Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli

Chatti

 

Pelimerkit

Kirjoita roolin alkuun hahmosi nimi ja lauma.
Vieraskirjan nimi-kohtaaan laita oma nettinimesi.
"Puhe"
*Ajatukset joko näin* tai sulauta muutoin tekstiin.
Tekeminen ilman merkkejä.
Rooliminen on vapaasti valittavissa minä-,
ja hän-kertojista sekä preesens-, ja imperfektimuodoista.
Käytä kappalejakoja, jotta teksti olisi selkeämpää.

Mainostetaan Vallattua, jotta pelaajia saadaan lisää.
Kopioitavan mainostekstin löydät tämän linkin takaa.

>> Peliuutiset <<

>> Kysely <<

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Glowe

22.01.2019 22:37
Mitra - Auony

Punertava naaras jarrutti niin äkisti, että kävi etujalkojensa varassa sekuninmurto-osan ajan. Kovin mukavasti Mitra ei mustaa nuorukaista mulkaissut, mutta seisahtui siihen paikoilleen sateen armoille kuuntelemaan korviaan luimien Lunan epäselviä sanoja. Mitra nyrpisti kuonoaan niin, että kissan hampaat näkyivät ja sähähti kun kasvoja, ja muutakin kehoa kirveli.
"Kuono umpeen, ja juokse!" Oli Mitran aurinkoinen rääkäisyvastaus ujolle Luna-paralle.
"Puiden suojaan ja heti!" Mitra käski, eikä hievahtanutkaan sateesta huolimatta, ennen kuin Luna lähti liikkelle.(?) Kaksikko lähti juoksemaan sateessa panikoivien eläinten keskellä, ja päätyivät onneksi erään Aslanin väkertämän kankaan alle.(?)
"Oletko kunnossa?!" Mitra naukui tomerasti, ja kääntyi oppilaan kimppuun. Mitra käytti pitkäkarvaista turkkiaan hyväkseen, -turkki suojasi hyvin ihoa- ja alkoi etujaloillaan pyyhkiä vettä pois Lunan turkilta. Tässä väkkijoukossa Luna nyljettäisiin jos se ravistaisi turkkiaan, joten Mitra päätti auttaa vettä pois vähän hienovaraisemmalla tavalla.
"Mihin sattuu eniten? Menikö vettä silmiin? Suuhun? Älä missään nimessä niele enää yhtään pisaraa, äläkä nuole turkkia!" Mitra kyseli ja käski tomerana. Naaras itse tunsi kamalaa polttelua oikealla kyljessään, ja osasi jo katsomattakin arvata, että sieltä puuttui iso tuppo punaista turkkia. Happo oli jo nakertamassa ihoa.

Nimi: Untuva

22.01.2019 19:06
Luna - Auony

Parantajaoppilasta ei paljoa auttanut kaartilaisten ohjeet, sillä se läheni jo paniikin rajaa ja olisi halunnut rynniä väkijoukossa eteenpäin silmät kiinni, ja ehkä joku ihana suoja ilmaantuisi sen yläpuolelle juuri nyt suojelemaan naarasparan mustaa turkkia. Happosade sai kissan sähisemään, ja Lunahan ei sähissyt noin vain. Ja nyt se sähisi kivusta, jonka syövyttävät pisarat aiheuttivat laskeutuessaan karvojen sekaan ja polttavan nahkaa vetäen samalla karvaa mukanaan. Kaartilaisten ohjeet porautuivat onneksi kovaäänisesti Lunan korviin. Pisarat eivät saaneet päästä silmiin, selvä. Suojaa, se olikin jo harvinaisen selvä. Kaartilaiset huutelivat myös toisilleen. Auta sitä ja sitä, mutta silloin Luna käänsi jo korvansa metsän rajaan. Nyt oli pakko päästä suojaan! Muuten norjalainen menettäisi pian ihanan karvapeitteensä.

Luna oli onnellinen melko isosta koostaan, ja sen kävi sääliksi pienikokoisempia kissoja, jotka saattoivat jäädä koirien alle. Jokainen yritti rynnistää mahdollisimman nopeasti suojaan, ja naaras lukeutui heihin. Vaikeutti kuitenkin, kun isokokoisemmat koirat tuuppivat puolin ja toisin ja vasta lähempänä metsän rajaa saattoi juosta vapaammin.
Norjalainen oli niin keskittynyt pakenemaan happosadetta ja etsimään suojaa, ettei tajunnut katsoa kunnolla eteensä. Ja hupsista keikkaa, siinähän oli Mitra. Luna räpytteli hämmentyneenä silmiään ja katsoi punertavaa parantajaa, johon se oli törmännyt tai joka oli törmännyt siihen. Luna ei edes tiennyt kumpi oli tullut kumman tielle, ja kuka oli koko törmäyksen aiheuttanut.
"A-anteeksi. En huomannut... yritin vain juosta nopeasti suojaan... anteeksi!" Luna yritti pahoillaan piipittää jotain, mutta happosateen aiheuttama pelko sai naaraan äänen kimakaksi ja normaaliakin hiljaisemmaksi. Kissa mietti, miksi oli pitänyt törmätä juuri Mitraan! Mustaturkkinen ei kauaa pysynyt paikallaan, vaan nosteli tassujaan ja yritti väistellä taivaalta tippuvia pisaroita osumasta. Tosin hyppely ei paljoa tuottanut tulosta. Polkuanturoissa kirveli ikävästi ja kaikkialla kehossa tuntui polttavan. Jokin kuitenkin esti Lunaa juoksemasta suojaan. Se halusi ensin kuulla Mitran sanovan jotain, sillä jälkeenpäin olisi varmasti kovin noloa käydä parantajan juttusilla, tai niin ainakin parantajaoppilas ajatteli.

Nimi: Meikäläinen

22.01.2019 15:07
Zero ~ vihollinen ~ npc

Zero ei noteerannut Roen vastausta vaan käänsi katseensa nopeasti taivaalle. Ai jai, ikävännäköinen pilvimassa vyöryi kovin ikävää vauhtia heitä kohti. Hän hymähti sille itsekseen huokaisten ja kääntyi kaksikkoon päin.
"Selvä", hän vastasi Roelle. Sitten hän vilkaisi Lichiä ja lähti sakemannin perään. "Moi", hän sanahti tuolle ennenkuin hölkkäsi Roen rinnalle.
"Pohjoisen talot", hän tuumi hetken kuluttua. "Meinaatko sillä kaupungin pohjoispuolen taloja, vai miten?" hän kysyi ja käänsi katseensa ensin huolestuneena taivaalle, ja sitten edespäin. Katse lakaisi taloja etsien mahdollista suojapaikkaa sateen varalta ensimmäisten pisaroiden vyöryessä kuin tuhat lasinsirpaletta hänen turkkiinsa. Hänen jokainen lihaksensa jännittyi ja hän painoi päätään yrittäen suojella herkimpiä alueitaan kuten korvia ja silmiä.
"Voi hemmetti!" hän ärähti. "Suksitaan kuuseen täältä. Kokeillaan tuota taloa", hän haukahti säikähdyksissään viis veisaamatta Roesta ja pyrähti kohti kaikkein rähjäisintä talopahasta. Sen jokainen ikkuna oli rikki ja ovi roikkui vain yhden saranan varassa. Sinne olisi varmaan aika helppo päästä.

Nimi: Iitu

22.01.2019 09:00
Lich - Yad

*Se nähdään sitten*, Lich mietti itsekseen, kun Zero vakuutteli luotettavuuttaan. Huskyn varoitukset laumastaan sai vain aikaiseksi huvittuneen ilmeen, ennenkun uusi jyrinä sai uroksen jälleen vilkaisemaan kohti taivasta. Rotikka nyökkäsi Roen suuntaan pienellä irvistyksellä. Voihan Yhteistöparat.
"Nähdään."
Lich odotti Roen ja Zeron(?) kääntyvän, ennenkun sukelsi takaisin metsään. Se jätti sanomatta kaiken hömpötyksen siitä, että liittolaiset olisivat varovaisia. Roe tiesi kyllä, mistä löytäisi piilopaikan sekä sateelta, että vieraasta laumasta ja jos ei, niin omapa oli mokansa. Lich oli kyllä saanut itselleen erinomaisen liittolaisen luopiosta, mutta ei se silti kantanut mitenkään erikoisesti huolta uroksesta tai sen hyvinvoinnista. Pärjäilköön, tai sitten ei. Tällä hetkellä Lich piti tärkeämpänä hoitaa itsensä mahdollisimman nopeasti Kartanolle, ennenkun sadekuuro pyyhkäisisi sen ylitse. Kuolleena olisi vaikeaa laskea Yhteisön ruumiita, heh.

Eihän rottweiler ehtinyt Kartanoon saakka ennen ensimmäistä kuuroa. Lich pinkoi minkä jaloistaan pääsi, mutta pilvi oli silti koiraa nopeampi. Tuntiessaan ensimmäiset, polttavat pisarat kiitävän alas taivaalta koiran niskaan, uros ärähti mielessään ja painoi päätään lähemmäs maata. Se hidasti hieman vauhtia, mutta suojasi samalla uroksen päätä. Lich vaihtoi hieman reittiään, jotta se juoksisi tiiviisti istutettavien puiden lähellä ja saisi niistä enemmän suojaa. Kartanon tullessa näkyviin koiran selkä oli kuin liekeissä, ihoa poltteli ja mustat karvat leijailivat maahan. Suojan näkeminen antoi kuitenkin lisävauhtia arkoihin tassuihin ja Lich pakotti itsensä uuteen spurttiin, joka kantoi sen eteiseen asti. Tuntiessaan lattian tassujen alla, rotikka pysähtyi puuskuttamaan ja ravistelemaan tiheää turkkiaan päästäkseen eroon pisaroista, jotka vielä takertuivat mustaan karvaan. Jälleen Lich kiitti onneaan siitä, että se oli nuori ja hyväkuntoinen ja tyytyväisenä uros kääntyi tuijottamaan ovista ulos yltyneeseen sateeseen. Näköjään evakuointu oli onnistunut, sillä Kartano häämötti tyhjyyttään. Lauma oli siis todennäköisesti vielä ulkosalla, ilman tarvittavaa suojaa. Se jos mikä lämmitti vahtikoiran mieltä. Rottweiler olisi halunnut mennä etsimään niitä vain nähdäkseen paniikin eläinten keskuudessa, mutta joutui tyytymään vain siihen faktaan, ettei lauma ollut vielä palannut. Harmi, odottaminen ei kuulunut vahvuuksiin, mutta Lich ei myöskään ollut niin tyhmä, että lähtisi suinpäin sateeseen ottamaan asiasta selvää. Sitäpaitsi, mahasta kuuluva kurina kertoi, että uros voisi tässä odotellessa napata itselleen jotain syötävää. Niinpä musta koira ravasi hyväntuulisena Ruokakomeroon, valikoi itselleen parhaimman lihapalan ja heittäytyi napostelemaan sitä keskelle lattiaa, korvien kuunnellessa sateen ropinaa vasten kattoa.

Yläkerran tassunaskeleet saivat Lichin luimistamaan korviaan ja niskakarvat pystyssä uros räpiköi seisomaan. Hiivatti, täällä oli joku. Hetken ajan rottis jo kuvitteli, miten vieraan lauman jäsenet olivat onnekkaina törmänneet autioon Kartanoon ja vahingossa saaneet siitä turvapaikan happosateelta. Ajatus oli kuitenkin naurettava, sillä alakerrassa ei haissut tuntemattomista mitään. Todennäköisesti siis sieltä löytyi vain Yhteisön jäseniä. Ehkä joku yksinäinen poloinen? Ajatus oli miellyttävä, ja sai Lichin siirtymään tarkkaavaisesti kohti käytävää ja siellä olevia portaita. Matala murina portaiden loppupäästä sai uroksen nostamaan päätään ja se mulkaisi massiivista mastiffia.
"Noinko sinä toivotat tervetulleeksi tovereitasi?" Lich kysyi viileästi ja tarpoi rappusia ylös, tunkeutuen Jaffan ohitse.
Mastiffi näytti olevan hieman poissa, aivan kun se olisi juuri herännyt makoisilta päiväunilta. Toisen kerroksen yhdestä huoneesta kuuluva matala kuorsaus sai huvittuneen ilmeen Lichin kasvoille.
"Täälläkö sitä vaan nukutaan kaikessa rauhassa? Missä muut ovat?"
Jaffa tuhahti rottweilerin suuntaan.
"Evakuoitu, vaikka eihän tuli tänne koskaan saapunut."
Mastiffin äänen olisi voinut tulkita halveksuvaksi, mutta kaksoiselämästään nauttiva Lich tiesi paremmin, kuin elätellä toivoa värväämään murisevaa mastiffia liittolaiseksi. Kaikki tiesivät, että Jaffa oli ärsyttävä, hieman kummallinen ja ylimielinen, mutta loppupeleissä Yhteisölle uskollinen. Joten rottis vain tuhahti epämääräisesti ja asteli möykyn ohitse seuraavaan portaikkoon. Masu täynnä, iho arka sateesta ja Lich oli valmis ottamaan pienet nokoset odotellessaan sateen loppumista. Rankkaa tämä työnteko. Koska Jaffa oli tovereineen vallanneet toisen kerroksen, ei uroksen tehnyt mieli jäädä sinne leikkimään tuttavallista. Niinpä rottweiler hilasi itsensä Kaartin kerrokseen. Ei täällä ollut ketään hätistämässä koiraa poiskaan, sillä Jaffakaan ei ollut seurannut sitä. Ehkä se kuvitteli Lichin pysähtyneen kolmanteen kerrokseen. Tällä hetkellä Lichillä ei ollut aikomustakaan moiseen, vaikka se hetken miettikin, ennenkun kopisteli tiensä viidenteen kerrokseen saakka. Siellä Lich pujahti Komentajan huoneeseen ja iski heti silmänsä kutsuvaan petiin. Se oli niin yksinäisen näköinen, uros tekisi vain palveluksen peittäessään itsensä Alikin hajuiseen petiin, ja sulki sitten varsin tyytyväisenä silmänsä. Ou jes!

Nimi: Meikäläinen

21.01.2019 15:23
Dovan ~ luopio

Kun kaksi koiraa pölähtivät Niyran ja Dovanin luo, olisi Dovanin tehnyt mieli irvistää. Kaksi turhaa piskiä ihan tulivat häiritsemään Hänen keskusteluaan Johtajan kanssa. Dovan tuhahti äänettömästi, mutta käänsi sitten katseensa kahteen koiraan. Hän paljasti hurmaavimman hymynsä ja sanoi aavistuksen hunajaisella äänellä:
"Hyvää päivää, neidit. Kuinka voitte? Eihän sade ole tuhonnut kauniita turkkejanne?"
Ja tosiaan, Dovan ei muistanut kumpaakaan koirista. Hän vain hymyili heille teennäisen ystävällisesti ja istui aivan rentona entisen Johtajansa vieressä.
Dovan käänsi katseensa kohteliaasti Niyraan ja kuunteli tämän puhetta. "Aivan", hän lisäsi nyt aavistuksen alakuloisesti hymyillen. "Tiedän ettette usko sitä, neidit, mutta se on aivan totta. Palasin omasta tahdostani, vain siksi että haluan osoittaa katumukseni." Hänen katseensa siirtyi kauemmas, ja korvat kohti huutavia eläimiä, tuskissaan yksin huutavaa pentua...
Normaalitilanteessa Dovan olisi silminnähden nauttinut. Nyt hän nautti muiden tuskasta vain sisäisesti, näyttämättä ulospäin kuin katuvan ja alakuloisen ulkokuoren. "Entinen ystäväni... hän vannoi tappavansa minut jos lähtisin luoksenne, ja nyt kun olen täällä, tiedän että hän yrittää tehdä sen. Hinnalla millä hyvänsä", hän lisäsi tuskaisalla äänellä ja käänsi katseensa kahteen muuhun koiraan silmät surullisina ja tiesi heidän ymmärtävän, että hän tarkoitti Roerigiä.
Haha, kuinka he Roen ja Lichin ja Bleakin kanssa nauraisivatkaan tälle jutulle kun Dovan sitten joskus jälleen palaisi karkurikavereidensa luokse, hän ajatteli.
Yhtäkkiä hänen katseensa kiinnittyi kissanpentuun joka parkui kauempana muista, kenenkään huomaamatta painautuneena mukamas 'turvaan' ison kiven juureen. Dovan siristi silmänsä. Kukaan ei nähnyt pentua... Hän loikkasi jaloilleen ja miltei hyppäsi kauemmas kaikista itsekseen virnuillen yllättyneisyydelle muiden kasvoilla (?). Kaikki varmasti luulisivat hänen pakenevan, mutta kun hän sitten pelastaisikin pennun, hän saisi enemmän luottamusta osakseen...
Tuntien jäätävää kipua selkäturkissaan ja kaikkialla mihin sade osui, mutta ignooraamatta sitä mitenkään hän syöksyi kohti huutavaa pentua ja avasi leukansa tarttuakseen tuota niskasta.
Ilman keskeytyksiä hän nostaisi pennun maasta ja vain veisi tuon hyvin nopeasti turvaan puoden suojaan ja mahdollisesti yrittäisi etsiä tuon emon.

Nimi: Glowe

21.01.2019 12:06
Niyra - Yad

Hieman varautuneena Niyra piti Dovania silmällä, vaikka Johtajan huomiota vei myöskin tuskanhuudot jossain sadekuuron tuolla puolen. Tuskanhuudot, ja hätääntyneet ulvahdukset, jotka kutsuivat tovereita suojaan. Sade tuntui vain rankentuvan, ei täällä kohta nähnyt eteensä, kiitos sateen ja sakenevan pimeyden. Pisaroita tipahteli kuusenoksilta koiran selälle ja naamalle, saaden Niyra inahtamaan ja vetäytymään vieläkin tiukemmin runkoa vasten. Narttu luimisteli korviaan. Ei näyttänyt hyvältä, puut eivät tarjoaisi riittävää suojaa pitkään. Sairaat ja erityisesti haavoittuneet ulisivat etäosyyden päässä kivusta. Hyi, Niyra ei saattanut edes kuvitella kuinka paljon kipua happo tuotti päästessään avohaavaan. Toki ulvontaa ja kivunhuutoja kuului niistäkin, jotka eivät kestäneet happoa hyvin, tai olivat saaneet happovettä herkkiin paikkoihin. Huoli sai nartun kumartumaan eteenpäin. Niyra halusi mennä auttamaan yhteisöläisiä. Polttava pisara iskeytyi kuitenkin heti skotlantilaisen kirsuun, ja syövytti kuonon ihon paljaaksi kosketusalueeltaan sekunneissa. Ja NIyra joutui vetäytymään taas suojaan. Ääni sai collien havahtumaan. Sateesta juoksi kaksi narttukoiraa, joista molemmat Niyra tunnisti ainakin ulkonäön perusteella kuuluvan Kaartiin. Mystic ja.... Ateena? Jos Niyra muisti nimet oikein. Ateena oli vähän oudompi, mutta Mysticin Niyra muisti hyvin. Mastiffi oli yksi niistä urheista koirista, jotka olivat jääneet Kartanolle liekkien uhasta huolimatta. Oli huojentavaa nähdä tumma narttu ainakin päällisin puolin hyvinvoivana. Puun alla tuli nelisin melko ahdasta. Niyra olisi kiitellyt ääneen luojaa ja hössöttänyt ääneen Mysticin upeasta toiminnasta ja uhrautumisesta, mutta mastiffi ehti ensin.
"Olen kunnossa", Niyra vastasi lyhyesti. Ei Niyra ollut se josta pitäisi murehtia, tuolla oli kasapäin kuolevia, tai kuolleita eläimiä. Mysticin karkurille esittämän kysymyksen johtattelemana Niyrakin käänsi katseensa Dovaniin.
"Dovanilla on ollut jo hyvä mahdollisuus paeta tai tappaa, mutta hän ei ole tehnyt niin", Niyra sanoi tiukasti, jopa Dovania sinisilmäisenä puolustellen.
"Hän on päättänyt jäädä kärsimään rangaistuksensa ja hän pysyy vankina. Emme ole ehtineet vielä keskustella hänen rangastuksestaan. Ystävistään hän ehtii kertoa myöhemminkin", Niyra jatkoi tiukalla sävyllä.
"Mutta vankimme tarvitsisi vartijat. Ja yhteisöläiset apua", Niyra käänsi huolestuneen katseensa tuskanhuutojen suuntaan.

//Dovanilla on kyllä vähän hankala jatkaa tästä, sorii xD

Nimi: Glowe

21.01.2019 11:22
Roerig - Luopio

Tumma sakemanni tuhahti halveksuvasti, kun Zero sanoi viimeiset sanansa, sen kieltäytyessä Lichin mukaan menemisestä.
"Pidä sinä huoli vain omasta hengestäsi", Roe murahti ivallisesti. Sehän oli pakoillut jo puoli vuotta omia entisiä laumalaisiaan, jotka kaiken lisäksi tunsivat nämä metsät. Eivätkä mokomat puupäät olleet saaneet Roerigiä kiinni. Mitä yksi vierasrakkilauma voisi muka Roerigille?
Jyrähdys kantautui myös sakemnnin korviin, ja mustia korviaan höristäen ja kuonon kirsu väristen Roe vilkaisi taivaalle.
"Hehhheee, kuuletko tuon Lich?" Sakemanni naureskeli.
"Mitenköhän Yhteisö-paralle käy?" Se jatkoi virnuillen. Sitten Roe käänsi katseensa Zeroon.
"Saat hyvää ensimakua millaiseen paikkaan olet tullut. Jäät sateen ajaksi meikäläisen luo. Palaahan sitten laskemaan kuinka moni laumastasi on vielä hengissä pikkusadekuuron jälkeen", Roe naureskeli.
"Lich, painu sinä vaan Kartanolle, me mennään takaisin Pohjoisen taloille. Nämä lehtipuut eivät anna tarpeeksi suojaa. Näkyillään", Roe heitti heipat Lichille ja kääntyi kohti pohjoista. Saksanpaimen lähti jo juoksemaan taloja kohti, ei se jäänyt odottelemaan päättikö Zero tosissaan tulla mukaan vai ei. Omapa oli ongelmansa Roe ei halunnut kuolla täällä pihalla. Ensimmäiset polttavat pisarat laskeutuivatkin sakemannin mustalle selälle, tunkeutuen paksun karvan läpi kirvelemään ihoa ja tappamaan karvanjuuria. Saakeli kun sade alkoikin nopeasti, ei menisi pitkään, että täällä sataisi kuin saavista kaataen, ja silloin ei mikään elukka pysyisi pystyssä pitkään.

Nimi: Meikäläinen

19.01.2019 22:07
Zero ~ vihollinen ~ npc

Zero kuunteli kaksikon puheita vaiti. Se kuitenkin nyökkäsi Roerigin sanoille taustatuesta, mutta heti sen jälkeen koko olemus jähmettyi. Petturiksi omaa laumaansa kohtaanko sitä pitäisi ruveta? Hän mietti siristäen silmiään. Toisaalta, niinhän hän oli jo aikonut tehdä..., ja jos kukaan ei saisi sitä selville...
Hän nyökkäsi. "Ymmärrän mitä haet takaa", hän vastasi hiljaa. "Hyvä on siis..."
Hän oli jälleen vaiti toisten vaihtaessa muutamia sanoja, vain huskyn tarkka jäänsininen katse seurasi keskustelunpätkää. Hänen ajatuksensa vilisevivät nopeasti.
Hänen johtajastaan oli tullut hänelle ajan saatossa melkein kaveri. Ja nyt hän siis suunnitteli pettävänsä alfan. Hm, sitä se epäluottamus teettää... Zero virnisti itsekseen.
"Miten on, meinasitko toimia vakoojana kahdelle osapuolelle samaan aikaan, sekä omalle että meille?"
Zero moetti hetken vastaustaan. Viimein hän sanoi kylmän ilkikurisesti virnistäen: "myönnän että se käväisi mielessäni. Mutta älkää huoliko. Se ei ole enää suunnitelmani." Ensimmäinen lause pitkään aikaan joka oli täysin totta... aplodeja, kiitos!
Zero odotti jännittyneenä vastausta katse tiukasti Lichissä. Viimein hänen kasvonsa levisivät hymyyn.
"Kiitos", hän sanoi heille, ja oikeastikin kiitollisena mahdollisuudesta. Nyt hänen pitäisi vain päättää pitäytyisikö kaksikolle vaiko omalle laumalleen luotettavana - ja päätös oli melko helppo. Hän ei ainakaan alussa aikoisi pettää näitä kahta millään lailla. Se oli eräänlainen kiitos luottamuisesta.
Zeron olemus oli muuttunut paljon Lichin sanoessa ne taikasanat, tervetuloa messiin. Hän oli silminnähden rennompi ja hivenen hyhäntuulisempi eikä niin viileään kuoreensa vetäytynyt. Lichin seuraavat sanat eivät hyydyttäneet olemusta, sillä hän ymmärsi rotikan sanat täysin.
"Mutta laumastani kukaan ei tiedä, että olen lyönyt tassut yhteen karkureiden kanssa. Jos paljastun, tiedän, kuka on puhunut liian kovaan ääneen."
Zero nyökkäsi vakavana.
"Ymmärrän. Vannon että voitte luottaa minuun." Taas lause joka oli melkein 100% totta! Zerohan alkoi edistyä totuuden puhumisessa!
Sen jälkeen Zero mietti melko kauan. Hiljaisuuden kestäessä hänen osaltaan varmaan muutaman minuutin, hän viimein päätti.
"Taidan jäädä Roerigin kanssa tänne, tai miten vain, jos on ok", hän vastasi. "Ymmärrätte varmaan, että jos haluatte saada tietoa minunkin laumastani, minun on silloin tällöin käytävä siellä ja olla herättämättä epäilyksiä. Se on parempi teillekin, sillä jos lauma vaistoasi että olen pettänyt heidät, he varmaan yrittäisivät tappaa teidät, ettekä tekään olisi silloin turvassa." Hän hiljeni ja vilkuili heitä vuoronperään.

Nimi: Defia

19.01.2019 17:04
Ubo – Yad

Perille pääseminen itsessään oli helpotus, mutta Ubo ei voinut sanoa olevansa kovinkaan helpottunut. Koko Yhteisön ollessa yhdellä aukiolla ja tulipalon riehuessa lähellä Kartanoa. Ei siis voinut olettaa vähempää kuin että pian nurkan takaa syöksyisi karhuja tai jotain. 
Arvokaartilaisen keho oli jäykkä ja tutut urat muodostuivat sen kuonolle uroksen muristessa itsekseen. Siltä meni täysin ohi niin Adjan kiitos kuin Aslanin ohjeistuskin. Muuten se olisi varmasti ollut jo jakamassa tehtäviä eteenpäin. Ubo havahtui, kun joku tönäisi sitä kuonolla. Neela kysyi Ubon vointia. Uros luimisti korviaan ja vastasi turhan ärtyneen oloisesti olevansa kunnossa. Sokea uros ei nähnyt hermostunutta katsetta, jonka Neela loi kohti Royta.
Roy oli jo aikeissa mennä menojaan, mutta nähdessään neidon hädässä pyyhälsi se paikalle häntä heiluen. Ubo tunsi Royn hännän paukuttavan kylkeään vasten ja urahti. 
 
Roy tarjoutui saattamaan Neelan parantajien luokse, mutta lopulta Ubo päätyi tekemään sen itse. Sokealla uroksella ei ollut mitään hajuakaan Neelan henkisestä taistosta, joka näkyi selkeästi nartun kasvoilta. Hiljaisella äänellä tämä vain kiitti ennen kuin Ubo kääntyi pois.
Roylle Ubo oli todennut, "pidä sitä ulkopuolista silmällä," joka kävi nuoremmalle urokselle oikein hyvin. Ubo oli tarkoittanut sillä lähinnä sitä, että Royn tulisi varmistaa, ettei Adja joudu mihinkään pulaan. Nuori narttu kun tuntui keräävän helposti huomiota itselleen. 
Kokous oli jo alkanut, kun Ubo vihdoin pääsi asettumaan aloilleen. Välittämättä lainkaan siitä kuinka epäasiallisena joku voisi sitä pitää, Ubo laskeutui makuulle. Sentään hieman kauemmas väkijoukosta, sillä sokea uros kuuli puheen ihan hyvin. Seropi oli ollut koko päivän liikkeellä, joten se koki ansaitsevansa edes pienen lepohetken. Rasittuneet lihakset saivat rentoutua hieman koiran maatessa.
Pitkään uros ei silti saanut rentoutua, sillä kokouksessa mainittiin Dovan. Ubo ei voinut ymmärtää miksi luopio oltiin raahattu tänne asti vartioitavaksi. Sehän oli silkkaa hulluutta. Uros ei edes tahtonut ajatella millaista tuhoa luopio tovereineen voisi saada täällä metsässä. Tietysti Yhteisöllä oli ehdoton ylivoima ja lukumäärä, mutta leirissä oli paljon sellaisia jäseniä, jotka eivät pystyneet puolustamaan itseään. Riittäisikö kaartilaisia suojelemaan kaikkia?
 
Kuullessaan lähestyvät askeleet Ubo haistoi sen jo. Sokealla koiralla ei ollut epäilystäkään siitä mitä se oli. Uros ei kuitenkaan ehtinyt muuta kuin murahtaa ja pian se jo yski keuhkojaan pihalle. 
Kaikki se savun läheisyydessä vietetty aika otti vanhan uroksen viimein kiinni. Sokeana se ei ollut voinut välttää vetämästä myrkkyjä henkeensä, pitihän sen koko ajan käyttää nenäänsä. Jatkuva jännitys sen kehossa oli kuitenkin pitänyt yskän loitolla. Hetkellinen rentoutuminen ja sen jälkeen taas jännittyminen oli antanut tämän keuhkoille herätyksen. Myrkyistä piti päästä eroon.
Ubon oli vaikea tehdä yhtään mitään yskimisen lisäksi. Se yritti nousta ylös, mutta jäi puolitiehen köhimään kohti maata. 
 
Shin - Auony

"Niin kai," Shin totesi leppoisasti Mitran taponjulistukseen. Kolli vaikutti tapansa mukaan lähinnä huvittuneelta koko asiasta. Eikä se oikeastaan hirveästi välittänyt karkureista ja niiden kohtalosta. "Siinä olet varmasti oikeassa," kolli myöntyi vankiasiaan. "Ehkä häneltä pitäisi murtaa jalat," Shin lisäsi kevyesti virnistäen. Sitten luopio ei ehkä saisi mitään isoa tuhoa aikaan, vaikka joku vahdeista ei olisikaan ihan hereillä. Ei sillä, että Shin jaksaisi itse edes huolestua sellaisesta. Sen silmissä luopiot olivat vain ylimielisiä öykkäreitä. Niiden uhrit kolli oli jo lähestulkoon unohtanut, sillä kukaan niistä ei ollut ollut läheinen sen kanssa. Omassa ylimielisyydessään Shin ei myöskään harkinnut sitä mahdollisuutta, että sitä itseään voisi sattua. Tavalla tai toisella parantaja onnistui myös aina unohtamaan, ettei sen veli ollut enää nuori - tai näkevä.
 
Väkijoukon läpi puski joitain kaartilaisia.  Levottomuuden levitessä Shinin huomio oli kuitenkin jossain aivan muualla. Mustat korvat värähtivät jokaisen yskäyksen mukana. Kolli kohotti katseensa taivaalle ja sitten se jo luikkikin tiehensä. 
Huoli levisi nopeasti muussa joukossa, mutta musta varjo niiden seassa kulki päättäväisesti kohti yskivää koiraa. Saavuttaessaan veljensä ensimmäiset pisarat tipahtelivat maahan. Sähisten kolli kirosi ja luikahti köhivän koiran vatsan alle suojaan. Tassuillaan se yritti painella koiran kylkiä. 
"Sinun täytyy liikkua!" Shin komensi Ubon etutassujen välistä. Kissa yritti ohjata koiran puiden suojaan, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. 
 
Ubo & Shin - Yad & Auony
 
"Kaikki suojaan, auttakaa ensin heikompia," Ubo kähisi, yrittäen saada äänensä kuuluviin. Onneksi muilta tuli kuuluvampia ohjeita, sillä seropin yskän heikentämä ääni katosi jonnekin muiden paniikin sekaan ja noiden sanojen jälkeen Ubo joutui uuden yskäkohtauksen uhriksi.  Seropi painui hieman kasaan, painaen vatsansa alla piileksivää kissaa kohti maata. Shin kiemurteli pois veljensä alta ja tuohtuneena yritti työntää tätä liikkeelle. "Haluatko sinä kuolla?!" kolli vaati tietää tampatessaan koiran selkään tassuillaan. Ubo tuskin edes tunsi iskuja lyyhistyessään aina vain alemmas yskäysten voimasta. 
 
Shin näki, ettei koira hallinnut kehoaan. Jokin - mikä saattoi hyvinkin olla pelko - kouraisi kollin vatsaa. Sillä ei ollut mitään mahdollisuuksia raahata itseään monta kertaa suurempaa koiraa suojaan. Taivas jakoi pisaroita nyt entistä avokätisemmin eikä Shin halunnut jäädä niiden armoille. Sähisten kissa kirosi. Sen olisi kohta pakko hylätä veljensä. Lätisevät juoksuaskeleet saivat kissan huomion.
 
"Ylös siitä," Roy komensi tarraten Uboa niskavilloista. "Auta muita," Ubo kähisi heikosti takaisin. Roy vain hymähti, yrittäessään kiskoa Arvokaartilaisen jaloilleen.
"Jos jätän sinut, niin kenen kanssa minä sitten seurustelisin?" Roy heitti yhä yllättävän huvittuneella äänellä suu täynnä karvaa. Sade ryöppysi molempien urosten niskaan, polttaen tietään niiden ihoille. Roy joutui pitämään silmiään kiinni, mutta tunsi poltteen suussaan.
Roy ei edes tajunnut, että kissa oli luikahtanut vuorostaan sen mahan alle, joten peruuttaessaan uros meinasi astua tämän päälle. Sateensuojaa hakenut Shin ehti kyllä väistää ajoissa, vaikka mulkoilikin saksissekoitusta epäluuloisena. Yrittikö se viedä Shinin paikan?
 
Ubo olisi tahtonut osoittaa tuohtumuksensa Royn vitsiä kohtaa, mutta se ei onnistunut. Miten ihmeessä minä onnistun vetämään näitä vitsiniekkoja puoleeni? Seropi pohti surkeana Royn nykiessä sitä voimalla niskasta. 
Yhtäkkiä paine sen niskasta katosi ja Ubo rysähti vatsalleen kostealle maalle. Roy seisoi hetken hämillään iso tuppo karvaa suussaan, mutta pilkistäessään pienestä raosta uros karjaisi, "nyt ylös!" Ruskeat karvat tipahtelivat maahan sanojen saattelemana. Ubo nousi vaivoin takaisin jaloilleen ja murahti tuntiessaan hapon polttavan jälleen niskaansa. Aivan kuten uroksen sokeutuessa.
 
"Liiku!" Roy vaati työntäen Uboa kyljestä. 
"Pure sitä!" Shin sähisi koiran alta. Tietämättä, että sen alla edes oli kissaa, oli Roy erittäin hämillään. "Pure sitä!" Shin toisti ja raapaisi Royn kylkeä. Edelleen erittäin hämmentyneenä Roy tajusi mitä kissa halusi ja iski hampaansa Ubon takapäähän. Vihainen murahdus kertoi sen toimineen ja kaikki kolme juoksivat kohti puita. 
Shin oli säästynyt lähes kokonaan happosateelta piilotellessaan koirien alla. Tassujaan se ei ollut voinut suojata ja musta häntä oli myös saanut osansa. Silti kissa näytti kaikista närkästyneimmältä. Se mulkoili uroksia vuoron perään ja läimäisi niitä sitten molempia naamaan. 
"Idiootit," kolli mutisi, keskittyessään katsomaan montako karvaa oli itse menettänyt.

//Lisää upeaa pätkäkirjoitusta taas… Jätin kaikki Shinin normaalit turhat ajatukset ja muut pois niin nopeutui huomattavasti koko prosessi... Oli tarkoitus lopettaa tähän, mutta päätin nyt lisätä pätkän, kun taas tuli niin paljon kaikkea tohon väliin... Eli turhuus jatkuuu.....//
 
Ubo oli liian tottunut Shinin kynsimisiin, että olisi edes erityisemmin välittänyt. Sen sijaan uros keskittyi tyhjentämään keuhkonsa, saadakseen yskinnän hallintaansa. Happovesi poltteli sen altistunutta ihoa, joka sai koiran olon erittäin epämukavaksi, mutta tämä ei ollut mitään verrattuna sen edelliseen kokemukseen happosateen kanssa. Silloin Ubo oli ollut altistuneena sateelle aivan liian kauan etsiessään veljeään. Veljeä, joka saisi pian huomata, ettei uros ollut oppinut mitään.
 
Roy sen sijaan ei ollut vielä koskaan saanut kokea kissan kynsiä ihollaan, ja nyt se oli tapahtunut jo kahdesti. Saksissekoitus loi erittäin hämmentyneen ja kysyvän katseen Uboon ennen kuin muisti, ettei uros nähnyt mitään. Royn hämmennys oli täysin ymmärrettävää, sillä tuntematon kissa oli juuri lyönyt sitä, koska koira oli auttanut. Kuka oikein tekisi jotain sellaista?
”Onko tuo…?” Roy ei ehtinyt kysyä loppuun, kun Ubo jo vastasi, ”kyllä, tämä tässä on veljeni.”
Shin katsoi kaartilaista hieman viileästi, mutta sitten sen naama venyi tavanomaiseen virneeseensä. ”Tapaamme kovin ikävissä olosuhteissa, mutta mukava tehdä tuttavuutta siitä huolimatta. Minä olen Shin, toivon mukaan olet kuullut minusta pelkkää hyvää veljeltäni,” kolli esitteli itsensä hymyillen.
”Uuf… olen Roy,” koira vastasi. Shin saattoi nähdä sen ilmeestä, että uros oli kuullut jotain ihan muuta kuin hyvää. Tuskin sen veljeltä kuitenkaan.
 
Shin oli aikeissa aloittaa Royn kuulustelemisen, mutta Ubo keskeytti sen kysymyksellään.
”Onko sateessa vielä apua kaipaavia?” Shin ja Roy katselivat ympärilleen ja kertoivat siellä täällä olevan vielä eläimiä ilman suojaa. Jotkut kaartilaiset kyllä auttoivat sen minkä kerkesivät, mutta se ei selvästi riittänyt Ubolle. Uros ilmoitti menevänsä myös.
Roy yritti tarjoutua menemään sokean uroksen puolesta, vedoten juurikin sen silmiin ja ikään. ”Niin, minä olen jo sokea, sinun ei siis tarvitse sokeuttaa itseäsi,” Ubo murahti. Iho kihelmöiden se astui takaisin sateeseen ja pyysi kahta muuta ohjaamaan.
 
Sateessa monet äänet hukkuivat sen alle tai sekoittuivat toisiinsa, mutta Ubon tarkat korvat nappasivat Royn huutamat ohjeet ja uros pääsi apua tarvitsevien luo nopeasti.
Lähes aukion keskellä makasi kaksi vanhaa kissaa, joita oli vaikea edes huomata. Ubon käskiessä ne liikkeelle vain kolli reagoi. ”Mutta hän ei liiku,” kolli ulisi tökkien puolisoaan. Sokea koira ei edes vaivaantunut tarkistamaan oliko naaras elossa, vaan nappasi sen niskasta kantoon, jotta saisi kollin liikkeelle. Kolli kipittikin hätäisesti seropin koivessa kiinni, jotta ei jäisi jälkeen koiran ravatessa.
Sokea uros ehti palata vielä auttamaan vanhaa koiraa ennen kuin aukio vaikutti täysin tyhjältä. Kaartilaiset olivat saaneet kaikki puiden suojiin, vaikka se ei tainnutkaan olla tarpeeksi. Tuskaisia huutoja kuului yhä sieltä täältä. Puiden läpi päästämät pisarat piinasivat yhä Yhteisön jäseniä.
 
Ubo istuutui puun alle ja murisi itsekseen. Sen ihoa poltti ja kirveli, mutta uros lohduttautui sillä, ettei se ollut ainoa. Tosin pistely sen arpisessa naamassa alkoi käydä sietämättömäksi.
Shin katseli lähelle kiveä kohonneita ”telttoja” ja toivoi sellaista lähemmäs. Heidän puunsa oli kuitenkin hieman kauempana niistä. Sen lisäksi Shinillä ei ollut mitään hätää istuessaan Royn alla. Kaartilainen ei ollut aivan vapaaehtoisesti sateenvarjona parantajalle, mutta eipä se voinut hirveästi siirtyäkään, jos ei tahtonut palata sateeseen.
Shin keskitti katseensa veljeensä ja voihkaisi.  ”Katso nyt noita karvojasi,” kolli vaikeroi. Ubo rypisti kulmiaan ja murahti. Sen oli vaikea tietää halusiko Shin todella loukata sitä vai oliko se tahatonta. Eihän Ubo voinut katsoa. Uros uskoi silti tietävänsä mitä kolli tarkoitti, eikä se parantanut asiaa.

//Vähän tönkköä, mutta en nyt viiti enempää venyttää tota... Mutta nuokin nyt jossain sitten ^^''//

Nimi: Iitu

19.01.2019 15:12
Mystic – Yad

Mastiffi parkkeerasi itsensä juuri puunrajojen sisäpuolelle, mihin ei juurikaan vettä ropissut. My halusi varmistaa Johtajansa sijainnin, eikä juosta tyhmänä etsimään ja altistua vielä enemmän sateelle. Sen silmiä kirveli kamalasti, jopa sitä, joka oli jo aikoja sitten sokeutunut. Se ei kuitenkaan pysäyttänyt Kaartilaista.
”Niyra on tuolla”, Ateena ilmestyi tuttuun tapaansa Myn vierelle, korvat tiukasti luimussa ja koko saksanpaimenen olemus oli varautunut.
My seurasi katseellaan parhaansa mukaan sinne, mihin Ateena vilkuili, mutta ei vuotavien silmiensä kanssa kyllä nähnyt tricoloria yhtään missään. Hapokkaan hajun takia myös nuuhkiminen oli toivotonta. Mutta koska saksanpaimen oli tarkkasilmäinen, My luotti siihen, että collienarttu tosiaan oli jossain tuolla.
”Menen katsomaan, että kaikki on hyvin”, My selitti ja laski päätään jo valmiiksi, suojellakseen sitä parhaansa mukaan sateelta pienen juoksupyrähdyksen aikana. ”Jää sinä tänne.”
Ateenan naurunsekainen murahdus oli tarpeeksi tomera vastaus. Narttu ei todellakaan jäisi siihen. My ei jaksanut vääntää asiasta, joten se vain pudisti itsepäiselle Kaartilaistoverilleen päätään, ennenkun ryntäsi matkaan.

Vihdoin Mykin näki, minkä puunjuureen Niyra oli itsensä asettanut. Se oli suuri helpotus, että Johtaja näytti olevan kunnossa. Rungon takaa kuitenkin ilmestyi tuttu koira istumaan Niyran viereen ja vaistomaisesti My raotti leukojaan. Mastiffi ja paimen pysähtyivät puun viereen ja painautuivat lähemmäs puun suojaa, varoen tietenkin hyvin tarkasti, ettei missään nimessä tökkisi siinä samalla Niyraa. My tuijotti Dovania. Mitä ihmettä tuo täällä teki?! Ellei Niyra olisi istunut juuri siinä, olisi mastiffi mielellään nakannut karkurin happosateen armoille. Ateena yritti kuiskuttaa mastiffin korvaan, miten pahamainen karkuri oli ilmestynyt Yhteisön sekaan, Myhan oli silloin itse ollut Kartanolla vahtipuuhissa. Tällä kertaa mastiffi ei kuitenkaan kuunnellut ystäväänsä.
”Oletteko te kunnossa, rouva?” My käänsi katseensa collieeseen, ja yritti pyyhkiä raivoisan katseen pois silmistään. My käänteli merkitsevästi korviaan Dovanin suuntaan. Mikäli Niyra näyttäisi siltä, että haluaisi karkurin pois lähettyviltään, My nakkaisi piskin mieluusti pois puun luota. My ei tiennyt, muistiko Dovan sitä, mutta mastiffi muisti liiankin hyvin. Olihan se ollut mukana silloin, kun My oli ystävineen pelastamassa Ventaa karkureidein kynsistä.
”Missä ystäväsi on?” My ei voinut olla murahtamatta kohti mustaa urosta. Se melkein odotti, milloin Dovan kaivaisi esiin sen ylimielisen puolen. Noh, My tappelisi mielellään, vaikka keskellä sadetta, jos Dovan näyttäisi olevan vaaraksi ympärillä oleville.

Nimi: Iitu

19.01.2019 14:50
Creeta – Auony

Tonkineesia pelotti. Nuori oppilas ei ollut koskaan aikaisemmin joutunut olemaan happosateiden aikana ulkosalla, vaan oli aina onnistunut käpertymään Kartanon huoneisiin ja vain kuunnellut sateen ropinaa kattoa vasten. Creeta ei edes tiennyt, miltä happosade tuntui, sillä nuorukaista ei kiinnostanut edes työntää kuonoaan ulos ovesta, ennenkun hapokas sade oli imeytynyt kokonaan maahan ja maasta oli jälleen tullut rutikuiva. Nyt siihen tuli kuitenkin muutos ja Creeta sai uuden kokemuksen nuoreeseen elämäänsä. Eikä tonkineesi arvostanut kokemusta ollenkaan.

Ensimmäisten pisaroiden aikana oppilas oli sähissyt pelonsekaisella hämmennyksellä ja muiden tavoin sinkoillut vain päättömästi johonkin suuntaan päästääkseen eroon kamalista pisaroista, jotka polttivat nuorukaisen selkää ja repi jäänharmaita karvatuppoja irti kissan kyljistä. Creetan onneksi sen päätön pakomatka törmäsi ohitse juoksevaan metsästäjänarttuun, joka kompastui eteenpäin sinkoilevaan kissaan. Paksuturkkinen, isokoipinen seropi sai Creetan aivot toimimaan edes jotenkuten ja tonkineesi sujahti tiheään pensaaseen, joka loikoili aukion reunalla. Siihen oppilas jäi läähättämään pelosta. Puska ei ollut mikään paras mahdollinen piilopaikka, mutta kun Creeta muisti painautua mahdollisimman lähelle sen kuivunutta runkoa, ei sadepisarat päässeet koskettamaan kissaa. Pienintäkin liikettä piti kuitenkin varoa tekemästä ja Creetan vasen takajalka alkoi jo puutumaan naaraan painon alla. Silmät suurina kuin lautaset Creeta tuijotti pensaan lävitse kohti aukiota, joka vähitellen hiljeni väestä kaikkien etsiessä itselleen sopivan suojan. Oikeastaan kaikki jännittävä meni nuorukaiselta ihan kokonaan ohitse. Se ei nähnyt Kartanosta palavia Kaartilaisia, ei mitään. Creeta ei edes tiennyt, mihin Mitra oli suojapaikan löytänyt. Huolestuneena tonkineesi nosti päätään, mutta joutui palauttamaan sen nopeasti takaisin alkuperäiseen paikkaan, kun kuonoon iskeytyi samantien syövyttävä pisara, jonka kosketus poltti kuin tuli. Creeta luimisti masentuneena korviaan. Kyllä Mitra varmasti oli löytänyt nopeasti itselleen jonkun paikan, vanha Parantaja oli niin fiksu. Ainakin Creeta kovasti toivoi niin, vielä enemmän, kuin mitä se toivoi sateen loppuvan.

Nimi: Iitu

19.01.2019 10:58
Lich - Yad

Rottis lipoi huuliaan ja kohautti mukamas tylsistyneenä hartioitaan.
"Sieltä löytyy vain joukko kumartelijoita ja johtajia, jotka luulevat olevansa parempia kuin muut", uros vastasi pintapuoleisesti Zeron uteluihin, miksi kaksikko paheksui laumaa. Sen äänensävy kertoi kuitenkin, että halveksunta Yhteisöä kohtaan oli totta.
Lich luimisti varautuneena korviaan ja silmäili muukalaista mietteliäänä. Se voisi varmasti tuoda Yhteisöön vähän lisää kapinaa. Ehkä. Mutta se oli tuntematon, eikä Lich pitänyt sen laumasta, eikä luottanut urokseen yhtään. Roerigilla oli hyvä syy olla paljastamatta Lichiä muille, mutta Zerosta rottweilerilla ei ollut moisia takuita. Silti Lich nyökkäsi hitaasti.
"Tervetuloa pieneen joukkoomme", Lich murahti ja hetken aikaa se paljasti hampaansa. Uroksen kasvoista ei saanut mitenkään mielipuolisen näköiset, niinkun esimerkiksi Roe oli hienosti hetki sitten esitellyt, vaan sen ilmeet oli aina harkittuja, kylmiä ja täysin tunteettomia. "Mutta laumastani kukaan ei tiedä, että olen lyönyt tassut yhteen karkureiden kanssa. Jos paljastun, tiedän, kuka on puhunut liian kovaan ääneen."
Hienotunteisen varoituksensa jälkeen Lich pyyhi kasvoilleen jälleen sen tavallisen, mitäänsanomattoman ilmeen ja se tutkaili Zeron reaktiota. Koira sai tulla sen mukaan, mutta yksikin väärä sana väärälle koiralle, ja uuden vakoojan vakoilut päättyisi siihen.
"Sitäpaitsi, oman laumasi liikkeistä kuulisin mielelläni", Lich virnuili uudelleen.
Zero saisi tehdä töitä, jotta saavuttaisi luottamusta. Ellei koirasta ollut pettämään myös oman laumansa kertoakseen sen liikkeistä ja aikeista Lichille, ei rottweiler nähnyt Zeroa tarpeellisena omiin puuhiinsa. Noh, kaipa se selviäisi aikanaan.

Hyväntuulinen keskustelu ei pitkään kestänyt, ennenkun taivas pimeni ja Lich käänsi kuononsa sitä kohti. Pilvi oli peittämässä aurinkoa, paksuna ja hitaana ja nostatti vahtikoiran niskakarvat pystyyn. Ennen ensimmäistäkään pisaraa ilmaan leijui kitkerä haju, joka kieli tulevasta vaarasta. Lich katsahti Roeen. Pohjoiset talot olisivat lähempänä oleva turvalähde, mutta kaduilla oli savua, eikä Lich halunnut törmätä uudelleen tuntemattomaan laumaan, jos ne vielä hiipparoivat alueella etsimässä kaksikkoa. Vielä vähemmän se halusi mitään takaa-ajoa, joka pakottaisi uroksen juoksemaan happosateen keskellä.
"Minä palaan Kartanolle katsomaan, onko koko hökötys edes pystyssä", Lich ilmoitti ja haisteli varautuneena ilmaa. Matka kestäisi hetken, mutta suorinta reittiä ei se olisi mahdottomuus. Alkava sade ei ehkä ehtisi yltyä niin paljon, ettei metsä toisi siltä vähän suojaa. Rottweiler käänsi katseen Zeroon.
"Päätä nopeasti, mitä sinä haluat. Voit tulla mukaani katsomaan Kartanoa ja etsimään väkeä. Sinut täytyy varmaan esitellä, että pystyt liikkumaan vapaasti laumassa", Lich murahti tylsistyneenä, ensimmäisen jyrinän kantautuessa koirien korviin.

Nimi: Defia

19.01.2019 00:18
Zeke "Bleak" - Luopio

Tuli oli ehtinyt riehua jo hyvän aikaa ennen kuin vinttikoira oli huomannut sen. Eikä se tietysti mikään ihme ollut uroksen ollessa niin kaukana sen lähteestä. Pitkäjalkaisella koiralla ei mennyt välimatkan lyhentämiseen kovinkaan kauaa. Lähestyessään Kartanoa se kuitenkin lopetti laukkaamisen. Taivaalle katsoessaan Bleak joutui osittain pettymään, sillä se oli melko varma, ettei Kartano itsessään ollut tulessa. Epätoivoisesti taivaan mustaksi maalaamista yrittävä savu oli liian kaukana. Voisihan se silti vielä sinne asti edetä.
Epäluuloisena ympärilleen vilkuillen luopio jolkotti lähemmäs autiota rakennusta. Kiertäen hieman kauempaa uros huomasi evakon jättämät jäljet. Tallattuja ja taipuneita kasveja suuren joukon tassujen alla. Siellä täällä heiluvia karvatuppoja, jotka eivät osanneet päättää lähtisivätkö tuulen mukaan vai eivät. Bleak katsoi hetken suuntaan, jonne Yhteisö oli aikaisemmin paennut. Olisivatpahan helposti löydettävissä. Vahingoniloisesti käkättäen uros jatkoi matkaansa.
Kartanon tyhjän sivun kohdalla vinttikoira kääntyi sitä kohti. Uroksen sijainnin vuoksi pihakin näytti aivan tyhjältä. Suuri uros askelsi kevyesti talon nurkalle ja nosti jalkaansa. Lapsellisesti hihittäen uros lirutteli menemään.
Hätkähtäen Bleak tajusi, ettei Kartanon piha ollutkaan aivan tyhjä. Uros kuuli nimittäin puhetta rakennuksen toiselta sivulta. Pitkä tumma koipi laskeutui hitaasti alas vinttikoiran kääntäessä päätään kuunnellakseen. Hetken uros harkitsi yllätyshyökkäyksen tekemistä. Bleak ei kuitenkaan tiennyt keitä ja montako nurkan takana oli, joten päätti vain poistua paikalta. Pieni uteliaisuuden poikanen poltteli kyllä uroksen mieltä, mutta se ei jaksanut vaivaantua piiloutumaan. Vinttikoira käänsi pitkän kehonsa ja jolkotti takaisin metsän suojiin.

Bleak vilkuili hetken taakseen, mutta kukaan ei ollut lähtenyt sen perään. Mahdollisesti kukaan ei ollut siis edes huomannut nurkalla käynyttä vierasta. Se oli tylsää, nuori uros huokaisi. Pikku karkuri oli ollut liian kiireinen salailemaan hätäruokavarantoaan, jotta olisi ehtinyt pitää erityisemmin hauskaa. Ei se kyllä ollut varma siitäkään, että sillä ja sen uusilla tovereilla olisi samanlainen käsitys hauskasta. Eikä uros itse osannut ajatella sitä kuinka huono vaikutus kahdella luopiolla saattoi siihen olla.
Suuri uros yllättyi haistaessaan toisen tovereistaan. Käännellen pitkää päätään Bleak tutki aluetta, jossa näkyi merkkejä kahinoinnista. Ei yhtään yllättäisi se, että Dovan olisi tapellut Yhteisöläisten kanssa. Bleak nuuhki aluetta hetken, koittaen selvittää mihin suuntaan karhukoira oli mennyt. Sitten sen pitkä kuono nappasi jonkin aivan muun hajun. Sen toveriakin vaarallisemman. Uros pysähtyi hetkeksi katsoakseen taivaalle. Savun lisäksi siellä oli nyt suuri tumma pilvi.
Hammasta purren ja mielessään kiroten uros mulkoili pilveä hetken. Bleakia enemmän kuin ärsytti ajatus siitä, että sen pitäisi paeta jotain hemmetin pilveä. Se ei kuitenkaan ollut niin tyhmä, että kuvittelisi voivansa vain saapastella sateessa silloin, kun sitä edelsi tämä kitkerä haju. Ärtyneenä murahtaen uros lähti jälleen liikkeelle. Vaistomaisesti vinttikoira suuntasi askelluksensa kohti pohjoista. Talot antaisivat huomattavasti paremman suojan kuin pelkät puut.
Kesken matkan uroksen päähän iskeytyi ajatus, joka sai sen melkein pysähtymään. Pentu. Osaisiko se suojautua happosateelta? Se tuskin edes tietäisi mikä se on. Vinttikoiran vauhti hidastui. Bleak katsoi kohti kirkasta taivasta siinä suunnassa, jonne se oli pennun jättänyt. Oli mahdollista, etteivät pilvet liikkuisi niin kauas. Siitä koiralla ei kuitenkaan ollut varmuutta.
Pientä epäröintiä ja edestakaisin sahaamista, mutta sitten Bleak laski päänsä alemmas ja syöksyi jälleen laukkaan. Kohti pohjoista.

//Upeaa miljoonassa pätkässä ja vuodessa kirjoitettua kakkea... Piti tosta välistä jo leikata jotain pois, kun en jaksanut miettiä miten sovittaisin sen noihin muihin rooleihin, joten joooh... Mutta vähän jotain yritystä, ettei mene taas siihen, että vaan hautaudun jonnekin sanomatta yhtään mitään ^^'''' Kattoo jos saisin jatkettua noiden veljenpokojen pätkää myös~//

Nimi: Iitu

17.01.2019 19:11
Adja - vihollinen (npc)

Kokouksen aikana kishu oli hivuttautunut eläinjoukon reunaan, mahdollisimman lähelle kiveä, johon Arvovaltaiset olivat kapuneet. Parin uteliaan, ja ehkei ihan soveliaan, katseen jälkeen ulkopuolinen valkea narttu sai olla ihan rauhassa. Adja antoi tuijottelijoilleen vain ala-arvoisia mulkaisuja takaisin. Kyseiset piskit eivät vaikuttaneet olevan muuta kuin tavallisia rivijäseniä, eli tylsiä ja hyödyttömiä kishun tehtävää varten. Arvovaltaisia Adja kuitenkin kuunteli korvat tarkkana, kasvoillaan hieman tylsähkö ilme, ettei se herättäisi liikaa huomiota. Onneksi Adja tiesi, miten sulautua joukkoon, huomaamattomana ja vaanivana, kuin leijona peuralauman ympärillä. Ensimmäisen jyrinän kantaessa taivaalta, oli kishu jo peruuttanut aukiolta pois ja parkeerannut itsensä tiheän puunrungon viereen. Sieltä oli oikein nautinnollista katsoa paniikin vyöryvän väkijoukon lävitse, jäämättä itse alle.
Pieni pentu sujahti Adjan ohitse ja kishu väänteli korviaan kuullessaan sen emon karjuvan pienokaisensa perään. Valkea kishu rynnisti pakenevan lyllerön perään ja parin loikan jälkeen nappasi siitä kevyesti niskasta, ennenkun palasi takaisin suojapaikkaansa. Yltynyt sade oli tietenkin jo osunut juoksevaan narttuun ja muristen kivusta Adja asetteli pennun lähelle puunrunkoa, estäen sen juoksun takaisin aukiolle.
"Kiitos", koiraemo hymyili helpottuneena Adjalle ja kishu nyökkäsi ystävällisesti vastaukseksi. Emo pidätteli muita pentujaan tiiviisti mahansa alla suojassa.
"Ei minua sattunut", Adja käänsi katseensa murjottavaan pentuun, joka tökki etutassullaan kishun koipea.
"Et pysty juoksemaan sadetta karkuun", Adja naurahti kevyesti. *Helvetin idiootti* jäi sanomatta, mutta kaikui vakoojan päässä.
"Sinä olet uusi", pentu kommentoi ja siitä kishu kyllä hieman yllättyi. Rämäpäinen pentu, joka juoksi emoaan karkuun happosateeseen, ei ollut Adjan mielestä mikään penaalin terävin kynä.
"Sinäpä olet tarkkasilmäinen", Adja leperteli pennulle ja väänsi kasvoilleen valloittavan hymyn. Siinä, missä Adja osasi sulautua taustajoukkoon, se osasi myös olla hyvinkin huomiota kiinnittävä. Kishu laski kuononsa lähemmäs pennun pehmeää korvaa. "Ehkä sinä osaat kertoa minulle tästä paikasta jotain, kun olet niin fiksu?"
Vastaukseksi Adja sai taas napata pennusta kiinni, ennenkun se iloisena 'tärkeästä tehtävästään' oli jälleen loikkimassa ties minne. Syvä huokaus.

Adja oli mielissään. Cayo-niminen pienokainen osasi ainakin puhua. Miettimättä se selosti kishulle Arvoasteikoista, Yadin ja Auonyn johtajista, Kaartista ja muusta. Pennulle tyypillisesti kertomus heitteli sinne tänne ja Cayo saattoi vaihtaa lennosta aihetta, jopa kesken lauseen. Todennäköisesti pentu myös hieman liioitteli joitain asioita, jotta kertomuksista tulisi mahdollisimman jännittäviä. Varovaisilla kysymyksillä Adja sai kuitenkin keskustelun liikkumaan haluamaansa suuntaan.
"Dovan on siis täällä, ja sillä on joku Roerig kaveri ja Zeke?" Adja varmisti uteliaana, kun karkulaiset tulivat puheeksi.
"Joo. Mutta äiti sanoi, etten saa mennä katsomaan sitä ( :(((((( )" Cayo mutisi ja mulkaisi emoaan, joka istui puun toisella puolella. Narttua ei näköjään häirinnyt, että sen pentu puhui ulkopuolelta tulleen koiran kanssa, mutta korvat kielivät, että se piti pienokaistaan, ja Adjaa, silmällä.
Adja vain naurahti kevyesti, samalla kun se yritti laittaa pennun sekavia kertomuksia edes johonkin järjestykseen päänsä sisällä. Ainakin Adjalla oli nyt suhteellisen hyvä käsitys tästä laumasta ja niiden kodista. Cayo oli innoissaan jopa selittänyt, miltä Kartano näytti ja osasi kuvailla sen ympäristöä. Tietä pentu ei osannut sanoa, sillä se oli kuulema päässyt aukiolle loikoillen ämpärissä. Siinä vaiheessa emo luimisti varoittavasti korviaan.
"Noniin Cayo, antaisit neidin hetken hengähtää. Hänellä on varmaan pitkä matka takana."
Adja pakotti kasvonsa pysymään ystävällisessä hymyssä, kun Cayo valittaen kömpi emonsa suojiin ja tämä laskeutui nuolaisemaan sen toista korvaa. Emonrakkautta ja muuta hömppää, josta Adja ei tiennyt mitään, eikä se ollut koskaan sellaista kokenutkaan. Melkein tuli paha olo vain katsoessa touhua. Samassa Adja tajusi myös, miten rauhallista ympärillä oli. Tietenkin kaikki yrittivät asettautua suojaan, mutta kukaan ei riidellyt, eikä tappeluita kantautunut ainakaan tältä puolelta metsää kishun tietoon. Omassa laumassaan pieni rähinä oli arkipäivää ja enemmän sääntö, kuin poikkeus. Yhteisön keskellä vallitsi kuitenkin jonkinlainen rauha ja tasapaino, raakaan ja vihaiseen laumaan verrattuna. Se oli kummallista. Adja asettautui paremmin istumaan ja vilkaisi kohti taivasta. Sateen loputtua se hiippailisi takaisin laumansa luokse kertomaan havannoistaan.

Nimi: Iitu

17.01.2019 12:10
Furi - Yad

Huskyn pää ilmestyy ikkunaan ja kuulen sen sanat etäisinä ja vaimeina. Varovasti ravistan päätäni ja höristän korviani, jotta kivun tuottama sumu katoaisi.
"Täällä", ulisen pienesti. "Hengissä ollaan."
Lasinsirpaleet ovat näköjään imenneet itseensä paitsi verta, myös räväkkyyteni rippeet. Samassa, kun katseeni onnistuu kohdistumaan Komentajaan tajuan, ettei isommalla uroksella ole mahdollisuuksia tunkeutua ikkunasta sisään suojaan. Se on aivan liian kapea. Alikin pään katoessa ikkunasta jalkani puskevat kuin itsestään vapisevan kehoni pystyyn ja joudun puristamaan leukani ja silmäni tiiviisti yhteen, etten rääkyisi pikkupennun lailla, kun kyljessä törröttävä lasinsirpale liikahtaa ja kastunut turkkini päästää vesipisaroita valumaan. Kuulen Alikin vain huutavan tulevan takaisin hakemaan minut, ennenkun vaimeat tassunaskeleet katoavat vesisateen voimistuessa entisestään. Hätääntyneenä räväytän silmäni auki ja tuijotan säpäleinä olevaa ikkunaa. Ei Alikia. Runneltuneena kipitän ikkunaa kohti, varoen tarkasti maassa olevia sirpaleita, mutta en uskalla tunkea kuonoa sen lähelle, etteivät kammottavat vesipisarat osuisi minuun.
"Alik?" ruikutan niin säälittävästi, että oikein hirvittää, ennenkun vihdoin saan ääneni hallintaan, enkä kuulosta enää pieneltä hiireltä. "Aliiiiiiiik!"
Sateen ropina kuitenkin tuntuu peittävän alleen vaikka mitä ääniä, sillä ulkoa ei kuulu mitään muuta. Voimattomana laskeudun makuulle ja kuononi valahtaa etutassujen päälle, silmät tuijottaen hätkähtämättä ikkunaa kohti, odottaen, että kultaturkkinen pää ilmestyisi kertoakseen, että kaikki olisi taas hyvin.

Nimi: Meikäläinen

16.01.2019 22:53
Slash (Joe & Spirit)

Kadut raikuivat sekä äänekkäistä että äänettömistä sättivistä ärähdyksistä. Slashin korvat olivat painuneet lysyyn ja hän käveli nolo ilme kasvoillaan eteenpäin.
"Olet kertakaikkisen ääliö!" Joen ääni kalskahti terävänä hänen päänsä sisällä. Slash irvisti.
"Voisitteko jo lopettaa? Ei ole yksin minun syyni että eksyimme!" hän tiuskaisi ääneen.
"Sinä se tässä tällä hetkellä johdst, ääliö", Joe miltei ärsytti tahallaan. Slash suivaantui kerrankin tosissaan ja kalautti hampaansa ilmaan. Ja hän toivoi - tai aika useinkin - että Joe ja Spirit olisivat ihan omissa kehoissaan niin hän voisi edes löylyttää heitä.
Joe irvisti v*ttuilevasti sisäisesti jä hänen äänestään tihkui pilkka: "Voi hurja kun sattu!"
Slash pysähtyi ja oli vähällä sanoa jotain hyvin ikävää. Kuitenkin viime hetkillä hän iski hampaansa yhteen, sulki silmänsä ja hengitti pitkään ja rauhoittavasti.
Sitten hän oli jo kuin uusi koira.
"Meidän pitää puhaltaa yhteen hiileen, pojat. Muuten kuolemme tänne."
Spirit avasi suunsa pitkästä aikaa. "Tosi on. Jätkät, mitä me tehää?"
Kolmikko silmäili ympärilleen yhdestä silmäparista. He olivat keskellä ruohottunutta ja savuista kaupunkia, taivaalla poukkelehtivat tummat pilvet, ympärillään osittain sortuneet ja lahonneet erikokoiset ja näköiset talot. He olivat kaukana kotoa, keskellä aikaa sitten hylättyä kaupunkia, tulen sinne ajamana. Katse kääntyi sankkaan savupatsaaseen kauempana.
He huokasivat yhtä aikaa.
"Ollaankohan me täällä yksin?" Joe urahti. Slash kohautti olkiaan.
"Luulen että emme. Käydään tutkimassa vähän."
"Yaas. Mä otan ny homman haltuun", Spirit haukahti ja työntyi Slashin 'ohi' ottaen kehon hallintaansa. Hän lähti juoksemaan kiitettävää tahtia järjestelmällisesti eteenpäin. He tutkivat aluetta reippaasti, kunnes yhtäkkiä alkoi sataa.
"Mitä helvettiä?" Spirit ulvoi tuskasta ja kauhusta. Heidän turkkiaan raastoiat uskomattomat kivut ja tuskat. Slash ulahti kivusta. "Pakko päästä suojaan!"
"Mikä älynväläys, Neropatti! Hommaa meidät sitten sinne", Joe huusi. Slash ärähti hermostuksissaan sekä pelosta että ärtymyksestä.
"Kokeile tuota taloa!" hän huudahti Spiritille. Spirit tiesi mitä hän tarkoitti, olivathan he saman pään sisällä. "Ikkunasta!" Spirit ponnisti pitkään ja korkeaan hyppyyn kohti ikkunaa, ja samassa pääjehuksi vaihtui Joe, joka kesti parhaiten kipua. Hän iskeytyi lasiin ja ulvoi lentomatkallaan. Samassa he iskeytyivät lattiaan ja pyörivät muutaman kierroksen lattialla. Sotten he jäivät siihen liikkumattomana makaamaan.
"Joe?" Spirit kysyi hiljaa saaden pian murahduksen vastaukseksi. "Kiitos."
"Eipä mitään, pojat..."
Pian he istuivat ikkunan edessä ja tuijottivat ulos hermostuneina.
"Hemmetti..." Joe murahti.

Nimi: Iitu

16.01.2019 20:36
Strix - Yad

Piiskahäntä välähti salaman lailla suoraan Strixin nenän ohitse hirveää vauhtia. Juri oli kaksikosta se nopeampi, ja vaikka alaskalainen yritti, ei narttu pysynyt kaverinsa tahdissa. Taivaalta putoavat pisareet saivat nuorukaisen kuitenkin yrittävän kahta kauheammin. Valya ilmestyi Strixin toiselle puolelle, mutta metsästäjä sentään jäi tarkistamaan, että nuori Harjoittelija pysyi porukassa mukana, toisin kun Strixin paras ystävä. Ellei narttua olisi pelottanut niin kamalasti, se olisi mulkaissut säntäävää dalmatialaista. Strixin päässä kuitenkin soi vain tieto siitä, ettei happosadetta saanut päästää silmiin. Luimistuneet korvat kuulivat Jurin huutavan Ricolle hyvin Jurimaisesti vauhtia, ja ellei tilanne olisi ollut näin kamala, olisi Strix naurahtanut ääneen. Dalmatialainen sujahti Ricon ohitse(?), ja Strix kääntyi samalla takaisin kadulle, johon Kouluttaja oli jäänyt. Siellä se punnersi itseään pystyyn avonaisen viemärin kohdalla ja Strix hidasti vauhtia. Ehkä noutaja tarvitsi apua?
"Oletko kunnossa?" Strix nosteli tassujaan levottomana ja loikkasi sivulle, kun yksittäiset vesipisarat korvattiin tiheämmällä sateella.
Nuorukainen halusi pois, äkkiä. Sade kasteli sen selkää, valui karvojen läpi iholle, repien mukanaan mustavalkoisia karvoja kadulle.
"Mene, minä autan häntä", Aro ilmestyi Ricon toiselle puolelle.
"Täällä on suojaa!" Strix ilmoitti ja kääntyi ravaamaan kohti murtunutta seinää, jossa nuorukaiset olivat aikaisemmin metsästäneet hiiriä. Toivottavasti Juri oli tajunnut mennä sinne. Strix näytti reippaasti tietä, mutta ei halunnut jättää Kouluttajaansa, jonka takia narttu piti korvansa suunnattuna kohti takana olevia koiria, ennenkun pääsi sukeltamaan rikkinäisen seinän takana olevaan turvaan sateelta.

Nimi: Meikäläinen

16.01.2019 19:48
Dovan ~ Luopio

Dovan odotti katse maassa ja epätietoisena Niyrak vastauksen päättymistä. Viimein hän katsoi Niyraan tyrmistyneenä.
"Minä... Mutta... Hehän tappavat minut!" Hän sanahti säikysti. "Minä haluan tosissani yrittää saada heidän luottamuksenss jälleen ja auttaa teitä kaikkia, mutta... Minun on pakko myöntää että pelkään heodän tappavan minut."
Hän empi kauan. Todellisuudessa täysin syyllisyyttä potematon Dovan yritti päättää olisiko riski sen arvoinen. Sitten, viimein, päättäessään että kaikki ainakin yllättyisivät kun hän jäisi, hän astui pois varjoista ja istahti Niyran eteen syvällä sisällään muristen tyytymättömästi, ulkoapäin näyttäen epävarmalta.

Nimi: Iitu

16.01.2019 18:25
Aslan - Auony, Mystic - Yad

Hyvin päällikkömäisesti Aslan singahti alas kiveltä ensimmäisen jyrinän kaikuessa aukiolle ja ensimmäisten paksujen sadepisaroiden valuen kohti maata. Se ei suinkaan ollut hakeutumassa suojaan, vaan lähti etsimään sisartaan. Edda ei pääsisi pakoon pisaroita mitenkään, eikä Aslan tahtonut ottaa selvää, miten uusi happokuuri vaikuttaisi naaraaseen. Huoli paistoi vihreistä silmistä, kun kolli viiletti aukion halki, puikkelehtien sinkoilevien jäsenien välistä. Ensimmäiset vesipisarat laskeutuivat korvien väliin ja sai Aslanin puristamaan leukansa kiinni kivusta. Harmaana viivana kissa pääsi puun luokse, johon sen sisar oli aikaisemmin asetettu. Nyt harmaasta naaraasta ei näkynyt jälkeäkään ja Aslan kohotti kuonoaan ulistaakseen sisarensa perään. Vesipisara iskeytyi herkälle kuonolle ja poltti kirsun ihon.
"Edda-neiti on tuon paksumman puun suojassa", ohikiitävä Kaartilainen pysähtyi Aslanin viereen ja helpotuksen aalto ravisteli isoa kollia. Se siirsi katseensa puun luokse, ja siellä sen sisar tosiaan oli painautuneena niin lähelle runkoa, kun se vain pystyi.
"Aslan, katso!"
Edda nosti hieman päätään ja Aslan kääntyi nähdäkseen, mitä sisar oikein tuijotti. Silmät rävähtivät hämmennyksestä auki, kun aukiolle asteli kaksi hyvin isoa, hyvin epämuodokasta klönttiä. Vesisade oli yltynyt, joten maine coon ei sen kauemmin enää voinut tuijottaa tulokkaita silmät lautasen kokoisena, vaan joutui siristämään. Turkki nousi kuitenkin pystyyn ja vasta kaksikon tullessa vielä lähemmäs, erotti Aslan, ettei kyseessä suinkaan ollut monstereita, vaan kaksi koiraa, kietoutuneina erilaisiin kankaisiin.
"Aslan-herra", My pysähtyi kollin eteen ja räpäytti silmiään.
Silmiä kirveli suunnattomasti. Pään yli vedetty kangas oli matkan aikana kastunut kokonaan ja hapokas sade oli päässyt kastelemaan mastiffin pään kokonaan. Vierellä asteleva Noel ei sanonut yhtään mitään, sillä taisi olla vähän sama juttu. Kolli tuijotti vain Kaartilaisia tyhmänä ja Mystic ravisti päänsä vapaaksi.
"Alimmat kankaat ovat rutikuivia", My selosti. Hurraa, suunnitelma oli toiminut loistavasti. Mastiffin karva oli pysynyt kuivana, eikä happo poltellut missään muualla, kuin kasvojen alueella.
My tallusteli lähimmän puun suojaan ja Aslanille tuli kiire sen perään.
"Mitä ihmettä sinä täällä teet?!"
Kolli käänsi katseensa saksanpaimeneen, joka ravasi puun suojiin. Se ei kuitenkaan katsonut Päällikköä, vaan mustaa mastiffia.
"Hei Ateena", My virnisti, ennenkun räväytti uudelleen silmiään. "Toimme lisäsuojaa, ja täällä varmaan kaivataan apua."
Saksannarttu avasi suunsa muristaakseen vastauksen, kun Aslan köhisi vieressä. Kaikella kunnioituksella arvon neidit, mutta nyt ei ollut oikea aika moiseen. Ainakaan Aslanin mielestä.
"Aivan, Ateena viitsisitkö vähän auttaa?" My kääntyi ympäri ja huokauksen kera Ateena ryhtyi siirtämään mastiffin kangaslastia alas sen selästä. Pari muuta Kaartilaista olivat purkamassa Noelia.

Aslan huiski hännällään, se ei tiennyt, mitä sen pitäisi sanoa tai edes ajatella paikalle saapuneista Kaartilaisista. Vasta, kun kankaanrepaleet laskettiin maahan, ja yksi niistä laskeutui päin sekarotuista koiraemoa, joka yritti pidätellä pentujaan mahansa alla suojassa sateelta, kolli heräsi 'horroksestaan'. Aslan vilkaisi ylös puuhun. Parin metrin korkuudella oli paksuja, tiheitä oksia ja maine coon kehräsi mielessään.
"Hae tänne pari Klaanilaista ja jaa isoimmat, paksummat kankaanpalat niille", Aslan murahti mastiffin ja muiden Kaartilaisten suuntaan, ennenkun nappasi itselleen rotevan koiran selästä viimeisen kankaan.
Onneksi Aslan rakasti kiipeilyä. Oksien välistä tipahtelevat vesipisarat iskivät sen kehoa vasten, ja pakotti sen pitämään silmiään kiinni. Sen ei kuitenkaan tarvinnut nähdä puuta tietääkseen, mihin kaivertaa kyntensä. Nopeasti ja äänettömästi harmaa kissa kapusi alimmille oksille ja ryhtyi repimään kangasta oksien ylitse, muodostaen näin pienen 'teltan' puunrungon alle. Näin ollen, puun alle mahtuisi enemmän väkeä suojaan sateelta, vaikkei pystyisikään painautumaan aivan rungon viereen. Kipuessaan takaisin alas, Aslan oli mielissään, kun näki sen parhaimmat kiipeilijät jo seuraavissa puissa, heiluttaen kankaanpalasia oksien ylitse. Aslan antoi katseensa vaeltaa takaisin aukiolle, joka vain hetki sitten oli ollut täynnä väkeä, toivoen, että pienet suojat auttaisivat edes vähän.
"Oletteko nähneet Niyra-rouvaa?"
Aslan kääntyi Mysticiä päin ja pudisti päätään.
"Hakenut suojaa, toivonmukaan", Aslan sanoi, kun ei täältä ainakaan nähnyt collieta missään.
"Jos saan luvan poistua, tarkistaisin asian?" My jatkoi.
"Sinun pitäisi pysyä suojassa", Aslan kommentoi, vihlovaa kuonoaan nyrpistellen.
Se ei kuitenkaan ollut suoranainen käsky, joten My kumarsi kohteliaasti, mikä oli Aslanin mielestä tässä tilanteessa tarpeetonta, ennenkun musta narttu kääntyi etsimään tassuihinsa Yadin Johtajaa.

//My tulee keskeyttämään sitte, ku se vaan sopii Dovan-Niyra peliin jotenkin x)

Nimi: Glowe

16.01.2019 17:35
Niyra - Yad

Puun juuressa istuva Niyra luimisteli puolipystyjä korviaan, kuunnellessaan Dovanin sanoja. Nartun tunteet olivat kamalan ristiriitaisia. Itse Niyra olisi halunnut antaa Dovanille anteeksi, mutta toisaalta narttu itsekään ei tiennyt voisiko urokseen luottaa. Lisäksi Niyraa mietitytti, millaisen virheen tekisi, jos antaisi Dovanille uuden mahdollisuuden, kuinka monen turvallisuutta se saattoi horjuttaa. Mutta Niyra ei kertakaikkiaan halunnut teloittaa ketään. Niyra ei halunnut Yadista tai koko Yhteisöstä sellaista paikkaa, jossa täytyisi pelätä kuolemantuomioita. Fyysisiä rangaistuksia ehkä, jos sanominen ei riittänyt, mutta ei kuolemaa. Dovanin kohtalo mahdollisen karkuritoverin kanssa ei juurikaan liikuttanut Niyraa, yllättävää kyllä.
"Mutta sinä olet tehnyt niin paljon..." Niyra sanoi hiljaa, ääni melkein sateeseen hukkuen. Skotlantilainen vetäytyi ihan kiinni runkoon, kun neulasiaan tiputtava kuusi päästi pisaroita nartun tassujen juureen. Collie käänsi katseensa poispäin Dovanista, kun uros aloitti todellisen anelunsa. Monen korvaan moinen olisi ollut alhaista, raukkamaista, ei sellaista käytöstä mitä uroksen pitäisi noudattaa.
"Minä saattaisinkin antaa... En anteeksi, mutta uuden mahdollisuuden", Niyra sanoi tiukasti kun Dovan oli päässyt ulinansa loppuun, tai oikeastaan kun Niyra ei enää halunnut kuunnella toisen ruikutusta.
"Mutta sinulla on minun lisäkseni muut Arvovaltaiset ja koko Yhteisö, jonka luottamus ansaita. Minä en tee tällaista päätöstä yksin, mehän olemme Yhteisö", Niyra jatkoi tiukalla tätisävyllään, ilme jopa hivenen vihaisena. Collien kauniit kasvot kuitenkin pehmenivät pian.
"Mutta hyvä alku olisi olla pakenematta, hyväksyä rangaistuksesi, ja olla aiheuttamatta harmia. Se vie varmasti aikaa, mutta ehkä joskus sinä voit elää kuin tavallinen Yhteisöläinen, etkä kuten vanki", Niyra jatkoi lempeämmin, "tule pois sen puun takaa, ja käy makuullesi." Joku vielä luulisi että Dovan piilottelisi puun takana salamurha-aikeissa. Dovanin kannattaisi olla mahdollisimman epäsalakahmäisen ja epäuhkaavan oloinen. Jep, uros saisi ryömiä muiden jalkojen juuressa ja osoittaa vähän häpeää.

Nimi: Meikäläinen

13.01.2019 19:16
Dovan ~ luopio

Dovan katseli silmät omahyväisesti viiruina kuinka Rayo hyväuskoisesti, ja melko typerästi, totteli Niyran käskyä ja poistui hoitamaan tehtäviään.
"Luulisi että olisit paennut." Dovan kohtasi Niyran katseen teeskennellen äkkiä surullista.
"Niinhän sitä luulisi", hän vastasi hiljaa ja vilkuili ympärilleen nopeasti. Sitten hän katsoi jälleen Niyraa huokaisten. "Mutta omatuntoni ei sallinut minun lähteä. Olen... Olen niin paljon velkaa sinulle ja kaikille muillekin."
Hänen ilmeensä tavoitteli miltei kärsiväistä, ja silmät lähes kiiluivat teeskennellystä surusta, kuin hän tietäisi kaiken turhaksi.
"Onko minulla mitään mahdollisuuksia palata Yhteisöön? Minä - minä ihan tosissani kadun! Olen tehnyt kamalia tekoja, ja - ja - olen nyt pettänyt entisen ystäväni Roerigin. Hän tappaa minut jos saa minut kiinni! Hän ei hyväksynyt lähtöäni pyytämään anteeksi, hän vannoi tappavansa minut jos teen sen, ja niin hän varmasti nyt yrittää tehdä!" Dovanin ilme ja äänensävy olivat tuskaisat hänen anellessaan." Anna minulle mahdollisuus, Niyra. Minä pyydän! Olen parantanut tapani ja haluan hyvittää virheeni. Rukoilen, olet ainoa mahdollisuuteni. Kaikki muut, ihan jokainen, haluaa tappaa minut! Anna minulle tilaisuus yrittää hyvittää virheeni, Niyra. En voi nyt luottaa keneenkään muuhun kuin sinuun. Anna minulle mahdollisuus. Minä pyydän..." hän lopetti itkuvirtensä hiljaisilla sanoilla ja painoi pään käpäliinsä kuin itkien.

Nimi: Glowe

13.01.2019 17:32
Roerig - Luopio

Zero antoi kummallisia ehdotuksia. Mutta olihan Roerig ennenkin kuullut kummallisuuksia ja tehnyt uhkrohkeita päätöksiä, kuten Lichin värväämisen.
"Meikäläisellä on jo taustatukeni", Roe pisti väliin, kun Zero puhui. Saksis nuolaisi mustaa kuonoaan.
"Mutta minulla ei ole tiedonantajaa toisesta laumasta", Roe virnisti. Se vilkaisi Lichiin.
"Minulle on se ja sama mitä tuon kanssa tehdään, mikä vain on pahaksi Yhteisölle, se sopii minulle", Roe sanoi Lichille ja yhä virnuillen jatkoi; "haluatko tuollaisen vahdittavaksesi?" Totta kai Roe haluaisi tietää Lichiltä, jos Zero tekisi jotain Roerigiä vahingoittavaa. Joten, Roe lykkäsi päätöksentekijähatun vähän niinkuin Lichille.
"Miten on, meinasitko toimia vakoojana kahdelle osapuolelle samaan aikaan, sekä omalle että meille?" Roe esitti lisäkysymyksen Zerolle.

//Nää elänee vähän niinkuin menneisyydessä xD ku ei oo sateita heillä näkyny

Nimi: Glowe

13.01.2019 17:22
Niyra - Yad

Collie loikkasi alas kalliolta ja painautui sen matalaa reunaa vasten, saamatta oikeastaan mitään suojaa. Kauhuissaan Niyra kiinnitti katseensa pakeneviin eläimiin. Niin, piti paeta... Niyran tassut olisivat halunneet jäädä tähän. Ei tätä jatkuvaa kuolemaa ja tuskaa kestänyt kukaan. Sade piiskasi kuitenkin selkää. Niyra juoksi aukiolle, mutta ei paetakseen, vaan auttaakseen. Eihän Johtajan sopinut olla ensimmäisten joukossa puiden alla, ei ainakaan Niyrasta. Matkallaan kiveltä metsään Niyra löysikin emokoiran, ja auttoi sitä kirkuvien ja ulisevien pentujen kanssa.

Jonkin ajan kuluttua Niyra löysi itsensä kuusen juuresta, runkoa vasten painautuneena, säpsähtelemästä jokaista pisaraa joka putosi piikikkäiltä oksilta. Niyra oli kunnossa, joskin hengästynyt, iho arkana ja polttelevana, ja nartun turkista puuttui jo isompiakin tuppoja, jotka paljastivat ihoa selästä, kyljiltä ja kaulalta. Niyra ei kestänyt sadetta mestarillisen hyvin, kun turkki antoi periksi jo noin nopeasti ja pienestä altistuksesta hapolle. Rayo saapui vierelle. Uros näytti olevan kunnossa, luojan kiitos.
"Kartanolle on liian pitkä matka", Niyra vastasi epätoivoisena. Puut eivät antaneet oikeastaan suojaa, eikä metsässä juokseminenkaan ollut turvallista. Äkkiä kuului ääni viistosti takaa, ehkä rungon toiselta puolen. Niyran silmät laajenivat hämmästyksestä. Dovan?... Niyra oli aikeissa huutaa jotain, mutta sanat takertuivat kurkkuun, eikä Niyra edes sanonut mitään vieressä olevalle Rayolle Dovanista. Hitaasti Johtaja ymmärsi mitä Dovan oli siinä lähellä kuiskinut. Olisi luullut että Dovan olisi paennut heti tilaisuuden tullen, mutta ei, se oli tullut Niyran luo.
"Rayo, mene katsomaan ovatko Kaartilaiset saaneet kaikki turvaan. Ja tarkista Desafion ja Aslanin tilanne, ovathan he kunnossa. Kiirehdi, pyydän", Niyra sanoi, oikeastaan asiaa ajattelematta. Uteliaisuus ja hyvänuskoisuus olivat kuitenkin voittaneet. Vielä Niyra ei ollut edes huomannut tuntea syyllisyyttä siitä millaiseen vaaraan asetti kaikki, kun antoi Dovanin olla vapaalla jalalla yhtään kauempaa.
"Luulisi että olisit paennut", Niyra kuiskasi, kääntäen päätään Dovanin suuntaan, kunhan Rayo oli lähtenyt.(?)

Nimi: Glowe

13.01.2019 17:00
Alik - Yad

Kivun irvistys pysytteli Komentajan kasvoilla, mutta ulahduksia Alik ei päästänyt pihalle, vaikka ne sitkeästi kurkussa painoivat. Kuten teki myös pakokauhukin, mutta kokenus koira onnistui pitämään päänsä kylmänä. Suojaa, suojaa.... Alikin katse sinkoili ovelta ja ikkunalta toiselle, kun kaksi koiraa rynnisti eteenpäin kaduilla muutamia minuutteja, Alikin jättäessä peräänsä kultaisia karvahippuja näyttämään tietä. Palovamman kaunistamaa lapaa suojaava kangaskin alkoi rispaantua. Ovet ja ikkunat kuitenkin olivat ja pysyivät kiinni, eikä Alik tuhlannut aikaa yhden oven luona sekuntiakaan enempää, jos ripa ei heti alkanut liikkua tai ovi antanut myöten koiran sitä repiessä. Suutakin kirveli. Moni ripa joihin Alik oli hampaansa jo iskenyt, oli ehtinyt kastua happosateesta. Alik vältti inhoten nielemästä.
"Älä päästä vettä silmiisi! Älä niele sitä!" Alik huusi pennulle käskyjä, vilkaistessaan aina Furin suuntaan että muksu pysyi huskyuroksen vauhdissa mukana. Furi kun oli meinannut jäädä jälkeen aiemminkin. Sade ropisi kaupungin yllä olevista pilvistä vain kovempaa, kohta täällä ei kuullut omia ajatuksiakaan. Tassut olivat kuin tulessa. Asfaltti oli muutenkin kuumana päivänä hirveä alusta juosta, mutta nyt asfaltti tuntui tulisilta hiililtä. Jopa Alikin teki mieli murahtaa kipua jokaisella askeleella. He eivät kestäisi kauaa. He eivät voisi juosta enää... Epätoivoiset ajatukset tunkivat väkisinkin Alikin mieleen, vaikka hammasta purren uros tappeli vastaan. Äkkiä se pennunperkele oli hävinnyt siitä vierestä. Alik pyörähti ympäri ja etsi silmät sirrillään Furia. Tuollahan pentu juoksi. Kellarin ikkuna...
"Furi! Älä tee mitään tyhmää!" Alik ärjäisi ja ryntäsi pennun perään. Mutta Alik ei ehtinyt pennun luo, saati pysäyttää Furia. Oliko nulikka edes katsonut kuinka paksu lasi oli? Tai millainen pudotus lasin takana saattoi olla? Ja miksi pää edellä??? Mutta sinne Furi solahti, lasin läpi, sirpaleiden lentäessä ympäriinsä.
"Furi!!" Alik huusi, mutta tuskin Furi sillä hetkellä kuuli. Alik kurkisti ikkunasta sisälle, ja tunsi kaulansa nirhautuvan teräviä säpäleitä vasten. Pelkkä naarmu.
"Hemmetti pentu, oletko kunnossa?" Alik huusi ja veti kehonsa tiukasti seinää vasten, jotta rikkinäisistä ränneistä ja katoilta putoavat vesinorot eivät osuisi urokseen. Nyt kävi jo vähän kateeksi, pentu oli ehkä toiminut perin uhkarohkeasti, mutta nyt Furi oli suojassa. Ja ihmeen kaupalla hengissä. Tuossa olisi voinut käydä todella huonosti. Mokoma rämäpää. Pentu oli varmaan yhtä kuin neulatyyny. Veren metallinen haju kantautui Komentajan kuonoon inhottavan voimakkaana. Furi oli loukkaantunut.
"Minä en mahdu tästä!" Alik murisi, ja veti päänsä pois teräväreunaisesta aukosta. Alik irvisti. Vaikka pentu väittäisikin muuta, saattoi Furi olla oikeasti huonossa hapessa. Mutta Alik ei päässyt tuonne tarkistamaan asiaa ja auttamaan. Ja jos Alik jäisi tähän, uros kuolisi. Hittojen hittojen hitto; Alikin pitäisi jättää pentu.
"Etsin toisen suojan. Pysy sisällä ja varo happovettä! Älä vedä lasinpaloja pois, sinulla ei ole mitään millä tyrehdyttää verenvuotoa!" Alik huusi sisälle. Sateen ropina soi korvissa, eikä Alik ollut varma kuuliko Furi. Lasinsiruista aiheutuvat tulehdukset olivat pieni huoli lyhyellä aikavälillä, ne tulisivat ongelmaksi vasta päivän kuluttua. Isompi ja keskeisempi ongelma oli nyt veri. Alik puristi hampaitaan yhteen, hapon ja sateen runtelema turkki niin pörheänä kuin se nyt pystyi olemaankin ja katsoi pentuun epätoivoisena sekä raivoissaan. Mitä tahansa muuta Komentaja olisi halunnutkaan, kuin jättää pentu oman onnensa nojaan. Hiivatti, Alik ei voisi antaa edes omaa kangastaan, koska se oli sateen kastelema. Tuoreeseen happoveteen dipattuna se tekisi haavoihin enemmän pahaa kuin hyvää. Kamalaksi, voimakkaaksi poltteluksi yltyvä kirvely muistutti uroksen omasta hengestä.
"Tulen hakemaan sinut! Lupaan! Pysy sisällä!" Alik huusi painokkaasti vielä sisälle.
*Lupaa sinä minulle, ettet kuole, Furi! Äläkä tee mitään tyhmää!* Alik jatkoi mielessään, kääntyessään ikkunalta, ja juostessaan sateeseen...

Nimi: Meikäläinen

12.01.2019 15:42
Yokai ~ Yad

Pennun silmät kiiluivat jo innosta.
"Mahtavaa! Mennään heti! Mistä niitä hiiroä muuten saa? Taloistako?" hän kysäisi. Ennenkuin hän ehti saada vastaustakaan, hän lähti viipottamaan ensimmäistä taloa kohti häntä heiluen. "Tulkaa!"
Hän pysähtyi talon oven eteen epätietoisena. "Mistä me päästään sisälle?" hän kysyi. Samassa hän huomasi rikkinäisen ikkunan.
"Mennäänkö tuolta?" hän kysyi. Luultavasti myöntävän vastauksen kuultuaan hän yritti jollaio lailla påästä siitä sisälle.

Pian he olivat talossa, ja Mito ja Ezra olivat opettaneet hänelle joitain hienoja temppuja. Yokai oli saalistanut yhden hiiren ja oli siitå hyvin ylpeä.
"Mitäme nyt tehdään?" hän kysyi heiltä ja vaihtoi asentoa lattialla. "Minulla on kamala jano. Näin tuossa aika lähellä talon ulkopuolella pienen lätäkön. Käydäänkö siellä juomassa?"

Hän tassutteli asfaltilla kohti muistamaansa paikkaa ja vilkaisi kavereihinsa. "Täällä jossainhan se oli? Ai, tuolla!" hän haukahti ja ravasi pienelle, mutaiselle ja samealle märälle läntille tien reunassa. Hän lipaisi sitä muutaman kerran ja irvisti. "Kamalaa!" Sitten hän vilkaisi taivaalle sateen toivossa ja jähmettyi. Tumma, uhkaavan näköinen pilvi vyöryi kovaa vauhtia heidän ylleen. "Onko tulossa ukkonen?" hän kysyi. Miltei samassa ensimmäiset, tuslalliset pisarat valuivat maahan. Yokai tunsi vihlovaa kipua kasvoissaan ja ulahti.
"Mitä tämä on?" hän haukkui paniikissa ja säpsyi, hyppi ja juoksi kuin pakoon kipua.

//kamalan tökstöks xdd

©2019 Vᴀʟʟᴀᴛᴛᴜ ᴿᵖᵍ - suntuubi.com