Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli

Chatti

 

Pelimerkit

Kirjoita roolin alkuun hahmosi nimi ja lauma.
Vieraskirjan nimi-kohtaaan laita oma nettinimesi.
"Puhe"
*Ajatukset joko näin* tai sulauta muutoin tekstiin.
Tekeminen ilman merkkejä.
Rooliminen on vapaasti valittavissa minä-,
ja hän-kertojista sekä preesens-, ja imperfektimuodoista.
Käytä kappalejakoja, jotta teksti olisi selkeämpää.

Mainostetaan Vallattua, jotta pelaajia saadaan lisää. Kopioitavan mainostekstin löydät tämän linkin takaa, muista laittaa myös sivuston osoite.

>> Peliuutiset <<

>> Kysely <<

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Defia

13.10.2018 19:43
Ubo - Yad

Komentaja? Sokea koira höristi korviaan Päällikön sanoille. Lichin lisäyksen myötä uroksen korvat painuivat luimuun. Ainakin se tosin sai selityksen Johtajan nyyhkytykselle. Sellainen teki uroksen muutenkin vaivaantuneeksi, koska se ei tiennyt miten sen pitäisi reagoida. Sokeana sen oli kuitenkin entistä helpompi leikkiä täysin tunteetonta. Mikä itkevä narttu? En minä ole nähnyt mitään. :)
Ubo nyökkäsi ja murahti myöntävästi Royn vastauksen perään. Haistaessaan veljensä lähestyvän Ubo katsoi sen suuntaan hieman vaivaantuneena. Uros olisi halunnut pyytää kissaa tulemaan mukaan, mutta ei tahtonut tehdä sitä muiden edessä. Se oli muutenkin yrittänyt pärjätä ilman veljensä apua, koska parantajana Shinillä ei ollut aikaa toimia sen silminä. Eikä se kyllä uskonut, että Shin edes suostuisi lähtemään tulta kohti. Kuka hullu sellaista tekisi, uros kuuli veljensä äänen päässään. Huokaisten Ubo jätti asiaan sikseen. Se tosin heilutti vasenta korvaansa kolme kertaa hyvästiksi veljelleen, tietämättä näkikö kissa sitä. Aika käydä hullun hommiin.
Sokea uros suuntasi Lichin perässä metsään. Metsästäjän haju oli sille hyvin tuttu juurikin sen veljen pyytämän palveluksen vuoksi. Pelkkä ajatus siitä sai uroksen huokaisemaan uudestaan. Ubo ei ollut voinut kieltäytyä, sillä jonkun jäljestäminen ei itsessään ollut väärin ja uros oli henkensä velkaa veljelleen. Shinin oudot toimet vain saivat uroksen tuntemaan olonsa kovin vääräksi tehdessään niin. Uroksella ei edelleenkään ollut mitään hajua mitä kissa oli oikeasti tehnyt.

Nimi: Glowe

13.10.2018 12:17
Rico - Yad

Kumarassa kävelevä, vanha noutaja näki onnekseen nuorten, ja sen kissan lähtevän juoksemaan kohti kaupunkia. Rico erotti muut vain pienen matkan ajan ja sitten ne katosivat Ricon näkökentältä. Sillalla kasvoi sammalta, ja tuuli oli ajan saatossa kasannut asfaltille lehtiä, jotka olivat kaikki menettäneet pienenkin kosteuden kesäauringossa. Nyt luonnon vuosien työ katosi sekunneissa, liekkien ahmiessa kuivaa matrliaalia tyytymättömään nälkäänsä. Ilmassa leijui palavia lehtiä ja savu minimoi Ricon näkökenttää entisestään. Silmiä kirveli. Persausta tavoittelevista liekeistä ja kaikesta muusta mukavasta ehdottomasti kamalinta oli repivä kipu rinnassa, syvällä keuhkoissa. Jokainen pihiseväksi käynyt hengenveto sai Ricon vääntämään kehoaan kasaan ja nojaamaan lähemmäs Aroa. Rico ei saanut henkeä juuri ollenkaan, se ja kipu olivat hidastaneet vanhuksen paon säälittäväksi mateluksi. Taakse vilkuilevasta Arosta suorastaan huokui hätä ja kiire, mutta uskollisesti ruskeankirjava Kaartilainen pysyi vanhan kouluttajan vierellä ja yritti auttaa sitä parhaansa mukaan.
"Vauhtia Rico!" Aro huusi, kun takana jokin räjähti uudelleen ja valaisi ympäröivää mustaa savua. Kuumuusaalto sai molemmat urokset irvistämään. Jotain savuavia tai palavia osia rämisi ihan lähelle.
"Köh, köh... Anteeksi", Rico köhisi, tuskin Aro edes kuuli sen sanoja. Eivätkö he ehtisi tulen alta pois? Hemmetti Aro, lähtisi pois, menisi auttamaan nuoria, ja sitä kissaa. Ei Ricolla olisi niin väliä, nyt kun Furikin oli... Suru vihlaisi Ricoa jälleen. Tuolta liekkimerestä ei voinut selvitä. Alik ja Furi olivat kuolleet.

Rico tunsi hampaat niskanahassaan. Aro alkoi teoriassa vetämään vanhusta eteenpäin, kantaen samalla osan Ricon painosta, ujuttautumalla noutajan lavan alle. Vauhti parani jonkin verran ja köhivän Ricon liikkuminen helpottui. Taas yksi tuulen kääntämä savumuuri, jonka läpi kulkiessa Rico oli kirjaimellisesti sokea ja Aron armoilla. Sitten savu hälveni, ja Rico näki jopa asfalttia ja läheisen auton. Nuoret olivat lähistöllä, vaikka Rico ei niitä nähnytkään.
"Mennään vielä kauemmas!" Aro huusi eteenpäin, päästettyään Ricon taas kävelemään ihan omin avuin. Hetken kuluttua Rico näkikin muut ja joukko lähti kulkemaan syvemälle kaupunkiin, pois savusta ja tulesta, pitkin autojen valtaamia katuja. Kauaa he eivät kuitenkaan ehtineet kulkea, kun Rico lyyhistyi istualleen erään auton viereen.
"Minun pitää levätä ihan hetki", Rico huohotti ja sai taas yskänpuuskan. Aro luimisti korviaan vieressä ja vilkaisi savunharmaata taivasta.
"Tuli ei ehdi tänne ihan heti. Pidetään tauko. Onko kukaan loukkaantunut pahemmin?" Aro kyseli muilta. Sitten sekarotuinen käänsi katseensa Mitoon, joka oli enemmänkin harmaanmusta, kuin valkoinen.
"Oletko sinä parantaja?" Mito pudisti päätään.
"En. Ja vaikka olisinkin, ilman tarvikkeita ei pysty tekemään oikein mitään", Mito naukui. Kolli katsoi häntäänsä käännellen Ricoa joka oli laskeutunut makuulleen asfaltille.
"Pappa ainakin on hengittänyt ihan hitosti savua. Siihen vaivaan en osaa auttaa. Mutta jos jollakulla on haavoja tai palovammoja, ne pitäö puhdistaa", Mito naukui ja katseli harmaata maata ympärillä.
"Täällä tosin ei taida olla vettä", Kolli naukui hymähtäen. Sitten kissan katse laajeni kun se tajusi joukon olevan vajaalukuinen.
"Jäivätkö Furi ja Komentaja
..?" Mito naukui järkyttyneenä. Aro nyökkäsi surullisen näköisenä.

//Strix, Nona?

Nimi: Iitu

10.10.2018 07:30
Aslan - Auony || Lich-Yad

Aslan käänsi jo terävät korvansa kohti lähestyvää partiota. Se olisi huiskinut kärsimättömänä paksua häntäänsä, ellei se olisi jo liimautuneena Niyran selkää vasten. Aslan nyökkäsi tervehdyksen ja silmäili mielissään saapuvaa partiota, jonka etunenässä kulki tutut, hyvät koirat. Tai no, seropi ei ollut niinkään tuttu, mutta Aslan oli kuitenkin kuullut koirasta paljon hyvää. Sitäpaitsi Alik oli antanut Ubolle luvan jatkaa Arvokaartilaisena, joten se mielipide riitti maine coonille vallan mainiosti.
"Koillisessa on syttynyt tulipalo. Tahdon selvittää, miten pitkälle palo on jo levinnyt. Metsästäjiä siinä suunnassa pitää varoittaa", Aslan aloitti ja luimisti korviaan. "Sitäpaitsi Alik ja pari muuta Yhteisöläistä on nähty palon luona. Heidät on löydettävä."
Kolli ei niinkään kaunistellut sanojaan, mutta jätti myös sanomatta ääneen, että saarroksiin jääneet koirat olivat todennäköisesti kuolleet, ihan vain vieressä olevan Komentajan sisaren takia. Maine coon ei keksinyt muuta selitystä sille, miksei Komentaja ollut palannut Kartanoon.
"Minä näin hänet ja muut liekkien keskellä", Lich tuhahti väliin ja luimisti korviaan Aslanin kääntäessä raivostuneen katseen rottweileriin.
Uroksen mielestä turhaa jaaritella mukavuuksia, vaikkei se voinut tietääkään, mitä lopulta olikaan tapahtunut. Parempi kuitenkin toivoa parasta, tai siis Yhteisön mielestä kamalinta, eikö?

"Niinkun sanoin..." kolli mulkaisi paheksuvasti metsästäjää, "asia pitää selvittää. Tulisitteko te mukaan?"
Aslan esitti kysymyksensä, vaikkei äänensävy ollutkaan kyselevä. Kolli kääntyi tarkastelemaan terävästi Uboa. Eikös sokeilla yleensä ollut parempi hajuaisti, kun näköön ei voinut turvautua? Siitä voisi olla nyt apua, vaikka Aslan ei uskonut, että savuisessa ilmassa kamalasti pystyisi tunnistamaan hajuja. Toisaalta, eipä näkökään siinä auttanut. Roy nyökkäsi tomerana.
"Tietenkin lähdemme mukaan, herra."
Aslan nyökkäsi hyväksyvästi, ja kääntyi sitten Niyran puoleen, kun collie kertoi jäävänsä Kartanolle hoitamaan tarvittavat asiat.
"Kuulostaa hyvältä. Olisi ehkä hyvä lähettää toinen partio kiertämään linjaa koillisen puolelta, jotta tiedätte täällä heti, jos tuli ylettyy linjankin kohdalle", Aslan mietti. "Hoitaisitko Niyra sen?"
Kollilla oli yllättävän lempeä äänensävy ollakseen se. Hännän vispaisulla maine coon käänsi katseen tummaan savutaivaaseen ja nyökkäsi saapuneelle partiolle.
"Mennään."

Tunteettomasti Lich seurasi vierestä keskustelua ja haukotteli tylsistyneenä. Hyvä hyvä, menkää vain. Ehkä tuli nielaisee teidätkin. Päällikön lähtiessä eteenpäin tumma metsästäjä käänsi katseen kohti Kartanoa. Sen saalistus oli keskeytetty, joten kaipa rottweilerin piti tyytyä napostelemaan jotain, mitä löytyi Ruokavarastosta. Uroksen katse osui lähestyvään kissajoukkoon (? Mitra ja kumppanit), ja Lich luimisti korvansa tunnistaessaan mustan kollin niiden seurassa. Se ei ollut unohtanut Shiniä. Kevään ja kesän mittaan Lich oli vähentänyt Kartanossa käymistä, muttei silti ollut saanut olla rauhassa Parantajasta. Liiankin hyvin rottweiler oli tunnistanut kollin hajun pesäpaikkansa lähellä, mihin joku oli jättänyt 'lahjansa', kasan hiiriä söpösti aseteltuna (kai ne oli hiirii?). Ele oli vain turhauttanut urosta, vaikka pienen huvin olikin saanut nakellessaan hiiriä ympäri pitäjää. Se ei tarvinnut mitään kissaa tuomaan ruokiaan ulko-ovelle. Lich käänsi katseensa pois.
"Mihin sinä olet menossa?"
Aslanin ääni sai uroksen kääntymään Päällikön suuntaan ja luomaan siihen suuntaan nopean, mulkoilevan katseen.
"Kartanolle", Lich mutisi.
Aslanin paheksuva tuhina pakotti rottweilerin puristamaan leukansa tiukasti yhteen, ettei se murisisi takaisin. Karvat pystyssä maine coon tuijotti rottweileria.
"Olisin kiitollinen, jos tulisit näyttämään paikan, missä viimeksi näit jäsenemme", Aslan murahti, eikä kuulostanut ollenkaan kiitolliselta.
Lich käänsi katseensa kollista Kaartilaisjoukkoon, josta ainakin osa mulkoili vahtikoiraa. Roy luimisti varoittavasti korviaan ja Lichin teki mieli repiä ne kaikki palasiksi ja heittää palavaan metsään.
"Tottakai, herra", Lich kuitenkin vastasi nöyrästi ja asteli mielessän kiroillen harmaan katin ohitse lähteäkseen takaisin metsään.

//koska me olemme ihania pelaajia, ni tällä retkellähän olis hyvä tilaisuus löytää vaikka kuolleita npc-hahmoja? ;)

Nimi: Glowe

08.10.2018 18:17
Alik - Yad

Pentu ei vastannut. Alik luimisti korviaan ja kirosi mielessään, kun ei vieläkään nähnyt Furia pimeässä. Pentu pitäisi löytää ja äkkiä, mitä jos se oli iskenyt päänsä johonkin ja menettänyt tajunnan? Alik otti muutaman varovaisen, mutta kiireisen askeleen eteenpäin, haparoiden pimeässä vielä näinkin pitkän ajan jälkeen. Silmät eivät nyt vain halunneet tottua pimeään. Alik ei uskaltanut edes hypätä, koska ei ollut varma missä kohtaa lattia tulisi vastaan. Ja talon muun rakennusaineen huomioon ottaen tämäkin lattia oli luultavasti kivestä. Ei sillä että ihmisten tekemä puu olisi yhtään pehmeämpää.

Alik ehti ottaa vielä muutaman askeleen, kun Furin ääni kuuluikin jostain hornankuikasta. Korviaan käännellen Alik vilkaisi pimeyteen siihen suuntaan ja siirsi tassuaan eteenpäin jotta löytäisi seuraavan portaan kulman. Sitä ei kuitenkaan tullut. Mutta oliko Alik lattialla vai tasanteella? Luultavasti lattialla, koska tassun alla oleva kylmä pinta tuntui enemmän murenneelta kiveltä, kuin tikkuiselta puulta. Murahtaen Alk kääntyi ympäri ja kurotti ylös kohti luukkua. Luukku oli vielä auki, hyvä, ja Komentaja nappasi hampaidensa väliin sen huivin, mitä Furi oli ollut repimässä. No, huivi oli muutenkin päätynyt rytäkässä melkein puoli matkaan alas. Furi saattoi edelleen olla loukkaantunut, ja jos ei ollut, Alik tarvitsisi riepua. Ilmasta päätellen päältä saattoi päästä ulos, miksi he siis enää palaisivat ylös? Huivi hampaidensa välissä Alik lähti seuraamaan pennun hajua, ja hahmotti asiat naamansa edessä vasta kun ne olivat alle puolen metrin päässä. Kävellessään pennun luo, Alik haistoi myös raikkaan ilman, ja tunsi heikon ilmavirran, jobka veto tuli Alikin kävelysuunnalta. Taas kuului kolinaa, kun pentu luultavasti rikkoi jotain (ritilä). Kohta Furin häntä ilmestyi Alikin nokan eteen ja törmäyksen välttäen Komentaja kaarsi pennun sivulle.
"Hyvä löytö, mennään katsomaan pääseekö siitä mihinkään", Alik totesi, kun hahmotti muuta huonetta tummemman aukon seinässä, lähellä lattianrajaa. Nelikulmainen aukko oli lisäksi tarpeeksi suuren näköinen, että Alik mahtuisi myös ryömimään siitä läpi. Toivottavasti outo tunneli pysyisi koko matkan saman kokoisena. Alik ei halunnut latistaa kummankaan intoa, sanomalla, ettei ilmavirta aina tarkoittanut varmaa uloskäyntiä.
"Oletko kunnossa? Otin mukaan sen nykimäsi liinan, käytetään sitä sitten kun päästään valoisampaan" Alik kysyi uudelleen ja käänsi katseensa pentuun, joka erottui aikalailla ääriviivoina pimeässä. Tietenkään Alik ei nähnyt mitään vammoja, eikä kyennyt haistamaan rakennuksen hajujen ja ilmavirran takaa pienen pientä verimäärää. Eipä tässä voinut tehdä mitään pennun hyväksi. Alik käänsi katseensa takaisin aukkoon.
"Haluatko mennä ensin? Tuolla saattaa olla jotain uusia pudotuksia, mutta jos se kapenee liikaa minulle, ainakin sinä pääset jatkamaan eteenpäin, ja ehkä ulos asti", Alik totesi pimeässä. Onkalo näytti liian kapealta, että Furi ja Alik onnistuisivat ohittamaan toisensa sisällä. Edellä menevä Furi pääsisi siis jatkamaan matkaa, vaikka Alik ei ehkä pääsisi.
"Jos pääset ulos ilman minua, tarkista heti missä savupilvet ovat. Jos tuli on liian lähellä, jatka muiden etsimistä", Alik jatkoi huivin takaa. Jos he molemmat eivät pääsisi tästä ulos, ja tuli levisi edelleen, rakennukseen loukkuun jääminen tuntui hyvin mahdolliselta tulevaisuudelta. Turhaa pentu jäisi odottelemaan Alikia, jos Komentaja ei löytäisikään toista uloskäyntiä tarpeeksi nopeasti. Alik luimisti korviaan ajatustensa kanssa, ja toivoi hartaasti että kaupunki oli liian kivinen, että tuli saisi syötyä tietään eteenpäin.

Nimi: Iitu

08.10.2018 17:17
Furi - Yad

Verivanu maistuu ällöttävältä kielen päällä, mutta puristan silti hampaani tiukasti poskea vasten, jottei vaikeroiva uikutus pääse karkaamaan kurkustani. Pitkin pituuttani makoilen kovalla kivilattialla, puristaen silmäni tiukasti kiinni, keskittyen hengittämiseen. En itke, en itke, niin paljon ei satu. Oikea lonkka tuntuu olevan liekeissä, kipu säteilee alas jalkaa pitkin ja hetken en uskalla liikkua. Perhanan portaat, kuka on noin jyrkkiä keksinyt?! Kuullessani Komentajan huutavan pakotan itseni siristämään silmäni auki. Pelkkää pimeyttä. Kauhistuneena nostan päätäni niin paljon kun kykenen ja käännyn etsimään mahdollista vaaraa jossain. Tähän ei voi jäädä loikoilemaan. Kerään takaisin päättäväisyyden rippeet ja kohotan kuonoani haistellakseni ilmaa. Odotan sen olevan tunkkainen ja inhottava, mutta kummastuneena toteankin ilman olevan raikkaampi. Jostain on pakko virrata ulkoilmaa tähän pimeään paikkaan. Ehkä se olisi myös tie ulos.

Maiskutan varoen leukojani ja lipon kielellä särkevää poskea, johon olin puraissut haavan kaatuessani. Pörhistyneenä venytän etujalkani kehoni alle ja vetäydyn niiden avulla pystyyn. Seison hetken aikaa vain paikoillani, pakottaen oikean takajalkani tiiviisti rungon alle. Yritän asettaa sen lattiaa vasten, mutta säteilevä kipu on liian inhottava. Räpäytän silmiäni, mutta valo yläkerrasta ei ylety näin kauas, joten en näe mitään. Kuono väristen yritän paikantaa mistä suunnasta raikkaampi ilma tulee. Varovasti astun kolmella jalalla eteenpäin. Varoen liikun eteenpäin, tarkistaen, etten osu mihinkään. Kuono kurotettuna eteenpäin väistän hajuaistin avulla vähäiset huonekalut, kunnes törmään seinään. Huone on pienempi, kuin odotin. Samassa muistan Alikin kutsuneen ja käännyn katsomaan ylöspäin, mistä näkyy hieman valoa yläkerrasta.
"Olen täällä, ihan kunnossa", haukahdan pienesti. "Täältä virtaa jostain ilmaa."
Kokeilevasti lasken loukkaantuneen jalan takaisin maahan. Ei se murtunut ole, mutta kipeä. Huokaisten kömmin eteenpäin taas kolmella, ja puolella, jalalla kohti raikkaampaa ilmaa. Kuononi löytää ritilän seinässä, ilmastointiluukku. Kokeillen työnnän sitä hiukan, ja sitten vedän, kun mitään ei tapahdu. Narinalla ritilä avautuu ja yritän nähdä jotakin. Pieni käytävä kuitenkin taitaa jatkua jonkun seinän taakse tai jotain, sillä valoa ei näy. Käännyn ympäri tiiraillakseni saapuiko Alik pimeään kellariin, jotta voisin esitellä löytöni. Muuten huutelisin huskyn perään.

Nimi: Glowe

06.10.2018 20:43
Venta - Yad

Kuten norjalainen oli jo vähän odottanutkin, Shilo ei osannut antaa vastausta norjalaisen kysymykseen.
"Ai, niin tietenkin. Eei se kovin tärkeä juttu ole, mietin vain paria koiraa keitä he ovat", Venta vastasi välttelevästi. Se ei halunnut suoraan sanoa asian liittyvän karkureihin ja tappeluihin ja sellaiseen, sillä Ventalla oli kutina että Shilo haluaisi tietää enemmän. Ja Venta ei ollut tarinatuulella sen asian suhteen.
"No olet sinä aika iso... Mutta koirat joita etsin ovat meitä kumpaakin varmaan kymmenen senttiä korkeampia, isompiakin", Venta hymyili huvittuneena Shilolle. Kohta Venta oli oikein kiitollinen Shilolle, sillä nuorempi narttu käänsi aiheen muualle. Ehkä tahallaan, Venta ainakin halusi ajatella että toinen narttu oli niin huomaavainen, vaikka vähän vauhdikkaalta tyypiltä tuntuikin. Venta hymyili Shilolle, kun mustavalkea narttu kertoi kiipeilyharrastuksestaan. Shilo vaikutti oikein mukavalta tyypiltä, harmi että se oli nykyään Kaartissa. Venta ei ollut ikinä kokeillut kiipeilemistä, mutta voisikohan Shilo opettaa? Venta aikoi kysyä, kunhan saisi taas puheenvuoron. Ventaa hymyilytti toisen puheliaisuus, Shilo sai jo käytöksellään Ventan ajatukset nnopeasti pois ikävistä muistoista. Pian Shilon puheenaihe hyppäsi ihmisiin, ja Venta päätti että oli ollut jo liian kauan hiljaa.
"Voi olen minä ihmisiä nähnyt. Olen entinen kotikoira. Minun ihmiseni ei kylläkään ollut öh... täyttä pas-" Venta puhui häntäänsä hieman heiluttaen, mutta huomasi Shilon katsovan taivaalle. Ventankin ruskeat silmät kääntyivät siihen suuntaan ja narttu luimisti korviaan.
"Näyttää savulta. Jossain palaa oikein kunnolla, tuo on tosi tummaa savua pelkäksi pikkunuotion tuotokseksi", Venta vastasi. Narttu oli tottunut tuleen ja nähnyt isompiakin isäntänsä tekemiä kokkoja. Ilmeisesti, mitä isompi palo oli, sitä tummempaa savua se kykeni tuottamaan. Venta vilkaisi Shiloa, ja näki oman uteliaisuutensa ja seikkailunhaluisuutensa toisen vaaleista silmistä. Totta kai he menisivät katsomaan lähempää. Venta ponkaisi nopeaan juoksuun kohti savupilveä, pysyen vaivattomasti energiaa puhkuvan Shilon mukana.

Savu lähestyi, mutta vielä kaksikko ei ollut päässyt tulen näköpiiriin, puut ja pensaat olivat täällä vielä vahingoittumattomia. Kaksikko oli tainnut jousta jo Kartanon itäiselle/koilliselle puolelle, Venta ei ollut ihan varma heidän tarkasta sijainnistaan. Villin vauhdin takaakin Venta kuuli askelia edessäpäin, ja hidasti vähän vauhtiaan.
"Shilo tuolta tulee joku", Venta varoitti, ja pysähtyi kokonaan, kun pensaikosta näkyviin tuli kaksi aikuista koiraa. Sekarotuisia, narttu ja uros. Ja molempien hampaissa oli pentu. Pennut uikuttivat hätääntyneenä, eivätkä vanhemmatkaan näyttäneet rauhanomaisilta.
"Pyydän, auttakaa!" Narttu puhkesi huutamaan pennun niskanahan takaa. Nopeasti harmaavalkea narttu laski pentunsa maahan. Voi kuinka pieni se oli, ei edes osannut kävellä, korvat olivat päätä vasten. Silmät sentään olivat jo auenneet. Pentujen täytyi olla todella nuoria, ja nartusta leijui vahva maidonhaju.
"Pesässämme on vielä pentuja!", narttu jatkoi hätääntyneesti.
"Faiza, eivät he saa kolmea", uros murahti synkästi kumppanilleen. Oho, viisi pentua oli iso pentue Yhteisön mittakaavalla.
"Missä teidän pesänne on?" Venta kysyi oitis, vaikka arvelikin suunnan olevan lähenevän savupilven suunnalla.
"Puoli kilometriä tuohon suuntaan", narttu viittoili kiireesti taakseen.
"Kulta voitko jäädä tähän odottamaan, jos minä menen heidän kanssaan?" narttu kysyi urokselta.
"En. Jos joku sinne lähtee takaisin niin minä. Jää sinä tähän", uros laski omankin kantamuksensa maahan, lähelle puolisoaan Faizaa. Pelokkaan näköisenä Faiza nyökkäsi. Venta vilkaisi Shiloa.
"Autattehan meitä?" Faiza vinkaisi, kaiketi tulkiten Ventan katseen jotenkin väärin. Totta kai ainakin Venta menisi auttamaan!

Nimi: Glowe

06.10.2018 20:02
Mitra - Auony

Somali vain tuhahti itsekseen Shinin esitykselle ja jatkoi omaa työtään vilkuillen välillä varautuneesti niin nuorten kuin Shininkin suuntaan. Mitran täytyi myöntää itselleen yllättyneensä. Kolli oikeasti meni hakemaan vettä, eikä siinä edes mennyt hurjan kauan. Joten, kun Shin tuli takaisin Mitran puhdistamalle paikalle, sai se naaraalta paljon hyväksymämmän ja jopa yllättyneen katseen. Ja pienen, huvittuneen virnistyksen kollien dramaattisen "blääh" -äännähdyksen kohdalla.
Ulvonta oli kiinnittänyt myös Mitran huomion, ja naaras yritti kurkkia pensaiden ja kukkapenkkien ylitse mitä siellä tapahtui. Mutta tästä kohtaa Mitra ei nähnyt. Shin kertoi lehtitekniikasta oppilaille, mutta Mitra kuunteli kollin esitystä vain puolella korvalla, lopun naaraan huomiosta ollessa enemmän Kartanon etupihan suunnalla. Toivottavasti oppilaat kuuntelivat kollia paremmin, sillä Mitralta meni vähän ohi. Jahka kolli oli saanut hyvän, pienen opetustuokionsa loppuun, Mitra heilautti korviaan ja häntäänsä etupihan suuntaan.
"Mitä tuolla tapahtuu?" Mitra naukui. Pihalle näytti eksyvän enemmänkin uteliaita, ehkä siellä oli jokin isompi ilmoitushommeli. Mitra nousi -naaras oli istahtanut Shinin viereen 'kuuntelemaan' kollin esitystä- ja asteli niin Shinin kuin nuortenkin ohitse, kutsuen muita hännänheilautuksella mukaansa. Päästessään enemmän Kartanon etupihan puolelle, huomasi Mitrakin harmaan taivaan.
"Mikä perkele tuo on?" Naaras rääkäisi hyvinkin kovaan ääneen ja seisahtui katsomaan turkki pörhöllään valtaisaa savupilveä, joka viimein osui Mitrankin näkökenttään, kun kasvimaan puusto ei blokannut näkymää. Okei okei, savulta se näytti, mutta silti, mitä hittoa?

Nimi: Glowe

06.10.2018 14:39
Niyra - Yad

Maata tuijottava, edelleen nyyhkivä collie vilkaisi harmaata Päällikkö kiitollisena, kun tunsi Aslanin tuuhean hännän selkänsä päällä. Aslanin jatkaessa metsästäjän tenttaamista, Niyra vain koetti saada ja pitää itsensä kasassa. Niin, Aslanin puheissa oli järkeä. Siellä saattoi olla vielä joku hengissä. Niyra lähtisi mukaan! Narttu nosti jo karaistuneena päätään, mutta luimisti korviaan. Tai ei sittenkään lähtisi mukaan. Ei varmasti lähtisi. Jos sieltä löytyisi vain ruumiita? Mustaksi käristyneitä, tunnistamattomissa olevia ruumiita. Niyra puristi leukansa yhteen, kun edes mietti ettei voinut edes sano veljelle hyvästejä, jos ei tiennyt mikä ruumiista edes kuului Komentajalle. Mutta jonkun sinne pitäisi mennä, katsomaan missä tuli meni ja jos siellä oli muitakin jotka tarvitsisivat apua. Niyra oli juuri aikeissa sanoa asiasta Aslanille, kun Niyra huomasi lähestyvän linjajoukon. Muut Kaartilaisista eivät olleet tuttuja, paitsi Ubo. Niyra ei ollutkaan nähnyt vanhaa koiraa pitkään aikaan, ei oikeastaan sen jälkeen kun Ubo oli vahingossa kävellyt Niyraa päin, vieläpä hännänpuolelta. Niyraa moinen ei ollut hurjasti hetkauttanut, mutta Ubo oli kovin äkkiä hävinnyt paikalta. Muisto käväisi nytkin Niyran mielessä, mutta Niyra pyyhki sen nopeasti pois mielestään. Ihan kuin tässä jokin pikkuonnettomuus oli olennaisinta.
Kaartilaiset eivät saisi itkuiselta Niyralta mitään vastausta, joten asioiden kertominen jäisi luultavimmin Aslanille.(?) Kollin puhuessa Niyra pyyhkäisi nopeasti kasvojaan toiseen etujalkaansa.
"Jonkun täytyy lähteä katsomaan onko siellä muitakin apuatarvitsevia", Niyra sanoi yhä heikolla, itkuisella äänellä. Niyra vilkaisisi Aslania.
"Minä jään tänne valmistelemaan Kartanoa evakkoa varten", Niyra päätti lauseensa ja laski jälleen katseensa alemmas.

Nimi: Defia

05.10.2018 23:33
Ubo - Yad


Joukko ravasi kohti Kartanoa, mutta ennen kuin se tuli näkyviin Ubo kuuli ulinaa. Arvokaartilainen käski lisäämään vauhtia ja Royn ilmoittaessa Kartanon näkyvän antoi Ubo luvan hidastaa. Kuumassa säässä koko joukon uuvuttamisesta ei olisi mitään iloa. Ubo pyysi Royta raportoimaan näkemästään, sillä se oli huomattavasti nopeampaa kuin Ubon ympäriinsä nuuskiminen.
Kahden Arvovaltaisen läsnäolo pihalla ei yllättänyt mahdollisen tulipalon varjolla. Ubo ei silti voinut olla luimistamatta hieman sille tiedolle, että toinen oli Niyra.

Ubo oli täysin tarkoituksella vältellyt Johtajaa. Niyran alkaessa kiertää linjaa pitkin oli Ubo varmistanut, ettei osunut samoille partioille. Kerran uros oli jopa vaihtanut vuoroaan, kun sen olisi pitänyt olla siellä samaan aikaan. Se oli aiheuttanut suurta kummastusta, koska Ubo ei koskaan kieltäytynyt extra kierroksista tai mistään muustakaan työstä, johon se vain kykeni. Johtajan saattaminen oli kaiken lisäksi suuri kunnia, joten pyyntö oli ollut erittäin epäilyttävä. Ubo oli niellyt ylpeytensä ja sanonut sen johtuneen juuri siitä, että Niyra tarvitsisi jonkun nuoremman ja vähemmän sokean suojelemaan itseään. Se oli ollut erittäin vaikeaa urokselle, koska se tahtoi ajatella, että pystyi edelleen suojelemaan muita, vähintäänkin oman henkensä uhalla. Siitä huolimatta Ubo ei myöskään ollut halunnut kohdata Johtajaa. Ubo tunsi häpäisseensä itsensä täysin nartun silmissä, joten mieluiten pysytteli poissa sen seurasta. Se halusi kunnioittaa Johtajaa ja kohdella tätä sen kunnioituksen mukaisesti, mutta koki nartun välttämisen olevan parempi tapa osoittaa se, mikä ei tietysti ollut ehkä kovinkaan totta. Ubo ei ehkä osannut valehdella muille, mutta itselleen se valehteli hyvin sujuvasti.

Ubo ja Roy kärjessä partio lähestyi Arvovaltaisia ja Lichiä. Sokea uros kumarsi syvään ja joukko seurasi sen esimerkkiä, vaikka tässä tilanteessa vähempikin olisi varmaan riittänyt. "Näimme savua, mitä on tapahtunut?" seropi murahti sivuuttaen täysin ironian sen sanavalinnasta.
Vastausta odotellessaan Ubo haisteli ilmaa ja tunnisti Royn ilmoittaman "tuntemattoman rottweilerin" Lichiksi. Sokea uros heilutteli korviaan ja päätti pitää sokean katseensa enimmäkseen rotikassa. Useampi eläin oli jo tehnyt selväksi, ettei tämän sokea tuijotus ollut sieltä mukavimmasta päästä, joten parempi suunnata se isoon urokseen kuin kumpaankaan Arvovaltaiseen. Tosin niiden puhuessa Ubo osottaisi kuuntelevansa.
Tietysti uroksen vierellä seisova saksanpaimenkoirasekoitus varmasti antaisi oman huomionsa Arvovaltaisille, joten Ubo saattoi rauhassa leikkiä kukkaruukkua. Roy olikin yksi niistä kaartilaisista, joihin Ubo uskoi voivansa luottaa.

Nimi: Defia

05.10.2018 22:47
//Sisältää hieman raakuutta//

Zeke "Bleak" - Luopio

Joitain viikkoja Kaartin kohtaamisen jälkeen Zeke oli ollut metsästämässä Yhteisön rajojen ulkopuolella, kuten se oli usein tehnyt ollessaan sen jäsenkin. Suurelle ja nopealle koiralle se oli lähes tarpeen, liian pieni alue olisi tehnyt sen hulluksi. Nyt se oli tietysti myös turvallisempi vaihtoehto, kun Yhteisöläisiin törmääminen ei ollut kovinkaan todennäköistä.
Uros hiipi puiden välissä etsien haistamaansa peuraa. Tuulen kääntyessä sen nenään tarttui toinen haju. Verta. Uteliaana nuorukainen hiipi lähemmäs. Vinttikoira venytti pitkää kaulaansa kurkistaakseen suuren kuusen oksien välistä sen toiselle puolelle huomaamatta. Siellä sitä odottikin näky joka sai uroksen toivomaan, että olisi vain pysynyt poissa.
Maassa makasi kuollut kissaemo ja sen vieressä supikoira retuutti pientä kissanpentua. Supikoira tarttui pennnun päähän ja repi sen irti. Nähdessään pienen ruumiin repeytyvän liitoksistaan Zekestä tuntui kuin sen vatsa olisi kääntynyt ympäri. Kuristava tunne sen kurkussa muistutti sitä siitä kauhusta, jonka se oli joutunut kokemaan ollessaan pentu. Kuvat sen siskosta, jotka yhä edelleen vainosivat urosta sen unissa, nousivat jälleen sen mieleen pyöriäkseen siellä kuin koskaan loppumaton kidutuskarnevaali.
Kauhusta kankeana uros oli aikeissa nykäistä päänsä takaisin, kun sen katse kohtasi toisen kissanpennun. Suuret surkeat silmät tuijottivat avuttomana kohti koiraa. Hampaansa yhteen purren Zeke riuhtaisi päänsä pois neulasten välistä ja lähti juoksemaan. Asia ei kuulunut sille. Supikoira tappaisi toisenkin pennun ja se siitä. Se ei ollut Zeken ongelma. Zeke ei auttaisi.

Tekoaan jo valmiiksi katuen vinttikoira pyyhälsi takaisin paikalle. Supi sähähti koiran nähdessään. Se ei tahtonut luopua saaliistaan, mutta vain hieman kissaa suurempi supikoira ei mitenkään pärjäisi suurta koiraa vastaan. Toinen pentu oli edelleen elossa, mutta kauhusta aloilleen jähmettynyt, supikoira oli juuri ollut lähestymässä sitä. Zeke nappasi pienen pörröpallon suuhunsa ja lähti jälleen juoksemaan. Uros ei nähnyt mitään syytä pelastaa kuolleen emon ruumista. Antaisi supin tai muiden haaskansyöjien hoitaa se.
Tumma koira juoksi jonkin matkaa pieni kissa suussaan, kunnes se löysi sopivan rauhalliselta vaikuttavan paikan. Vinttikoira lähestulkoon sylki kissan suustaan ja lipoi kieltään turhautuneena saadakseen karvat pois siitä. Nuorukainen pisti pystyyn kunnon shown syljeksiessään ja kakoessaan kuin pari kissan karvaa tappaisivat sen. Kissanpentu sen sijaan ei tuntunut reagoivan koiran riehumiseen millään tavalla. Se vain istui aloillaan tuijottaen tyhjää.
Kesken ylidramaattisen esityksensä Zeke pysähtyi lopulta ja katseli pentua hiljaa. Uros saattoi vain kuvitella, että oli itsekin näyttänyt aivan yhtä sieluttomalta silloin. Jättäen kissan sikseen Zeke alkoi pyöriä ympäriinsä ja tutkimaan paikkaa johon oli pysähtynyt. Todettuaan sen melko turvallisen oloiseksi uros tarttui varoen kissaa niskasta ja piilotti sen. Vinttikoira yritti painottaa pennulle, että sen tulisi pysyä hiljaa aloillaan, eikä lähteä minnekään. Sillä ei kuitenkaan ollut hajuakaan siitä, että kuuliko tai ymmärsikö pentu sitä edes. Se ei haissut yhteisöltä, joten tuskin se oli koskaan edes nähnyt yhtäkään koiraa.
Merkattuaan alueen vahvasti omalla hajullaan Zeke lähti. Se tiesi, että olisi täysin turhaa edes tarjota pennulle ruokaa, koska se ei varmastikaan pystyisi syömään. Harva pystyi juuri menetettyään perheensä. Zeke tiesi sen tunteen hyvin, joten jätti pennun yksin.

Vasta seuraavana iltana Zeke palasi alueelle. Jänis suussaan uros etsi piilopaikkaa. Vinttikoira ei uskonut löytävänsä pentua enää, sillä joko se oli lähtenyt itse paikalta tai sitten jokin peto oli syönyt sen. Petojen varalta Zeke oli merkannut alueen, sillä suuren koiran haju saattaisi pelotella ainakin osan pois. Nyt sen oma haju johdattikin sen oikeaan paikkaan.
Yllättyneenä uros katsoi kissanpentua, joka nökötti aloillaan lähes samassa asennossa kuin mihin se oli sen jättänytkin. Zeke pudotti jäniksen hieman sivummalle maahan ja laski kuononsa sitten lähemmäs pentua. Pentu ei edes värähtänyt siihen nähden valtavan kirsun koskettaessa sen pehmeää turkkia. Elossa on, Zeke tuumasi. Kissa vaikutti kuitenkin olevan kylmissään ja alkoikin täristä sen mukaisesti, mahdollisesti kylmän kirsun avittamana. Yöt olivat edelleen viileitä, joten ei ollut mikään ihme että pennulla oli kylmä. Joissain paikoin löytyi edelleen pieniä kasoja lunta ja kaikkialta suuria loskaisia lätäköitä, joita sulanut lumi muodosti.
Ärtyneenä Zeke katseli ympärilleen. Pieni pentu ei varmastikaan selviäsi pitkään paljaana luonnossa. Säät olivat kyllä lämpenemään päin, mutta emonsa lämpöön tottunut pentu tarvitsisi suojaa ennen sitä. Itsekseen äristen Zeke mulkaisi pentua ja potkaisi tuomansa jäniksen sitä kohti. Kissa ei kuitenkaan osoittanut mitään kiinnostusta koiraa tai sen ateriaa kohtaan.
Asia ärsytti urosta enemmän kuin se tahtoi myöntää. Vinttikoira mutisi ärtyneenä ja uhkaili lähtevänsä samalla kun alkoi kaivaa kuoppaa hieman sivummalle. Kuoppaan uros hautasi kanin raadon siinä toivossa ettei sen haju houkuttelisi paikalle muita petoja tai haaskansyöjiä.

Vinttikoira teki pienen lenkin varmistakseen alueen olevan vielä autio ja teki parit tuoreet merkit ilmoittaakseen omasta paikallaolostaan. Sitten se palasi pennun luo ja katsoi sitä kuono ja kulmat kurtussa. Eikö olisi vain parempi tappaa pentu, jotta sen ei tarvitsisi kärsiä? Hetken uros harkitsi sitä kunnolla, mutta kuvat sen omasta siskosta ja pennun perheestä eivät jättäneet sitä rauhaan.
Zeke nappasi pentua jälleen niskasta ja siirsi sen sopivampaan kohtaan. "Älä luulee, että näin tapahtuu enää ikinä, mutta ihan vain tänä yönä saat nukkua mun kyljessä kiinni. Vain kyljessä, et kainalossa, et päälläni, et missään muualla kuin kyljessä," uros ärhenteli laskeutuessaan makuulle. Ensimmäistä kertaa kissa reagoi jotenkin ja katsoi hämmentyneenä ympärilleen kohonnutta mustaa muuria. Käpertyessään pientä pentua vasten uros vakuutteli itselleen, että se oli vain tämä yö ja vain lämmön takia. Muutenhan tämä oli täysin järjetöntä ja ennen kaikkea ällöttävää. Eihän kissanvihaaja voisi pitää huolta kissasta.
Uros katsoi kylkeään vasten istuvaa kissaa, joka tuijotti hermostuneen oloisesti pimeään metsään. Varmastikin olisi parempi vain tappaa se, Zeke pohti sulkiessaan silmänsä.

Herätessään Zekellä kesti hetki hahmottaa missä se oikein oli. Muistaessaan kissanpennun se vilkaisi kohti kylkeään, mutta ei nähnyt tai tuntenut pentua siinä. Sen sijaan uros tunsi jotain kaulallaan. Pentu oli käpertynyt tiukalle kerälle uroksen kaulan ja rintakehän väliseen koloon. Nostaessaan päätään uros rikkoi pennun suojaisan paikan ja herätti senkin.
"Mähän sanoin, että vain kyljessä!" uros ärähti. Pentu luimisti korviaan vihaiselle äänelle, mutta ei vaikuttanut ymmärtävän. Ärsyyntyneenä uros alkoi jälleen mutista noustessaan ja mennessään kaivamaan jänistä esiin. Pitäis vain antaa sen kuolla, pitäisi vain tappaa se, uros toisteli mielessään ja välillä ääneen mutisten.
Ravisteltuaan maaperän jäniksen ruhosta vinttikoira alkoi nylkeä sitä. Tarkan nylkemisen jälkeen uros alkoi repiä ruumista pieniksi palasiksi. Zekellä ei ollut mitään hajua minkä ikäinen pentu oli tai millainen ruoka olisi sille parasta, mutta siksi se työnsikin erilaisia paloja sen eteen. "Syö," uros käski. "Syö tai kuolet."
Edes katsomatta enää pentua kohti uros asettui vähän sivummalle syömään loppuja jäniksestä. Valmiiksi paloiteltuna se oli nopeasti kadonnut koiran kitaan. Nuoleskellen huuliaan se katsoi kohti pentua, joka vain tuijotti lihan ja sisälmysten paloja edessään. Aina vain ärtyneempänä uros nousi ylös ja alkoi jälleen tutkimaan ympäristöään.

Koira palasi pennun luokse vanha linnunpesä suussaan. Pesä oli oksista, heinästä, höyhenistä ja ties mistä muotoiltu syvän lautasen tai ufon muotoinen. Puusta jonkun myrskyn aikana pudottuaan se oli myös hieman kostea ja epämuodostunut, mutta pysyi edelleen kasassa. Uros laski pesän maahan ja lastasi sitten pennulle pilkkomansa ruuan sen kyytiin. Sitten koira nosti koko hökötyksen takaisin puuhun. Vain hieman yli metrin korkedelle, puuhun joka oli jakautunut kahtia ja sen runkojen väliin jäi juuri sopiva kolo. Zeke katsoi hetken hämmentynyttä pentua, mutta nappasi sitä sitten jälleen niskasta, nousi takajaloillen ja laski pennun pesään. Lopuksi uros ravisti aijemmin nylkemäänsä jäniksen nahkaa ja viskasi sen pennun päälle.
"Siellähän olet sitten," uros lällätteli virnuillen pilkalisesti. Tietenkään se ei voisi myöntää, että oli nostanut pennun puuhun turvaan. Toisaalta se olisi ollut turhaakin, sillä puu ei antanut suojaa kiipeileviltä saalistajilta ja oli itsessäänkin vaara pienelle pennulle. Jos kissa yrittäisi tulla alas se mitä luultavimmin tippuisi kuolemaansa. Se oli kuitenkin riski jonka Zeke oli valmis ottamaan. Koska se ei välittänyt mitä pennulle kävisi. Niin se ainakin vakuutti itselleen.

// Vähän kakaran kevätpuuhia xD Jatkan vielä vähän, kunhan saan apujata ja sitten jatkan taas nykyajasta, mutta tuskin sillä kiire on ^^ //

Nimi: Defia

05.10.2018 22:23
Shilo - Yad

Shilo kyllä huomasi muutoksen Ventan olemuksessa sekä kadonneen hymyn, mutta ei osannut oikeasti tulkita mitä se tarkoitti ja siksi jatkoikin tyytyväisenä pälätystään. Sen isä ja setä eivät hymyilleet ikinä ja narttu itse hymyili lähes aina, vaikkea siihen olisi mitään syytä. Oli siis hyvin vaikea ymmärtää mitä muiden mielessä tapahtui. Nuorukainen kummaksui silti hieman sitä ettei Venta vastannut sen esittämään kysymykseen. Narttu oli kuitenkin sen verran tottunut puhumaan seinille, ettei sekään estänyt sitä jatkamasta. Ennen jatkamista se kuitenkin kallisti päätään, nyt vain niin sivulle kuin pystyi. Hetken se siis katsoi toisen ajatuksiin uppoutunutta ilmettä vaakatasosta, mutta suoristautui jatkaessaan kiipeilystä puhumista.
Ventan palatessa maanpinnalle Shilo vain tuijotti sitä suu hieman raollaan. Narttu katsoi hyvin tarkkaan tunteesta toiseen vaihtelevia ilmeitä ja yritti parhaansa mukaan painaa ne mieleensä ja tulkita niitä. Venta ei ilmeisesti ollut aivan kuunnellut Shilon puhetta. Nartun häntä heilui silti iloisesti ja pian sen kieli pilkahti ulos sen suusta. Shilo ei vain tiennyt mikä kaikki toiselta meni ohi ja sen lisäksi siitä välillä tuntui, että siltä meni itseltäänkin ohi mitä se puhui.
Venta esitti kuitenkin uuden kysymyksen, joka sai Shilon jälleen kallistamaan päätään. Ajateltuaan asiaa hetken narttu vastasi, "siellä on aika monta saksista ja isoa narttua. Oikeastaan, lasketaanko minut isoksi?" Sekin taisi olla oleellinen kysymys. Missä meni ison nartun alaraja. Shilo mittaili Ventaa katseellaan ja arveli olevansa hieman toista narttua suurempi. Se ei tietenkään tehnyt siitä itsestään isoa, mutta eihän Shilo voinut tietää vaikka Venta olisi pitänyt itseään hyvinkin isona. Nuorukainen ei kuitenkaan ollut aikeissa olettaa suuntaan tai toiseen ja siksi se kysyikin. Eri persoonilla kun saattoi olla eri käsitys asioista.

Shilo odotti Ventan vastausta, mutta ilman sen tarkempia tuntomerkkejä se tuskin voisi auttaa. Eihän narttu muutenkaan tuntenut kaikkia kaartilaisia. Se kyllä mielellään kyseli niiltä enemmän ja vähemmän henkilökohtaisia kysymyksiä, mutta se ei aina toiminut kovinkaan hyvin. Sen lisäksi Shilolla ei ollut se kaikkein paras nimimuisti. Asia aiheutti nartulle ajoittain ongelmia, kun se kutsui esimerkiksi Arvokaartilaisia väärillä nimillä.
"Minusta kiipeäminen ja hyppiminen ovat todella hauskaa ajanvietettä. Olen harrastanut sitä kauan, mutta en ole vielä löytänyt muita asiasta innostuneita. Se on outoa, koska mitä korkeammalle pääsee, sitä enemmän näkee. Toisaalta sitä vartenhan voisi vain lähteä poiskin. Näkisi mitä muualla on. Isäni on tullut muualta, mutta äitini on syntynyt Yhteisössä, eikä koskaan käynyt kovinkaan kaukana. Nyt kun ajattelen, hän ei siis koskaan nähnyt muuta kuin Yhteisön. Minä en tahdo, että minulle käy samoin. Isäni mukaan ihmiset ovat, noh hänen sananasa "täyttä paskaa" mutta tahtoisin ehkä nähdä sellaisenkin joskus. Ne ovat kuulemman tosi outoja. Oletko koskaan nähnyt ihmistä?"
Shilo päätti sekavan monologinsa jälleen uuteen kysymykseen. Siinä missä ihmiset olivat kiinnostava aihe, niin nartulla jäi silti enemmän kytemään ajatus paikkojen näkemisestä. Oliko se todella syy miksi se kiipesi puihin? Narttu katsoi jälleen puuta, jossa se oli jokin aika sitten ollut. Nostaessaan katseensa puun latvaan asti narttu näkikin jotain erikoista. Tumma savupilari kohosi kohti korkeuksia kuin lällätellen sinne pyrkivälle koiralle. Shilo ei koskaan ollut nähnyt tulta tai savua, joten näky todella kiinnosti sitä.
"Tiedätkö mikä tuo on?" narttu kysyikin toiselta nyökäten kohti taivasta. Shilo katsoi jälleen Ventaa vaikuttaen melko innostuneelta. Se oli jo aivan valmis lähtemään tutkimaan asiaa lähempää, mutta tahtoi tietää oliko toisella jotain tietoa asiasta.

Nimi: Defia

05.10.2018 22:04
Shin - Auony

Ah, kuinka hurmaava katse, niin täynnä rakkautta, Shin ajatteli Mitran katsoessa sitä kuin sontaa. Mitran käskiessä kollia hakemaan vettä se nyökkäsi kuuliaisesti ja leikki ettei pystynyt puhumaan käärö suussaan. Kolli nousi ja vinkkasi naaraalle silmää mennessään. Häntä pystyssä ja koko keho keinuen kolli käveli kohti vesiastiaa, mutta meni vähän sen ohi. Seremonioitta musta parantaja tyhjensi lehtikäärön sisällön maahan. Hetken se katsoi pientä kasaa kasvinosia ja muuta ajatellen kuinka ne kärventyisivät ja kuolisivat siihen. Ruttojuuren lehti yhä suussaan kolli meni vesiastian luokse.
Ulvonta keskeytti Shinin vedenpinnan tuijotuksen. Kolli nosti katseensa ja kurnahti innostuneesti tunnistaessaan ulvovan koiran. Shin ei ollut nähnyt rotikkaa pitkään aikaan, koska oli itse ollut niin kiireinen ja metsästäjän Kartanovierailuja oli vaikea ennustaa. Parantaja ei siis ollut varma oliko Lich saanut sen jättämää lahjaa. Ehkä Ubo olikin vienyt veljensä aivan väärään paikkaan. Tai sitten joku eläin oli kähveltänyt uhrilahjoiksi osoitetut hiiret niiden rakkaudenalttarilta.
Joka tapauksessa Shin piti kiinni kannastaan, että Lichistä tulisi varmasti sen ystävä. Koska kukapa ei haluaisi olla Shinin ystävä. Eikä Lichin mielipidettä asiasta tarvitsisi edes kysyä, koska se oli niin ilmeistä. Köh köh köh.

Shin nosti etutassunsa astian molemmin puolin oleville kahvoille ja kurottautui täten hieman ylemmäs nähdäkseen rotikan paremmin. Se oli juuri lähettänyt jonkun muun puolestaan sisälle ja jäänyt yksin pihalle. Kolli pohti mitä metsästäjällä oli mielessä, mutta käänsi sitten huomionsa takaisin veteen. Mustan kissan teki mieli upottaa päänsä astiaan, sillä aurinko poltteli sen selkää jä päälakea. Kastuminen ei kuitenkaan auttaisi pitkään ja voisi antaa ikäviä ideoita kollin hukuttamisesta muille.
Haukotellen kolli venytti leukojaan, antaen suuren lehden pudota veteen. Sitten kolli istui takajaloilleen oravamaisesti ja tarttui etutassuillaan lehden reunoihin tehden siitä enemmän kuppimaisen. Nostaen sitä hieman kolli varmisti ettei sen keskellä ollut reikiä. Parantaja toivoi, että sillä olisi ollut jotakin millä sitoa lehti pussukaksi, mutta ei ollut eikä se jaksanut etsiä. Kun lehden kyydissä oli kollin arviolta sopiva määrä vettä se kumartui tarttumaan siitä suullaan.
Tosin saatuaan ensimmäisen reunan hampaisiinsa kolli avasi suunsa uudelleen ja avitti tassuillaan kaksi seuraavaa reunaa sisälle. Viimeistä reunaa kolli katsoi hieman ärtyneenä, mutta sulloi senkin tassullaan pienestä raosta suuhunsa. Suu täynnä lehteä Shin nosti nyytin ylös vedestä ja odotti hetken, kun vesipisarat valuivat sen pinnalta takaisin astiaan.

Vesiastian yli Shin huomasi Johtajan ja Päällikön tulevan ulos Kartanosta. Keltaiset silmät tarkkailivat kolmikkoa hetken, mutta veden paino kollin leuoissa pakotti sen jatkamaan työtään. Kolli pisti kuitenkin sisäisen virneen kera merkille sen kuinka epäkohteliaasti Lich kohteli Arvovaltaisia. Urahtaen kolli suuntasi nyytteineen takaisin kohti yrttejä. Korvat höröllä kissa yritti kuunnella mistä oli kyse, mutta näytti siltä kuin olisi keskittynyt kasveihin. Parantaja paineli tassullaan vesipussia ja otti sitten yhden kynnen esille ja painoi sillä reiän lähelle vesirajaa.
Kollin kallistaessa päätään reijästä suihkusi vettä pienenässä kaaressa kohti kasveja. Hieman huolimattomasti tähdäten Shin kasteli yrttejä satunnaisessa järjestyksessä. Mahdollisen kritiikin alla kolli vain mumisisi jotain - nyt oikeasti pystymättä puhumaan - mutta ei edes yrittäsi parantaa tekniikkaansa. Shin ei ollut tarpeeksi kiinnostunut siitä jakaantuiko vesi tasaisesti tai mistään muustakaan. Se yritti vain saada homman nopeasti hoidettua, jotta voisi keskittyä itsensä viihdyttämiseen.
Parantaja ei ehtinyt kastella montaa kasvia, kun se kuuli Johtajan huudon. Kolli vilkaisi äänen suuntaan, mutta jatkoi sitten yrittien kastelua. Kuulosti vahvasti siltä, että Johtaja itki ja Shin ei ollut kiinnostunut itkevistä naaraista, ne olivat niin tylsiä. Itkevät koiraat olivat jo hieman mielenkiintoisempi ilmiö, mutta kolli ei tiennyt jaksaisiko se sellaistakaan katsoa kauaa.

Nyytin ollessa sen verran tyhjä, ettei sen kallistaminen enää tuntunut tuottavan tulosta Shin heilutti sitä kuunnellen oliko sisällä vielä vettä. Pohjalla tuntui olevan vielä vähän, joten kolli nosti tassullaan reiän vastakkaista puolta ylös pakotten veden sitä kohti. Valuteltuaan reiästä ne mitä sieltä tuntui tulevan kolli avasi suunsa liioitellun "blääh" äänen ja eleen kanssa, vapauttaen lehden suustaan kuin oksentaisi sen. Alimpana ollut reuna jäi kuitenkin roikkumaan kiinni kollin alakulmahampaista, joilloin viimeiset vedet valuivat vauhdilla kohti maata sen pinnalta, päätyen kuitenkin yrttipenkkiin, jonka kolli oli kuta kuinkin saanut kasteltua.
Sikäli mikäli kaikki naaraat eivät olleet syöksyneet katsomaan mikä Johtajalla oli hätänä Shin kumartaisi kohti oppilaita sanoen, "ja noin kastellaan kasveja tehokkaasti." Sitomalla lehden nyytiksi tuo kävisi vielä helpommin, varsinkin uudelleen täytön suhteen. Hommaan sopi parhaiten lehti, joka ei ollut aivan tuore, jolloin se ei pistäisi niin kovasti vastaan muotoon taittaessa, mutta ei ollut myöskään liian kuiva, jolloin se vain murenisi. Reikiä lisäämällä pystyi myös nopeuttamaan hommaa. Tämän kaiken kolli sanoisi myös ääneen, jos sillä oli edes yksi kiinnostunut kuuntelija.
Idean upeaan kastelukannusysteemiinsä parantaja oli tietenkin varastanut jo vuosia sitten joltain lemmikkinä olleelta eläimeltä. Se oli kuitenkin muokannut ja parantanut systeemiä itse omassa mielessään. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun kolli käytti sitä kasvien kastelemiseen. Muita materiaaleja ja käyttötarkoituksia se ei kuitenkaan helposti jakaisi muiden kanssa. Ennen kaikkea siksi, että kolli oli liian laiska opettaakseen kunnolla.
Laiskuus ja kekseliäisyys kulkivat selvästi käsikädessä tämän kollin kanssa.
Ilman kuuntelijaa kolli kääntäisi huomionsa sinne missä ikinä naaraiden huomio olisi. Mitä luultavimmin Arvovaltaisissa ja rotikassa. Ehkä se saisi siitä hyvän tekosyyn lähestyä Lichiä.
Vaikkakin Shin tahtoi nyt myös ehdottomasti kiusata, tai siis siunata oppilaita ja ehkä Mitraakin. Kummasti se tuntui löytävän itsensä tilanteista, joissa oli useita naaraita paikalla, joka teki sen työstä samaan aikaan helpompaa ja vaikeampaa.

Nimi: Iitu

03.10.2018 12:20
Aslan - Auony || Lich - Yad

Lich liikutteli korviaan collien suuntaan. Ei se ihan tällaista reaktiota odottanut. Rottweiler siirsi katseensa takaisin kohti taivasta ja etsi merkkejä siitä, että tulipalo leviäisi tähän suuntaan. Vollottavaa narttua nyt ei jaksanut kukaan. *Toivottavasti Roe ja muut ovat tajunneet pysyä kaukana *, Lich mietti itsekseen.
Maastopalo tarkoitti pakenevia eläimiä, myös metsästäjiä, joiden kodit sijaitsivat sen suunnalla. Kuka vaan voisi nähdä karkurit, jos ne liikkuisivat siellä. Olankohautuksella ajatus kuitenkin karkasi pois mielestä. Pakenevat Yhteisöläiset eivät varmaan huomaisi, vaikka luopiot heittäytyisivät suoraan naaman eteen, jos liekit yrittivät syödä niitä. Uudesti heränneellä mielenkiinnolla uros siirtyi uudelleen tuijottamaan Johtajaa. Ryhdistäydys nyt, miten yhden koiran 'kohtalo' sai jonkun romahtamaan noin? Lichin kierossa maailmankuvassa se selitti asian yksinkertaisesti sillä, että Niyra oli narttu ja heikko, eikä ollenkaan Johtajatyyppiä. Rottweiler ei vaan pystynyt ymmärtämään paremmin.

Aslan sähähti ja upotti kyntensä maahan kuunnellessaan metsästäjän raportin. Suuret silmät pysyivät tiukasti vahtikoirassa. Suru puhalsi maine coonin kehon lävitse, mutta kolli pysyi ryhdikkäänä. Ei Alik mihinkään tuleen ollut jäänyt, ei varmasti... Komentaja oli nopea ja fiksu, se olisi huomannut vaaran ajoissa. Niin nopeasti mikään tuli ei kuitenkaan levinnyt. Samalla Aslan kuitenkin muisti rottiksen puhuneen myös Komentajan seuralaisista. Jos joku harjoittelijoista oli jäänyt tulen tielle, Alik olisi yrittänyt pelastaa ne. Aslan kietoi pitkän häntänsä maassa istuvan collien selän päälle rauhoittaakseen narttua.
"Mutta sinä et nähnyt tarkalleen, mitä tapahtui?" Aslan kohdisti kysymyksensä metsästäjälle. Ei kolli suostunut uskomaan, että Komentaja olisi poissa.
Lich kohotti päätään ja vilkaisi paheksuvasti kissan suuntaan. Valitettavasti Päällikkö vain tuijotti takaisin.
" Siellä oli liian paljon liekkejä ja savua, herra", Lich mutisi, pakottaen itsensä kuulostamaan kunnioittavalta, vaikka se vihasi jokaista hetkeä. "Näin vain, ettei pakoreittiä ollut ja kuulin jonkun ihmisen koneen räjähtävän. En kuitenkaan löytänyt ketään enää. Tuliseinä oli niin iso, ettei siellä kukaan hengissä kauan selviä."
Aslan nykähti sanoja, mutta nyökkäsi vain hiljaa. Sillä ei ollut mitään syytä epäillä metsästäjän raporttia, mutta ei myöskään halunnut uskoa kaiken olevan ohi noin vain.
"Linjalla olevien pitäisi palata pian. Älä sure vielä, Niyra. Me löydämme heidät", Aslan yritti saada collien huomion.
*Jääköhän ruumiista paljon jäljelle tulen jälkeen? * kolli mietti synkästi. Aslan kuitenkin päätti kerätä pienen joukon mukaansa ja lähteä katsomaan, miten pitkälle tuli oli levinnyt. Ja ehkä he löytäisivät sittenkin Komentajan kunnossa. Aslan katseli varautuneena Niyraa. Kolli ei pyytäisi narttua mukaan, ellei se ihan välttämättä itse halunnut. Maine coon ei tiennyt, mitä metsässä voisi odottaa.

//Ubo?

Nimi: Glowe

01.10.2018 21:22
Alik - Yad

*Se ei ole... Vaan niin kuin.... Kuvajainen vedessä? Ei ihmiset ole noin isoja kai...* Alik mietti miten selittäisi pennulle, ettei kuva ollut oikea, mutta ei oikein keksinyt mitä sanoisi, joten uros vain heilautti punertavia korviaan turhautuneesti. Anti olla. Pahimmassa tapauksessa selitys vain herättäisi lisää kysymyksiä, joihin Alik ei häpeäkseen varmaan osaisi vastata.
Täältä pääsee jonnekin, huusi pentu, ja sai Alkin kääntämään katseensa siihen suuntaan. Mit- Vastahan Furi oli tuossa vieressä! Ja Alik kun luuli olevansa valpas koira. Kuonoaan taas rypistäen Alik nousi istuma-asennosta ja asteli tassuaan edelleen vähän varoen, ja sen takia hitaammin Furin perään. Jotenkin Alikista tuntui, että se arvostaisi pentuja vahtivia emoja ja narttuja tämän kokemuksen jälkeen enemmän, Furi liikkui kuin mikäkin varjo ja pennun ajatukset tuntuivat pörräävän mehiläistäkin nopeammin. Ah, sentään Furin korvat toimivat, sillä tällä kertaa pentu tuntui toimivan kun Alik oli käskenyt, ja odotti että aikuinen menisi ensin huoneeseen. Alik asteli muutaman koiran mitan huoneeseen, ympärilleen katselleen. Vielä mitään ei ollut kaatunut päälle, tai mistään ei ollut hyökännyt mitään aikuisen päälle, joten kaipa tämä paikka oli turvallinen. Furin kysymykseen luvan saamisesta Alik vain mulkaisi kipeän, vasemman lapansa yli niin pahasti kuin kaikessa kylmyydessään osasi. Hei, aikuinen vain yritti pitää Furin turvassa, jo loppui tuollaiset näsäviisaat kommentit, tai Alik käyttäisi Furia ikkunan rikkomiseen! Toivottavasti Alikin murhaava katse hiljentäisi pennun edes hetkeksi. Furin tutkiessa vähemmän tärkeitä asioita, Alik asteli lähemmäs ikkunaa nähdäkseen ulos. Hmh, metalli aitaa ei näkynyt. Olivatkohan he tarpeeksi pitkällä? Tämä lasi oli kuitenkin ehjä, joten sen rikkominen veisi paljon kauemmin, kuin jo valmiiksi säröisen.
Furin kysymys sai Alikin vilkaisemaan pitkästä aikaa taas pennun suuntaan.
"Se on kipeä", Alik myönsi lyhytsanaisesti ja käänsi päätään nuolaistakseen edes pientä osaa haavasta. Palovamma oli vähän hankalassa kohdassa, jotta koira saisi puhdistettua sen itse. Uroksen pää ja kieli taipuivat osumaan vain karvattoman kohdan alaosaan, ja Alik sävähti kirvelevää kipua, sekä haavan erittämän, kirkkaan kudosnesteen makua. Jos haava eritti, ihon täytyi varmaan olla rikki. Hitto, näin likaisessa paikassa tämänkokoinen avohaava tiesi vain hyviä uutisia. Tässä kohtaa Furi puhui ihan asiaa. Jokin suoja voisi tosiaan olla hyvä idea. Tuskin tämänpaikan kankaat olivat kovin puhtaita, mutta kyllä vähän pölyytetty rätti olisi parempi kuin laastinen lattia ja sen paskat, vai? Furi alkoi tutkia jotain vaatekasaa, ja vilkaistuaan muualle huoneeseen Alik ei löytänyt mitään muuta silmiinpistävän mielenkiintoista tai hyödyllistä. Komentaja lähti astelemaan takaisin Furin luo, kun Furi oli alkanut repimään jotain huivia. Liekkö pentu tarvitsi apua?
"Furi!" Alik ryntäsi matkaan, jos ehtisi saada pennusta kiinni, mutta Komentaja oli liian hidas. Pentu katosi lattiassa olevaan pimeään aukkoon.
"Furi? Kävikö mitenkään?" Alik huusi pimeään, ja sai vastaan kolkon kaiun. Alik hahmotti portaikon alun, mutta loppu olikin yhtä pimeyttä. Alik laski tassunsa kokeilevasti ensimmäisellä jyrkälle rappuselle, kuin ei luottaisi pätkääkään että se kestäisi urokssen painoa. Porras pysyi kuitenkin hiljaa ja liikkumattomana. Varovasti Alik lähti hivuttautumaan alemmas pimeään, yllättyen siitä kuinka jyrkät portaat olivat. Melkein kuin tikapuita kävelisi! Päästyään itsekin luukusta sisälle, Alik pysähtyi portaisiin. Ei vieläkään maata vastassa. Alik räpytteli silmiään yrittäessään tottua pimeään, jota valaisi vain heikko, huoneen ikkunan suoma valo. Missä Furi oli? Oliko pentu kunnossa?

Nimi: Iitu

01.10.2018 20:30
Furi – Yad

Tarpeensa? Hyi! Nyrpistän kuonoani kunnes koko naama on vain yhtä ruttua. Alik on pysähtynyt tuijottamaan jotakin seinällä ja tassuttelen Komentajan viereen. Kallistan päätäni katsellessani silmiä seinissä. Ihmisen pää?
”En tiennyt ihmisten olevan noin isoja”, mutisen.
Ja miksi ihmeessä ihmiset haluavat ripustaa seinilleen toisen ihmisen pään? Kuvat ja julisteet eivät mahdu pienen pennun ajatusmaailmaan. Ihmisellä on suuret silmät ja hymyilevä suu, josta pystyy erottamaan tasaisen hammasrivistön. Pyh, eivät näytä edes teräviltä. Lipon omia kulmahampaitani kielellä. Pää ei kuitenkaan seinältä liiku mihinkään, joten kyllästyneenä siirryn jatkamaan tutkimista kohti avonaista ovea. Varoen kurkistan seuraavaan huoneeseen. Oven toisella puolella aukeaa pimeä käytävä. Oven vieressä on rullautunut matto, jota pysähdyn haistelemaan, ennenkun lasken tassuni siihen.
”Tule Alik, täältä pääsee johonkin!” huikkaan taaksepäin, ellei Komentaja ole jo huomannut pennun menevän taas menojaan.

Hitaasti, mutta varmoin askelin, häntä ylpeänä pystyssä hiippailen käytävää pitkin, valmiina sinkoamaan pitkin seiniä vaaran tullen. Tai ainakin kokeneemman uroksen taakse piiloon. Yritän kuitenkin näyttää siltä, että olisin hyvin varma itsestäni ja siitä, mihin olen menossa. Ensimmäisen oven huomaan vasemmalla, mutta se on kiinni, enkä jää odottelemaan, onko sen avaaminen yhtä helppoa kuin kotona Kartanossa. Peremmällä välkkyy nimittäin valoa. Valo tarkoittaa aurinkoa, joka tarkoittaa ulospääsyä, joka tarkoittaa Ricon löytämistä! Innokkaana siirryn raviin ja astelen kohti rakosillaan olevaa ovea. Työnnän sen auki ja vilkaisen uteliaana huoneeseen, tällä kertaa kuitenkin odottaen ensin Alikia, ettei sen tarvitse käskyttää minua. Uskon voivani tutkia itsekin, että huone on turvallinen, mutta huskyn aijemmasta karjasusta sain kuvan, että vanhempi uros tahtoo varmistaa asian itse. Miksi minun olisi muuten pitänyt odottaa, kun husky makoilee ikkunassa?
”Saako tulla?” virnuilen, jos husky on jo astunut huoneeseen.

Huone on kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Rikkinäinen, kaatunut sohva, jonka tyynyt ovat jossain vaiheessa varmaan tarjonneet piensaaliille lämpimiä pesäpaikkoja. Ainakin sohvatyynyjen sisustat on revitty ympäri huonetta. Sohvan vieressä on kulahtanut lattialamppu, kenkäpari, vaatteita ja paljon, paljon muuta ihmisen romppeita. Sekä pölyä. Pelkkä vankka pölykerros tavaroiden seassa saa kuonoa kutittamaan. Vastakkaisella seinällä on suuri ikkuna, joka on harmikseni kuitenkin ehjä. Lähestyn uteliaana pientä vaatekasaa ja nappaan hampaisiini sukan. Hyi, haisee pahalta. Kokeilen pureskella sitä, mutta ei se ruokaa ainakaan ole. Sylkäisen palan takaisin lattialle ja nostan katseeni.
”Tuo näyttää kipeältä”, sanon yllättäen ja nyökkään Alikin lapaa kohti, mistä tuli oli saanut otteensa. ”Ehkä täällä on jotain hyödyllistä, eikö Parantajat aina laita haavoihin jotain suojaa?” jatkan innostuneempana ja tungen kuononi takaisin vaatekasaan.
Ahaa! Pitkä huivi vie huomioni ja yritän vetää sen esiin kasan alta. Se ei kuitenkaan liiku juuri ollenkaan, taitaa olla jumissa jossain. Otan kunnolla vauhtia ja loikkaan kiireellä taaksepäin. En huomaa takanani olevaa, erilaista lattiaa, joka ei loppupelissä ole lattia ollenkaan, vaan ohut levy, joka on kaatunut avonaisen lattialuukun suojaksi. Loikkiessani taaksepäin potkaisen levyn sivuun ja alleni avautuu pimeä aukko lattiassa, joka imaisee takajalkani mukaansa. Vain tarmokas ote huivista estää minua katoamasta kokonaan lattian alle. Yritän saada otteen ehjästä lattiasta etujaloillani, mutta painovoima ja huono asento vetää minua vain alemmas. Kevyt huivi ei myöskään ole paras vetämiseen, ja kuin hidastetusti tunnen sen katoavan hampaideni välistä. Takajalat yrittävät löytää jalansijaa, mutta liian myöhään huomaan luukun reunalla olevat rappuset. Hirveällä ryminällä yritän vain vetää jalkani lähemmäs kehoa, kun rullaan pienenä pallona alas portaita pilkkopimeään kellariin.

Nimi: Glowe

01.10.2018 15:37
Niyra – Yad

Collien ilme oli järkyttynyt, kun Lich kertoi koillisen oleva tulessa. Myös Niyra vilkaisi uudemman kerran savuisaa taivasta. Mitä jos tuli leviäisi tänne? Kartano pitäisi valmistella evakkoa varten. Ja eläimiä pitäisi varoittaa metsässä ja- Niyra pysäytti ajatuksensa ja käänsi katseensa takaisin synkentyneeseen rotikkaan, kun se jatkoi puhumista. Komentajako oli joidenkin kanssa palon keskellä? Sinnehän piti lähettää heti apua! Niyra kuunteli kauhistuneena Lichiä. Mutta rotikka ei ollut vielä lopettanut, ehei, pahin oli vielä tulossa.
Poissa? Hyvä jos koko maailma ei kadonnut mustuuteen sillä sekunnilla, kun Niyran ajatukset takertuivat vain tuohon yhteen sanaan. Epäuskoisen ilmeensä takaa Niyra ei ollut edes huomannut raolleen jäänyttä leukaansa tai kyyneliä jotka jo kohosivat silmiin. Velikö oli kuollut? Eihän niin voinut olla. Eivät he voineet kuolla sellaisella tavalla.
”Alik..” Niyra henkäisi, mutta jo pelkän veljen nimen lausuminen sai collien suorastaan horjahtamaan taaksepäin ja istahtamaan kömpelösti alas. Nyt kyynelet valuivat jo valkeita poskia pitkin. Niyra ei kyennyt pidättämään niitä, saatika kuristavaa tunnetta kurkussa. Narttu pudisteli kiihkeästi päätään itkun vain voimistuessa ja alkoi huutamaan, tai no ulisemaan, saaden varmaan aukiolta monta ihmettelevää katsetta:
”Ei voi olla! Eivät he ole… He..” Niyra ääni särkyi kesken kaiken ja vapiseva collie laski katseensa maahan pidättääkseen suoran huudon sisällään.

Nimi: Iitu

01.10.2018 06:57
Aslan - Auony || Lich - Yad

Harmaanjuovikas kolli takertui uudelleen petinsä reunaan kiinni ja nykäisi taaksepäin. Peti raahautui lattiaa pitkin uudelleen parisen senttiä, kunnes se vihdoin ja viimein oli huoneen perimmäisessä nurkassa. Tänne polttava aurinko ei avonaisesta ikkunasta ylettänyt, eikä ehjistäkään, paistoi se mistä suunnasta vaan. Aslan oli kesän mittaan seuraillut tarkkaavaisesti, missä kohti huonetta oli aina varjoisampaa, ja päätynyt tähän nurkkaan. Yläpuolella oli yksi ikkuna, mutta sijaitsi sen verran korkealla, etteivät säteet laskeutuneet nurkkaukseen. Vaikka kesäturkki olikin ohuempi ja kevyempi kuin talvella, oli silti paksuturkkisella kissalla aika paahtavat oltavat. Huonosti nukutut yöt olivat saaneet jo vankan kollinkin hieman huonotuuliseksi. Aslan toivoi, että suojaisempi petipaikka hieman auttaisi asiaa, eikä se enää heräisi siihen, että aurinko yritti paistaa sen elävältä.

Aslan oli saanut koirien avustuksella jämptin parvekkeenoven työnnettyä rakosalleen kierrättämään huoneen ilmaa, joten etupihalta kuuluva ulvonta kaikui terävästi ilvesmäisiin tupsukorviin. Maine coon jätti räjähtäneen petinsä nurkkaan ja kipitti kurkistamaan ovesta ulos. Pihalle syöksyvä rottweiler sai Aslanin kurtistamaan kulmiaan, kolli ei kuitenkaan kuullut, mitä se eräälle Kaartilaiselle supatteli. Korkeammasta kerroksesta Aslanin katse kuitenkin osui melkein heti tummaan savupylvääseen kauempana ja turkki pörhistyi heti. Savu tarkoitti tulta. Niyran ääni käytävältä sai Aslanin liikkumaan ripeästi huoneen poikki, nappaamaan ovenkahvasta kiinni ja ryntäämään collien perään käytävälle. Aslan saavutti Niyran kolmannessa kerroksessa ja kuuli Kaartilaisen raportin. Maine coon vilisti collien viereen ja asteli sen vierellä tapaamaan rottweileria.

Lich nyökkäsi laiskan tervehdyksen 'kunnioitukseksi', kun Johtaja asteli Auonyn Päällikön kanssa paikalle. Lich ei vilkaissutkaan kollin suuntaan, vaan piti kylmähkön katseen Johtajassa.
"Joen lähellä näytti alkavan, mutta tässä kuivassa maastossa tuli on ehtinyt levitä myös tännepäin. Olin metsästämässä, kun havaitsin liekit. Koko koillinen taitaa olla jo ilmiliekeissä", Lich aloitti totuudenmukaisesti ja synkisti sitten hieman katsettaan.
"Oliko seuranasi joku?" Aslan kysyi tomerana ja palloitteli katseellaan taivaan ja rottweilerin välillä.
"Ei ollut. Mutta pääsin viime tipassa kiertämään tulen, ennenkun se ehti leviämään entisestään. Nousin ylemmälle maalle tähystämään, kun huomasin Komentajan palon keskellä. Hänellä oli mukanaan ainakin pari Kaartilaista ja kaiketi harjoittelijoita. En nähnyt savun takia kunnolla mutta... Tuli siirtyi niin nopeasti, että ne jäivät loukkuun. "
Satusetä-Lich tässä hei. Rottweiler yritti näyttää mahdollisimman pahoittelevalta.
" Menin etsimään pakoreittiä, mutta päästyäni lähemmäs oli koko paikka jo tulen nielimänä, eikä kukaan vastannut enää huutooni. Olen pahoillani neiti, mutta he ovat poissa."
Ja tässä vaiheessa uros olisi halunnut antaa itselleen aplodit. Ei sitä tarvinnut kertoa, että ainakin Kaartilaiset harjoittelijoineen olivat paenneet kaupunkiin. Jos kaikki luulivat niiden jääneen tulen saaliiksi, kukaan ei etsisi niitä kaupungista. Ja mitä kauemmin Yhteisöläiset siellä majailisivat ilman apua, sitä varmemmin rakit sinne myös kuolisivat.

Nimi: Glowe

30.09.2018 18:47
Alik - Yad

Turkki hieman pörhistyneenä harteiden kohdalta, Alik pysähtyi vilkaisemaan pennun ehdottamaa ikkunaa. Sisälle kyllä pääsisi, mutta pääsisikö ulos? Alik vilkaisi rakennusta. Rakennus kyllä jatkui aidan toiselle puolelle... Ja kivisessä talossa oli ikkunoita pitkin seiniä. Jos ei muuta reittiä ollut ulos, niin he voisivat rikkoa ikkunan, joista pudotus asfaltille ei varmaan olisi liian iso. Kyllä he pääsisivät rakennuksesta pois.
"Täytyy sitä kokeilla", Alik vastasi Furille ja asteli itsekin lähemmäs ikkunaa.
"Hei odotas-" Komentaja ei ehtinyt kissaa sanoa, kun pentu oli jo luikerrellut ikkunasta läpi ja kadonnut sisään. Valpastuneena Alik ryntäsi tunkemaan päänsä raosta sisälle, kun kuuli ryminää, kun pöytä hajosi Furin painosta. Hieman ärtyneenä Alik luimi korviaan pennun ajattelemattomuudelle. Mitä jos sisällä olisi ollut jotain vaarallista? Alik ei olisi mielellään päästänyt nuorukaista ensin mahdolliseen kuolonloukkoon, mutta meni jo. Pudotuksen jäljiltä Furi näytti kävelevän ihan normaalisti, hyvä. Se tästä puuttuisi että heistä jompikumpi taittaisi koipensa eikä voisi kävellä.
"Furi odota!" Alik ärähti jo ikkunasta ihan käskyä, kun pentu meni jonkin istuimen luo. Komentaja alkoi sulloa kehoaan kapeasta ikkunasta läpi ja pienen ähkimisen jälkeen sai käännettyä rintakehäänsä niin että se solahti toiselle puolelle. Nyt Alik roikkui ikkunassa vyötäröstään, ja mielellään Alik jäi siihen painamaan sisäelimiään kasaan vähäksi aikaa, nähdäkseen mitä lattialla odotti. Hitto, pudotus oli aika pitkä kipeälle tassulle. Varovasti Alik yritti hivuttautua ja venyä niin pitkälle kuin kykeni -selkä venyi muuten mukavasti- ennen kuin päästi itsensä putoamaan ikkunasta sisälle. Kova kaakeli sai tassun vihlaisemaan, mutta murahtaen Alik selvitti alastulon kunnialla. Vähän tassuaan varoen -sitä jomotti ainakin vähän aikaa- Alik asteli pennun tutkiman esineen luo. Äreähkö ilme naamallaan Alik kurkkasi penkin keskellä olevaan aukkoon ja värisytti kirsuaan, nuuhkaisten likaisen pöntön hajuja. Ei mitään ihmeellistä, pölyä, metallia, ruostetta.
"En ole varma, mutta näyttää vessalta. Jotkut kotikoirat ovat kertoneet, että ihmiset tekivät tarpeensa tämänkaltaiseen reikäpenkkiin", Alik vastasi yksitoikkoisena, sillä sitä ei jokin penkki kiinnostanut. Alik kääntyi jo pois reikäastialta, aivan sama mikä Furin kommentti kakkalaariin koskemisesta oli. Ja Alik jähmeittyi kun huomasi yhdellä seinällä valtavan kokoiset silmät, jotka tuijottivat tänne. Mutta ennen kuin koira ehti edes varoittaa pentua, tajusi Alik että eihän seinässä ollut mitään elävää, vaan jokin kuva. Seinällä oli iso kehystetty taulu, jonka sisällä oli juliste ihmisen naamasta. Alik ei sitä tiennyt mutta se oli jokin mainosjuliste, ehkä teatterin, tai elokuvan tai jonkin sellaisen. Ihmeellistä että paperi oli pysynyt noin hyvässä kunnossa vuosien ajan, ehkä kehykset olivat syy siihen. Julisteen värit olivat jo vähän haalistuneet, ja kehyksen lasi oli rikkoutunut, mutta iso lähikuva ihmisen naamasta oli vielä hahmotettavissa. Kuvan ihmisen silmiä Alik oli sitten säikähtänyt, mutta nyt uros istahti kaakelilattialle varsin kiinnostuneena kuvasta.
"Tuossa taitaa olla ihmisen pää", Komentaja kommentoi ja jos pentu katsoisi tähän suuntaan, Alik nyökkäisi outoa jättilehteä, joka oli jotenkin saatu seinään kiinni. Alik ei tiennyt miltä ihminen oikeastaan näytti. Uroksella oli vain epäselviä muistikuvia pitkistä, kaksijalkaisista olennoista omasta lapsuudestaan, mutta kovin läheltä kulkukoira ei ollut ikinä ihmisiä nähnyt.

Nimi: Untuva

30.09.2018 18:10
Luna - Auony

Luna katsoi Shinin suuntaan hämmästellen. Se ei tuntenut toista alkuunkaan. Olipa rohkea veto Shiniltä tehdä noin Mitralle. Luna hämmästeli sitä todella, sillä eihän se itse olisi uskaltanut kovinkaan lähelle Mitraa - ainakaan silloin, kun parantaja oli tavallista huonommalla tuulella. Norjalainen odotti jo pahinta, mitä Shinille tulisi käymään, muttei sitten oikeastaan tapahtunutkaan mitään.
Creetan kuiskaus huvitti norjalaista, ja se katsahtikin toiseen huvittunut virne naamallaan. Se ymmärsi asian vitsiksi, joten se ei vastannut varsinaiseen kysymykseen mitään.
Niin, varsinainen työhän tässä oli unohtunut kokonaan. Luna katsoi Creetan kastelusysteemiä kiinnostuneena. Se näytti toimivan. Norjalainen alkoi etsimään itsekin samankaltaista lehteä, jotta kastelusta tulisi helpompaa. Hän ei oikein viitsinyt raahata koko vesiastiaa mukanaan kasvien sekaan. Eikä siitä muutenkaan olisi tullut mitään. Todennäköisesti Luna olisi jo kaatanut sen heti alkumetreillä.
"En näe ainakaan tästä", norjalainen vastasi, kun Creeta kyseli näkikö se mitä ulvonnan suunnalla tapahtui. "Pitäisikö mennä katsomaan?" Luna ei ollut varma kannattiko jättää työt ja mennä katsomaan mitä tuolla jossain tapahtui. Olisi sitten vakavaa tai ei niin vakavaa, Luna halusi tietää mistä oli kysymys. Ja mistä sitä tietää, jos siellä oltaisiin vaikka tarvittu parantajien apua.

Nimi: Iitu

30.09.2018 17:26
Furi - Yad

Seuraan reippaasti Komentajan perässä tiilitaloja kohti. Uudet tuoksut ja ympärille heitetyt tavarat saavat melkein unohtamaan kipeät lihakset. Holtiton tärinä kylmyydestä on kuitenkin kadonnut veren päästyä taas kulkemaan kunnolla kehon lävitse. Vain pakomatkan jäljiltä oleva väsymys painaa, mutta uudessa paikassa ei ole varaa keskittyä moiseen, päinvastoin. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olen samassa tilanteessa, kuin ensimmäisen puolen vuoden iästäni; tuntemattomassa paikassa, jossa pienen pennun pitää olla valppaana. Tällä kertaa en kuitenkaan ole yksin. Siitä huolimatta annan aistini vaeltaa katua pitkin. Kuonoon kantautuu katupöly, tassujen rapina asfaltilla kuuluu korviin, silmät tutkailevat avonaista laukkua keskellä katua. Olisin odottanut edes rottien vilinää autiossa paikassa, mutta en huomaa mitään. Metalliaidan kohdalla vilkuilen kysyvästi Alikin suuntaan, nyökkään, ja lähden sitten seuraamaan huskya syvemmälle kaupunkiin.

Odotan näkeväni metalliaidassa jonkun pienen raon edes, josta voisi tunkeutua läpi, mutta verkko on tiukasti kiinni maassa. Se ei näytä siltä, että liikkuisi tuosta noin vain mihinkään. Aita päättyy vastakkaisella puolella olevan tiilitalon seinään, johon se on ruuvattu tiukasti kiinni. Siitä ei läpi mennä. Mietteliäänä käännän pään pois aidasta ja tutkailen sen sijaan tiilitaloa. Talon alareunassa on avonainen ikkuna, joka roikkuu puoliksi irti saranoistaan. Ikkuna on lähellä katupintaa ja hieman kapeahko, hieman Kartanon kellarien ikkunoiden näköinen, mutta kyllä siitä Alikin kokoinen koirakin pääsisi ryömimään. Katselen talon seinää, talo jatkuu metalliaidan toiselle puolelle.
"Mitä jos mentäisiin tästä sisään ja katsotaan reitti toiselle puolelle sisältä?" ehdotan Komentajalle ja kipitän ikkunan luokse.
Varovaisesti tungen kuononi aukosta sisään ja silmäilen toisella puolella olevaa huonetta. Outoa. Lattia ei ole tehty puusta, vaan koko huone on kaakeloitu. Pudotus lattialle on parin metrin korkuinen, mutta vilkaistuani alas näen pöydän suoraan alapuolella. Pienellä loikalla pudottaudun pöydälle, mutta ponnistan heti uudestaan vauhtia, kun pöytä räsähtää kevyestä painosta huolimatta katki ja nostattaa huoneeseen tunkkaisen pölypilven. Laskeudun kuitenkin turvallisesti lattialle ja haistelen uteliaana kaakelipintaa. Huoneen toisella puolella on lavuaari, sen muistan pohjoisreissusta, jolloin Ezra selitti ihmisten keksinnöistä, ja sen vieressä hassun näköinen tuoli. Katseeni löytää myös avonaisen oven, sieltä varmaan pääsee tutkimaan, mikä huone vie verkkoaidan toiselle puolelle. Varovasti hiivin tuolin viereen ja nousen sitä vasten takajaloille.
"Mikä tämä on?"
Tuijotan pörhistyneenä pönttöä. Eihän tässä voi edes istua! Tuolia reunustaa vain pieni, liukkaan tuntuinen reuna ja keskellä on vain tyhjä tila, jossa on jokin pieni, vedentäyttämä kuoppa. Hyvin outo vesikipoksi. Heilautan ihmetyksestä korviani, ennenkun kipitän kohti ovea.

Nimi: Glowe

30.09.2018 16:48
Venta - Yad

Pakkohan siinä oli vähän virnistää, kun Shilo yritti ilmeisesti imitoida uroksen ääntä. Voi kun Shilo kuulisi miltä sen imitointi todella kuulosti. Shilon jatkaessa setänsä silmistä, Ventan ilme vakavoitui vähän, ja se nyökytteli päätään. Vaikka oikeastaan, ei Venta tiennyt millaiset ne sumeat silmät olivat. Venta ei ollut ikinä nähnyt sokeaa koiraa, ei Shilon setää tai ketään muutakaan. Naama arvilla? Oi voi, mitähän kaikkea sedälle oli sattunut? Sitten Ventaa taas hymyilytti nuoremman nartun tohinalla suusta pursuava puhe, kun Shilo jatkoi arpiasiaa ulkonäkökysymyksenä. Keskustelunaihe olisi varmasti ollut Ventasta mielenkiintoinen, mutta sitten Shilo oikein mainitsemalla mainitsi karkurit ja niiden kanssa tappelemisen. Venta käänsi korvansa luimuun ja norjalaisen hymy oli hyytynyt samoin tein. Joku vähän sosiaalisesti taitavampi ja tarkkaavaisempi koira olisi heti huomannut että keskustelunaihe käväisi ikävällä alueella, mutta Shilolta moinen oli näköjään mennyt ohitse. Tai mistä Venta oikeastaan tiesi oliko, sillä Shilon puhevirta vaipui jonnekin taustalle, kun katseensa laskien Venta alkoi miettiä sitä lopputalven iltaa, jolloin Venta oli tapellut karkureiden kanssa. Tai no, ei sitä miksikään tappeluksi voinut sanoa, koska Venta oli vain paennut. Tai yrittänyt paeta. Näh, Venta ei ollut sellainen joka tunsi häpeää pakenemisesta, luultavasti Kaartinkin kovimmat tappelijat olisivat katsoneet siinä tilanteessa parhaimmaksi lähteä lipettiin, yksin kolmea vastaan. Pimeää talvi-iltaa ei ollut mukava muistella, mutta nyt ajatukset oikein halusivat palata iltaan, jonka kaikki tapahtumat eivät olleet Ventalle itselle ihan tarkassa muistissa. Ja oikein mukavasti muisti toimi niin, että ne ikävät hetken Venta muisti kristallinkirkkaasti, mutta oikeastaan kaikki pelastajiin, ja Kartanolle pääsemiseen liittyvä oli kuin huonosti mieleen takertuva uni. Shilon siinä puhuessa, Venta kurtisti kulmiaan yrittäessään muistella pelastajiaan. Siellä oli ollut tosi monta koiraa, siitä Venta oli varma. Venta muisti vaalean sakemannin parhaiten, koska se oli Ventaa kantanut. Ja muisti kaiveli esiin jonkun toisenkin isokokoisen nartun. Paimenkoira? Mastiffi? Keitä ne olivat? Venta ei tiennyt, ja hieman häpeillen Venta tajusi, ettei tietenkään ollut ikinä kiittänyt niitä koiria. Herranjestas, ilman pelastajia ne rakit olisivat... Venta nuolaisi pikaisesti kirsuaan ja räpytteli nopeammin silmiään, ahdistuksen hiipiessä puristamaan rintaa.
".... Hyppiminen on hauskaa", Shilon ääni palasi yhtäkkiä Ventan korviin ja sai norjalaisen nostamaan katseensa vähän jopa säpsähtäen.
"Mitä?" Venta lausahti hitaasti, katsoen ihan hölmistyneenä Shiloa. Mistä hyppimisestä pisamanaamainen puhui? Venta vilkaisi puuta, kuin näkisi senkin ensikertaa. Ai niin tuo puu.. Siitäkö Shilo puhui? Venta käänsi katseensa takaisin Shiloon, kasvoillaan hyvin epä-ventamainen, hymytön, epävarma ilme. Tai oikeastaan tässä kohtaa Venta koitti hymyillä, mutta suupieli vain nytkähti vastahakoisesti ja palasi takaisin osoittamaan alaspäin.
"So-sori", Venta jatkoi vähän kadonneella äänellä. Kokeillaanpa hymyillä uudelleen, no niin, nyt onnistui, ja Venta sai kasvoilleen pahoittelevan ilmeen.
"Äskeinen meni vähän ohi", Venta laski katseensa vähän nolostuneena Shilon pilkullisiin etutassuihin.
"Tuota.. Onko Kaartissa jotakuta vaaleaa sakemannia ja sellaista isokokoista narttua..." Venta vaikeni. Tuota noin... Kaartissa mahtoi olla aika monta isokokoista narttua, tässä mahdettiin tarvita vähän enemmänkin yksityiskohtia. Mutta kun Ventalla ei ollut niitä. No, Venta päätti odottaa osaisiko Shilo vastata millään tapaa. Äh, saksanpaimenkin oli varmaan yksi yleisimmistä roduista Kaartissa.

Nimi: Defia

30.09.2018 15:12
Shilo - Yad

Mustavalkoinen narttu nyökkäsi Ventan esittäytyessä. Venta kuulosti menevältä nimeltä, jäisi varmaan hyvin mieleen. Shilo hymyili vain iloisesti takaisin Ventan vastaukseen puhumisesta. Oli kivaa kohdata välillä niitäkin jotka pitivät puhumisesta. Urokset sen omassa perheessä kun eivät lainkaan pitäneet siitä.
Shilo kallisti jälleen päätään toisen kysyessä kiipeämisestä. Narttu heilutti vain häntäänsä, kun Venta sitten jatkoikin puhumista. Siniset silmät tiukasti toisessa nartussa Shilo odotti, että se sai sanottavansa loppuun. Toisen ihmettely sen sedästä sai Shilonkin näyttämään hieman pohtivalta. Hymyillen narttu heilutti korviaan lähes ylös-alas kuin imitoidakseen siipiä. "Hänellä on tosi tarkka kuulo. Kerran pari kauempana olevaa harjoittelijaa yritti hiippailla pois sen puhuessa ja setäni oli ihan "te kaksi, minne matka?" ja katsoi niitä kohti sokeilla silmillään," narttu kertoi huvittuneena, puhuen setänsä sanat niin matalalla äänellä kuin narttu kykeni.
"Se mun sedän katse on oikeastaan aika ällö. Tiedätkö, kun sen silmät on sellaiset sumeat. Oikeastaan sen naama on ihan arvilla muutenkin. Siksikään en ole hirveän kiinnostunut tappelemisesta kyllä, en ehkä halua näyttää sedältäni. Ehkä en siis ihan sovi Kaartiin. Harjoitustappelut on ihan ok, kun kukaan ei yritä tappaa, mutta mieti kun tappelisi niitä karkureita vastaan tai jotain," Shilo selitti jälleen vauhdilla, mutta pysähtyi sitten hetkeksi pohtimaan. Narttu ei tietenkään tiennyt toisen kohdanneen luopiot aikaisemmin, eikä tiiviistä tuijotuksestaan huolimatta välttämättä osannut ottaa vihiäkään asiasta. Täysin tyytyväisenä se siis jatkoi, "nyt kun mietin, niin harva kaartilainen kuitenkaan näyttää siltä. Joten ehkä välttyisin itsekin arvilta, vaikka jatkaisin. Vaikea sanoa. Mitä luulet, näyttäisinkö hyvältä arvilla?"
Kysymyksensä jälkeen narttu jätti jopa hieman tilaa Ventalle vastata siihen tai sen höpinöihin yleensä. Sitten se kuitenkin jatkoi vastaamalla kysymykseen, joka oli esitetty ennen kysymystä sedästä. Eihän sitä nyt kuitenkaan aina tarvinnut ihan järjestyksessä mennä. "Olet siis oikeassa Kaartin keskittymisen kohteesta, eivätkä ne minun tietääkseni opeta kiipeilyä. Se on vain minun oma harrastukseni, tahdon päästä aina vain ylemmäs ja ylemmäs," narttu kertoi ja vilkaisi nyt itsekin kohti puuta, jossa oli aikaisemmin ollut. "Harmi etten voi kiivetä kuin kissat. Mutta yritänkin sen sijaan hyppiä korkeammalle kuin ne. Hyppiminen on hauskaa," se lisäsi vielä hymyillen leveästi. Nartun selän päälle kaartunut häntä heilui melko tasaisesti koko sen puheen ajan. Taukoa siihen tulisi lähinnä, jos Venta vaikuttaisi haluttomalta keskustella.

Nimi: Glowe

30.09.2018 11:33
Venta - Yad

Norjalaisen oli ihan pakko vilkaista uudelleen isoa puuta, kun pisamanaamainen narttu kertoi kiipeilleensä. Mustavalkeako osasi kiivetä? Ohhoh... Venta oli juuri aikeissa kommentoida jotain homman hurjuudesta, mutta ei ehtinyt. Shilo oli jo aloittanut puheripulinsa.
"Ol.." Venta aikoi vastata ensimmäiseen kysymykseen, mutta huomasi ettei kannattanut edes yrittää saada sanaa väliin toisen, Ventaa nuoremman nartun puheeseen. Joten hiema huvittuneesti, mutta ystävällisesti hymyillen Venta tyytyi nyökyttelemään kuuntelemisen, tai vastauksen merkiksi nuoremmalle.
Jaa vai oli Shilo lähtenyt Kaartin hommiin? Täytyi Ventankin myöntää, että sitä itseäänkin kiinnostu oppia kaikkea uutta, ja nimenomaan Kaartilla tuntui olevan paljon opettamista. Mutta asuminen Kartanossa, tai niin tarkka, armeijamainen työ ei Ventaa houkutellut. Liian kurinalaista, Venta pysyisi mieluummin vaatimattomana metsästäjätyttönä, eikä lähtisi rakentamaan uraa moiseen sotajoukkoon. Sokea Arvokaartilainen? Ventan korvaan värähti jo se tieto että Shilon lähisuvussa oli niin korkea-arvoinen jäsen, ja että vielä sokea? Nyt Ventan mielenkiinto todella roihahti. Kunhan Shilo saisi puheensa loppumaan, ehkä Venta voisi kohta kysyä tarkemmin tästä sedästä. Venta ei voinut olla tirskahtamatta tukahdutettua naurua, kun Shilo oikein kysyi, huomasiko seropista että se tykkäsi puhua. Joo ei huomannut, ehei.
"Minä olen Venta", norjalainen tukahdutti naurunsarippeet ja vastasi huomattavasti rauhallisemmin. "Kyllä puhuminen on oikein mukavaa, mutta tuollaisiin nopeuksiin minä en kykene", Venta virnisti hyväntahtoisesti.
"Opetetaanko Kaartissa puihin kiipeämistä? Minä luulin että siellä keskitytään taisteluasioihin", Venta ihmetteli ääneen, ja vilkaisi taas puuta. "Ja miten setäsi oikein pärjää sokeana? Tai siis, onhan tosi hienoa että sinulla on niin korkea-arvoinen sukulainen, mutta ihmettelen vain", Venta jatkoi vähän nopeammin, ettei Shilo ehtisi viedä puheenvuoroa, sellainen vaaara saattoi olla aika mahdollinen.

Nimi: Defia

30.09.2018 00:36

Shilo - Yad

"Kunhan kiipeilin," narttu vastasi hymyillen. Varmaan enemmän kissalle sopivaa ajanvietettä, mutta ei kai kukaan sitä koiraltakaan kieltänyt. "Oikeastaan tarkoitukseni oli yrittää päästä ylemmäs, mutta sitten näin sinut," se jatkoi häntä vispaten. Narttu kallisti hieman päätään katsoessaan toista pohtien.
"Olet metsästäjä, eikö niin? Olen melko varma, että olet. Minäkin olin, mutta halusin nähdä millaista Kaartissa työskentely on. Olen ollut koko kevään harjoittelijana. En oikein tiedä kumpi on parempi homma. Metsästys on kivaa, mutta siinä ei ole enää paljoakaan opittavaa. Kaartissa minulla on vielä vaikka ja mitä opittavana. Sen lisäksi setäni palasi ja hän on Arvokaartilainen. Hän on tosin myös sokea. Hän ei hirveästi puhu. Minä sen sijaan pidän puhumisesta. Sen ehkä huomaa, huomaako? Entä sinä? Ainiin, mikä sinun nimesi on? Minä olen Shilo," narttu puheli innokkaasti ja nopeasti. Ehkä jopa liian nopeasti paikoittain. Ja pomppien aiheesta toiseen, aina sopivan aasinsillan kohdalla. Se oli oikeastaan aikeissa vain porskuttaa eteenpäin nimistä ja niiden älyttömyydestä, mutta tajusi sitten pysähtyä odottamaan jonkinlaista vastausta. Nimet olivat nartun mielestä kiinnostava aihe, joita se tykkäsi pohtia, mutta kenelläkään ei tuntunut olevan vastauksia sen kysymyksiin niistä.

Nimi: Glowe

30.09.2018 00:06
Venta - Yad

Norjalainen oli kuntoutunut haavoistaan hyvin, arpiakaan ei ollut jäänyt. Myönnettäköön, että kotiaan Venta ei hetkeen rakentaisi länteen päin. Mutta toisaalta, eipä Venta ollut kesällä tarvinnut muuttavaa asumistyyliään. Karkureiden vierailua seuraavana päivänä olivat pojat Kiril ja Nico rynnänneet kolmanteen kerrokseen aamutuimaan herättämään koko huone, ellei jopa kerrosparan. Ne olivat tulleet, kuten sovittiin Lätäkölle aamulla, ja kun Ventaa ei ollut kuulunut, olivat pojat lähteneet käymään Kartanolla. Siellä ne sitten olivat kuulleet edellisyön tapahtumista, ja että osallisena oli ollut norjanharmaa narttu. Pojat olivat sitten tulleet ihan juosten Ventaa etsimään parantajan kerroksesta. Poikien huoli oli itseasiassa yllättänyt Ventan, mutta kiitollinenhan norjalainen kavereidensa huolesta oli. No, parantumisensa aikana ainakin toinen uroksista, Kiril oli käynyt Ventan luona melkein joka päivä. Moinen omistautuminen vähän huoletti Ventaa, mutta ainakaan toistaiseksi Kiril ei ollut osoittanut toiveita mistään läheisemmästä suhteesta. Setteri oli Ventalle ihan hyvä, ihan vain kaverina.
Saatuaan luvan palata töihinsä oli Ventan eteen tullut asumisongelma. Narttu ei nimittäin halunnut olla vielä yksin. Ja taas pojat pelastivat norjalaisen pinteestä, koska heti kun Kiril ja Nico saivat vihiä Ventan huolesta, olivat pystykorva ja setteri tarjoamassa matalaa majaansa Ventalle. Vaikka Venta tiesi, että pojat olivat kunnollisia ja herttaisia koiria, oli urosten luona asuminen ollut iso kynnys. Voi kuinka huomaavaisia pojat olivatkaan olleet Ventan pelkoja kohtaan ja tässä sitä nyt oltiin. Venta oli asunut koko kevään ja kesän nuorten metsästäjäurosten luona, ja edelleen ihan vain kämppäkaverina. Varmuuden palattua, Venta oli tosin alkanut entistäkin kuumeisemmin kaivata aiempaa asumismuotoaan. Pojille narttu ei tietenkään ollut vielä mitään sanonut, tai edes kertonut ettei yhdessä paikassa asuminen ollut ollut Ventan mieleen oikeastaan koko aikana. Jatkuva seura oli vain niin... raskasta.

Venta oli viettänyt paahtavan päivän yksin metsästäen. Narttu kuljeskeli ristiinrastiin, mutta piti reittinsä varrella paljon juomapaikkoja niin saaliiden, kuin itsensäkin varalta. Norjalaisen turkki oli toki vaihtunut huomattavasti kevyempään, mutta silti Ventalla oli oikein lämpimät olot. Metsän varjot toki toivat mukavaa helpostusta.
Harmaankirjava sattui kävelemään erään tutun, hassunnäköisen puun ohitse. Ja mitä Venta siellä oksalla näkikään? Ei lintua, ei edes kissaa, vaan koiran. Täytyihän moista näkyä katsoa vähän kummaksuen, samalla kun siitä ohitse yritti kulkea. Venta ei suunnitellut pysähtyvänsä kiipeilijän kohdalle, mutta ei osoittanut pienintäkään kielteistä elettä, kun kiipeilijä loikkasi puusta alas ja tervehti norjalaista.
"Hei", Venta vastasi kippurahäntäänsä heilauttaen ja pysähtyen pienen välimatkan päähän vieraasta koirasta. Metsästäjä taisi toinenkin narttu olla.
"Mitä sinä tuolla puuhasit?" Venta ei malttanut olla utelematta, ja vilkaisi hullunkurista puuta ruskeilla silmillään.

©2018 Vᴀʟʟᴀᴛᴛᴜ ᴿᵖᵍ - suntuubi.com