Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli

Chatti

 

Pelimerkit

Kirjoita roolin alkuun hahmosi nimi ja lauma.
Vieraskirjan nimi-kohtaaan laita oma nettinimesi.
"Puhe"
*Ajatukset joko näin* tai sulauta muutoin tekstiin.
Tekeminen ilman merkkejä.
Rooliminen on vapaasti valittavissa minä-,
ja hän-kertojista sekä preesens-, ja imperfektimuodoista.
Käytä kappalejakoja, jotta teksti olisi selkeämpää.

Mainostetaan Vallattua, jotta pelaajia saadaan lisää. Kopioitavan mainostekstin löydät tämän linkin takaa, muista laittaa myös sivuston osoite.

>> Peliuutiset <<

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Glowe

10.08.2018 15:49
Ezra - Yad

Heinänkeltainen whippet peruutti jälleen hankalasti taaksepäin multakäytävässä, mutta pienen ähkimisen ja puhkimisen jälkeen heiveröinen oli päässyt ladon lattianalaiseen, vähän isompaan tilaan, jossa whippet odotti että shikokupentu pääsisi myös tunnelista ulos.

Furin liimauduttua seinää vasten Ezra ahtautui takaisin onkaloon.
"Kyllä sinä minut löydät", Ezra vastasi pennun miettiessä ääneen, pitäisikö Ezran antaa jokin merkki tai jotain. Ezra koittaisi keksiä jonkin keinon millä ilmaista missä kohti oli. Furi katosi reiästä latoon, ja Ezra lähti mönkimään eteenpäin. Mutta itse asiassa, vähän liikkumistekniikkaansa muutettuaan, Ezra kykeni liikkumaan ihan vikkelästi tunnelissa, joskin pienet käännökset ja pinnanvaihtelut tulivat yllätyksinä pimeydessä. Ezran pitäisi ihan oikeasti harjoitella tunnelissa ryömimistä, että siitä olisi jotain hyötyäkin joskus.

Hetken kuluttua Ezra pääsi tunnelin päähän, jossa kolo lähti hyvinkin jyrkästi taivasta kohti. Ezra kohotti katseensa ylös heikossa valossa. Ainakin tänne tuli pikkuisen valoa jostain. Ladon ympärillä pellolla ei ollut enää lunta kuin pieninä kasoina, koska aurinko oli päässyt lämmittämään maata ilman puiden häirintää. Mutta tämän kolon suu saattoi silti olla piilossa, heinien, ja ruohokerroksen alla, jotka olisivat nyt vielä talven jäljiltä maata vasten lakastuneet. Ezra nousi hassuun istuma-asentoon, ja taputteli seinämiä etutassuillaan. Ne eivät murentuneet. Whippet alkoi hankalasti kääntyä, että näkisi ylöspäin vähän paremmin. Kyllä siinä jotain multaa oli päällä. Äh, se tarkoitti multasuihkua. Ezra kurottautui ja alkoi hyvin, hyvin hankalassa asennossa raapia kattoa, silmiään siristellen. Etutassut kurotettuina ylöspäin jokainen raapaisu oli melko voimaton, mutta roskia, multaa, ruohonkorsia ja juuria putoili Ezran päälle. Valoa tuli enemmän, ja vaikka metsä oli jo hämärä, Ezran silmät häikäistyivät tästä kirkkaudesta. Pari kertaa silmiään räpyteltyään whippet kuitenkin kykeni näkemään ulos.

Taivas. Ezra näki vain taivaan, jolla ajelehti iltapilviä, vaalean harmaita tai auringon kevyesti värjäämiä. Jostain kolon suun sivulta kaartui pari pystyssä säilynyttä heinänkortta, ja ne loivat Ezran kurkistusaukon pokki tummat, ohuet viivat. Ezra keskeytti työnsä ja jäi katselemaan taivasta pienestä multareiästä. Hehhe, hassua, kuinka moni sai tuijottaa taivasta maan alta ja todeta vielä näyn olevan aika kaunis? Ezraa hymyilytti ajatus ja kuono väristen uros nuuhki viilenevän illan ilmaa, joka tunkeutui tunnelin tunkkaisuuteen. Ezrasta tuntui, että se voisi istua tässä kolossa ikuisuuden. Mutta Furi oli tuolla pihalla yksinään.
"Furi! ... Furi!!" Ezra huusi niin lujaa kuin isoista, aroista keuhkoista lähti. Huutojen välissä uros piti tauon, jotta voisi kuunnella vastasiko pentu. Jos Furi huutaisi takaisin, Ezra tamppaisi häntäänsä iloissaan multaa vasten. Whippet huutaisi uudelleen, jos Furi suuntaa tarvitsisi, muutoin Ezra ei voisi kuin odottaa paikoillaan.

Nimi: Defia

10.08.2018 04:25
Ubo - Yad

Kysymys kissasta sai seropin korvan heilastamaan taaksepäin, kuin yrittäen paikantaa kyseisen olennon. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista ja Ubo tiesi, ettei Shin olisi paljoa välittänyt vaikka siitä juoruttaisiin aivan sen selän takana. Vaikka tietenkään Ubo ei ollut aikeissa juoruta.
Ricon lisäämä kysymys ei lainkaan yllättänyt Uboa ja sai oikeastaan sen toisen suupielen nytkähtämään hieman ylemmäs. Se saattoi vain kuvitella kuinka kummallinen näky kaksikko oli. Ennen sokeutumistaan Ubo ei ollut oikein suostunut kantelemaan veljeään, ellei siihen ollut hyvää syytä. Tai jos nämä olivat leikkineet jotakin, mutta siitä nyt oli jo vuosia.
"Veljeni," uros vastasi sen enempää ajattelematta. Kaksikolla ei koskaan ollut ollut ongelmia kutsua toisiaan veljiksi, mutta kyllähän ne silti tiesivät kuinka outona kaikki muut sitä pitivät. Niillä oli jo sen verran ikääkin, että muinaiset juorut koirien adoptoimasta kissasta olivat painuneet unholaan. "Siis Shin," Ubo korjasi murahtaen. Tosin koira olisi melkein tahtonut sanoa 'pelastajani', mutta kissan kieltojen takia se ei tehnyt niin - ja myös siksi kuinka typerältä se kuulosti.

Toiseen kysymykseen vastaaminen ei sitten ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Siihen oli monia syitä miksi kissa istui koiran selässä aina välillä. Juuri sillä hetkellä se oli käyttänyt koiraa näköalatornina, joten Ubo ei ollut varma oliko se vastaus jota haettiin. Tulisiko sen siis vastata miksi kissa oli ollut siellä juuri nyt vai miksi se oli siellä yleensä. Toisaalta siihen helpoin vastaus oli varmasti laiskuus. Ubo ei ollut varma tahtoiko se kuitenkaan esitellä veljeään laiskamatona - siitä huolimatta, että se oli täysin totta - mutta vaihtoehtoinen selitys siitä miten kissa ohjasi koiraa tuntui sekin väärältä.
"Hän säikytti minut aikaisemmin hyppäämällä niskaani ja varmastikin hän tahtoi tarkkailla huoneessa olevia eläimiä selästäni," tämä vastasi lopulta. "Mutta se on nykyään muutenkin ihan normaalia, hän on usein selässäni," uros lisäsi muristen. Uros melkein sanoi, että kissa toimi sen silminä, mutta epäröi. Se ei ollut varma kuinka paljon se tahtoi kertoa, eikä ollut ihan varma mitä kaikkea vastaan Shin oli.

Rico kuitenkin porautui suoraan asiaan, saaden Ubon jälleen luimistamaan korviaan. Ihan turhaan se oli välttänyt kertomasta kissan todellisesta roolista. Tosin... Seropi nosti kärsineet korvansa takaisin pystyyn ja kuunteli niiden ympärillä liikkuvia eläimiä. Kokous oli juuri julistettu päättyneeksi, joten suurin osa koirista suuntasi ulos. Seropi käänsi myös päätään saadakseen paremman 'kuvan' haistellemalla. Kukaan ei tuntunut norkoilevan kaksikon lähellä kuuntelemassa, mutta uros ei voinut olla varma.
Ubo ei nimittäin uskonut, että Rico oli juoruavaa sorttia, mutta sama ei koskenut kaikkia. Noutaja oli sanonut vielä näkevänsä, mutta Ubo ei kehdannut kysyä oliko lähellä ketään pyörittelemässä peukaloitaan. Tosin ainakin kierrokselle lähtijöitä paikalle tuskin jäikään, sillä Rollo kävi vielä hätistelemässä hitaimmatkin pihalle. Ubo yritti parhaansa mukaan sulautua seinään, sillä ei halunnut nyt tapella. Se katsoi sokeasti Ricoa, koska ei ollut varma oliko noutajan tarkoitus lähteä.

Noutaja ei lähtenyt Rollon mukana, joten Ubo päätteli voivansa vastata. Nyt se oli taas vain murissut hiljaa, leikkiessään olevavansa osa seinää. Se suuntasi katseensa niin tarkasti kohti toista koiraa kuin sokeana pystyi. Se ei ollut olettanut, että kukaan kysyisi siltä neuvoa sokeana olemiseen. Ubo itse oli sokeutunut kertalaakista, joten sitä hieman mietitytti olisiko ollut helpompaa, jos se olisi sokeutunut vähitellen tai tietänyt sokeutuvansa etukäteen. Sitä tosin oli melko turha miettiä.
"Tutussa paikassa liikkuminen on melko helppoa... pitää vain muistaa missä on mitäkin. Minä myös lasken askeliani ja luota aika pitkälti kuulo- ja hajuaistiini. Tietyt esteet on paljon helpompi väistää kuin toiset," uros aloitti hieman empien. Se ei tosiaan voinut välttää kertomasta Shinin osuudesta, koska se oli liian suuri. "Mitä tulee uusiin paikkoihin... en osaa oikein neuvoa, sillä minulla on ollut apua. Shin on auttanut minua liikkumaan paikasta toiseen ja siksi minun on vaikea kieltää sitä istumasta selässäni. Hän on toiminut viimeiset puoli vuotta silminäni," uros kertoi luimistaen korviaan. Jollain tasolla sitä hävetti se, että se oli tarvinnut niin paljon apua, mutta toisaalta se oli hyvin kiitollinen veljelleen.
Epäröiden entistä enemmän uros nojasi hieman lähemmäs noutajaa. "Oikeastaan, hän ei tahdo, että kukaan tietää, joten älä kuuluta tätä," tämä aloitti hyvin hiljaisella äänellä, "ilman veljeäni en olisi enää edes elossa." Sokean koiran korvat olivat painuneet täysin luimuun ja sen olisi melkein voinut kuvitella punastuneen. Se näytti kaikin puolin vaivaantuneelta, mutta oikeastaan uros oli vain äärimmäisen helpottunut. Oli vaikeaa olla osoittamatta kiitollisuuttaan pelastajalleen, varsinkin jos ei saanut edes mainita siitä kenellekään. Asian ääneen sanominen - olkoonkin hyvin hiljaa - oli todella huojentavaa.

Siitä huolimatta, ettei Ubo tuntenut Ricoa kovinkaan hyvin, uskalsi se purkaa tämän "salaisuuden" sille. Rico kun ei koskaan ollut vastustellut hyvien koirien virkaanastumisia tai tehnyt Ubon tietääkseen mitään erityisen tyhmää. Vanhempi uros tuntui tietysti jo ikänsäkin puolesta luotettavammalle. Ubo ei tosiaan ollut myöskään saanut Shiniltä mitään selitystä siihen, että miten se ajatteli pitää asian salassa. Olihan se täysin itsestään selvää, ettei sokeana kompuroiva koira olisi voinut selvitä yksin luonnossa. Ja vieläpä talvella. Tosin Ubo saattoi jo arvata, että se saisi pian itse kuulla ties millaisia huhuja siitä, miten ihmeessä oli selvinnyt ilman näköään.
Epäilemättä kissalla oli ties mitä selityksiä, joita se ei ollut jakanut koiran kanssa ihan vain siksi, ettei uros valittaisi niistä. Ubo ei voinut estää itseään huokaisemasta ajatuksen myötä. Tulisi olemaan tarpeeksi vaikeaa olla sokea ilman, että saa kuulla olevansa nykyän myös valehtelija. Siinä sitten yrität kasvattaa muiden luottamusta itseesi...

Nimi: Defia

10.08.2018 04:24
Shilo - Yad

Hieman ennen kuin kokous päättyi Shilo kuuli ärtyneitä äännähdyksiä takaansa. Katsoessaan taakseen se näki isänsä pujottelevan sitä kohti. Spiritin päästessä nartun luo se murahti nopeasti asiansa. "Mä lähden nyt kotiin, jos menet kierrokselle voit kertoa missä asumme tai olla kertomatta, mua ei kiinnosta. Tosin älä kerro niille idiooteille. Menen katsomaan vieläkö se vanhus hengittää."
Shilo kuunteli isäänsä uteliaana, eikä ollut täysin varma ketä tämä tarkoitti idiooteilla. Se ei loppujen lopuksi ollut ihme, koska uros kutsui lähes kaikkia idiooteiksi. Häntä heiluen narttu katsoi hetken isänsä perään, mutta keskittyi sitten jälleen korokkeeseen.
Kokous päättyi, joten narttu lähti muiden mukana ulos. Uteliaana se katsoi metsästäjiä, jollainen se oli itsekin ollut vielä jokin aika sitten. Shilo ei ollut ihan varma missä sen pitäisi oikeasti olla, sillä se ei ollut nähnyt kouluttajaansa. Se päätti kuitenkin lähteä kierrokselle, koska muuten kukaan ei olisi kertomassa missä sen isä asui. Tosin narttu pohti olisiko mahdollista, että se oli ollut uroksen tarkoituskin.
Häntä heiluen Shilo lähti kuitenkin seuraamaan joukkiota sen laitamilla. Narttu otti mallia edellä kulkevasta kaartilaisesta ja piti silmällä ympäröivää maastoa. Sen lisäksi se tosin tarkkaili myös joukossa kulkevia koiria. Aina saattaisi tulla tilaisuus höpötellä jollekin. Siniset silmät äkkäsivät joukosta vanhan sekarotuisen, jolle se oli kokouksen aikana jutellut. Se sai nartun pohtimaan mikä oli totuus. Oliko Zeke todella tappanut Flagan vai ei? Mikä sai koiran tappamaan kissan tarkoituksella?

Shin - Auony

Musta kolli ei olisi halunnut juosta, mutta se huomasi seuraamansa koiran elkeistä, että tämä oli aikeissa syöksyä tiehensä. Ärtyneenä kissa loikki tämän perään ja vierelle päästessään rykäisi kurkkuaan. Spirit mulkaisi kissaa niin myrkyllisesti, että hetken Shin kuvitteli koiran purevan sitä. Shin ei kuitenkaan uskonut, että se oikeasti tekisi sitä, joten piti ilmeensä välinpitämättömänä.
"Mihin sinulla on noin kiire, että pakenet kesken kokouksen?" kolli kysyi väläyttäen ylimielisen hymyn. Sillä oli melko hyvä idea siitä miksi metsästäjä halusi lähteä ajoissa. Dobermanni ärähti vihaisesti ja marssi vastaamatta eteenpäin. Kissalla oli hieman vaikeuksia pysytellä sen tahdissa. Päästyään hieman kauemmas Kartanosta koira katsoi ympärilleen. Metsästäjiä oltiin kielletty lähtemästä yksin, joten uros tarkisti oliko näköetäisyydellä ketään, joka saattaisi kannella siitä. Shin harkitsi itse takaisin kääntymistä, sillä sitä ei huvittanut juosta metsässä koiran perässä, jos se voisi nukkua sisällä sen sijaan. "Miksi helvetissä te palasitte?" Spirit sylkäisi kysymyksensä ärtyneenä kissan suuntaan.
Shin katsoi vihaista koiraa tutkien. Mitä se tarkoitti kysymyksellään? Kolli vilkaisi Kartanon suuntaan, mutta päätti seurata koiraa vielä hetken. "Koska tämä on kotimme," kolli vastasi huvittuneena. Tietämättä mitä Spirit oli tarkoittanut, se ei tahtonut itse antaa sille mitä ikinä se saattoikaan haluta - Shin ei tietenkään voinut hyväksyä, että kysymys voisi olla juuri sitä miltä se kuulostikin. Uros tuskin piti kissaa sentimentaalisena, joten annettu vastaus menisi varmasti täydestä vitsistä.
Spirit mulkoili kissaa kävellessään ja päästyään tarpeeksi syvälle puiden suojaan se pysähtyi. Mahdollisimman luonnollisesti Shin otti etäisyyttä koiraan. Paikalla ei ollut enää todistajia, joten olisi ollut helppoa tappaa kissa ja syyttää siitä niitä karkureita. Kolli tarkkaili urosta kävellessään läheisen puun luokse. Parantaja nousi hieman sitä vasten venyttääkseen mustaa kehoaan. "En muuten nähnyt Adaa, missä hän on?" Shin kysyi työntäessään kyntensä esiin. Sivu silmällä kissa tarkkaili koiraa, joka näytti yllättäen menettäneen aikaisemman taistelutahtonsa. Kynsien rapina puunkuorta vasten rikkoi hiljaisuuden kaksikon välillä. Hetken sitä kuunneltuaan Spirit alkoi näyttää jälleen raivoisalta.

"Ai missäkö? Missäköhän?! Te idiootit lähditte ja jätitte siskonne kuolemaan! Jätitte raihnaisen isänne muiden huoleksi! Jätitte kaikki jotka teistä välittivät odottamaan teitä huolissaan..........ja sitten te paskanaamat ilmestytte tänne täysin kunnossa!" raivotessaan dobermanni lähestyi kissaa hampaat irvessä. Shin kiipesi vikkelästi raapimaansa puuhun. Kissa ei tahtonut ottaa sitä riskiä, että koira unohtaisi olla sulkematta suutaan ennen kuin se olisi kissassa kiinni. Puusta se katsoi koiraa lähes tylsistyneellä ilmeellä. Vai oli Ada kuollut. Ajatus sai mustan hännänpään vispaamaan.
Shin olisi muuten saattanut yllättyä sanoista 'siskonne' ja 'isänne', mutta olihan se helpompaa kuin huutaa kuin 'Ubon sisko' ja niin pois päin. Minkä lisäksi Ada oli myös aina kutsunut Shiniä veljekseen. Ainoastaan Udyr ja Udir olivat kieltäytynyt tekemästä niin julkisesti. Muu perhe oli aina pitänyt Shiniä avoimesti osana sitä. Toisaalta kaksi näistä olikin jo lähtenyt nuorena, harmillinen asia Shinin silmissä.
Siinä missä uutinen sen siskosta todella vaikutti Shiniin, ei se sitä näyttäisi. Varsinkaan koiralle, joka vaahtosi sille hampaat avoimesti esillä. Spirit oli ehkä ollut Adan kumppani, mutta Ada oli kuollut, joten mitä väliä. "Et tainnut nähdä sitä, koska välttelit katsomasta meitä, mutta en nyt välttämättä sanoisi, että Ubo on täysin kunnossa. Nyt hän on melkein yhtä ruma kuin sinä," Shin vastasi kuulostaen tylsistyneeltä. "Mitä sä kirppukasa selität?! Tule alas niin teen susta perseenlämmittimen!" Spirit rähjäsi nousten puuta vasten.
"En taida," kolli aloitti virnistäen. "Jos tahdot minun lämmittävän sinua, niin olisi parasta pyytää hieman nätimmin," tämä jatkoi kehräten. Pelkkä kissan äänensävy tuntui saavan koiran aivan täysin raivoihinsa, mutta kissan lipoessa huuliaan yritti se hypätä puuhun. "Saatana!! Olisi pitänyt tappaa sut silloin kun ekaa kertaa nähtiin!" Spirit rähjäsi jälleen. Se ei enää yrittänyt hyppiä puuhun ja alkoi puhisten tasaamaan hengitystään. Uros vilkaisi Kartanon suuntaan tajuten viimein, että jokuhan saattoi kuulla sen huudot. Ehkä ne kuitenkin olivat tarpeeksi kaukana.

Spirit kohotti vielä kerran katseensa puussa virnuilevaan kissaan. "Omaksi parhaaksenne teidän kahden on parasta pysyä kaukana pesältäni," se sylkäisi enemmän ärtyneenä kuin uhkaavana. "Ada ei oo enää suojelemassa suo, friikki!" Tämän ihastuttavan viestin jälkeen koira kääntyi ja lähti juoksemaan oman pesänsä suuntaan. Spirit ei ollut huolissaan siitä, että Shin kantelisi siitä, koska omaksi harmikseen koira tunsi kissaa sen verran, ettei se kertoisi tästä ellei hyötyisi siitä jotenkin. Eikä uros jaksanut uskoa, että kissa voisi hyötyä tilanteesta mitenkään, vaikkakin veljelleen se varmaan kertoisi ja kaartilaisena se saattaisi osottautua isommaksi ongelmaksi. Spirit ei tietenkään tiennyt, että uros oli sokeutunut. Shin tuijotti hetken koiran perään, mutta käänsi sitten katseensa Kartanon suuntaan. Hiljaa kissa tuijotti puiden takaa kurkistavaa rakennusta. Laiskasti kissa laskeutui oksalle makaamaan. Sen perhe oli käynyt entistä pienemmäksi.
Parantaja ei vaivaantunut laskeutumaan alas puusta, vaikka sen hyökkääjä oli varmasti jo kaukana. Shin olisi tahtonut saada kyydin takaisin Kartanolle. Se oli juoksennellut jo ihan liikaa tänään. Lukuisat ajatukset risteilivät kissan mielessä ja kuin niiden painosta se laski päätään alemmas. Katse maahan suunnattuna kolli jäi puuhun makaamaan.

Nimi: Glowe

10.08.2018 00:22
Venta - Yad

Lich? Okei, Ventan korvaan se kuulosti aika erikoiselta nimeltä, mutta se sopi urokselle. Ajatuksiaan ääneen sanomatta norjalainen vain nyökkäsi harmaankirjavaa päätään ja hymyili.
"Selvä, nähdään myöhemmin", Venta naurahti ja lähti juoksemaan eteenpäin poikien sopimalle puolelle. Ei kestänyt kovin pitkään kun Venta näki tulipunaisen ja lumenvalkean kaksikon.
"Heiii, miten meni?" Nico tervehti virneen kanssa Ventaa.
"Ihan hyvin, ja itse asiassa, sen takia en pääsekään tulemaan luoksenne tänään. Katsokaas, se rottweiler, Lich asuu samalla suunnalla kuin minä ja kysyi jos voisimme mennä samaa matkaa. Sori pojat, mutta se on liian hyvä tilaisuus hukattavaksi", Venta kertoi iloisesti uroskaksikolle.
"Ei se mitään, kyllä me ymmärretään", Nico vastasi hymyillen, mutta Kiril näytti vähän synkältä. Huomatessaan Ventan katsovan uros kuitenkin hymyili, ehkä vähän väkinäisen näköisesti.
"Mutta jos menisimme huomenna metsälle?" Venta ehdotti. Pojista molemmat piristyivät.
"Joo! Tavataan lätäköllä aamulla", Kiril sanoi. Venta nyökkäsi uroksille, sanoi heipat ja lähti etsimään uutta kohdetta. Narttu kierteli väkijoukossa, hymyili ja moikkasi muutamia koiria, kunnes valkea turkki kiinnitti norjalaisen huomion. Jonkin matkan päässä Venta näki valkean pystykorvaisen nartun(Valya). Venta päätti kokeila onneaan, pitihän sitä tutustua muihinkin kuin uroksiin. Venta kiri vaalean nartun vierelle ja hymyili sen suuntaan.
"Hei", Venta tervehti pirteästi heilauttaen häntäänsä. 'Onnistuminen* Lichin kanssa oli saanut norjalaisella paljon enemmän itseluottamusta tämän tutustumishomman kanssa. Lich oli ollut hankala tyyppi, mutta Venta oli silti onnistunut! Tämä narttu näytti jo päällepäin kivemmalta kuin Lich oli ollut.
"Olen Venta. Kuka sinä olet?" Venta päätti hypätä suoraan keskusteluun.
"Mitä luulet tuleeko sinun kotisi Linjan lähelle?" Venta jatkoi. Mokoma pulina-petteri.

Nimi: Iitu

09.08.2018 21:19
Lich - Yad

Lich kohotti kulmiaan. Hyvillään uros väänsi kasvonsa ilottomaan hymyyn. Narttu saisi mennä juttelemaan kenen kanssa tahansa, hyvä niin, ettei rottweilerin tarvinnut ihan koko matkaa sen seurassa hengailla. Lich nyökkäsi vastaukseksi ja kehitti nopeasti uuden suunnitelman päänsä sisällä. Ellei norjaanharmaa ehtisi ajoissa etsimään urosta käsiinsä, Lich voisi seurata sitä salaa. Se olisi melkein mukavampi tapa urokselle itselleen, ei tarvitsisi leikkiä mukavaa kauemmin. Ja vaikka toinen metsästäjä rottweilerin huomaisi, sillä oli jo selitys valmiina; Venta luuli uroksen asuvan samalla seudulla. Mietteliäänä Lich rypisti kuitenkin kuonoaan. Ei, ei se toimisikaan. Venta ei varmaan lähtisi porukasta yksin, olihan se kiellettyä. Ja rottweiler sattumoisin tarvitsi nartun liikkuvan yksin. Lich ärisi mielessään. Sen oli pakko lyttäytyä sittenkin metsästäjän seuraan.
"Lich", musta uros vastasi norjalaisen kysymykseen, piilotellen taitavasti ärsytystään siitä, mitä oikeasti tunsi.
Roerigin tulisi todellakin osoittaa olevansa kaiken tämän vaivan arvoinen.
"Mene vain, kyllä me kohtaamme vielä matkalla", Lich lisäsi, melkein ystävälliseen sävyyn.

Rottweilerin onneksi se oli harjoitellut peittämään tunteensa ja mielipiteensä 'maskin' taalse. Eihän se halunnut antaa nartulle mitään syytä huolestua. Rottweiler vilkaisi Kaartilaisia kohti, jotka liikkuivat letkeästi metsästäjien ympärillä. Varautuneena ne vilkuilivat metsää kohti, tarkistaen, ettei kukaan lähtenyt joukosta yksin. Lich hymähti. Tohvelot eivät edes tajunneet, ettei ulkopuolinen uhka ollut ainoa, jota pitäisi varoa.

Nimi: Pluton - Yad

09.08.2018 14:22
Huokaisin raskaasti tajutessani valoa kermanvärisellä turkillani. Olin pesässäni, joten olisi ollut hyvin suotavaa, että olisin saanut olla pimeässä. Valo nimittäin tarkoitti sitä, että katossa oli reikä ja se olisi paikattava. Käännyin kohti pesän suuta pienessä pesässäni ja kummarruin päästäkseni ulos pesästä. Se oli itse tekemäni, suuren lehmuksen juureen oksista ja kaikenlaisesta rojusta rakennettu. Rakenteet olin päällystänyt lehdillä ja sammaleella. Nyt päällysteissä oli reikä. Lähdin tassuttelemaan hitaasti suuret käpälät aivan tarkoituksella raskaasti tömisten. Minua ärsytti ja annoin luonnon nähdä sen. Päästin kurkustani murinaa ja sivalsin edessäni roikkunutta lehtipuun oksaa niin, että se katkesi ja tipahti jalkoihini. Ärähdin itsekseni ja sivalsin toista oksaa edessäni. Sekin tipahti, mutta ennen kuin olin kerennyt jatkamaan matkaani, sen perässä tipahti märkää, raskasta keväistä lunta. Ravistelin itseäni ja tömäytin etukäpäläni maahan vimmalla. Hermoni kiristyivät kiristymistään ja oli vain ajan kysymys, milloin räjähtäisin. Hyviä sytykkeitä voisivat olla esimerkiksi toiset elävät olennot. Olisin voinut raadella vaikka karhun, jos se olisi sattunut tulemaan tielleni. Tuhahdin itselleni ja etsin katseellani jotain hyvää pesän paikkaukseen. *Tai no, ihan sama. Antaa vaan sataa sisään, mikäs siinä*, ajattelin. Ihan samahan se minulle oli. Pesä olikin vain tuulensuoja, ei se kylmyydeltä suojannut. Ja kaiken lisäksi olinhan Itäsiperianlaika, en mikään älytön, miltei karvaton whippet. Minut oli luotu kestämään ja olinkin kestänyt vaikka mitä. Ennen kuin olin tullut tänne Yhteisöön, olin vaeltanut koko ajan. Ja silloin, oli sää mikä hyvänsä, nukuin aina ulkona. Raapaisin kynsilläni lumesta klöntin tassuuni ja lätsäytin sen ärsyyntyneenä eteeni. Mistään ei tullut mitään. Jos olisin mennyt pesään, minusta olisi tuntunut siltä, että seinät kaatuisivat päälleni. Kartanolle meno ei olisi tullut mieleenikään. Siellä oli niitä... kissoja. Ja muita koiria. En todellakaan pitänyt suurista joukoista. Mistään ei tullut mitään. En vain pystynyt mihinkään. Pääni oli aivan puurossa enkä osannut ajatella kuonoani pidemmälle.

Nimi: Glowe

07.08.2018 12:58
Mitra - Auony

"Täytyy muistaa jututtaa sitä koiraa jos se tulee vielä vastaan", Mitra naukaisi ajatuksensa ääneen. Parantaja ei ollut hirveästi kiinnittänyt Ezraan huomiota pohjoisessa, semmoiselts hyödyttömältä arkajalalta se oli kuitenkin vaikuttanut.
Somalinaaras oli jäänyt vähän kauemmas Nayalista, ja katseli nyt oppilaitaan, joiden välimatka toisiinsa lyheni Creetan astellessa lähemmäs.
"Hän mahtaa olla tajuton", Mitra tyrmäsi mahdollisen ajatuksen Nayalille juttelemisestä, Mitra luuli Creetan menevän lähelle pelkästään siitä syystä. "Tosin hän taisi käydä aiemmin hereillä", Mitra kertoi, muistiko väärin. Ei varmaan muiatanut väärin, mutta eilinen päivä ja pelkkä aamukin tuntuivat olevan jo niin kaukana.

Mitra huomasi Creetan vilkaisun tähän suuntaan ja tunsi turkkinsa pörhistyvän vähän, kum vihersilmä poimi huolestuneen sävyn tonkineesin katseesta. Huoli oli oitis tarttunut Mitraan, vaikka se näkyikin parantajassa enemmänkin tomeruutena ja kipakkuutena.
"Mitä nyt?" Mitra vaati saada tietää, ja ennen kuin itse huomasi, somali oli jo tassuttamassa lähemmäs vaaleita nuorukaisia. Kertoi Creeta epäilyksistään tai ei, Mitra kiilasi jo Nayalin viereen.
"Nayal?" Mitra naukaisi oppilaan nimen napakan käskevästi. Punaturkkinen kumartui itseään pienemmän kissan kuonoa kohti, niin lähelle että Mitran pitkät, valkeat viikset hipaisivat Nayalin kasvoja. Mitra ei kuullut eikä tuntenut hengitystä. Nopeasti Mitra suoristautui, ja turkki pikkuhiljaa enemmän pörhistyen, ja naaraan hätäännyksen paljastaen Mitra antoi katseensa poukkoilla Nayalin kyljellä. Mutta eihän siellä mitään hengitysliikkeitä ollut, kun Mitra ei ollut kyennyt edes tuntemaan ilmavirtaa nuoren naaraan kuonosta.
"Nayal?!" Mitra toisti vieläkin tiukemmin, ja kumartui uudelleen. Tällä kertaa somali aikoi kuunnella sydäntä. Siinä onnistuakseen Mitran piti painaa korvansa vasten rintaa ja sitä ennen nostaa etujalkaa vähän tieltä pois. Mitra pujotti käpälänsä Nayalin kainaloon ja yritti liikuttaa Nayalin jalkaa. Mitran ei kuitenkaan ikinä tarvinnut laskea korvaansa oppilaansa rintaa vasten tietääkseen totuuden; Mitra tunsi sen jo nyt.

Nayalin turkki tuntui polkuanturaa vasten kylmältä ja nahka karvan alla oli jäykkä. Ja kun Mitra yritti liikuttaa jalkaa, se ei antanut periksi juuri ollenkaan, vaan koko Nayal liikahti aina päätä myöten. Nayal oli ollut kuolleena ehkä jo päälle tunnin, oppilaan keho oli jo hyvää matkaa kangistumassa. Tuntiessaan turkin kylmyyden ja lihasten kankeuden käpäläänsä vasten, Mitran turkki pörhistyi oikein kunnolla, kylmien väreiden ja asian tajuamisen myötä. Mitra suoristautui ja päästi ruumiin varovasti sen alkuperäiseen asentoon, ottamalla tassunsa pois Nayalin kainalon alta ruumista kohottamasta.
"Hän on kuollut", Mitra naukaisi ääni tunteesta tyhjänä, vaikka Creeta varmaan oli jo tajunnut kuolema-asian ihan omin nokkinensa. Mitra painoi päänsä ja antoi pörhistyneen turkkinsa laskeutua.
"Onneksi rauhallisesti", Mitra lisäsi, vilkaisten Nayalin kasvoja. Niissä ei näkynyt merkkiäkään kivusta. Oppilas oli varmaan kuollut tajuttomana ollessaan, tietämättömänä kohtalostaan. Nayal oli tuskin tuntenut kipua tai ehtinyt surra kaikkea mitä menettäisi ja mitä ei ehtisi kokea. Ehkä Nayalin viimeiset ajatukset olivat olleet täynnä toivoa paranemisesta.

Mitran katse siirtyi oppilaan kylkeen, ja Mitra kumartui painamaan kuononsa hetkeksi Nayalin turkkiin. Karva tuntui niin ohuelta ja harvalta, kylmältä ja vetäessään henkeä, jäykästä ruumiista leijaili Mitran kuonoon Nayalin tuoksua enemmän kuoleman haju.
Mitra ei syyllistänyt itseään. Naaras tiesi tehneensä kaikkensa Nayalin hyväksi ja tiesi että muutkin Mitraa auttaneet parantajat olivat tehneet kaiken oikein. He olivat onnistuneet pitämään Nayalin elossa, eivät vain tarpeeksi kauan. Tietenkin Mitra oli toivonut parasta, mutta samalla kokemuksen syvällä äänellä Mitra oli aavistanut tulevaa, kaivaessaan silloin ne viisi valtaisaa lasinpalaa Nayalin vatsasta. Oli ollut ihme että Nayal oli pysynyt hengissä sellaisista vammoista niinkin kauan, kuin oli pysynyt.
Aavistuksen robottimaisin liikkein Mitra alkoi avata Nayalin vatsan ympärillä olevia kangas- ja yrttikääröjä. Nayal oltiin kyllä puhdistettu muuten, mutta kuten Mitra oli aavistanutkin, kankaan ja yrttien seassa oli kuivuneina klöntteinä verta. Ne Mitra halusi vielä puhdistaa. Somali siirsi kankaan pois vatsan edestä ja raapurri kynsillään paksua kerrosta yrttimassaa. Onneksi se irtosi helposti kokkareina. Nayalin verentahrima vatsa paljastui ja nyt siitä näkyi selvästi valtavat tummat viillot, joista lasinpalat olivat iskeytyneet nahan läpi.
"Sinun ei tarvitse auttaa, jos et halua", Mitra naukui ymmärtäväisesti Creetalle. Nuori naaras oli nähnyt jo ihan tarpeeksi tälle päivälle, putsannut jo entisen opettajansakin hautajaisia varten.

Nimi: Iitu

06.08.2018 23:04
Furi - Yad

Höristän tiiviisti korviani whippetin äänen kuullessani. Tuntuu hassulta kuulla uroksen äänen kaikuvan ahtaassa tilassa, ja vaikka miten ammotan silmiäni, en näe whippetistä vilaustakaan. Vaikka tiedän sen olevan ihan pienen matkan päässä. *Tältkö tuntuu olla sokea? * en voi olla miettimättä ja pieni kauhu nostattaa niskakarvani pystyyn. En voisi kuvitella eläväni ikusesti tällaisessa pimeydessä. Pikaisesti ravistan ajatuksen pois päästäni.
"Kuulostaa hyvältä", vastaan reippaasti ja kuulen, miten Ezra jatkaa peruuttamistaan.
Astelen varovaisesti urosta vastaan, hyvin hitaasti, jotta en törmäisi whippetiin. Tilan suurentuessa painaudun tiiviisti seinää vasten päästäkseni Ezran ohitse ja kohotan kuononi kohti reijässä olevaa lattiaa.
"Sinun pitää antaa minulle jokin merkki, jotta löydän oikean paikan", muistutan vielä, ennenkun loikkaan vaivattoman näköisesti ylöspäin.
Takajalat jäävät hetken aikaa roikkumaan, kunnes saan ne vedettyä ylös lankulle. Lattia narisee hieman, mutta onnekseni se kestää kevyen painon. Varovasti astelen kohti ulko-ovea, yrittäen muistaa, mitä reittiä whippet oli kulkenut. Uutta reikää lattiaan minä en tahtoisi millään tehdä.

Ulkona ravistelen vimmatusti turkkiani ja savipaakut lentelevät sinne tänne. Aivastan äänekkäästi ja nyrpistän kuonoani saadakseni mutahiutaleet pois ja hengitän raikkaampaa ulkoilmaa. Noniin, missäköhän se oli... Tungen kuonon kohti maata, mutta joka puolella leijailee vain savinen niitynmaan tuoksu. Se ei siis tule auttamaan minua millään tavalla. Hmm. Ravaan mietteliiänä kauemmas ladosta, silmät tarkkaavaisesti maata vilkuillen. En usko, että käytävä lähti viemään suoraan ladon edestä, keskemmälle niittyä. Nopean kierroksen jälkeen suuntaan siis kaarevalla reitillä takaisin päin latoa, tutkiakseni sen sivulta, toivoen että Ezra osaisi antaa jonkun vinkin, mistä etsiä. Korvat tiukasti hörössä suuntaan kevyet askeleeni kohti ladon taakse, kohti niityn kauimmaista reunaa.

Nimi: Glowe

06.08.2018 23:04
Venta - Yad

"Ai, minä en ajatellut edes mennä vaivaamaan etupuolta, kun en kumminkaan asu tuolla enää kauaa", Venta kohautti lapojaan siinä kävellessään, kun rotikka sanoi ettei menisi tungeksen takia vielä etunokkaan. Venta katseli paksua koirajonoa, joka mutkitteli puiden välissä edessäpäin, yrittäen nähdä ketään tuttua, ja ehkä seuraavaa kohdettaan. Tämä uros ei tuntunut ollenkaan huonolta seuralta, vaikka olikin vähän liian yrmy Ventan mieleen.
Äkkiä Lich jatkoi puhumista, ehdottaen kaksikon kulkevan yhtä matkaa. Suoraan sanottuna Lich yllätti norjalaisen täysin ehdotuksellaan. Okei, ei Venta urosta tuntenut, mutta ei tälä lyhyellä tutustumisella olisi olettanut tuollaista ehdotusta.
"Se olisi mukavaa" Venta aloitti hymyillen, "mutta tämä on kyllä ainoa mahdollisuuteni yrittää tutustua toisiin. Ajattelin, jos kävisin juttelemassa vielä parin kanssa. Jos emme ole vielä silloin kulkeneet 'risteyksemme' ohi, voisin yrittää etsiä sinut?" Venta ehdotti. Narttu ehtisi vielä jutella jollekulle, ja kertoa Kirilille ja Nicolle suunnitelmien muutoksesta. Pojat kyllä ymmärtäisivät, tämä tilaisuus oli ihan liian hyvä hukattavaksi, Venta voisi vierailla poikien luona joskus toiste.
"Tuota... En tainnut kysyä nimeäsi? Kuka sinä olet?" Venta jatkoi häntäänsä heilauttaen. Jos rotikalle sopisi, Venta lähtisi heti poikien luo. Matkaa ei ollut enää paljoa, että Ventan täytyisi kääntyä täysin 90 astetta jotta pääsisi kotinsa suuntaan.

Nimi: Iitu

06.08.2018 21:12
Strix – Yad

Alaskalainen käänsi päänsä pois dalmatialaisesta, ettei purskahtaisi uudestaan nauruun. Ei Juri tietenkään tahtoisi yöpartioon, se nyt ei tullut yllätyksenä kenellekään.
”Varo ettei isäukkosi kuule, tai olet varmasti joka yö samoilemassa metsissä”, Strix laski päätään alemmas kuiskatakseen Jurin korvaan.
Kaveri olisi pulassa, jos Rollo kuulisi moista. Dalmatialaisharjoittelijan onneksi Rollo seisoi lähellä koroketta, eikä nähnyt poikansa makoilevan keskellä lattiaa. Siitäkin olisi varmaan huudot tullut, ja Strixiä kävisi kaveriaan sääliksi. Strix huikkasi heipat Ventalle ja kääntyi katsomaan, minkä rottweilerin kanssa se meni juttelemaan. Hyi, lykkyä tykö vaan. Ei aikaakaan, kun kokous päättyi ja Strix tiesi, että oli aika siirtyä ulos ja lähteä kiertämään metsästäjien koteja. Tällä kertaa Jurikaan ei pääsisi lusmuilemaan tehtävästään, ei, kun Rollokin oli tulossa mukaan.
”Tule Juri, emme voi myöhästyä”, klee kai jupisi kaverilleen, kun kokoushuoneesta alkoi poistumaan väkeä. Strix nyökkäsi kohteliaasti Nicolle ja Kirillille heipat, vaikka nekin tulisivat kierrokselle mukaan. Strixillä ei kuitenkaan olisi aikaa jutella metsästäjien kanssa sen kummallisemmin, se halusi ottaa kaiken irti kierroksesta.
”Katsotaan, haistetaanko me ne karkurit”, Strix virnuili vielä Jurille, ennenkun lähti reippaasti ravaamaan ulos.

Strix asettui käskyjen mukaisesti joukon viereen tallustelemaan, korvat tiukasti hörössä ja oikein ryhdikkäänä. Sivusilmällä Strix vilkuili metsästäjiä – olipa niitä monta! – ja yritti pitää tämänpuolemmaiset koirat mielessään. Ettei kukaan vain lähtisi yksin mihinkään maleksimaan. Se oli hieman hankalaa, sillä metsästäjät eivät suinkaan kävelleet yhdessä jonossa koko matkaa, vaan vaihtelivat paikkoja koko ajan. Niiden seuraaminen oli työlästä ja mahdotonta yhdelle harjoittelijalle, joten alaskalainen tyytyi seuraamaan ympäristöä mielummin. Jos joku eksyisi tähän suuntaan, ehkä Strix saattaisi olla se, jonka sen huomaisi! Jännittävää. Strix oli hetken aikaa niin keskittynyt työntekoonsa, ettei se juurikaan huomioinut dalmatialaista millään tavalla. Lopulta metsässä maleksiminen ei ollutkaan niin kiintoisa juttu, eihän täällä tapahtunut mitään.
”Mitä luulet, montako kertaa joudutaan kävelemään vielä ympäriinsä, ennenkun on päätetty, mihin linja tarkalleen sijottuu? Varo, ettet saa rakkuloita tassuihin”, Strix hymähti Jurille, tai etsi tuon tassuihinsa, jos se oli sijoittunut toiseen ryhmään.
Strix ei voinut uskoa, että tässä kauan menisi, ennenkun Juri olisi kyllästynyt koko touhuun. Silloin alaskalainen olisi ensimmäinen, joka voisi pilkata dalmatialaista sen huonosta kunnosta, hehe.

Nimi: Iitu

06.08.2018 21:00
Creeta – Auony

Oppilas odotti kärsivällisesti, että Mitra avasi oven. Samalla sen katse oli tietenkin naulittuna parantajaan. Vitsi, milloin Creeta itse oppisi avaamaan oven noin sutjakkaasti? Yleensä oppilas lensi rähmälleen vähintään kerran, kun yritti loikata päin kahvaa painaakseen sen alas. Seuraavaksi tuotti ongelmia aina lasketuminen. Ovi kyllä avautui, nuoren kissan roikkuessa vielä siinä kun mikäkin rätti, ennenkun tassut päästivät irti ja oppilas yritti taituroida itsensä tassuilleen lattialle. Pyh ja pah, siinä mitään sujuvaa koskaan ollut, mutta ehkä vielä joskus. Jos Creeta ryhtyi tuijottamaan mallia aina, kun kissat avasivat ovia itse.
”Ezra varmasti tietää, mutta en ole nähnyt häntä vielä. Taisi jäädä pohjoiseen ja sieltä suoraan kokoukseen”, Creeta vastasi somalinaaraalle, ennenkun asteli sen perässä sisälle huoneeseen.

Ensimmäisenä siniset silmät löysivät vaalean kissanuorukaisen, joka lepäili rauhallisesti pedillään. Creeta sähisi hieman nähdessään oppilaskolleegansa. Turkki oli vielä verentahrima ja kissan maha oli kääritty pakettiin. Ilme kasvoilla oli kuitenkin levollinen, aivan kun kissa olisi syvässä unessa. Ehkä se oli saanut niin paljon kaikenmaailman yrttejä, jotka väsyttivät viedessään kivun pois. No, vakavasti loukkaantuneena oli varmasti kivempi olla taju kankaalla, kuin hereillä, vaikka tajuttoman kissan hoivaaminen oli Creetan mielestä paljon vaikeampaa. Silloin ei voinut seurailla yhtään, miten mikäkin asia sattui, tai auttoi. Creeta asteli varovasti lähemmäs, odottaen, että Nayal antaisi jonkinlaisen merkin siitä, että kuuli kaksikon saapumisen. Hermostuneisuus kulki nuorukaisen selkää pitkin, ja Creeta vilkaisi vaivihkaa Mitraa päin, ennenkun asteli päättäväisesti lähemmäs tajutonta kissaa. Tonkineesi avasi suunsa lausuakseen toisen oppilaan nimen, ennenkun Creeta tajusi, mikä oli vialla. Se ei nähnyt oppilaan mahaa tai rintakehää liikkuvan hengityksen tahdissa, se ei kuullut mitään. Tajuttomankin kissan hengitys pitäisi nähdä, oli se miten pinnallinen tahansa. Creeta otti nopeasti askeleen taaksepäin ja käänsi pikaisesti katseensa vanhempaan naaraaseen, huoli paistaen suurista silmistään. Mitra saisi tutkia lähemmin nuoren oppilaan kunnon.

Nimi: Iitu

06.08.2018 20:00
Lich – Yad

Lich sai käyttää kaiken tahdonvoimansa pitääkseen ilmeensä peruslukemilla, jottei inho paljastaisi sitä, kuullessaan Ventan kysymyksen. Tahtoiko tuo narttu oikeasti Lichistä metsästysseuraa? Tietenkin uros oli kuullut komennon, mutta se nyt ei ainakaan aikonut sitä totella. Rottweiler vilkaisi Ventan suuntaan ja tukehdutti tuhahduksen. Se ei uskonut, että norjanharmaasta olisi muka mitään hyötyä metsästyksessä. Saalistamisen lomassa tehtiin nimenomaan sitä, saalistettiin, eikä katsottu pikkutyttöjen perään. Tietenkin Venta oli hyvästä rodusta metsästystä ajatellen, mutta se oli silti narttu. Eli mustan uroksen silmissä täysin arvoton.
”Tietenkin, yksin ei kannata metsästää”, Lich sai kuitenkin sanottua ja heilautti mustia luppakorviaan.
Rottweiler hymähti pienesti antamaansa lupausta. Mikäli Roerig olisi sanansa mittainen kaveri, rottweiler ei koskaan tarvitsisi pitää sanojaan.

Lich antoi katseensa vaeltaa siihen suuntaan, mistä Venta puhui ja sen korvat höristyivät mielenkiinnosta. Tyttönen asui niin kaukana, ja voivoi, ilman seinänaapureitakaan. Voisiko parempi tuuri enää olla? Uros murahti epämääräisesti, poikien tyylisesti, vastaukseksi sekaväriselle jutteluseuralleen. Voi Venta Venta, sinun ei tarvitse muuttaa enää koskaan… Lich mietti tarkasti kuusimetsää, josta narttu puhui. Se oli tarpeeksi kaukana, Yhteisöläiset eivät ihan tuosta vain paikalle pääsisi. Eikä linja ainakaan sinne ylettäisi. Tumma saksanpaimen saisi olla siellä rauhassa.
”Äh, kotini ei ole lähimaillakaan vielä. Pysyttelen mieluusti täällä odottamassa vuoroani. Edessä on tungosta”, Lich tajusi vastata, jälleen tavallisella, kylmällä tavallaan.
Rottweiler ei niinkään tarkoittanut ympärillä olevia metsästäjiä tai muuta, vaan enemmänkin etunenässä kävelevää Johtajaa. Siinä oli tungosta kerrakseen, eikä rottweiler tahtonut vaihtaa collien kanssa sanaakaan, ellei ollut pakko. Lich käänsi päänsä pois Ventasta, se saisi lähteä jos halusi.
”Ainiin, kotini taitaa olla aika samoilla suunnilla. Mitä sanot, jos kuljettaisiin vähän matkaa yhdessä? Käännyn jo ennen kuusimetsää pois, mutta saamme ainakin hetken seuraa”, rottweiler ehdotti. Metsikkö oli iso, ja se saisi paremman kuvan Ventan pesäpaikasta, jos liikkuisi nartun seurassa hieman lähemmäs. Norjanharmaa ottaisi ehdotuksen varmaan vastaan vain luullessaan, että rottweiler halusi käyttäytyä herrasmiesmäisesti. Herrasmies tosiaan.

Nimi: Glowe

06.08.2018 12:31
Ezra - Yad

Iso paha susi? Hui. Huolestuneesta ilmeestä huolimatta Ezra heilautti häntäänsä niin että se tamppasi hetkellisesti multaseiniä vasten jossain whippetin takana, ja hännän aiheuttama ääni kaikui pienesti multakäytävässä. Joo, tätä onkaloa saisi kaivaa hurjasti että joku Ezraa viisikään senttiä korkeampi koira onnistuisi liikkumaan täällä nopeasti. Ja Ezralla oli hyvin aikaa harjoitella, jotta nuorikko tietäisi täsmälleen missä onkalo alkoi ja missä kaikki pienet mutkat olivat, jotta voisi liikkua hiirtäkin nopeammin. Ezraa isommalle koiralle tulisi ongelmia jo tuolla lattian alla olevassa kohdassa, joka tosin taisi olla isoin paikka koko onkalosysteemissä.

"E-ei tietenkään", whippet naurahti pimeässä, ääni tahattomasti väristen. Luikku nyökytteli päätään Furin seuraaville ehdotuksille ja peruutti hankalasti, persuus multaan aina välillä tökäten taaksepäin tunnelissa, kunnes ei olisi enää Furin tiellä. Ezra päätti samoin tein peruutta sinne onkalon puolivälissä olevalle ahtaalle kohdalle, jossa whippetistä oli tuntunut että meinasi jäädä kiinni. Ezra peruutti sen ohitse, jotta kapea kohta olisi aivan sen etutassujen edessä, ja siten helppo kaivaa. Ezra pyyhkäisi kuononsa viiksillä seinää ja tunnusteli sitä myös tassuillaan. Furi oli oikeassa, kattoa ei ehkä kannattaisi kaaputtaa ollenkaan. Onkalo tuskin oli kovin syvällä massa, ehkä kattoa oli vain puolesta metristä metriin. Furin puhetta kuunnellen Ezra alkoi kaaputtaa varovaisesti onkalon seinää kummaltakin puolelta. Maa irtosi helposti, mutta pysyi vahvoina kokkareina, eikä pikkukivienkään irtoaminen saanut aiemmin kaivetusta kohdasta solahtamaan multaa. Seinät tuntuivat siis vahvoilta, savimaisilta.

Savi, hiekka, multa tai mikä lie ei tuntunut kivalta kynsien alla ja varpaiden väliin paakkuuntuneelta, ja Ezrasta tuntui, että whippet oli kuorrutettu harmaankeltaisella aineella. Varmaan olikin. Uros ei kyennyt kohta haistamaan enää yhtään mitään, ja jokaisella hänkäyksellä Ezrasta tuntui että hiekkaisesta kirsusta imeytyi kuonon sisään kilo multaa. Hyi, ja usein koira joutui lopettamaan työnsä ihan vain pyyhkiäkseen kuonoaan multaisilla tassuillaan, ihan kuin se jotain auttaisi. Täällä ei meinannut saada henkeä. Kaivaminen oli Ezrasta kuitenkin aika hauskaa ja nuorukainen oli hyvin yllättynyt, ettei tuntenut oloaan epämukavaksi täällä seinien puristaessa kylkiä, mullan tukehduttaessa ja raapiessa keuhkoparkoja. Ezrasta seinien läheisyys tuntui jopa mukavalta. Ezra kaivaisi joskus aivan varmasti uudelleen. Ei ehkä tätä tunnelia, vaan vaikka ihan omaksi ilokseen pehmeällä pellolla. Tämä oli hauskaa!

Tätä vauhtia jo mullan värinen whippet oli saanut laajennettua hyvää tahtia itselleen ahdasta kohtaa. Juuri sen verran, että Ezra pääsi omasta mielestään melko vauhdikkaasti ryömimään eteenpäin, tosin aina varsinkin takatassuja liikuttaessaan Ezra tunsi katon selkäänsä vasten, ja sai painaa jalkansa tiukasti suppuun luisevaa kehoaan vasten. Tilaa oli sen verran, että Ezra saattoi vilkaista taakseen ja nähdä taaemmas tunneliin. Nyt Ezra ei kylläkään nähnyt oikein mitään, lattiareiän valonkajastus ei yltänyt tänne asti, mutta saattoi se olla joskus hyödyllinen asia. Varmaan Ezra erottaisi liikkeen, jos takana joku liikkuisi. Whippet ei ollut hurjasti kuluttanut aikaansa mullan tamppaamiseen lattiaa vasten. Toki se oli kokkareet palastellut ja muussannut, mutta muutoin multa oli aika pehmeää ja irtonaista uroksen tassujen alla. Kaipa se siitä tamppautuisi kun Ezra kulkisi tunnelia pitkin vähän enemmän, tai kulkeutuisi tassujen mukana pois tunnelista. Furinkin luolta oli tullut jonkin verran multaa tännepäin, mutta sekin multa oli päätynyt muun seuraksi lattian pehmikkeeksi. Furin ääni kiinnitti whippetin huomion.

"Kuulostaa hyvältä. Sinä olet jo siellä puolella, mutta yllätkö kattoon? Pitäisiköhän minun jäädä tänne alas ja sinä menet ulos juoksemaan?" Ezra ehdotti. Mikäli shikokun pentu olisi samaa mieltä, alkaisi Ezra peruuttaa lopunkin matkaa lattian alle, missä olisi tilaa ohittaa toisensa.

Nimi: Iitu

05.08.2018 22:23
Furi - Yad

Kuono hieman rypyssä annan katseeni vaeltaa ympäri pimeää käytävää, johon Ezra on peruuttamassa. Hyvä idea tehdä siitä isompi.
"Hyvä idea. Ei kuitenkaan liian isoksi, ettei iso paha susi pääse perääsi", virnuilen vastaukseksi, vaikka en Ezraa oikein enää näekään, kuonoa lukuunottamatta.
Mietteliäänä nousen hitaasti tasapainottelemaan takajaloilleni, jotta kuono osuu yläpuolella olevaan maahan. Whippet oli oikeassa, tästä olisi helpompi kaivaa ylhäältä päin. Minua ei kamalasti kiinnosta edes kokeilla kaivaa tästä, ja saada parhaammassa tapauksessa vain pienen osan maata niskaan. Pahimmassa koko kapistus romahtaa päälle.
"Jos suurennetaan tunnelia ensin?" myönnyn Ezran ehdotukselle ja lähden kipittämään whippetiä päin. "Kaivetaan seiniltä, niissä on ainakin niin paljon maata, etteivät ne romahda. Ylimääräinen maan voi tamppaa tasaiseksi tassujen alle, tai kantaa jotenkin ulos."
Varovasti annan tassujeni kokeilla seinämiä, aivan tunnelin alkupäässä, ja upotan kynteni pehmeään maahan. Painaen voimakkaasti tassuillani saan seinistä vähitellen irtoamaan ensin pieniä paloja, sitten isompia. Ilmaan leijailee mutapaakkuja, jotka kutittelevat inhottavasti nenää. Onneksi maa on tarpeeksi tiivistä, jotta seinät eivät sorru kokonaan, mutta niittypohjainen maa ei myöskään ole kuin betonia. Niinpä tarpeeksi voimakkaasti työntäen siitä saa hyvin maata liikutettua. Välillä irrotan otteeni tömäyttääkseni tassujani uudestaan sitä päin, jotta maa tampaantuisi kovemmin takaisin umpeen. Takajaloilla työnnän irtonaiset palat syvemmälle tunneliin, kohti Ezraa.
"Luulen, että uusi sisäänkäynti kannattaa ainakin aloittaa ylhäältä. Haluatko sinä mennä etsimään, vai menenkö minä? Toinen voisi jäädä heiluttelemaan siitä reijästä vaikka käpälää", innostun ajatuksesta leikkiä remonttimiestä, samalla kun painan uudestaan tassujani kohti seinää.

Nimi: Glowe

05.08.2018 22:16
Venta - Yad

Okkei... Ensivaikutelma ei ollut hurjan hemaiseva. Venta luimisti hieman korviaan, ja nartun hymy hyytyi, kun rotikka ei edes vastannut norjalaisen tervehdykseen.
"Olen Venta", narttu päätti kuitenkin antaa urokselle vielä vähän aikaa ja esitteli itsensä. Narttu hymyili lyhyesti, ennen kuin hymy hyytyi taas vähän varautuneeseen perusilmeeseen.

Rotikalla ei kuitenkaan vaikuttanut olevan ihan hirveä kiire ulos, ja Ventasta tuntui että se ainakin yrtti odottaa metsästäjänarttua. Tästä piristyneenä ja vähän ilahtuneena narttu lähti häntäänsä heilauttaen kulkemaan uroksen perään väkivirrassa ulos isosta talosta.
"Sitä minä vaan kun yksin ei enää saa metsästää, ja minä nyt vain satun olemaan oikeastaan aina yksinäni", Venta naurahti, selittäen samalla äkillistä häiritsemistä. Venta yritti kulkiessaan aina välillä vilkaista hymyillen uroksen suuntaan, mutta tuntui ettei uros edes katsonut tähän suuntaan. Kaksikko pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan pihalla tulevia asioita, ennen kuin jatkoi matkaa. Venta ei vielä kiirehtinyt etupäähän, koska sen kotiin oli vielä matkaa. Ja ei Venta ehkä aikoisi edes käydä turhaa tuolla edessä. Venta heilautti taas häntäänsä ilahtuneena kun uros alkoi viimein juttelemaan. Hyvä että Venta oli vähän aikaa odotellut rotikan lämpeämistä.
"Noo, ehkä tunteroisen myös, en ole ihan varma. Mutta tuohon suuntaan suurinpiirtein, siellä on sellainen mukava kuusimetsä, niin pääsee minun pesälleni", Venta vastasi huolettomasti.
"Voi sinua, mutta niin pitää varmaan minunkin, riippuu minne se Linja sitten tulee. Minun pesäni ohi se tuskin kulkee, ei siellä oikein muita asu. Mutta ei se haittaa, pidän muuttamisesta", Venta jutteli, katsellen samalla väkeä ympärillään.
"Sinä et varmaan käy tuolla edessäpäin, jos asut niin kaukana? Turhaa kai sitä?" Venta jatkoi utelemista ja vilkaisi taas isompaa koiraa.

Nimi: Iitu

05.08.2018 21:51
Lich - Yad

Rottweiler yritti peittää haukotuksensa jo toisen kerran. Aiheet olivat vaihtuneet kuolemista kaikkeen tylsään ja tarpeettomaan, niinpä rotikka vain istui kärsimättömänä odottamassa poistumista. Urosta vähän hymyilytti, se ei koskaan ottaisi mitään toopea mukaansa metsästysretkelle, ellei siitä olisi hyötyä. Se ei huomannut vierelle istuvaa narttua, ennenkun tuo puhui.
Tylsistyneenä Lich käänsi katseensa norjanharmaaseen ja rypisti kysyvästi kuonoaan.
"Ja sinä olet?" Lich jätti väliin turhat tervehdykset, tuijottaen vain yksitoikkoisesti kohti Ventaa.
Nytkö tämä meni niin pitkälle, että joku arvoton tyttöressukka tulisi itse rottweilerin puheille? Lich vilkaisi ympärilleen, kuin varmistaakseen, että narttu tosiaan puhutteli sille. Huokauksen kera Lich käänsi katseensa takaisin narttuun, samalla kun Rayo huuteli omiaan korokkeella ja lopulta kokous päättyi. Lich kapui nopeasti seisomaan ja mulkaisi Ventaa päin. Ei kuitenkaan pelottavasti tai vihaisesti, vaan enemmänkin kärsimättömänä. Koko päivänkö metsästäjä aikoisi siinä maleksia? (olettaen rumasti, että Venta esitteli itsensä xD). Mikäli Venta kysyisi rottweilerin nimeä, Lich sen tytölle myös kertoisi, tavallisella happamaisella äänellään.

Lich jolkotti ulos pihalle odottamaan, hyvän hajuraon verran muihin koiriin, pysytellen norjanharmaan lähellä, jos se tulisi uroksen seurassa pihalle. Ennenkun joukko lähti liikkeelle, Lich vilkaisi hieman tarkemmin pystykorvaa. Hmm. Metsästäjänarttu, mukavan kokoinen, ja no, kiltti tyttönen. Täydellinen leikkikaveri, niin sinisilmäinen, ainakin Lichin mielikuvituksessa. Mutta se oli narttu, joka asui yksin. Rottweilerin mieli kohosi heti.
"Asutko kaukana täältä?" Lich kysyi mukamas huolestuneena. "Minun kotini on ainakin tunnin päässä, pitää kai muuttaa taas", rottweiler huokaisi tyytymättömästi.
Pyh, ei uros mihinkään muuttaisi, ei se edes paljastaisi pesäpaikkaansa. Mutta tilaisuus oli liian hyvä, joten Lich päätti seurata, missä Venta kertoisi pesänsä olevan. Uros oli enemmän kuin tyytyväinen, Roerigille oli valittu mainio iltaseuralainen. Mainio tapa osoittaa luopiolle, että Lich aikoi pitää sanansa.

Nimi: Glowe

05.08.2018 21:09
Roerig - Luopio

Luopio kuunteli kaksikon keskustelua siihen oikeastaan puuttumatta. Katse suunnattuna tiukasti eteenpäin sakemanni asteli kipeää jalkaa vähän varoen eteepäin tässä himputin pusikossa. Pian koira kuitenkin näki mitä oli etsinytkin.

Koirien eteen avautui pieni lampi, ehkä vain 5-10 metria suuntaansa, jonka keskusta oli jo jäätön. Roerig tiesi, ettei se ollut kovin syvä, tosin keskellä joutuisi jo uimaan. Saksanpaimen asteli märkään lumiseen rantaheinikkoon ja solahti ohenevan jään läpi parin metrin päässä rannasta, nauttien kylmän veden tunteesta kipeässä koivessa. Vesi oli salvata hengen kylmyydellään. Se kuitenkin tuntui hyvältä haavassa, ja puhdisti veren tehokkaasti turkista.

"Teistä en tiedä mitä meinaatte tehdä, mutta minä lähden tässä kohta lounaan suuntaan", Roe murisi hampaat irvessä kylmän vuoksi. Uros kääntyi rannan suuntaan ja nosti vettä valuvat etutassunsa vankalle jäälle, joka sekin tosin räksyi koiran varatessa siihen painoaan. Takatassut ylsivät mutaiseen pohjaan.
"Vakooja kertoi että siellä päin on jonkin nartun pesä. Ei kyllä kovin tarkkaan pentele sijaintia kertonut, mutta käyn ainakin katsomassa", Roe kertoi ja päätti nousta jo alle minuutin kuluttua pois vedestä. Se oli niin hiivatin kylmää. Sakemannin tassut solahtivat välillä jään läpi samaa reittiä takaisin kävelessä, mutta ilman suurempia ongelmia Roe pääsi rannalle. Siellä Roe etsi pienen mitättömän lumikasan ja kieriskeli siinä, ja ravisteli turkkiaan vuoron perään saadakseen jäätävän veden pois turkistaan. Kunhan turkki ei tuntunut aivan valuvan vettä, luopio istahti nuolemaan haavaa tarkemmin puhtaaksi. Vesi oli kuitenkin tehnyt jo hyvin tehtävänsä, ja kylmä turrutti kipua tehokkaasti.
"Toivottavasti näemme vakoojamme pian, ettei tarvitse sinua turhaa vahdata", Roe murahti Zeken suuntaan.

Nimi: Glowe

05.08.2018 20:57
Niyra - Yad

Yadin Johtaja nyökkäsi Desafiolle, ja koska kukaan ei enää aikonut ottaa puheenvuoroa, Niyra nousi seisomaan ja käänsi katseensa yleisöön.
"Näiden sanojen myötä kokous on päättynyt", narttu vahvisti. Niyra loikkasi Korokkeelta alas ja asteli väkijoukon editse kohti keittiötä, kutsuen pari eturivissä olevaa kaartilaisten ryhmää, yhden ison joukon seinän luolta, ja alkoi sitten luetella vielä muutamia nimiä. (Onks ne ny ne Strix, Juri, Nyks jaa ketä muuta siihe tuli vai?) Yhteensä Kaartin koiria, niin harjoittelijoita kuin täysivaltaisia jäseniäkin tulisi mukaan noin 20. Ne riittäisivät ehkä juuri ja juuri turvaamaan valtaisan joukon ympäristön. Metsästäjiä tulisi yhteensä mukaan paljon enemmän. Niyra tajusi, ettei ollut edes tarkkaan varma, kuinka paljon metsästäjiä yhteensä oli. 40? 50?
"... Metsästäjät, kokoonnutaan ulkona", Niyra huudahti vielä, ennnen kuin katosi keittiöön. Narttu aikoi oikaista sieltä pihalle, jotta ei olisi kaiken kansan väistettävänä.
*Yhteisön laajentaminen pohjoisen taloihin alkaa pian olla todellinen kysymys... Hyvä jos kaikki edes mahtuivat Kokoushuoneeseen... Pitäisiköhän ilmojen salliessa yrittää pitää kokouksia suihkulähteellä?*, Niyra mietti. Lempeän nartun katseeseen oli osunut useampikin tapaus, etteivät kaikki pitäneet kylki kyljessä olevasta vierustoveristaan. Miten siinä ehtisi keskittyä kuuntelemaan, jos ympäristö ahdisti? Osa koirista ja kissoista ei ollut edes päässyt tai viitsinyt tulla kokoushuoneeseen, ja useampikin naama oli kuikkinut eteiskäytävän nurkan takaa. Yhteisön kokonaismäärä saattoi todella olla paisumassa lähelle kolmenumeroista lukua, jos oikeasti alkaisi laskemaan jokaisen vanhuksen, sairaan ja pienen silmänsä avaamattoman pennun... Niyra kuitenkin luuli että tuntemattomaan taloon muuttaminen pelottaisi isoa osaa eläimistä, laajennus ei ehkä sopisi juuri nyt. Ehkä Linjan vakiintuminen rauhoittaisi eläimiä, mutta totuus oli, että Kartanon kaltaisen vankan verkoston rakentaminen täysin uuteen ympäristöön ja taloon kestäisi, kuten myös sen vakiintuminen, miten viestit kulkisivat Kartanon ja Yhteisön pienemmän asutuspaikan kanssa. Aikaa, sitä Yhteisö tarvitsisi, mutta kiitos karkureiden Niyrasta tuntui että aika ja tapahtumat olivat toistensa kurkussa kiinni.

Pitkä turkki kevyessä tuulessa hulmuten collie jolkotti reippaasti suihkulähteelle, pysähtyi ja kääntyi paljastuneella asfaltilla ympäri tarkkailemaan ulospäin virtaavia koiria. Aurinko oli alkanut luoda korkeimpien puiden varjoja, ja oli saanut itselleen iltaisan hehkun. Ilma tuntui viileämmältä kuin päivällä. Vielä ei kuitenkaan ollut pimeää, eikä edes hämärtänyt oikeastaan sanomiseen asti.
"Metsästäjät, yritetään pysyä melko tiiviissä porukassa. Kun kotinne alkaa tulla lähelle, tulkaa etujoukkoon kertomaan. Kaartilaiset, jakautukaa neljään ryhmään, ja asettukaa kummallekin sivulle, taakse ja eteen", Niyran ääni oli epäniyramaisen tomera ja käskevä, mutta narttu tarkasteli joukkoa hymy kasvoillaan, silmissä tuttu lempeä katse.

"Rollo, onko kokoushuoneessa vielä ketään mukaan lähtevää?" Niyra huusi pienen tauon jälkeen, jonka aikana Kaartilaiset olivat jakaneet ryhmiään, ja metsästäjätkin jo näyttivät hakeutuvan jonkinlaiseen järjestykseen. Reippaimmin Niyraa kohti olivat liikkumassa ne joiden koti oli ihan kulman takana, ja kauempana vaikuttivat kuuntelevan ne joilla kotimatkaa oli eniten. Rollo korotti ryhtiään kuunnellessaan, kääntyi sitten ja loikki ulkoportaat takaisin sisälle. Niyra kuuli epäselvästi pilkkuturkin huutavan kokoushuoneessa jotain, varmaan komentamassa eläimiä tulemaan mukaan. Ehkä uhkaili jollain rangaistuksella, mistä sitä tiesi. Niyra vain toivoi että eläimet ottaisivat Rayon ja muiden sanat todesta, ja eivät liikkuisi yksin. Mutta samalla Niyra tiesi, ettei niin tulisi käymään. Sellaista ei voisi mitenkään valvoa, ja Niyra ei todellakaan ollut kannattamassa sellaista ideaa, että yksin liikkuminen olisi rangaistavaa. Nyt jos koskaan Niyra kaipasi eläimiltä avoimuutta, ja avun sekä tuen antamista toisille. Rangaistukset vain kietoisivat yhteisöläiset valheisiin, salailuun ja varovaisuuteen. Ja sellainen ei käynyt päinsä, jos karkurit meinattiin joskus saada kiinni. Samalla tavalla kuten ei voinut valvoa sitäkään, että toivatko kaikki metsästäjät joka päivä osan saaliistaan Kartanolle. Varmastikaan eivät. Jos siipeilijät jäivät kiinni, niille Niyra kyllä antaisi jonkin rangaistuksen, mutta muutoin Niyrasta ruuan omaan käyttöön pihistäminen ei ollut mikään ongelma; Kartanon ruokavarastossa oli aina ruokaa ja varaa valita. Ja niin kauan kuin asia olisi samalla tavalla, ei metsästäjien saaliita ja Ruokavaraston täyttämistä tarvitsisi kovin tarkasti valvoa.

Rollo loikkasi portaisiin pian huutamisen jälkeen.
"Voimme lähteä, rouva!" Dalmantialainen huusi takarivistä. Niyra nyökkäsi, vaikka dalmantialainen ei varmaan sitä väen takaa nähnytkään, ja sitten Johtaja loikkasi reippaaseen vauhtiin kohti länttä. Ensimmäiset koirat tulivat jo juttelemaan Niyralle, ja nartun luokse jääneille Kaartilaisille, ensimmäiset pesät olivat vain kymmenen minuutin juoksemisen pääässä. Niyra piti yllä reipasta tahtia, mutta hidasti metsässä nopeahkoon raviin. Joukko etenisi hyvää vauhtia, mutta samalla puhuminen eteen tulevien kanssa onnistuisi hyvin.
Niyraa hymyilytti. Vain kymmenen minuutin kuluttua narttu kyllä tunsi liikkumisen lihaksissa ja pienenä hengästymisenä. Okei, ei luonnossa elävä koira nyt ihan rapakuntoon pääsisi, mutta sitten arvovaltaiseksi nousemisen Niyra oli viettänyt hyvinkin epäaktiivista elämää Kartanon seinien sisällä. Collien kunto ja voimat eivät varmasti olleet samaa luokkaa kuin vaikka vuosi sitten. Ja mistä sitä tiesi, jos 5-vuotiaan keho alkaisi jo sanomaan vastaan kaikelle sille mitä täällä metsässä rymyäminen vaatisi? Kotikoiratkin alkavat harmaantua 6-8 vuoden iässä, mutta eläisivät tosin paljon kauemmin. Luonnonvaraisille koirille 8 vuotta alkaisi olla jo hyvä ikä.

Jonkin matkaa länteen kuljettuaan Niyra kääntyi kohti etelää, aikoen koukata Kartanon ympäri kierroksen sitä kautta.
"Rouva, peltojen suunnassa asuu vielä useita", yksi eteen ilmestyneistä metsästäjistä, jonka nimeä Niyra ei valitettavasti muistanut, kommentoi varovaisesti.
"Kuinka kaukana?" Niyra pysähtyi katsomaan koiraa.
"30 minuuttia ehkä, jos juoksee"
"Meidänkin pesä on tuossa suunnassa... 15 minuuttia", toinen metsästäjä puuttui puheeseen.
"Selvä, kiitoksia. Te voitte lähteä tästä jo kotiin, kuljettehan yhdessä?" Niyra pyysi. Noin neljän koiran porukka nyökkäsi, sanoi nopeat heipat jonkin kumarrus-nyökkäyksen kanssa, ja lähtivät porukkana osoitettuun suuntaan. Koirien kertomaan mieleen painaessaan -toivottavasti kaartilaisetkin yrittivät muistaa kuulemaansa- Niyra alkoi hyvinkin nopeasti saada käsitystä siitä missä metsästäjät asuivat. Narttu jatkoi matkaa kohti etelää, samalla kun kärkeen tulevat koirat vaihtuivat, ja yhä useamman joukon lähtiessä kotia kohti. Niyran katseen alla kukaan ei kuitenkaan lähtenyt yksin. Mutta, varmasti moni ehtisi livistää kenenkään Kaartilaisen huomaamatta omine aikoineen kotiin tai muille menoille, tosin Niyra oli liian sinisilmäinen moista edes ajattelemaan.

Nimi: Meikäläinen

05.08.2018 17:41
Desafio & Rayo - Yad

Rayo nyökkäsi.
"Muistakaa myös varoa sitä karhua, sen häätämisestä ei ole kauaa, ja se saattaa palata. Ja muistakaa: KUKAAN EI LÄHDE YKSIN MINNEKÄÄN. Jos menee Kartanon pihan ulkopuolelle metrinkään, täytyy olla lupa joltakulta arvovaltaiselta." Hän nyökkäsi ja astahti taaksepäin. "Desafio...?"
"Ah, kiitos", Desafio hymähti hiljaa ja asteli reunalle. "Rayo-herran kommentista tulikin mieleeni, että kaartilaisten tehtävä on pitää silmällä Kartanon pihaa, ja mikäli joku lähtee alle viiden kaartilaisen saattamina, lähettäkää mukaan tarvittava määrä sotilaita. Ja kysykää kaikilta, onko lupa lähteä. Näin vältytään ongelmilta." Hän vilkaisi muiden johtajiston jäsenten ilmeitä ja tulkitsi, että idea kelpuutettiin(?)
"Mutta, näin ollen kokous on siis päättynyt, ellei kenelläkään ole enää asiaa?"

Nimi: Meikäläinen

05.08.2018 17:30
Dovan - luopio

Dovanin raivo laantui hieman, mutta edelleen hän oli erittäin pahalla tuulella ja raivostuisi pienimmästäkin vihjeestä.
Se ei tehnyt elettäkään Zeken esitellessä nimensä, ainakaan ihan heti.
"Bleak..." Dovan murahti, ei sillä, että hän olisi halunnut sanoa jotain, vaan ikäänkuin maistellakseen nimeä suussaan. "Hyvä, ettet ole jonkun ukonrähjän antaman nimen pauloissa", se vain murahti ja kääntyi siihen suuntaan, minne karkurit olivat aiemmin olleet menossa. Kommentin olisi voinut ottaa eräänlaisena kehuna: Dovanilta olisi turha odottaa juuri isompaa kehua.
"No, ala tulla, nulikka. Koita olla hyödyksi, niin selviät."
Yhtäkkiä hän käännähti asteltuaan muutaman askelen ja katsoi silmät palaen vihasta ja sanoi:
"Jos haluat olla porukassamme...
ymmärrätkö, mitä se tarkoittaa? Sinä olet meidän alaisemme, tai siis tottelet meitä. Muuten tapamme sinut. Mutta älä ota alaisuutta ikävänä asiana: vastapalveluksena olet, voisiko sanoa, meidän, sekä ystäviemme suojeluksessa. Jos et voi palata Yhteisön luo, ja jos haluat kostaa sille, viisainta on liittyä meidän porukkaamme. Me tuhoamme sen leikin. Me tuhoamme myös sinut, jos teet jotain väärin. Mutta... jos osoittaudut hyväksi liittolaiseksi, sinulla saattaa olla paremmat mahdollisuudet selviytyä. Me kaksi olemme nimittäin tämän metsän kohtalon määrääjät, me määräämme jokaisen kohtalon. Muista se aina, penikka. Olet vielä nuori, ja sinulla on paljon opittavaa. Muista, että tärkeintä on selviytyä, ja minä ja Roerig olemme ne, jotka jäävät eloon. Liittolaistensa kanssa. Jonain päivänä me kaksi perustamme uuden yhteisön vailla kissoja ja rauokkoja, ja luotettavimmat saavat suurta kunniaa maisteltavaksi. Muista sekin, Bleak, ja päätä nyt, haluatko totella meitä hamaan loppuun saakka, vai haluatko kuolla?"
Roerig voisi olla imarreltu, sillä mikäli hän ei olisi yhtä... hyvä liittolainen, Dovan ainakin yrittäisi karistaa tämän kelkasta. Näin Dovan ajatteli.
Dovanin ääni tämän puheessaan oli kylmä, mutta sen silmistä loimuavan vihan läpi näki jotain... mysteeristä. Dovan unelmoi. Se tiesi, että asioista tulisi totta. Se myös tiesi, ettei olisi kuolematon, ja liittolaisia tarvittaisiin. Tätäkin nuorta urosta tarvittaisiin karkurien imperiumin luomisessa, ja varhain mukaan hypänneet olisivat etusijalla sitten, kun esimerkiksi... Käskynhaltijat tarvitsisivat Komentajia, tai vaikka jotain Sotapäälliköitä tai Lainvalvojia, Roerigin ja Dovanin lain vartijoita. Oikeamieliset uroot saisivat kunniaa.
Dovan siristi silmiään. Ymmärtäisikö uros parhaansa? Haluaisiko se osaksi hirmuvallan johtajistoa?

Nimi: Glowe

05.08.2018 16:58
Rico - Yad

Aivan kuten Rico oli muistellutkin; Ubo ei hurjasti esitellyt tunteitaan. Edes menneltä ajalta Rico ei muistanut seropia hurjan nauravaisena tai vitsikkäänä tyyppinä, vaan enemmänkin kunniallisena, kurinalaisena ja ahkerana koirana joka oli ainakin Ricon kokemuksen mukaan tullut ihan hyvin työkavereidensa kanssa toimeen. Tai siis, Ubo ei ollut sellainen Kaartilaisten kesken vihattu kuten vaikka Rollo tai harjoittelijoiden pelkäämä, kuten vaikka Jaffa. Harmillista, Ricosta noissa kummassakin edellä mainituissa koirissa oli omat hyvät ja arvostettavat puolensa, mutta täytyi vanhuksen itselleenkin myöntää, etteivät heistä kumpikaan kuuluneet Ricon lempikollegoihin. Varsinkin Rollo oli ikävä.

Alkuhirvityksen jälkeen Rico kykeni katsomaan toisen uroksen silmiä kuten kenen tahansa. Ja jos Rico ei olisi sattumassa sokeutumaan, ei noutaja varmaan olisi edes hätkähtänyt toisen juroa ulkomuotoa. Vahinko oli kuitenkin jo sattunut, ja Rico toivoi ettei ollut täysin pilannut keskustelumahdollisuuksiaan. Ubon lukeminen nimittäin oli hivenen haastavaa, ja Rico ei ollut aivan varma oliko toivottua vai epätoivottua seuraa. Koska uros ei ollut aivan varma Ubon mietteistä, Rico olisi halunnut vaihtaa keskustelutyylinsä vähän varovaisemmalle tasolle, mutta ei voinut. Jep, Rico oli huomannut Ubon äänensvyn ja ilmeen muutokset sokeudesta puhuttaessa. Mutta nimenomaan siitä Rico halusi nyt puhua.

Ubo vakuutti muistavansa Ricon. No sehän mukava, Rico hymyili ja heilautti häntäänsä, autuaan tajuamatta ettei keskustelukumppani niitä voinut nähdä. Ricolla olisi vielä paljon tottumista sokean kanssa juttelussa, sekä aikanaan tietenkin sokeana olemisessa. Ubon mainitessa hajun tunnistamisen Rico mietti, että noutajankin pitäisi varmaan alkaa kiinnittämään tarkempaa huomiota hajuihin ja ääniin. Ja välimatkoihin. Varmaan, jos noutaja nyt vain sulkisi silmänsä ja yrittäisi kävellä vaikka tuossa vieressä olevaa seinää koskettamaan, Rico ei löytäisi seinää. Silmät suljettuina välimatkat vain tuntuivat erilaisilta. Luuli että otti ison askelen tai käänsi hurjasti päätään, vaikka oikeasti liikkeet olivat paljon pienemmät mitä oikeasti. Eli, jos Rico yrittäisi, noutaja varmaan pääsisi kymmenen, kahdenkymmenen sentin päähän seinästä ja alkaisi ihmettelemään, miksei ollut jo osunut siihen. Miten ihmeessä Ubo selvisi kaikesta mikä sokealle oli vaikeaa?

"Kuka tuo kissa oli?" Rico kysyi, vilkaisten mustan kollin menosuuntaan. Rico ei hahmottanut tässä väenpaljoudessa kenen luo kissa oli menossa, tuohon suuntaan kävellessä mahdollisia kohteita kun oli parikymmentä jos enemmänkin. Noutaja oli kyllä tiennyt, että toinen kadonnut oli kissa, parantaja ja nimeltään Shin, mutta ei tiennyt yhdistää asiaa juuri tuohon kissaan.
"Ja miksi hän oli selässäsi?" Rico lisäsi uteliaan kysymyksen. Kissa ei nyt kuitenkaan ihan hirveästi noutajaa kiinnostanut, ja Rico päätti kokeilla kepillä jos jää vielä kestäisi. Rico halusi kovasti puhua Ubon sokeudesta, mutta halusiko seropi?
"Näen vielä. Mutta kuinka lie kauan", Rico vastasi toisen kysymykseen.
"Mitenhän sitä sitten selviää? Kuinka sinä onnistut liikkumaan paikasta toiseen?" Rico jatkoi. Noutajasta itsestään tuntui, että pelkän aterian syöminen ilman silmiä olisi kamalan vaikeaa. Mistä Rico tiesi tarkalleen mitenpäin saalis oli, tai mihin tarkalleen olikaan laskenut sen lihapalan, kun kirsu täyttyisi saaliin ja verenhajusta muutenkin? Ja miten Rico voisi tutustua kehenkään uuteen eläimeen jos ei tiennyt miltä joku näytti? Ahha! Rico voisi aina pyytää keskustelukumppani kertomaan ulkonäötään ja loppu olisikin Ricon mielikuvituksen armoilla. Ricolle sen kaltainen avunpyytäminen ja kykenemättömyyden myöntäminen ei olisi yhtään vaikeaa. Ubon ja Ricon sokeuden/sokeutumisen hyväksymisaste taisi olla hyvin eri tasolla, mutta Ricolla sentään oli aikaa valmistautua sokeuteen, kun taas Ubolla muutos oli ollut hyvin nopea. Rico ei sitä tietenkään tiennyt, että miten seropi oli sokeutunut, mutta ei kehdannut kysyä. Rico sen sijaan oli jo möläytellyt oman syynsä, ja tulisi varmasti vielä harmaasilmäisenäkin asiaa paasaamaan jokaiselle.

Nimi: Defia

05.08.2018 10:35
Ubo - Yad

Ubo heilutteli epävarmana korviaan, kun sitä jututtamaan tullut koira hiljeni täysin. Nopeasti uros tajusi miksi ja se sai sen kärsineet korvat painumaan luimuun. Eihän uroksen naama ollut kaunista katseltavaa, mutta eipä toisten järkyttäminen sem avulla tuntunut silti mukavalta. Ajatus sai uroksen murisemaan hiljaa itsekseen.
Eripari korvat nousivat jälleen pystyy, kun noutaja puhui. Ääni kuulosti tutulta. Varmasti siis kaartilainen, sillä uros oli ollut enimmäkseen tekemissä niiden kanssa. Joku, josta tulisi myös sokea?
Ubon häntä heilahti helpotuksesta, kun se kuuli vastapuolen olevan Rico, eikä kukaan yrmy kaartilainen kuten Rollo. Se veikkasi, että sellainen koira olisi ehkä yrittänyt pestä lattiat sokeutuneella uroksella. Tietenkään Ubo ei alistuisi sellaiseen ilman tappelua, mutta juuri nyt sitä ei vain huvittanut tapella. Yhteisöllä tuntui kokouksen perusteella olevan ihan tarpeeksi ongelmia.

“Tietenkin muistan sinut,” Ubo murahti ehkä hieman kärsimättömän kuuloisesti. Se ei halunnut kenenkään olettavan, että se oli menettänyt muistinsa näkönsä lisäksi. Vaikka puoli vuotta oli pitkä aika koiralle, niin ei silti tarpeeksi pitkä sen työtoverien unohtamiseen. Ubon tapoihin ei kuulunut selitellä itseään, mutta silmiensä kanssa se joutui usein tekemään poikkeuksen. “En vain tunnistanut hajuasi... tai ääntäsi sen puoleen. Ei oiken tullut laitettua kaikkien yksilöllistä hajua muistiin silloin, kun vielä näin,” tämä selitti muristen. Tutuimmat hajut uros tietysti tunnisti ongelmitta, mutta monet muut asiat eivät olleet niin itsestään selviä.
Ubo luimisti epävarmana korviaan. Se ei ollut varma halusiko sanoa mitään siitä, että oli vielä elossa. Olisihan se tosiaan ollut varmasti parempi olla kuollut, kuin sokea pelkuri. "Mukava olla taas... kotona," uros vastasi selvästi epäröiden. Sitä hieman pelotti kutsua paikkaa kodiksi, vaikka olikin syntynyt Yhteisössä. Sentään se ei uskonut, että Rico kieltäisi sitä kutsumasta paikkaa niin.

Shin katsoi noutajaa neutraalilla ilmeellä. Kahden koiran keskustelu ei ollut sille lainkaan kiinnostava. Siksi kissan katse harhailikin ympäriinsä. Kissa siis näki vanhusten ohi hiippailevan pennun kavereineen. Se katsoi hetken niiden perään, mutta ei pitänyt sitäkään erityisen kiinnostavana, pennuilla harvemmin oli kärsivällisyyttä istua kokouksissa. Musta kolli itse haaveili nukkumisesta ja ajatus saikin sen haukottelemaan.
Väkijoukosta alkoi hiippailla muitakin eläimiä, jotka eivät jaksaneet odottaa kokouksen päättymistä. Varmastikin ne luottivat siihen, että joku muu kyllä kertoisi, jos jotain tärkeää jäi kuulematta. Shin katseli näitä tylsistyneenä, kunnes se huomasi poistuvien eläinten joukossa tutun koiran. Ärtyneen näköinen dobermanni vältti katsomasta kissan ja sen alla seisovan koiran suuntaan. Yrittää luikkia pakoon vai? Shin ajatteli pienen virneen kohotessa jälleen sen kasvoille.
Kissa työnsi pari kynttä esiin ja "puristi" niillä koiran niskaa kertoakseen menevänsä tarkistamaan jotakin. Ubo kuittasi Shinin viestin nopealla korvan heilautuksella. Musta kolli loikkasi alas koiran selästä ja lähti rennosti Spiritin perään. Eihän tämä voisi jättää vääryyttä oikaisematta. Olivathan he melkein perhettä. Hehehe.

Ubo yritti hetken kuunnella kissakaverinsa hiljaisia askelia, mutta siitä ei tietenkään tullut mitään. Se keskitti siis huomionsa takaisin noutajaan. Tämä oli ensimmäinen kerta sen sokeutumisen jälkeen, kun se oli tilassa, jossa oli näin paljon eläimiä. Asia sai uroksen hieman hermostuneeksi, koska sen oli todella vaikea pitää silmällä yhtään ketään. Kaikki äänet ja hajut yrittivät sekoittua toisiinsa ja samaan aikaan silti tunkeutua koiran tajuntaan kuin ne olisivat ainoa asia tässä tilassa. Hajujen maailma varsinkin saattoi viedä normaalinkin koiran mennessään, mutta sokealle se oli vielä julmempi ansa. Aivan kuten ruuan tuoksu saattoi tehdä nälkäisen varomattomammaksi oli se saanut sokean koiran "sokeaksi" edessään seisoneelle koiralle.
Siitä huolimatta Ubo yritti pitää sokean katseensa kutakuinkin kohti noutajaa. Vaikka ajoittain se kyllä epäili, että olisi parempi vain pitää silmiä kiinni tai tuijottaa vain jonnekin tyhjään, sillä sen sokea katse ei ollut se kaikista rauhoittavin näky. Se oli silti tapa joka oli melko tiukassa. Ricon kohdalla se saattoi myös olla hyödyllinen ihan vain sen suhteen, että toinen uros sai itse nähdä miltä sokea tuijotus näyttäisi ennen kuin siitä tulisi myös noutajan kohtalo.
Rico oli antanut sokeutumisensa syyksi kaihin, josta Ubolla ei oikeastaan ollut mitään hajua. Se oli kyllä kuullut sanan kerran tai pari, mutta ei osannut yhdistää sitä mihinkään tiettyyn. Tietysti nyt se saattoi yhdistää sen sokeuteen. Uros murisi itsekseen pohtiessaan pitäisikö sen kysyä asiasta jotakin. Se ei kuitenkaan tiennyt miten korrektia se olisi, joten valitsi epäsuoremman reitin.

"Sinä siis näet vielä?" tämä kysyi. Eihän Ubo oikeastaan voinut tietää vaikka Rico olisikin jo lähes sokea ja oli vain tunnistanut uroksen hajun kuultuaan, että tämä on palannut. Ehkä sen kauhistunut henkäys oli johtunut jostain aivan muusta kuin Ubon naamasta. Tosin sitten uros olisi erittäin suolainen, koska se vain todistaisi sen oman kyvyttömyyden. Vaikkakin jälleen seropin mieleen leijaili kysymys siitä, että kuinka monen eläimen yksilöllisen hajun se voisi edes oppia muistamaan. Ajatus oli pelkällä olemassa olollaan hirvittävä.

Nimi: Glowe

03.08.2018 22:26
Mitra - Auony

Nayalin huoneen ovi oli kiinni, joten Mitran piti loikata ripaan roikkumaan jotta saisi sen auki. Homma oli kuitenkin parantajalle niin tuttua, ettei se paljoa kissan mieltä vaivannut. Ovi narisi auki, ja Mitra pujahti sisään.
"En ole muuten huomannut kysyä siltä vinttikoiralta, tietääkö se mitä Nayalille tarkalleen tapahtui. Haluaisin kyllä tietää, miten ihmeessä hän sai sellaisen määrän lasia vatsaansa", Mitra mietiskeli ääneen Creetalle.

Nayal ei ollut herännyt, vaan makasi nukkumassa tai tajuttomana paikoillaan vuoteessaan, joka ei enää kylpenyt veressä niinkuin oli eilen kylpenyt. Oppilaan turkissa näkyi edelleen verta, tai vähän punertavaa väriä, koska sen peseminen niin vaaleasta turkista oli hankalaa. Vatsan ympärille käärityt kankaat ja kaiken maailman muut asiat olivat hyvin paikoillaan. Mitra asteli lähemmäs. Nayalin hengitys taisi olla niin pientä ettei sitä nähnyt. Mitra ei kuitenkaan vielä epäillyt mitään.

Nimi: Glowe

03.08.2018 22:14
Ezra - Yad

Ezra nyökytetteli päätään pimeässä, tajuamatta ettei Furi välttämättä nähnyt sitä. Varovasti whippet lähti seuraamaan pentua, joutuen välillä ahtautumaan tunnelissa eteenpäin. Jännä kyllä, ahtaus ei aiheuttanut Ezralle paniikkia.
"Tätä voisi kyllä kaivaa vähän isommaksi. Että pääsee liikkumaan ripeästi pois jos sellainen tilanne tulee", Ezra totesi. Sen korvat nousivat, hiiriä? Mahtavaa!

"Tämä voisi olla helpompi kaivaa auki tuolta ylhäältä", Ezra mietti, kun oli päässyt vielä ahtaampaan kammioon, josta myös pääsisi ilmeisesti ulos.
"Mitä luulet?" Ezra kysyi pennunkin mielipidettä. Pitäisikö toisen mennä ulos juoksentelemaan ja etsimään uloskäyntiä? Kuulosti hankalalta.
"Mä en mahdu kääntymään tässä, oota mää pakitan ja kaivetaan sitten vähän. Sinähän voit aloittaa täältä ja puskea multaa minun suuntaan ja minä siirrän niitä pois oman kaivamiseni ohella?" Ezra ehdotti, samalla kun peruutti hyvin hankalan tuntuisesti takaisinpäin. Enää whippetistä näkyi vain tuhiseva multakuono.

Nimi: Iitu

03.08.2018 17:56
Furi - Yad

"Hei Ezra!" tervehdin whippetiä ja nousen varoen ylös. Kuopassa on hieman ahdasta, nyt kun molemmat seisovat siinä. Minun tekisi mieli ravistella turkkiani oikein kunnolla, jotta juuttuneet mutapalat irtoaisivat. Hmm, huono puoli ryömisessä, mutta hälläväliä.
" Pimeää", virnistän vastaukseksi. "Tästä menee joku tunneli tuohon suuntaan. Siellä ei oikein näe mitään, mutta kyllä siitä mahtuu! Välillä oli hieman ahdasta. Minä ryömin eteenpäin, joten en ole varma, miten korkealla katto on," vilkaisen ylöspäin.
"Mutta ei se niin pitkä matka ollut. Tunneli avartuu tällaiseen kuoppaan, ja siellä oli reikä maassa, tai no, katossa. Siellä näkeekin jotain, ja sitä pystyy varmaan suurentamaan, siis sitä reikää. Tule, niin näytän! Tehdään siitä sisäänkäynti."
Heilautan seikkailumielisesti häntääni ja käännyn hieman hankalasti ympäri, sukeltaakseni takaisin tummaan tunneliin. Näkyvyys on nolla, mutta se ei haittaa, onhan minulla jäljellä kaikki muut aistit, jota kuunnella.
" Ainiin, törmäsin hiireen, eli niitä ainakin löytyy täältä. Älä säikähdä, ne ovat sinun saaliisi", varoitan Ezraa, jotta whippet ei saisi sydänkohtausta, jos säikähtänyt pikku nisäkäs vipeltäisi sen tassujen ylitse. "Muuten täällä ei ole mitään pelättävää", huikkaan taaksepäin, ennenkun astelen sisään tunneliin.

Tällä kertaa pidän itseni pystyssä ja tunnustelen varovasti, missä seinät ja katto menevät. Tarvittaessa kyyristyn kasaan tunkeakseni lävitse jostain ahtaammasta paikasta, mutta kyllä Ezra varmasti tunneliin myös mahtuu ilman suurimpia ongelmia. Tuttu auringonsäde valaisee lopulta tunnelin päädyn ja hinaan itseni siihen suuntaan, ennenkun kipitän edessä aukeavan kolon toiseen päätyyn, jotta en olisi valon tiellä. Uteliaana en kuitenkaan malta kauan odottaa, ennenkun nousen huterasti takajaloilleni, yrittäen tunkea kuonoa reijästä läpi. Virkeä ulkoilma kutittaa mukavasti, ja maasta leijailee pieniä mutahiutaleita kuonon ympärille. Laskeudun takaisin kaikille neljälle tassulle ja hinkkaan kuonoa etujalkoja vasten, ennenkun alkaa aivastuttaa.

©2018 Vᴀʟʟᴀᴛᴛᴜ ᴿᵖᵍ - suntuubi.com