasveja, joita käytti.

Nimi: Glowe

21.09.2018 19:10
Ezra ja Mito - Yad ja Auony

Ezran onneksi Furi ja se kissa tajusivat tulla kauemmas. Ezra halusi kuitenkin vielä kauemmas, niin kauas, ettei savupilveä näkisi. Furin ehdottaessa joidenkin perään lähtemistä, Ezra vain nyökytteli kiireesti päätään, ihan sama minne, mutta pois täältä.
"Tuolla", Mito naukaisi ja heilautti häntäänsä joen suuntaan. Furin johdolla joukko lähti juoksemaan jokea kohti, Ezra joutui pinnistelemään ettei pinkoisi pää viidentenä jalkana toisten edelle.
"Olen muuten Mito", valkea kolli huomasi esittäytyä aralle whippetille siinä juostessa.
"E-Ezra", whippet vastasi värisevällä äänellä, vilkaisten kissaa vähän oudoksuen. Ezraa ei juuri nyt hirveästi kiinnostanut jotkin esittelyt.
"Jep, tosi paljon tulta", Mito vahvisti kaikuna Furin sanoja, kun kolmikko viimein pääsi muiden luo joen, ja auton lähettyville. Ezra vilkuili palon suuntaan ja höristi ruusukorviaan.
"Tuolta tulee joku", whippet vingahti ja askelten ääni paljasti pian kaksi koiraa, jota juoksivat tähän suuntaan, Alikin ja Valyan.

©2018 Vᴀʟʟᴀᴛᴛᴜ ᴿᵖᵍ - suntuubi.com