Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli

Chatti

 

Pelimerkit

Kirjoita roolin alkuun hahmosi nimi ja lauma.
Vieraskirjan nimi-kohtaaan laita oma nettinimesi.
"Puhe"
*Ajatukset joko näin* tai sulauta muutoin tekstiin.
Tekeminen ilman merkkejä.
Rooliminen on vapaasti valittavissa minä-,
ja hän-kertojista sekä preesens-, ja imperfektimuodoista.
Käytä kappalejakoja, jotta teksti olisi selkeämpää.

Mainostetaan Vallattua, jotta pelaajia saadaan lisää.
Kopioitavan mainostekstin löydät tämän linkin takaa.

>> Peliuutiset <<

>> Kysely <<

 << <  12  13  14  15  16  17  18  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Glowe

24.08.2018 19:43
Venta – Yad sekä Roerig – Luopio || Sisältää voimakasta väkival- No te luette kumminkin x)

Roerig yritti jotenkuten kääntyä parempaan asentoon kuono kohti lumiseinää, kun Bleak tuli sisälle. Roerig joutui lopettamaan luun järsimisen, koska pienessä pesässä ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi tilaa kahdelle isokokoiselle urokselle. Mukavan tiivis tunnelma, Roe virnisti ilkeästi Bleakin suuntaan, joka ei hujoppikehonsa kanssa tuntunut nauttivan olostaan kasaan puristuneena. Roe nosti katseensa ylös ja näki kuusen oksien keskeltä vilauksen jostain mustavalkeasta. Voi hyvä luoja tuota Dovania… Aika hyvä idea tosin. Karjalaisen kirotessa luun perään, Roe virnisti taas. Leikkikööt Dovan koppeloa, niin Roe nautiskelisi täällä.
--
Norjanharmaa päästi kielen roikkumaan suupielestä, kun Venta kiihdytti askeliaan kohti kotia. Pieni spurtti vielä tähän loppuun ja narttu pääsisi nautiskelemaan loppuillan siansorkasta, kunnes järsiminen väsyttäisi niin että voisi alkaa nukkumaan. Venta virnisti juostessaan, illasta tulisi mukava lihaisan luun parissa, yksin metsän rauhoittavien äänten keskellä. Venta juoksi nautiskellen viileästi iltailmasta, joka pyörteili puhurina kasvoille koiran juostessa. Märkä metsä tuntui vain vahvistavan pihkan, sammalen ja puun raikkaita, makeita tuoksuja.

Viimeisillä kymmenillä metreillä Venta hidasti raviin ja hyppeli mättäiden ja lumen ylitse tuuheiden puiden seassa ja lähestyi kohti tutuksi käynyttä kuusta, joka oli suojannut narttua talven viimeisessä rutistuksessa. Venta oli kaapinut pakkaslumesta kuusen eteen eräänlaisen vallin, joka piti tuulta hyvin. Tai oli pitänyt. Se ei ollut menettänyt paljoa huimasta 60cm korkeudestaan mutta seinän sijaan se oli lähempänä märkää lumikasaa. Mutta no, eihän Venta sitä enää tarvinnut, kun säät tuntuivat lämpeävän pikavauhtia.

Mitä lähemmäs pesää Venta tuli, nartun hymy hyytyi pikkuhiljaa. Venta tunsi että jonkin oli hullusti, vähän samalla tavalla kun tiesi että joku tuijotti. Nyt kyse ei ollut tuijotuksesta, vaan jostain uhan tunteesta. Norjanharmaa ei kuitenkaan kuunnellut korvaan kirkuvaa vaistoa, vaan mietti vain mehukasta siansorkkaa ja sen järsimistä. Kumma tunne se vain oli, vai mitä? Venta tassutti märkä hanki lotisten kuusen luo, ja kumartui kurkistamaan sisälle. Ventan sydän jätti varmaan viisi lyöntiä välistä, kun narttu ehti nähdä kaksi tummaa hahmoa pesässä, ennen kuin Venta oli pyörähtänyt kiertämään pesän ympäri, jotta pääsisi suorimmalle reitille takaisin Kartanolle. Venta ei ollut ehtinyt nähdä kunnolla kuka pesässä oli, mutta kirsu oli ehtinyt rekisteröidä kaksikon vieraat ominaishajut ja veren hajun. Pois, pois, nyt heti pois.
Venta oli säikähtänyt puolikuoliaaksi kun pesässä oli jotain ventovieraita. Ketä ne olivat tai mitä ne halusivat, Venta ei aikonut jäädä ottamaan selvää.

Ventan oikealla puolella oleva lumiseinä suorastaan räjähti ympäriinsä, kun Roerig loikkasi sen läpi, suoraan kohti ohitse juoksevaa narttua. Ja melkein meinasi likka pyrähtää ohi, mutta Roerig törmäsi Ventan kylkeen. Norjalainen kaatui, ja Ventan suusta pääsi huudahdus, joka vaihtui puolimatkassa kaatumista kivun ulvahdukseen, kun Roerigin hampaat upposivat kyljen nahkaan. Kaksikko liukui pikkumatkan lunta ja metsämaata pitkin, kunnes Roerig jarrutti vauhdin pysähdyksiin. Venta tunsi kyljen kivun vain kasvavan, kun isokokoisempi saksanpaimen kohottautui. Samalla Venta tunsi oudosti kevenevänsä, Roerigin melkein nostaessa harmaankirjavan ilmaan, maan vankan tuen kadotessa nartun alta.
”Minne matka?” Roe murisi tuskin kuultavasti suu täynnä turkkia, nahkaa ja verta. Sakemanni aikoi ravistaa päätään, saadakseen haavan vielä isommaksi. Roerig ei kuitenkaan päässyt hyvä jos lauseensa loppuun... Vastaushan uroksen kysymykseen oli yksinkertainen; karkuun, kauas pois karkureiden luolta. Vaivautumatta ollenkaan vastaamaan Venta huitaisi uroksen puhuessa toisen takajalkansa kohti Roerigiä, tarkemmin ottaen saksanpaimenen suojatonta kaulaa. Venta latasi potkuun niin paljon voimaa kuin siinä hetkessä kykeni, olematta kuitenkaan täysin varma auttaisiko se mitään, tai osuisiko potku edes.
”Urg!” Roerig urahti, kun kynnet viilsivät kaulaa. Verta valahti maahan ja Roerigin ote pääsi irti. Venta humahti madaltuvaan hankeen, pyörähti ketterästi pari kertaa selän kautta ympäri saadakseen välimatkaa, ja ponnisti lähteäkseen juoksem…

Uusi kivun ulvahdus kumpusi nartun suusta, kun eräs rysähti suoraan Ventan päälle. Kipu, jonka Venta tunsi sai alkunsa nartun toisesta etukäpälästä joka vääntyi hyvin epämukavaan asentoon nartun rintakehän alle, kun saksanpaimenen painon alla vatsalleen kaatunut Venta upposi kylkiään myöten märkään hankeen. Pitikö puolet metsän lumesta olla juuri tässä?! Kipu sykähteli jalassa terävänä vain hetken ajan, eikä kipu ollut niin kova, että jalka olisi murtunut. Vääntynyt vain.
”Sinä et mene minnekään! Meillä on edessä pitkä ja hauska ilta!” Roe ärisi kuono Ventan korvan juuressa. Inho nosti irvistyksen Ventan kasvoille ja narttu yritti rimpuilla toisen koiran alta pois. Märkä lumi kirveli norjalaisen kyljen puremajäljessä, ja hampaansa paljastaen Venta yritti vääntää päätään sivulle purrakseen edes vaikka Roen hangella lepäävää tassua. Melkein Venta ylsikin, mutta nartun kasvot vääntyivät kivusta, kun Venta tunsi hampaat niskanahassaan. Roerigin hampaat puhkaisivat nahan ja päästivät veren kastelemaan Ventan niskaa, uroksen oman, kaulasta valuvan veren lisäksi. Roella oli käynyt tuuri, sillä hetkeä aiemmin Ventan kynsien osuma ei ollut ollut kaukana henkitorvesta ja valtimoista. Onneksi sekarotuisen sakemannin kaulassa oli jonkin verran löysää nahkaa, joka oli ottanut pahimman osuman. Verta tulisi ehkä melko paljon, mutta Roe ei pikkuraapaisuun todellakaan kuolisi.

Kivusta huolimatta Venta jatkoi rimpuilua ja todella yritti rimpuilla koko kehonsa voimin. Kovalla vankalla maalla narttu olisi varmasti onnistunut luikertelemaan mokoman läskin alta pois, ehkä jopa jaksaisi nostaa urosta jonkin verran. Mutta tassut lumeen upoten, märkä painava lumi kylkien luona ja narttua varmaan kaksi kertaa painavampi uros loikoilemassa päällä; ei onnistunut. Rimpuillessaan Venta sentään sai möyrittyä itselleen sen verran tilaa, että kykeni hengittämään. Paniikissa lumi tuntui suorastaan pusertavan keuhkoja kasaan, Roerigin painosta puhumattakaan.
”Lopeta… Lopeta”, Roe mutisi kyllästyneesti kun likka kuvitteli pääsevänsä tästä johonkin. Muutaman sekunnin odottelun jälkeen Roerig kyllästyi ja iski molemmat etutassunsa nartun päälakea vasten, upottaen sievät sirot kasvot hankeen. Tässähän pystyi irrottamaan otteen niskasta ja vähän hengitellä pihkan ja nyt myös veren hajuisen turkin tuoksua.

Ehkä Ventan naaman ja lumen välissä oli vähän happea, mutta paniikille se ei ollut tarpeeksi. Se oli oikeastaan melkein sama kuin nartun pää olisi painettu veden alle. Rimpuilu ei tietenkään loppunut, kun Venta tajusi ettei saanut henkeä juuri ollenkaan. Viimeisen hapen kuitenkin virratessa lihaksiin, alkoi norjalaisen riehuminen menettää nopeasti tehoaan.
”Joko riittää?” Roe nosti niskasta hampailla kiinni pitäen Ventan pään pois lumesta. Venta haukkoi henkeä, eikä edes kuullut mitä rakki sanoi.
*Ne tappavat minut. Mitä minä teen? Mitä minä teen?!* Venta ei jaksanut taistella, Venta ei päässyt pakoon, eikä jaksaisi tällaista enää pitkään. Norjanharmaalta alkoivat ideat loppua.
”Ei varmaan”, Roe hykerteli ihan vain piruuttaan ja ennen kuin Venta ehti edes tajuta asiaa, oli saksanpaimen painanut nartun pään taas hankeen. Nartun rimpuilu ei ollut enää lähelläkään alkuperäistä intoa, ja jonkin puolen minuutin kuluttua Roe tunsi likan kehon kouristavan hangessa allaan. Sitten Roe kehtasi niskanahasta kiinni pitäen nostaa Ventan taas hapen ulottuviin. Nartun suu oli auki, kieli roikkui ulkona, ja suusta valui hangelle verta pieninä hailakoita pisaroina. Ventan kieli oli nipistynyt hampaiden väliin jossain välissä. Verta ei tullut niin paljon että Venta siihen tukehtuisi, vaan kuolaan sekoittuessaan veren määrä näytti todellisuutta suuremmalta.

”Ei hätää Dovan. Se vain väsähti”, Roe kehräsi kaverilleen ja päästi irti velton norjalaisen niskasta. Ventan pää mätkähti hangelle, kasvojen tekemän kuopan viereen. Nartun silmät olivat auki, mutta Venta sai tosissaan taistella pysyäkseen tajuissaan. Venta ei edes kuullut mitä kaksikko saattoi puhua, tuijotti vain naamansa edessä olevaa jotain himputin marjanvarpua, katseli kuinka se tarkentui ja hämärtyi, kuinka se laajeni kaksoiskuviksi ja takaisin yhdeksi varvuksi. Venta tunsi kylmän lumen kieltään vasten ja lumesta poskikarvoihin imeytyvän veden, mutta jännä kyllä sillä hetkellä haavojen kipu ei tuntunut.
*Minä kuolen*, Venta ajatteli, tajuamatta ollenkaan, että saksanpaimenkoiran paino katosi norjalaisen päältä, kun Roe nousi jaloilleen Ventan yllä.
”Ja nyt… Neiti voisi nousta ylös”, Roe jatkoi, tarttui Ventaa niskasta vääntääkseen nahkaa niin paljon että narttu kipuaisi koivilleen pakostakin, mutta Venta oli veltompi kuin räsynukke. Norjalaisen pää nousi ylös vain koska Roe yritti retuuttaa Ventalle jalkoja alle. Mitä jalkoja? Ei Venta tällä hetkellä edes tuntenut koipiaan kyynäristä alaspäin. Lähes tajuttoman nartun suu oli edelleen auki ja normaalia punertavampi verestä ja niskasta valunut veri oli myös tehnyt Ventalle ohuen, verisen kauluksen.

//Joku saa täysin vapaasti repiä Roen pois Ventan kimpusta.

Nimi: Untuva

24.08.2018 16:04
Luna - Auony

Luna nuolaisi rinnuksistaan takun suoraksi ja kellahti kyljelleen Kokoushuoneen lattialle. Se ei kuitenkaan ehtinyt kauaa makoilemaan huomatessaan kissan lähestyvän sitä. Luna ähräsi itsensä istumaan, vaikka olisikin mieluusti jatkanut makoilua. Norjalainen oli kuitenkin kiinnittänyt vihreän katseensa tonkineesiin, ja se yritti miettiä kuka toinen oli. Kissa näytti tutulta, ja pian Luna sai päähänsä toisen olevan parantajaoppilas, niin kuin sekin. Nimeä se ei kuitenkaan muistanut, vaikka kuinka yritti miettiä.
"Hei", norjalainen lausahti hiljaa toivoen tonkineesin kuulevan sen äänen. Tonkineesi oli kysynyt, voisiko se liittyä seuraan. Luna ihmetteli hetken, miksi parantajaoppilas haluaisi liittyä juuri sen seuraan.
"Ja toki. Liity seuraan vain", norjalainen maukaisi, ja se siirsi katseensa pian tassuihinsa. Luna tunsi olonsa hyvin kiusalliseksi, kun ei edes muistanut toisen nimeä. Se ei kuitenkaan halunnut jatkaa keskustelua ennen kuin tietäisi parantajaoppilaan nimen.
"Mikä nimesi olikaan?" norjalainen kysyi mahdollisimman ystävällisesti toiselta. Se ei halunnut antaa itsestään epäystävällistä kuvaa, varsinkaan kun joku oli tullut puhumaan sille. Ei, vaikka se olisi mieluummin istunut yksin hiljaisuudessa ilman seuraa. Luna nosti katseensa parantajaoppilaaseen ja yllätyksekseen huomasi myös toisen kissan. Sen Luna tunnisti parantajaksi. Norjalainen muisteli sen nimen olevan Mitra. Sentään Lunan ei pitäisi enää esitellä kiusaavia kysymyksiä nimestä.
"Hei", naaras sai rohkaistua itsensä ja tervehti Mitraa. Sitä hämmästytti se, että nämä kaksi olivat mitä ilmeisemmin tulleet sen luokse ihan muuten vain.

Nimi: Iitu

24.08.2018 07:32
Aslan - Auony

Aslan nyökkäsi Mitralle ja Creetalle hyvästit ja katseli hetken aikaa kaksikon perään. Noniin, toivottavasti nämä uutiset nyt olivat tässä. Aslan oli nousemassa uudelleen, lähteäkseen toteuttamaan alkuperäistä suunnitelmaansa lähteä tervehtimään siskoaan. Rappusista kapusi kuitenkin ylös musta parantajakolli, jonka hivenen huvittava kumarrus ja sanat saivat maine coonin nostamaan kulmiaan ja heilauttamaan paksua häntäänsä varoittavasti. Kolli olisi saanut kuulostaa hieman kunnioittavammalta.
"Terve Shin. Mukavaa saada sinut takaisin", Aslan kuitenkin tervehti kollia. Sen ääni oli kuitenkin tavallisen yrmeä, eikä niinkään tervetulomainen.
Parantajan uutinen sai Aslanin pörheyttämään turkkiaan ja se naulitsi vihreät silmänsä parantajaan. Ikkunasta pudonnut kissa? Mitä? Milloin? Maine coon ei näyttänyt tunteita kasvoiltaan, mutta luimisti korviaan. Päivähän tästä vain paheni, jos se enää oli mahdollista. Tuijotettuaan hetken pienesti virnuilevaa mustaa kollia, Aslan ryhdistäytyi.
"Kiitos tiedosta. Ketkäs nämä Kaartilaiset olivat? Ota mukaasi joku, ja etsi se ikkuna. Missä kerroksessa ja mikä huone. Tule sitten ilmoittamaan, mitä löysit", Aslan murahti topakkana.
Shinin huoleton äänensävy ei miellyttänyt suurikokoista kollia. Täällä oli taas yksi jäsen menettänyt henkensä, ja kolli puhui samaan tapaan, kuin vaikka keskustelisi säästä. Pieni työnteko tekisi sille hyvää, ainakin Aslanin mielestä.
"Odotan sinua ulkona. Voit poistua", Aslan jatkoi, luimistaen korviaan varoittavasti. Se tekisi Parantajasta hakkelusta, jos sieltä tulisi vastaväitteitä, jotka eivät miellyttäisi kollia.

Nimi: Iitu

24.08.2018 07:01
Creeta - Auony

Tonkineesi virnisti Mitralle takaisin, kun huomasi sen katseen ja kapusi sitten ylös kumarruksestaan.
"Tullaan", Creeta vastasi pontevasti, hymyili pienesti Aslania kohti ja kääntyi tallustelemaan opettajansa perään takaisin alakertaan.
Rappusissa Shin käveli vastaan, kollia ei voinut olla huomaamatta sen leveän hymyn takia. Yhtä virnistystä koko katti. Tonkineesi tyytyi nyökkäämään toiselle, ennenkun kiiruhti alas, ennenkun Shin keksisi jäädä juttelemaan kaksikolle. Mitran perässä nuorukainen asteli Kokoushuoneen puolelle, joitain kissoja siellä oli vielä syömässä, mutta muuten huone oli mukavan hiljainen. Creeta asettui seinän vierustalle, siinä oli hyvä pesupaikka ja alkoi sitten tarkasti sukimaan turkkiaan, jotta kaikki liat, takut ja yrttimössöt varmasti olisivat tipotiessään ennen hautajaisia. Creeta ei olisi tyytyväinen, ennenkun sen koko turkki hohtaisi lämpöiseen sävyyn.

Vasta kun nuorukainen ei löytänyt enää takun takkua koko turkista ja se laskeutui muutenkin silenä peittona kehon ympärille, Creeta nosti katseensa ja antoi sen vaeltaa huoneen poikki. Katse pysähtyi norjalaisen metsäkissan kohdalla. Se näytti jotenkin etäisesti tutulta. Syvään miettien, tonkineesi lopulta tunnisti naaraan, sehän oli myös parantajaoppilas, siksi norjalainen oli jäänyt mieleen. Kamalasti ei Creeta sille ollut jutellut, nuorukaiselle oli jäänyt mielikuva siitä, että oppilaskolleega taisi olla hieman ujo. Mietittyään lisää, Creeta muisti kuitenkin jopa nimen. Luna se taisi olla.
"Mitra, katso, Luna on tuolla. Hän on myös parantajaoppilas, eikö? Menen tervehtimään, tuletko sinä?" Creeta kuiskasi somalinaarasta kohti, jottei koko huone kuulisi sen sanoja.
Sanoista teoiksi, Creeta kömpi pystyyn ja lähestyi norjalaista, ystävällinen hymy kasvoillaan.
"Hei", tonkineesi kehräsi. "Saako liittyä seuraan?"

Nimi: Iitu

23.08.2018 08:23
Furi - Yad

Kiitos ja näkemiin näätänen! Viskon surutta saaliin pään Ruokakomeroon, kaipa joku kisunpoikanen sitä haluaisi nakerrella tai jotain. Tai sitten palaan etsimään sen joskus, saa nähdä. Käännyn ravaamaan takaisin Kokoushuoneen puolelle ja pysähdyn oviaukossa. Hyvin varovaisesti kurkistan sisään huoneeseen. Siellä on vain vähän väkeä, joten nopea vilkaisu kertoo, ettei Rico siellä enää ole. Utelias silmäpari kääntyy vilkaisemaan ovensuuhun, joten vetäydyn pikaisesti taaksepäin ja lähden loikkimaan takaisin kohti eteistä. Hmmmm. Kaipa tässä nyt pitää joltain kysyä, onko kiharakarvaista noutajaa näkynyt.

"Hei anteeksi", mumisen hiljaa, rappusia alas kiipeävälle dalmatialaisurokselle. "Oletko sattunut Ricoa näkemään?"
Uros mulkaisee minua, kun olisin jokin roska, joka on raahattu Kartanolle. Luimistan korviani tunnistaessani Arvokaartilaisen, se oli se sama ilkimys, kun Pohjoisessa.
"Näytänkö lapsenvahdilta?" Rollo murahtaa takaisin ja kipittää surutta ohitseni Kokoushuonetta kohti.
Jaha, no kiitos kovasti avusta senkin liero. Mulkoilen paheksuvasti uroksen perään, ennenkun kipitän ulko-oven viereen. Kai täältä nyt jotain mukavia tyyppejä löytyisi? Katseeni osuu harmaaseen pystykorvaan, joka makoilee etutassuaan puhdistaen rappusten lähellä. Varovasti lähestyn narttua.
"Hei, oletko sattunut Ricoa näkemään?" kysyn varautuneena, odottaen vähintään jotain raivokohtausta vastaukseksi.
Vaaleat silmät kuitenkin ovat hyvin ystävälliset ja narttu nyökkää päällään Kartanon takasivua vasten.
"Hän käveli tästä hetki sitten Ubon kanssa kohti hautausmaata", narttu paljasti lempeästi.
"Niinkö? Kiitos paljon!" heilautan häntääni ja lähden ravaamaan pystykorvan osoittamaan suuntaan.

Nappisilmäni huomaavat heti mustan noutajan ja sen vieressä olevan koiran. Ne näyttävät kaivavan jotakin. Päästyäni lähemmäs näen uusien kuoppien vieressä olevan lisää, kaikki symmetrisisiä keskenään. Hautoja? Epäluuloisena vilkaisen niitä kohti, kun odottaen sieltä nousevan vähintäänkin joku kummitus, valmiina popsimaan pienen pennun iltapalaksi. Kierrän haudat kaukaa ja lähestyn toisesta suunnasta kahta urosta.
"Hei!" hihkaisen päästyäni hieman lähemmäs ja tuijotan varautuneena urosten kaivamia kuoppia. "Mitä te teette?"
Katsahdan Uboa kohti, sehän oli se koira, joka oli palanut takaisin jostain, eikö? Tarkempi ensivaikutelma sen ulkonäöstä saa ensin niskakarvani hieman nousemaan pystyyn. Sen kasvot ovat niin arpiset. Varautuneena astelen lähemmäs Ricoa, tuijottaen toista urosta.
"Sinä olet Ubo, eikö?" kysyn, sillä minulle ei tule mieleen mitään muuta järkevää sanottavaa.

Nimi: Defia

22.08.2018 23:21
Roku - Auony

Suuri kolli oli raapinut seinää koko kokouksen ajan. Kokouksen loppupuolella tullut paljastus oli kuitenkin saanut koko kissan pörhistymään. Mustavalkea karvapallo jatkoi seinän raapimista kunnes siitä alkoi irrota pieniä puulastuja. Roku ei tajunnut lainkaan että suurin osa eläimistä oli jo poistunut kokoushuoneesta, vaikka melutaso oli laskenut merkittävästi.
Varovasti kolli tiiraili ympärilleen kuin peläten näkevänsä entisen opettajansa. Paikalla ei kuitenkaan ollut kuin muutama kissa, jotka söivät tai keskustelivat keskenään. Nuori kolli ei oikein tiennyt mitä sen pitäisi tehdä. Muiden ruokailua katsoessaan se tajusi kuitenkin olevansa melko nälkäinen. Tuohtuneena kissa huiski harvahapsuista häntäänsä. Mieluiten se saalisti aina itse omat ruokansa, jotta sai samalla purettua energiaa. Nyt se olisi kuitenkin mieluiten jäänyt raapimaan tätä kirottua seinää, kunnes saisi siihen kissan mentävän kolon. Uutinen sen kirotun parantajan paluusta oli saanut kollin todella pahalle tuulelle - ja se oli muutenkin aina pahalla tuulella. Hautajaisten takia Roku ei kuitenkaan halunnut haastaa riitaa muiden eläinten kanssa. Oli tarpeeksi paha, että saman päivän aikana oli kuollut useampi eläin. Roku kun ei suinkaan haastanut riitaa ilkeyttään. Sen vain oli vaikea olla suuttumatta ihan kaikesta.
Aivan kuin kollia piinatakseen sen kurkusta pakenikin vihainen mouruava ääni. Kolli sähähti itselleen, joka sai lähimmän kissan katsomaan sitä hämmentyneenä. Se oli onneksi silti niin kaukana, että kolli ei voinut loikata suoraan sen päälle. Yhä edelleen hieman pörheä kissa kääntyi takaisin seinää kohti. Se iski kyntensä siihen ja jatkoi itsekseen sähisemistä.

Rauhoituttuaan hieman kolli lähti hakemaan itselleen ruokaa. Koko matkan sen häntä viuhtoi vihaisesti ja komerolle päästessään kissa tuntui oikein uhkuvan kiukusta. Eikä sen mieliala parantunut yhtään kun se tutki komeron sisältöä.
Syy miksi kissa oli päättänyt edes vilkaista komeroon metsästämään lähtemisen sijaan oli tietysti villisika. Se oli kaadettu vasta eilen, joten olisi luullut että sitä olisi vielä hyvin jäljellä, mutta ei ihan näyttänyt siltä. Tai ainakaan pehmeämpiä paloja ei tainnut enää olla. Rokulla oli kuitenkin kokoa ja vahvat hampaat, joten se päätyi lopulta kuitenkin ottamaan palan villisikaa.
Yhä ärtyneenä kissa kantoi ruokansa takaisin kokoushuoneeseen. Se olisi halunnut syödä keittiön pöydällä, mutta ei voinut lähes koskaan tehdä niin. Oli parempi, jos sillä oli tilaa syödessään.

Nälästä huolimatta kollilla ei oikeastaan ollut ruokahalua. Se järsi lihanpalaa hyvin hitaasti. Niin hitaasti, että lopulta se havahtui kuullessaan tutun äänen. Roku jähmettyi hetkeksi aloilleen. Kolli tuijotti tyhjää kuunnellen tarkasti. Eihän kukaan muu voinut kuulostaa noin... noin... ällöttävältä! Roku ajatteli napatessaan kesken jääneen ateriansa suuhunsa ja lähti jäykin askelin kävelemään kohti koroketta. Sen takaa kolli sujahti keittiöön.
Keittiössä nuorukainen ei enää tiennyt mitä sen pitäisi tehdä. Se ei halunnut kohdata mustaa parantajaa, mutta eipä se halunnut piiloutuakaan. Niin ristiriitaista. Kollin niskakarvat pörhistyivät jälleen. Ehkä olisi korkea aika rökittää se ääliö, Roku tuumi. Se ei tosin liikkunut, vaan kyyristeli lähellä seinää karvat pörhöllään.

Nimi: Glowe

22.08.2018 23:13
Alik ja Juri - Yad

Viimein Komentaja oli saanut tarpeeksi rauhaa, että ehti nukkua pienen hetken. Onneksi parantajien antamien myrkkyjen takia uni tuli nopeasti syvänä ja voimistavana, ilman yrttejä nukkuminen olisi varmasti ollut katkonaista. Parantajien lähdettyä Alik köllähtänyt kyljelleen, ja vain minuuttien sisään sen jälkeen kullankeltainen uros tuhisi syvää unetonta unta.

Yrttien vaikutuksesta huolimatta Alik heräsi kovaääniseen kynsien raapinaan ovea vasten, Jaffa ei turhaa arkaillut koputuksensa kanssa. Alik avasi silmänsä ja oli hetken pihalla siitä millä planeetalla sillä hetkellä oli, mutta Jaffan kysyvä ääni oven toiselta puolelta sai huskyn ajatukset pian järjestykseen. Keho huusi lisää unta, mutta Alik yritti karistaa väsymysrä räpyttelemällä silmiään. Jos joku halusi tavata niin pakko kai tässä oli uhrautua, vaikka sitten kuumehoureissa.

Alik kierähti vatsalleen, ja asettui hieman ryhdikkäämmin. Komentaja luimisti korviaan, kun kuuli oven takaa Jaffan ärisevän jostain nuorista. Selkeästi Arvovaltaiset eivät olleet ainoat joille Jaffa puhui tuolla tyylillä.
"Sisään", Alik kutsui. Jaffa tuli huoneeseen, kumarsi ja siirtyi pois tieltä kun huoneeseen tuli eriskummallinen näky. Alik kohotti kulmiaan pienen hämmästyksen eleenä, kun kaksi Kaartilaista, Tosca ja Carmine marssittivat huoneeseen kaksi mutaista Harjoittelijaa. Alik tunnisti molemmat ulkonöältä, Jurin nimen Alik tiesi vain Jurin isän vuoksi. Narttupennun nimeä Komentaja ei muistanut, mutta muisteli sen olevan Rangon tytär. Emon nimi ei nyt tullut mieleen. Jurin emon nimi taisi olla Nella? Nel... No joku N-kirjaimella alkava. Mutaiset pennut kumpikin kumarsivat, klee kai jätti katseensa lattiaan, mutta Juri piti katseensa Komentajan suunnalla, ainakaan Alikin silmät eivät kohdanneet luppakorvaisen pennun katsetta suoraan.

"Mitä asiaa sinulla on Jaffa?" Alik käänsi katseensa pois pennuista ja kysyi ensin mastiffin asian.
"Tulin hakemaan rangaistukseni, herra Komentaja", Jaffa sanoi juhlallisesti ja istui ryhdissä takaseinää tuijottaen. Alik hymähti tympeästi, kuin mastiffi ei onnistuisi vakuuttamaan. Jaffa siis ei ollut saanut rangaistustaan vielä Desafiolta?
"Ja miksi tulet vasta nyt? Kokouksesta lienee kulunut jo jonkin aikaa", Alik kysyi kylmästi. Alikilla ei ollut hajuakaan kuinka paljon aikaa oli kulunut, mutta huone tuntui hämärämmältä kuin parantajien käydessä.
"Minä... Menin mukaan linjalle", Jaffa epäröi aivan nanosekunnin, ja vastasi sitten. Paskat se minnekään töihin oli mennyt. Mastiffi oli aavistellut joutuvansa johonkin valvomishommaan, joten se oli kuluttanut pienen ajan syöden ja nukkuen. Alik luimisti korvansa uudemman kerran ja laski katseensa mietteliäänä. Se oli virhe, sillä Alik ei nähnyt Jaffan leukaperien kiristymistä, kun mastiffi odotti menikö valhe läpi. Alik ei kuitenkaan ollut skarpeimmillaan.

"Vai niin. Entä mitä tämä on?" Kysymyksensä kohdalla Alikin katse pyyhkäisi pentujen ylitse kohti niitä saattaneita aikuisia.
"Alik-herra, nämä Harjoittelijat olivat mukanamme linjan toista sivustaa vartioivassa ryhmässä, kun tämä nuori herra ilmoitti kuulleensa jotain. Hän ja nuori neiti lähtivät ääntä etsimään, kuten myös minä ja Carmine", Tosca kertoi hyvinkin pilkallisesti pennuista puhuen.
"Minä ja Carmine emme löytäneet mitään ja kun olimme palaamassa asemapaikoillemme, löysimme nämä kaksi pelleilemässä jossakin mutalammikossa. Ja taisitte nauraa jotain siitä, 'etteivät ne idiootit ikinä löydä teitä' tai 'ettei teidän jekkunne paljastu' tai jotain", Tosca jatkoi jäätävällä sävyllä pentujen niskoja katseellaan korventaen.
"Olen varma, että koko ääni oli tekaistu juttu, typerä pila, herra", Tosta lopetti puheensa nyökkäykseen. Oikeasti Tosca ei varmaan ollut aivan varma että oliko ääni ollut pila, mutta ajoi selvästi tahallaan pentuja varmemmin liemeen. No Alik olisi uskonut muutenkin, Tosca oli Alikin mielipiteen mukaan rehellinen Kaartilainen. Tai sellaisen kuvan Tosca oli itsestään onnistunut ainakin luomaan.

Alik kuunteli uroksen sanoja ensin melko neutraali ilme naamallaan, mutta huskyn ilme muuttui pikkuhiljaa pettyneemmäksi, kulmien painuessa kurttuun ja kuononkin hieman rypistyessä. Komentajan kylmä katse laskeutui nuoriin. Jurinkin katse alkoi painua lattiaa kohti, pennun kirotessa mielessään.
"Mikä teidän tehtävänne oli? Miksi te omasta mielestänne olitte linjalla mukana?" Alik kysyi pennuilta. Ymmärsivätkö pennut edes että heidän piti olla siellä mukana tuomassa turvaa vartioimalla ja saattamalla, vahtimassa vaaroja ja opettelemassa linjan mahdollista reittiä. Juri vilkaisi kulmiensa alta Komentajaa vähän yllättyneenä. Dalmantia oli odottanut jotain huutoraivaria, eikä näin pienivoluumista kysymystä, vaikka Komentajan ääni ei yhtään hyvää-lupaava ollutkaan.
"No me käveltiin siinä..." Juri aloitti hiljaisella äänellä.
"En kysynyt mitä teitte, vaan mikä teidän tehtävänne oli!" Alik korotti vain hieman ääntään, mutta sekin sai Jurin säpsähtämään. Jessus, ensin pyydetään vastaamaan ja sitten ei saa vastata, päättäisi jo!
"ööö", Juri mumisi hiljaa ja vilkaisi pikaisesti Strixiä. Sanoisi sekin jotain.
"Me tuota... oltiin vahtimassa ettei karkurit tule sinne ja... ja", Juri takerteli, eikä uskaltanut enää vilkaista hampaansa paljastaneeseen, ja hiljaa murisevaan Komentajaan. Kukaan huoneessa ei antanut pienintäkään vinkkiä siitä puhuiko Juri puutaheinää, vai ihan asiaa. Oikeasti Juri kyllä tiesi miksi siellä oltiin oltu, mutta paineet olivat nousseet, joten pentu ei oikein saanut ajatuksiaan kulkemaan. Lisäksi Juri enemmänkin mietti että mitä Komentaja halusi kuulla, eikä sitä mikä oli oikea vastaus kysymykseen. Jos pennuilta tulisi edes jotenkuten oikeitaa vastauksia, tai sitten jotain ufonmetsästysjuttuja, Alik jatkaisi.

"Teidän oli tarkoitus vartioida, tuoda turvaa, ja opetella kulkemanne reitti", Alik murisi.
"Mutta te keksitte tekaistun vaaranmerkin, miksi?" Komentajan ääni suorastaan tihkui pettymystä, samalla tavalla kuin viilletty kuusen kaarna vuodatti pihkaa. Juri tunsi nolostuksen kuumotuksen niskassaan, eikä viitsinyt edes vastata, vaan vilkuili taas Strixin suuntaan. Tarkalleen ottaen Juri oli idean keksinyt, mutta koska Strix oli mennyt hommaan mukaan, se oli Alikin kirjoilla ihan yhtä syyllinen.
"Miksi?!" Alik toisti lujemmin, odottaen pennuilta jotain vastausta. Alik arveli, että niille oli tullut tylsää, mutta antoi pentujen nyt hieman itse miettiä miten typeriä ne olivat olleet.
"Si-Siellä oli tylsää", Juri mumisi lopulta jotain, tuntien Alikin tiukan katseen niskassaan.
"Tylsää?" Alik toisti kuin kuulisi jotain ihan päätöntä. Juri irvisti itsekseen, tarvitsiko veistä enää kiertää haavassa häh?
"Kyllä, jotkin työt ovat tylsiä, mutta te ette ole Kaartissa jotta oppisitte valittamaan!" Alik jatkoi muristen, "sitäkö vartenko te luulette saavanne asua Kartanossa, ja saavanne koulutusta?! Hmh?! Että saatte oppia 'siistejä juttuja' ja ette anna mitään takaisin?!" Alik oli itsekin joskus ollut nuori, ja silloin ei ollut paljoa muuta ajatellut, kuin että kuinka siistiä oli oppia taistelemaan ja selviytymään ja päästä komentelemaan ja kaikkea sellaista. Komentaja ei edes odottanut vastausta kysymyksiinsä.

"Te sekä Tosca ja Carmine mukaan lukien ryhmästänne lähti teidän valheenne takia neljä Kaartilaista. Luulen että teidän vastuualueenne oli melko suojaton. Mitä jos silloin olisi sattunut jotain? Mitä jos joku olisi loukkaantunut tai kuollut? Se olisi voinut olla teidän syynne! Missä te olitte kun teitä olisi tarvittu? Leikkimässä mutalammessa?" Alik räyhäsi.
"Miten minä voin luottaa että viitsitte tehdä vaativammat tehtävät loppuun, jos jonossa kävely ei onnistu? Entä jos teillä on tärkeä viesti vietävänä? Silloin ei kysellä, jaksaako juosta vai ei, silloin juostaan! Entä miten voin olla varma, että olette valmiita loukkaantumaan tai kuolemaan Yhteisön puolesta ja sen eläimiä suojellessanne? Ymmärrättekö te edes sitä, että 'siistien juttujen' oppimisen sijaan teidän on tarkoitus uhrata elämänne ja henkenne, jotta jonkun muun ei tarvitsisi kärsiä, jotta joku muu pelastuisi?" Alik paasasi. Aikuisille Alik olisi varmaan vain huutanut sitä kuinka ne olivat epäonnistuneet tehtävässään, mutta pennuille piti ehkä vähän selventää Kaartin perusaatteita. Molemmat pennut näyttivät lähenevän 1,5 -vuoden ikää, kyllä silloin ensimmäisinä opitut asiat pitäisi olla jo selkärangassa.
"Olen pettynyt", Alik tuhahti, ihan kuin asia ei olisi jo ärisemisessä tullut selville, "ette ole ainoastaan laiminlyöneet tehtäväänne, vaan teidän jekkunne takia laitoitte vaaraan niin työtovereidenne kuin omatkin henkenne aivan turhaan", Alik lopetti ja veti syvään henkeä pitkästä aikaa. Komentaja päästi kehonsa rentoutumaan, mutta vaikka hampaitaan koira ei enää paljastellut, oli sen katse vihainen.
"Myös vanhempanne tulevat olemaan pettyneitä. Rollo saa ilmoituksen teoistasi ja rangaistuksestasi jo tänä iltana", Alik katsoi Juria, ja siirsi katseensa sitten Strixiin, "eikä Rangokaan jää tavoittamatta."
"Olette yli vuoden ikäisiä, lokerorangaistukset ovat teille sallittuja. Vietätte seuraavan yön lokeroihin lukittuina. Carmine ja Tosca hoitavat teidät kellariin heti hautajaisten alun jälkeen. Ennen sitä ette syö, ettekä putsaa turkkejanne. Mudan haju ja muriseva maha ei varmaan ole niin mukavaa pienessä lokerossa. Rangaistuksenne päättyy, kun itäaurinko paistaa kellariin, tai kun Kartano on herännyt", Alik totesi. Aamuaurinko pääsi paistamaan kellarin ikkunoihin yleensä klo 7-8 aikaan, ja yleensä silloin muutkin kuin Kaartilaiset heräilivät ja meteliä saattoi kuulla kellariin asti. Alik suunnitteli pennuille vain yhtä yötä, ja sitten antaisi niille lepopäivän, mutta eihän Komentaja sitä tässä sanonut.

"Jaffa, sinun rangaistuksesi on osallistua pentujen vartiointiin tulevana yönä. Tosca, sinulle oli varattu 5. kerroksen vartiointi ensiyöksi, mutta voit hoitaa yövuorosi kellarissa Harjoittelijoita ja Jaffaa vahtien. Sinulle hankitaan korvaaja 5. kerrokseen. Lisäksi Jaffa, huomenna menet heti pentujen vapauduttua ulko-ovelle vahtiin ja annat viestin Rangolle tai hänen puolisolleen jos heitä näet. Tunnistat heidät kyllä, tytär näyttää aivan vanhemmiltaan. Ilmoituksen antamisen jälkeen siirryt vahtipaikalle 5. kerrokseen. Ehkä näillä paikoilla sinun käytöstäsi ehtivät seuraamaan muutkin kuin Arvovaltaiset", Alik murisi mastiffille. Puheen lomassa Jaffa oli vilkaissut kylmästi pentujen suuntaan, erityisesti Strixin, varmaankin painaen pienikokoisen nartun ulkonäön mieleen jotta tunnistaisi klee kain vanhemmat. Alik siirsi katseensa takaisin Carmineen ja Toscaan ja kysyi oliko linjajoukolta muuta raportoitavaa. Ei ollut, saattelut olivat menneet hyvin, mitään ylimääräistä ei ollut sattunut ja pieni joukko metsästäjiä oli tullut osallistumaan hautajaisiin.
"Kiitoksia, voitte poistua", Alik sanoi, vilkaisten vielä kerran kaikkia viittä koiraa.
"Tosca, vaihdan vielä pari sanaa kanssasi", Alik totesi Kaartilaiselle. Jahka muut poistuisivat käytävälle, Alik kertoisi Toscalle että pennut saisivat lähteä heti vapaalle aamun tultua, syödä, ja puhdistautua. Sitten Tosca sai luvan mennä pentujen ja Jaffan luo käytävän puolelle.

Nimi: Defia

22.08.2018 23:12
Shin - Auony

Musta kolli kapusi portaita ylöspäin tympääntyneen ilmeen kera. Tosin kahden naaraan tullessa sitä vastaan (Mitra ja Creeta?), se taikoi kasvoilleen hurmaavimman hymynsä ja toivotti näille hyvää iltaa. Tällekin uuvuttavalle käytökselle oli selityksensä, jonka kissa piti mielellään itsellään. Nopeasti se oli toisessa kerroksessa, jossa sen huomio kiinnittyi heti suureen harmaaseen kolliin.
Parantajan korvat kääntyvät hieman takaviistoon, eikä se ehtinyt pyyhkiä "kuolen tylsyyteen ja väsymykseen ja kaikkeen muuhun roskaan" huutavaa ilmettään ajoissa pois - mutta korjasi sen nopeasti laiskaksi hymyksi. Kolli ei todellakaan ollut odottanut kohtaavansa Päälikköä juuri tässä, joten sen aina niin harkitut liikkeet näyttivät hetken kömpelöiltä ja harkitsemattomilta. Puoli vuotta oli nimittäin pitkä aika, joten ennen niin sulava - vaikkakin omalla tavallaan pilkallinen - kumarrus yritti samaan aikaan tulla selkärangasta ja jättäytyä pois, joka sai sen näyttämään vain todella tökeröltä. Melkein kuin kissa olisi meinannut kompastua kumartamisen sijaan. Asia ärsytti kollia, mutta se piti silti huolettoman hymyn kasvoillaan, jottei vain antaisi Päällikölle enempää vihjeitä siitä, ettei ollut aivan pelinsä huipulla juuri nyt.
"Juuri se kissa jota etsinkin," parantaja kehräsi virnistäen. Sen äänessä oli pieni ivallinen sävy vihjaamassa sitä, ettei se ollut aivan niin haltioissaan kuin tahtoi esittää. Oikeammin se ei todellakaan olisi jaksanut keikistellä Päällikön edessä juuri nyt. Se koki, että sillä oli tärkeämpääkin tekemistä kuin leikkiä juoksupoikaa, joten olisi mieluiten nakittanut tehtävän jollekin toiselle kissalle. Eikä se ollut koskaan ollut yhdenkään Päällikön fani. Eikä etenkään tämän.
"Tuli ilmoittamaan surullisista uutisista," parantaja aloitti, vaikkakaan se ei itse vaikuttanut yhtään sen surullisemmalta kuin normaalisti. "Pari kaartilaista löysivät kaiketi talon takaa nuoren kollin, joka oli ilmeisesti taittanut niskansa pudotessaan ikkunasta tai jotain. He eivät tunnistaneet kissaa, joten jonkun pitäisi käydä kellarissa tekemässä se."
Parantaja kuulosti aivan liian huolettomalta kertoessaan tilanteesta. Silmät puoliksi ummessa se jäi seuraamaan Päällikön reaktiota. Pieni virne lepäsi tämän mustilla kasvoilla kuin sitä ei yksinkertaisesti saisi pois.

Nimi: Defia

22.08.2018 22:01
Ubo - Yad

Sokea koira luimisteli korviaan veljensä sanoille, mutta nyökkäsi joka tapauksessa suostumuksensa. Se ei voinut tietää tarkoittiko Shin oikeasti Spiritin perään menemistä vai ihan vain sivummalle juttelemaan menemistä. Spirit oli kollin mukaan ollut kokouksessa, joten kumpikin oli mahdollinen vaihtoehto. Usein halutessaan puhua kahden Shin saattoi käyttää jonkun kuolleen nimeä tekosyynä poistumiselle, jolloin Ubokin tiesi ettei kukaan oikeasti kaivannut niitä.
Pihalla Rico esittikin kysymyksen kissan sanomisista. Ubo rypisti kulmiaan pohtiessaan olisiko tiedon jakamisesta mitään haittaa. Se ei kuitenkaan uskonut, että olisi joten vastasi normaalilla murahtelullaan. "Hän on siskomme puoliso. Shin sanoi nähneensä hänet kokouksessa, mutta ei siskoamme, joten siksi pitäisi varmaan käydä tapaamassa heitä. Isämmekin oikeastaan asui heidän luonaan, en vain usko että hän on selvinnyt talven yli."
Ajatus veljesten isästä sai uroksen mielen synkäksi. Se ei edelleenkään ollut varma kumpi olisi parempi; se että näiden isä olisi yhä elossa vai se että tämä olisi jo kuollut. Ubo kunnioitti isäänsä, joten ei halunnut olla pettymys tälle sokeine silmineen ja katoamistemppuineen. Se ei kuitenkaan ollut saanut hyvästellä isäänsä, joten tuntuisi varmasti kamalalta, jos tämä olisi jo poistunut.

Ubo arvosti varoitusta haudoista, sillä niihin ei varmasti olisi kiva tippua. Se seurasi Ricoa sen valitsemalle paikalle. Seropi nyökkäsi noutajan ehdotukselle ja kuunteli kuinka se kaapi lunta maasta. "Kiitos," uros murahti vielä perään. Kyllähän se olisi voinut sokeana vain kaivaa kuoppaa johonkin, mutta se ei ollut ihan sama asia.
Sokea uros nuuhki maata Ricon siirtyessä putsaamaan toistakin kohtaa. Se raapi maata kunnolla painaen Ricon tekemien rajojen sisällä, jotta saisi niihin oman hajunsa ja hieman selkeämmät rajat kaivuulleen. Sitten se aloitti kaivamisen toisesta reunasta. Kaksikolla ei ollut paljoakaan aikaa hukattavana, joten uros kaivoi niin rivakasti kuin pystyi. Sitä ei haitannut vaikka Rico olisi tullut kaivamaan samaa kuoppaa, mutta touhuaisi kyllä siinä yksinkin. Tavallaan se olisi sille ehkä helpmpaa, kun ei tarvitsisi varoa toista niin paljoa.
Hetken kaivettuaan Ubon oli pakko hengähtää hieman. Sillä oli ollut pitkä ja raskas päivä, puhumattakaan siitä ettei uros ollut aivan huippukunnossaan. Sen tassut tuntuivat raskailta, mutta ei auttanut muuta kuin jatkaa. Loppua kohden uros läähätti ja oli täysin valmis heittäytymään kuopan pohjalle makaamaan.

Nimi: Iitu

22.08.2018 19:05
Strix - Yad

Naama kurtussa nuorukainen paineli yläkertaan. Joo, halusi se joskus päästä Komentajan juttusille, mutta ei nyt ihan näin. Toisaalta, Strix ei nähnyt pienessä tauossa mitään haittaakaan, ei nyt Komentaja kamalasti suuttuisi, eihän? Jaffan tunkiessa ohitse alaskalainen vilkaisi Juria. Se ei millään jaksaisi Jaffaa nyt. Strix oli jo porheltamassa vielä ylemmäs, kun Alikin ääni kuului oven takaa. Ainiin, loukkaantunut koira oli tietenkin parantajien kerroksessa. Strixiä se hermostutti entisestään, Komentaja ei varmaan olisi kauhean kivalla tuulella, jos joutui Parantajilla kököttää koko ajan. Klee kai peruutti askeleen, kun Jaffa katosi huoneeseen, mutta Kaartilaiset tuuppasivat sitä rajusti eteenpäin, joten jäljellä ei oikein ollut vaihtoehtoja. Klee kai asteli mahdollisimman ryhdikkäästi sisään huoneeseen, etsi Komentajan katseellaan ja laskeutui sitten kumartamaan huskylle, katsomatta sitä ollenkaan. Kamalan noloa tällainen. Takanaan Strix kuuli, kuinka joku veti oven perässään kiinni, ja nuorukainen suoristi itsensä, katse tiukasti puulattiassa.

Nimi: Glowe

22.08.2018 18:51
Rico - Yad

Ubo muistutti kaksikkoa töistä. Rico nyökytteli päätään. Niinhän se oli, heidän pitäisi kaivaa kiireellä, jotta ehtisivät. Noutaja ei vielä edes tajunnut ilmaista myötämielisyyttään ääneen, kun paikalle tuli musta kissa. Kolli alkoi oitis jutustelemaan Ubolle. Hetkinen, eikö tuo ollut Ubon veli Shin? Tarkistettuaan pienellä kirsun värähdyksellä kissan ominaishajun, Rico varmistui siitä että kyseessä oli sama kissa joka oli ollut Ubon selässä kokouksen aikaan. Keskustelun edetessä Ricosta tuntui että kollin naamassa oli jotain vikaa. Miksi sillä oli kokoajan tuollainen ilme? Rico ei viitsinyt ihmettelyjään ilmaista ääneen ja olihan Rico jo Ubon sanoista aiemmin käsittänyt Shinin olevan vähän erikoinen tapaus.
"Ja voisit etsiä sen ikkunan mistä hän on pudonnut", Rico ehdotti lisätyötä mustalle kollille.
"No siinä tapauksessa mepä lähdemme tästä töihin", Rico kommentoi mustan kollin viimeisiin sanoihin. Noutaja etsi Ubosta hyväksynnän merkkejä ja lähti sitten seropin kanssa ulos. Rico odotti kärsivällisesti että toinen vanhus pääsi portaat alas ja lähti sitten kiertämään nurkan taa.
"Jos saan kysyä, kuka se Spirit on?" Rico kysyi, kun kaksikko oli päässyt taas Kartanon taakse. Rico vilkaisi takana kulkevaan vanhukseen, mutta käänsi katseensa pian polkuun, jota pitkin kulki. Rico näki useat ammottavat hautakuopat, jotka lähenivät askel askeleelta.
"Meistä oikealla on muut haudat", Rico varoitti. Vaikka edes koiran hautaaminen ei vaatinut kuin 50cm-100cm syvyisen kuopan, voisi sellaiseen astumisella taittaa koipensa. Kohta Rico pysähtyi. Kaksikko oli hautojen oikealla puolella.
"Voimme varmaan kaivaa haudan tähän", Rico totesi, katsoen muita samassa linjassa olevia hautoja. Rico kohtasi Ubon sokeat silmät, miettien miten auttaisi toista työntekemisessä, ja jos toinen edes tarvitsi apua.
"Jos kaavin ensin lumet siltä alueelta mille kuopan pitäisi tulla, niin hahmotat kuopan muodon ja kohdan?" Rico ehdotti, ja oikeastaan vastausta odottamatta alkoi kaapia ohutta lumikerrosta pois maanpinnalta. Kaipa Ubo aloittaisi työn, jos uskoi ettei tarvinnut sellaista avustusta. Rico kuitenkin mittaili kuopalle suurinpiirten samanlaiset ääriviivat kuin muillakin haudoilla näytti olevan.
"Toisen voisi kaivaa tämän oikealle puolelle, otan siitäkin lumet pois", Rico jatkoi, ja siirtyi lumettomasta alueesta oikealle. Kahden haudan väliin Rico jätti jonkin verran tilaa, että siitä pystyisi kävelemään ilman että astuisi kuoppaan, ja puhdisti taas lumet. Mitenhän Ubo meinasi, halusiko se kaiva yksin toisen kuopan, vai keskittyisivätkö urokset yhdessä aina yhteen kuoppaan?

Nimi: Iitu

22.08.2018 13:39
Furi - Yad

Näätä? Se pitää muistaa, jotta voin kertoa asiasta eteenpäin Ezralle, seuraavan kerran kun whippetin näen. Toivonmukaan pian. Heilautan rivakkaasti päätäni, korvien liikkuvan kuin hyrrät pään päällä ja näädän pään läiskien rinnustani vasten.
"Joo, minä ja Ezra napattiin se yhdessä, se oli tosi iso ja pelottava, mutta me saatiin se", hihkaisen innostuneena, todistusaineisto ylpeänä suussa.
Kartanon kohdalla hymyilen säteileväisesti collielle. Enhän minä nyt mihinkään ole menossa, vastahan sitä tänneasti päästiin! Nyökkään kuitenkin hyväksyvän vastauksen ja kumarran hyvästiksi, kun collie ilmoittaa jatkavansa muiden tehtävien pariin. Eli nähtävästi ilman minua. Toisaalta, nyt olisi hyvä hetki mennä etsimään vielä Rico tassuihin, ennenkun voisin vakavasti miettiä sitä nukkumista. Pitkä päivä kuitenkin tuntuu jo koko kehossa ja pidättelen pientä haukotusta, ennenkun loikin portaita pitkin sisälle Kartanoon.

Nimi: Glowe

21.08.2018 23:10
Juri - Yad

"Lelli-pentu", Juri kuittasi murahtaen kaverilleen, pistäessään itsekin katkerana merkille taas tuon typerän pikkukakaran, joka ei ollut edes tarpeeksi vanha harjoittelijaksi. Ja sen piti olla orpo, ei se ollut minkään ison kihon penikka! Sen ei kuulunut olla lähelläkään ketään Arvovaltaisia. Juri paljasteli hampaitaan kihistessään loppumatkan kiukusta ja kateudesta. Pitäisi joskus ottaa selvää mikä mokomassa kirppukasassa oli niin erikoista. Eikä Juri selvittäisi sitä kivalla tavalla. Ehkä jossain kellarin syrjässä tai Kartanon takana kaveriporukan kesken pentua voitaisiin vähän kovistella, ja samalla harjoitella kuulustelua? Hehhe. Juri vilkaisi mustavalkeaa narttua vierellään. Olisikohan Strixillä kanttia lähteä sellaiseen mukaan? Juri ei ollut varma. No, jos ei ollut, Juri tiesi hyvän poppoon harjoittelija- ja metsästäjäpentuja, jotka mielellään vähän kurittaisivat jotakin ylitärkeää nollaa.

Kartano tuli näkyviin, ja Juri katseli rakennusta synkkänä ruskeiden kulmiensa alta. Hän ei minnekään kellariin menisi. Juri ei kuitenkaan pääsisi livistämään minnekään, ja kaksi aikuista kulki pentujen lähellä kuin vartijat. Juri kulki häntä ja pää ylväästi pystyssä yläkertaa kohti.
"Minne me mennään?" Juri murisi Carminelle.
"Komentajan luo tietenkin", Carmine vastasi raivotuttavasti, kuin asian pitäisi olla itsestäänselvyys. Ei se kyllä Jurista ollut. Ehkä Carmine mietti että Varakomentajalla oli kiireitä, ja Komentaja tyhjänpanttina, joten sille voisi nakata pari tyhjänpäiväistä harjoittelijaa. Juri aikoi vastata jotain piikikästä, mutta takaa kuului vihainen ääni.
"Aiotteko tukkia koko rapun?" Puhuja oli Jaffa. No voi kun kiva, tämähän meni vain paremmaksi. Juri ja aikuisetkin väistivät ison mastiffin tieltä ja se porhalsi ylöspäin. Kun koirat pääsivät 3. kerrokseen, Juri sai yllättyä, että myös Jaffa oli menossa parantajien käytävään.
"Mitä hittoa te niitä penikoita tänne raahaatte?" Uros oli pysähtynyt erään oven eteen ja huomasi Jurin ja Strixin saattajineen.
"Meillä on Komentajalle asiaa", Carmine vastasi.
"Mitä?" Jaffa näytti hetken suorastaan järkyttyneeltä ja säpsähti, kun oven takaa kuului Alikin ääni joka pyysi mastiffia sisälle huoneeseen. Juri höristi ihmeissään korviaan Jaffan oudolle käytökselle, mutta päätyi sitten luimimaan luppakorviaan, kun mastiffi avasi kiireesti huoneen oven ja asteli sisään. Pakko kai sinne oli mennä, kun aikuiset tuolla takana tuuppivat eteenpäin.

Nimi: Glowe

21.08.2018 22:56
Niyra - Yad

Sen metsästäjän? Valitettavasti nimi Ezra ei nostanut Johtajan mieleen oikein mitään kuvaa kenestäkään, mutta Niyra ei asiaa ääneen sanonut vaan kuunteli hymyillen pennun puhetta.
"Sehän hienoa", Niyra totesi. Ehkä ei olisi hyvä kehua pentua tuollaisesta touhusta, mutta Furi oli auttanut jotakuta metsästäjää. Vähän kaksipiippuinen juttu nyt kyllä.
"Olen varma että Ezra haluaa nähdä sinut uudelleen tuollaisen uhrautumisen jälkeen", Niyra jatkoi, tarkoittaen uhrautumisella pesäpaikan korjaamista tai mitä kaksikko olikaan tehnyt. Tietenkään Niyra ei ollut yhtään varma millainen koira Ezra oli, tai mitä mieltä se Furista oli, mutta naiivin Johtajan ajattelutapa huokui täydessä voimassaan collien puheessa.
"Ja tuo taitaa olla näädän pää. Haisee tuoreelta. Sinäkö sen nappasit? Se mahtoi olla iso ja hurja", Niyra jatkoi tätimäiseen tyyliin. Mikäli pentu haluaisi vielä jutella, Niyra juttelisi sille. Mutta kun koirat saapuivat Kartanon pihalle ja sen portaille, Niyra sanoisi:
"Kuulehan Furi, minun pitää hoitaa nyt pari asiaa. Ja ehkä sinunkin pitäisi alkaa jo miettimään nukkumaanmenoa", täti-Niyra muistutti, kehottaen pentua hienovaraisesti etsimään muuta seuraa.
"Tai jos et mene nukkumaan, niin sovitaanko ettei enää Kartanon ulkopuolisia seikkailuja tälle yölle?" Niyra hymyili tietäväisesti, kun pääsi ulkoportaiden yläpäähän. Niyra jätti pennun vuoksi sanomatta että ne pari asiaa olivat synkkiä. Hautajaisten ja uusimman kuolleen hoitaminen, Kaartilaisen kuolemasta ilmoittaminen, ja Aslanille puhuminen Zekestä.


Nimi: Defia

21.08.2018 22:27
Shilo - Yad

Nuori narttu oli viihdyttänyt itseään koko kierroksen ajan arvailemalla missä kohtaa kukakin koira jäisi pois matkasta. Välillä se oli myös lähtenyt parin muun kaartilaisen kanssa saattamaan jonkun mutkan takana asuvia. Joukon ollessa lähellä sitä kohtaa, josta narttu olisi aikaisemmin mennyt itse kotiin, se jolkotti Johtajan luokse. Shilo kertoi missä sen isä ja isoisä asuivat, joka tosin oli melko kaukana linjasta. Narttu totesi voivansa ehdottaa isäänsä muuttamaan lähemmäs, mutta ei uskonut uroksen kuuntelevan ehdotusta pennin vertaa. Eikä se tiennyt olisiko sen isoisä enää siinä kunnossa, että voisikaan vaihtaa pesää.

Matka alkoi viimein lähestyä loppuaan, kun tapahtui jotain kiinnostavaa. Shilo tarkkaili sinisillä silmillään haavoittunutta rotikkaa ja sen kantamaa narttua. Tilanteen edetessä Shilo olisi halunnut mennä häiritsemään rotikkaa typerillä kysymyksillä, mutta joku pyysi sitä lähtemään mukaan tarkistamaan rotikan antama suunta karkureiden varalta. Epäilemättä siksi, että narttu näytti siltä kuin se edelleen puhkuisi energiaa, vaikka matka oli ollut pitkä. Häntä heiluen Shilo lähtikin kokeneempien kaartilaisten mukaan. Kyllä se jaksaisi vielä juosta, vaikka se olikin paljon kiinnostuneempi palaamaan Kartanolle. Siellä olisi nimittäin varmasti kiinnostavampi meininki tämän jälkeen.

// Shilo heitetty pois jaloista, kun en jaksa keksiä sille tekemistä xD //

Nimi: Iitu

21.08.2018 21:31
Strix – Yad

Alaskalainen ei uskaltanut vastata mitään dalmatialaiselle, ei, kun molemmat Kaartilaiset mulkoilivat niin pahasti, kun Juri avasi suunsa. Strix tyytyi vain mumisemaan hieman epämääräisesti takaisin. Suurilla silmillä narttu vain seistä möllötti, kuunnellen, kun Furi ja Lich saapuivat kuolleen koiran kanssa, ja klee kai kääntyi supattelemaan asiasta Jurin kanssa. Nyt kaikkien huomio oli noissa tapahtumissa, eikö? No, ei näköjään ihan kaikkien. Strix ei ehtinyt edes kuonoaan avata, ennenkun Carmine murisi hiljaa. Varoitus oli kuitenkin ilmiselvä, joten Strix nieli sanansa. Se ei halunnut enää pahentaa tilannetta.

Lopulta joukko lähti jälleen liikkeelle ja kuono rypyssä Harjoittelija katseli, kun shikokupentu ravasi Johtajan viereen, nartun puhuessa sen kanssa jotakin.
”Miksi tuo taas puhuu Niyra-rouvan kanssa?” Strix uskalsi kuiskata Jurille, välittämättä siitä, että kuulosti ehkä vähän katkeralta kakaralta.
Muttakun ärsytti! Tuntematon nulikka, noin vain juttelemassa Arvovaltaisille ja samalla Strixiä vain uhkailtiin jollain lokerolla ja kellarilla. Se ei ollut yhtään reilua! Strix ravaili kuitenkin reippaasti joukon mukana takaisin kohti Kartanoa, vain korvat tiukasti luimussa mielenosoitukseksi.

Kartanon tullessa näköpiiriin, Carmine asteli lähemmäs Strixin kylkeä.
”Nyt me menemme suoraa tietä kertomaan jollekin mukavasta jekustanne”, Kaartilainen sähisi. Se näytti jotenkin kamalan tyytyväiseltä tilanteeseen.
”Joojoo, senkin ilonpilaaja”, Strix mumisi vastaukseksi, mahdollisimman hiljaa, mutta niin, että toinen koira varmasti kuuli.
Strix kohotti ryhtiään, mutta se ei ehkä ollut niin uskottavan näköistä, nyt kun sen turkki oli muutenkin kostea ja mudan peitossa. Klee kai yritti saada Juriin katsekontaktin ja se nielaisi hieman pelokkaana. Harjoittelijat joutuivat odottamaan ulkopuolella, että muu porukka pääsi ensin sisään, ennenkun narttu asteli tottelevaisesti sisään Kartanoon ja kohti portaikkoa, Kaartilaiset takanaan kun vanginvartijat konsanaan.

Nimi: Iitu

21.08.2018 21:20
Lich – Yad

Lich nyökkäsi Niyran suuntaan ja vilkaisi sitten Kaartilaista kohti, joka olisi ’auttamassa’ Lichiä parantajien luokse. Ainakin se oli uros, hehe. Rottweilerin teki mieli sanoa, ettei Parantajille olisi mitään käyttöä, mutta piti mölyt mahassaan. Haavat varmaan paranisivat joskus itsestään, mutta kissat tosiaan pystyisivät nopeuttamaan sitä ja estämään kaikenmaailman tulehduksia. Niinpä Lich vain tyytyi sopeutumaan asiaan, että Kaartilainen seuraisisi sitä Kartanolle asti.
”Olen Lich, rouva”, rottweiler vastasi collien kysymykseen.
Sitten rottweiler kääntyi seuraamaan kaartilaisia, jotka kantoivat kuollutta narttua takaisin kohti taloa. Tyytyväisenä itseensä Lich painoi päänsä ja katseensa kohti maata, jotta kukaan ei pystyisi sen pientä hymyä näkemään. Uros oli kuitenkin onnellinen siitä, ettei Kartanolle olisi pitkä matka. Rottweiler halusi vain yhdet, täyteläiset yöunet, kerääkseen voimansa takaisin.

Kaartilainen, joka oli siirtynyt Lichin viereen piti rottweileriä silmällä matkalla takaisin Kartanolle. Uros ei huomioinut sitö millään tavalla. Ei sitä kiinnostanut ystävällinen rupattelu, tai mikään muukaan.
”Olen Reka. Sano vain heti, jos voin mitenkään olla avuksi. Matkaa ei ole enää paljon, kyllä sinä jaksat”, Kaartilainen puheli ystävälliseen sävyyn, siirtyen vielä vähän lähemmäs loukkaantunutta koiraa, jotta voisi tukea sitä tilanteen tullen.
Lich vain heilautti korviaan, eikä viitsinyt vastata siihen mitään. Tässä mitään kavereita oltu, joten turha esittää. Lich päätti kuitenkin antaa Kaartilaiselle pienen nyökkäyksen tervehdykseksi, ja pakotti itsensä pysyttelemään toisen koiran vierellä, vaikka mieli tekisi tömäyttää se nurin. Moinen läheisyys ei ihan miellyttänyt Lichiä, mutta Reka oli kuitenkin yhdessä asiassa oikeassa; matkaa ei ollut paljon, ja kyllä Lich jaksaisi.

Furi – Yad

Se ei ollut sielläpäin, hajujäljet eivät johtaneet ihan noin pohjoiseen! Valpas katseeni on terästettynä rottweileriin, etsien pientäkin merkkiä jostain, mikä ei pidä paikkaansa. Tavallinen epäluuloisuus tuntemattomia koiria kohtaan pörisyttää jälleen mieltäni. Ehkä rottweiler on vain vähän huono suunnistamaan, se ei kuitenkaan näytä voivan ihan kamalan hyvin? Sitä paitsi en ollut huomannut karkureitten hajujälkiä sieltä, mistä niitä lähdin seuraamaan. Dovanin ja Roerigin hajut ovat pinttäytyneet pieneen muistiini ensitapaamisemme jälkeen. Epävarmana siis joudun myöntämään, että ehkä vahtikoira oli jo jonkin aikaa kulkenut, ennenkun hajuun törmäsin, vaikka vaistoni kuiskivatkin, että jokin asia on vähän pielessä. Mutta koska asia ei myöskään minulle kuulu, pidän kuononi kerrankin tukossa, siirrän vain katseeni pois mustasta uroksesta, kun se tuijottaa hetken minua. Kylmä katse antaa pelon virrata selkäpiitäni pitkin, mutta itsevarmasti nostan häntäni kerälle selkäni päälle. Rottiksen nimen kuullessa pystyt korvani suuntaavat eteenpäin. Lich? Se sama, joka oli saattanut Ezran kotiin? Ehkä se sitten onkin ihan kiva tyyppi, Ezrahan oli elämänsä kunnossa.

Niyran lausuessa nimeni heilautan hiljaa häntääni ja ravaan sitten collien viereen kävelemään. Vilkaisen hymyillen ystävällisen nartun kasvoja.
”Olin Ezran seurassa, rouva Johtaja. Sen metsästäjän kanssa, korjasimme vähän hänen pesäpaikkaansa, kun hän asuu niin kaukana linjasta. Niin nyt hänellä on piilopaikka tarpeen tullen. Sitten löysimme tämän, tiedättekö mikä se on?” nostan päätäni, jotta collie näkisi paremmin näädän pään, joka roikkuu vieläkin leukojeni välissä. ”Ajattelin, että olisi kivaa saada joku kaveri täältä, ja Ezra on tosi kiva!” jatkan kiireisesti.

Nimi: Defia

21.08.2018 21:10
Ubo - Yad

Ricon ehdotuksiin oven avaamisen kanssa Ubo murahteli jotain myötämielistä. Ideat olivat hyviä, mutta uroksen huono tapa jäädä pohtimaan kaikkea päässä yritti aina ajaa yli sen yrityksistä vastata sanoilla. Noutaja kuitenkin suostui seropin ehdotukseen ruumiin suhteen, joten Ubo keskittyi sen noukkimiseen.
Tottuneesti sokea koira seurasi toisen uroksen jäljissä. Se osasi liikkua itsekseenkin, joten toisen koiran seuraaminen oli melkein liian helppoa. Tai jos tätä vertasi siihen, kun uros oli vasta sokeutunut. Ilman Shinin varoituksia koira oli törmännyt joka ikiseen esteeseen, joka oli tullut sen tielle. Nyt se pystyi väistämään monia esteitä ilman apuakin, kunhan olosuhteet olivat oikeat.
Varoitus portaista sai uroksen heiluttelemaan korviaan ja se alkoi laskea askeliaan. Kesken viimeistä askelta, jotka se laski metriksi, sen etutassu törmäsi ensimmäiseen rappuun, jolloin koira pysähtyi. Korvat heilahtivat närkästyneenä, uroksen sättiessä itseään matkan väärin arvioimisesta. Nopeasti se kuitenkin kapusi rappuset ylös, melkein siksi törmäten taakseen katsovaan Ricoon. Seropi kuitenkin pysähtyi juuri ajoissa, tajutessaan askelten äänen pysähtyneen. Rappuset olivat niin paljon helpommat mennä ylöspäin.

Kuollut kissa suussaan tämän oli vaikeampi haistaa tielle tulevat esteet, joten Kartanon sisällä sokea koira kulkikin melkein kiinni noutajan takalistossa, ottaen mahdolliset liikkeessä heiluvan hännän iskut arpiseen naamaansa. Seropi vain toivoi ettei toinen häiriintynyt siitä liikaa, varsinkaan koska Ubo ei itsekään pitänyt sen tekemisestä. Se vain sattui olemaan varmin tapa välttää muut esteet.
Ricon kysymykseen Päällikön olinpaikasta joku oli vain vastannut sen menneen yläkertaan. Epäilemättä joku niistä kissoista, joka oli yrittänyt lypsää tietoa Päälliköstä ennen kuin se oli poistunut. Ubo ei sitä nähnytkään, mutta kissa vaikutti huolestuneelta ja hieman ärtyneeltäkin. Se ei siis varmasti ollut saanut haluamaansa vastausta.
Ubo oli aikaisemmin laskenut askeleet kokoushuoneeseen, joten sinne päästyään se alkoi jälleen laskea ja hidasti vähitellen askeliaan, jottei törmäisi Ricoon kellarin ovella. Siellä uros jälleen pysähtyikin ja kuunteli kuinka Rico avasi oven. Ubo nyökkäsi kiitollisena varoituksesta. Se ei ollut ollut varma oliko kellarissa tasannetta vai ei. Tieto ei silti ihan hirveästi nopeuttanut ekalle rapulle astumista.
Sokea koira sai itsensä asetettua ovensuulle juurikin Ricon sijainnin mukaan, mutta sen piti hieman kauhoa ja tunnustella ilmaa ja lattiaa ennen kuin se saattoi astua ensimmäiselle rappuselle. Ubo tunsi itsensä aina kovin avuttomaksi tasanteiden kohdalla, eikä olisi haluunnut kohdata sellaisia muiden katsellessa. Pienikin pudotus tuntui nimittäin pohjattomalta kuilulta, kun näit pelkkää pimeyttä. Siksi alaspäin mentäessä uros oli jälleen melko hidas rappusissa. Kissa ei painanut paljoa, mutta kuitenkin sen verran, että sokeasti tiputtautuessa naamalleen rämähtämisen uhka tuntui suuremmalta. Siksi koira nojasi päätään niin taakse kuin pystyi. Sentään sen ei tarvinnut tottua kellarin pimeyteen.
Viimeisen askelman jälkeen uros tunsi inhottavan nytkähdyksen, joka olisi voinut johtaa kompastumiseen, mutta tottuneesti uros vain pysäytti koko kehonsa. Sitten se astui muutaman askeleen pois tieltä ennen kuin pysähtyi uudelleen. Ubo odotti Ricon menevän sen ohi, jotta se voisi seurata noutajaa jälleen oikeaan suuntaan.

Kellarin kostea haju tunkeutui uroksen tajuntaan sen suussa roikkuvasta kissasta huolimatta. Lähemmäs parantajaa astellessaan se kuitenkin haistoi lisää kuolemaa. Sokeat silmät levisivät hämmennyksestä. Ubo kuunteli kaksikon keskustelua ja alkoi tuntemaan tietynlaista turhautumista. Mikä ihmeen kuolon loukko tästä paikasta oli tullut?
Ubo heilutteli korviaan siinä toivossa, että joku olisi kertonut sille minne se voi laskea kissan ruumiin. Ohjeita ei kuitenkaan tullut, joten uros otti vielä yhden varovaisen askeleen lähemmäs parantajan ääntä ja laski kissan sitten noin puoli metriä siitä, missä valkoinen kolli seisoi. Parantaja varmaankin pystyisi siirtämään kissan jos tarvitsisi.
Nostaessaan päänsä uros katsoi jälleen sokeasti ympärilleen ja nuuhki nihkeää ilmaa tarkasti. Montako ruumista täällä oikein oli??? Ubo tukahdutti kysymyksen vain vaivoin.
Se saattoi nopeasti haistaa ainakin viisi eri ruumista, mutta tajusi, että niitä oli lisää. Kokemuksestaan huolimatta uros alkoi voida hieman pahoin. Mitä täällä ihan oikeasti tapahtui?

Ubo oli helpottunut kuullessaan Ricon kysymyksen lähtemisestä. "Kyllä," uros urahti tukahtuneella äänellä. Se halusi päästä nopeasti pois tästä paikasta, joka löyhkäsi kuolemalta. Sokea koira kipittikin rappuset ylös hyvin nopeasti.
Oven sulkeutuessa kaksikon takana Ubo veti syvään henkeä. Ruumiiden haju tuntui edelleen muhivan sen nenässä, joka saikin koiran rypistämään kuonoaan. Ubo tuhisi ja vaikutti varmaan hieman siltä kuin olisi aikeissa aivastaa. Kysymyksen kuullessaan uros lopetti tuhinansa ja katsoi sokeasti kohti noutajaa. Epävarmana se luimisti korviaan.
Sokeanakaan se ei tahtonut vaikuttaa säälittävältä - jonka takia se vihasi sitä, että joku näki sen haparoivan rappusissa - joten se ei tiennyt tahtoisiko kenenkään näkevän harjoituksiaan. Tosin Rico olisi pian itsekin sokea. Vanha uros siis tuskin arvostelisi kolleegaansa ihan samalla tavalla kuin joku muu saattaisi. Shin varmastikin vain nauraisi vierestä.

"Ehkä myöhemmin," Ubo totesi vakaasti. "Arvostan todella tarjoustasi, mutta meillä on töitä," tämä lisäsi vielä vilpittömästi, vaikka sen ääni saikin sen kuulostamaan karulta ja epäystävälliseltä. Ovet eivät katoaisi mihinkään, mutta kellarissa odottavat ruumiit tarvitsisivat leposijansa. Tosin uros epäili olisiko hautoja tarpeeksi. Kahden vanhuksen voimin kun ei hirveän nopeasti kaivettu.
"Mitä töitä?" tuttu ääni kysyi. Ubo saattoi melkein nähdä virneen veljensä kasvoilla. Koira käänsikin sokeat silmänsä tätä kohti. Paljonkohan kissa oli jo kuullut?

Shin - Auony

Musta kolli ehti loikoilla hyvän aikaa puussaan täysin liikkumatta. Keltaiset silmät olivat vuoroin suljettuna, tehden tästä vain mustan möykyn, vuoroin auki, jolloin kissa tuntui tuijottavan erittäin intensitiivisesti tyhjää. Sen mieli kävikin kokoajan kuin suriseva ampiaispesä. Tämän takia kissa ei tuntenutkaan oloaan lainkaan levänneeksi, kun se viimein nousi istumaan.
Älyllä on hintansa, kolli pohti venytellessään. Laiskasti parantaja tuli alas puusta ja lähti takaisin kohti Kartanoa. Suihkulähteelle päästessään kissa loikkasi sen päälle ja jatkoi natkaansa sen reunaa pitkin. Sitten se näki rakennuksen kulman takaa kävelevän kaksikon. Musta koira edellä ja rusehtava sen takana. Kissa kurnahti iloisesti tunnistaessaan veljensä ja oli jo aikeissa loikkia sitä kohti, kunnes tajusi sen kantavan jotakin.
Parantaja istui alas silmät kapeina viiruina. Täältä asti se ei tietenkään voinut tietää oliko kissa elossa vai kuollut, mutta kissaksi se sen silti tunnisti. Ja kissan asento kertoi, että se oli vähintäänkin tajuton. Musta häntä viuhtoi kissan pohtiessa mitä oli voinut tapahtua. Koirien kadottua sisälle kissa lähti viimein loikkimaan niiden perään. Sisällä se ei kuitekaan yrittänyt etsiä veljeään, vaan etsi lähimmän kissan, jota voisi kuulustella.

Musta häntä naputti lattiaa kissan pohtiessa. Se oli kuullut vain huolestuttavia asioita toiselta kissalta. Kollin ajatus keskeytyi, kun se kuuli veljensä äänen. Kaksi koiraa seisoivat lähellä kellarin ovea. Pehmeästi parantaja asteli niitä kohti. Lähemmäs päästyään se esittikin heti kysymyksen huvittuneena virnuillen. Sitä kiinnosti mitä töitä kaksi vanhusta tekivät, varsinkin toisen ollessa sokea.
"Kaivamme haudan kissalle, tai siis kissoille," Ubo murahti luimistaen korviaan korjauksensa myötä. Shinin virne ei kadonnut, mutta sekin luimisti korviaan. Kissoja tuntui kuolevan kuin kärpäsiä, joten ehkä Ubo oli ollutkin oikeassa. Ehkä kaksikon olisi vain pitänyt jäädä etelään asumaan. Siellä olisi ainakin lämpimämpää.
"Niin monta kuollutta kissaa..." kolli päivittelikin ääneen. Sen katse lipui pois koirista, joka sai sen vaikuttamaan poissaolevalta. Shin yritti saada omat prioriteettinsä järjestykseen, mutta se tuntui tällä hetkellä vaikealta. Se nosti kuitenkin keltaisen katseensa takaisin koiriin. "Teidän olisi parasta pyytää apua," kissa naukaisi edelleen kevyesti virnistäen. "Johtaja ja muut palaavat pian, joten teillä ei ole aikaa kuhnailla." Kissa ei vaivaantunut lisäämän, että kohta olisi täysin pimeää, koska se ei vaikuttanut Uboon. Tietenkään se ei siis muistanut ottaa toista vanhaa urosta huomioon.
Shin silmäili hetken Ricoa, joka ei sen silmissä ollut edelleenkään lainkaan kiinnostava. Joku vanha kaartilainen vain. Kolli kuuli tutun murinan ja näki Ubon peräti vääntelevän naamaansa hieman. Kovaa mietintätyötä käynnissä siis. Ärtynyt ilme ja luimiminen kertoi Shinille, että Ubo saisi suunsa auki nopeammin kuin normaalisti ja veikkasi myös, ettei pitäisi kuulemastaan.
"Voisitko käydä ilmoittamassa uudesta kuolleesta kissasta?" uros sitten kysyikin. Shin luimisti korviaan ja katsoi veljeään mauttomasti. Koira ei tietenkään nähnyt ilmettä, mutta kyllähän se tiesi, ettei Shin pitänyt pyynnöstä. Tosin kissa myös yllättyi siitä kuinka väsyneeltä uros kuulosti. "Kyseessä on nuori kolli, joka luultavasti taitoi niskansa ikkunasta tippuessaan. Emme tiedä sen nimeä, se pitäisi siis tunnistaakin," Ubo lisäsi pää matalana luimistellen. Shin piti ilmeensä viileänä kääntäessään katseensa veljestään noutajaan.

"Minkähän värisestä kissasta on kyse?" Shin kysyi hieman kierosti hymyillen. Parantaja olisi tahtonut vain suoraan kieltäytyä, mutta se oli huolestunut veljestään. Nuotaja oli myös niin vanha, että ehkä se kupsahtaisi kohta, eikä ehtisi pilata Shinin mainetta uskoen tämän olevan joku viestinviejä. Tosin kissa aikoi myös tehdä asian selväksi.
Kunhan noutaja olisi kertonut sille mitä ikinä osasikaan kertoa, kissa nyökkäisi laiskasti. "Selvä, minä teen tämän kerran mieliksi teille, mutta älkää kuvitelko, että olisin joku helvetin juoksupoika," kolli sylki näyttäen happamalta. Se kuunteli mahdolliset lisäohjeet tehtävälleen (esim. sen ikkunan etsimisen) ja nyökkäsi laiskasti ennen kuin kääntyi kohti rappusia. Shin aikoi kertoa heti ensimmäiselle vastaantulijalle joka kerroksessa, jotta sen ei tarvitsisi itse tehdä sen enempää töitä.
"Ainiin, kunhan olet kaivanut sen haudan, lähdetään Spiritin perään," kissa huikkasi jälleen virnistäen ennen kuin loikki portaisiin. Se ei tiennyt oliko Ubo jo kuullut Adan kuolemasta, mutta koki olevan järkevämpää kertoa siitä vasta kun nämä olivat kahden. Se olisi sitten toinen asia, lähtisivätkö nämä oikeasti metsään haahuilemaan. Kuuleman mukaan se oli juuri nyt melko vaarallista.

Nimi: Glowe

21.08.2018 20:33
Niyra - Yad

Niyran huolestunut katse ei menettänyt huoltaan piiruakaan, vaikka narttu yllättyikin uroksen katseen jäätävyydestä. Tummia korviaan luimien Niyra kuunteli uroksen kertomusta.
"Sinä yritit. Ja edes toinen teistä on hengissä", Johtaja vastasi myötätuntoisesti. Sitten Niyra käänsi katseensa takanaan oleviin Kaartilaisiin.
"Kuusi vapaaehtoista Kaartista, tutkikaa metsä tuosta suunnasta", Niyra sanoi. Narttu ei kylläkään uskonut että karkulaiset olisivat enää paikalla. Lichin näyttämä suunta oli kuitenkin pohjoiseen tästä. Karkurit eivät ilmeisesti olleet siirtyneet etelämmäs, hyvä niin. Pian joukko oli kasassa ja lähtenyt jo Lichin näyttämään suuntaan.
"Johtaja, Archane on kuollut", kaksi kaartilaista jotka olivat ottaneet Lichin kantaman nartun olivat hetken ajan yrittäneet löytää nartusta elonmerkkejä. Ilmeisesti Archanen hengitys oli jo pysähtynyt. Niyra nyökkäsi surumielisen näköisenä.
"Te kannatte hänet. Ja sinä, auta hänet parantajille saakka", Niyra puhui ensin ruumiista ja sitten Lichistä. Kaksi koiraa oli jo laskannut Archanen selkäänsä ja yksi käsketyistä tuli lähemmäs Lichiä.
"Mikä sinun nimesi on, metsästäjä?" Niyra kysyi rotikalta. Jos Lich vastaisi, Niyra vain nyökkäisi ja yritti painaa nimeä ja naamaa yhteen mielessään.
"Lähdetään Kartanolle", Niyra ilmoitti ja kääntyi kävelemään kotia kohti.
"Furi", Niyra viittoi hännällään pennun suuntaan, toivoen pennun tulevan vierelle.
"Miten sinä päädyit näin kauas Kartanosta?" Narttu uteli, eikä sen ääni tietenkään ollut toruva tai ankara. Niyra olisi kysynyt aiemmin, mutta ajatteli että pennulle olisi helpompi jos kaikki eivät olisi tuijottamassa.

Nimi: Iitu

21.08.2018 20:11
Lich - Yad

Johtajan huolestunut äänensävy sai Lichin nostamaan kylmän katseensa tricoloriin. Mitäkö oli tapahtunut? Ehei mitään, kouluttaja oli vain luullut voivansa kuunnella rottweilerin yksityistä keskustelua, joten se hiljennettiin, ei muuta. Sitähän nyt ei tietenkään ääneen voinut sanoa.
"Olin jo menossa nukkumaan, kun kuulin kiljuntaa. Se Zeke-koira roikkui Archanen jalassa. Näköjään Varapäällikön tappaminen ei riittänyt yhdelle illalle."
Valhe tuli kuin itsestään, empimättä tai miettimättä. Lich ei ollut varma, oliko Zekestä oikeasti karkulaiseksi, eihän se urosta tuntenut eikä tuo ollut sen tietääkseen tappanut ketään paitsi sen kisulin, mutta nyt rottweiler pystyisi käyttämään sitä hyödyksi. Kukaan Yhteisöläinen ei jäisi odottamaan vinttikoiralta minkäänlaista selitystä, jos se palaisi Kartanolle ja ilmiantaisi vakoojan. Ei tämän tarinan jälkeen. Sori Zeke.
"Yritin auttaa, mutta Dovan ja Roerig olivat lähistöllä. En millään pärjännyt kaikkia kolmea vastaan, kuten näkyy", Lich laski päätään alas, mukamas hieman syyllisenä siitä, että oli epäonnistunut nartun 'pelastamisessa'. "Onnistuin kuitenkin pakenemaan lopulta, mutta liian myöhään."

Lich vilkaisi siperianlaikan suuntaan, pakottaen kasvonsa vain virnistämään hieman kivusta liikkuessaan. Se ei millään voinut esittää surunmurtamaa naamaa katsoessaan Archanea, mutta ei sitä kukaan huomaisi yksitoikkoisen uroksen kasvoilta. Ehkä ne vain luulisivat sen kivun olevan niin kova. Ja kyllähän päätä särkikin, ärsyttävä, päätähakkaava jomotus. Lich pakotti itsensä takaisin seisomaan, tavalliseen ryhdikkääseen asentoonsa.
"Reilut kaksi kilometriä tuohon suuntaan", Lich nyökkäsi kohti metsää, täysin vastakkaiseen suuntaan kuusimetsää ja Ventan pesää ajatellen. Jos joku lähtisi katsomaan, ne eivät löytäisi sieltä karkureita. Jopa tapaamispaikka oli hieman kauempana, syvemmällä metikössä, kun Lichin osoittama suunta.
Shikokupentu näytti väräyttävän kysyvästi korviaan ja rottweiler kääntyi katsomaan sitä. Tunteeton katse upposi kyselevään, itsevarman oloiseen pentuun. Rääpäle ei kuitenkaan mitään sanonut, vaan siirsi pian katseensa takaisin Johtajaan. Lich huokaisi syvään.
"Olen pahoillani, rouva Johtaja", vahtikoira vielä mutisi.

Nimi: Glowe

20.08.2018 22:20
Mitra - Auony

Somali vastasi maine coonin nyökkäykseen Aslanin antaessa parantalle ja oppilaalle hyväksyntänsä. Aslan teki selväksi keskustelun tulleen päätökseensä, jolloin Mitra kumarsi uudelleen. Tosin, loppuhuomautuksen kohdalla punaturkki virnisti pienesti Creetan suuntaan. Oli Mitrakin huomannut toisen ujoilun.
"Tulehan Creeta, minä ainakin haluan vielä siistiytyä ennen hautajaisia. Niiden luulisi alkavan pian, kohta ulkona ei näe viiksiään pidemmälle, ruumiin tähtääminen kuoppaan lienee olevan pimeässä vaikeaa", Mitra jatkoi tutulla tylyhköllä tyylillään, kääntyi ja lähti Kokoushuonetta kohti. Heidän olisi varmaan turha enää kiivetä ylempiin kerroksiin.

Nimi: Glowe

20.08.2018 22:14
Juri - Yad

Juri mulkaisi ilkeää urosta pahasti, kun se vaati pentuja pysymään hiljaa. Ei Juri aikoisi pitää suutaan kiinni.
"Enpä tiiä", Juri kuiskasi Strixille, "jos tunnistan koiran oikein, niin isän mukaan toi uros on Tosca. Ja koska isä pitää siitä, sen täytyy olla yks hirvee kusipää", Juri murisi tuhahtaen halveksuvasti.
"Ilmoitetaanko Johtajalle?" Carmine kysyi urostoveriltaan.
"Ei Niyra edes antaisi niille rangaistusta. Sitä paitsi, ei tämä kuulu Johtajalle, tämä on Kaartin asia", uros vastasi tylysti. Jaa, Juri kun oli luullut että Kaartin asiat olivat Johtajan asioita, mutta ihan miten vaan. Dalmantian pentu jatkoi vaitonaisena matkaa loppukierroksen ajan, ellei Strixillä olisi jotain supatettavaa.

Niyra - Yad

Johtajan tassuja särki ja lihaksissakin tuntui tottumattomuus tällaiseen rehkimiseen. Niyra oli kuitenkin onnensa kukkuloilla, siitä oli aikaa kun Niyra oli viimeksi tuntenut tällaista fyysistä väsymystä tai edes päässyt näin pitkäksi aikaa ulos Kartanosta liikkumaan. Toki eilen oli ollut se villisikajahti, mutta sielläkin Niyra oli enimmäkseen seisoskellut ja katsellut.

Villikoiraksi ehkä hieman huonokuntoisen Niyran oli ollut pakko hidastaa reipasta vauhtia jossain kierroksen loppuvaiheilla, ja nyt, kun silmukka alettiin olla käyty kokonaan, Niyra kulki enää vain nopea askelista kävelyä. Pienentyneen joukon vahti hidastui myös, ja vaikka kukaan asiasta ei maininnutkin, Niyra oli varma että uupumus näkyi nartusta päällepäin. Lähes kaikki metsästäjät olivat poistuneet joukosta, mutta kourallinen oli jäänyt. Syytä kysyttäessä ne olivat ilmoittaneet haluavansa osallistua hautajaisiin. Ai niin vielä nekin!
"Rouva, voisimme kääntyä jo kotiin päin", etunenässä kulkenut Kaartilainen ehdotti. Niyra pysähtyi ja tarkasti sijainnin taivaalta. Jep, kyllä nyt olisi jo aika palata Kartanolle, tästä ei olisi enää pitkä matka. Collierouva oli juuri aikeissa vastata Kaartilaiselle, mutta silloin kuului pennun huutoa. Tuttu ääni.
*Furi?* Niyra oli enemmän kuin lievästi yllättynyt nähdessään punertavan, tai no, ei niin punertavan shikokunpennun. Puolipystyt korvat valppaasti höristyen Niyran katse osuu näkyviin tulleeseen Lichiin ja sen verentahrimaan kantamukseen. Näky sai nartun vetämään terävästi henkeä, ja Niyra lähti ihan juosten Lichin luo. Kaartilaiset saivat tietenkin myös vauhtia tassuihinsa, mutta Niyra taisi liukua pysähdyksiin rotikan eteen ensimmäisenä.
"Mitä on tapahtunut?" Niyra kysyi huolissaan. Muutama Kaartilainen alkoi jo auttaa Archanea pois Lichin selästä ja lastata luultavasti kuollutta, tai kuolevaa narttu uuden koiran selkään.

Nimi: Defia

20.08.2018 20:19
Zeke "Bleak" - Luopio

"Joo joo," Zeke tuhahti vastaukseksi rotikalta saamaansa varoitukseen. Se ei tosin halunnut haastaa riitaa uusien kavereidensa kanssa, joten lisäsi perään lähes pentumaisen veikeän hymyn kertoakseen, ettei ollut ärtynyt sanoista. Niin hankalalta kuin se vaikuttikin, niin olisi ehkä parempi pysyä porukassa hieman pidempää kuin viisi minuuttia. Vinttikoira katsoi hetken rotikan perään, mutta suuntasi sitten huomionsa paimeneen, joka puhutteli sitä.
Hauskaa... Inhottava tunne väänsi jälleen nuoren uroksen vatsaa ja sen täytyi todella keskittyä, ettei inho näkyisi sen kasvoilta. Haudaten pahat epäilyksensä uros taikoi kasvoilleen pitkän ilkikurisen virneen. "Selvä homma pomo," tämä lähes kihersi. Uroksen korkeahko ääni sai sanat kuulostamaan melko pilkallisilta, ja huvittuneisuus tuskin lievensi sitä vaikutelmaa, mutta eipä uros paljoakaan äänelleen voinut. Yhä matalana kulkien vinttikoira lähti jolkottamaan kaksikon perään.

Matkalla Zeke yritti parhaansa mukaan estää itseään ajattelemasta. Se ei halunnut ajatella niitä ristiriitaisia tunteita, jotka olivat kalvaneet sitä aina sen jälkeen, kun se oli onnistunut tappamaan ensimmäisen kissansa. Eikä se halunnut ajatella mitä pian tapahtuisi. Niinpä uros keskittyi tarkkailemaan ympäristöä. Vinttikoira tunsi olonsa myös melko vaivaantuneeksi aina kun huomasi karjalaisen tarkkailevan itseään. Se yritti kuitenkin vain leikkiä kuin ei edes huomaisi.
Lopulta kolmikko pääsi päämääräänsä. Zeke nuuhki myös kuusen ympäristöä. Siellä haisi vahvasti joku narttu, joten rottweilerin tieto näytti pitävän paikkaansa. Vinttikoira nyökkäsi pitkää päätään Roerigin varmistaessa, että se tiesi oman tehtävänsä. Kyllähän se nyt yhden hyödyttömän nartun nappaisi. Hetkellisesti uros meinasi jo alkaa uhkumaan normaalia itsevarmuuttaan, mutta sitten Dovan käski sitä painumaan pesään paimenen perässä.

Suuri uros katsoi pesän suuaukkoa hieman luimistellen. Mahtuisiko se edes sinne? Varsinkaan toisen uroksen kanssa? Epäröiden vinttikoira laskeutui lähes makaamaan maahan ryömiäkseen pesään. Sieltä se löysi Roen syömästä luuta. Zeke katsoi paimenta hieman mauttomasti, mutta ei oikeastaan ollut kiinnostunut sen aarteesta. Villisika ei kuulunut tämän lempiherkkuihin ja se näkikin sen täysin yliarvostettuna.
Näytti uhkaavasti siltä, ettei Zeke mahtuisi ainakaan mukavasti pesään. Yrittäessään hieman kääntyä se potkaisi vahingossa kohti tummaa saksista. (osui tai ei) "Sori," tämä mutisi yrittäessään ahtautua peremmälle. Nuoren uroksen kärsivällisyys oli kuitenkin alkanut keittää yli, joten saatuaan tarpeeksi tukevan otteen maasta tassuillaan se tömäytti itsensä voimalla päin pesän ulkotakaseinää, jolloin lumi antoi periksi ja teki hieman tilaa.
Jes, uros ajatteli tyytyväisenä itseensä. Se kääntyi niin, että sai omankin nokkansa kohti pesän suuaukkoa. Vinttikoira makasi saksiksen vastakkaista seinämää vasten ja oikeastaan vältteli katsomasta paimenkoiraa kohti. Pesässä oli hieman liian intiimi tunnelma sen makuun. Ahtaat paikat eivät oikein olleet suuren uroksen mieleen noin muutenkaan.

Nimi: Iitu

20.08.2018 08:46
Aslan - Auony

Maine coon kuunteli rauhallisesti punaista Parantajaa, kuono vain hieman väristen kuullessaan kuolleesta oppilaasta. Oli aina yhtä harmillista, kun nuori kissa kuoli tuollaisen onnettomuuden seurauksena, mutta sekin oli vain osa elämää. Uutinen ei järkyttänyt varttunutta kollia.
"Olen pahoillani oppilaasi menetyksestä, Mitra", Aslan vastasi pahoittelevasti.
Kolli käänsi arvioivan katseen Creetan suuntaan, joka keskittyi tuijottamaan maine coonin jäätävän kokoisia tassuja.
"Ehdotus on hyvä. Creeta, sinä opit varmasti Mitralta paljon" Aslan naukui hyväksyntänsä ja nyökkäsi vuoronperään kaksikolle.
Creeta uskalsi nostaa katseensa ja hymyillä kiitollisena Päälikölle. Aslan nyt ei tietenkään hymyillyt takaisin, mutta ainakaan sen kasvot eivät olleet niin äreät. Kolli oli vain tyytyväinen, että Mitra otti nopeasti vastuulleen uuden oppilaan. Kollilla oli vankka käsitys siitä, että Mitra oli kova tekemään töitä ja se oli aina ihaillut sitä puolta tympeässä naaraassa, vaikka ei kovinkaan henkilökohtaisesti sitä tuntenutkaan.
"Pidän huolta, että Nayalille kaivetaan oma hauta", Aslan jatkoi.
"Pyysimme jo kahta Kaartilaista hoitamaan sen, herra", Creeta vastasi.
Maine coon nosti toista kulmaansa ja nyökkäsi tyytyväisenä.
"Hienoa, kiitos neidit", Aslan tokaisi.
Creeta kumarsi kollille ja hymyili pienesti. Ei Pällikkö ollutkaan niin kamalan pelottava.
"Creeta, muista että minulle saa kyllä tulla puhumaan, en minä pure", Aslan vielä lisäsi, yllättävän ystävällisesti.
Näköjään kolli oli aistinut tonkineesin pienen hermostuneisuuden. Nuori oppilas nyökkäsi rivakkaasti, se kyllä muistaisi.

Nimi: Iitu

20.08.2018 07:42
Strix - Yad

Narttu jatkoi empimistä, kun Juri ilkeili sille, ennenkun nauroi räkäisesti, että kyllä nyt muut voisivat niitä vähän kaipailla.
"Nojoo, taidat olla oikeassa. Mutta tämä kastuminen riittää minulle, eikös voitais edes vähän vaihtaa paikkaa", Strix myöntyi lopulta nauraen takaisin.
Olihan tämä nyt paljon hauskempaa maleksia toverinsa kanssa ympäri pitäjää, kun tylsässä jonossa kulkeminen. Ei siellä ollut kuin ärsyttäviä aikuisia, jotka haluaisivat varmaan pyöriä kehää ympäri koko yön. Strix oli jo kumartamassa Jurille takaisin, kun tomera ääni sai alaskalaisen kääntymään korvat luimussa kohti esiin astuvia Kaartilaisia. Voihan helvetti.

Strix vilkaisi hermostuneena dalmatialaisen suuntaan. Ei se halunnut mihinkään lokeroon! Ei kai tämä nyt niin kamala asia voinut olla, eihän? Harjoittelija kuitenkin laski pahoittelevasti päätään ja lähti laahustamaan aikuisia kohti, kun ne käskivät nuorukaiset mukaansa. Jurin katseen huomatessa Strix asettui hieman lähemmäs toista harjoittelijaa.
"Se oli vaan vitsi vai mitä? En minä mihinkään kellariin mene", Strix kuiskasi kohti dalmatialaista, korvat luimussa ja ääni hieman väristen.
"Enkä halua kuulla teiltä sanaakaan koko matkana! Onko ymmärretty?" ilkeä uros rähisi, mulkoillen taaksepäin paheksuvasti.
Strix nielaisi seuraavat sanansa ja nyökkäsi vain vastaukseksi. Klee kai asteli syyllisentuntoisena Kaartilaisten perässä koko matkan takaisin sinne, mihin muu väkijoukko oli ehtinyt. Kyselevät silmäparit kääntyivät katsomaan esiin astuvaa nelikkoa ja Strix pörhensi turkkiaan, astuen sitten taas hieman lähemmäs Juria. Ei tämän pienen, puoliviattoman seikkailun nyt näin pitänyt loppua.

©2019 Vᴀʟʟᴀᴛᴛᴜ ᴿᵖᵍ - suntuubi.com