Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli

Chatti

 

Pelimerkit

Kirjoita roolin alkuun hahmosi nimi ja lauma.
Vieraskirjan nimi-kohtaaan laita oma nettinimesi.
"Puhe"
*Ajatukset joko näin* tai sulauta muutoin tekstiin.
Tekeminen ilman merkkejä.
Rooliminen on vapaasti valittavissa minä-,
ja hän-kertojista sekä preesens-, ja imperfektimuodoista.
Käytä kappalejakoja, jotta teksti olisi selkeämpää.

Mainostetaan Vallattua, jotta pelaajia saadaan lisää.
Kopioitavan mainostekstin löydät tämän linkin takaa.

>> Peliuutiset <<

>> Kysely <<

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Iitu

19.11.2018 20:37
Creeta – Auony

Padampam… tss. Hiljaa itsekseen hyräillen jotain hömppää tuutulaulua Creeta katseli ympärilleen. Naaras oli istahtanut pitkälle pesulle sen jälkeen, kun se oli varmistanut ’oman’ puoliskonsa töistä. Emot olivat rauhoittuneet pentujensa viereen ja yrittivät saada jotkut niistä ottamaan pienet torkut. Siitä oli melodia jäänyt soimaan nuoren oppilaan päähän. Vaikka Creeta oli kuljeskellut vähän ympäriinsä, ei se ollut löytänyt ketään, joka tarvitsisi nartun apua missään. Loukkaantuneet oli lääkitty, haavat sidottu ja vähän sitä rataa. Ihme ja kumma, Creeta oli jopa ehtinyt juoda itsensä kylläiseksi yhdestä saavista, jonka joku oli tajunnut ottaa mukaansa. Vettä ei kyllä varmaan enää kauaksi riittäisi, mutta toivonmukaan täältä oltaisiin jo häivytty takaisin turvallisen Kartanon syleilyyn ennen sitä. Niinpä tonkineesi oli istahtanut varjoisempaan paikkaan ja putsannut tarkasti turkkinsa joka reunuksen. Pitihän vapaata aikaa käyttää jotenkin hyödykseen.
”Psst”, kuiskaus puun takaa sai tonkineesin vilkaisemaan lapansa yli sitä kohti ja narttu hymyili pienen tervehdyksen.
”Hei Mason”, Creeta tunnisti pienen mietinnän jälkeen mustan nuorukaisen, joka opetteli Klaanilaiseksi. Ei naaras kamalasti ollut kollille jutellut, joten ihmetteli vähän, miksi se hiippaili paikalle tuosta vaan.
”Hei Creeta, mitä teet?” bombay tassutteli esiin ilmiselvästä piilopaikastaan ja istahti alas naaraan lähettyville.
Creeta jatkoi etutassunsa viimeistelyä karhealla kielellään, silmäillen ikätoveriaan.
”En mitään, kaikki täällä on jo valmista”, naaras tunnusti hieman häpeissäänkin, että se vain hengaili. Oliko mustalla klaanilaisoppilaalla joku hätänä vai mitä täh?
Masonin kasvot puhkesivat leveään hymyyn.
”Täällä on niin tylsää, lähdetäänkö metsälle?” kolli ehdotti suoraan ja käänsi keltaiset silmänsä kohti toista kissaa.
Creetan silmäkulmat ampaisivat otsaan saakka hämmästyksestä. Tylsää? Juurihan he olivat paenneet Kartanosta, metsässä riehui tulipalo, Komentaja oli kadonnut ja vaikka miten moni muu, ja kolli väitti, että oli tylsää? Se oli sanavalinta, jota Creeta ei olisi kyllä käyttänyt.
”Tulisit nyt mukaan. Etkös ole tehnyt jo osuutesi vaikka miten moneen kertaan?” kolli jatkoi jo hieman tympääntyneenä.
Creeta vilkaisi ympärilleen, mutta nousi sitten tukevasti kaikille neljälle tassulle. Eikai siitä nyt mitään haittaakaan olisi, jos pienen kierroksen kiertäisi.
”Okei sit, mut ei mennä kauas”, Creeta sanoi päättäväisesti. Naaras ei kuitenkaan halunnut olla töykeä, ja se tuntisi itsensä kurjaksi jos tyrmäisi kokonaan toisen ehdotuksen. Ehkä Masonilla tosiaan oli tylsää ja se halusi vain kaverin mukaan?

Kaksikko kääntyi pois aukiolta ja pujahti mukamas varjoisempaan metsään. Mason oli hetken aikaa hiljaa, mutta pian sen askeleisiin tuli enemmän liitoa.
”Tule, ollaan kohta perillä!”
Ja sinne meni. Vain musta häntä suhahti tonkineesin ohi ja Creeta tuijotti hämmästyneenä sen perään. Perillä missä muka? Pian kuonoon kantautui kuitenkin kissojen ominaishaju ja naaras kipitti parhaansa mukaan mustan bombayn perään ja sai yllättyä, kun puiden seasta ilmestyi uusia kasvoja. Kaikki tietenkin tuttuja Kartanolta, vaikkei Creeta yleensä hengaillut klaanilaisoppilaiden kanssa.
”Mitä te teette?” Creeta ihmetteli ja vilkaisi taakseen kohti aukiota. Sitä ei kuitenkaan näkynyt täältä, vaikkei nuori kissajoukko mitenkään kamalan kaukana ollutkaan.
”Äh, olemme vain kyllästyneitä odottamaan”, Creetan veli asteli sisarensa luokse ja yltiöystävällisesti kurottautui puskemaan pikkusisaruksensa päälakea kuonollaan. ”Emo kertoi, että olet juossut ympäriisi koko päivän. Välillä saa vähän hengähtää, eikö? Vai pitääkö Mitra sinua omana orjanaan koko ajan?”
Creeta luimisti varoittavasti korviaan veljelleen. Aluksi se oli luullut, että velipoika vain mietti siskonsa vointia, mutta nyt se kuulosti enemmän nälvimiseltä.
”En tullut tänne asti kuulemaan tuollaista, Chan”, Creeta sähähti vihaisena. ”Ellei sinulla ole muuta asiaa, niin lähden takaisin!”
Chan heittäytyi tonkineesin eteen ja hymyili pahoittelevasti.
”Älä nyt, minä vain pelleilin.”
Sinkinminttu narttu tuijotti terävästi kollia, mutta nyökkäsi sitten. Anteeksipyyntö hyväksytty. Veli puski sisartaan taaksepäin kohti muita oppilaita.
”Tässä on siskoni Creeta, ellette muista häntä”, Chan julisti hymyillen ja Creeta huiskahti tervehdyksen hännällään. Sitä hieman ahdisti moinen tapaaminen.
”Ai se, jolla on kaksi vasenta tassua vai?” joku naurahti puiden seassa ja Creeta painoi katseensa nolostuneena maahan.
Chan ei välittänyt kommentista, vaan kääntyi takaisin naaraan puoleen.
”Emme me täällä vaan laiskottele. Itseasiassa löysimme jotain kasveja, jotka haisevat ihan niiltä yrteiltä, mitä te käytätte. Ajattelimme vain varmistaa joltain, joka tietää, voiko näitä käyttää mihinkään hyödylliseen”, toinen tonkineesi supatteli ja Creeta katsahti oikeasti yllättyneenä oppilaaseen.
Creeta ei missään nimessä olisi uskonut, että sen veli olisi tajunnut yrteistä hölkäsen pöläystä, vaikka ne tuupattaisiin hopealautasella kuonon eteen. Tämäpä oli varsin iloinen yllätys! Tonkineesi hymyili leveästi ja katsoi ympärilleen.
”Täällä!” Mason huuteli hieman edempänä ja viittoi varovaisesti tassuillaan kohti pusikkoa, jonka alta näytti retkottavan jonkinlaisia kukkia. Creeta ei tunnistanut niitä täältä, piti päästä lähemmäs katsomaan.
Aavistamatta mitään Creeta puikelehti lähemmäs pusikkoa ja nuuhki varoen ilmaa. Kukkien terävä tuoksu kantautui kuonoon, mutta ei tonkineesi tunnistanut sitä tarpeelliseksi yrtiksi. Creeta astui vielä lähemmäs ja tunki sitten päänsä pieneen kukkapenkkaan. Kukat väistyivät tuntokarvojen tieltä ja samassa niiden seasta lensi ilmaan pari, keltaista perhosta, jotka olivat asettautuneet kukille ateroimaan. Creeta tunsi niiden siiveniskut viiksiään vasten ja heittäytyi säikähtäneenä taaksepäin, tietenkin kompastuen samalla ja lentäen mukkelismakkelis kuivaan maahan. Perhoset säikähtivät tietenkin liikettä ja kauhistuneilla silmillä tonkineesi tuijotti niitä. Pelko kouri naaraan vatsaa, se vihasi, vihasi perhosia. Se ei voinut sietää niiden kevyitä siipiä ja oli ihan varma, että ne kuitenkin joivat kissojen verta öisin tai muuta vastaavaa. Ihan sama, mitä muut yrittivät sille perhosten vaarattomuudesta selitellä. Jossain taka-alalla Creeta kuuli oppilaiden purskahtavan kovaääniseen nauruun, kun naaras kyyristyi kauhusta maata vasten.
”Se on vain perhonen sisko-kulta”, Chanin ääni oli tukehtua naurun alle.
Silmät kosteina kyyneleistä tonkineesi räpiköi tassut alleensa ja syöksyi pää alhaalla oppilaiden ohitse ja viiletti takaisin aukiolle. Parantajaoppilas tunsi itsensä niin nöyryytetyksi, eikä se ikinä, koskaan puhuisi veljelleen enää sanaakaan. Chan tiesi, miten Creeta pelkäsi perhosia.

Sydän pamppaili vieläkin, kun Creeta pääsi takaisin aukiolle. Siellä oli yhtä rauhallista, kun vain hetki sitten. Creeta nielaisi päättäväisesti pelkonsa pois ja pakotti kyyneleet takaisin, mistä ikinä ne tulivatkin. Se ei ikimaailmassa kertoisi kenellekään, miksi sillä oli paha mieli. Kauempana tonkineesi huomasi tutun, punertavan naaraan, joka näytti olevan kiivaassa keskustelussa Shinin kanssa. Hmm. Creeta epäröi hetken, mutta nähtyään miten Mitra pamautti tassunsa Shiniä kohti, sen uteliaisuus heräsi. Mitäköhän musta Parantaja oli nyt tehnyt, kun Mitra noin kovasti kimmastui? Creeta pudisti päätään selvittääkseen ajatuksensa ja lähti sitten hitaasti kaksikkoa kohti liittyäkseen niiden seuraan. Ehkä Mitra keksisi jotain tekemistä nuorukaiselle, saisi ajatukset jonnekin muualle.
”Hei, mitäs täällä tapahtuu?” nuorukainen maukui kysyvästi opettajalleen, samalla silmäillen epäluuloisesti Shiniä.

Nimi: Glowe

19.11.2018 20:16
Roerig - Luopio

Tumma sakemanni rynnisti savuun ja menetti pian suuren osan haju- ja näkökyvystään. Roe siirtyi kaksikosta etummaiseksi johtamaan matkaa katujen lävitse ja kirveleviä silmiään siristellen se yritti miettiä mistä kannatti kulkea. Jo seuraavasta kadunkulmasta uros lähti suuntaamaan etelään, katselleen vasemmalle jääviä tummempia savupilviä, ja rakennuksien ylle kohoavia liekkejä jotka pilkahtivt näkyviin välillä ihan viereisen rakennuksenkin yltä. Roerig pysyi kadun toisella laidalla, sillä paikoitellen savu oli niin sakeaa, ettei toista puolta edes nähnyt. Näin koira ei hukkaisi seuraavia käännöskohtia. Vielä muutama käännös suuntaan tai toiseen, ja savu alkoi hälvetä, ja Roerig ja Lich saivat taas tuntea metsämaan tassujensa alla. Tulipalo oli edelleen kaksikon vasemmalla puolella, mutta Roe suuntasi jo lounasta kohti, ettei jäisi metsäpalon jalkoihin.
Sakemanni oli hidastanut juoksemisen jo hyvän aikaa sitten jolkotteluun, koska ei uskonut kenenkään enää seuraavan. No eipä tuolla savussa olisi nähnyt tai haistanut, vaikka kokonainen armeija olisi ollut ihan kymmenen metrin päässä. Roe virnuili.
"Kehkehehheee, vitsit mitä tyyppejä", Roe ilakoi.
"Toivottavasti ne listii läjäpäin Yhteisöläisiä", sakemanni jatkoi. Oli selvää että tuollaiset koirat kävisivät kaiken liikkuvan kimppuun, varmaan jopa Kaartipartion.
"Meinasikohan ne ottaa meidät kiinni siksi että oltiin nähty ne, vai oiskohan ne puristanu jotain tietoja?" Roe kyseli, uskoen kumminkin että vieras lauma olisi halunnut kumpaakin. Kerännyt tiedot ja tappanut nuuskijat sitten.
"Saa se kishunarttu varoa. Tuommoisen tempun jälkeen minä kynin sen suikale suikaleelta, jos se tulee vielä vastaan", Roe jatkoi, luimistellen korviaan pikkunartun tempulle. Kishu oli johdattunut heidät suoraan lauman luo.
"Tiedetäänkö Yhteisössä nuista?" Roe käänsi katseensa nyt kunnolla Lichiin ja virnisti taas.
"Mitä Yhteisölle muuten kuuluu tällaisen katastrofin kynnyksellä? Paljon kuolleita ja loukkaantuneita?" Roe nauroi ja vilkaisi savuista taivasta.

Nimi: Glowe

19.11.2018 20:02
Alik - Yad

Tapaamaan ystäviä? Näyttikö turkkiaan pörhistelevä ja hampaitaan vilautteleva Alik siltä, että halusi vieraan koiran lähelleen, saati sitten joukon muita sen kavereita? Ehdotus sai Alikin painamaan hampaitaan hetkellisesti yhteen niin että leukaperät kiristyivät, ennen kuin husky päästi kuononsa rentoutumaan. Takajalkaa vasten hipova Furikin oli ilmeisesti mennyt vähän kauemmas, selkeänä merkkinä siitä mitä mieltä pentu oli.
"Emme. Ymmärtänet kyllä", Alik vastasi sovittelevin sanoin, vaikka sen vaativa ääni ei mennytkään yksiin sanojen kanssa. Huskyn katse oli edelleen kiinni rumiluksessa, eikä se ollut irronnut edes silloin, kun Igor osoitteli hautaa kohti. Ei Alikia ollut kiinnostanut jokin hauta. Alik otti askelen taaksepäin, varmaan samalla pukkien Furiakin taaemmas. Mikäli Igor näyttäisi mitään merkkejä bluffistaan, Alik ei jatkaisi seuraavia jaaritteluja:
"Pysykää ystävienne kanssa täällä. Tämä on hyvä paikka odottaa tulen sammumista. Jos teidän täytyy päästä kaupungin toiselle puolelle, kiertäkää se mieluummin etelän kautta, siellä kaupungin raja on lähimpänä. Älkää missään nimessä jatkako syvemmälle kaupunkiin, tauti on siellä pahimmillaan", Alik ohjeisti porukkaa pysymään tällä puistoalueella. Täällä oli vettä ja ruokaa ainakin päiväksi tai pariksi, jos hyvin kävisi. Alik saattoi olla vähän torjuvan oloinen, mutta jos joskus tapaisi tuon koiran ja sen kaverit toisissa merkeissä, toisessa paikassa, voisi uros sitten pahoitella käytöstään. Nyt Alik vain halusi hiivattiin täältä, paskat sitä kiinnosi Yhteisön ulkopuoliset koirat ja kissat. Alik oli jo antanut neuvoja, ei Komentaja jäisi näitä rakkeja tänne paapomaan, kun omat alaiset olivat tuolla jossain. Alik komentaisi Furin vielä liikkeelle, mutta varmaan pentu olisi jo kääntynyt ympäri ja huitelisi jossain hornankuikassa, jos Alik yhtään oli pentua oppinut tuntemaan. Huoh. Alik kääntyi välimatkan turvin ympäri, mutta piti katseensa suunnattuna palaneen lavan ylitse vieraaseen koiraan. Tuskin se tuolta nyt rynnäkköön lähtisi, mutta parempi olla varuillaan. Ainakin välimatkaa oli sen verran, että Alik ehtisi heittää vaikka volttia ennen kuin Igor oli iskuetäisyydellä.

Nimi: Iitu

19.11.2018 19:26
Furi – Yad

Punertava turkkini on laskeutunut jo takaisin paikoilleen ihonmyönteisesti ja pentumainen uteliaisuuteni on jälleen vallannut ajatukseni. Kuuuka sinä olet ja mitä sinä täällä teet? Pakotan kuitenkin itseni pysymään vaan ihan hiljaa ja kuuntelemaan Alikin sanoja. Jestas, minkäköhänlainen soppa siitäkin syntyisi, jos menisin keskeyttämään huskyn kesken lauseen? Sentään jotain Ricon sanoista kunnioituksesta sun muusta on uppotunut paksuun kallooni, joten pysyttelen vain hiljaa, silmät tuijottaen rumaa urosta. Mistäköhän se on saanut kaikki arvet ja mitä sen turkille on tapahtunut? Ei kai mikään kaupungin tauti sentään tuollaista aiheuta? Toisaalta, ei se näytä siltäkään, että se olisi ollut pelkästään jossain tappelussa ja siksi noin karmean näköinen. Joku ihme happosade on ihan vieras käsitys, joten se ajatus ei edes juolahda mieleeni. Hmm. Kehtaisikohan kysyä? Lopulta rumilus kuitenkin esittäytyy Igoriksi ja ojennan kaulaani niin pitkäksi, kuin vain pystyn, jotta näkisin koiran paremmin täältä Alikin takaa ja haudan, johon se väitti hautaneen ystävänsä. Tassut ovat kuitenkin kuin juurtuneet maahan huskyn viereen, joten mitään hautakumpua ei täältä pentutasolta kyllä näy, vaikka miten venytän kaulaani kuin mikäkin kirahvi.
”Minä olen Furi ja tämä on Alik-herra”, vastaan pikaisesti. Kertoihan uros omankin nimensä, joten pitäähän sitä vähän olla ystävällinen. Jestas, Yhteisössä eläminen ei ole tehnyt hyvää. Omissa oloissani elänneenä en olisi ikimain jäänyt pälättämään tuollaisen irvistäjän kanssa yhtikääs mistään. ”Ja laumakaverimme ovat...”
*Älä kerro sille mitään! * Vaistoni huutavat minulle niin lujaa, että puraisen melkein omaa kieltäni jättäessäni lauseen kesken. En halua paljastaa Ricon ja muiden olevan joen tällä puolen. Eihän siellä ole kuin se kissa ja pari harjoittelijaa ja… Ezra. Ainakaan, jos Igorin kaverit ovat yhtä ’mukavan’ oloisia kuin uros itse, ne saattaisivat tehdä porukalle mitä vain. Kiroan mielessäni itseni alimpaan helvettiin. Kenelle tahansa tollollekin heräisi mielenkiinto tuollaisen lauseen jälkeen. Lopulta päätän kuitenkin olevani niin rehellinen, kun vaan voin.
”Pakenimme tulta joen toiselta puolelta”, sanon totuudenmukaisesti.
Suurinosa laumasta on oikeasti joen kotoisammalla puolella. Toivonmukaan tuo Igor luulee minun puhuneen heistä. Entistä varautuneempana astun askeleen taaksepäin jäädäkseni kellertävän uroksen taakse kokonaan. Tapaamaan ystäviä? Ehei! Minulla on Rico löydettävänä. Ennenkun tuo ruma, karmaiseva otus koiraksi löytää sen ystävineen. Vaivihkaa pamautan häntääni Alikin kylkeä vasten ja luimistan korviani tiukasti. Saatan olla nuori, hölmö ja utelias, mutta en missään tapauksessa tyhmä. Ja minun pienessä maailmassani oudon koiran seuraaminen on silkkaa tyhmyyttä. Toivottavasti Alik miettii samoin. Muuten seuraisin kyllä ryhdikästä huskya vaikka kaupungin toiselle laidalle, jos se koiran seuraan haluaisi mennä, vaikka tekisi mieli juosta täysin toiseen suuntaan.

Nimi: Iitu

19.11.2018 18:52
Mystic - Yad ja muu company

Mastiffi ei ehtinyt mitään edes sanoa, ennenkun mustavalkea Harjoittelija jo lähti kiltisti kipittämään ulos Kartanosta. My katseli hieman oudoksuen sen perään ja vilkuili sitten tyhjiä portaikkoa, ennenkun kohautti hartioitaan. Ei se tiennyt, mitä Shilo oli täällä tehnyt, mutta väliäkö tuolla. Pääasia, että talo oli nyt tyhjillään.
"Joku tulee!"
My höristi korviaan ja jolkotteli takaisin etupihalle ja käänsi korvansa kohti huutajaa. Jaffa tietenkin siellä seistä tönötti puunrajan lähellä ja tuijotti terävästi metsikköön. My huokaisi itsekseen ja asteli sitten uroksen viereen. Ei sieltä varmaan tulisi mitään muuta, kuin hämmentyneitä Yhteisöläisiä, joten turhaan rotusukulainen kuulosti niin äkäiseltä. Pian saapuva joukko tuli näkyviin ja My nuuhkaisi ilmaa. Aslan oli ensimmäinen, joka kiirehti pienen kissan kanssa pihalle.
"Herra Päällikkö! Löysittekö heidät?" My kumarsi syvään kissalle, pelkäen hieman vastausta.
Alik ei ollut mukana, joten se tarkoitti joko sitä, että Komentaja oli edelleen kadoksissa tai sitten palanut poroksi, jolloin sen tuominen Kartanolle ei varmaan tullut juuri nyt kysymykseenkään.
"Emme, tuli on levinnyt kokonaan joen suunnassa, missä Lich näki heidät viimeksi", Aslan murahti synkästi vastaukseksi ja muistutti tyhmästi itseään rottweilerista.
My oli vilkaissut ympärilleen ja huomannut, ettei tietä näyttävä uros kyllä enää ollut joukossa mukana. Ja tietenkin Aslan tajusi sen myös heti, kun oli lauseensa saanut loppuun. Paksu turkki pörheentyi entisestään, tälläkertaa silkasta raivosta.
"Helvetin pelkuri..." Aslan ärähti enemmänkin itselleen kuin muille. Se nitistäisi mielellään tuollaisen lorvijan, kun sen saisi seuraavalla kerralla eteensä.

Samassa kuonoon tarrautui tuntematon haju ja My nosti kookasta päätään. Sen silmät laajenivat ihmetyksestä, kun se huomasi Arvokaartilaisten keskellä ontuvan Adjan. Valkoisen turkin läpi heijastui erikokoisia arpia, mutta nopea silmähdys kertoi vahtikoiralle, etteivät ne olleet uusia tai palon aiheuttamia.
"Toitteko tuliaisia?" Jaffa virnuili paheksuvasti Royn suuntaan nähtyään kishun, eikä tehnyt elettäkään auttaakseen Kaartilaisen selässä olevaa noutajaa.
My huokaisi syvään. Adja kuitenkin päästi kasvoilleen herttaisen, ujon hymyn katsoessaan ruskeaa mastiffia. Kishu ei tuntenut itseään uhatuksi, vaikka jotkut uroksista katsoivatkin sen perään vähän liiankin kiinnostuneina ja Ubon toisella puolella oleva narttu kääntyi jälleen kurkistamaan Arvokaartilaisen kaulan alta nuorta tuntematonta. Adja ei luonut siihen silmäystäkään. Sen mielessä olevassa 'arvoasteikossa' se oli jo luokitellut nartun tavalliseksi, tylsäksi rivijäseneksi. Eli vaarattomaksi. Ei se nyt Adjan vika ollut, että tuon säätö tai mikälie kuvio oli olemmassakaan, oli iskenyt silmänsä kauniiseen ulkopuoliseen. Ubo taas oli kishun silmissä muita ylempiarvoinen ja se onnitteli itseään hyvästä valinnasta. Parempaa suojelumuuria ei nyt voisikaan olla, hehe. Korvat hörössä kishu kuitenkin lopulta tajusi, mistä koirasta muut puhuivat ja Adja tukahdutti vahingoniloisen hymyn. Rottis olisi tällähetkellä sen lauman armoilla, tai ainakin narttu kovasti toivoi niin. Sitä nyt ei voinut tietenkään sanoa.
"Hei, olen Adja", kishu esittäytyi kohtalaisen reippaasti ja silmäili vuoronperään kahta mastiffia, ennenkun käänsi kuononsa kohti isoa taloa. Vau! Täälläkö nuo asuivat? Hitsi, isäukko repisi pelihousunsa kun saisi kuulla tästä. Adjaa se ei ehkä niinkään innostanut, se viihtyi paremmin taivasalla kun jossain homeisessa luukussa. Mutta olihan Kartano aika kivan näköinen.
Kishu asteli hitaasti kohti pihaa nähdäkseen paremmin. Astuessaan Ubon ohitse(?) narttu kääntyi nopeasti seropia päin ja painoi sen poskelle oikein mehukkaan suukon.
"Kiitos", Adja tokaisi herttaisesti ja paineli sitten kohti mustaa mastiffia ja sitä Päällikkökisua.
Ilmassa leijaili kyllä paljon tuntemattomia hajuja, mutta Adja ei nähnyt mitään laumaa.
"Missä kaikki ovat?" narttu kysyi, mutta hiljeni sitten, kun My silmäili sitä epäluuloisena.
Ei sillä, että Kaartilaisia olisi ulkopuolisia mitään vastaan, mutta kaikkien ongelmien jälkeen karkureiden kanssa, ei mastiffi tuntenut oloaan turvalliseksi jonkun ulkopuolisen seurassa. Vähän piti ensin epäillä, kunnes toisin todistettaisiin. Säästyisi ikäviltä yllätyksiltä.
"Evakuointi näköjään onnistui, hienoa! Osaatko selittää reitin missä muut ovat? Niyra varmasti odottaa meitä jo", Aslan kurkisti yläilmoihin katsoakseen mastiffia.
Tottuneesti My laski kuononsa melkein maan tasalle. Ei tullut kuuloonkaan, että Arvovaltaiset joutuisivat huutelemaan ylöspäin.
”Onnistuihan se. Lounaassa sillä pienemmällä metsäaukiolla ottamassa aurinkoa, kun me mätäännymme täällä”, Jaffa ehti murahtaa väliin, mutta tajusi lopulta luimistaa pahoittelevasti korviaan, kun vihreät kissansilmät kääntyivät sitä kohti ja maine coon sähisi varoittavasti. Hupsista.
Aslan päätti olla vastaamatta Kaartilaiselle yhtikääs mitään, vaan kääntyi kohti ’omaa’ joukkoaan.
”Jatketaan matkaa sinne. Muiden täytyy saada tietää tästä. Oletteko kuulleet mitään Rayosta tai Desafiosta?” Aslan varmisti vielä Kartanon vahdeilta.
My nyökkäsi lyhyesti, samalla kun yritti muistuttaa itseään siitä, ettei Jaffan turpaan vetäminen nyt ollut ajankohtaisin asia.
”Kyllä herra. He taisivat lähteä evakkoporukan mukana tietääkseni”, Mystic vastasi, paljon kohteliaammin kuin ruskea mastiffi. Sentään jollain oli käytöstavat hallussa.
Aslan kiitteli Kaartilaisia ja käänsi sitten katseensa kohti lounasta.
”Me lähdemme siis sinne. Toivonmukaan tuli ei yletä tänne, mutta älkää nyt jääkö tänne liian pitkäksi aikaa enää”, Aslan mutisi huolestuneemmin ja liimasi korvansa kohti savuista taivasta takanaan.
”Olemme varovaisia, Päällikkö”, My vakuutti kissaa parhaansa mukaan ja loi sitten lempeän hymyn muuhun porukkaan. ”Aukiolla on kaikki parantajat yrtteineen, täällä ei valitettavasti taida olla oikein mitään enää, mikä voisi auttaa loukkaantuneita… Jaksatteko sinne asti?”
Roy nyökkäsi tietenkin reippaasti vastaukseksi, vaikka se näytti siltä, että olisi halunnut nakata noutajan jo alas selästään. (Mä en kuollakseni muista oliks se kuollu vai ei :DD jos se nyt oli delannu ni sovitaa et ne kaivo sille tonne haudan, ehkä vähän turhaa raahata ruumista mukanaan XD).

Adja painoi mieleensä Kartanon pihan näkymät ja muisteli mielessään reittiä takaisin laumalleen. Pelto oli onneksi aika kaukana, kukaan ei varmaan vahingossakaan eksyisi tänne sen laumalaisista, matkaa oli sen verran paljon. Olisi kamalaa jäädä kiinni vakoilutehtävässään näin nopeasti, mutta tällähetkellä ainakin narttua valtasi itsevarma olo. Kishu kääntyi takaisin kohti seropia, ellei tuo ollut pusun jälkeen juossut mihinkään piiloon.
”Saanhan kulkea kanssasi vielä?” Adja pyysi hieman anelevasti.
”Ellei Ubo jaksa enää, niin minä autan sinua mielelläni”, Roy hörähti leikkisästi korvat heiluen ja kishu palkitsi uroksen valloittavalla hymyllään. Jestas mikä urpo, mutta ehkä jossain vaiheessa ihan potentiaalista seuraa. Ei ehkä sillä tavalla, kuin mitä uros tahtoisi, mutta Adja uskoi voivansa repiä koirasta vaikka mitä hyödyllistä tietoa pihalle. Silti narttu asteli takaisin Ubon seuraan (?). Haasteet olivat paljon mielenkiintoisemmat.

Nimi: Untuva

19.11.2018 18:21
Luna - Auony

Luna liikutteli korviaan hämmentyneenä. Shin ei sitten ilmeisesti ollutkaan niin huonovointinen kuin sanoi olevansa. Norjalainen nyökytteli päätään Creetan sanoille, naaras uskoi kyllä toisen olevan oikeassa. Mutta mistä Luna olisi voinut tietää, että Shin näytteli? Olisihan kolli oikeastikin voinut olla veden tarpeessa. Ainakin yksi hyvä puoli tässä oli, sillä naaras ainakin nyt osasi olla hieman varuillaan parantajakollin suhteen. Ehkä tämä oli Shinin normaalia käytöstä tai sitten vain kerran kestävä esitys. Luna kohautti ajatuksilleen lapojaan.

Norjalainen seisoi pihan melskeessä paikoillaan ja vilkuili ympärilleen. Creeta oli ravannut Kartanoon ja oli varmasti tekemässä jotain hyödyllistä, toisin kuin naaras itse. Shin oli kadonnut ties minne, eikä Luna oikein yksin osannut siirtää tassuaan mihinkään suuntaan. Norjalainen huokaisi syvään ja mietti. Jos tässä lähdettäisiin evakkoon, pitäisi ottaa jokainen yrtti mukaan ja auttaa sairaita sekä pentuja ja emoja pääsemään liikkeelle. Mutta miten sairaat ja emot jaksaisivat matkan? Luna mietiskeli vähän aikaa sitä sun tätä evakkoon liittyvää, kunnes se lähti ripein askelin Kartanolle päin. Pitäisihän tässä nyt avuksi olla!
Portaissa Luna sai vastaansa kissoja ja koiria eri asemissa. Osa auttoi itse itseään ulos Kartanosta ja osa taas oli auttamassa toisia, tukemassa sairaita ja kantamassa pentuja. Norjalainen itse yritti päästä portaista mahdollisimman nopeasti pois parantajien kerrokseen, ettei vain sattuisi olemaan toisten tiellä. Luna yritti portaissa liimautua parhaimpansa mukaan toiseen reunaan ja huokaisi tyytyväisenä päästessään kolmanteen kerrokseen.
Luna suuntasi ensimmäisenä avoimesta ovesta sisään huoneeseen, joka oltiin jo saatu tyhjäksi, mutta ketään ei näkynyt häärimässä yrttivaraston luona. Norjalainen kävi etsimässä hyvänkokoisia kankaanpaloja ja alkoi asettelemaan yrttejä niille. Lopuksi naaras teki jonkunlaisen solmun, jotta yrtit pysyisivät kankaan sisällä, eivätkä lähtisi karkuteille kesken evakkomatkan. Siitä ei ainakaan kehuja seuraisi. Kun norjalainen oli saanut yrttivaraston tyhjennettyä, oli eräs parantajaoppilas tulossa naarasta auttamaan. Luna ei muistanut toisen nimeä, tuskin edes tiesi.
"Täällä on jo valmista", kissa naukaisi ujosti toiselle hiljaisella äänensävyllä, toivoen parantajaoppilaan kuitenkin kuulevan. Juuri tällaisissa tilanteissa ujoudesta oli vain haittaa, ja naaras tiedosti sen varsin hyvin itsekin. Mutta minkä se sille itse mahtoi, jos ääni ei oikein mahtanut vieraiden kissojen kanssa kulkea?
"Selvä! Haen sinulle kantoapua!" parantajaoppilas naukaisi, mutta täysin eritavalla, miten Luna oli sille puhunut. Parantajaoppilaan äänessä ei ollut havaittavissa minkäänlaista ujoutta, mitä Luna tietenkin kadehti. Hyvillään norjalainen oli kuitenkin, sillä se sai koiria kantamaan yrttinyyttejä. Loppujen lopuksi naaraalle ei jäänyt lainkaan kannettavaa. Ainut huono puoli siinä oli, ettei Luna päässyt pakoilemaan keskusteluja toisten kanssa. Voi kunpa naaras olisikin saanut yrttikangasmytyn suunsa tukkeeksi!

Kartanon kissat ja koirat lähtivät liikkeelle kohti evakkopaikkaa, missä se sitten sijaitsikaan. Luna toivoi, että sen lähellä olisi paikka, josta voisi saada vettä. Aurinko porotti kuumasti taivaalla, eikä musta turkki paljoa auttanut asiaa. Jopa norjalaisen täytyi aukaista suunsa ja työntää vaaleanpunainen kieli pihalle läähättämistä varten. Olisipa vettä.
Luna hätkähti hetken päästä karuun ajatukseen. Missä emo? Missä sisko? Se oli huomannut joidenkin huutelevan ilmeisesti läheistensä nimiä, ja oli itsekin tajunnut, ettei tiennyt perheensä olinpaikasta mitään. Ei naaras edes ollut tavannut emoaan taikka sisartaan vähään aikaan, hommia oli riittänyt ihan hyvin kolmannessa kerroksessa ja puutarhassa kukkia kastelemassa.
Norjalainen lähti etsintäretkelle puikkelehtimaan eläinten välistä. Naaras huusi emonsa ja sisarensa nimeä, mutta tuskin huutoa kauas kuulisi, niin hiljainen se oli. Helpotuksekseen Luna viimein huomasi edessäpäin kaksi norjalaista metsäkissaa, emo ja sisko! Naaras ravasi perheensä vierelle kulkemaan.
"Luna! Ehdin jo hieman huolestua. Onneksi olet matkassa mukana!" Diana kailotti kovaan ääneen ja puski Lunaa lempeästi päällään.
Norjalainen hymähti, muttei sanonut muuta. Siitä oli vain kiva astella perheensä vierellä ja vielä parempi oli, että joku oli oikeasti kaivannut sitä.
Luna ja Juno höpöttelivät yhdessä niitä ja näitä, mitä nyt mieleen sattui putkahtamaankaan. Kaksikko oli melko kovaääninen vauhtiin päästyään, enimmäkseen kyllä Junon osalta. Lunan ääni kuului paljon sisartaan hiljemmin.
"Eikö kaikki yrtit jo ala kyllästyttämään?" Juno esitti pienen naurun kera kysymyksen, josta Luna ei pitänyt.
"Eivät, yrttien opiskelu on kyllä työlästä, mutta kaiken vaivan arvoista. Jos sinun joskus käy pahasti, voit kiittää parantajien yrttimuistia", norjalainen kertoi sisarelleen ties monennenko kerran. Juno ei ollut koskaan ollut kiinnostunut mistään parantamisesta ja yrteistä toisin kuin Luna. Siksi hän olikin valinnut eripolun kuljettavakseen.
Lunasta oli ihana puhua pälpättää Junon kanssa, sillä muuten puhuminen jäi niin vähälle. Siskonsa kanssa naaras ei kuitenkaan ujoilut ollenkaan, joka mahdollisti ei-kiusallisen keskustelun. Puhuminen teki varmasti sille hyvää.

Evakkopaikalle saavuttuaan Luna erkaantui emostaan ja sisarestaan ja katseli ympärilleen, jos joku sattuisi tarvitsemaan apua. Naaras oli saapunut paikalle viimeisten joukossa, joten lähes kaikki oli paikallaan. Luna päätti etsiä jonkun varjoisan paikan laitamilta ja asettua vähäksi aikaa lepäämään. Huh mikä päivä!

Nimi: Iitu

18.11.2018 21:51
Strix - Yad

Strix ehti juuri ja juuri tajuta päästämään sangon reunasta irti, ennenkun Juri kippasi koko komeuden alas viemäriaukosta ja melkein kaverinsa siinä samalla. Klee kai mulkaisi dalmatialaista, ennenkun heilautti sitten häntäänsä yrittäen kurkkaa alas viemäriin. Kissaa ei näkynyt täältä asti, mutta toivottavasti se ei ainakaan jäänyt astian alle. Ylös asti kuului kuitenkin veden lotina sangon iskiessä sitä vasten ja se sai alaskalaisen hännän heilumaan kuin helikopteri selän päällä. Ääni oli tällä hetkellä paras ääni ikinä! Se tarkoitti vettä, joka taas tarkoitti parempaa selviytymistä. Narttu antoi jätkien vetää vesisankoa ylös ja kurottautui itse varovaisesti nappaamaan reunasta kiinni, jottei sanko kaatuisi nurin sen noustessa kadulle. Lopulta narttu irrotti hieman vaivaalloisesti Miton sitoaman köyden sangon ympäriltä ja heitti sen takaisin alas.
"Ota kiinni Mito niin autan sinut ylös!" Strix huhuili alas viemäriin ja lähti sitten peruuttamaan, köysi tiiviisti hampaiden välissä.

"Hyvää työtä", Strix hymyili lempeästi märälle kissalle tuon päästyä ylös asti turvallisesti (?).
Kissaparka, se oli näköjään saanut kivan kylvyn maan alla. Strix vilkaisi vesisaavia ja nyökkäsi muille, paitsi Jurille joka varmaan oli jo veden kimpussa hehe.
"Menen ilmoittamaan muille. Juokaa!" Strix käski leikkisästi ja vipelsi sitten häntä korkealle auton takaa kohti Ricoa(?).
"Rico! Tulkaa äkkiä, meillä on vettä!" Strix pysähtyi vain haukahtamaan väkijoukolle innostuneena.
"Ihanko tosi? Hienoa!" Aro näytti oikein tyytyväiseltä, mutta ei ehtinyt kysyä lisää, ennenkun alaskalainen oli jo vipeltämässä takaisin. Aro katsahti mustaan noutajaan kyselevästi. "Autanko sinua? Vesi varmaan piristää", uros jatkoi vanhalle kouluttajalle (?).
Strix saapui takaisin muiden luokse ja työnsi lopulta kuononsa astian toisesta reunasta, oli siinä vielä joku muu juomassa tai ei. Kyllä tästä nyt kaksi mahtuisi juomaan samaan aikaan. Vesi ei ehkä ollut kamalan hyvää, se oli varmaan seissyt viemärissä jo jonkin aikaa eikä päässyt niinkään virtaamaan, jolloin siihen sekottui hieman tunkkainen maku. Mutta silti se maistui nartun mielestä taivaalliselta. Harjoittelija ei edes ollut tajunnut, kuinka kova jano sillä oikeasti olikaan ollut. Lopulta olo kuitenkin koheni huomattavasti ja Strix asteli taaksepäin, viimeiset vesipisarat valuen leukaa pitkin. Nuorukainen katsahti ylöspäin nähdäkseen, missä kohtaa savu nyt leijaili. Se ei kuitenkaan näkynyt kuin pienenä pisteenä talojen takana. Jotain muuta kuitenkin terästi nartun huomion. Taivaalle oli hiljattain valunut pieniä pilviä. Ne eivät estäneet auringon polttavaa kuumuutta, mutta ehkä vähitellen ne peittäisivät sen tai tuottaisivat vettä. Strix tunsi itsensä ensi kertaa kaupungin joutumisen jälkeen oikeasti toiveikkaaksi.

Nimi: Defia

17.11.2018 23:37
Igor – Vihollinen (npc)

Vieras kaksikko vaikutti ensin siltä, että ne vain poistuisivat tervehtimättä. Ehkä silloin Igor voisi lähettää jonkun nuorukaisista niiden perään. Sitten pennun luontainen uteliaisuus voitti. Se juuri teki pennuista erinomaisia värväyskohteita. Niitä oli paljon helpompi koulia ja manipuloida, kun ne vielä yrittivät oppia miten maailma toimi.
Igor antoi kielensä tippua ulos pennun puhetulvan aikana ja tarjosi kaksikolle erittäin karmaisevan näköistä hymyä. Sen vuoksi uroksen ei pitäisi edes yrittää hymyillä, sillä se ei todellakaan ollut vakuuttava imitaatio ystävällisestä eleestä, vaan vaikutti enemmän siltä kuin Igor olisi aikeissa syödä katseensa kohteen.
Uros kallisti päätään sen muhkuraisemmalle puolelle. Mitähän se sitten vastaisi kaikkiin noihin kysymyksiin? Suurimpaan osaan se voisi huoletta vastata totuudenmukaisesti, sillä niillä ei ollut mitään väliä. Tärkeitä kohteita olivat sen oma identiteetti ja se, oliko uros yksin täällä? Igorilla oli tapana juurikin esittää olevansa yksin, koska se sai sen vaikuttamaan vaarattomammalta ja antoi sen tovereille paremman tilaisuuden yllättää. Nyt ne olivat kuitenkin puolin ja toisin jumissa tässä kaupungissa, eikä alue ollut kumpienkaan reviiriä.

“Hidasta vähän penikka,” uros totesikin “nauravaisella” äänellä, jossa ei kuitenkaan ollut oikeaa lämpöä. Igor nyökkäsi Alikin kuvaukselle taudista. Se siis todella johtui kaupungista, mielenkiintoista, uros ajatteli lipoen kuonoaan. Ainakin se oli jo saanut jotain tietoa näistä kahdesta. Ne olivat selvästi paikallisia ja se jos mikä kiinnosti Igoria. Jos alueella asui koiria eikä lainkaan ihmisiä, se saattaisi hyvinkin olla valtaamisen arvoinen.
“Kyllä, ystäväni kuoli oksennettuaan reilusti verta. Hautasimme hänet tuonne noin,” Igor varmisti asian vielä sanallisesti ja nyökkäsi päätään kohti hautaa. Uros ei tiennyt näkyikö matala ja epätasainen kumpu siitä missä pystykorvat seisoivat, mutta jo muutama askel sen suuntaan, niin varmasti näkyisi. Eipähän siis voinut väittää valehtelijaksi. Ainakaan vielä.
Tosin sen kuolleen ryökäleen kutsuminen ystäväksi oli tehnyt kipeää melkein fyysisesti. Ei Igorilla ollut yhtäkään ystävää. Vain sen laumalaiset, joista uros ei välittänyt paskan vertaa. Muuten kuin sen suhteen, että ne auttoivat sitä itseään pysymään elossa ja nauttimaan muiden tuskasta.

“Olen Igor, myöskin läpikulkumatkalla, ja muutaman toverin seurassa. Mekin jäimme jumiin tulipalon takia. En usko että minulla on sitä tautia, mutta se taitaa selvitä vasta sitten kun sen itämisaika on ohi,” uros vastasi auliisti kaksikon kysymyksiin. Igor kyllä luotti Tankin vaistoihin sen verran, ettei uskonut taaemmas jääneiden saaneen tautia. Toisaalta voisihan olla, että niiden kohdalla se vain eteni hitaammin. Tosin sitten näiden kahdenkin luulisi olevan enemmän peloissaan sen suhteen. Tuskin ne olivat immuuneja, vaikka lähellä asuisivatkin.
“Entä te, keitä olette? Asutteko lähellä vain perheenne kesken vai onko teitä enemmänkin?” uros kyseli leppoisasti. Igor oli kyllä hyvinkin kiinnostunut siitä oliko noilla laumaa, mutta vaikkei se saisi vastausta, niin sekin kertoisi sille jotain. Sen, että näillä koirilla oli jotain mitä salata.
“Haluatteko tavata ystäväni? He eivät ole kaukana,” uros kysyi vielä hymyillen taas erittäin rumaa hymyään. “Eikä hätää, he eivät näytä minulta,” uros lisäsi levittäen karmeaa hymyään.

Nimi: Glowe

17.11.2018 21:57
Mitra - Auony

Turhautuneesti laskeutuneet silmäluomet peittivät osan Mitran kirkkaista vihreistä silmistä, joiden pupillit olivat niin puun varjon hämärän kuin mielialankin takia pelkät, teräväreunaiset mustat viirut. Phyh, ja ainakaan tämän kollin katsominen ei saisi Mitran pupilleja laajenemaan, ei ulkonäöllään, eikä satuiluillaan. Mitran maata kohti osoittavat suupielet korostuivat naaraan kasvojen kiertävistä, pitkistä valkeista viiksistä. Kummatkaan värähtäneetkään ainakaan hyvään suuntaan, kun Shin aloitti iänikuisen, ennalta arvattavan virnuilunsa. Mitra oli ollut hetken oikeasti kiinnostunut kuuntelemaan Shinin kuulumisia ja sellaisia. Hetken. Mutta menipä mustaturkki pilaamaan ystävällisen juttutuokion mahdollisuutensa sen sileän tien. Mitran teki mieli huokaista ääneen, miksi Shin oli niin turhauttava. Ihme ettei somali sitä tehnyt, Mitra kun ei ollut se kissa joka piti mietteensä omana tietonaan. Joka tapauksessa, Mitraa oli jo alkanut kaduttaa että oli istahtanut tähän muka mukavan juttutuokion toivossa. Hahhaha, olihan kyseessä Shin. Miksi ihmeessä Mitra edes vaivautui yrittämään olemaan kollille edes minimaalisella tasolla mukava, kun Shin tuli ja ryssi taas kaiken? Joko kolli oli niin taulapää, ettei huomannut Mitran mukavaa elettä jäädä keskustelemaan tämän ah niin kaikkien vihaaman kissan kanssa, tai sitten Shin oli kaksinkertainen taulapää, ja päätti juuri mukavuuden takia tehdä jotain mikä saisi Mitran suuttumaan. Varmaan jälkimmäistä. Mitra ei voinut käsittää mikä Shiniä kiehtoi niin paljon siinä, että kaikki suuttuisivat kollille. Miten Shin aina onnistui siinä? Ainakin musta parantaja oli siinä himskatin hyvä.

Auttanut muka? Hahhaha, anna mun kaikki kestää. Eihän Shin nyt samana päivänä kahta kertaa tulisi ketään auttamaan. Kolli oli jo kuluttanut avuliaisuutensa Mitran kanssa siellä kasveja kastelemassa. Hmh, siinä kohtaa Mitra oli tosiaan ajatellut positiivisesti mustasta parantajasta ja jopa voinut kestää kollin ääliömäisyyden. Mutta mitäpä Shin olikaan tehnyt? Mennyt rajan yli, ja melkein saanut kynnet virnuilevaan naamaansa. Mutta, Mitra oli jo nähnyt ettei kolli voinut olla läpeensä ääliö. Shin oli tullut auttamaan, ja jopa opettanut oppilaille jotain! Ehkä sen hyväksynnän hetken takia Mitra oli nytkin uhrannut itsensä kestämään kollin seuraa. Osasi Shin olla aika nerokas, kunhan vain saisi huuhdeltua suunsa kaikesta ylimääräisestä paskasta, jota kollin kuonosta aina pulppusi. Sori, mutta Mitra ei ollut niin kärsivällinen että viitsisi kovin kauaa odottaa tulvan loppumista.
Kollin ensimmäisen lause kuulosti niin valheelta, mikäli sikäli Shinin sanoista ikinä voisi edes erottaa valheen ja totuuden hienoista rajaa. Jotain typerää kerskailua ja elämöintiä se kyllä oli, kuulihan sen tuosta "niin loukkaantuneesta" äänestä. Mitra ei arvostanut yhtään, ei sitten yhtään, ja se näkyi varmasti naaraan naamasta. Shin ei varmaan ikinä ollut sanonut mitään suoraa vastausta, vaan kierteli ja kaarteli asiansa ympärillä kuin varis haisevalla haaskalla. Täysin turhaa, ja kaiken lisäksi ajan haaskausta. Ja miten Mitralta saisi inhon pisteitä? Olemalla hyödytön ja haaskaamalla aikaa! Hyvä Shin! Kaksikkoa oli varmaan hauska seurata sivusta, Shinin virnuillessa ja Mitran maikiessa jotain myrskypilveä.

Somali painoi hampaitaan yhteen ja veti sittenkin korostetusti henkeä vaaleanpunaisen nenänsä kautta, toteuttaen tällä tavoin "olet niin turhauttava" -huokauksensa. Vaikka somali oli vapaalla, Mitra voisi kyllä kuluttaa aikansa johonkin Shiniä rakentavampaan asiaan. Onneksi Shin pääsi vihdoin oikeaan selitykseensä. Vikitellyt..? Että mitä?!
Hyvä jos Shin oli päässyt pohtimisensa loppuun siinä, oliko Vladimirin seurassa ollut oppilas vain tytär, Mitra oli pompannut tassuilleen. Tietenkin se oli ollut oppilas. Mitra tiesi kyllä mikä Vladimir oli, vaikka asiaa ei tietenkään mainostettu. Ja tuossa Shin kehtasi hyvinkin suorasta loukata Vladimiria.
Mitra kohotti toisen etutassunsa ja lähetti sen valkeat kynnet paljaina kohti Shinin irstasta naamaa. Ehkä Mitra sentään silmiä varoi, mutta muuten naarasta ei kiinnostanut mihin kynnet osuisivat, kunhan tassun läimäytys sattuisi.
"Ihan tosi Shin?!!" Mitra sähähti, oli läimäys osunut tai ei, ja oli kollin reaktio siihen mikä tahansa. "Tällaisena aikana sinä et keksi mitään muuta tekemistä?!" Mitra jatkoi vihaisena, kovaan ääneen mouruten. Koti oli mennyt, eläimiä kuoli, metsä paloi, ja Shin vain härnäsi muita?!
"Oletko niin älykääpiö?! Vai tosissasiko sinä katselet jotain pentuja?" Mitra jatkoi vaimeammin, mutta varmaan sitäkin raivokkaamman kuuloisena. Shinistä oli usealta taholta tullut kommenttia siitä, kuinka epäsopivasti kolli käyttäytyi nuoria kissoja kohtaan. Mitra ei kuitenkaan ollut ikinä ajatellut Shiniä pedofiiliiksi tai miksikään sellaiseksi. Sillä verukkeella Mitra oli uskaltanut jättää mustan parantajan oppilaiden seuraan. Nyt Mitra kuitenkin kysyi hyvin tosissaan sitä, oliko Shin oikeasti kiinnostunut jostain oppilaista, joista suurinosa oli alle 2-vuotiaita! Eli pentuja!

Nimi: Defia

17.11.2018 20:38
Ubo – Yad

Asfljglkjgd. Eikö narttu ollut ymmärtänyt Royn vitsailevan? Ubo pohti kuumeisesti nartun nojautuessa siihen. Harmi että Ubo oli sokea, sillä Royn ilme oli näkemisen arvoinen. Pari muutakin kaartilaista katsoivat näkyä vähintäänkin hämmästyneinä. Miten sokea vanha uros veti näitä nuoria narttuja kainaloonsa? Normaalisti Ubo piti kunnioittavan hajuraon narttuihin, mutta nyt se oli pihvinä niiden välissä. Eikä se suinkaan nauttinut olostaan.
Arvokaartilainen sentään yritti olla näyttämättä epämukavuuttaan tilanteeseen, mutta ei voinut estää korviaan painumasta luimuun. Uroksen häntä myös laskeutui hieman normaalia alemmas ja se olisi halunnut laskea päänsäkin alas. Tukeva ryhti pysyi ennallaan, vaikka sen olisikin tehnyt mieli laahustaa kyyryssä kuin mikäkin lyöty rakki. Ubolla oli aina ollut ongelmia edes puhua nartuille, joten tämä oli aivan liikaa. Uros ei ehkä nähnyt mitään, mutta se haistoi narttujen ominaishajut, kuuli näiden hengitykset ja ennen kaikkea tunsi niiden lämpimät kehot omaansa vasten.
Hetkeksi uros pääsi pois hurmaavasta vankilastaan, kun se konsultoi Päälikköä. Aslan päätti ottaa nartun mukaan, joka oli hyvin Yhteisömäistä meininkiä. Ubo palasi siis alistuneena narttujen väliin. Sentään Adjaksi esittäytynyt nuorukainen ei nyt tunkenut yhtä iholle, mutta oli Ubon kannalta liian lähellä silti. Neela sen sijaan tuntui melkein yrittävän kaataa uroksen nojaamalla siihen niin tukevasti. Ubo heilutteli hämmentyneenä korviaan ja toivoi, etteivät Neelan kivut olleet kasvaneet.
Toiselta puoleltaan Ubo kuuli kysymyksiä, jotka saivat sen murisemaan hiljaa. Se oli täysin ymmärrettävää, etteivät ulkopuoliset koirat olleet tottuneet kissoihin, mutta Ubo ei olut kovinkaan hyvä selittämään Yhteisön tapoja. Uros ei kyllä ehtinytkään keksiä vastausta, kun Joker päätti ilmeisesti kerätä itselleen lisää ongelmia. Ubo murahti kuuluvammin ja loi sokean mulkaisun uroksen suuntaan. Sille oli jo tiedossa selkäsauna sen epäasiallisesta käytöksestä ja pelkuruudesta, joten se ei suinkaan parantanut tilannettaan.

Ubo ei kuitenkaan ehtinyt tehdä muuta asian suhteen, kun sen korvat painuivat tiukasti luimuun. Molemmat nartut sen kyljissä alkoivat täristä. Ubo kuuli Neelan sähisevän jotain ääliöstä, joten epäili nartun olevan vihainen “hanikultamussulleen” tai mitä ikinä uros oli sille ollutkaan vielä tänään aamupäivällä. Adjan se taas oletti olevan peloissaan, sillä kyseessä oli nuori narttu, joka oli loukkaantunut ja täysin vieraiden urosten ympäröimä. Uros saattoi melkein samaistua, sillä tahtoi pyytää apua tähän voileipätilanteeseensa.
Ei kuitenkaan auttanut itku markkinoilla.
Arvokaartilainen paljasti hampaansa ja katsoi sokeasti kohti nuorta urosta. “Mene omalle paikallesi ja pidä suusi kiinni, tai saat viettää seuraavan viikon lokerossa. Paloi Kartano tai ei, minä kyllä istun siellä kanssasi loppuun asti,” uros murisi uhkaavalla äänellä. Joker luimisti korviaan ja katsoi sitten ympärilleen yrittäen kysyä ääneti kuinka tosissaan sokea koira oli. Se kyllä kuulosti olevan aivan tosissaan eikä tietysti ollut millään lailla tunnettu vitsailemisesta. Roy nyökkäsi Jokerille merkittävästi, sillä tiesi kyllä Ubon olevan aivan tosissaan. Niin tyhmää kuin se saattaisi olla, tämä Arvokaartilainen vaikka palaisi hengiltä pitääkseen sanansa.
Joker mulkaisi Adjaa ja Uboa pahasti ennen kuin se tiputtautui taaemmas. Se ei sentään halunnut riskeerata henkeään pelleilyllään. Ubo kuunteli uroksen poistumista ja tuhahti sitten. Roy virnisti Adjalle iloisesti ja totesi, “älä huoli, ei kukaan meistä syö suo.” Sokea uros tukahdutti uuden tuhahduksen. Tottahan se oli – kukaan ei hyökkäisi nartun päälle tai söisi sitä - mutta sen sanat olisivat olleet vakuuttavammat, jos Roy ei olisi itse niin selvästi kiinnostunut.
Roy oli hyvä ja luotettava uros – paitsi kun lähellä oli sinkkuja narttuja. Saksisjäljitelmällä oli huono tapa ihastua joka toiseen vastaantulevaan narttuun. Onneksi se sentään pääsi saamistaan pakeista nopeasti ylikin, sillä muutoin Ubo ei ehkä kestäisi sen seuraa. Urokset olivat sillä saralla toistensa vastakohtia

Matka sai jatkua ilman enempiä keskeytyksiä. Ubo saattoi kuitenkin lähestulkoon kuulla jupinan ja mutinan, jota Joker pidätteli sisällään tuijottaessaan sokeaa urosta murhanhimoisesti. Se oli myös yrittänyt saada Neelan huomion pienillä äännähdyksillä ja tömistelyllä tarjotakseen sille pahoittelevia katseita, mutta narttu ei ollut halukas katsomaan sen suuntaan. Nuorukaisen mustasukkaisuus kostautui sille pahemman kerran.
Ubo oli kuitenkin saanut hyvä aikaa miettiä vastauksia Adjan kysymyksiin. Se ei oikeastaan ollut hirveän halukas rupattelemaan tässä tilanteessa, mutta ei halunnut nartun luulevan näitä asioita salaisiksi. Uros nyökkäsi kohti kissaa sanoesaan, “hän on Aslan, yhteisömme kissojen johtohahmo, jota tulee kutsua Päälliköksi. Yhteisö on paikka jossa kissat ja koirat ovat eläneet sovussa sen perustamisesta asti, joten täällä päin olemme tullet toimeen jo vuosia.”
Ubo olisi voinut lisätä, että sen oma velikin oli kissa, mutta epäili että se vain hämmentäisi ulkopuolista koiraa liikaa. Jos narttu liittyisi niihin, niin ehkä se saisi kokea sen mielyttävän elämyksen, joka oli Shinin tapaaminen.

Kartanon tullessa näkyviin Roy viittoili sitä kohti. “Tuo rakennus on Kartano, jossa me asumme,” uros kertoi Adjalle. Itsevarmana uros lähti marssimaan hieman reippaampaa tahtia sitä kohti. Ubo olisi halunnut tehdä samoin, mutta ainakin Neelan yhä nojatessa siihen ontuen ei se oikein voinut. Uros oli yhdessä vaiheessa kysellyt nartun vointia, sillä se oli käyttäytynyt hieman oudosti. Sokeana Ubo ei ollut asiasta varma, mutta se oli vaikuttanut siltä kuin narttu olisi yrittänyt kurkkia uroksen kaulan ali sen toiselle puolelle.
Seropi oli kuitenkin helpottunut Kartanon läheisyydestä, sillä se saattaisi tarkoittaa sitä, että se voisi päästä pois tästä järjestelystä. Myöskin oli hyvä tietää, etteivät liekit ainakaan vielä olleet lähellä Kartanoa. Rakennuksen nurkalla Ubo haistoi Jaffan ja urahti. Siinä oli ainakin yksi kaartilainen, jolla ei ollut minkäänlaista halua kuunnella sokeaa arvokaartilaista. Mastiffin massan takia Ubo ei oikein voinut opettaakkaan sille vanhempien kunnioittamisesta ilman, että satuttaisi itseään pahasti.
Hajujälki oli kuitenkin tuore, joten Kartanolla oli siis vielä koiria. Pian Roy jo tervehtikin innokkaasti Kartanolle jäänyttä joukkoa. Ehkä se halusi saada noutajan nopeasti pois selästään.

Nimi: Defia

17.11.2018 16:58
Shin - Auony

Mitran säihkyvä kiinnostuksen puute ei kollia haitannut. Tietysti se vain kovetti uskoa siitä, että parantaja kolleega saattaisi olla liian kova pala purtavaksi. Shin uskoi ultimaalisen laiskottelun olevan parasta mitä elämällä oli tarjota, joten kova työ ei innostanut. Kolli ei kuitenkaan voinut kieltää etteikö se olisi rakastanut mysteerejä ja haasteita sen omalla kierolla tavallaan.
Oikeastaan, eihän se edes jaksaisi elää, jos elämässä ei olisi mitään kiinnostavaa. Ehkä sen rakkaus laiskottelua kohtaan olikin siis suurin valhe, jonka kolli oli koskaan kertonut?
Ei sentään, kyllähän kolli silti laiska oli, vaikka tekikin joitain asioita. Sen kiinnostuksen taso oli kuitenkin suuri ajava tekijä. Tunnetusti se vältteli tai vaikeutti töitään aina tilaisuuden tullen, mutta eihän mikään pakottanut kissaa tekemästä töitä laisinkaan. Ehkä se heitettäisiin pihalle, jos se vain lojuisi kaiket päivät, mutta tehtäisiinkö niin todella? Eihän se itsessään ollut mikään rikos. 
Töitä tekemättömälle olisi turha antaa lisätöitä. Ruuatta parantajan voisi tietysti jättää, mutta silloin se voisi keskeyttää laiskottelunsa metsästääkseen itselleen ruokaa. Tosin kai se voisi johtaa siihen, että Shinin pitäisi lähestulkoon asua lokerossa. Vaan eikö se juuri olisi laiskottelun ultimaalinen muoto? Ehkä ei kuitenkaan. 
Kieltämättä Shin oli silti melko kiinnostunut tietämään mitä sellainen tekisi sille henkisesti. Ei silti niin kiinnostunut, että lähtisi kokeilemaan sitä. Tai ehkä sitä voisi sitten, kun kissa olisi jo vanha ja höperö. Tosin sitten kukaan ei varmaan näkisi sitä enää tarpeelliseksi. Noh, eiköhän Shin keksisi tavan ärsyttää jotain kaartilaista niin paljon, että tulisi paiskatuksi sinne.
Tai suostutella veljensä tekemään sen. "Hei Ubo, muistatko kuinka pidin sinut elossa usean kuukauden ajan? Hyvä, sitten voisit vastapalveluksena lukita minut pimeään laatikkoon pariksi kuukaudeksi, kun olen jo muutenkin ihan höperö," mikään ei voisi mennä pieleen tuon kaltaisessa keskustelussa. 

Vaan nyt ei ollut tuon ihastuttavan skenaarion aika. Shin virnisti kepeästi Mitralle. Kolli ei jaksanut esittää harmistunutta sen vuoksi, ettei naaras uskonut sen viattomuuteen. Kukapa uskoi? Varmaan juurikin ne naiivit oppilaat, jotka eivät tienneet millainen kolli oli. Vielä.
"No jos hänen auttamisensa on syy, niin sitten tietysti," kolli naukui muka loukkaantuneena. Olihan Shin oikeastikin auttanut, mutta siitä se ei edes yrittäisi vakuuttaa ketään. Oli parempi, jos kaikki olettivat sen vain häiritsevän muita. Shin katsoi Mitraa kulmiensa alta ja mutristi huuliaan surkeana.
"Okei okei, saatoin ehkä yrittää vikitellä hänen tytärtään," kolli myönsi dramaattisesti painaen tassuja poskiinsa. "Tai oppilas se varmaan oli," parantaja lisäsi oikeastaan pohtivaan sävyyn. Nuori naaras oli ollut myös kilpikonnan värinen kuten Vladimir, mutta kollilla ei ollut ainuttakaan pentua, jonka lisäksi sen kumppani oli kuollut melkein kaksi vuotta sitten. Ei ihme, että se oli aina niin äkäinen. 
Eläimethän eivät sitä tienneet, mutta Vladimir itsessään oli hyvin harvinainen värityksensä kanssa. Kilpikonnan väriset kissat ovat lähes poikkeuksetta naaraita ja sellaisina syntyvät kollit ovat steriilejä. Vladimirin kohtalo oli siis ollut selvä jo sen syntyessä.

Shin tiesi kyllä hyvin, että varmaan kukaan parantajista ei katsonut hyvällä kollin yrityksiä iskeä oppilaita. Se ei vain itse osannut nähdä siinä mitään väärää, joten harvemmin kielsi asiaa. Eikä tietysti voinut unohtaa sitä, että muiden käskiessä kollia pysymään kaukana oppilaista se vain sai sen innostumaan asiasta enemmän.
Jotenkin kolli ei uskonut, että tällä taktiikalla se saisi lempeä oikein keneltäkään, mutta mitä väliä. Oli huvittavaa nähdä muiden ilmeitä tämän aiheen takia. Mitäs olivat niin herkkiä.
Shinin olisi kuitenkin ehkä pitänyt hieman miettiä kenelle se juttujaan laukoi. Kukaan tuskin säälisi kollia, jos se saisikin selkäänsä.

// Onneksi osaan pysyä aiheessa ja silleen x))) En nyt jatkanut tota ihan vaan, jos Mitra haluaisi nyt vetää tota turpaan xD Halusi tai ei niin Shin jatkaa kyllä sitten taas typeriä juttujaan x) //

Nimi: Iitu

16.11.2018 18:46
Aslan – Auony || Adja – vihollinen (npc)

Kishu piti tarkoituksella katseensa maassa, mutta nosti sitä kiitollisena, kun kuuli Royn puhuvan. Adja vilkaisi kohti isokokoista seropia, jonka toiseen kylkeen jo nojaili joku narttu. Kishu heilautti väsyneen tuntuisena korviaan.
”Kiitos paljon”, Adja lausahti värisevällä äänellä ja nilkutti lähemmäs.
Papukaijamerkinnän moisesta esityksestä pitäisi nyt vähintään saada. Inferno olisi ylpeä tyttärestään. Samalla tilanne oli Adjan mielestä hieman outo. Kukaan ei tuosta vain nappaisi ventovierasta porukkaansa mukaan kishun omassa laumassa, ehei. Siltä tentattaisiin kaikki mahdollinen, mistä se oli tullut ja oliko se liittymässä laumaan mukaan – vapaaehtoisesti tai väkisin. Nuori narttu käänsi katseensa urokseen, joka oli puhunut ensimmäisenä ja uros katseli nuorta koiraa innostuneen näköisenä. Adja mateli lähemmäs ja antoi häntänsä sipaista Kaartilaisen etutassua vasten, ennenkun se asteli seropin viereen, raskaasti hengittäen.
”Luulin jo, että kuolen tuonne”, kishu-raukka jatkoi ja nojasi sitten vaivalloisen hitaasti kookkaan uroksen kylkeä vasten, jota toinen uros oli kutsunut Uboksi.

Vasta kun Ubo siirtyi harmaankirjavan kissan viereen Adja huomasi elukan. Turkki pörhistyi kummastuksesta ja hetken ajan narttu paljasti hampaansa. Kuka tuo oli?! Ele ei vaikuttanut Aslaniin mitenkään, kolli oli tottunut siihen, etteivät Yhteisön ulkopuolelta tulleet koirat välttämättä olleet törmänneet kissaan aikaisemmin. Tyyneesti maine coon vain tarkkaili tulokasta isoilla silmillään ja viittoi vain hännällään Shikoa kauemmas, joka oli heti astunut Päällikön viereen tuijottamaan kishua. Aslan laski pienen kissanpennun tassujensa viereen ja varmisti, että pelastettu pienokainen tosiaan pysyisi siinä, eikä lähtisi juoksemaan karkuun. Pikkuinen taisi kuitenkin olla lopulta ihan kiitollinen pelastajalleen ja tyytyi takertumaan sen paksuun etukäpälään.
"Voit tulla meidän mukaamme", Aslan naukui niin Adjalle, kuin vastaukseksi Ubon kysymykselle. "Mikä nimesi on, neiti?"
Adja räpäytti silmiään ja pakotti itsensä jälleen rennoksi. Kissa ei olisi uhka, ainakaan nyt. Kishu ei voinut käsittää, miksi Ubo edes oli kysynyt siltä moista, mutta onnekseen Adja oli joskus ihan kärsivällinenkin, varsinkin tällaisissa tehtävissä. Se saisi kyllä tietää aikanaan.
"Olen Adja", kishu esittäytyi kauniisti ja loi säkenevän katseen ympärillä oleviin koiriin.
"Mennään sitten, tervetuloa Yhteisöön Adja."
Aslan nappasi kissanpennun takaisin otteeseensa ja joukko lähti astelemaan jälleen eteenpäin. Tyytyväisenä Adja asettui Ubon ja Royn väliin ja lähti seuraamaan joukkoa.

"Kuka tuo on?" Adja höristi korviaan Ubolle ja heilautti kuonoaan kohti edessä astelevaa kissaa, antaen kylkensä hipoa seropin kylkeä. Ei liian tunkeilevaisesti, mutta silti. "Mistä lähtien koirat tulevat kissojen kanssa toimeen?"
Adja oli jo pannut merkille, miten muut kuuntelivat seropin 'käskyjä' ja oletti tässä olevan joku ylemmällä taholla oleskeleva rakki. Vaikka se oli käynyt kysymässä kissalta, saiko Adja tulla mukaan. Kummallista. Kishu räpäytti silmiään, mutta oli tarkkana siitä, ettei kääntäisi katsettaan liian hätiköidysti kohti vanhempaa urosta. Se ei siis ollut huomannut harmaita kalvoja Ubon silmissä.
"Turhaan siinä räpyttelet, ei hän sitä kuitenkaan näe", Joker murahti hieman ivalliseen sävyyn, ennenkun sujahti Royn ohitse päästäkseen arpisen nartun viereen. "Harmi sinäänsä, sillä sinua on kyllä ilo katsella."
Adja sai pakotettua itsensä pysymään paikoillaan, vaikka se olisi halunnut repiä koiralta pään irti. Samalla uros oli kuitenkin tehnyt Adjalle karhunpalveluksen, sillä nyt kukaan ei varmaan ihmettelisi, miksi ulkopuolinen narttu liimaantui vielä lähemmäs Uboa. Se keskittyi värisyttämään ihoaan, kuin pelosta tärisevä koira, ja se tiesi seropin tuntevan eleen omassa kyljessään (?). Oi auta minua, toi lähentelee.

Nimi: Glowe

16.11.2018 16:58
Alik - Yad

Fiksusti punertava pentu syöksyi Alikin ohitse, jotta Alik oli vieraan koiran ja pennun välissä. Furi oli kunnossa ja näytti tällä hetkellä ainakin jotenkuten tottelevan käskyjä, joten Alik saattoi kiinnittää huomionsa täysin vieraaseen koiraan, eikä niinkään murehtia pennun perään. Joten, Alikin katse pysyi rumaakin rumemmassa uroksessa.

Vieras koira oli lopettanut lähestymisen ilmeisesti Alikin huomattuaan. Uskoessaan toisen olevan hullu, Alik aikoi juuri ottaa ensimmäisiä takapakkiaskelia poispäin vaarasta, kun yllättäin rumilus alkoi puhumaan. Alik höristi korviaan, ollen hetkellisesti hämillään ja laski askeleeseen nouseen taakajalkansa takaisin tukevasti maankamaralle. Vanhan näköinen, kovia kokenut uros kuulosti kyllä puhuvan ihan järkeviä.
Isukki? San kalskahti korvaan, mutta tarkemmin ajatellessaan Alik tuli siihen tulokseen, että Furia voisi ulkonäöllisesti luulla Alikin pennuksi. Olihan Furi tiivisrakenteinen, kippurahäntäinen pystykorva, eikä punertava turkin sävy ollut ihan väriskaalan toisella puolella Alikin kullankeltaisesta turkista. Mutta ehhei, ei Alik ollut Furin isä, eikä kenenkään muunkaan. Eikä luultavasti tulisi olemaankaan jos Alikilta itseltään kysyttäisiin. Isukkihommat eivät kuuluneet ollenkaan Alikin tulevaisuuden suunnitelmiin.
Mitä tuo puoliksi turkiton koira teki täällä? Alikin kuonon kurtut silottuivat jonkin verran, vaikka vahvojen kulmahampaiden kärjet jäivätkin vilkkumaan näkyviin. Harmaa vanhus puhui ihan järkeviä, käyttäytyi kuin kuka tahansa vieraan kohdatessa käyttäytyisi, eikä vanhus haissut sairaalta. Kärsinyt se kyllä oli ja paljon. Vieraan koiran vammat ainakin muistuttivat hapon tekemiä palovammoja.

Haudanryöstäjiä? Pörröturkkinen Alik siristi silmiään, mutta ei ehtinyt esittää mitään kysymyksiä, kun kuuli pennunperkeleen äänen viereltään. Alik vilkaisi Furia pikaisesti, varoittavasti, Furin olisi parasta pysyä Alikin vierellä kuin liimattuna. Vaikka tuo vieras koira ei ollut sairas, se ei kuulunut Yhteisöön. Ei voinut tietää, millainen rakki se oli. Alik ei kuitenkaan keskeyttänyt Furia, sillä pentu kysyi juuri niitä kysymyksiä joita Alik myös mietti.
"Sattuiko kaverisi kuolemaan sairauteen, johon kuului oksentelua ja sekavuutta ja sellaista? Sen me tunnemme kaupungin tautina", Alik lisäsi Furin sanoihin, selittäen vanhukselle mahdollisesti vieraan termin. Alik lipaisi kirsuaan
"Emme tosiaankaan ole edes löytäneet kaverisi hautaa. Emme ole saalistaneet mitään. Emme halua vaikeuksia, jos tämä on reviirisi, poistumme heti, jos niin tahdot. Pakenimme tänne läntistä tulipaloa, emme ole etsimässä mitään reviiriä", Alik murahteli matalalla äänellään, ja vahvisti Furin aiempia sanoja vanhukselle. He eivät olleet uhka, he eivät olleet varastaneet riistaa. Jos tuo koira olisi tullut vastaan metsässä, Alik olisi varmaan alkanut jauhamaan Yhteisön paskaa ja toivottanut vanhuksen tervetulleeksi ja sellaista. Täällä he olivat ehkä ei-kenenkään-maalla, ilman apujoukkoja ja parantajia, joten Alik suhtautui vanhukseen epäileväisemmin. Mutta kyllä Komentaja voisi antaa muutaman ystävällisen neuvon vanhusparalle, jos tuo koira tosiaan yritti asua täällä. Tai ehkä sekin oli joku selviytyjä?
"Kaupunki ei kyllä muutenkaan sopisi miksikään reviiriksi. Olet varmaan huomannut, ettei täällä ole ruokaa tai vettä, ja on tuo tautikin", Alik jatkoi ja odotti mielenkiinnolla, mutta myös varuillaan mitä vanhus vastaisi.

Nimi: Glowe

15.11.2018 20:52
Niyra - Yad

Niyra nyökkäsi päätään. Hyvä, että Rayo oli kunnossa. Voih, tietenkin uros esitti vastakysymyksen myös Niyralle. Kerrankin yleensä niin sosiaalinen Niyra ei olisi halunnut sitä.
"En ole", Niyra myönsi hiljaa shiballe. Niyra pysyi parin silmänräpäyksen ajan hiljaa, ja päätti sitten avautua enemmän.
"Pelkkä tämä kaaos ja epävarmuus Yhteisöstä on liikaa. Alik..." Niyra joutui pitämään tauon, sillä veljen nimen sanominen tuntui samalta kuin nielisi happovettä.
"...on luultavasti kuollut. Ja Aslankin viipyy, en voi olla ajattelematta että hänellekin on sattunut jotain", Niyra kertoi. Narttu ei huolellaan halunnut lainkaan vähätellä kummankaan Arvovaltaisen taitoja. Niin Alik kuin Aslankin hallitsivat kyllä selviytymisen taidot ja olivat selvinneet monesta täpärästä tilanteesta, mutta tulta vastaan ei voinut taistella. Jos jäi ansaan, kuten Alik partioineen oli sen metsästäjän mukaan ilmeisesti jäänyt, eivät mitkään selviytymis- ja taistelutaidot auttaneet tulta ja savua vastaan.
"Jos Aslania ei kuulu tunnin kuluttua, haluan että häntä lähdetään etsimään Kartanon suunnalle ja kauemmas koilliseen. Minun tietojeni mukaan hän lähti sinne tarkastamaan tulen etenemisen", Niyra tuijotti maata, ja sai taas tapella surun ja huolen kyyneliä vastaan. Pikkuhetken jälkeen Niyra kohotti katseensa ja ravisti päätään, selvästi haluten vaihtaa aihetta. Niyra jatkoikin korostetun topakasti sanojaan.
"En tiedä mitä ajatella Dovanista. Haluaisin uskoa että hän voi parantaa tapansa, mutta en todella taida uskoa niin. Minä en haluaisi tappaa häntä, mutta haluan ennen päätöstä kuulla mitä Yhteisö on mieltä... Dovan tietää kantani, hän ei voi muuta kuin odottaa tuomiotaan.... Kiitos Rayo, halusin vain kuulla mielipiteesi tilanteeseen. Odotetaan Aslania. Kun hän saapuu, pidämme nopean kokouksen. Jos hän ei tule tänne määräaikaan mennessä, kaartipartio lähtee etsimään häntä ja pidämme kokouksen ilman häntä. Toivoisin sinun pysyvän täällä leirissä auttamassa asioiden järjestelyissä ja kokouksessa. Toivon mukaan Desafiokin pysyy lähistöllä, eikä lähde ominpäin minnekään....", Niyran topakkuus hiipui puheen loppua kohden. Narttu kääntyi metsää kohti ja lähti jo astelemaan leirin suuntaan.
"Haluan raportit loukkaantuneista, kuolleista ja kadonneista... Menen puhumaan parantajille ja yhteisöläisille... Tuletko mukaan vai jäätkö tänne?" Niyra kysyi, ja vilkaisi mustavalkean lapansa yli punertavaa Rayoa. He ehtisivät varmaan kysellä ainakin parantajien tiedot läpi, ennen kuin partio pitäisi lähettää Aslania etsimään. Toivottavasti ei tarvitsisi.

Nimi: Meikäläinen

15.11.2018 18:35
~ Rayo ~~ Yad ~

"Tiedän", hän huokasi. "Luultabasti kansan mielestä tappaminenkaan ei ole tarpeellinen rangaistus. Ja minustakin se olisi ainoa mikä olisi okein sille.
Mutta... Ehkä hönkin ansaitsisi mahdollisuuden", Rayo mietti vakavasti vaikka olisi mieluiten omin tassuin taittanut Dovanin niskat. "Ehkä voisimme puhua eläimille. Luulen että suurin osa ymmärtäisi. Ja voisimme keskustella asioista myös Dovanin kanssa", hän ehdotti sitten vaikkei sitä halunnutkaan, todellakaan. Pääasiassa hän ajatteli Niyran tunteita. "Ja emmekö voisi toteuttaa väen toivetta tappamatta Dovania? Pidetään häntä vankina. Jos kansa haluaa, Dovania voitaisi myös kiduttaa. Eikö se olisi ihan... kelpuutettava idea?
Dovaniin ei voi luottaa, kun palaa, meidän täytyy lukita hänet lokeroon. Tiedän, se on epämukavaa, mutta ei taida olla paljoa vaihtoehtoja.
Mutta mitkä ovat sinun ajatuksesi tilanteesta? Voiko Dovaniin luottaa minkään vertaa, voiko hän esimerkiksi parantaa tapojaan?" shiba kysyi uskomatta ajatukseen itse ainakaan.
"Aslan?" Rayon ilme synkistyi, minkä Niyra varmaan huomasikin. "En ole varma. Itse en ainakaan ole tavannut häntä tai kuullut hänestä mitään..."
Hän oli hetken vaiti tuijottaen epätietoisen ärsyyntyneesti Dovanin suuntaan. Siitähän koko homma oli oikeastaan lähtenyt... Sen syytä kaikki oikeastaan oli, sen ja Roerigin.
"Ja aivan, minä olen ihan kunnossa. Entä itse?"

Nimi: Glowe

14.11.2018 19:07
Niyra - Yad

"minäkin toivoisin sitä, mutta luulen että eläimistä pelkkä vankeus ei ole tarpeeksi. Yhteisöläiset haluavat varmaan ainakin kidutusta tai vastaavaa", Niyra huokaisi syvään.
"Aslan ei ole ilmeisesti palannut?" Niyra kysyi ja näyttäisi hyvin surkealta jos Rayo vastaisi kieltävästi.
"Odotetaan häntä vielä tunnin ajan... Metsästäjiä ja Kaartilaisia pitäisi lähettää etsimään ruokaa, ja eloonjääneitä, sekä hakemaan vettä suon takaiselta joelta... Minusta linjakierroksiakin pitäisi jatkaa, miten koiria vain riittää. Reitti voisi pysyä muuten samana, mutta tulipalon suunnalla partiot tietenkin seuraisivat tulen reunaa ja pitäisivät silmällä tulen etenemistä. Saisimme ainakin ajoissa varoituksen, jos tuli pääsee tänne asti", Niyra puheli. Sitten narttu höristi korviaan, kun tajusi ettei ollut kysynyt erästä erittäin tärkeää kysymystä.
"Oletko sinä kunnossa Rayo?" Niyra esitteli pitkästä aikaa huolestuneen äidin -puoltaan.

Nimi: Glowe

14.11.2018 18:58
Venta - Yad

Kaipa Shilo saisi heidät kiinni, Venta mietti, kun saapui Faizan vierelle, missä norjalainen hidasti vauhtinsa emon tahtiin. Venta vilkaisi vähän väliä lapansa yli taakseen ja höristeli korviaan, jos kuulisi juoksuaskelia. Ja melko pian Venta kuulikin. Sieltä se Shilo saapui.
Venta ei voinut pennun takia puhua juurikaan, mutta iloinen tervehdys välittyi hännänheilutuksen ja katseen kautta. Shilo alkoi oitis puhumaan, ja Venta vastaili melko lyhyesti ja ääni epäselvänä. Shilo taisi huomata puhumisen vaikeuden, tai hairahtui muuten vain johonkin omiin aiheisiinsa, sillä kohta Venta löysi itsensä kuuntelijan roolista. Eipä se narttua haitannut, norjalaienn oli hyvä kuuntelija. Venta osallistui keskusteluun ilmeiden, naurahdusten ja sen sellaisten avulla.

Kolmikko pääsi evakkopaikalle, ja Venta lähti ohjaamaan hiljaista Faizaa kohti emojoukkoa. Shilo tuli perässä, mutta taisi jäädä mammajoukon ulkopuolelle, siinä missä Venta meni mammamuurin sisäpuolelle pentukantamuksensa kanssa. Faiza sai nopeasti paikan emojen keskeltä. Venta joutui hyvin käpälästä pitäen auttamaan emoa ja pentuja, Faiza ei tuntunut edes tajuavan kellistää takapäätään nurin, että pennut pääsisivät imemään vatsanpuolelta. Saatuaan Faizan pennuille otollisempaan asentoon, Venta töni pienokaisia kuonollaan oikeaan suuntaan, kun reppanat eivät tahtoneet löytää nisiä omin avuin. Venta nuoli pentujen noen makuisia turkkeja, ja pian ne rauhoittuivat painelemaan emonsa vatsaa. Suloisia otuksia, Venta ajatteli, mutta käänsi sitten huolestuneen katseensa Faizaan. Faiza vain laski päänsä maahan, ja tuijotti jonnekin tyhjään. Narttu ei ollut edes vilkaissut pienokaisiaan leiriin pääsemisen jälkeen.
"Faiza, pärjäätkö täällä?" Venta kysyi, kuonollaan toista lapaan tökäten. Faiza ei vastannut mitään.
"Kyllä hän pärjää. Me pidämme hänestä huolen", joku säälivän näköinen kissaemo vastasi Faizan puolesta. Venta soi tummalle kissalle lyhyen hymyn ja nyökkäsi. Kukaan ei kysynyt mitä oli tapahtunut. Kaikki emot taisivat tietää, tai ainakin arvata, olivathan he varmaan asuneet Faizan kanssa samoissa tiloissa pentujen ensimmäisten päivien aikana. Ne varmasti tiesivät että Faizalla kuuluisi olla puoliso ja lisää pentuja.

Venta puikkelehti varovasti emojen välistä epämuodostuneen ringin ulkopuolelle Shilon luo.
"Oletko sinä ihan kunnossa? Et polttanut mitään siellä metsässä tai sellaista?" Venta kysyi läähättävältä toveriltaan. Puun varjo oli hieman avittanut Ventaa äsken, mutta kohta norjalainenkin muisti kuuman sään.
"Vesi ei olisi pahitteeksi. Mennään katsomaan jonko jossain sankko", Venta jatkoi Shiloa mukaansa kutsuen.

Nimi: Meikäläinen

14.11.2018 07:22
~ Rayo ~ ~ Yad ~

Kuullessaan nyt keskustelun aiheen Rayo yllättyi, mutta pienesti.
Oli aivan totta, Rayo tiesi mitä Niyra ajatteli Dovanin tappamisesta, ja ei Rayo itsekään sitä suosinut. Mutta mikä muu muka olisi vaihtoehto?
Hän mietti hetken.
"Eikö häntä voisi pitää vankina...?"

Nimi: Glowe

13.11.2018 20:53
Niyra - Yad

Desafion lähdettyä Niyra istahti siihen paikoilleen, huokaisten hiljaa itsekseen, ennen kuin kohotti katseensa puunlatvojen rajaan. Ei narttu savuista taivasta tästä kohtaa katsellut, vaan selkeää ja rauhaisaa länsitaivasta, jolle oli kerääntynyt pilviä. Tuokoot ne varjoa, tuokoot ne sadetta, Niyra mietti. Niyra sulki ruskeat silmänsä, ja avasi ne vasta kun kuuli Rayon tulevan vierelleen.
"Siitäkin haluan jutella", Niyra vastasi tiheäturkkiselle, pienikokoiselle urokselle.
"Mutta ennen muuta, haluan tietää mitä ajattelet Dovanista. Mitä me hänelle teemme?" Niyra kysyi. Rayo varmasti tunsi Niyran sen verran hyvin, että osasi aavistaa, ettei narttu ollut henkilökohtaisesti tappamisen kannalla.

Nimi: Iitu

13.11.2018 20:07
Furi – Yad

Korvat liimautuneena taaksepäin uroksen karmaiseva ääni tavoittaa ne helposti ja pelko syöksyy vartaloani pitkin. Kuulen isomman koiran askeleet lähestyvän nopeasti, vaikka yritän pakottaa jalkaparkojani juoksemaan vielä lujemmin. Kipeä takajalka kuitenkin lähettää viiltävän kivun lonkkaa kohti, enkä saa mitenkään psyykattua itseäni juoksemaan vielä kovempaa karkuun. Voin melkein tuntea koiran hampaiden louskuttavan lähellä niskaani, kun tuntematon uros pysähtyykin ja ampaisen siitä kauemmas viimeisillä voimalla, minkä vaan saan kaivettua esiin. Silmäkulmastani hahmotan Alikin ja tajuan, että se oli huutanut jotakin. Vilkaisen nopeasti sivulle nähdäkseni, missä runneltu rakki vipeltää, mutta se ei ainakaan ole katkaisemassa matkaani kohti huskya, joten vaihdan nokkani suunnan takaisin kohti metalliputkiloa ja sen edessä seisovaa Komentajaa. Äärimmäisen helpottuneena jyrään kohti kellertävää, ryhdikästä urosta ja kiitän kaiken maailman suojelusenkeleitä siitä, että Alik oli seurassani. Muuten olisin varmaan joutunut tuon hullun iltapalaksi. Jarrutan vauhtini vasta ihan Komentajan nokan edessä ja sukellan sitten metalliputkilon syleilyyn. En toki piiloon tai mitään… Vauhdin viimein loputtua väännän itseni ympäri ja työnnän värisevän kuononi jälleen ulkoilmaan ja luimistan korviani kohti rumaa urosta, kurkkiessani varovasti sen suuntaan Alikin takajalan takaa. Nyökkään rivakkaasti läähättäen vastaukseksi ja pörhistän itsekin turkkiani, yrittäen matkia kullankeltaisen huskyn elekieltä. Oudon näköinen kummajainen ei kuitenkaan astu lähemmäs, joten lopulta uskaltaudun seisomaan melkein ryhdikkäästi Komentajan vierelle, tuijottaen varautuneena uroksen suuntaan tuon puhuessa.
”Haudan ryöstäjiä?” lausahdan kummastuneena ääneen ja vilkuilen maata pitkin. ”Emmehän me. Eh, en tiennyt täällä olevan mitään sellaista. Tulimme vain hakemaan jotain juotavaa ja syötävää ja… Ihan ohikulkumatkalla. Kuka sinä olet, asutko sinä täällä? Ei ollut tarkoitus häiritä”, annan suuni käydä vesiputouksen lailla, sillä pelko on vihdoin kadonnut kokonaan ja pienimuotoinen uteliaisuus herää pienessä mielessäni.
Olemmekohan vahingossa astuneet jonkun toisen koiran, tai lauman, reviirille? Mutta eihän täällä voi kukaan asua, eihän?
”Oletko sinä sairastunut siihen tautiin? Onko täällä muitakin, et kai sinä nyt ihan yksin ole?”
Jos Alik haluaisi kuristaa minut siinä pälpättäessäni niin pitäisi varmaan lausua uteliaat kysymykseni tooosi kovaan ääneen, jotta kummajainen kuulisi. Varmuuden vuoksi liimaudun lähelle huskya niin, että uros jää minun ja kummajaisen väliin(?), annan vain pienen osan kuonostani välkkyä uroksen takaa. Kuka tietää, jos tuollaiset hullut tyypit vaikka saisivat jonkun kohtauksen, Alik pärjäisi paljon paremmin kuin minä, joten pysyttelen tyytyväisenä Komentajani takana.

Nimi: Meikäläinen

13.11.2018 19:24
~ Desafio ~ ~ Yad ~

Desafio tunsi loukanneensa Niyraa jollain lailla. Hän vilkaisi epäröiden maahan.
"Voin tietenkin etsiä hänet, jos haluatte", hän sanahti hiljaa. "Mutta... ehkä hänelle voisi antaa mahdollisuuden", hän jatkoi perääntyessään yrittäen saada Niyran odottavaisemmalle päälle. Sitten hän kumarsi pienesti lähtien etsimään Rayoa.

~ Rayo ~ ~ Yad ~

"Herra Apulaisjohtaja?"
Rayo käänsi päätään äänen suuntaan ja huomasi Desafion. Hän nyökkäsi urokselle kohteliaasti tervehdykseksi ja odotti tämän sanovan asiansa.
"Niyra-rouva haluaisi tavata teidät."
"Nytkö?" pienikokoinen punaturkki kysyi tyhmästi, Desafio nyökkäsi. "Selvä. Missä hän on."
"Tuolla, jatkakaa vain vankia kohti", mustaturkki sanoi nyökäten taaksepäin. Kauempana näkyikin Johtajan turkki, mikäli Rayo oikein näki.
"Hienoa", hän sanahti ja lähti hölkkäämään reipasta tahtia kohti narttua, nyökäten Desafiolle ohimennen.

"Haluat vissiin jutella", Rayo sanoi ensimmäiseksi päästyään Niyran luo ja nyökättyään tälle kohteliaasti. "Koskeeko asiasi tulipaloa? Uskon että se ei yllä tänne asti", hän huomautti ollen aivan hakoteillä.
Ohimennen, vastausta odotellessaan, hän vilkaisi mietteissään Dovania.

Nimi: Glowe

13.11.2018 19:13
Niyra - Yad

"Niin", Niyra vastasi surkeasti Desafion pitkään, mutta vakuttavaan ja hyvin selitettyyn puheeseen. Desafio halusi Dovanin kuolevan. Ohimennen Niyra ei voinut olla ajattelematta, että Alik haluaisi täsmälleen samaa. Itseasiassa, jos kullankeltainen husky olisi täällä, Dovanilta olisi varmaan jo kurkku revitty auki.
"Hänet voisi toki pitää vankinakin, mutta mikä rangaistus se olisi?", Niyra puhui ajatuksiaan äääneen.
"Ja nyt kaikkia Kaartilaisia tarvitaan muualla... Kysyn vielä Rayon mielipidettä. Ja Aslanin kun hän..." Niyra vaikeni ja nielaisi kuuluvasti. Aslankaan ei välttämättä tulisi takaisin.
"Vo-voisitko etsiä Rayon?" Niyra pyysi ääni välissä särkyen Desafiolta.

Juri ja Mito ja Ezra - Yad ja Auony

"Heei, toi on hyvä!" Juri kehui kaveriaan ja auttoi sankon raahamisessa/kantamisessa.
"nyt pitää vaan toivoa että se katti löysi vettä", Juri jatkoi murahtaen ja asteli itsevarman näköisenä Srixin vierellä takaisin kohti Ezraa joka kurkki viemäriiin.
"Miksi sä et pidä köydestä kiinni?" Juri kysyi äänensävyllä, joka ei ilmaissut pientäkään huolta, mutta enemmnäkin arvosteli Ezraa, kuin whippet olisi jokin maailman suurin idiootti. Ezra käänsi katseensa dalmantialaiseen, ja heilutti häntäänsä, yllättävää kyllä välittämättä Jurin epäystävällisestä äänensävystä.
"Mito meni pohjalle asti. Siellä on vettä", Ezra hihkaisi.
"Ai niinkö? Sepä kiva. Hei kissa, täältä tulee!" Ezra ei ainakaan ehtinyt Juria estää, kun sankkoa ja varmaan sen mukana myös Strixiä raahaten Juri asteli lähemmäs viemäriaukkoa ja pukkasi sangon matkaan alas viemäriin. Toivon mukaan Strix ei mennyt mukana, vaan päästi irti.

Turkki iljettävän märkänä Mito odotteli ja katseli ylöspäin. Vedenalla kissan häntä viuhtoi jo vähän kärsimättömänä veden vastusta vastaan. Mikäs muilla kesti? Kolli mietiskeli ja yritti siinä aikansa kuluksi juoda vähän lisää vettä.
Hmh? Kuuliko Mito ääniä ylhäältä? Ezra ei ollut enää aukon luona. Jurin ääni. Aukosta tippui jotain. Sankko! Mito hymyili jälleen, eikä siinä innossaan tullut ajatelleeksi että sankko lähestyi kuin mikäkin atomipommi ilman halki. No, kohta kolli muisti että pitäisi ehkä yrittää väistää, ja kissa vetäytyi vieläkin lähemmäs seinää. Sankko paukahti kaikuen vedenpintaan ja Mito sai roiskesuihkun päälleen.
"Kiitos!" Nyt kissa oli sitten päätäkin myöten märkä. Turkki puhdistuisi, hyvä puoli siinä.
"Strix ehdotti että kiinnität köyden jotenkin siihen ympärille, me vedetään sankko ylös, ja sitten sinut. Ehkä." Juri virnuili ylhäällä katsoen alas kuiluun. Mito naurahti koiran sanoille, eikä suinkaan säikkynyt. Ehkä Mito alkoi pikkuhiljaa päästä jyvälle tuon nuorukaisen huumorista.
"Okei! Oottakaa hetki!" Mito liikkui varovaisesti tassu kerrallaan lähemmäs sankkoa, sillä vesi ja mahdollisen pudotuksen pelko kummitteli yhä kissan mielessä. Mito kiersi tassunsa sankon ympärille, saadakseen sen kieppumisen ja pienissä aalloissa hyppimisen loppumaan, tai edes rauhoittumaan. Kissa kiersi köyttä jonkin verran sankon ympärille, ja yritti väkertää solmua vedessä raskaalra tuntuvalla köydellä. Ei mikään kaunis lopputulos, mutta kokeilevasti Mito painoi sankon reunaa ja päästi sen hörppäämään vettä.
"Valmista! Toivon mukaan se pitää!" Mito huusi ylöspäin. Juri ja Ezra nappasivat innoissaan otteen köydestä ja alkoivat vetää.

//Voit hittailla Miton kuilustakin jo pois jos haluat ^^

Nimi: Iitu

13.11.2018 18:44
Strix - Yad

Klee kai varmisti vielä, että Ezralla tosiaan piti köydestä kunnolla kiinni, samalla virnistäen malttamattomammalle (jestas mikä sana jos se meni ees oikein xD) dalmatialaiselle. Strix ei kuitenkaan tahtonut Miton katoavan kokonaan viemäriin, mitä jos siellä olisi vettä?
"Tulehan herra", narttu jutteli lopulta ylväästi ja heilautti häntäänsä puolelta toiselle.
Strix siirtyi raviin toisen nuorukaisen perään, kunnes pääsi sen rinnalle. Otsa syvästi rypyssä Strix yritti miettiä sopivaa vastausta. Hmm, kyllä nyt jostain joku kipponen löytyisi.
"Pitää varmaan mennä takaisin sisään", Strix aloitti huokaisten. Ihmisten asunnoissa ei ollut mitään järkeä.
Alaskalainen käänsi määrätietoisesti kuitenkin nokkansa kohti katua, päinvastaiseen suuntaan, kun missä Kaartilaiset olivat. Turha jäädä selittelemään, mihin nuorukaiset olivat menossa. Sitäpaitsi kadun toisessa reunassa olevassa rakennuksessa retkotti avonainen ikkuna, johon Harjoittelija suuntasi askeleensa. Päästyään tarpeeksi lähelle, Strixin katse kuitenkin pysähtyi kaatuneeseen roskakoriin. Se oli vain iso, metallinen tynnyri, mutta sen sisältä oli irronnut pienempi, muovinen 'sanko'. Kahvaa ei ollut, mutta paksumpi reunus, josta voisi napata kiinni. Strix asteli uteliaasti lähemmäs, kurtistaen hieman kuonoaan roskiksen hajulle. Kaikki ihmisten poisheittämät jämät eivät olleet maatuneet.
"Juri, mitä ajattelet tästä? Mito ei varmaan jaksa pitää siitä kiinni, mutta saa varmaan köyden kiinnitettyä reunojen alle?" Strix veti varoen pienen astian esiin roskapöntöstä ja viskoi sitä tassullaan ympäriinsä, jotta loput roskista vierisivät kadulle.
Asti oli isompi kuin Kartanossa käytössä olevat vesisaavit, mutta kuitenkin sen verran pieni, että Strix itse pystyi raahaamaan sitä mukanaan. Sinne mahtuisi tarpeeksi vettä, ettei viemärissä tarvitsisi viettää koko iltaa, että kaikki saisivat juodakseen.

Nimi: Meikäläinen

13.11.2018 15:20
~ Desafio ~ ~ Yad ~

Nyt perin juurin huolestunut Desafio kallisti päätään mietteissään, oliko Dovan sanonut Dovanille jotain pahaa mistä Johtaja oli loukkaantunut? Ei, Niyran vastauksen kuultuaan Desafio luimisti korviaan ja miltei mulkaisi Dovania, joka huomasi hänen katseensa ja killitti takaisin täysin syyttömän oloisena. Teeskentelijä, hän ajatteli vihaisena mustavalkoisesta luopiosta, kuten kaverinsakin. Desafio kohdisti nyt taas huolestuneen oloiseksi, vakavaksi muuttuneen katseen takaisin Niyraan.
"Pyysi anteeksi tekojaan. Anteeksi nyt, sanat eivät riitä korvaamaan sitä mitä hän on tehnyt", Desafio ilmaisi mielipiteensä jyrkästi ja tiesi ettei ollut ainut näin ajatteleva. "Hän on tappanut liian monia eläimiä." Desafio toivoi että Niyra ymmärtäisi asian, joskus nartun naiivius oli miltei ärsyttävää. Tai ehkä se oli empaattisuus, luultavasti, hän mietti. Mutta Niyra oli hyvä Johtaja, jolla oli juuri oikeanlainen luonne jotta tämä voisi johtaa minkäänlaista laumaa ansiokkaasti, sen Desafio tiesi. "Ja armoa... luuletko että hän olisi luottamuksemme arvoinen?" hän vuorostaan kysyi aavistuksen epäluuloisena. Dovan oli tunteeton peto, mielisairas. Paras kun hänet tapettaisiin nyt ja heti, anteeksi nyt vain, uros ajatteli kireästi ja vilkaisi taas Dovania.
Huomasi kuinka koira sai Desafioonkin aikaiseksi epävarmuutta ja pelkoa tulevaisuudesta, vaikka oli monen vartijan ympäröimänä.
Sitten Desafio laski katseensa epätietoisena maahan. Hän vaistosi Niyran tunteet ja tunsi Johtajan sen verran hyvin että tiesi muutenkin ettei Niyra halunnut väkivaltaa. Ja oli sekin totta että jo aivan liian monet olivat kuolleet. Ja he olisivat osasyyllisiä kaikkeen, jos itsekin alentuisivat samaan kuin luopiot.
Desafio ei kuitenkaan tiennyt mitä itse halusi. Hän tunsi pelkoa kaikkien puolesta kun yksikin luopioista olisi elossa, mutta toisaalta... luopioita ei voinut kokonaan kitkeä maailmasta. Pahalle ei vain kokonaisuudessaan voinut mitään. Yksi Dovan ei sitä seikkaa muuttaisi.
Ja oli aivan varmaa että jos he nyt sitten tappaisivat Dovanin, Roerig ja Zeke varmasti kostaisivat, ja siitä syntyisi lisää, paljon lisää verenvuodatusta.
Viimein Desafio vilkaisi Niyraan. Katseessaan aavistus arkuutta, epätietoisuutta, hän sanoi:
"En tiedä. En tiedä, mikä olisi paras ratkaisu." Hän huokasi hiljaa vilkaisten maahan. "Tiedän että suurin osa eläimistä kannattaa mestausta, totta puhuen, niin minäkin. Se olisi hyvä vaihtoehto." Hän piti pienen ajatustauon yrittäen tulkita Niyran ajatuksia. "Mutta tiedän, että jos tappaisimme Dovanin, Roerig ja Zeke kostaisivat verisesti, tulisi lisää ruumiita."
"Toisaalta, jos vapauttaisimme Dovanin, häätäisimme hänet alueeltamme, tiedän, etteivät nämä... asiat loppuisi. Tulisi taas uusia ruumiita. Minä... Minä en osaa sanoa mikä olisi paras vaihtoehto." Hänen mieleensä ei pälkähtänytkään se seikka että Dovan olisi saanut jäädä Yadiin.
Ei Desafio olisi siitäkään ideasta pitänyt, mutta olisihan Dovan ollut silloin koko ajan valvonnassa.

Nimi: Glowe

13.11.2018 09:54
Niyra - Yad

Narttu laahusti eteenpäin pää alhaalla, puolipystyr korvat sivuilla lerpattaen. Vaikka Niyran katse oli yhtä maassa kuin mielikin, Niyra huomasi Desafion ihan hyvissä ajoin, eikä suinkaan kävellyt päin Varakomentajaa. Tällainen tyhjä, voimaton olotila tuntui Niyrasta oudolta, narttu kun oli tottunut reippaaseen, touhukkaaseen iloiseen itseensä. Niyra pysähtyi Desafion eteen, eikä edes huomannut nyökätä urokselle vastaukseksi. Joo, Dovan oli hereillä, Niyra vilkaisi taakseen mustavalkean uroksen suuntaan, Desafion puhuessa ja luimisteli korviaan kun Varakomentaja puhui mestauksesta.
"No... Ei oikeastaan. Hän vain pyyteli anteeksi tekojaan, ja... Taisi hän armoakin pyytää", Niyra vastasi.
"En suoraan sanottuna haluaisi tappaa häntä. Karkoittaa kaupunkiin ja... Mutta Yhteisö on varmasti eri mieltä... Entä sinä? Mitä hänelle pitäisi sinun mielestäsi tehdä?" Niyra nosti katseensa takaisin Desafioon.

©2018 Vᴀʟʟᴀᴛᴛᴜ ᴿᵖᵍ - suntuubi.com